HS: Suomen rikkain prosentti omistaa yhä suuremman osuuden varallisuudesta

Helsingin Sanomat:

Rikkain prosentti suomalaisista kotitalouksista omistaa yhä suuremman osuuden kaikesta varallisuudesta.
Vauraimman prosentin osuus nettovarallisuudesta oli vuonna 2013 runsaat 13 prosenttia, kertoo Tilastokeskuksen tällä viikolla julkistama aineisto. Vielä vuonna 1994 osuus oli noin kahdeksan prosenttia.
Rikkaimpaan prosenttiin yltää, jos kotitalouden nettovarallisuus on vajaat 1,4 miljoonaa euroa. Nettovarallisuus lasketaan, kun varallisuudesta, esimerkiksi asunnoista, kiinteistöistä, osakkeista ja talletuksista, vähennetään velat.
Varallisuuden keskittyminen näkyy muussakin kuin rikkaimman prosentin osuudessa. Kotitalouksista vauraimman viiden prosentin osuus nettovarallisuudesta oli toissa vuonna yli 31 prosenttia, kun vuonna 1994 osuus oli 25 prosenttia.
Todellisuudessa rikkaimman prosentin siivu varallisuudesta on vielä suurempi kuin Tilastokeskuksen tutkimuksesta voi päätellä. Tiedot varallisuudesta eivät ole kattavia, ja varallisuusveron lakkauttamisen jälkeen luotettavan tiedon saaminen varoista on tullut vaikeammaksi.
[…]
Matti Tuomalan mukaan yksi merkittävä syy varallisuuden keskittymiseen Suomessa on verotus. Hyvin tienaavat voivat muuntaa tuloja palkasta pääomatuloiksi, joita verotetaan kevyemmin kuin suuria palkkatuloja. Tuloerot ovat ajan mittaan muuttuneet myös eroiksi varallisuudessa.
Politiikan oikealla laidalla tuloeroja ja siten myös varallisuuseroja perustellaan usein oikeudenmukaisuudella. Tuomalan mielestä tällaiseen kehitykseen kannustava politiikka ei näytä olleen onnistunutta.

Lue myös:

Omistus - ote kirjasta Osallisuustalouden aakkoset

Lokakuun lopulla julkaistaan "Osallisuustalouden aakkoset", selkokielisesti osallisuustaloutta esittelevä taloustieteen professori Robin Hahnelin teos. Parecon Finlandin blogissa julkaistaan lähiviikkoina useita otteita kirjan eri kappaleista. Ensimmäinen julkaistava kappale käsittelee omistamista.

Omistamisen, hyödykkeiden tuottoisan käytön ja oikeudenmukaisuuden kysymykset ovat usein korkealentoisesti ja vaikeatajuisesti esitettyjä. Asian ytimeen pääseminen onnistuu kuitenkin jo arkijärjellä. On oleellista pohtia, mitä taloudelta halutaan ja miksi, sekä sitä, mitä eri talousjärjestelyjen historia voi meille opettaa ihmisten hyvinvointia ja vapauksia edistävistä ratkaisuista. Osallisuustalouden aakkoset -kirja käsittelee näitä perustavia kysymyksiä tarkasti ja ymmärrettävästi, aloittaen talouden ja palkitsemisen perusteista ja päätyen demokraattisen suunnittelun tarjoamiin uusiin mahdollisuuksiin.

Omistus -tekstin tai Osallisuustalouden aakkoset -kirjan herättämät kysymykset ovat aina tervetulleita. Palautetta ja kysymyksiä voi lähettää etusivullamme olevalla lomakkeella, sähköpostitse info@osallisuustalous.fi osoitteeseen tai Twitter-palvelussa #osallisuustalous hashtagilla.

