Tutkimus: Köyhyys vaikeuttaa päätösten tekemistä

Köyhyys on myrkkyä aivoille. Se on sitä erityisesti pienille lapsille, mutta myös aikuisille köyhyys tekee hallaa. Kasvava tutkimustieto köyhyydessä elämisen vaikutuksista valaisee sitä, miten köyhyys tuottaa jatkuvaa stressiä ihmiselle. Kun kaikesta on pulaa, ovat yksinkertaisetkin päätökset aina vaikeita punnitsemisen tilanteita. Ostanko nyt tiskikonetabletteja, mutta lapsille ei ole varaa ostaa elokuvalippua? Tankkaanko vihdoin autoon bensaa tarkastukseen pääsemiseksi, mutta sitten ei ole varaa pesukoneen korjaukseen?

Alice Waltonin artikkeli kokoaa viimeaikaista tutkimustietoa aiheesta, jota blogissammekin on käsitelty vuosien ajan. Myös Suomessa köyhyys on arkipäivää satojentuhansien ihmisten elämässä.

Lue myös:

Tekesin ex-pääjohtaja: valtiolla ratkaiseva rooli tuottavuuden kasvattamisessa

“Näköalapaikalta asioita pitkään seuranneen Veli-Pekka Saarnivaaran näkemys Suomen tutkimus- ja innovaatiopolitiikan tilasta on karu.

Suomessa on hänen mukaansa unohdettu, että valtiolla on ratkaiseva rooli tuottavuuden kasvattamisessa. Pelkästään yritysten varaan sitä ei Saarnivaaran mukaan voi jättää.

Tuottavuuden kasvu luo talouskasvua. Se taas on hyvinvointivaltion olemassaolon kannalta aivan olennaista.”

Taloudellinen vauraus ei rakennu markkinoilla, vaan valtion rooli on tärkeä markkinavirheiden paikkaajana. Taloustieteilijä Mariana Mazzucato on tuonut tukimuksissaan esille, kuinka rohkeimmat riskit ja uraauurtavimmat läpimurrot innovaatioiden saralla tehdään yksityisen sektorin sijaan julkisella sektorilla.

Jos ei ole ymmärrystä siitä, kuinka taloudessa rakennetaan kestävää vaurautta, otetaan markkinahuuman vallassa helposti askeleita väärään suuntaan. Tästä on valitettavasti osoituksia myös Suomessa, missä on otettu askeleita väärään suuntaan myös innovaatiopolitiikan alalla.

Lue myös:

Talouselämä: Köyhien elinkustannukset kallistuvat nopeammin kuin muiden

“Köyhyysrajalla elävillä on ollut 2000-luvulla puolisen prosentti­yksikköä nopeampi vuosi-inflaatio kuin muilla, kertoo Tieto&Trendit.

Pienituloisten inflaatio eli kuluttajahintojen nousu näyttää olevan voimakkaampaa kuin muilla kansalaisilla.

Niin sanotun “kohtuullisen minimin” mukaan kuluttavien ihmisten elin­kustannukset ovat nousseet viime vuosina nopeammin kuin kuluttaja­hintaindeksi, Olli Savela laskee Tilastokeskuksen Tieto&Trendit-blogissa.

Kohtuullisella minimillä tarkoitetaan Savelan mukaan kulutus­tasoa, jolla ihminen tulee toimeen, voi yllä­pitää terveyttään ja kokee voivansa osallistua yhteis­kunnalliseen toimintaan. Se kertoo, paljonko rahaa tarvitaan arjen sujumiselle välttämättömien tavaroiden ja palveluiden kulutukseen.”

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen ja Antti Jauhiainen espanjalaisen El Confidencial -taloussivuston haastattelussa

Espanjalainen El Confidencial -talouslehti haastatteli Parecon Finlandin Antti Jauhiaista ja Joona-Hermanni Mäkistä liittyen uutisiin siitä, ettei perustulokokeilua jatketa sen ensimmäisen vaiheen jälkeen. Toimittajan kysymykset ja Jauhiaisen ja Mäkisen kokonaiset vastaukset voi lukea alta.

