HS: Moderni yritys on joustava

in ,

Tamperelaisessa ohjelmistoyritys Intopalossa johtajien määrä vaihtelee tarpeen mukaan, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

”Organisaatiorakenteista ja innovaatioista väitöskirjansa tehneen hallintotieteiden tohtorin Jani Rajaniemen mukaan ihmisten motivaatio on hyvin korkea organisaatioissa, joissa on matala hierarkia ja ihmiset luottavat toisiinsa.”

Ratkaisu muistuttaa osallisuustalouden ideassa ehdotettuja institutionaalisia ratkaisuja, joilla pyritään takaamaan työpaikoille ja työntekijöille runsaasti sananvaltaa heitä itseään koskevissa päätöksissä.

Osallisuustalouden visiossa työpaikat saavat sisäisesti päättää toimintatavoistaan, ja esimerkiksi työntekijöillä on täysi valta päättää työnsä toteuttamisen tavoista. Työpaikkojen sisällä noudatetaan osallistuvaa demokraattista päätöksentekoa, mutta sen muoto voi luonnollisesti osallisuustaloudessa vaihdella työpaikkojen välillä, kunhan ratkaisut noudattavat omaehtoisuuden periaatetta siitä, että ihmisillä on oikeus vaikuttaa asioihin suhteessa siihen, kuinka paljon asiat koskettavat heitä.

Lue myös:

Markkinoiden ongelmat näkyvät jakamistaloudessa

Globaalin talouden asiantuntija Rana Foroohar kirjoittaa Financial Timesissa, miten jakamistalous on epäonnistunut vaurauden ja hyvinvoinnin jakamisessa mahdollisemman monen elämänlaadun parantamiseksi.

The labour markets start to resemble, as Adair Turner, chairman of the New York-based Institute for New Economic Thinking once put it to me, “a feudal marketplace in which the lord shows up each day and says, ‘I’ll take you, and you, and you’.” The labour share of the pie, which has been shrinking across the developed world for the past four decades, continues to decrease.

Foroohar peräänkuuluttaa sääntelemättömien markkinoiden ongelmien tunnustamista. Uberin työntekijät ovat kärsineet monista tällaisista ongelmista. Uberin ja monien jakamistalouden nimikkeellä kulkevien yritysten toimintamalli onkin usein monopoliaseman tavoittelua kestämättömin tavoin. 

Ongelmiin voidaan myös puuttua. Valtiot voivat sääntelyn avulla tarjota korjauksia moniin nykyisiin ongelmakohtiin ja luoda näin toimivampia keinoja kysynnän ja tarjonnan kohtaamiselle. 

Esimerkkinä tästä voivat olla mm. pelisäännöt Uberin kaltaisten kysynnän ja tarjonnan kohtaamiseen erikoistuneiden yritysten vaurauden tarkemmalle kohdentamiselle – nykyisellään ne keskittyvät liiaksi yrityksen omistajien varallisuuden kasvattamiseen ja varsinaisten työn tekijöiden vaikutusmahdollisuudet toiminnan kehittämiseen ovat olemattomat. Nämä luovat kestämättömän pohjan palvelujen kauaskantoiselle kehitykselle.

Toimittaja Vic Vaiana kirjoitti heinäkuussa samasta ilmiöstä, ja nosti Forooharin lailla myös yritysten omistusoikeudet esiin. Pelkän valtion sääntelyn avulla ei ongelmaa voida korjata. Lukuisia järkeviä parannuksia on jo kehitteillä, joita Vaiana listaa artikkelissaan. Erilaisten jakamistalouteen keskittyneiden ratkaisujen keskeisen tunnuspiirteen tulisi esimeriksi olla myös omistusten jakautuminen nykyistä tehokkaammin.

The possibilities don’t have to be so restricted however. Ride-share drivers usually already own their vehicles, so in theory they could enter the ride-share marketplace themselves. By ditching Uber’s predatory practices for a cooperative model that uses the same technology, driver-owned apps could democratize the ride-sharing marketplace, fulfilling the initial promise of the so-called sharing economy.

Todellinen osallisuus vaatii turvattua elämäntilannetta. Taloudessa harva asia on lopulta pienen ihmisjoukon yksin aikaansaamaa, vaan kaikki saavutukset rakentuvat lukuisten ihmisten panokselle. Omistusoikeuksien ja päätösvallan jakautumisen tulisi tulevaisuudessa heijastaa tätä aivan eri tavoin kuin nykyisin. Palveluiden tuottaminen nykyistä monipuolisemmin ja tehokkaammin tavoin on mahdollista. Se vaatii kuitenkin markkinatalouden ongelmien tunnistamista ajoissa, ja niiden korvaamista paremmin hyvinvoinnin jakamista painottavilla vaihtoehdoilla.

 

Eläkkeensaajien Keskusliitto: 10 000 suomalaista putoamassa köyhyyteen

Uusi Suomi uutisoi Eläkkeensaajien Keskusliiton EKL:n tiedotteesta:

– Hallituksen tekemät linjaukset kasvattavat toteutuessaan tuloeroja maassamme. Etuuksien lisäleikkauksen seurauksena köyhyysrajalla elävien määrä tulee kasvamaan ja tuon rajan alle on putoamassa lähes 10 000 ihmistä. Tämä johtaa vääjäämättä maallemme häpeällisten leipäjonojen pitenemiseen, toteaa Eläkkeensaajien Keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Kokko järjestön tiedotteessa.

Leikkauksille ei ole taloustieteellisiä perusteita. Suomen valtion rahoitusasema on lainamarkkinoilla vakaa, ja valtion velka on vielä maltillinen. Koska leikkaukset heikentävät kotimaista kysyntää, on todennäköistä, että niiden vaikutus on talouskehitykseenkin negatiivinen. Pientuloisten ahdingon kasvattaminen ei auta millään tavalla vientiteollisuuden kilpailukykyä tai työllisyyttä.

Nykyisellä talouspolitiikalla lisätään tietoisesti köyhyyttä Suomessa.

Absoluuttinen eriarvoisuus kasvanut maailmassa merkittävästi

Vuoden 2008 globaalin finanssikriisin jälkeen talouden absoluuttinen eriarvoisuus on kasvanut maailmassa merkittävästi. Tähän lopputulokseen ovat päätyneet YK-yliopiston tutkimuslaitoksen asiantuntijat Finn Tarp ja Miguel Niño-Zarazúa. He muistuttavat, että vaikka taloudellinen eriarvoisuus olisi kaventunut suhteellisessa mielessä, on tärkeää pitää mielessä, että absoluuttisia erojakaan ei pitäisi sivuuttaa – päinvastoin.

