HS: Näin työnantaja velvoittaa palkattomiin ylitöihin

"Ekonomeille tämä on aivan arkipäivää", sanoo Suomen Ekonomiliitto Sefen asiamies Kosti Hyyppä. 
"Työnantaja sanoo harvoin suoraan, että 'jää palkattomiin ylitöihin', koska se on laitonta. Sen sijaan työnantaja voi määritellä työtehtävät sellaisiksi, että niistä ei suoriudu normaalissa työajassa, tai ilmoittaa, että ison projektin deadline onkin viikon kuluttua", Hyyppä jatkaa.
Työtä tekevien mahdollisuus päättää työtehtävistään ja heidän asemansa suhteessa työn tarjoajiin ja sen toteuttamisesta päättäviin on yksi tarkastelemisen arvoinen seikka kaikissa talousjärjestelmissä.

Lue myös:

"Rakenneuudistukset" – tie huonoon työelämään?
New York Times: Toistasataa kuollutta ompelimon tulipalossa
The Economist: Korkeampi minimipalkka saattaa parantaa työllisyyttä ja nostaa palkkoja

Yle: Suomalaisten tuloerot jatkavat kasvuaan

Yle:
Suomalaisten suurituloisin kymmenys saa käteen melkein 5,5-kertaisesti sen, mikä pienituloisimmalle kertyy. Ero vaikuttaa edelleen kasvavan, vaikka toisinkin on joskus väitetty.

[…] Tuloerojen kasvua selittää ennen kaikkea suurten osinkojen keventynyt verotus. Samalla esimerkiksi palkansaajilla nollakorotukset vievät reaalitulot todennäköisesti miinukselle.
Lue myös:

Tutkimus: Rikkaiden rikastuminen käy muille kalliiksi
The Real News: Taloudellinen eriarvoisuus talouskriisin taustalla
Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys

Tutkimus: Optimaalinen perintöveroprosentti paljon nykyistä korkeampi

Tutkijat Thomas Piketty ja Emmanuel Saez:
We propose a calibration using micro-data for France and the United States. We find that, for realistic parameters, the optimal inheritance tax rate might be as large as 50%–60%—or even higher for top bequests, in line with historical experience.
Toistuvasti ongelmista kärsivien valtavirran taloustieteen oletustenkin pohjalta optimaalinen perintöveroprosentti saattaa olla jopa yli 50. Tähän lopputulokseen ovat tulleet taloustieteen tutkijat Thomas Piketty ja Emmanuel Saez tieteellisessä Econometrica-journaalissa julkaistussa artikkelissaan.

Kysymys perintöjen verotuksesta ei ole tärkeä ainoastaan talouden tehokkuuden tai optimaalisen markkinavaihdannan edustamasta kapeasta näkökulmasta. On selvää, että perinnöt palkitsevat ihmisiä ansioista, joihin he eivät itse voi vaikuttaa. Ihmiset myös saavat erisuuruisia perintöjä, ja näin heillä on myös erilaiset taloudelliset lähtökohdat elämään. Olemme havainnollistaneet ongelmaa aiemmin, käyttäen kuvitteellista "Jorma Ollilan pojanpojan tapausta" esimerkkinä. Esimerkkien ja tutkimusten valossa kysymykset perinnönjaosta laajenevat niin talouden toimivuutta kuin yksilöiden perustavia vapauksia koskevaksi tärkeäksi aiheeksi.

Lue myös:



Onko köyhyys itseaiheutettua?

Viime aikoina julkisuudessa yleistyneet kannanotot talouspoliittisen äärioikeiston suunnalta ovat painottaneet, että köyhyys johtuu laiskuudesta ja heikkoudesta. Työmarkkinoilla menestyminen puolestaan esitetään vetoavan yksinkertaisesti: mitä enemmän ponnistelee, sitä paremmin pärjää.

Nämä näkemykset eivät rajoitu pelkästään muutamiin talousaiheisiin ääriajattelijoihin – asenteet ovat kovenemassa yhteiskunnassa kautta linjan. Turvaverkkoihin, kuten sosiaaliturvaan ja muihin etuuksiin, tukeutuvat onkin leimattu laajalti vapaamatkustajiksi, jotka elävät muiden siivellä. Yhteiskunnallisten turvaverkkojen ylläpitoa ja hyödyntämistä ei nähdä tarpeellisena ja välttämättömänä paikkausmekanismina, jolla korjataan työmarkkinoiden puutteita, vaan pikemminkin hävettävänä asiana ja merkkinä henkilökohtaisesta epäonnistumisesta.

Työttömyys on järjestelmätason ongelma

On kuitenkin selvää, että järjestelmätason ongelmat aiheuttavat valtaosan työttömyydestä. Suomalaisessa talouspolitiikassa on jo pitkään noudatettu kansainvälisiä trendejä: tietty työttömyyden taso on hyväksytty luonnollisena ilmiönä sen sijaan, että sitä pyrittäisiin aktiivisesti torjumaan. Aiemmin työttömyys nähtiin syystäkin valtavana resurssien hukkana ja sen yhteiskunnallisia haittoja pyrittiin mahdollisimman paljon välttämään. Työttömyys aiheuttaa valtavaa stressiä, kärsimystä ja taloudellista epävarmuutta ihmisten elämään.

Tästä syystä hyvinvointivaltiot Ruotsin johdolla kehittivät työllistämisohjelmia, joilla pyrittiin aktiivisesti korjailemaan työmarkkinoiden haitallisia vaikutuksia. Nyt talousasiantuntijoiden piirissä on kuitenkin palattu pitkälti ajattelemaan, että työmarkkinat toimivat parhaiten, kun niiden toimintaan puututaan mahdollisimman vähän. Kehityksen seurauksena työttömyysaste on vakiintunut Suomessakin aiempia vuosikymmeniä korkeammalle tasolle.

Työttömyysaste Suomessa vuosina 1900-2008. Lähde: Tilastokeskus

Naiivit näkemykset menestymisestä

Ryhmä sosiaalialan ammattilaisia kirjoitti vastikään tekstin, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta köyhyyden ja muiden sosiaalisten ongelmien syistä. Kirjoituksessa painotetaan, kuinka on naiivia kuvitella, että työmarkkinoilla menestyminen on kiinni yksinomaan omista ponnisteluista. Perhetausta ja -tilanne vaikuttavat merkittävästi ihmisen mahdollisuuksiin edetä koulutusputkessa ja uran aloituksessa sosiaalisilla verkostoilla, varakkuudella ja käytössä olevalla infrastruktuurilla (kuten asunnoilla) on suuri merkitys.

Blogissamme on tuotu useaan otteeseen esiin, että tuoreet aivotutkimukset ovat osoittaneet köyhyyden vaikuttavan merkittävästi ihmisten toimintakykyyn. Tilapäisetkin taloudellisen epävarmuuden aiheuttamat voimakkaat stressitilat heikentävät ihmisen kapasiteettia päätöksentekoon ja valintoihin

Erityistä huomiota on kiinnitettävä lapsuuden kasvuympäristöön, joka määrittää pitkälti ihmisen mahdollisuuksia pärjätä omalla ahkeruudellaan tulevaisuudessa. Vaikka taloudellinen eriarvoisuus on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna suhteellisen alhainen, tilastojen mukaan lapsiköyhyys on Suomessa kasvussa. Perhetaustoissa on usein päihteiden väärinkäyttöä ja työttömyyttä.

Tukea hädän hetkellä

Tuoreen tutkimustiedon valossa onkin entistä perustellumpaa pyrkiä tukemaan ihmisiä hädän hetkellä, sillä markkinoilla juuri taloudellisessa epävarmuudessa elävät joutuvat usein koronkiskonnan uhreiksi. Esimerkiksi pikavipit ja kulutusluotot ovat asiakkaalle kalleimpia lainamuotoja, mutta niiden helpon saatavuuden vuoksi suosittuja pienituloisten keskuudessa.

Markkinoiden epäoikeudenmukaisuus näyttäytyy rahoitusmarkkinoilla peittelemättömänä, sillä velkakierteessä olevat pienituloiset maksavat epätoivoisessa tilanteessaan lainoistaan tähtitieteellisiä hoitokuluja, kun taas varakkaiden korot ovat kaikista pienimmät. Velkaloukussa ponnistelu ei näy parempina työmahdollisuuksina ja lisääntyvinä tuloina, vaan päinvastoin epätoivoisena selviytymistaisteluna laskujen eräpäivien ja byrokratian viidakossa.

Osallisuustalouden lähtökohdista

Järjestömme esittelemissä osallisuustalouden ratkaisuissa on lähdetty siitä ajatuksesta, ettei epätoivoiseen elämäntilanteeseen ajaminen ole toimiva tai oikeudenmukainen tapa motivoida ihmisiä työntekoon. Nykyisillä työmarkkinoilla merkittävä määrä ihmisiä on joko epävarmassa työtilanteessa tai työttömänä, mikä aiheuttaa tarpeetonta pahoinvointia. Ahkeruuden ja ponnistelujen johdonmukainen palkitseminen olisi asianmukaista ja reilua, mutta nykytilanne on kaukana siitä. Neuvotteluvoima, oikeat sosiaaliset verkostot, koulutustaso ja tuottavat omistukset vaikuttavat suuresti ihmisten sijoittumiseen kilpailussa työpaikoista. Osallisuustaloudessa pyritäänkin tarjoamaan toimivia työkaluja tasavertaisten lähtökohtien toteuttamiseen, johdonmukaiseen ja reiluun palkitsemiseen sekä työttömyyden poistamiseen.

"Rakenneuudistukset" – tie huonoon työelämään?

Suomen talouden yskiessä – yhdessä koko muun Euroopan ja Yhdysvaltojen kanssa – on yhä voimakkaammin äänenpainoin alkanut kuulua monelta suunnalta vaatimuksia niin sanotuista työmarkkinoiden rakenteellisista uudistuksista. Pahenevan taloustilanteen ja kasvavan työttömyyden taustalla ei näissä puheenvuoroissa nähdä kansainvälistä huonoa taloustilannetta, vaan syynä ovat yksinkertaisesti Suomen toimimattomat työmarkkinat rajoittavine säädöksineen. Työmarkkinoiden säätelyä halutaan purkaa, ja esimerkiksi paikallisen sopimisen lisäämisellä halutaan vähentää vähimmäispalkkojen yleissitovuutta.

Pelkän kansantaloudellisten kaavojen tarkastelun sijaan olisi tärkeää perehtyä tarkemmin myös maihin, joita käytetään onnistuneina esimerkkeinä. Kuinka hyvin säätelyn purkaminen ja markkinamekanismien vapauttaminen on auttanut taloutta ja ihmisiä? Mallimaiksi nostetaan usein esimerkiksi Saksan ja Iso-Britannian kaltaisia maita, joissa minimipalkkaa ei ole, tai se on hyvin alhainen.

Saksassa ei ole paremmin

Euroalueen kohdatessa taantuman kiroja monet kehuvat Saksan talouden tilaa ja kilpailukykyä. Noin vuosikymmen sitten Saksassa toteutetut rakenneuudistukset ovat saaneet Saksan talouden näyttämään monilla talousmittareilla menestystarinalta. Kääntöpuolena on kuitenkin yhteiskunta, joka tarjoaa kansalaisillaan yhä niukempaa toimeentuloa ja vähemmän mahdollisuuksia nousta köyhyydestä omalla ahkeruudella.

Adam Posen on nostanut Financial Timesissa esille, kuinka Saksan menestystarina ja kilpailukyky pohjautuvat mataliin palkkakustannuksiin. Tämä tarkoittaa käytännössä matalapalkka-alojen syntymistä, ja tilannetta, jossa työntekijät eivät ole oikeutettuja samanlaisiin etuihin kuin edellisen sukupolven työntekijät. 

The Guardian on nostanut yksityiskohtaisemmin esille, mistä työmarkkinamuutoksissa on kysymys työntekijän näkökulmasta. Neljännes saksalaisista työntekijöistä työskentelee matalapalkkaisissa, epävarmoissa, tai osa-aikaisissa työsuhteissa. Neljännes saksalaisista työntekijöistä tienaa alle 9,54 euroa tunnilta. Työmarkkinauudistukset ovat mahdollistaneet myös niin kutsuttujen minitöiden syntymisen ja lisääntymisen. Näissä työsuhteissa työntekijälle tarjotaan vain vähän työtunteja ja vaatimaton 450 euron palkka.

Työntekijöiden lisäksi palkkakilpailusta kärsii kansantalous – ainakin pitkällä aikavälillä. Matala palkkataso johtaa helposti tilanteeseen, jossa investointien määrä ja työn tehokkuuden kehitys alkavat laahata muiden maiden perässä. Kun samaan aikaan kotimainen kysyntä hiipuu, rakennetaan palkkakilpailulla itse asiassa ongelmia tulevaisuuteen. Esimerkiksi Saksan valtiovarainministeriön entinen korkein virkamies Heiner Flassbeck on varoitellut Suomea Saksan mallin seuraamisen negatiivisista vaikutuksista.

Kunnon työt vähissä myös Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa

Tutkimusten mukaan myös Iso-Britanniassa työmarkkinat pystyvät tarjoamaan entistä huonommin työtä ja toimeentuloa. Britanniassa noin viidennes työvoimasta työskentelee matalapalkka-aloilla. Tutkimuslaitos Resolution Foundationin mukaan Britanniassa on 4,8 miljoonaa työntekijää, joiden ansiot jäävät minimitoimeentulon alle. Työtätekevien köyhien määrä kattaa 20 prosenttia brittityöntekijöistä. 

Myös brittityömarkkinat tarjoavat matalien tulojen lisäksi vähän työtunteja. Esimerkiksi nollatyösopimuksiin perustuvat työsuhteet ovat Britanniassa yleisempiä kuin luullaan. Virallisten tilastojen mukaan nollatyösopimuksien piirissä olevia brittejä arvioitiin olevan noin 200 000, mutta toisten arvioiden mukaan määrä saattaa kuitenkin lähennellä jopa miljoonaa työntekijää. Lisäksi nollatyösopimukset koskevat yhä laajemmalti uusia työntekijäryhmiä, ja yhä useammin myös korkeapalkkaisia työsuhteita.