1. What do you think about the decision of stopping the program?

Although it has garnered lots of attention and praise, the Finnish experiment has been an example of how not to conduct a universal basic income trial. Universal basic income can only succeed if the research effort is sustained and widespread. The experiment should have followed the original plans designed by Kela researchers, who called for the expansion of the program, which the government decided not to do.

That the government was not fully behind this experiment from the start should have been apparent to many, because the government was simultaneously pushing for cutting the existing benefits and adding surveillance and control of the unemployed.

2. Some criticize that the trial was too small and only included unemployed people. Which is your opinion?

This trial was supposed to be just a beginning, a first phase, in a much larger series of studies on universal basic income. The original idea was to expand the experiment to a wider focus group – not just the unemployed.

As it stands, this study is very limited by itself. If the goal is to get robust data about universal basic income in general, and not just some miniscule aspect of it, we need to include participants from all kinds of groups. We should also be trying out different benefit levels. Finland has a history of rigid, long-term population studies, nearly hundred years of very forward looking social policy research and practice and small population. Our country would be ideal place for various different random sample studies about the effects of ambitious welfare programs. It is a shame that the current trial is falling flat - as we’ve long predicted.

3. In your opinion, is a basic income a good solution, why and how should it be implemented?

The basic problem that universal basic income is trying to solve is that market economies cannot lift people out of poverty that are unable to get a job. This includes many groups, such as the elderly, the disabled, children, stay at home dads and moms and students and the unemployed. They need some sort of support (income transfers) to fully participate in the society. Otherwise there is a great probability that they fall into poverty.

The strength of universal basic income is that it can reduce bureaucracy and the control of the unemployed. The unemployed could get support without having to go through a humiliating process with state authorities to get their benefits.

But at the same time, for some people the human contact at social services can be very important in preventing social exclusion and alienation. People that are experiencing hardship need human interaction and community as well. But having money (receiving a basic income or some other form of unconditional benefit) to participate normally in the society is a good start.

And coupled with changes in taxation (to increase the taxes of the rich progressively), it can also be justified as being socially just.

Tutkimus: Kuudes joukkosukupuutto on käynnissä

“Tähän tulokseen on tullut monikansallinen eläinten monimuotoisuuden kehitystä tutkinut ryhmä: kuudes sukupuuttoaalto on käynnissä.

Tutkimuksen lähtökohtana oli selvittää, miten ihmisen toimet ovat vaikuttaneet eläinkuntaan viimeisen viidensadan vuoden aikana.

Tutkimusta johtanut National Autonomous University of Mexicon tutkija Gerardo Ceballos kuvaa biodiversiteetin kehitystä ”biologiseksi tuhoutumiseksi”.

[…] ”Luonnon monimuotoisuuden kaventumisella tulee olemaan merkittäviä ekologisia, ekonomisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Kaikki merkit viittaavat tilanteen vain pahenevan seuraavien vuosikymmenien aikana. Tämä maalaa synkän kuvan ei pelkästään eläimien vaan myös ihmisten tulevaisuudelle. Ihmiskunta joutuu lopulta tilille aiheuttamastaan tuhosta”, tutkijat totevat ja muistuttavat, että tuhoamme parhaillaan ainoaa maailmankaikkeudesta tähän mennessä löydettyä elämää.

Suuria joukkosukupuuttoja tunnetaan kaikkiaan viisi. Niistä viimeisin tapahtui 65 miljoonaa vuotta sitten. Liitukauden joukkotuhona tunnettu massasukupuutto pyyhki maailmankartalta muun muassa dinosaurukset.”
Musta katkoviiva kuvaa luonnollisten sukupuuttojen määrää.

Musta katkoviiva kuvaa luonnollisten sukupuuttojen määrää.

Biologinen tuhoutumista voidaan hidastaa ja lopulta pysäyttää, mutta se edellyttää merkittäviä muutoksia talouteen ja yhteiskuntaan laajemmin. Markkinatalous on alunperin ideoitu aikakaudella, jolloin maailman kuviteltiin olevan ehtymätön resursseiltaan ja loputtomasti itseään korjaava. Nyt tiedämme, ettei näin ole, vaan ihmisen toiminta on aiheuttanut kuudennen joukkosukupuuttoaallon.