Luku 8: Omistus

Osallisuustaloudessa keskeisten resurssien, välineiden ja luonnonvarojen käyttö on aina yhteisön oman harkinnan varassa. Esimerkiksi viljelymaa, metsät, vesi ja malmiesiintymät ovat julkisia resursseja, ja niiden käytöstä päätetään osana demokraattista suunnittelua. Myös erilaiset ekosysteemien tarjoamat hyödyt, kuten hiilinielut ja ekosysteemien kyky käsitellä erilaisia jätteitä, kuuluvat julkisten resurssien yhteyteen. Samoin tuotannossa vaadittava infrastruktuuri on julkista. Infrastruktuuria osallisuustaloudessa voidaan ajatella työkalupakkina, jota tarvitaan talouden talkoissa. Siihen sisältyvät muun muassa liikenneväylät, rakennuskanta ja tuotantoa helpottava elektroniikka sekä muu koneisto ja laitteisto. Myös ihmisten tietotaito, kuten tietokoneohjelmien koodaaminen tai työvälineistön sujuva hallitseminen, voidaan nähdä osana ihmisyhteisön resurssipalettia. Lyhyesti sanoen osallisuustaloudessa yhteisöt päättävät itse luonnonpääoman, tuotetun pääoman ja inhimillisen pääoman käyttötavoista.

Talouden työkalupakkiin kuuluu aina aiempien sukupolvien aikana kertynyt tietotaito resurssien ja apuvälineiden mahdollisimman hyödyllisestä käytöstä. Kaikki tämä ajan myötä kerääntyvä tieto on yhteistä, sillä yhdelläkään yksilöllä tai ryhmällä ei voi olla oikeutta omia näitä useiden sukupolvien työn ansiosta saavutettuja etuja. Suuri osa ihmisten tuottavuudesta perustuu itse asiassa aiempien sukupolvien tekemiin läpimurtoihin tieteissä, taiteissa ja ylipäätään kulttuurissa. Samoin huomattava osa taloudessa vaadittavasta infrastruktuurista on rakennettu jo aiemmin, ja yksilöiden saavutukset ja tuottavuus ponnistavat niiden pohjalta. Yleisen tietotaidon karttumisen johdosta koituvat hyödyt kuuluvat siis kaikille, ja jokaisella yhteisön jäsenellä on myös yhtäläinen oikeus päättää tämän tietotaidon käytöstä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kenkäsi kuuluvat kaikille tai että haalareihin pukeutuneet kaverit voisivat rynnätä isoäitisi asuntoon ja takavarikoida hänelle rakkaan viisikymmentä vuotta vanhan radion. Yhteisten resurssien käytöstä päättäminen ei tarkoita sitä, etteikö ihmisillä olisi edelleen henkilökohtaista omaisuutta, jonka he omistaisivat aivan kuten nykyäänkin. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että osallisuustalouden ratkaisut tarjoavat kaikille ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa siihen, mitä heihin vaikuttavilla yhteisillä resursseilla tehdään. 

Osallisuustaloudessa ei ole tarvetta mennä elämäntilanteen pakottamana muiden omistamiin ja johtamiin yrityksiin töihin kuuntelemaan käskyjä, vaan ihminen voi vastata omasta työpanoksestaan tasapuolisessa ja reilussa, työntekijöiden itsensä johtamassa yrityksessä. Koska yrityksiä johdetaan ja hoidetaan yhdessä talkoohengessä, yksittäiset johtajat tai osakkaat eivät voi sanella, mitä linjauksia yritys tekee tai millä tavalla tuotteiden valmistus ja jakelu hoidetaan.

Osallisuustaloudessa ei myöskään tarvitse kärsiä koronkiskonnasta, sillä jokaisella on mahdollisuus käyttää yhteistä työkalupalettia yhteisöä hyödyttävällä tavalla – kunhan yritys on yhteisön kannalta hyödyllinen. Ihmisiä pyritään johdonmukaisesti palkitsemaan yritteliäisyydestä ja ahkeruudesta (sekä myös mahdollisten erityistarpeiden perusteella), sillä tämä kannustaa ponnistelemaan oman edun lisäksi yhteisen hyvän eteen. Palkitsemista käsitellään tässä teoksessa yksityiskohtaisemmin myöhemmin.