Jos positiivisen talouskehityksen mukanaan tuoma vaurauden lisääntyminen jakaantuu kaikille taloudessa suhteellisesti samanarvoisesti, voi köyhin tienata dollarin sijaan kaksi dollaria päivässä ja rikas tuhannen dollarin sijaan kaksi tuhatta dollaria päivässä. On selvää, että tällaisessa esimerkissä pidettäisiin kasvun hedelmien jakautumista epätasa-arvoisena – huolimatta siitä, että “suhteellisesti” eriarvoisuus ei olisi tilastoissa kasvanut.

Selkeää myös on, että nykytaloudelle tyypilliset tulo- ja varallisuuserot eivät ole millään tavoin oikeutettuja. Tarvitaan toimivampi talous, jossa palkitseminen perustuu ahkeruuteen, luontoa säästävään tuotantoon ja yhteisön hyvinvoinnin edistämiseen.

Lue lisää:

Markkinatalous kannustaa luonnon turmelemiseen

Kalat ovat vähenemässä huolestuttavaa vauhtia valtameristä, kertoo YK:n tutkimus.

Kyseessä on niin kutsuttu "yhteismaan ongelma". Markkinataloudessa kannattaa yhteistä kalavarantoa ryöstökalastaa niin paljon kuin mahdollista, koska itse ei joudu huolehtimaan vastuuttoman toiminnan kustannuksista. Ylipäätään markkinataloudessa ympäristöongelmat ovat jatkuvia, koska taloudellisen toiminnan haitat eivät usein näy hinnoissa. Esimerkiksi liiallisen kalastuksen haittavaikutukset ekosysteemiin eivät näy korkeampina kustannuksina kalastajille. Jossain määrin kalastus voi vaikeutua, mutta ongelma on silloinkin kaikille kalastajille sama – riippumatta siitä, kuka on siitä eniten vastuussa. Jos joku päättää kalastaa vastuullisemmin ja noudattaa asiantuntijoiden suosittelemia kiintiöitä, joku toinen varmasti ylittää ne. 

Nobelisti Elinor Ostrom on yhteisresurssien tunnetuin asiantuntija, ja hän on puhunut pitkään yhteisresurssien demokraattisen hallinnon puolesta. Hänen mukaansa nämä ratkaisut voivat saada monenlaisia muotoja paikasta ja kulttuurista riippuen, mutta tärkeää on, että kaikki ihmisyhteisöt, joita asiaa koskee, pääsevät vaikuttamaan. Kun pelisäännöt on ensin yhdessä sovittu, on niitä myös valvottava tehokkaasti.

Suomen vesialueet on jossain määrin järjestetty Ostromin näkemysten mukaisesti. Suurin osa Suomen vesialueista on ELY-keskuksen mukaan yhteisomistuksessa, ja niitä hallitsevat osakaskunnat – joita aiemmin kutsuttiin kalastuskunniksi. Aivan pohjoisessa eniten vesiä omistaa valtio. Aluehallintovirasto huolehtii, että osakaskuntien säännöt noudattavat lakeja. Suomessa järjestely on asiantuntijavetoinen, ja perustuu hierarkiseen valtionhallintoon. Ostrom painottaa keskusjohtoisuuden sijaan asukkaiden ja asuinyhteisöjen mahdollisuutta vaikuttaa itse suoraan alueensa yhteisresursseihin.

Kansainvälisesti katsottuna mertenhallintoon tarvittaisiin, esimerkiksi YK:n alaisuuteen, sitova ja demokraattinen elin, jonka apuna toimisivat alan kansainväliset asiantuntijat. Markkinatalous kannustaa ryöstökalastukseen, mutta ongelmia voidaan lieventää kansainvälisillä sopimuksilla ja demokraattisesti päätetyllä valvonnalla.

Pidemmän päälle on syytä pohtia, miksi markkinatalouden kanssa ollaan aina valmiita paikkailemaan, riittämättömästi, ympäristökatastrofeja ja jatkaa sen jälkeen kuin ennenkin. On syytä miettiä vakavasti, kuinka rakennettaisiin uutta taloutta, joka ei kerta toisensa jälkeen kannusta luonnon turmelemiseen. Ihminen on osoittanut, että se kykenee moneen. Miksi tulisi erikseen suosia vastuutonta toimintaa? 

HS: Taloudellisessa niukkuudessa pitkän aikaa eläminen vaikeuttaa elämän hallintaa

Helsingin sanomat:

Mutta miten on, onnistuuko terveellisesti eläminen ja syöminen pienillä tuloilla?
Suomalaisten köyhyyttä paljon tutkinut sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Tampereen yliopistosta vastaa myöntävästi – köyhän on mahdollista tehdä terveyttä edistäviä valintoja, mutta vain tiettyyn rajaan asti.
”Kyllä, pienellä budjetilla elävän on mahdollista elää terveellisesti, mutta jatkuvassa niukkuudessa elävän ei”, Saari toteaa.
Pitkäaikainen taloudellinen niukkuus on Saaren mukaan hyvin stressaavaa, ja se heikentää elämänhallintaa sekä kykyä tehdä rationaalisia päätöksiä. Puhutaan niin sanotusta resilienssin eli kimmoisuuden menettämisestä. Tällöin vastoinkäymisistä selviytyminen on vaikeaa, ja elämäntilanteeseen ja epäterveellisiin valintoihin sopeudutaan ja totutaan.
Pienituloisilta työttömiltä ja syrjäytyneiltä puuttuvat myös työssäkäyvien arjen rakenne ja rutiinit. Työmatkojen liikkuminen ja työpaikkaruokalassa syöminen ovat monelle jokapäiväisiä terveellisiä tekoja, mutta hyötyliikuntaa tai säännöllistä ruokarytmiä voi olla vaikea ylläpitää kotona.

Olemme Parecon Finlandin blogissa nostaneet usein esiin köyhyystutkimuksia, joissa on painotettu professori Saaren tavoin niukkuuden aiheuttamaa stressiä. Jatkuvan rasituksen alla olevien ihmisten on vaikea toimia normaalisti. Tämän lisäksi huonoon tilanteeseen liittyy yleensä häpeää ja ympäristöstä koettua halveksuntaa, jotka lamaannuttavat entisestään. Suomalainen julkinen keskustelu on koventunut viime vuosina, vaikka köyhyyteen on ollut taloustaantuman takia selviä rakenteellisia syitä.

Lue myös:

Taloussanomat: Valtiota tarvitaan yritysten omistajana

Valtio-omistajalle on vaikea löytää kotimaista korvaajaa pörssiyrityksissä ja vielä vaikeampi uusien pääomarahastojen käynnistäjänä, kirjoittaa Taloussanomien kolumnisti Risto Pennanen.