Ei myöskään tiedetä, kuinka moni on tehnyt nollatyösopimuksen omasta tahdostaan. Erään arvion mukaan noin neljännes työntekijöistä toivoisi saavansa lisätunteja.

Ihmisille yhä vähemmän tarjoavat työmarkkinat ovat arkipäivää myös Yhdysvalloissa. Center for Economic and Policy Researchtutkimuslaitoksen blogissa nostettiin elokuun loppupuolella esille, kuinka Yhdysvaltoihin syntyneet työpaikat ovat keskittyneet matalapalkka-aloille. 

Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että työtä on yhä harvemmalle – ja se on yhä huonompaa.

Temppu-uudistuksista todellisiin uudistuksiin

On siis hyviä syitä uskoa, että yksisilmäiset rakenteelliset uudistukset ja työmarkkinoiden niin kutsuttu vapauttaminen eivät ole oikotie parempaan talouteen. Huolimattomat ja naiiveihin ennakko-oletuksiin perustuvat rakenneuudistukset voivat päinvastoin tuoda mukanaan yhä huonompia työpaikkoja ja työsuhteita, joissa työntekijöiden ahkeruutta palkittaisiin yhä epäjohdonmukaisemmin ja joissa työntekijöillä olisi yhä vähemmän taloudellista vapautta ja mahdollisuuksia parantaa ahkeruudella ja kovalla työllä omaa asemaansa.

Työmarkkinoiden pelisääntöjen purkamisen sijaan olisi keskityttävä syvälle meneviin rakenteellisiin uudistuksiin, jotka mahdollistaisivat aidon taloudellisen kehityksen. Esimerkiksi tutkijat Jussi Ahokas ja Lauri Holappa ovat esittäneet aitoja rakenteellisia ratkaisuja talouden saamiseksi takaisin nousu-uralle, mikä kääntäisi myös työllisyyden nousuun. 

Talouden tervehtymiseen tähtäävät korjausliikkeet näyttäisivätkin edellyttävän kulutuskysynnän lisäämistä, nousevia palkkoja ja voimakkaita investointeja julkisiin palveluihin, ympäristöystävälliseen talouteen ja toimivaan infrastruktuuriin. Nousevat palkat ja julkiset investoinnit olivat suuressa osassa Länsi-Euroopassa myös toisen maailmansodan jälkeisellä kasvukaudella. Tuota aikaa on kutsuttukin kapitalismin kulta-ajaksi tai vaurauden ajaksi kasvu- ja työllisyyslukujen perusteella. Katse olisikin suunnattava putkinäköisen markkinauskon sijasta historian opetuksiin sekä suuria ihmismääriä aidosti auttaviin rakenteellisiin ratkaisuihin.

Lue myös:

New Statesman: Työttömien rankaiseminen ei edistä työllistymistä
Taloussanomat: Työpaikan epävarmuus altistaa sydäntaudille
Talousoikeuden asiantuntija: Bangladeshin työntekijöiden heikko asema johtuu säätelemättömistä markkinoista

The Real News: Taloudellinen eriarvoisuus talouskriisin taustalla


Yhdysvalloista alkaneen finanssikriisin syntymisen taustalla oli kasvanut tulojen epätasa-arvo, sanoo The Real Newsin haastattelema taloustieteen professori Stephanie Seguino. Professori pohjustaa väitettään tutkimustuloksilla, joiden mukaan tulojen epätasa-arvo on noussut Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa 1970-luvulta lähtien. Yhdysvalloissa palkkojen osuus kansantulosta on tippunut samaan aikaan reaalipalkkojen alenemisen kanssa. Tämä puolestaan on johtanut palkansaajien alenevaan kulutusvoimaan ja yritysten käyttäytymisen muuttumiseen.

Varat reaalitaloudesta finanssisektorille

Professorin mukaan palkansaajien kulutuksen hiipuminen sai yritykset etsimään voittoja tuotannon laajentamisen ulkopuolelta. Yleisen kulutustason laskiessa yritykset eivät enää investoineet tai palkanneet uusia työntekijöitä, vaan hakivat voittoja finanssisektorilta.

Uusia varoja saanut finanssisektori puolestaan lainasi luottokelpoisten asiakkaiden loppuessa rahat vähävaraisille henkilöille, jotka tarvitsivat kipeästi rahoitusta riittämättömien palkkojen ja kasvavien kustannusten ristipaineessa. Kasvanut finanssisektori sai samalla lisää poliittista valtaa, ja finanssisektorin säätelyä purettiin voimakkaasti. Nämä uudistukset loivat puolestaan pohjan asuntokuplalle ja maailmanlaajuiselle finanssikriisille.

Kasvanut epätasa-arvo johti siis kehityskulkuun, jossa kansalaisten kulutusvoiman hiipuminen johti finanssisektorin paisumiseen. Finanssisektorin laajeneminen ja sen kasvanut poliittinen valta johtivat puolestaan taloudellisesti ja sosiaalisesti tuhoisaan yhteiskuntapolitiikkaan ja maailmanlaajuiseen taloudelliseen kriisiin.

Muutos hyvätuloisten eduksi

Kasvanut epätasa-arvo ja finanssisektorin lisääntynyt valta vaikuttavat Seguinon mukaan laajemminkin yhteiskuntaan. Epätasa-arvon kasvaessa taloudellisen vallan lisäksi myös poliittinen valta kasautuu rikkaimmille. Tämä puolestaan johtaa siihen, että julkisia varoja käytetään yhä enemmän hyvätuloisten toivomalla tavalla, ja suurimmassa tarpeessa olevien toiveet jäävät vähemmälle huomiolle myös poliittisen päätöksenteon piirissä.

Lue lisää:

The Economist: Korkeampi minimipalkka saattaa parantaa työllisyyttä ja nostaa palkkoja
Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys
The Real News: Korkeammat palkat johtavat talouskasvuun
YK: Tuloerojen tasaaminen edesauttaa taloudellista kasvua
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä

Perustulosta

Tuloerojen voimakas kasvu ja köyhyyden lisääntyminen ovat vakavia ongelmia missä tahansa taloudessa. Suomessa nämä kasvaneet ongelmat ovat tuoneet mukanaan aiheellisia kysymyksiä myös talousjärjestelmämme tehokkuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Lisäksi lukuisten tutkimusten mukaan hyvinkin yleismaailmallisesti kannatetun mahdollisuuksien tasa-arvon näkökulmasta köyhyyden ja tuloerojen kasvaminen on ongelmallista. Näihin ja moniin muihin markkinamekanismeihin sisäänrakennettuihin, mutta epätoivottuihin kehityskulkuihin on pyritty vastaamaan erilaisin korjaustoimenpitein vapaamman yhteiskunnan ja toimivamman talouden edistämiseksi. Näitä tavoitteita voitaisiin edistää esimerkiksi juuri nyt ajankohtaisen, kaikille täysi-ikäisille maksettavan perustulon avulla.

Suomessa keskustelu perustulosta on lisääntynyt aihetta suoraan koskevan kansalaisaloitteen myötä, jossa esitetään perustuloa koskevan lainsäädäntötyön valmistelujen aloittamista eduskunnassa. Uudistuksen laaja-alaisuus olisi huomattava, kuten myös niiden äärimmäisen tärkeiden ongelmien laajuus, joita sillä pyritään ratkaisemaan. Perustulokeskustelu kattaa monia kysymyksiä sosiaalipolitiikasta, verotuksesta ja köyhyydestä aina yhteiskuntapoliittisiin paradigmoihin ja ekologiseen kestävyyteen.

Keskustelua on käyty niin olemassa olevien tukijärjestelmien uudistamisesta ja/tai lopettamisesta perustulon tuomien muutosten myötä, tulon tarkasta suuruudesta kuin perustulon vastikkeellisuudestakin. Lisäksi on keskusteltu perustulon vaikutuksista valtiontalouteen ja kokonaiskysyntään sekä perustulon kaltaisen uudistuksen tarjoamien etujen yksityiskohdista eri tilanteissa oleville ihmisryhmille työmarkkinoilla tai niiden ulkopuolella. Nyt käynnissä oleva aloite onkin selkeästi keskustelunavaus näihin kaikkiin kysymyksiin ja käytännön ratkaisujen nopeampaan löytämiseen.

Näiden seikkojen lisäksi on kuitenkin tärkeää nostaa esille kysymyksiä perustulon suhteesta talousjärjestelmäämme, jotta pitkäjänteinen työ vapaamman yhteiskunnan puolesta voi edistyä. Perustulon voidaan nähdä vastaavan joihinkin markkinatalouden rakenteellisista ongelmista. Vaikka perustulouudistus voi näin avata tietä toimivammalle taloudelle ja samalla lisätä yksilöiden autonomiaa ja taloudellisia vapauksia, on tärkeää muistaa myös perustuloon liittyvien uudistusten rajat. Perustulo ei korvaa markkinoita, ja markkinoiden ihmisyhteisöille ja luonnolle haitalliset rakenteet jäävät yhä määrittämään valtaosaa talouden toiminnasta. Uudistuksen rajojen tarkastelu ei kuitenkaan vähennä uudistuksen merkitystä, vaan pikemminkin helpottaa sijoittamaan sen laajempaan kontekstiin, jossa tavoitteena on talouden kehittäminen demokraattisemmaksi ja ekologisemmaksi.

Markkinoiden palkitsemisperiaatteiden ongelmista

Sekä reiluuden että motivationaalisen tehokkuuden näkökulmasta olisi tärkeää, että työstä palkitseminen perustuisi ihmisten ansioihin. Jos yksilö vaurastuu suunnattomasti tai saa ylenpalttista julkista tunnustusta ilman merkittävää ahkeruutta, työpanosta tai muuta huomattavaa ansiokkuutta, nostattaa tämä usein yhteisön muissa jäsenissä ymmärrettävästi epäoikeudenmukaisuuden tunteita.

Lisäksi, jos yksilöitä palkitaan usein muiden periaatteiden perusteella, esimerkiksi sattuman, perityn aseman tai sosiaalisten verkostojen avulla, aiheuttaa tämä ongelmia työmotivaatiossa. Miksi yrittää ahkerammin, jos kaikesta puurtamisesta huolimatta palkkio tehdystä työstä säilyy alhaisena? Varsinkin, jos ympärillä on lukuisia esimerkkejä palkitsemisesta, joka ei perustu yksilön omiin ansioihin.

Onkin tärkeää olla tietoinen siitä, että markkinatalouden palkitsemisperusteet perustuvat pitkälti tekijöihin, joihin yksilöllä on vähän, ja usein ei lainkaan, vaikutusmahdollisuuksia. Niinpä esimerkiksi omistettu pääoma, synnynnäiset ominaisuudet, perheiden tai muun lähiverkoston suomat sosiaaliset suhteet ja käytännössä hyvin usein puhdas sattuma määrittävät pitkälti monissa tilanteissa yksilön palkitsemisen perusteet – eivät niinkään ahkeruus, yritteliäisyys ja vaivannäkö. Markkinatalouden epäoikeudenmukaisia palkitsemisperiaatteita on historiassa korjattu erilaisin uudistuksin ja veroin. Esimerkiksi pääomaverot, vähimmäispalkat ja julkiset palvelut ovat olleet merkittävästi tasapainottamassa palkitsemista reilumpaan suuntaan.

Myös perustulo voi omalta osaltaan korjata markkinatalouden epäoikeudenmukaista palkitsemista siirtämällä painopistettä ahkeruuden, yritteliäisyyden ja vaivannäön palkitsemiseen. Esimerkiksi Suomessa viime vuosina lisääntynyt työtätekevien köyhyys on todennäköisen inhimillisen kärsimyksen ja mahdollisuuksien tasa-arvon heikkenemisen lisäksi ongelmallinen ilmiö ahkeruuden ja reilun palkitsemisen kannalta. Perustulo antaisi työtätekeville köyhille oikeudenmukaisemman palkkion heidän työstään, joka usein on raskasta, mutta hintasignaalien puutteellisuuden ja neuvotteluasemiin liittyvien vääristymien vuoksi huonosti palkattua.

Perustulo antaisi tunnustusta myös markkinoiden ulkopuolella tehtävästä yhteisöille ja yksilöille elintärkeästä työstä. Tästä työstä eräinä konkreettisina esimerkkeinä ovat kotiäidit ja -isät sekä erilaista vapaaehtoistyötä tekevät. Perustulo palkitsisi myös työstä, jota ei tehdä työnantajan mittaaman työajan aikana. Esimerkiksi suuri osa tieto- ja palvelutyöstä rakentuu tiedon kasautumiselle ja sosiaalisille suhteille. Näin työn onnistuneeseen suorittamiseen tarvitaan tietoja ja taitoja, joita on kerätty, ja kerätään myös työajan ulkopuolella. Perustulon voidaankin nähdä olevan palkinto tästä tuotannon kannalta tarpeellisesta, mutta silti palkitsematta jäävästä työstä.

Perustulon kriitikot ovat nostaneet esille huomionarvoisen huolenaiheen perustulon mahdollisesta passivoivasta vaikutuksesta, minkä mukaan vastikkeeton raha kannustaa jäämään kotiin makaamaan yrittämisen ja työskentelemisen sijaan. Tämä näkemys perustuu mielestämme kuitenkin hieman tietämättömään käsitykseen ihmisestä ja motivaation taustalla vaikuttavista tekijöistä. Monet ihmiset toteuttavat nykyisinkin erilaisia sekä itselleen että yhteiskunnalle tärkeitä projekteja, jotka vaativat aktiivisuutta ja vaivannäköä, ilman että saavat tästä minkäänlaista rahallista vastinetta. Motivaatiota koskeva tutkimustieto on myös vahvistanut toistuvasti, että ihmisen toiminnan taustalla vaikuttaa myös perustavanlaatuinen tarve olla aktiivinen ja osallistua yhteisön toimintaan sekä tehdä itselleen merkityksellisiä asioita, joissa voi tuntea onnistumisen kokemuksia. Materiaaliset palkinnot ovatkin vain yksi osatekijä motivaation taustalla, eikä suinkaan edes merkittävin sellainen.