Yhteisresurssien käytön hahmottaminen on hankalaa, sillä olemme pitkään eläneet taloudessa, jossa on ollut tärkeää määrittää kaikelle omistaja. Osallisuustaloudessa yhteiset resurssit ja välineet pyritään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti jakamalla demokraattisessa suunnittelussa käyttöoikeuksia niille yrityksille, jotka kykenevät pätevästi tuottamaan yhteiskunnan kannalta hyödyllisiä tuotteita ja palveluja.

Kuinka varakkaat söivät talouskasvun hedelmät Yhdysvalloissa

Yhdysvaltalainen investointipolitiikan asiantuntija ja taloustieteen tutkija Pavlina R. Tcherneva on koonnut havainnollistavan taulukon talouskasvun hedelmien jakautumisesta väestön valtaosan ja varakkaimman kymmenyksen välillä Yhdysvalloissa vuosien 1949 ja 2012 välillä.

Tchernevan huomiot täydentävät kuvaa Yhdysvalloista kansantaloutena, jossa pieni elättien joukko rikastuu valtaosan työn tuloksista. Mm. New York Times on aiemmin nostanut esiin maassa tehdyn työn tuottaman vaurauden jakautumisen, sekä nostanut Tchernevan työn tuoreeltaan esiin. Voidaan hyvin esittää kysymys, millaisia mahdollisuuksia ja rohkaisevaa esimerkkiä Yhdysvallat olisi voinut näyttää muulle maailmalle, jos siellä tuotettu vauraus olisi suunnattu väestön valtaosan hyvinvoinnin edistämiseen ja esimerkiksi avaruustutkimuksen, julkisen liikenteen, terveydenhuollon ja koulujärjestelmän kehittämiseen.

Lue myös:

Bank of England: Pankit luovat rahaa

David Graeber, The Guardian:

In other words, everything we know is not just wrong – it's backwards. When banks make loans, they create money. This is because money is really just an IOU. The role of the central bank is to preside over a legal order that effectively grants banks the exclusive right to create IOUs of a certain kind, ones that the government will recognise as legal tender by its willingness to accept them in payment of taxes. There's really no limit on how much banks could create, provided they can find someone willing to borrow it.

Englannin keskuspankki on muuttanut radikaalisti näkemystään rahan toiminnasta. Bank of Englandin mukaan pankin myöntäessä lainan se luo lisää rahaa järjestelmään sen sijaan, että pankki yksinkertaisesti kierrättäisi asiakkaidensa talletuksia eteenpäin. David Graeber huomauttaa, että tällä havainnolla on suuri merkitys myös julkisten palveluiden rahoituksen kannalta. Jos kerran keskuspankin tehtävänä ei olekaan rajoittaa kierrossa olevan rahan määrää taloudessa, on mahdollista rahoittaa yksilöiden ja yhteisöjen tarvitsemia palveluja suoraan keskuspankista käsin. Myös suomalaisessa Raha ja talous -blogissa on useiden vuosien ajan tuotu ansiokkaasti tätä perinteisestä talousajattelusta poikkeavaa näkökulmaa esiin.

Nykyisin vallalla oleva käsitys perustuu ajatukseen, että keskuspankit rahoittavat yksityisen sektorin toimintaa, jota puolestaan valtiot verottavat kerätäkseen tulovirtoja kansalaisten tarvitsemien palveluiden rahoittamiseksi.

Julkisten palveluiden rahoittamista suoraan keskuspankkirahalla on kritisoitu sillä, että inflaatio lisääntyisi rajusti, mikä puolestaan vaarantaisi kansantalouden terveyden. Graeberin mielestä nämä huolet on osoitettu turhiksi, sillä nykyinenkään valtavan mittakaavan rahan painaminen yksityisissä pankeissa ei ole johtanut hyperinflaatioon.

Kyse on siis välttämättömyyksien sijaan valinnoista ja arvoista. Miten ja minkälaisiin asioihin varoja ja resursseja halutaan kohdentaa?