Pennanen tuo kolumnissaan hyvin esille, kuinka valtio-omistajuuden kritiikissä on aimo annos ideologisuutta, ja kuinka nyky-Suomessa valtiolla on merkittävä rooli yritysten omistajana. Vähemmän tunnettua on sekin, että Suomessa valtio-omisteisten yritysten osinkotuotto oli 2015 keskimäärin yksityisomisteisia osakeyhtiöitä suurempi.  

Toimivassa ja innovatiivisessa taloudessa on julkiselle vallalle myös muita merkittäviä rooleja, kuten esimerkiksi tutkija Mariana Mazzucato on osoittanut.

Käytännössä kaikki menestyneet markkinataloudet ovat hyötyneet huomattavasti erilaisista julkisen vallan ja julkisen kuluttamisen mahdollisuuksista. Nämä edut menetetään, kun takerrutaan yksinkertaistaviin oletuksiin markkinoiden ja yksityisomistuksen tehokkuudesta.

Lue myös:

Kuuntele keskustelu: Huipputaloustieteilijä Mariana Mazzucato Suomessa

Kesäkuun lopulla Suomessa vieraillut taloustieteen professori Mariana Mazzucato luennoi innovaatioiden merkityksestä talouskasvulle ja kestävälle julkiselle taloudelle. Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen osallistuivat luennolle, ja heidän keskustelunsa aiheesta voi kuunnella ohesta.

Uusi talous -blogi: Palkkio ahkeralle

Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen pohtivat Uusi talous -blogissaan, voisiko talous pyöriä eri tavalla. Kirjoitus on julkaistu Vihreässä Langassa 9.5.2016.

--

Kaikki työ ei ole herkkua. Älypuhelimeen tarvittavat mineraalit louhitaan hengenvaarallisissa olosuhteissa ja häpeällisen pienellä palkalla. Suomessa hotellien kerrossiivoojat juoksevat hiki otsalla siivoten kokonaisia huoneita kuudessa minuutissa, ja ovat kotiin saapuessaan uupuneita ja vihaisia.

Raskas ja epämiellyttävä työ on edelleen varsin paljon ihmiskäsissä, vaikka robotisaatio on talousuutisissa muotiaihe. Asia on harvoin pinnalla, koska suuri osa tästä työstä on pimennossa. Kuka lapioi lumet katoilta, kuka auttaa vanhukset tarpeilleen? Vaikka se unohtuu helposti, niin raskasta työtä riittää.

Viimeksi kirjoitimme reilusta palkasta, ja päädyimme siihen, että työtä ja ahkeruutta tulisi palkita. Töissä on kuitenkin eroa. Suorastaan vastenmieliset, itseään toistavat työtehtävät ovat nyky-yhteiskunnassa heikosti palkattuja, koska suorittavan työn tekijät ovat työmarkkinoilla helposti korvattavissa – heistä ei ole pulaa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kyseinen työ olisi arvokasta. Ongelma onkin siinä, ettei tärkeästä, ahkeruutta vaativasta perustyöstä makseta reilusti.

Kuinka realistista sitten olisi palkita vain työstä – eli ahkeruudesta ja yrittämisestä? Ensiksi on mietittävä kannustavuutta. Jos ihmistä palkitaan vain työn raskauden, työtuntien tai intensiteetin mukaan, ei laiskottelu kannata.

Kultalusikka suussa syntyneet koroillaeläjät eivät heikentäisi kanssaihmisten työmoraalia, koska paremman ostovoiman eteen pitäisi nähdä vaivaa. Avain menestykseen olisi omissa käsissä. Ahkeruuden palkitseminen siis kannustaa yrittämään – huolimatta siitä, kuinka lahjakas on tai kenet sattuu tuntemaan.

Kun raskaista töistä palkitaan paremmin, on yrityksillä myös paremmat kannustimet automatisoida niitä. Tavoitteena on, ettei kukaan joutuisi tekemään raskasta ja puuduttavaa työtä vuosikymmeniä läpeensä.

Kuka mittaa ahkeruuden? Uudessa taloudessa tulisi pyrkiä taloudellisen vapauden maksimointiin, eli demokratiaan työpaikalla. Yksinvaltius ja harvainvalta ovat tehottomia järjestelmiä, koska ne vieraannuttavat ja passivoivat.

Työntekijöiden tulisi siis päättää keskenään työpaikallaan siitä, miten uutteruus mitataan. Kaikki eivät tee töitä samalla tavalla, ja työt eroavat paljon toisistaan – siksi sama resepti ei voi toimia kaikkialla. Parhaiten huhkiminen ja työn vieroksunta näkyy työkavereille. Tästä syystä mittarit on syytä sopia paikallisesti ja demokraattisesti. Sitä yhteisten asioiden hoitaminen on.

Uudessa taloudessa ei tule kiristää leivän puutteella töihin. Vapaa yhteiskunta perustuu luottamukseen, jonka päälle voidaan rakentaa laadukas työelämä kaikille. Perustulon kaltainen turvaverkko mahdollistaisi, ettei ketään voida pakottaa ahdistavan elämäntilanteen varjolla töihin. Vapaassa taloudessa ahkerointi lisäisi tuloja, mutta työ olisi valinta.

Miksi ihmisiä joudutaan nykyään pakottamaan töihin? Ihmisellä on luontainen taipumus toimia, rakentaa ja luoda. Menestyjät puhuvat työn palkitsevuudesta usein: rahan merkitys vähenee ja tekeminen itsessään motivoi parempiin suorituksiin. Tämä edellyttää tietenkin, että työ on monipuolista ja mielekästä.

On erikoista, että talousviisaat pitävät ihmisyyden lähtökohtana laiskottelevaa työtöntä, jota pitää pakottaa “aktivoimalla” työn ääreen. Työssä tulisi keskittyä oireiden sijaan varsinaiseen sairauteen.

Työelämä on markkinataloudessa vinoutunutta, ja reilu palkkaus on vain yksi osa tätä yhtälöä. Julkinen keskustelu, eri näkemysten punnitseminen ja yhteisten asioiden hoito ovat luontainen osa demokratiaa. Jatkossa pohdimme, miltä demokraattinen työpaikka näyttäisi.

Vaurauden luonnista vakavia väärinkäsityksiä

“Yksilöt luovat vaurauden ja valtio verottaa pakolla osan siitä pois.”

Käsitys on yleistynyt viime aikoina Suomessakin. Taloustieteilijä Yanis Varoufakis painottaa The Guardianissa julkaistussa kirjoituksessaan, että ajatus on absurdi. Aivan kuin yhteiskuntamme olisi kokoelma Robinson Crusoe -hahmoja autioilla saarillaan. Sitten valtion laiva saapuu rantaan ja kerää verot tehdäkseen tulonsiirtoja.

“Emme tuota yksilöinä, tuotamme yhteistyössä”, Varoufakis muistuttaa.