Perustulo ei kuitenkaan vähentäisi työnteon syitä niiltä, joiden motivaation taustalla materiaaliset palkinnot ovat merkittävämmässä osassa. Perustulo ei kuitenkaan takaisi kuin minimaalisen toimeentulon, joten suurempaa kulutusvoimaa kaipaavat yksilöt varmasti hakeutuisivat palkkatöihin lisätienestien toivossa. Nykyiseen verrattuna kannustimet työntekoon sosiaalitukien varassa elävien kohdalla vain kasvaisivat, kun sosiaaliturvaan liittyvät kannustinloukut poistuisivat, ja työstä tienatut rahat jäisivät oikeasti käteen eivätkä poistaisi muita tukia.

Taloudellinen vapaus ja yhteistyö

Toteutuessaan perustulo lisäisi myös enemmistön taloudellista vapautta. Perustulo mahdollistaa ainakin jossain määrin ihmisten taloudellisen itsenäisyyden, mikä helpottaa työnantajien kilpailuttamista. Epätoivoisessa tilanteessa työtä etsivä joutuu usein työmarkkinoilla tarttumaan ensimmäiseen oljenkorteen, eli mihin tahansa tarjolla olevaan työhön – erityisesti silloin, kun halvasta työvoimasta on ylitarjontaa. Tällaisessa tilanteessa työntekijän ja työnantajan neuvotteluasemat ovat merkittävässä, markkinoille haitallisessa epätasapainossa. Tämä voi lisäksi johtaa todennäköisesti huonoihin työoloihin, riittämättömään palkkaan tai pahimmillaan työntekijöiden suoranaiseen riistoon.

Lisäksi yksilö pystyy perustulon avulla siirtymään joustavasti ja omista lähtökohdistaan eri yhteiskunnallisten statusten välillä. Yksilö pystyy yhdistelemään ja vaihtelemaan esimerkiksi opiskelijan, yrittäjän ja työntekijän statusten välillä, ja näin osallistua taloudelliseen tuotantoon omaehtoisemmista lähtökohdista käsin. Perustulo voi myös lisätä työmarkkinoiden ulkopuolella olevien mahdollisuuksia toimia työmarkkinoilla ja parantaa näin taloudellista asemaansa.

Perustulo voi osaltaan mahdollistaa myös yrittäjäksi ryhtymistä. Yrittäjäksi ryhtymisen helpottaminen alentaa markkinoille tulemisen kustannuksia, mikä tekee markkinoista tehokkaampia. Jokapäiväisen toimeentulon turvaamisesta huolehtimisen sijaan ihmisille jäisi aikaa ja resursseja suunnitella, keksiä ja kokeilla erilaisia yksityisyrittämisen muotoja. Mahdollisuus ryhtyä yrittäjäksi avaakin jokaiselle työntekijälle myös kapeita ja jäykkiä markkinaratkaisuja korjaamalla paremman mahdollisuuden osallistua taloudelliseen tuotantoon ja tuoda uusia, yleishyödyllisiä palveluita tai tuotteita yhteiseen tarjontaan.

Perustulo voi auttaa myös työn markkinasuhteiden purkua ja mahdollistaa uudenlaisia, demokraattisempia ja tasa-arvoisempia taloudellisia kokeiluja. Perustulo voi edesauttaa toimimista osuuskunnissa tai vaikkapa aikapankkitoiminnan piirissä. Lisäksi perustulo voisi myös mahdollistaa uusien tuotannon tapojen kehittämisen ja erilaisten edistyneiden taloudellisten kokeilujen toteuttamisen pienessä mittakaavassa.

On myös syytä muistaa, että mikäli perustulo onnistuu tuloerojen tasaamisessa ja köyhyyden lieventämisessä, se on jo monilta osin onnistunut turvaamaan tasa-arvoisemmat lähtökohdat tuleville sukupolville.

Perustulouudistuksen rajat

Vaikka perustulo olisi syntyessään tärkeä askel tasa-arvoisemman ja oikeudenmukaisemman talouden suuntaan, on tärkeää muistaa perustulouudistuksen rajat. Ensinnäkin argumentit perustulon puolesta tai sitä vastaan sisältävät taustaoletuksina usein tietyn tasoisen perustulon. On selvää, että sadan euron perustulolla on käytännössä täysin erilaiset vaikutukset kuin tuhannen euron perustulolla. Perustulon tason lisäksi on tarkasteltava myös muuta taloudellista ympäristöä. Laajojen julkisten palveluiden ja täystyöllisyyden vallitessa perustulon avaamat mahdollisuudet ovat suuremmat kuin yhteiskunnassa, jossa hyödyke- ja työmarkkinat ovat säätelemättömiä.

Perustulo muuttaisi myös suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää. Perustulon kiistaton etu on sen kyky saada kaikki täysi-ikäiset edes jonkinasteisen sosiaalisen turvaverkon piiriin. Sosiaaliturvajärjestelmän muutos liittyy myös kysymykseen perustulon suuruudesta: käytännössä perustulolla pyritään usein muuttamaan suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää yksinkertaisemmaksi, vähemmän kontrolloivaksi ja inhimillisemmäksi. Tarpeetonta byrokraattista koneistoa ja kannustinloukkuja purkamalla saatetaan ihmisille tarjota kannustimia ja vapautta työntekoon sekä omien ideoiden eteenpäinviemiseen. Mitä suurempi perustulo on, sitä paremmin se pystyy vastaamaan näihin sosiaaliturvajärjestelmän kehittämiseen tähtääviin tavoitteisiin. Kysymys perustulosta ja sen seurauksista ei siis ainoastaan koske perustulon käyttöönottamista, vaan etenkin sitä, minkälainen perustulo on kyseessä, ja minkälaisessa taloudellisessa ympäristössä.

Tärkeää on myös muistaa, ettei perustulo muuta markkinoiden määräävää roolia taloudellisessa elämässä, vaikka perustulouudistuksella pyritäänkin hillitsemään markkinoiden haitallisia seurauksia. Markkinatalouden yleisesti tunnustettuihin rakenteellisiin ongelmiin perustulo ei siis tuo muutosta. Perustulo ei myöskään muuta nykyistä taloudellista palkitsemisjärjestelmää kannustamaan ahkeruudesta ja vaivannäöstä, vaan jättää markkinatalouden palkitsemisperiaatteet pääosin koskemattomiksi.

Perustulo ei myöskään muuttaisi taloudellista järjestelmäämme demokraattiseksi, vaikka se pystyisikin edesauttamaan kokeiluja yhteistyöhön ja solidaarisuuteen perustuvan talouden tiellä. Lisäksi on tärkeää muistaa, että uudistukset ovat aina uhattuina markkinatalouden rakenteiden puristuksissa. Niin kauan kun jättiläismäiset suuryritykset hallitsevat suurinta osaa taloudellisesta tuotannosta, ja niin kauan kun markkinavoimat määräävät taloudellisesta hengissä pysymisestä, niin kauan kilpailun ja ahneuden talous uhkaa reformeja sekä johtaa yhä uusiin yrityksiin heikentää kahleita, joita reformit asettavat suuryritysten toimintavapaudelle.

Tärkeä uudistus

Perustulo on edellä kuvatuista rajoitteistaan huolimatta erinomainen mahdollisuus parantaa lukuisien ihmisten taloudellista turvaa. Lisäksi perustulouudistus voi osaltaan herättää aiheellista keskustelua kaivatuista laajemmista talouden uudistuksista. Demokraattinen tuotanto, oikeudenmukainen palkitseminen ja taloudellinen vapaus eivät kuulu markkinatalouden perustavanlaatuisiin piirteisiin. Tärkeiden ja tavoiteltavissa olevien uudistusten puolesta toimimisen lisäksi onkin tarkasteltava kriittisesti talousjärjestelmäämme ja tarvittaessa uskallettava aloittaa keskustelu paremmista, arvojemme kanssa yhteensopivista talouden rakenteista.

Parecon Finland tukee kansalaisaloitetta perustulosta. Aloitteen voi allekirjoittaa kansalaisaloite.fi sivustolla.

Yle: Mainosjakelussa kahden euron tuntipalkka

YLE:
- Se ensimmäinen palkka kesäkuulta oli 84,60 euroa ja tehtyjä tunteja oli 42,5, niin siitä jää palkaksi 1,99 euroa tunti, että siihen työhön nähden aivan kohtuuton palkka.
Yle uutisoi suorajakeluyhtiö Janton Oy:n toiminnasta mainostenjakelualalla. Pääosin maahanmuuttajia ja alaikäisiä työllistävä yhtiö maksaa työntekijöilleen selkeästi alle yleisen alan palkkatason. Uutisessa esitettiin yrityksen erään alaikäisen työntekijän isän tekemät laskelmat, joiden mukaan työntekijän tuntipalkaksi muodostui noin kaksi euroa.

Ylen uutinen on käytännön esimerkki markkinatalouksien haitallisista kannustimista ja rakenteista. Kuten esimerkki osoittaa, markkinatalouksissa työnantajilla on palkkaneuvotteluissa lähes poikkeuksetta vahvempi asema. Asema perustuu työnantajan kykyyn korvata työntekijä toisella työntekijällä. Toisin sanoen työntekijä on työnantajaansa nähden sitä huonommassa asemassa, mitä helpommin työntekijä on vaihdettavissa toiseen. Mikäli kansantaloudessa on työttömyyttä, on työnantajalla varaa valita työntekijänsä, kun taas työntekijän mahdollisuudet ovat selkeästi rajatummat.

Markkinakilpailu taas heikentää yksittäisen yrityksen mahdollisuuksia maksaa työntekijöilleen markkinahintoja korkeampaa palkkaa. Mikäli yritys maksaa syystä tai toisesta työntekijöilleen suurempaa palkkaa kuin kilpailijansa, ei yrityksen toiminta ole enää yhtä kannattavaa suhteessa kilpailijoihinsa. Näin kilpailupaineet ajavat yrityksiä maksamaan työntekijöilleen yhtä alhaista palkkaa kuin muutkin, ja tämän takia markkinatalouden rakenteet ja kannustimet ajavatkin työntekijöiden palkkoja jatkuvasti alas.

Historiallisesti monessa markkinatalousmaassa, kuten Suomessa, on rakenteellista epätasapainoa korjaamaan perustettu ammattiliittoja ja säädetty minimipalkkoja. Ammattiliitot ja minimipalkat ovatkin onnistuneet takaamaan suurelle osasta väestöä paremmat elinolosuhteet, kuin mitä vapaiden markkinoiden lopputulema olisi ollut.

Markkinoiden säätelyn lisäksi on myös tärkeää kiinnittää huomiota alkuperäiseen asetelmaan työntekijöiden ja työnantajien välillä. Valta- ja omistussuhteet, sekä se, toimiiko työntekijänä vai työnantajana, vaikuttaa paljon mahdollisuuksiin hallita omaa taloudellista toimintaansa ja nauttia taloudellisesta vapaudesta.

On myös tarpeellista tarkastella niitä prosesseja, jotka määrittävät, kenestä tulee työnantaja ja kenestä työntekijä. Työnantajaksi pääseminen edellyttää pääomia, joihin ihmisillä on lähtökohtaisesti erilaiset mahdollisuudet päästä käsiksi, johtuen yksilöiden välisistä eroista suhteessa varallisuuteen, tietotaitoon, yhteiskunnalliseen valtaan ja sosiaalisiin verkostoihin.

Rikkaammista taustoista tulevien on helpompi saada tarvittavia pääomia työnantajaksi ryhtymiseen ja heidän sosiaaliset verkostonsa helpottavat työelämän hierarkiassa kipuamista tai itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtymistä. Köyhemmistä taustoista tulevien on taas monessa tilanteessa taloudellisesti edullisempaa ryhtyä työntekijäksi jonkun toisen palvelukseen kuin maksaa korkea hinta oikeudesta hallita omaa työtään.

Lue myös:

HS: Firma riisti kymmeniä siivoojia
YLE: Ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö lisääntyy Suomessa
TS: Tällaista on työelämä Suomessa pahimmillaan

The Economist: Korkeampi minimipalkka saattaa parantaa työllisyyttä ja nostaa palkkoja

The Economist:
Economists have tended to oppose minimum wages on the grounds that they reduce employment, hurting many of those they are supposed to help. Milton Friedman called them a form of discrimination against low-skilled workers. In standard models of competitive markets, anything that artificially raises the price of labour will curb demand for it, and the first to lose their jobs will be the least-skilled workers. 
Yet economic theory allows for the possibility that wage floors can boost both employment and pay. If employers have monopsony power as buyers of labour and are able to set wages, for instance, they can keep pay below its competitive rate. Academic supporters of wage floors, mainly economists on the left, appealed to this logic.
Valtavirran taloustieteen mukaan markkinoilla työstä maksettavan hinnan katsotaan määräytyvän oletetuilla, tasapainoisilla markkinoilla vallitsevan kysynnän ja tarjonnan mukaan. Jos työstä on enemmän tarjontaa kuin kysyntää, eli työttömiä työnhakijoita on enemmän kuin avoimia työpaikkoja, laskee tämä palkkatasoa. Tämä pätee etenkin tilanteissa, joissa työntekijä on helposti vaihdettavissa toiseen, eli vähän erikoistumista vaativissa työtehtävissä. Koska markkinat painavat tämänkaltaisesta työstä saatavia palkkoja alas, on monissa maissa ongelmaa pyritty ratkaisemaan erilaisilla minimipalkkasäädöksillä.

Valtavirran taloustieteessä minimipalkat nähdään ongelmallisina, koska niiden katsotaan vääristävän muutoin tasapainossa olevia markkinoita. Tämän logiikan mukaan palkkojen tulisi määräytyä kysynnän ja tarjonnan mukaisesti, jotta markkinat toimisivat tehokkaasti. Jos palkkatasoa nostetaan lainsäädännön toimesta markkinahintoja korkeammalle, johtaa se vähäisempään työllisyyteen, koska yritykset eivät nyt palkkaa niin paljon työntekijöitä palkkakustannuksien ollessa kovempia. Täten minimipalkkalainsäädännöstä kärsisivät eniten juuri matalapalkka-aloilla työskentelevät työntekijät, joiden asemaa minimipalkalla on pyritty parantamaan.

