Stephen Shalom: Vapaus päättää omista asioista

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen ja Antti Jauhiainen haastattelivat kesällä 2014 useita yhdysvaltalaisia asiantuntijoita vapaan yhteiskunnan peruskysymyksistä. 

Tapasimme yhteiskuntatieteiden professori Stephen Rosskamm Shalomin New Yorkin ytimessä heinäkuun lopulla 2014. Shalom on tunnettu tarkkanäköisestä taidostaan purkaa ja eritellä argumentteja. Ruuhka-aikaan Manhattanin Seitsemännen Avenuen meluisassa kahvilassakin Shalom käy esimerkkinsä läpi rauhallisen johdonmukaisesti ja esimerkkien kera. 

Shalom on koko ikänsä tehnyt työtä muun muassa Israel/Palestiina -konfliktia ja Indonesian sisällissotaa tutkien. Shalomin perehtyneisyys maailmanpolitiikkaan ja kansainväliseen lakiin tulee hyvin esille, kun lukee hänen kirjoittamiaan kirjoja tai seikkaperäisiä artikkeleita näistä aiheista. Vaikka Shalom on taitava siinä, ei argumenttien pyörittäminen akateemisena harjoituksena kuitenkaan ole koskaan ollut hänelle tärkeää. Hän sanoo lähtevänsä ajattelussaan siitä, miten hänen omat toimensa vaikuttavat maailmaan hänen ympärillään ja pyrkivänsä aina teroittamaan opiskelijoilleen ensisijaisesti oman vastuunkannon merkitystä. 

Lähes 40 vuoden ajan William Patersonin yliopistosta New Jerseyssä yhteiskuntaoppia opettanut Shalom on valmistunut 1970-luvulla maineikkaasta Bostonin yliopistosta. Shalom on kirjoittanut useita kirjoja kansainvälisen politiikan kysymyksistä. Kirjoittaessaan 1990-luvun lopulla yhteiskunnallisia ajatussuuntia ja ideologioita käsittelevää oppikirjaa “Which Side Are You On?” Shalom ryhtyi pohtimaan, millaisia olisivat jäsennellyt ja konkreettiset ratkaisut puoluepolitiikan ja edustuksellisen demokratian ongelmiin. 

Shalom halusi etsiä ratkaisuja, sillä hän tunsi hyvin Yhdysvaltojen historian. Häntä vaivasivat yhden maan perustajaisän, presidentti James Madisonin, vaikutusvaltaiset pohdinnat pienen varakkaan ja vaikutusvaltaisen eliitin ylivoiman säilyttämisestä 1700-luvun uusien edistyksellisten ajatusten edessä. 

Madisonin päähuolenaiheena oli enemmistön valta. Hän halusi rajata enemmistön päätösvaltaa, koska vain sillä tavalla edistettäisiin parhaiten yhteistä hyvää. Madison huomautti, että jos kaikille annettaisiin äänivalta, köyhät äänestäisivät pian varakkaita vastaan ja vaatisivat osaansa näiden vauraudesta. Adam Smith ja valtavirran klassiset liberaalit olivat samaa mieltä Madisonin kanssa tästä ongelmasta, mutta näkivät ratkaisun olevan sama kuin se, jota jo kreikkalainen filosofi Aristoteles ehdotti: luoda järjestelmiä vaurauden jakamiseen yhteiseksi hyväksi, mahdollisuuksien tasa-arvon toteuttamiseksi ja varallisuuserojen minimoimiseksi. Vain näin demokraattinen päätöksenteko voisi toteutua kaikkien hyvää edistäen.

Madison oli eri mieltä. Madisonin mukaan oli rakennettava vakuuksia ja järjestelyjä, joiden avulla suuri osa ihmisistä nimenomaan ei voisi osallistua demokraattiseen päätöksentekoon kuin nimellisesti. Liika osallistuminen oli riski demokratialle, tai tarkemmin sanoen Madison koki sen olevan riski kaltaisilleen. Yhdysvaltain perustuslakia kirjoitettaessa monet Madisonin ajatukset olivat vaikutusvaltaisia. Esimerkiksi historioitsija Howard Zinn on maan historiaa käsittelevässä työssään tuonut esiin, kuinka monet Madisonin aikalaiset varoittivat Madisonin ajatusten ongelmista. Chomsky puolestaan toi keskusteluissamme esiin, kuinka Madisonia virassa edeltänyt presidentti Jefferson jakoi nämä ajatukset kahteen vastakkaiseen leiriin: aristokraatteihin ja demokraatteihin. Jeffersonin mukaan aristokraatit olivat epäluuloisia yksilönvapauksien suhteen, ja he halusivat rajata aidon päätöksentekovallan vain yläluokkaisen eliitin käsiin. Demokraatit taas luottivat ihmisten kykyyn turvata yhteisen hyvän kannalta paras lopputulema.

Yhdysvaltoihin syntyi lopulta edustuksellinen poliittinen järjestelmä, jonka ongelmien parissa Shalom on viettänyt valtaosan aikuisiästään. Mutta juuri Jeffersonin kuvailemien “demokraattien” alkuperäiset periaatteet aidosta osallisuudesta yhteiseen päätöksentekoon pysyivät aina Shalomin kiinnostuksen kohteina. Painottaessaan opiskelijoilleen vastuunkantoa omien valintojen seurauksista ja teroittaessaan aktiivisen osallistumisen korvaamatonta arvoa demokratian toiminnalle, Shalom pohti jatkuvasti miten hän itse voisi parhaiten toimia vapaamman yhteiskunnan edistämiseksi. Hän päätyi tutkimaan laajaa kirjoa poliittisen teorian eri ajatussuuntia kautta historian. Hän kertoo käyneensä vuodesta toiseen jatkuneita keskusteluja ystävien, poliitikkojen, ajattelijoiden, aktivistien ja kollegoiden kanssa siitä, millaisia ongelmia nämä näkivät politiikassa ja mitä ajatuksia heillä oli näiden ongelmien korjaamisesta. Pohjimmiltaan Shalomia ajoi tähän työhön presidentti Madisoninkin ehkä hieman voitonriemuisestikin esittämä ajatus: tokihan perustajaisien kehittämä demokratia oli kaukana täydellisestä, mutta se oli silti parempi kuin mikään muu järjestelmä. Shalom uskoi vakaasti, että pystyisimme parempaan.