Taloustieteilijä Mariana Mazzucato on jo vuosia tehnyt korkeatasoista tutkimusta innovaatioista. Hänen mukaansa esimerkiksi iPhone perustuu yhteistyössä rakennettuihin teknologioihin. Rahoitus tärkeimpien tekniikoiden taustalla on ollut julkista.

Markkinatalouden keskeisiä ongelmia on kilpailun ja yhteistyön sovittaminen toimivalla tavalla. Jos esimerkiksi Apple ja Samsung kehittävät omat versionsa verkkotekniikoista ja kosketusnäytöistä, ja suojelevat mustasukkaisesti ideoitaan, kehitys on hitaampaa ja kuluttajat lukitaan yksittäiseen firmaan.

Ongelmaa on jo ymmärretty – tästä syystä autoteollisuudessa on standardeja ja älypuhelimet käyttävät kaikki GPS-paikannusta sekä WiFi-verkkoja. Yhteistyötä tarvitaan, jotta tuotteet ovat toimivia. Markkinataloudessa tämä ei synny yrityksiltä luonnostaan, koska niitä kannustetaan joka käänteessä kustannusten ulkoistamiseen ja keksintöjensä patentoimiseen.

Lue myös

Uusi talous -blogi: Anne, Björn & Teemu – reilusti palkkaa

Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen pohtivat Uusi talous -blogissaan, voisiko talous pyöriä eri tavalla. Kirjoitus on julkaistu Vihreässä Langassa 12.4.2016.

--

Björn Wahlroos tienasi vuonna 2014 pääomatuloja 18 miljoonaa euroa. Haitarin toisessa päässä on matalapalkka-alan työntekijä Anne, jonka vuosiansiot (14 000 euroa) jäivät köyhyysrajan tuntumaan.

Verotietojen julkaisu herättää vuosittain hetkellisen myräkän tiedotusvälineissä, kun suomalaiset pääsevät vertaamaan tulojaan julkkisten ja yritysjohtajien vastaaviin. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästä mediasirkuksesta.

Rahaa on jaettu ja jaetaan eri ihmisyhteisöissä eri tavoin. Riippumatta yhteisöstä, täytyy taloudellisten resurssien jaon – eli tulo- ja varallisuusjaon – olla yleisesti hyväksyttyä. Ihmisten täytyy siis kokea, että taloudellinen järjestelmä on oikeudenmukainen, jotta järjestelmä ylipäätään toimisi.

Nämä toteamukset tuntuvat yhtä itsestäänselviltä kuin se, että aurinko nousee aamuisin ja laskee iltaisin. Näille toteamuksille on kuitenkin uuden, paremman talouden rakentajien aika uhrata muutama ajatus – etenkin, kun raha on myös valtaa.

Historia ja arkikokemus nimittäin vahvistavat, että käsitys oikeudenmukaisuudesta ei ole kaikille sama. Uutta taloutta hahmoteltaessa on siksi palattava perustavanlaatuisten kysymysten äärelle: Minkälainen palkitseminen on oikeudenmukaista? Kuinka paljon kenellekin kuuluu? Minkälaisia ominaisuuksia ja toimintaa halutaan rohkaista?

Tiivistetysti voidaan sanoa, että on neljä tapaa palkita ihmisiä taloudessa.

Ja niistä vain yksi on oikeudenmukainen.

1) RAHAT OMISTAJILLE, SOTAHERROILLE JA AATELISSUVUILLE

Keskiajalla ajateltiin usein, että kuninkaalliset ja aateliset ansaitsevat säätynsä perustella linnansa ja ylenpalttisen varallisuutensa samaan aikaan, kun suuri osa väestöstä elää kurjuudessa. Renesanssiajan alussa alkoi kuitenkin nostaa päätään ajatus, että säätyä tärkeämpi palkitsemisen peruste olisi osaaminen ja meriitit.

Omistamisen ja oikeaan säätyn syntymisen palkitseminen alkoi näyttäytyä epäoikeudenmukaiselta ja tunkkaiselta – mitä se epäilemättä onkin. On kuitenkin tärkeää tunnistaa että ajatuksen perusperiaate – omistusten palkitseminen itsessään – ei ole kadonnut mihinkään. Mutta aika olisi.

2) LAHJAKKAAN SELÄNTEEN MILJOONASOPIMUKSET

Teemu Selänteen taianomainen maalivainu yhdistettynä poikkeuksellisen nopeaan ensimmäiseen luistinpotkuun siivitti jääkiekkolegendan useampaan miljoonasopimukseen rahakkaassa NHL-kiekkoliigassa. Siitä voi olla montaa mieltä, onko mustan kiekon tökkiminen maaliverkkoon hyödyllistä puuhaa, mutta on varmaa, että moni on sen näkemisestä valmis maksamaan.

Mutta huolimatta siitä, että Selänne saa paljon katsojia jäähalliin ja televisioiden ääreen, onko silti oikeudenmukaista, että hän tienaa yhden vaihdon aikana enemmän kuin lähihoitaja kuukaudessa?

Toki aikaansaavan yksilön – kuten Selänteen – palkitsemisessa viehättää ajatus siitä, että työnteosta palkitaan. Joku on nähnyt vaivaa, kehittynyt huipuksi ja ansaitsee siis kunnon korvauksen.

Menestyksen takana on kuitenkin paljon asioita, joihin ei yksilö ole juuri itse päässyt vaikuttamaan. Jo pelkkä perhetausta tuttavapiireineen tuo mukanaan hyveellisen kehän, joka tutkitusti ruokkii menestystä. Ja vaikka perusjamppa olisi kuinka hionut lämäriään takapihallaan vuosikaudet, ei hän olisi päässyt lähellekään Selänteen tasoa. Selänne on voittanut geenilotossa, mutta onko se hyvä peruste paksummalle lompakolle?

Myös puhdas sattuma vaikuttaa enemmän kuin yleensä kuvitellaan. 1990-luvun alussa moni suomalainen menestyvä yrittäjä menetti kaiken hetkessä, kun kansantalous keikkasi. Ei näiden yrittäjien ideat muuttuneet yössä huonommiksi tai työnteko loppunut kuin seinään.

Vaikka ajatus pätevien menestyjien palkitsemisesta tuntuu intuitiivisesti toimivalta, kärsii se lopulta samoista ongelmista kuin aatelisten palkitseminen näiden maatilkuista ja omistuksista. Tuottavuuteen sisältyy merkittävästi sattumaa ja taustatukea, joihin yksilö ei itse ole voinut vaikuttaa.

On yksinkertaisesti tunnustettava, että aniharvan saavutukset ovat yksin hänen omaa ansiotaan. Suurten saavutusten takana on aina mittaamaton määrä lukuisten ihmisten näkyvää ja näkymätöntä työtä. Aiempien sukupolvien virheet, onnistumiset ja saavutukset kannattelevat kaikkea sitä, mitä nyt teemme.