Kuitenkin palkkojen tasoon vaikuttavat muutkin tekijät kuin pelkästään markkinavoimat. Ansiotasoon vaikuttaa myös se, kuinka vahvat neuvotteluasemat työntekijöillä on pyytää korkeampaa palkkaa sekä se, kuinka alhaista palkkaa työnantaja voi tarjoutua maksamaan. Kun työttömiä työnhakijoita on enemmän kuin avoimia työpaikkoja, asettaa se työnantajan edulliseen asemaan palkan tasosta neuvoteltaessa. Työntekijällä on vain vähän sananvaltaa palkkaneuvotteluissa, jos hänet on helposti vaihdettavissa toiseen. Mitä vähemmän markkinat ovat kilpaillut, eli mitä vähemmän alalla on työnantajia, sitä voimakkaammin tämä korostuu.

Näin työnantajien valta-asema saattaa mahdollistaa heidän asettaa palkkatason alemmaksi kuin se kilpaillussa markkinatilanteessa olisi. Tällaisessa tilanteessa minimipalkkalainsäädännöt ja ammattiliittojen kautta tapahtuvat neuvottelut voivat markkinoiden vääristämisen sijaan korjata markkinahintoja lähemmäksi tasapainoista tasoa ja näin edesauttaa tehokkaampaa lopputulosta markkinoilla.

The Economistin mukaan tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, ettei minimipalkka välttämättä vähentäisi työllisyyttä, vaan saattaa joissakin tilanteissa jopa lisätä sitä. David Card ja Alan Krueger tutkivat 1990-luvulla New Jerseyn osavaltion pikaruokaravintolojen reaktioita uuteen minimipalkkalakiin. Vertailukohtana he käyttivät Pennsylvaniann osavaltiota.

New Jerseyn osavaltio nosti minimipalkaa 4,25 dollarista 5,05 dollariin, kun se Pennsylvaniassa säilyi tarkasteltavalla ajanjaksolla 4,25 dollarissa. Heidän tutkimustensa mukaan minimipalkkalain jälkeen työllisyys New Jerseyn pikaruokaloissa kasvoi suhteessa Pennsylvanialaisiin pikaruokaloihin.

Arindrajit Dube Massachusetts-Amherstin yliopistosta ja Michael Reich Berkeleyn yliopistosta Kaliforniasta tarkastelivat minimipalkan vaikutusta työllisyyteen eri osavaltioissa vuosien 1990 ja 2006 välillä. He eivät tutkimuksissaan havainneet minimipalkalla olleen mitään haitallisia vaikutuksia.

The Economistin artikkelissa esitetään, kuinka myös Iso-Britanniassa saadut kokemukset viittaisivat samansuuntaisiin tuloksiin. Maassa saatettiin voimaan minimipalkka, joka asetettiin 46 prosentin tasolle väestön mediaanipalkasta. Ennen lain voimaansaattamista se kohtasi voimakasta vastustusta, joka perustui sen oletettuihin työllisyyttä heikentäviin seurauksiin. Kuitenkin tänä päivänä yleinen mielipide on, että minimipalkasta ei ole ollut haittaa, tai jos on, niin hyvin vähäistä.

Huomattavaa Iso-Britannian tapauksessa on ollut minimipalkan vaikutus yleiseen palkkatasoon. Sen lisäksi, että minimipalkka on nostanut vähiten tienaavan viiden prosentin palkkoja, on se nostanut korkeampipalkkaistenkin ansoita. Minimipalkan käyttöönottamisen jälkeen tuloerot vähemmän tienaavan 50 prosentin sisällä ovat kaventuneet. Monet tutkijat pitävät tätä minimipalkan ansiona. Eniten tuloerot vähenivät maan matalapalkka-alueilla sekä naisten keskuudessa, joista suurempi prosenttiosuus työskentelee minmipalkalla.

The Economistin mukaan sekä OECD:n että Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kanta onkin nykyisin, että sopivan tasoisesta minimipalkasta on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Vaikka yksittäisen yrityksen näkökulmasta korkeammat palkkakustannukset saattavatkin vaikuttaa työllistämiseen negatiivisesti, saattaa tilanne laajassa mittakaavassa olla toinen. Korkeammat palkat tarkoittavat suurempaa ostovoimaa kuluttajille, mikä lisää talouden kokonaiskysyntää ja johtaa näin talouskasvuun ja parempaan työllisyyteen.

On myös huomattava, että kysynnän ja tarjonnan suhteiden määrittäessä työn hinnan perustuu yksilön palkkaus hyvin pitkälle tekijöihin, joihin hän ei itse voi vaikuttaa. Työstä saatava palkkio heijastelee enemmänkin muiden samanlaista työtä tekevien ja avoimien työpaikkojen määrää kuin itse tehtävän työn raskautta tai työntekijän ahkeruutta. Tämä on ongelmallista niin reiluuden kuin motivaationkin näkökulmasta.

Kun markkinat hinnoittelevat vähän erikoistumista vaativan työn hinnan alas, on minimipalkkalainsäädäntö yksi tapa turvata raskasta ja huonosti palkattua työtä tekeville kunnollinen toimeentulo. Sen lisäksi, että tämänkaltainen työ on usein huonosti palkattua, on se myös useimmiten hyvin kuluttavaa ja raskasta sekä tarjoaa hyvin vähän muunlaisia palkintoja tekijälleen, kuten valinnanmahdollisuuksia ja vapauksia päättää omasta työstään, onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuksia kehittyä sekä sosiaalista tunnustusta ja ihailua. Tämän takia on reilua, että työn tekijät vähintäänkin saavat työstään käyvän palkan, jonka turvin saattaa tulla toimeen.

YLE: Suomessa noin 700 000 pienituloista

YLE:
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 pienituloisuusaste oli 12,9 prosenttia. Pienituloisia henkilöitä oli 688 000.

Tilastokeskus määrittelee pienituloisuuden suhteessa väestön mediaanituloihin. Mediaanilla tarkoitetaan jakauman lukuarvoista suuruusjärjestyksessä keskimmäistä.

Pienituloiseksi katsotaan henkilö, jonka kotitalouden tulot kulutusyksikköä kohden ovat vähemmän kuin 60 prosenttia keskituloista.

Kyseinen tuloraja vuonna 2011 oli yhden hengen taloudessa noin 13 700 euroa vuodessa ja noin 1 140 euroa kuukaudessa.
Lue myös:

YLE: Kolmannes leipäjonon asiakkaista lapsiperheitä
TS: Työssäkäyvät köyhät juurtuivat Suomeen
YLE: Joka neljäs yksinhuoltajaperhe tarvitsee toimeentulotukea
YLE: Köyhien määrä kaksinkertaistunut vuodesta 1995
Talouselämä: Neljäsosalla toimeentulovaikeuksia

Oxfam: Maailman 100 rikkaimman vuositulot riittäisivät poistamaan köyhyyden maailmasta

Talouselämä:
Maailman sata rikkainta ihmistä ansaitsi viime vuonna niin paljon rahaa, että sillä voisi lopettaa maailman köyhyyden neljä kertaa.
Tällaisen laskelman on tehnyt kansainvälinen hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam. Sen mukaan maailman 100 rikkainta ihmistä ansaitsivat viime vuonna yhteen 240 miljardia dollaria eli noin 180 miljardia euroa.
[E]konomisti Jeffrey Sachsin mukaan äärimmäisen köyhyyden voisi lopettaa maailmasta käyttämällä 175 miljardia dollaria kahden vuoden ajan.
Oxfamin raportin mukaan tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet dramaattisesti viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa rikkaimman prosentin osuus kansantulosta on tuplaantunut kymmenestä prosentista kahteenkymmeneen. Rikkaimman 0,01 prosentin osuus on nelinkertaistuttuaan nyt lukemissa, joissa se on ollut viimeksi ennen vuotta 1920.

Muualla maailmassa kehitys on ollut samansuuntaista, ja maailmanlaajuisesti rikkaimman prosentin tulot ovat kasvaneet 60 % viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Kasvu rikkaimman 0,01 prosentin kohdalla on ollut Oxfamin mukaan vielä voimakkaampaa, vaikka raportissa korostetaankin tietojen saamisen vaikeutta. Lisäksi raportissa huomautetaan, että taloudellista eriarvoisuutta tarkastellessa keskittyminen pelkästään ansioihin johtaa hieman harhaan, koska varallisuuden kasautuminen on ollut vielä tuloerojen kasvua voimakkaampaa ja havainnollistaa paremmin eriarvoisuuden mittakaavaa.

Oxfamin mukaan tulojen ja varallisuuden ennennäkemätön kasautuminen on pois etenkin maailman köyhimmiltä, koska se tapahtuu turvattujen ja pysyvien työpaikkojen sekä käypien palkkojen kustannuksella. Näin erilaisten avustusten ja matalien palkkojen varassa elävät ihmiset eivät kykene parantamaan elinolojaan ja nousemaan köyhyydestä.

Oxfamin johtajan Barbara Stockingin mukaan äärimmäinen varallisuuden kasautuminen ei ole ainoastaan sosiaalisesti eriarvoistavaa ja poliittisesti korruptoivaa, vaan myös ympäristölle haitallista ja taloudellisesti tehotonta. Hänen mukaansa useat tutkimukset osoittavat suurten tuloerojen maiden kärsivän heikommasta talouskasvusta. Samaa ovat viime aikoina korostaneet myös Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.

Stockingin mukaan enää ei voida uskoa siihen, että rikkaimpien vaurastuminen hyödyttää lopulta kaikkia muitakin. Hänen mukaansa on selvää, että tilanne on usein nimenomaan päinvastoin.

Päivitys. Oxfamin raportissa on virheellinen lähdemerkintä. Lainaamassamme Talouselämän uutisessakin mainittu lähde Oxfamin laskelmille on ekonomisti Jeffrey Sachsin sijaan Brookings Instituten julkaisu. Brookings Instituten laskelmien mukaan 66 miljardilla dollarilla vuodessa voitaisiin taata maailman koko väestölle 1,25 dollarin tulot päivässä, mikä on maailmanpankin raja äärimmäiselle köyhyydelle. Näin ollen jos maailman sadan rikkaimman yhteensä ansaitsemat 240 miljardia dollaria kohdentuisivat heidän sijastaan maailman köyhimmille joko korkeampien palkkojen tai  suorien tulonsiirtojen muodossa, riittäisivät ne suoraviivaisesti laskettuna tavoitteen saavuttamisen nelisen kertaa.

Lue myös:

Talouselämä: Rikkain prosentti omistaa 40 prosenttia maailman varallisuudesta
YK: Tuloerojen tasaaminen edesauttaa taloudellista kasvua
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä
Talouselämä: Tuloerot nakertavat talouskasvua
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle
Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia

The Real News: Korkeammat palkat johtavat talouskasvuun


The Real News haastatteli Greenwichin yliopiston taloustieteen professoria Özlem Onarania. Haastattelussa Onaran kertoo tutkimuksestaan, jossa hän oli tarkastellut kuinka kokonaiskysyntä ja bruttokansantuotteen kasvu on riippuvainen sekä palkkatasosta että voitto-osuuksien tasosta. Tutkimus kyseenalaistaa käsityksen, jonka mukaan matalammat palkat johtavat talouskasvuun, koska ne tekevät vientiin suuntautuvan teollisuuden kilpailukykyisemmäksi kansainvälisillä markkinoilla. Onaran korostaa ensinnäkin sitä, että uusklassisen taloustieteen piirissä palkkoja tarkastellaan ainoastaan kustannuksina, vaikka todellisuudessa niiillä on myös merkittävä rooli kokonaiskysynnän ylläpitäjänä.

Uusklassisen teorian mukaan palkkojen aleneminen johtaa talouskasvuun, koska nyt sijoittajille on tiedossa suurempia voittoja. Vaikka tämä pitääkin paikkansa, saattaa palkkojen alenemisesta johtuva kokonaiskysynnän pieneneminen Onaranin mukaan monissa tärkeissä tilanteissa kumota voitto-osuuksien suurenemisesta johtuvat positiiviset vaikutukset talouskasvuun.

Taustalla on yksinkertainen logiikka: köyhät kuluttavat suuremman osuuden tuloistaan kuin rikkaat. Palkkoja alennettaessa köyhempien kulutusvoima taloudessa vähenee, mikä johtaa kokonaiskysynnän laskuun. Rikkaiden tulojen lisääntyessä ei heidän lisääntynyt kulutusvoimansa riitä samaan aikaan paikkaamaan vajetta kokonaiskysynnässä, koska he eivät kuluta lainkaan vastaavaa osuutta tuloistaan. Täten voitto-osuuksien kasvaessa palkkojen kustannuksella talouden kokonaiskysyntä laskee, mikä johtaa heikompaan talouskasvuun.

Kuitenkin palkkojen laskeminen voi johtaa viennin kiihtymiseen, ja sitä kautta suurempaan kasvuun. Palkkojen laskemisella ja voitto-osuuksien kasvattamisella voi siis Onaran mukaan olla kolmenlaisia vaikutuksia. Ensinnäkin kokonaiskysyntä laskee varmasti. Toiseksi, koska rikkailla on nyt enemmän pääomia käytössään, sijoitusten määrä saattaa kasvaa, mikä ei ole kuitenkaan varmaa. Ja kolmanneksi, viennin määrä saattaa kasvaa. Näin ollen kokonaisvaikutus talouskasvuun voi siis olla joko positiivinen tai negatiivinen.

Onaran mukaan vaikutus olisi positiivinen voittovetoisessa taloudessa, joita uusklassinen talousteoria olettaa kaikkien talouksien olevan. Voitto-osuuksien kasvaminen johtaisi talouskasvuun ja työpaikkojen lisääntymiseen. Palkkavetoisessa taloudessa taas vaikutus olisi negatiivinen, koska talouskasvu riippuu ennen kaikkea kokonaiskysynnän määrästä, joka taas on riippuvainen väestön kulutuvoimasta eli yleisestä palkkatasosta.