Uudistustyö tulisi aloittaa siitä, että ympäristön tuhoaminen tehdään kannattamattomaksi. Osallisuustaloudessa tämä on ratkaistu niin, että ympäristöhaitat näkyvät korkeampina hintoina. Alan tutkijoilla ja kuluttajilla olisi osallisuustaloudessa parempi mahdollisuus vaikuttaa haitallisen tuotannon parantamiseen. Osallisuustaloudesta voi lukea lisää Osallisuustalouden aakkoset -teoksesta.

Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen New York Timesin vieraskynässä: Hallitus sotki perustulokokeilun

Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen, The New York Times:

HELSINKI, Finland — “Thank goodness that this experiment is coming to an end,” the Fox News commentator Stuart Varney said recently, after the Finnish government decided to stop its trial run with universal basic income (U.B.I.) at the end of the year. “You want money, get out there and work for it, please.”
Jussi Halla-aho, the leader of the far-right Finns Party, applauded the decision, arguing that “work is the best social security.” Some center-left politicians also have been skeptical. Antti Rinne, the leader of the Social Democratic Party, said last year, “I don’t need any basic income. I have a good salary, and if I happen to lose my job, I’d have unemployment benefits.”
But the demise of the U.B.I. experiment in Finland can’t be said to mean that U.B.I. has failed here. Not only are preliminary official results not even expected until 2019, but the Finnish government’s U.B.I. pilot project never really was about U.B.I.
As we wrote last summer, Finland’s program was doomed as soon as it began in early 2017. Targeting just 2,000 randomly selected unemployed Finns to receive 560 euros a month (about $675) for only two years, it was too limited in both scale and duration.
Finland’s conservative government was, of course, an implausible champion for progressive experimentation. Soon enough, it became clear that the Center Party, which leads the ruling coalition, had no intention of properly experimenting with U.B.I., which would have required conducting a much larger and longer study, as many academics recommended. Researchers overseeing the program were instructed to test whether the unemployed could be encouraged to take up low-paid work if they didn’t lose benefits.

Perustulokokeilun loppuminen vuoden lopussa ei tarkoita perustulon epäonnistumista, kirjoittavat Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen. Sipilän hallitus asetti kokeilulle alusta asti liian tiukat raamit. Osallistujia olisi pitänyt olla enemmän, mukana olisi pitänyt olla työssäkäyviä ja tutkimuksen olisi pitänyt kestää kokonaisuutena pidempään.

On selvää, ettei hallitus ollut kokeilun kanssa tosissaan, sillä samalla kun perustulokokeilua alettiin käynnistää, hallitus suunnitteli ja toteutti paljon kritisoitua aktiivimallia. Perustulokokeilun mallilla on Suomessa enemmistön kannatus, mutta aktiivimalli on erittäin epäsuosittu. 

Hallituksen pitäisi jatkaa kokeilua Kelan tutkijoiden suositusten mukaisesti. Näin tutkimuksesta saataisiin luotettavampaa tietoa ja kansan enemmistön toiveita noudatettaisiin. Samalla kunnioitettaisiin Suomen pitkää historiaa innovatiivisen ja kaukokatseisen sosiaalipolitiikan tutkimuksessa ja toteuttamisessa.

Perustulokokeilun herättämä valtava kansainvälinen huomio on ollut positiivinen yllätys. Todellinen opetus Suomelta maailmalle on kuitenkin yhtä kokeilua laajempi. Hyvinvointivaltio on kiistaton menestys, ja mallin ratkaisuja tulisi hyödyntää myös muissa maissa. Maksuton koulutus, laaja sosiaaliturva, vahvat tulonsiirrot ja laadukkaat julkiset palvelut ovat yhdessä vähentäneet köyhyyttä ja eriarvoisuutta paremmin kuin mikään muu yhteiskuntamalli.   

Lue lisää New York Timesissa.

Työ ei ole parasta sosiaaliturvaa

Usein kuulee toistettavan, kuinka “työ on parasta sosiaaliturvaa”.

Valitettavasti näin ei ole. Vain hyvä työ – siis sellainen, joka tarjoaa esimerkiksi elämiseen riittävät tulot, terveydelle suotuisat työajat ja vaikutusmahdollisuuksia oman työn suhteen – on hyvää sosiaaliturvaa.

Kaikki työt eivät kuitenkaan ole tällaisia töitä.