Onkin yhä selvempää, että lopputuloksen – tai “työntekijän tuottavuuden” – palkitseminen ei yksinkertaisesti ole oikeudenmukainen palkitsemisperuste.

3) KAIKILLE KAIKKEA

“Miksi kaikki eivät voi vain saada, mitä tarvitsevat?”

Tätä kuulee usein, ja monia ajatus viehättää. Käytännössä kysymyksiä tulisi kuitenkin välittömästi.

Miten toimitaan, kun naapuri määrittelee omaksi tarpeekseen viisi huvijahtia viikossa? Sama kaveri jättää vielä talkoot väliin ja viihtyy työpaikallakin pääosin kahvihuoneessa. Miksi hän olisi oikeutettu viiteen huvijahtiin – varsinkin kun kaikki tiedämme, että kaikki eivät voi saada viittä huvijahtia?

Jos jokainen voi määrittää tarpeensa muista piittaamatta, ollaan nopeasti ongelmissa, elleivät kaikki ole ahkeria, työtätekeviä ja askeettisia pyhimyksiä. Tämä lienee useimpien mielestä epärealistinen oletus ihmisluonnosta.

Ei jatkoon.

4) VALTAA OMAAN ELÄMÄÄN, EI TOISTEN YLI

Meistä jokainen voi vaikuttaa varmasti yhteen asiaan: omaan ahkeruuteen. Työstä palkitseminen tuntuisikin olevan monen mielestä oikeudenmukaisen palkitsemisen perusta.

Ja tässä intuitio on täysin oikeassa.

Uudessa taloudessa on palkittava johdonmukaisesti asioista, joihin voi itse vaikuttaa. Tehdyn työn määrää ja intensiteettiä voi jokainen itse säädellä.

Lopputuloksena tämä tarkoittaisi nykyistä merkittävästi pienempiä tuloeroja, koska työtunneissa ja työn raskaudessa ei lopulta voi syntyä nykyisen kaltaisia sata- tai tuhatkertaisia eroja. Samalla luodaan suotuisat olosuhteet sille, että jokaisella on mahdollisimman vähän valtaa toistensa yli, ja mahdollisimman paljon vapautta omaan elämään.

On toki totta, että vaikka jokin tapa jakaa resursseja on oikeudenmukainen, se ei välttämättä ole tehokas tai edes toimi käytännössä. Mitä seurauksia olisi työstä palkitsemisella? Pohdimme kysymystä seuraavassa tekstissämme.

Uusi talous -blogi: Hyvä raha, paha raha

Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen pohtivat Uusi talous -blogissaan, voisiko talous pyöriä eri tavalla. Kirjoitus on julkaistu Vihreässä Langassa 10.3.2016.

--

“Raha on valtaa.”

“Raha on kaiken pahan alku ja juuri.”

“Raha korruptoi.”

Rahasta puhutaan jatkuvasti. Rahaan liitetään erilaisia mielikuvia: ahneutta, puutetta, ylellistä elämää. Rahaa tuntuu olevan maailmassa valtavasti, mutta silti siitä on jatkuva pula.

Baareissa ja kahvipöydissä ympäri maan kolutaan aikamme epäkohtia. Usein tilaisuuksissammekin olemme kuulleet, miten raha on syypää ihmisen ahneuteen. Se ajaa itsekkyyteen ja rikkauksien haalimiseen huolenpidon ja välittämisen sijaan.

Nykytalous kannustaa kieltämättä monessa otteessa ilmastonmuutoksen kiihdyttämiseen ja kanssaihmisten kaltoinkohteluun, mutta löytyykö syy näihin nimenomaan rahasta?

Kaiken rahaan liittyvän mystiikan keskellä unohtuu helposti, että kyse on pohjimmiltaan vain kirjanpidosta. Raha merkkaa siis tuloja, menoja ja saatavia. Tämä onnistuu paperilappusilla, metallinapeilla tai älypuhelimella.

Raha ei kuitenkaan ole ainoastaan kirjaamista ja kaupankäyntiä. Mikä tärkeintä, raha on mitä merkittävin vallankäytön muoto. Mikäli rahaa on, se vapauttaa. Rahan puute puolestaan alistaa.

Kun puhutaan rahan poistamisesta, tuskin tarkoitetaan kirjanpidon kieltämistä. Pikemminkin halutaan eroon kuristavista elämäntilanteista, jotka pakottavat ihmiset epätoivoisiin valintoihin. Valtavat erot vaikutusvallassa ja varallisuudessa antavat joillekin ihmisille käskyvallan toisten elämään, mikä loukkaa itsemääräämisoikeutta ja vapautta.

Nämä ovat talouden todellisia kipukohtia, joita asuinalueilla ja yrityksissä tulisi ratkoa.

Raha on parhaimmillaan neutraali apuväline, joka auttaa yksilöitä ja yrityksiä pysymään ajan tasalla. Kuten kaikki kirjanpito, raha voi kuitenkin paisuttaa byrokratiaa. Nykytaloudessa finanssimarkkinoiden ylikorostuneesta roolista ovat huolissaan Financial Timesin kolumnistitkin. Paremmassa taloudessa raha täyttäisi sille asetetut tehtävät – ei enempää, eikä vähempää.

Mitä rahan sitten tulisi saavuttaa paremmassa taloudessa? Rahan ei pitäisi itsessään poikia lisää helppoa rahaa – palkan pitäisi perustua ansioihin. Rahan tulisi tämän lisäksi antaa tarkkoja signaaleja muille tahoille, muuten talous kieroutuu.

Otetaan pari esimerkkiä. Mitä, jos kaivostyöläisten elinajanodote on selvästi muita alhaisempi? Tämän tulee näkyä nopeasti korkeampina hintoina, kun työoloja parannetaan.

Mitä hinnoille tapahtuu, kun yritys muuttaa älypuhelinten valmistustapaa ympäristöystävällisemmäksi? Hintojen on laskettava, koska haitat vähenevät.

Markkinataloudessa nämä hintasignaalit eivät toimi.

On myös käytävä avointa debattia siitä, mikä rahaan liittyen on yksityistä ja mikä julkista tietoa. Asiaan liittyy paljon visaisia käytännön kysymyksiä, joita yhteisöissä on ratkottava. Käteisen hyvä puoli on sen tarjoama yksityisyys, koska riihikuivan jäljittäminen on hankalaa. Setelit kuitenkin hajoavat helposti ja mahdollistavat monenlaista rikollisuutta.

Digitaalinen raha puolestaan ei ole osoittautunut murtovarmaksi sekään. Ja nykyisellään se jättää runsaasti jälkiä yksilöiden kulutustottumuksista. Ihmisiä voidaan profiloida ja seurata hämmentävän tarkasti. Kuka tätä tietoa saa kerätä? Kuinka julkista se on?