Mittavassa tutkimuksessaan Onaran havaitsi suurten talouksien olevan nimenomaan palkkavetoisia. Voitto-osuuksien kasvaessa yhdellä prosentilla bruttokansantuotteen kasvu euroalueella madaltuu 0,13 prosentilla. Britanniassa ja Japanissa sama lukema on myös negatiivinen, 0,03 prosentin tienoilla. Yhdysvalloissa vaikutus on vielä voimakkaampi, voitto-osuuksien prosentin kasvu johtaa 0,8 prosentin laskuun bruttokansantuotteen kasvussa.

Alla olevasta kuvaajasta onkin havaittavissa selkeä suhde talouskasvun hidastumisen ja palkkojen alenemisen välillä Euroopassa - keskimääräinen talouskasvu on hidastunut merkittävästi palkkatason laskiessa. Myös Suomi kuuluu EU-15 maihin.


Lue Myös:

YK: Tuloerojen tasaaminen edesauttaa taloudellista kasvua
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä
Talouselämä: Tuloerot nakertavat talouskasvua
Väitös: Suuret tuloerot haittaavat talouskasvua
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle
New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika

HS: Huipputulot puskivat ylöspäin

Helsingin Sanomat:
Tu­hat eni­ten pää­oma­tu­loa saa­nut­ta ke­rä­si vuon­na 2011 osin­ko­ja ja myyn­ti­voit­to­ja 31 pro­sent­tia edel­lis­vuot­ta enem­män. Vuon­na 2010 nou­su oli 33 pro­sent­tia, jo­ten ero ta­val­li­sen kan­san tu­loi­hin on kas­va­nut sel­väs­ti kak­si vuot­ta.

(...) Tä­mä jouk­ko mak­soi kes­ki­mää­rin 1,6 mil­joo­nan eu­ron vuo­si­tu­los­taan ve­roa 29 pro­sent­tia. Vie­lä va­jaa kym­me­nen vuot­ta sit­ten sa­man­lai­sen jou­kon ko­ko­nais­ve­ro­pro­sent­ti oli 33.

Hei­dän ve­ro­pro­sent­tin­sa on sa­ma kuin kes­ki­tu­loi­sel­la, jo­ka saa an­sio­tu­loa noin 36 000 eu­roa vuo­des­sa. Pää­oma­tu­lois­ten huip­pu saa siis an­sai­ta sa­mal­la ve­ro­pro­sen­til­la 44 ker­taa enem­män kuin kes­ki­tu­loi­nen suo­ma­lai­nen.

Pää­oma­tu­lo­kär­jen ve­ro­pro­sent­ti on py­sy­nyt sa­ma­na jo vuo­des­ta 2006, vaik­ka tu­lo­jen mää­rä on vaih­del­lut sa­maan ai­kaan voi­mak­kaas­ti. Tu­lo­jen mää­rä ei näin enää vai­ku­ta mil­lään ta­val­la ve­ron pro­sent­tio­suu­teen, jo­ten kär­ki on siir­ty­nyt käy­tän­nös­sä ta­sa­ve­roon.

(...) Myös par­hai­ten an­sait­se­vat an­sio­tu­lon­saa­jat eli lä­hin­nä iso­jen pörs­si­yri­tys­ten palk­ka­joh­ta­jat nos­ti­vat tu­lo­jaan vuon­na 2011. An­sioi­den nou­su oli kes­ki­mää­rin kah­dek­san pro­sent­tia eli sa­maa ta­soa kuin tois­sa vuon­na.
Helsingin Sanomat kirjoittaa myös, kuinka tuhannen eniten pääomatuloja saaneen ansiotulot vähenivät parilla kymmenellä prosentilla vuonna 2010-2011. Tässä näkyy taustalla vuoden 1993 verouudistus, jossa pääomatulojen verotus irrotettiin kokonaisverotuksesta, ja näin pääomatulojen progressiivisuudesta luovuttiin. Tästä johtuen niiden, joille se on mahdollista, kannattaa nostaa mahdollisimman pieni osuus tuloistaan progressiivisesti verotettuna ansiotulona, jotta pääsee nauttimaan pääomatulojen tasaverotuksesta.

Näin on mahdollista, että pääomatuloisten huippu saattaa nauttia yhtä alhaisesta veroprosentista kuin normaali keskituloinen suomalainen. Helsingin Sanomien mukaan eniten pääomatuloja saaneista joka kymmenes ei nostanut lainkaan ansiotuloja. Tästä johtuen he eivät myöskään maksaneet euroakaan kunnallisveroa, vaikka käyttävät kuntien infrastruktuuria ja palveluja siinä missä muutkin.

Olemme aikaisemmin kirjoittaneet eriarvoisuuden haitallisuudesta talouskasvulle ja hyvinvoinnin suhteesta yhteiskunnallisen asemaan. Tuloeroja tarkasteltaessa on myös tärkeää huomioida, ovatko tuloerot oikeudenmukaisia. Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz kyseenalaistaakin usein esitetyn väittämän, jonka mukaan rikkaiden suuremmat tulot johtuisivat heidän suuremmasta panoksesta kakun kasvattamiseen. Usein suuret tulot johtuvatkin hyvistä neuvotteluasemasta, perinnöstä, monopoliasemasta tai toiminnasta, joka ei ulkoisvaikutukset huomioon ottaen ole lainkaan yhteiskunnallisesti hyödyttävää, kuten finanssikriisiin johtanut pankkiirien toiminta.

On myös erityisen tärkeää muistaa, kuinka varallisuuden eriarvoinen jakautuminen vaikuttaa ihmisen asettumiseen työmarkkinoilla sekä kuinka varallisuus ja päätäntävalta ovat läheisessä suhteessa toisiinsa. Varallisuuden epätasainen jakautuminen haittaa myös yksilöiden vapautta ja omaehtoisuutta monin tavoin. Markkinoilla toimii ääni per euro -periaate, ja usein myös varakkaat ja koulutetut saavat muutenkin yhteiskunnassa äänensä paremmin kuuluviin. Lisäksi tulojen epätasa-arvoisuus on erittäin ongelmallinen lähtökohtien tasa-arvoisuuden kannalta. Olemme havainnollistaneet tätä problematiikkaa Jorma Ollilan pojanpojan tapauksen kautta.

Lue myös:

Tutkijat: Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?
Tilastokeskus: Tuloerot taas kasvuun
Helsingin Sanomat: Johtajat päässeet liikaa vaikuttamaan omiin palkkioihinsa
TS: "Suomalaisilla vääristynyt käsitys siitä, millä tasolla toimitusjohtajien ansiot liikkuvat"
Tutkimus: 1990-luvulla rikkaimman prosentin tulot lisääntyivät räjähdysmäisesti

HS: Firma riisti kymmeniä siivoojia

Helsingin Sanomat uutisoi tapauksesta, jossa espoolainen siivousfirma oli riistänyt ulkomaalaisia työntekijöitään.
Es­poo­lai­sen sii­vous­fir­man toi­mi­tus­joh­ta­ja ja kak­si työn­joh­ta­jaa tuo­mit­tiin ul­ko­maa­lais­ten työn­te­ki­jöi­den oi­keuk­sien pol­ke­mi­ses­ta ja ta­lou­del­li­ses­ta riis­tä­mi­ses­tä.

Kie­li­tai­dot­to­mat työn­te­ki­jät sai­vat palk­kaa al­le alan mi­ni­mi­pal­kan (...) Uh­rei­na oli 30 sri­lan­ka­lais­ta, nel­jä ma­rok­ko­lais­ta ja yk­si in­tia­lai­nen työn­te­ki­jä. He ei­vät saa­neet il­ta- ja yö­li­siä bus­si­va­ri­koi­den sii­voa­mi­ses­ta.

Työn­te­ki­jät ei­vät tun­te­neet Suo­men la­ke­ja, työn­an­ta­jan vel­vol­li­suuk­sia tai oi­keuk­siaan työn­te­ki­jöi­nä. Työ­so­pi­muk­set oli­vat suo­mek­si, ei­vät­kä työn­te­ki­jät ym­mär­tä­neet nii­tä.

Työn­te­ki­jöi­den oles­ke­lu­lu­pa oli kiin­ni työ­pai­kas­ta. Fir­man toi­mi­tus­joh­ta­ja to­dis­ti, et­tä yri­tys oli alal­la käy­tän­nös­sä mo­no­po­lia­se­mas­sa.
Vaikka esimerkki on äärimmäinen, havainnollistaa se kuitenkin nykytalouden rakenteellisia valtaeroja työntekijöiden ja työnantajien välillä. Neuvoteltaessa työntekijöiden palkkauksesta, työn luonteesta ja sen tekemisen ehdoista sekä siitä saatavasta korvauksesta on työnantaja lähes poikkeuksetta vahvemmassa asemassa neuvottelupöytään istuttaessa.

Työntekijä on sitä heikommassa asemassa suhteessa työnantajaan mitä helpommin kyseinen työntekijä on vaihdettavissa toiseen eli mitä enemmän kyseisestä työpanoksesta on ylitarjontaa. Tällöin työnantajan on aina helppo löytää joku toinen työntekijä, joka suostuu tekemään työn halvemmalla ja heikommin sopimusehdoin. Työntekijän taas on vaikeampi löytää toinen työnantaja, joka maksaisi työstä parempaa hintaa. Tästä johtuen markkinoilla on taipumus ajaa tämänkaltaisen työn tekijöiden palkkoja alas.

Tämän kapitalististen markkinatalouksien rakenteellisen valtavinouman korjaamiseksi ovat työntekijät monissa maissa järjestäytyneet ammattiliittoihin ja vaatineet kollektiivisia palkkojen ja työehtojen neuvotteluja. Lisäksi hallitukset ovat säätäneet erilaisia minimipalkkalakeja, jottei markkinat ajaisi vähäistä koulutusta ja erikoistumista vaativan työn hintaa - eli siitä työntekijälle maksettavaa palkkaa - liian alas.

Suomessakin on esitetty vaatimuksia siirtymisestä enemmän kohti työpaikkakohtaista palkka- ja työsopimusneuvottelujen käytäntöjä. Toteutuessaan tämä saattaisi työntekijät entistä heikompaan asemaan suhteessa työnantajiin sekä heikentäisi heidän sopimusehtojaan ja palkkatasoaan. Tämä pätisi kaikista voimakkaimmin sellaisten työntekijöiden kohdalla, jotka jo työskentelevät matalapalkkaisilla aloilla, joilla työn tekijöistä on ylitarjontaa suhteessa vapaisiin työpaikkoihin.

On myös huomattava, että jo alkuperäinen asetelma - eli jako työntekijöihin ja työnantajiin - on hyvin ongelmallinen tasavertaisten taloudellisten lähtökohtien ja taloudellisen vapauden näkökulmasta. Valta- ja omistussuhteet vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka paljon eri yksilöillä on mahdollisuuksia vaikuttaa työn tekemisen ehtoihin eli heidän taloudellista vapauttaan rajoittaviin tekijöihin.

Lisäksi kapitalistisissa markkinatalouksissa se, kuka päätyy työnantajaksi tai työntekijäksi ei määräydy sattumanvaraisesti tai täysin ihmisten omien mieltymyksien mukaisesti. Työnantajaksi pääseminen edellyttää pääomia, johin ihmisillä on lähtökohtaisesti erilaiset mahdollisuudet päästä käsiksi, johtuen yksilöiden välisistä eroista suhteessa varallisuuteen, tietotaitoon, yhteiskunnalliseen valtaan ja sosiaalisiin verkostoihin.

Rikkaammista taustoista tulevien on helpompi saada tarvittavia pääomia työnantajaksi ryhtymiseen ja heidän sosiaaliset verkostonsa helpottavat työelämän hierarkiassa kipuamista tai itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtymistä. Köyhemmistä taustoista tulevien on taas monessa tilanteessa taloudellisesti edullisempaa ryhtyä työntekijäksi jonkun toisen palvelukseen kuin maksaa korkea hinta oikeudesta hallita omaa työtään.

Lue myös:

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää
YLE: Ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö lisääntyy Suomessa
TS: Tällaista on työelämä Suomessa pahimmillaan

Jani Kaaro: Kannustin kaverille kanssa

Jani Kaaro:
Lajimme mielenlaatu on kehittynyt metsästäjä-keräilijäyhteisöissä, jotka ovat tasa-arvoisia, ja joissa tärkein operatiivinen periaate on "kaverille kanssa". Aivokuvaukset ovat osoittaneet, ettei mielenlaatumme ole noista päivistä mihinkään muuttunut. Kun olemme epäitsekkäitä, annamme pois tai teemme pyyteettömiä palveluksia, mielihyväkeskuksemme tulkitsee sen yhtä palkitsevana kuin suklaan syömisen.

Harvard Business Schoolin tutkijat tarkastelivat hiljattain, voisiko tämän epäitsekkyyden ulottaa kannustinjärjestelmiin. He valitsivat joukon työntekijöitä parista firmasta ja antoivat heille muutaman kympin. Ihmiset jaettiin ryhmiin siten, että yhdellä osastolla ihmiset saivat ostaa rahalla jotakin itselleen, mutta toisella osastolla ihmisten piti käyttää raha tavalla tai toisella työkavereidensa hyväksi.

Kun ihmiset törsäsivät rahat itseensä, mikään ei työpaikan ilmapiirissä muuttunut. Sen sijaan ryhmässä, jossa rahat käytettiin työkaverin hyväksi, kaikki oli toisin. Työilmapiiri parani ropisten, ja ihmiset kertoivat olevansa huomattavasti kiinnostuneempia sen työtoverin elämästä, jolle he olivat palveluksen tehneet, ja halukkaita auttamaan häntä jatkossakin.
Kaaro kirjoittaa myös toisesta tutkimuksesta, jossa tutkittiin rahallisen palkitsemisen vaikutuksia. Psykologi Dan Ariely suoritti Intiassa tutkimuksia, joissa testattiin aineellisten kannustimien vaikutuksia luovaan työhön. Palkkioiden suuruus vaihteli ryhmittäin, yhdet saivat päivän palkkaa vastaavan summan, toiset kahden kuukauden palkkaa vastaavan summan ja kolmansien palkkio vastasi puolen vuoden palkkaa. Palkkion suuruus ennusti ihmisten suoriutumista, mutta päinvastoin kuin voisi kuvitella. Mitä suurempi kannustin, sitä huonommin ihmiset suoriutuivat tehtävistään.

Kaaron mukaan tämä johtuu sisäisen motivaation korvautumisesta ulkoisella. Aiemmin jo palkitseva ja itsessään motivoiva työ kannustaa ihmisiä tekemään sen hyvin, mutta tulospalkkoiden tullessa mukaan kuvioihin kääntyy ihmisten huomio niihin. Kun ihmiset tavoittelevat työstä saatavia aineellisia palkkioita, erittäin voimakkaasti kannustavat sisäiset motivaatiotekijät lakkaavat vaikuttamasta, ja yleinen motivaatiotaso sekä tehtävästä suoriutumisen taso laskee.

Lue myös:

Taloussanomat: Korkeat palkat eivät kannusta
Talouselämä: Itsekkyyden myytti murtuu
Tutkimus: Muiden rahallinen auttaminen tekee onnelliseksi
WSJ: Tasavertaisuus on ihmiselle tärkeämpää kuin raha
Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta
Talouselämä: Loppukäyttäjien palaute voi tehostaa työntekoa enemmän kuin omat päälliköt


Helsingin Sanomat 09.06.2012
Kannustin kaverille kanssa


Ollapa sellainen kiho kuin Mika Vehviläinen. Saisi bonuksen siitä, että suostuu ottamaan työn vastaan. Saisi bonuksen siitä, että suostuu jäämään työpaikkaansa. Ja odotettavissa lie reilu bonus siitäkin, kun jättää työpaikkansa.

Mitä luulette, jos Sanoma Oy kohtelisi minua samalla tavalla, tulisikohan parempia kolumneja? Vai muuttuisiko mikään?

Muutama vuosi sitten psykologi Dan Ariely pystytti paljon kertovan psykologisen kokeen Intian Maduraihin. Tutkimuksessa oli mukana vajaat sata tavallista intialaista, ja heitä pyydettiin tekemään erinäisiä luovuutta vaativia tehtäviä: heittämään palloa maaliin, ratkomaan anagrammeja ja muistelemaan numerosarjoja takaperoisesti.

Ariely halusi tutkimuksellaan päästä perille siitä, miten kannustimet todella vaikuttavat työsuoritukseen. Siksi ensimmäiselle ryhmälle luvattiin tietyn tason läpäisemisestä neljä rupiaa, mikä vastasi päivän palkkaa; toiselle 40 rupiaa, mikä vastasi kahden kuukauden palkkaa; ja kolmannelle ryhmälle 400 rupiaa, mikä olisi vastannut vajaan puolen vuoden palkkaa.

Arielyllä oli hyvä syy viedä tutkimus Intiaan. Tämä tutkimus on nimittäin toistettu lukemattomia kertoja erilaisine muunnelmineen länsimaissa, mutta pikkusummilla. Intiassa vapaaehtoisille saatettiin luvata niin korkeita summia, että niillä olisi ollut todellista vaikutusta ihmisten elämään.

Intiassa saadut tulokset olivat kuitenkin täsmälleen samat kuin mitä on nähty aina ennenkin. Palkkion suuruus kyllä ennustaa ihmisten suoritusta, mutta toisin kuin olemme tottuneet ajattelemaan: Mitä suurempi kannustin, sitä huonommin ihmiset pärjäsivät tehtävissään.

Tätä tulosta voi ymmärtää monella tavalla, mutta minun mielestäni paras tapa on ajatella eroa sisäisen ja ulkoisen motivaation välillä.

Jos ihmiset tekevät jotakin työtä sisäisestä motivaatiosta – siten, että työ itsessään tuottaa tyydytystä – yksi hyvä tapa tuhota tuo motivaatio on kannustaa ihmisiä vielä parempiin suorituksiin tarjoamalla erilaisia porkkanoita. Kannustinjärjestelmät nimittäin tuovat sisäisen motivaation rinnalle ulkoisen motivaattorin, ja usein käy niin, että jälkimmäinen syö ensimmäisen pois. Kun sisäinen motivaatio korvautuu ulkoisella motivaatiolla, työ ei enää tunnu siltä miltä se tuntui ennen, ja silmissä siintävät vain siitä saatavat palkinnot.

Motivaation suhde kannustimiin on siis tietyssä mielessä samanlainen kuin onnellisuuden suhde rahaan tai terveyden suhde C-vitamiiniin. Kun rahaa tai C-vitamiinia on tarpeeksi, kummankaan lisäys ei tuo enemmän onnea tai terveyttä, mutta niistä voi olla haittaa. Bonukset eivät lisää motivaatiota ja paranna työn laatua, vaan ohjaavat ajatukset työstä pois. Siksi yritysten pitäisi miettiä todella tarkasti sitä, onko niiden jakamiselle todellisia perusteita.

Pahus soikoon, taisin juuri mitätöidä perustelut omilta mahdollisilta bonuksiltani. Nämä kolumnit nimittäin syntyvät enemmän sisäisestä kuin ulkoisesta motivaatiosta. Kolumneihin laitettu aika ja vaiva eivät ole missään suhteessa niistä saatavaan pieneen palkkioon. Jos haluaisin maksimoida tuloni, lopettaisin heti, ja kirjoittaisin kolumnien sijaan jotakin rahakkaampaa. Silti on tyydyttävää kerätä pienet ajatuksenpoikaset, havainnot ja tutkimustulokset yhteen, ja katsoa millaiseen pakettiin ne saa käärittyä.

En kuitenkaan halua olla bonuskysymyksessä mikään pahanilmanlintu. Mitä jos katsoisimme kerrankin peiliin ja kysyisimme, millainen laji me pohjimmiltaan olemme.

Lajimme mielenlaatu on kehittynyt metsästäjä-keräilijäyhteisöissä, jotka ovat tasa-arvoisia, ja joissa tärkein operatiivinen periaate on "kaverille kanssa".

Aivokuvaukset ovat osoittaneet, ettei mielenlaatumme ole noista päivistä mihinkään muuttunut. Kun olemme epäitsekkäitä, annamme pois tai teemme pyyteettömiä palveluksia, mielihyväkeskuksemme tulkitsee sen yhtä palkitsevana kuin suklaan syömisen.

Harvard Business Schoolin tutkijat tarkastelivat hiljattain, voisiko tämän epäitsekkyyden ulottaa kannustinjärjestelmiin. He valitsivat joukon työntekijöitä parista firmasta ja antoivat heille muutaman kympin. Ihmiset jaettiin ryhmiin siten, että yhdellä osastolla ihmiset saivat ostaa rahalla jotakin itselleen, mutta toisella osastolla ihmisten piti käyttää raha tavalla tai toisella työkavereidensa hyväksi.

Tulokset kertovat mielestäni paljon siitä, millaisia me ihmiset olemme.

Kun ihmiset törsäsivät rahat itseensä, mikään ei työpaikan ilmapiirissä muuttunut. Sen sijaan ryhmässä, jossa rahat käytettiin työkaverin hyväksi, kaikki oli toisin. Työilmapiiri parani ropisten, ja ihmiset kertoivat olevansa huomattavasti kiinnostuneempia sen työtoverin elämästä, jolle he olivat palveluksen tehneet, ja halukkaita auttamaan häntä jatkossakin.

YLE: Huipputuloisilla ei veroprogressiota

YLE:
Kaikkein suurituloisimmat, miljoonan tai enemmän saavat suomalaiset, maksavat veroja keskimäärin noin 29 prosenttia. Heidän veroasteensa on sama kuin tulonsaajilla, joiden keskimääräinen bruttotulo on noin 45 000 euroa vuodessa. Bruttotuloissa ovat mukana sekä pääoma- että ansiotulot ja veroasteessa kaikki välittömät verot ja maksut, kirkollisveroa lukuun ottamatta. 
Veroprogression loppuminen tulohuipulla on seurausta eriytetystä tuloverojärjestelmästä, joka otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1993. Suurituloisimpien suomalaisten tulot ovat pääasiassa osinkoja ja myyntivoittoja. Niitä verotetaan pääomatulojen tasaveroprosentilla, joka nyt on 28.
Aalto-yliopiston vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas huomioi uutisessa mainitussa MOT-ohjelmassa, kuinka nykyinen verotustilanne on epäoikeudenmukainen: kaikkein suurituloisimmat, joiden tulot muodostuvat osingoista ja myyntivoitoista, maksavat selvästi vähemmän veroja kuin esimerkiksi suurehkojen ansiotulojen saajat. Nykyinen tilanne mahdollistaa sen, että monet suurituloiset maksavat tuloistaan selvästi alhaisempaa veroprosenttia, kuin alemman tulotason palkansaajat.

Nykyinen järjestelmä juontaa juurensa vuonna 1993 toteutettuun verouudistukseen, jolloin pääomatulot irrotettiin progression piiristä. Tämä uudistus mahdollisti nykyisen kehityksen, jossa tulo- ja varallisuuserot kasvavat.

Lue myös:

Tutkijat: Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?
Tutkimus: Verotuksen korkeampi progressiivisuus lisää ihmisten hyvinvointia
Tilastokeskus: Varallisuus on hyvin epätasaisesti jakautunut
TE: Tuloerojen kasvu muuttuu terveyserojen kasvuksi

YLE 11.4.2012

Veroprogression loppuminen ilmenee Tilastokeskuksen tiedoista tänään maanantaina esitetyssä TV1:n MOT-ohjelman jaksossa "Verovapaa vyöhyke”.

Kaikkein suurituloisimmat, miljoonan tai enemmän saavat suomalaiset, maksavat veroja keskimäärin noin 29 prosenttia. Heidän veroasteensa on sama kuin tulonsaajilla, joiden keskimääräinen bruttotulo on noin 45 000 euroa vuodessa. Bruttotuloissa ovat mukana sekä pääoma- että ansiotulot ja veroasteessa kaikki välittömät verot ja maksut, kirkollisveroa lukuun ottamatta.

Veroprogression loppuminen tulohuipulla on seurausta eriytetystä tuloverojärjestelmästä, joka otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1993. Suurituloisimpien suomalaisten tulot ovat pääasiassa osinkoja ja myyntivoittoja. Niitä verotetaan pääomatulojen tasaveroprosentilla, joka nyt on 28.

Ohjelmassa haastateltu Aalto-yliopiston vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas pitää vääränä tätä tilannetta, missä kaikkein suurituloisimmat osinkojen ja myyntivoittojen saajat maksavat selvästi vähemmän veroa kuin suurehkojen ansiotulojen saajat.

Tilanne pitää korjata ”kiristämällä osinkoverotusta olennaisesti”, toteaa professori Niskakangas MOT:lle.

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää: osa 2

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle osalle, jossa tarkasteltiin luokkayhteiskunnan vaikutuksia ihmisten asenteisiin ja ihmisten mahdollisuuksia nousta köyhyydestä sekä pärjätä kilpailussa työmarkkinoilla.

Tässä osiossa tarkastelemme tekijöitä, jotka vaikuttavat ihmisten tulotasoon ja menestymiseen työmarkkinoilla. Yrittämisen ja ahkeruuden merkitystä ei tule väheksyä. On kuitenkin perusteltua olettaa, että niiden roolia korostetaan yleisesti liikaa yksilön menestymisen syitä arvioitaessa ja että monet muut tekijät vaikuttavat etenkin ihmisen tulotason määrittymiseen huomattavasti voimakkaammin kuin ahkeruus, työnteko ja yrittäminen.


Taloussanomat:
Akatemiatutkija Jani Erola Turun yliopistosta sanoo, että kaikki menestys ei liity omiin ansioihin, vaikka tätä usein tuntuu pidettävän totuutena.
Yksilön menestymiseen työmarkkinoilla - ja siten hänen tulotasoonsa - vaikuttavat monet seikat. Ensinnäkin koulutus vaikuttaa voimakkaasti siihen, kuinka ihminen tulee sijoittumaan työelämässä, ja koulutus on tekijä, joka perityy voimakkaasti. Sen lisäksi, että köyhempien perheiden lapset ovat jo fysiologisella ja psykologisella tasolla lähtökohtaisesti huonommassa asemassa suhteessa opiskelumenestykseen, rikkaampien perheiden lapset saavat monessa muussakin suhteessa paremmat eväät opiskelumenestykseen.
Koulutussosiologit puhuvat ”koulunsiedosta” – ylempien luokkien lapset on kasvatettu siihen paremmin. Kun kotikulttuuri tukee koulun arvomaailmaa, lapset eivät pidä koulua niin ikävänä paikkana. He saavat enemmän irti opetuksesta ja sosiaalisesta ympäristöstä. Tyypillistä on hyvä ”koulutusitsetunto”. (Taloussanomat, 08.05.2011)
Siihen, mihin perheeseen kukakin meistä sattuu syntymään, ei kenelläkään meistä ole mitään vaikutusvaltaa. Tämä on täyttä arpapeliä, joka kuitenkin määrittää hyvin pitkälle jokaisen mahdollisuuksia - niin asenteiden kuin kykyjenkin tasolla - kilpailussa paremmista työpaikoista ja ansioista. Kotoa omaksuttu arvomaailma sekä saatu kannustus ja tuki määrittävät hyvin pitkälle kuinka suhtaudumme omaan itseemme, työhön ja mitä tavoittelemme elämässä. Tämä muodostaa hyvin suuren osan tulevasta "menestyksestämme", ja riippuu tekijöistä, joihin emme itse voi vaikuttaa.
Olennaista on, minkä keskellä on elänyt. Jos perheystävät ja kummit ovat koulutettuja ja hyvässä asemassa, lapsestakin vähän huomaamatta tulee heidän verkostojensa osa.
Miles Corak ja Patrizio Piraino havaitsivat tutkimuksissaan,että isän tulotaso korreloi erittäin voimakkaasti sen todennäköisyyden kanssa, että lapsi tulee työskentelemään saman työnantajan palveluksessa. Useat työpaikat löydetään perhe-, ystävä, ja tuttavaverkostojen kautta tai usein saattaa olla helpompi saada työpaikka, jos hakijaa suosittelee joku, jonka työhönottaja tuntee ja joka voi mennä takuuseen hakijan pätevyydestä ja luotettavuudesta. Kaikki vanhemmat ja sukulaiset haluavat auttaa lapsia niin paljon kun vaan voivat. On melko itsestäänselvää, että mitä vaikutusvaltaisemmissa asemissa he ovat, sitä voimakkaammin he voivat vaikuttaa toisten etenemiseen uralla tai mahdollisuuksiin päästä alkuun. Lisäksi etenkin perheen ja sukulaisten kautta ihminen saa suuren osan sosiaalisesta ja kulttuurisesta pääomastaan, olemisen tavan, puhetyylin, keskustelukulttuurin, oikeanlaisen käytöksen, ihmissuhteiden muodostamisen mallit yms. jotka ovat huomattavan merkittävässä asemassa tulevaisuuden työelämässä.