Näistä asioista tulisi päättää yhteisöissä demokraattisesti sen sijaan, että yritykset ja hallinnot keräävät ihmisistä tietoa mielin määrin, kunnes skandaalit herättävät jälkijättöisesti jonkinlaisiin rajoituksiin.

Raha on valtaa. Talouden keskeisimmät kysymykset liittyvätkin siihen, kuka saa päättää. Kuka voi sanoa ei? Näihin kysymyksiin on etsittävä vastauksia. Talouden moninaisia haasteita ei ratkaista yksinkertaisesti seteleistä luopumalla.

Uusi demokratiaan ja luonnonsuojeluun perustuva talous tarvitsee nykyistä paremmat kannustimet, hinnat kohdilleen ja osallistuvan demokratian työpaikoille. Rahasta ei kuitenkaan ole syytä luopua, kunhan se vain pysyy sille määrätyssä roolissa.

Uusi talous -blogi: Kohti parempaa talousjärjestelmää

Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen pohtivat Uusi talous -blogissaan, voisiko talous pyöriä eri tavalla. Kirjoitus on julkaistu Vihreässä Langassa 22.2.2016.

––

Mitä, jos kaikista yhteiskuntaa käsittelevistä tietokirjoista kasataan kaksi pinoa? Ensimmäiseen pinoon asetetaan ongelmista kertovat kirjat. Toiseen pinoon kerätään rohkeasti ratkaisuja etsivät teokset. Ongelmapino yltäisi kuun kamaralle, kun taas uutta rakentavat ideat yltäisivät hädin tuskin kerrostalon katolle.

Aikuisuuden kynnyksellä oli tapanamme selata Akateemisessa yhteiskunta- ja taloushyllyjen tarjontaa. Kirjojen kannet lupasivat viiltävää analyysia aikamme vitsauksista.

Ne kirjat, joissa luvattiin lääkkeitä vaivoihin, olivat pettymyksiä. Lääkkeiksi tarjottiin veronkiristyksiä suuryrityksille ja vastuunkantoa ympäristörikollisille. Ongelmien syyt jäivät epämääräisiksi.

Naomi Kleinia ja David C. Kortenia lukiessa ei voinut välttyä kysymyksiltä. Miksi nimenomaan suuret yritykset ovat ongelma? Mikä kannustaa ympäristörikollisia uhkaamaan koko planeetan elinkelpoisuutta? Vaikutti siltä, että tärkeimmät kysymykset jäivät kokonaan esittämättä.

Suosituimmat kriittiset teokset tuntuivat kuvailevan yhteiskunnallisten prosessien sijaan sarjakuvien superpahisten edesottamuksia. No Logo kasvatti tietoisuutta musertavista ongelmista, mutta tarjosi hyvin vähän tilalle. Ongelmista on helppoa saarnata valmiiksi samanmielisille, mutta edistystä tapahtuu vain, jos on rohkeutta luoda uutta.

Maailmanparantajat ovat valmiita kiroamaan markkinataloutta äänekkäästikin, mutta ehdotetut korjausliikkeet ovat varovaisia. Musertavaan eriarvoisuuteen tarjotaan verojärjestelmän hiomista, ekologiseen katastrofiin ympäristösääntelyä, päästökauppaa ja sitovia päästörajoja. Ollaan valmiita hiomaan, muttei rakentamaan uutta. Markkinataloutta ei todellisuudessa olla valmiita haastamaan.

Michael Albertin teos Parecon - kapitalismin jälkeinen elämä poikkesi tästä nopeasti tutuksi tulleesta kaavasta. Uusi osallisuustaloudeksi nimetty talousjärjestelmä esiteltiin häpeilemättä, rationaalisena ratkaisuna kapitalistisen markkinatalouden valtaviin puutteisiin.

Maailmanparantajien keskuudessa uudet mallit ovat pitkään olleet tabu, vaikka niiden perään haikaillaan jatkuvasti. Oli virkistävää lukea radikaalia tietotekstiä, jossa vauhkoamisen sijaan tarjottiin viileää päättelyä ja vahvoja, uusia ideoita.

Albertin teoksella on toki puutteensa. Osallisuustalouden ideaa on kehitetty tämän jälkeen runsaasti ja kehitetään yhä.

Emme todellakaan väitä, että nykytalouden ongelmiin on olemassa helppoja lääkkeitä tai kaiken ratkaisevia taikaluoteja – niihin on syytäkin suhtautua skeptisesti. Silkan ruusuisen retoriikan lisäksi tarvitaan konkreettisia ideoita siitä, miten uusi talous kukoistaisi.

Tässä blogissa otetaan haaste vastaan ja nostetaan esiin ratkaisuja. Odotamme kiinnostavaa ja tinkimätöntä keskustelua paremmasta tulevaisuudesta.

 

 

Mikä on osallisuustalous?

Osallisuustalous on edistynyt taloustieteellinen malli demokraattisesta ja ekologisesta taloudesta. Jokainen päättää itseään koskevista asioista. Demokraattiset yritykset tekevät kuluttajien kanssa yhteistyötä ja hinnat perustuvat arvailun sijaan kysyntään ja tarjontaan. Ahkeruudesta palkitaan, ja siksi tuloerot ovat maltilliset. Hinnat ovat kohdillaan, joten ympäristön turmelu ja koronkiskonta eivät kannata.

Osallisuustalous on yhteiskuntafilosofi Michael Albertin ja taloustieteen emeritusprofessori Robin Hahnelin kehittämä idea. Heidän työnsä alkoi pohtimalla, miten yksilöt ja yhteisöt voisivat komento- ja markkinatalouksien ongelmista oppineina päättää vapaammin omista asioistaan.

Osallisuustalouden ideaa kehitetään alati eteenpäin taloudellisen demokratian ja vapauden edistämiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilöt ja yhteisöt saisivat mahdollisimman paljon valtaa omassa elämässään ja mahdollisimman vähän valtaa muiden ylitse.

Luottamus ja oikeudenmukaisuus lisäävät hyvinvointia ja kannustavat ahkeruuteen. Työmarkkinoiden oikkujen – kuten neuvotteluaseman, onnen ja perityn omaisuuden – sijaan ahkeruus ja vaivannäkö kannattavat.

Työntekijöiden itse johtamat yritykset tekevät yhteistyötä keskenään. Demokraattisilla yrityksillä on suora yhteys kuluttajiin ja toisiin yrityksiin tuotannon alkuvaiheista asti, jotta markkinakilvoittelulle tyypilliseltä kysynnän arvailulta ja hukkatuotannolta vältytään.

Osallisuustalous poikkeaa monista muista talousmalleista siinä, että yrityksillä ja kuluttajilla on täysi valta johtaa omaa toimintaansa. Työntekijöiden itsejohtamat yritykset asettavat omat tuotantotavoitteensa ja päättävät työnjaosta ja palkitsemisesta. Osallisuustalouden kannustinjärjestelmissä puolestaan on kiinnitetty erityishuomiota siihen, ettei yhteiskunnallisesti haitallisesta toiminnasta koituisi taloustoimijoille hyötyä, vaan päinvastoin. Yhteisiä resursseja tuhlailevat hankkeet eivät saa toiminnalleen rahoitusta. 

Kaiken kaikkiaan osallisuustalouden idean tavoitteena on tarjota tuoreita, hyödyllisiä ja taloustieteellisesti vertailukelpoisia ehdotuksia uuden talouden rakennuspalikoiksi.

Lue myös:

Debatti paremmasta talousjärjestelmästä – Robin Hahnel & Erik Olin Wright

Kaukokatseinen ajattelu on harvassa. Parempaa yhteiskuntajärjestelmää ei uskalleta edes toivoa, saati sitten hahmotella ja rakentaa. Erityisesti Suomessa talouspuhe on nurkkakuntaista ja lyhytnäköistä – ja jumittunut retoriikassaan kylmän sodan tienoille.

Vapaushenkistä uuden luomista

Juuri tästä syystä osallisuustalouden kehittäjän, taloustieteilijä Robin Hahnelin ja ASA:n puheenjohtajan, sosiologi Erik Olin Wrightin debatti "Alternatives To Capitalism: Proposals For A Democratic Economy" on niin virkistävää luettavaa. Kapitalismille esitetään itsevarmasti vapaushenkisiä vaihtoehtoja sen sijaan, että haikailtaisiin komentotalouksien perään.

Kiinnostavaksi keskustelun tekee myös se, että yleensä taloustieteilijät ja sosiologit eivät juuri tule toimeen keskenään, mutta tämä debatti on poteroihin kaivautumisen sijaan siltoja rakentavaa. Hahnelin ja Olin Wrightin näkemyksissä on paljon yhtymäpintaa.

  1. Demokraattiset työpaikat. Ihmiset äänestävät muutaman vuoden välein ja valitsevat edustajia. Muuten vaikutusvalta itseä koskevissa asioissa on vähäistä. Demokratia tulisi ottaa tavoitteena tosissaan, eikä vain politiikassa. Yritysten valtaosassa päätöksenteko perustuu enemmän armeijan komentoketjuun kuin demokratian ihanteisiin. Tähän on saatava muutos luomalla työpaikoista demokraattisia.

  2. Työn laatu kuntoon. Tulo- ja varallisuuserojen haitoista puhutaan paljon. Hahnel ja Olin Wright pitävät molemmat tärkeänä, että taloudessa huolehditaan myös työn laadun tasapainottamisesta ihmisten kesken – muuten jotkut joutuvat tekemään yksitoikkoista ja pahimmillaan hengenvaarallista työtä koko elämänsä ajan.

  3. Kapitalismi ei tue tärkeimpiä tavoitteita. Kapitalismi on ristiriidassa demokratian ja luonnon kunnioittamisen kanssa.

Kiistana markkinat

Debattia käydään erityisesti markkinatalouden roolista paremmassa taloudessa. Robin Hahnel kannattaa loppuen lopuksi pidemmälle meneviä muutoksia talouteen – demokraattinen suunnitelmatalous korjaisi taloustieteilijän mukaan lukuisat markkinatalouden tunnetut viat, kuten esimerkiksi eriarvoisuuden kasvun, epäjohdonmukaisen palkitsemisen ja liian korkeat hinnat ympäristöystävällisissä tuotteissa. Ihmiset pääsisivät hyödyntämään potentiaaliaan paremmin ja vapaammissa olosuhteissa, mikä lisäisi tehokkuutta.

Sosiologi Erik Olin Wright pitää demokraattista suunnittelua Hahnelin tavoin tärkeänä osana parempaa taloutta, mutta hän ei ole varma, kyettäisiinkö talouden dynaamisuus säilyttämään tyystin ilman markkinoita. Hän ehdottaa uuden talouden pohjaksi työntekijöiden pyörittämiä osuuskuntia, jotka kilpailisivat yhteisöjen valvomilla markkinoilla. Hän painottaa, että markkinat tarvitsevat tiukat, osallistavan demokratian puitteissa sovitut pelisäännöt toimiakseen kelvollisesti.

Korkeatasoista keskustelua

Hahnel ja Olin Wright ovat niitä harvoja akateemikkoja, jotka ovat uskaltaneet esittää rohkeita näkemyksiä paremmasta talousjärjestelmästä. Heidän keskustelunsa seuraaminen lisää ymmärrystä taloudesta, rohkaisee itsenäiseen ajatteluun ja haastaa laajalti hyväksytyt, pölyttyneet käsitykset modernin talouden toiminnasta. Tällaista ajatustenvaihtoa tarvitaan lisää.

Lue koko keskustelu tästä linkistä (pdf).

 

Uusi talous -blogi: Hyvä raha, paha raha

Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen pohtivat Uusi talous -blogissaan, pitäisikö rahasta luopua kokonaan. 

“Raha on valtaa.”
“Raha on kaiken pahan alku ja juuri.”
“Raha korruptoi.”
Rahasta puhutaan jatkuvasti. Rahaan liitetään erilaisia mielikuvia: ahneutta, puutetta, ylellistä elämää. Rahaa tuntuu olevan maailmassa valtavasti, mutta silti siitä on jatkuva pula.
Baareissa ja kahvipöydissä ympäri maan kolutaan aikamme epäkohtia. Usein tilaisuuksissammekin olemme kuulleet, miten raha on syypää ihmisen ahneuteen. Se ajaa itsekkyyteen ja rikkauksien haalimiseen huolenpidon ja välittämisen sijaan.
Nykytalous kannustaa kieltämättä monessa otteessa ilmastonmuutoksen kiihdyttämiseen ja kanssaihmisten kaltoinkohteluun, mutta löytyykö syy näihin nimenomaan rahasta?

Lue koko teksti Vihreän Langan sivuilla.

Mielenosoitus kestävämmän talouspolitiikan puolesta

Lauantaina 12.3. klo 14 Helsingin Senaatintorilla kokoontuu leikkauspolitiikkaa vastustava mielenosoitus. Parecon Finland tukee mielenosoitusta ja sen tavoitteita turvatusta toimeentulosta sekä ihmis- ja perusoikeuksien kunnoittamisesta ja edistämisestä. Näiden tavoitteiden edistäminen on tehokasta ja kannattavaa talouspolitiikkaa, joka tukee laajemmin tavoitteita vapaammasta, ekologisesti kestävästä yhteiskunnasta.