On monta tekijää, joita ihmiset eivät ota huomioon arvioidessaan omaa menestymistään - kuinka paljon siitä on omaa ansiota ja kuinka paljon onnea, sattumaa tai muista ihmisistä riippuvaista. Monet ihmiset ovat taipuvaisia ylikorostamaan omaa kovaa työtään, mikä on täysin ymmärrettävää. Monet edellä kuvatun kaltaiset seikat otetaan monesti itsestäänselvyytenä, ei ymmärretä niiden vaikutusta tai oletetaan asetelmien olevan samankaltaiset kaikilla - paitsi mitä tulee jokaisen yksilön biologiseen erilaisuuteen - varsinkin jos omassa tuttavapiirissä ei ole ihmisiä erilaisista perhetaustoista. Tämä luokkayhteiskunnan ilmiö tuli esille Työterveyslaitoksen hiljattaisessa tutkimuksessa.
Suomalainen yhteiskunta on hankkeen tulosten mukaan eriytynyt sosiaaliluokkien ja ammattien mukaan. Perhe- ja ystävyysverkostoihin valikoituvat samaan sosiaaliluokkaan kuuluvat. Toimihenkilöt ystävystyvät keskenään, työntekijät keskenään ja johtajat keskenään.
Ihmisten menestymisen mittarina käytetään usein tämän ansioita ja varallisuutta, varsinkin kun tarkastellaan ihmisen menestymistä työmarkkinoilla. Tämän vuoksi on syytä myös pohtia hieman, mistä yksilön ansiot koostuvat, ja mitä tekijöitä tässä on taustalla.

Yksi tekijä ihmisen ansioista on tuottavan omaisuuden omistaminen. Olemme pohtineet tämän kaltaisen palkitsemiseen liittyvää problematiikkaa toisaalla, tässä yhteydessä tarkastelemme kysymystä ainoastaan siitä näkökulmasta, ovatko tuottavan omaisuuden suomat tulot yksilön omaa ansiota. Tuottavaa omaisuutta eli tuotantovälineiden omistusta voidaan saada perimällä tai lahjana, tai sitten hankkia omalla työllä. Lienee itsestään selvää, ettei ensin mainitussa tapauksessa yksilön omilla ansioilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Toisessa tapauksessa, jossa yksilö on itse hankkinut omaisuutensa, ei kuvio ole niin selkeä. Tässäkin tapauksessa perhe- ja tuttavaverkosto on tärkeässä asemassa, koska niillä, joilla on paremmat yhteydet tai sisäpiirin tietoa, on paremmat asemat tuottavan omaisuuden hankkimiseen. Lisäksi tuotantovälineiden avulla tienatut voitot perustuvat siihen, että omistajat saavat osuuden muiden ihmisten tuottavuuden kasvusta, joka syntyy muiden tehdessä töitä tuotantovälineillä. Tässäkin tapauksessa ajatus yksilön omista ansioista on erittäin kyseenalainen.

Toinen tapa ansaita tuloja on työn tekeminen. Jos oletetaan, että ihmisen asema työmarkkinoilla ja palkka määrittyy edes jossain määrin sen perusteella, kuinka ahkera ja tuottava kukin on, on perusteltua ajatella, että suuret tulot ovat jossain määrin omaa ansiota. Varsinkin jos emme ota huomioon edellä mainittuja perhetaustaan liittyviä tekijöitä.

Taloustieteilijät määrittelevät mihin tahansa tuotantopanokseen sijoitetun työn tuon panoksen "rajatuotoksi". Toisin sanoen, jos lisäämme yhden kysymyksessä olevan panosyksikön kaikkiin tuotannossa jo käytettyihin tuotantopanoksiin, paljonko tuotannon arvo kasvaisi? Vastaus määritellään kysymyksessä olevan panoksen rajatuotoksi.

Mutta valtavirran taloustieteilijät opettavat, että rajatuotos eli panoksen lisääminen riippuu yhtä paljon tuon panoksen tarjolla olevien yksiköiden määrästä ja muiden, sitä korvaavien panosten määrästä ja laadusta kuin mistään itse panoksen perimmäisestä ominaisuudesta. Eli jos vastaavaa työtä on helposti saatavilla muualta, kyseisen työn rajatuotos laskee. Jos taas vastaavaa työtä ei ole saatavilla helposti, eli työntekijä ei ole helposti korvattavissa, rajatuotos kasvaa.

Erilaisten työsuoritusten rajatuotos riippuu etupäässä kuhunkin työntekijäryhmään kuuluvien ihmisten lukumäärästä ja heidän käytössään olevien muusta kuin työstä koostuvien panosten määrästä ja laadusta. Ihmisen työn arvo määrittyy tästä näkökulmasta hyvin sattumanvaraisesti, sen perusteella onko vastaavanlaista työtä tai "kyvykkyyttä" paljoa tarjolla vai ei.

Tämän ohella useimmat jäljelle jäävät erot ihmisten henkilökohtaisessa tuottavuudessa aiheutuvat henkilökohtaisista eroista. Nämä taas riippuvat sekä biologisista että kasvuympäristöön liittyvistä tekijöistä, eikä näihin kumpaankaan ihminen voi juurikaan vaikuttaa, joten on harhaanjohtavaa sanoa, että yksilön tuottavuus perustuisi hänen omiin ansioihinsa. Ainoastaan jokaisen ahkeruus ja työn määrä on tiettyjen reunaehtojen puitteissa yksilön itsensä määriteltävissä.

Käsitys työnsä tuloksista omien ansioiden seurauksena saattaa jopa joskus lähemmässä tarkastelussa osoittautua täydellisessä harhaksi. Taloustieteen nobelisti, psykologi Daniel Kahneman seurasi tutkimuksissaan rahoitusmarkkinoilla työskenteleviä sijoittajia kahdeksan vuoden ajan. Hän havaitsi, että vaikka he elättelevät suuria luuloja kyvykkyydestään, todellisuudessa heidän suoriutumisensa oli tällä aikavälillä täysin sattumanvaraista, ilman minkäänlaista jatkuvuutta. Ne, jotka onnistuivat, olivat ainoastaan onnekkaita. Aivan kuin nopanheitossa, kyvykkyydellä ei ollut mitään tekemistä heidän menestymisensä taustalla. Kuitenkin he pitivät kiinni uskostaan oman työnsä vaikuttavuuteen, jopa vielä senkin jälkeen, kun olivat kuulleet tutkimuksen tuloksista.

Markkinatalouden työnjako jakaa erilaiset työtehtävät hierarkkisesti. Tällöin yksilöiden neuvotteluasemat työmarkkinoilla nousevat suureen rooliin heidän palkkansa määrittelyssä, kun työstä maksettava palkka määräytyy markkinatilanteiden mukaan. Ne, joille markkina-asetelmat takaavat voimakkaat neuvotteluasemat -  joiden työpanos ei ole helposti korvattavissa toisella vastaavalla - pääsevät edulliseen asemaan työnsä hinnan määrittelyssä. Myös työntekijän sosiaaliset verkosto nousevat merkittävään rooliin. Havainnollistava esimerkki on toimitusjohtajien palkat Suomessa, mistä Helsingin Sanomat uutisoi viime vuoden puolella.
Osa suomalaisista toimitusjohtajista päättää toistensa palkoista ja palkitsemisesta ristiin yritysten hallituksissa. Hyvä esimerkki on Suomen suurimman työeläkeyhtiön Varman ympärille muodostunut piiri, joka päättää vastavuoroisesti miljoonien eurojen eduista. (HS, 19.5.2011)

Toimitusjohtajien palkkioista päättävät hallitukset ja konsultit eivät ole olleet riittävän riippumattomia toimitusjohtajista itsestään. Tämä johtuu muun muassa siitä, että Suomessa palkoista ja palkkioista päättävät piirit ovat pienet (...) "Toimiva johto on päässyt nauttimaan valta-asemastaan suhteessa hallituksiin pitkään. Tämä haaste on edelleen ajankohtainen". (HS, 18.08.2011)
Kun ihmiset toteuttavat ahkeruuttaan erilaisissa työtehtävissä, erilaisista töistä maksetaan erilaista palkkaa. Työn hinnan määrittyessä markkinoilla, jäävät toiset taas huomattavan epäedullisiin asemiin. Toiset eivät ole halunneet tai heillä ei ole ollut mahdollisuuksia kouluttautua ja erikoistua pitkälle. Tällöin kun he päätyvät tekemään työtä, josta on paljon tarjontaa ja jonka tekijät ovat helposti vaihdettavissa keskenään, markkinat hinnoittelevat heidän työpanoksensa verraten alhaiseksi, huolimatta siitä, miten raskasta ja kuluttavaa heidän tekemänsä työ on. Heidän huono neuvotteluasemansa markkinoilla johtaa siihen, että tekivätpä he työnsä kuinka ahkerasti tahansa, heille maksetaan silti alhaista palkkaa, koska markkinat hinnoittelevat heidän työnsä niin alas. Näin ahkera ja työtä tekevä ihminen saattaa jäädä tulotasonsa johdosta suhteellisen köyhäksi, ja on hyvin harhaanjohtavaa väittää, että tämä on yksilön omaa syytä.

Tämä pätee varsinkin sen takia, koska yhteiskunnassa jonkun täytyy aina nämä työt tehdä. Hierarkkisesta ja eriarvoisesta työnjaosta johtuen osa työtätekevästä väestöstä on "tuomittu" suhteelliseen köyhyyteen, eikä se johdu pelkästään heidän yritteliäisyyden puutteesta tai "tyhmyydestään". Samaa pätee osaan työttömistä. Silloin kun yhteiskunnassa on rakenteellista työttömyyttä, osa työkykyisestä ja -haluisesta väestöstä päätyy väistämättä työttömäksi. Esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan suomessa oli vuoden 2012 maaliskuussa 250 000 työtöntä työnhakijaa ja ainoastaan 115 000 avointa työpaikkaa.

Usein kuulee tähän väittämään esitetyn vastalauseen, jonka mukaan he voisivat itse työllistää itsensä ryhtymällä yrittäjiksi. Kuitenkaan todellisuudessa kyse ei ole ainoastaan yksinkertaisesta valinnasta ryhtyäkö yrittäjäksi vai ei. Kuten edellisessä osassa esitimme, jo pelkkä epävarman toimeentulon tilanteessa eläminen tekee tulevaisuuteen tähtäävän ja rationaalisen ajattelun vaikeaksi, tämän hetken tarpeiden kuormittaessa ajattelun kapasiteettia niin voimakkaasti. Lisäksi yrittäjäksi ryhtyminen vaatii pääomia, joita kaikille halukkaille ei ole täysin vastikkeetta ja helposti tarjolla.

Monet silti peräänantamattomasti väittävät, että on ihmisten oma vika, kun he jäävät joko työttömiksi tai alhaisen palkkatason töihin, eivätkä pyri korkeammalle. He olettavat, että jokainen, jolla on tarpeeksi älykkyyttä, yritystä ja peräänantamattomuutta voi nousta korkeammalle työnjaon hierarkiassa kohti parempia palkkoja ja asemia. Kuitenkin tämä vaatii tietynlaisia luonteenpiirteitä tai tietynlaista sopeutumista ja muovautumista, joihin kaikki eivät täysin luonnollisista syistä ole kykeneväisiä tai edes halukkaita.

Belinda Board ja Katarina Fritzon tutkivat 39:ää johtavissa tehtävissä yritysmaailmassa toimivaa henkilöä. He vertasivat kokeiden tuloksia toisiin samanlaisiin kokeisiin, jotka oli tehty eräässä vankimielisairaalassa. Vertailussa kävi ilmi, että yritysmaailman johtajat saivat joko yhtäläiset tai suuremmat pisteet eräillä osa-alueilla, jotka ilmentävät psykopaattista persoonallisuushäiriötä. Jotkut, jopa "peittosivat" potilaita, jotka oli diagnosoitu psykopaateiksi. Näitä piirteitä olivat egosentrisyys, valmius hyväksikäyttää muita, voimakas kokemus oikeutuksesta oman asemansa ajamisessa sekä empatian ja omatunnon puute. Tämän kaltaiset ihmiset ovat erittäin kykeneväisiä miellyttämään ja manipuloimaan toisia ihmisiä, mikä palvelee vahvasti sekä heidän omaansa että edustamansa yrityksen etua.

Jos yritysjohtajan asema otetaan kriteeriksi menestykselle työelämässä, vaikuttaisi väite "pelurit pärjäävät" pitävän paikkansa. Muiden manipuloiminen ja säälimätön oman edun tavoitteleminen edesauttaa etenemistä yritysmaailman hierarkiassa. Voimakkaisiin neuvotteluasemiin hankkiutuminen ja niiden häikäilemätön hyväksikäyttö auttaa neuvottelemaan itselleen tähtitieteelliset ansiot suhteessa muihin palkansaajiin. Kapitalistisen markkinatalouden hierarkkinen organisaatiorakenne ja työnjako sekä yksityiseen voitontavoitteluun valjastettu talous edesauttaa ja kannustaa edellä kuvatun kaltaisilla luonteenpiirteillä varustettujen ihmisten nousemista yrityshierarkiassa vaikutusvaltaisimpien ja kovimpia ansioita tienaavien palkansaajien pallille.

Samalla "tavalliset" ihmiset, jotka ovat joko tehneet valinnan tai ajautuneet tekemään töitä, jotka vaativat vain vähän kouluttautumista tai erikoistumista ovat tuomitut suhteellisen epäedulliseen asemaan mitä tulee heidän tuloihinsa ja etuoikeuksiinsa, markkinajärjestelmän hinnoitellessa heidän työnsä hinnan alhaiseksi ja tarjotessa heille heikot neuvotteluasemat vaatia etuoikeuksia ja joustavuutta työhönsä. Näiden ihmisten tulotaso jää suhteellisen alhaiseksi huolimatta siitä, kuinka tärkeää heidän työnsä on tai kuinka ahkerasti he yrittävät ja työskentelevät.

Kauppalehti: Suomalaisten usko palkitsemisen oikeudenmukaisuuteen hiipunut

Kauppalehti:
Suomalaisten usko siihen, että yritykset palkitsevat työntekijöitään oikeudenmukaisesti, on hieman hiipunut.

TNS Gallupin tekemään tutkimukseen haastateltiin tuhatta ihmisiä maaliskuussa. Täysin tai jokseenkin eri mieltä palkitsemisen oikeudenmukaisuudesta oli 56 prosenttia vastaajista. Määrä on hieman suurempi kuin asiaa edellisen kerran vuonna 2010 kysyttäessä.

Tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta myös yhtyy väitteeseen, että yritysjohdon puheet palkkamaltista ja uhrauksista ovat epäuskottavia, koska he ajavat vain itselleen lisäetuja.
Lue myös:

Jorma Ollilan pojanpojan tapaus
Historioitsija Howard Zinn palkitsemisesta
TS: "Suomalaisilla vääristynyt käsitys siitä, millä tasolla toimitusjohtajien ansiot liikkuvat"
HS: Yritysten huippujohtajat päättävät toistensa palkoista
Helsingin Sanomat: Johtajat päässeet liikaa vaikuttamaan omiin palkkioihinsa


Kauppalehti 25.04.2012
Palkitsemisjärjestelmät oikeudenmukaisia? Eivät ole, sanovat toimihenkilöt


Suomalaisten usko siihen, että yritykset palkitsevat työntekijöitään oikeudenmukaisesti, on hieman hiipunut.

Palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n, STTK:n ja Akavan yhdessä teettämän mielipidetutkimuksen mukaan ammattiryhmistä kriittisimmin oikeudenmukaisuuden toteutumiseen suhtautuvat ylemmät toimihenkilöt ja akavalaiset.

TNS Gallupin tekemään tutkimukseen haastateltiin tuhatta ihmisiä maaliskuussa. Täysin tai jokseenkin eri mieltä palkitsemisen oikeudenmukaisuudesta oli 56 prosenttia vastaajista. Määrä on hieman suurempi kuin asiaa edellisen kerran vuonna 2010 kysyttäessä.

Tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta myös yhtyy väitteeseen, että yritysjohdon puheet palkkamaltista ja uhrauksista ovat epäuskottavia, koska he ajavat vain itselleen lisäetuja.

Tutkimuksessa kysyttiin muun muassa suhtautumista viime syksyn raamisopimukseen. 43 prosenttia vastaajista piti sopimusta hyvänä työnantajan kannalta ja hieman pienempi osuus hyvänä palkansaajien kannalta.

Talouselämä: Tuloerot nakertavat talouskasvua

Talouselämä:
Suuret tuloerot eivät edistä talouskasvua. Tutkija Elina Tuomisen mukaan niistä on pikemminkin haittaa.

"On väitetty, että tuloerojen kasvu olisi kaikille hyödyksi, mutta tilastojen mukaan ylimpien tulojen kasvu ei heijastukaan koko yhteiskunnan hyväksi", Tampereen yliopistossa tuloerojen ja talouskasvun yhteydestä väitöskirjaa tekevä Tuominen sanoo.
Lue myös:

Kepa: IMF:n pääjohtaja vaatii tuloerojen kaventamista
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle
Väitös: Suuret tuloerot haittaavat talouskasvua
Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia


Talouselämä 20.4.2012
Tutkija: Tuloerot nakertavat talouskasvua


Suuret tuloerot eivät edistä talouskasvua. Tutkija Elina Tuomisen mukaan niistä on pikemminkin haittaa, kertoo Tampereen yliopiston lehti Aikalainen.

"On väitetty, että tuloerojen kasvu olisi kaikille hyödyksi, mutta tilastojen mukaan ylimpien tulojen kasvu ei heijastukaan koko yhteiskunnan hyväksi", Tampereen yliopistossa tuloerojen ja talouskasvun yhteydestä väitöskirjaa tekevä Tuominen sanoo.

Tutkimuksen mukaan tuloerot hidastavat talouskasvua, kun maa on vähemmän kehittynyt. Suomessa rikkaat ansaitsivat koko maan tulopotista eniten 1920-luvulla. Sen jälkeen tulot tasaantuivat hieman, mutta lähtivät jyrkkään nousuun 1990-luvun laman jälkeen.

Tuomisen tilastojen  mukaan Suomi on ollut kuitenkin jo 1980-luvulla niin vauras maa, että tuloerojen negatiivinen vaikutus talouskasvuun alkoi tuolloin lieventyä.

Tuomisen mukaan ajatus täysin samoista tuloista on utopistinen.

"Tuloeroja pitääkin olla ihmisen kyvykkyyden ja ahkeruuden mukaisesti. Pitää olla kannustimia, jotta ihmiset tekevät työtä", hän sanoo lehdelle.

Hän huomauttaa myös, ettei tulojaukauma yksin selitä talouskasvua. Tuominen aikoo tutkia seuraavaksi, onko tuloerojen muutoksella vaikutusta talouskasvuun esimerkiksi tilanteessa, jossa tuloerot yhtäkkiä nousevat ja laskevat.

Kepa: IMF:n pääjohtaja vaatii tuloerojen kaventamista

 Kepa:
"Kiina teki oikein keskittyessään talouskasvuprosenttien lisäksi kasvun laatuun ja tapoihin, joilla kasvu saadaan hyödyttämään koko väestöä", IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde totesi Pekingissä Kiinan kehitysfoorumissa 18. maaliskuuta.

Pääjohtajan ajatukset peilasivat tuloksia, joita Kansainvälisen valuuttarahaston tutkimusosasto on viime vuosina tuottanut. Tutkimusosaston mukaan tasaista tulonjakoa tarvitaan turvaamaan talouskasvu ja estämään finanssikriisien syntyä.
"Tiedämme, että tasa-arvoisempi yhteiskunta tuo mukanaan vakaamman talouden ja kestävämmän talouskasvun. Tämä haaste ei koske vain Kiinaa", Lagarde linjasi.
Talouskasvun turvaaminen ja finanssikriisien estäminen tuloeroja kaventamalla perustuu seuraaviin periaatteisiin. Kun varakkaiden ansiot kasvavat, tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, että he myös kuluttavat enemmän ja täten kasvattavat kokonaiskysyntää. Todennäköisesti mitä enemmän tienataan, sitä enemmän myös säästetään. Mitä enemmän ihmiset säästävät, sitä enemmän kokonaiskysyntä laskee alle kokonaistarjonnan. Köyhempien kohdalla taas kohonneet ansiot näkyvät suoremmin kulutuksen lisääntymisenä ja kokonaiskysynnän kasvuna. Mitä köyhemmästä ihmisestä on kyse, sitä todennäköisemmin kaikki lisäansiot siirtyvät suoraan kulutukseen ja lisäksi suhteellisen nopeasti. Näin kokonaiskysyntä pysyy samalla tasolla kuin kokonaistarjonta.

Kokonaistarjonnalla tarkoitetaan kaikkia palveluita ja hyödykkeitä, joita yhteiskunnassa tuotetaan. Kokonaiskysynnällä taas tarkoitetaan kaikkien palvelujen ja hyödykkeiden yhteenlaskettua kulutusta. Mitä suurempi osa rikkaiden ansiosta päätyy säästöihin, sitä vähemmän he kuluttavat ja lisäävät kysyntää, ja sitä enemmän kokonaiskysyntä jää alle kokonaistarjonnan. Näin yritykset, jotka eivät enää saa kaikkea tuottamaansa myydyksi, joutuvat leikkaamaan tuotantoa ja irtisanomaan työntekijöitä. Tämä vähentää kokonaiskysyntää entisestään ja pahentaa ongelmaa. Tuloksena on itseään vahvistava taantuman kierre.

Jotta talous alkaisi taas kasvaa, tulee yritysten alkaa lisätä tuotantoa ja palkata lisää työntekijöitä. Yrityksillä ei kuitenkaan ole syytä toimia näin, jos niiden tuotteille ei ole aikaisemminkaan riittänyt kysyntää. Kierteen katkaisemiseksi tulee kysynnän kasvaa, mikä voidaan aikaansaada esimerkiksi julkista kulutusta lisäämällä. Kaikki toimet, jotka aikaansaavat alempien tuloluokkien käytettävissä olevien tulojen lisääntymistä, kasvattavat suoraan ja nopeasti kokonaiskysyntää, koska kuten edellä jo mainittiin, kohoneet tulot johtavat mitä todennäköisemmin kulutuksen lisääntymiseen. Mitä suurempi osa kaikista tuloista menee ylemmille tuloluokille eli rikkaille, sitä todennäköisempi edellä kuvattu taantumuksellinen dynamiikka on, koska mitä enemmän he säästävät, sitä voimakkaammin kokonaiskysyntä laskee alle kokonaistarjonnan.

Lue myös:

IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle
Jussi Ahokas: Talouden realiteetit ja yhteiskuntapolitiikka
Business Insider: Yrittäjät ja rikkaat eivät luo työpaikkoja
Väitös: Suuret tuloerot haittaavat talouskasvua
Paul Krugman: Julkinen velka ymmärretään väärin



Kepa.fi 20.03.2012
IMF:n Lagarde vaatii tuloerojen kaventamista Kiinassa ja maailmalla


Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde tuki Kiinassa pitämässä puheessaan tuloerojen kaventamista ja kehui sitä, ettei Aasian talousmahti ollut avannut rahoitusmarkkinoitaan hätäisesti.

"Kiina teki oikein keskittyessään talouskasvuprosenttien lisäksi kasvun laatuun ja tapoihin, joilla kasvu saadaan hyödyttämään koko väestöä", IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde totesi Pekingissä Kiinan kehitysfoorumissa 18. maaliskuuta.

Pääjohtajan ajatukset peilasivat tuloksia, joita Kansainvälisen valuuttarahaston tutkimusosasto on viime vuosina tuottanut. Tutkimusosaston mukaan tasaista tulonjakoa tarvitaan turvaamaan talouskasvu ja estämään finanssikriisien syntyä.
Parempaa terveydenhuoltoa ja eläkejärjestelmiä

"Tiedämme, että tasa-arvoisempi yhteiskunta tuo mukanaan vakaamman talouden ja kestävämmän talouskasvun. Tämä haaste ei koske vain Kiinaa", Lagarde linjasi.

Tuloerojen tasaaminen on Lagarden mukaan välttämätöntä myös sosiaalisen vakauden säilyttämiseksi, kun Kiinan työssä käyvien osuus väestöstä alkaa jo 4—5 vuoden päästä pienentyä.

"Terveydenhuollon ja eläkejärjestelmien vahvistaminen tulee olemaan avaintoimenpide."

Valuuttarahaston sisarjärjestöä Maailmanpankkia on kritisoitu pitkään siitä, että sen tutkimusosaston tulokset eivät näy järjestön politiikassa. Lagarden puhe nostaa tutkimusosaston uutta linjaa järjestön poliittisen kannanmuodostuksen kärkeen.

Samalla uudet linjanvedot hälventävät epäilyjä siitä, että tuloeroihin keskittynyt tutkimus olisi ollut vain vuonna 2011 eronneen pääjohtajan Dominique Strauss-Kahnin ajattelua.

Kokonaan toinen kysymys on, miten linjaus tulee näkymään IMF:n lainaohjelmissa. Tähän on vielä liian aikaista vastata.
Rahoitusmarkkinoiden säätelyä tulee purkaa varoen

Lagarden puheessa oli myös monia perinteisempiä IMF:n opinkappaleita kaupan vapauttamisesta vastuulliseen talouspolitiikkaan. Mukana oli kuitenkin tuloerojen lisäksi myös muita tuoreempia avauksia.

"Kiina on jättänyt rahoitusmarkkinoiden avaamisen myöhempään kehitysvaiheeseen. Tästä syystä Kiinan rahoitusmarkkinat eivät kärsineet myrkyllisistä rahoitusinstrumenteista, jotka romahduttivat monien kehittyneiden maiden markkinat", Lagarde linjasi.

Perinteisesti IMF on vaatinut velallismailtaan rahoitusmarkkinoiden säätelyn nopeaa purkamista. Tavoitteena tulee Lagarden mukaan olla rahoitusmarkkinoiden avaaminen edelleen, mutta varovaisuudella.

"Tasa-arvon vaatiman politiikan täytyy olla kotimaista ja räätälöityä kunkin maan olosuhteisiin."

IMF:n suositukset ovat yleensä olleet tutkimusten mukaan maasta toiseen melko samantyyppisiä.
Kiinan valta kasvaa

Lagarden tuki Kiinalle saattaa heijastella paitsi maan menestystä, myös sen kasvavaa valtaa IMF:n sisällä.

"Työskentelen päivittäin kollegani Min Zhun ja muiden korkeiden kiinalaisten johtajien kanssa IMF:ssä. Jokainen päivä muistuttaa minua heidän kyvyistään", Lagarde ylisti.

Kiinan vaikutus näkyykin maltillisesti kasvatetun äänivallan lisäksi myös IMF:n ja sen sisarjärjestön Maailmanpankin työntekijäkunnassa.

"Kun muu maailma pyristelee kriisistä kohti vakaata kasvua, näyttäytyy Kiina esimerkkinä siitä mitä voidaan saavuttaa", Lagarde lopetti puheensa.