Lue lisää mielenosoituksesta täältä.

 

Kohti parempaa talousjärjestelmää

Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen kirjoittavat Vihreän langan uudessa kolumnissa toimivamman talousjärjestelmän tarpeesta. Samalla nostetaan esiin niitä usein sivuun jääviä tärkeitä kysymyksiä, joihin talousjärjestelmät vastaavat.

Yritysten pitäisi saada päättää asioistaan itsenäisesti ilman toisten väliintuloa, ympäristön turmelemisen ei pitäisi olla kannattavaa ja turvattu mahdollisuus kehittää itseään ja toteuttaa unelmiaan tulisi olla kaikkien saatavilla.

Muun muassa näiden tavoitteiden toteuttamisessa talousjärjestelmä voi toimia tärkeänä tukipylväänä sen sijaan, että kannustetaan kiivaaseen ympäristön turmelemiseen ja luovutetaan yksittäisille ihmisille saneluvalta kokonaisten yhteisöjen yli. Vihreän langan kolumneissa tullaan käsittelemään näitä kysymyksiä ja osallisuustalouden tarjoamia vastauksia niihin selkokielellä.

Lue ensimmäinen kolumni Vihreän langan sivuilla.

Kysynnästä ja tarjonnasta

Toimivassa taloudessa kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Osallisuustalouden idean kulmakivenä on tarjota yksilöille ja yhteisöille nykyistä joustavammat työkalut kysyntänsä osoittamiseen. Erityisesti yhteisöille kulutus olisi markkinataloutta kätevämpää, ja tämä olisi ympäristön kannalta edullista ja lisäisi hyvinvointia. 

Yrityksille osallisuustalous tarjoaa paremmat lähtökohdat tuotteiden ja palveluiden tarjontaan. Markkinataloudessa yritykset yrittävät rääpiä kasaan kaiken mahdollisen tiedon kuluttajilta, mutta heillä on kaikki kannustimet pimittää keräämänsä informaatio kilpailijoilta. Yllätysten sattuessa tarjontapuoli helposti horjahtaa ja kuluttajat jäävät esimerkiksi parhailla pakkasilla ilman luistimia.

Osallisuustalous on demokraattisen suunnittelun talous. Yritykset olisivat osuuskuntamaisia ja työntekijät johtaisivat niitä parhaaksi katsomallaan tavalla. Ne yritykset, jotka tarjoavat tehokkaasti yhteiskunnalle hyödyllisiä tuotteita ja palveluja, saisivat rahoituksen. Kuluttajat voivat esimerkiksi mobiililaitteillaan täytellä alustavia toiveitaan tulevista hankinnoistaan, ja näin ollen antaa alustavia signaaleja yrityksille tulevasta kysynnästä. Tieto olisi nykyisen salailun sijaan avointa ja kaikkien taloustoimijoiden käytössä. 

Tämän lisäksi osallisuustaloudessa esimerkiksi kaupoilla olisi käytettävissään kaikki nykyiset kaupan alan kysynnän haarukoinnin välineet – aiempien vuosien menekit, kuluttajaprofiilit ja niin edelleen.

Oppikirjoissa markkinatalous kuvataan niin, että kun jollekin tuotteelle ilmenee tarpeeksi kysyntää, yritykset lisäävät sen tarjontaa. Kauppatieteitä opiskelleet tietävät, että nykytaloudessa tarjonta ohjaa merkittävästi kysyntää. Esimerkiksi mainontaan käytetään vuosittain noin 600 miljardia dollaria. Mainonnassa suostutellaan kuluttajia ostamaan tiettyjä tuotemerkkejä ja lisäämään kulutushaluja uusiin tuoteryhmiin. Myyjällä on merkittävä valta siihen, mikä myy.

Tilanne on tosin ongelmallinen vasta, kun yritysten kannustimet ovat vinossa. Jos yritysten kannattaa mainostaa ja lobata haitallista tuotetta tai palvelua, tuotannon yhteiskunnalliset hyödyt häviävät. 

Osallisuustaloudessa yritysten ja yksilöiden kannustimet on rakennettu niin, että taloudellista hyötyä koituu vain yleistä hyötyä parantamalla. On naiivia olettaa, että ihmiset toimisivat aina vastuullisella tavalla. Parempi lähtökohta on kannustimien tarkastelu. Toisten auttamisen tulisi olla kannattavaa. Toisille haittaa tekevän toiminnan tulisi näkyä myös talouden mittareissa nopeasti, sen sijaan että joudutaan odottelemaan pitkää poliittista prosesia kuten sekatalouksissa on tapana.  

Tässä hinnat ovat äärimmäisen tärkeitä. Nykytaloudessa esimerkiksi ympäristölle haitalliset tuotteet ovat halvempia. Myös huono työntekijöiden kohtelu alhaisten palkkojen ja turvasäädösten välttelyn muodossa voivat olla yritykselle keino alentaa hintoja. Toimivassa taloudessa ympäristön kunnioittaminen ja työntekijöiden hyvinvoinnin parantaminen olisi yrityksille kannattavaa.  

Tuloerot tekevät kaikille hallaa

Harvard Business Review:

Most talk of income inequality focuses on the problems of the very poor or the broader socioeconomic implications of rising inequality. What is less well-known is that income inequality makes us all less happy with our lives, even if we’re relatively well-off.

Tuloerojen haittoja on tutkittu runsaasti ja näyttö on johdonmukaista. Merkittävät tuloerot aiheuttavat yhteiskunnallista pahoinvointia monin eri tavoin – esimerkiksi rikollisuus, päihteiden väärinkäyttö ja mielenterveysongelmat lisääntyvät.

De Neve ja Powdthavee tutkivat tuloerojen vaikutuksia maiden tasolla. Heidän mukaansa hyvinvointi kokonaisvaltaisesti katsottuna heikkenee sitä mukaa, kun tuloerot kasvavat.

De Neve ja Powdthavee painottavat, että myös hyvin toimeentulevan keskiluokan tyytymättömyys ja pahoinvointi lisääntyy. Kun huipputuloiset keräävät kasvavan osan kansan tulopotista, tulojaon haitari laajenee. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että keskiluokkaan kuuluvilla ei ole enää varaa parhaimpiin, rikkaimmille suunnattuihin palveluihin ja tästä eriytymisestä tulee entistä näkyvämpää.

Pienen huipputuloisen vähemmistön vaikutusvallan ja vaurauden lisääntyminen aiheuttaa tunnetta omien mahdollisuuksien kaventumisesta.

Tutkijat painottavat, että havainnoilla on verotuksen lisäksi yhteys palkitsemiseen laajemmin. Nykytaloudessa yritysjohtajien palkat voivat olla satoja kertoja työntekijöiden keskipalkkoja suurempia.