Osa töistä saattaa pääosin olla vaarallisia, ja epätasapainoinen työ voi aiheuttaa jopa enemmän pahoinvointia kuin työttömyys. Työ ei siis todellakaan ole parasta sosiaaliturvaa, varsinkaan, jos työstä tulee entistä huonompaa. Ja jatkuva puhe “rakenneuudistuksista” saattaa tarkoittaa juuri tätä: tavoitetta tehdä monen työelämästä entistä huonompaa.

Todelliset, tarpeelliset rakenneuudistukset työelämässä tähtäisivät täystyöllisyyteen ja ratkaisuihin, joissa jokaiselle työkykyiselle olisi tarjolla tasapainoinen työ. Sellainen työ on myös parasta sosiaaliturvaa.

Lue myös:

Arvioita Hyvinvointivaltion vastaisku -kirjasta

Tieto & Trendit sekä Yhteiskuntapolitiikka -lehdissä on molemmissa julkaistu äskettäin arviot Parecon Finlandin perustajien Antti Jauhiaisen ja Joona-Hermanni Mäkisen kirjoittamasta Hyvinvointivaltion vastaisku -kirjasta.

Yhteiskuntapolitiikka -lehden (2/2018) kirjaesittelyssä Lina Van Aerschot kirjoittaa mm.:

“Hyvinvointivaltion vastaisku pureutuu erittäin tärkeisiin kysymyksiin ja nostaa esiin asioita, jotka ansaitsevat paljon nykyistä suurempaa huomiota niin päätöksenteossa, yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin kansalaisten arjessa.”

“Hyvinvointivaltion vastaisku kutsuu lukijan pohtimaan nimenomaan ratkaisumalleja ja kehitysehdotuksia, joilla hyvinvointi ja vapaa yhteiskunta voidaan tulevaisuudessa turvata.”

“...kirja kokoaakin yhteen tärkeitä keskusteluja kiinnostavaksi kokonaisuudeksi. Kirjalla on paikkansa suurelle yleisölle suunnattuna perusteoksena, joka yhtäältä osoittaa, miten pohjoismainen hyvinvointivaltio on onnistunut köyhyyden vähentämisessä, ja toisaalta kokoaa erittäin  tärkeää keskustelua siitä, mihin suuntaan hyvinvointivaltiotamme pitäisi kehittää.”

Abraham Sutela on puolestaan kirjoittanut Tieto & Trendit lehteen (4/2017) esittelyn kirjasta:

“Kirjoittajat vertailevat Suomen ja muiden maiden tilannetta, välillä taas palaa kulloinenkin haastateltava ääneen. Nyky-Suomen tilanne saa tässä hyvän ristivalotuksen.”

“Keskitetty suunnitelmatalous osoittautui epätoimivaksi, mutta “voittanut” järjestelmä, kapitalistinen markkinatalous, törmää sekin rajoittuneisuuteensa niin sosiaalisissa kuin ekologisissakin ulottuvuuksissaan. Hyvinvointivaltion vastaisku -kirjassa siteerataankin venäläisten sanontaa, jonka mukaan “Kaikki mitä kommunistit sanoivat kommunismista osoittautui valheeksi, mutta valitettavasti kaikki mitä he sanoivat kapitalismista osoittautui todeksi”. Suomalainen hyvinvointivaltio on haastateltujen mukaan sitä parasta kapitalismia.”

“Työelämän demokratisointi – jota Mauno Koivistokin 1950-luvulla peräänkuulutti puheissaan – jäi kesken. Ruotsissa sentään pyrittiin 70–luvun alussa työelämän demokratisointiin vahvistamalla työntekijäomistusta julkisten rahastojen avulla. Näitä pyrkimyksiä tulisi jatkaa.”

Hyvinvointivaltion vastaisku on saatavilla hyvin varustetuista kirjakaupoista kautta maan. Sen voi tilata suoraan myös Rauhanpuolustajien verkkokaupasta.

Hyvinvointivaltion vastaisku -kirjan johdannon voi myös lukea tästä.

YLE: Asiakaspalvelijat ryhtyivät työskentelemään ilman esimiestä ja työstä tuli kivaa

“[U]usi työskentelymalli antoi asiakaspalvelun väelle aiempaa enemmän valtaa tehdä asiakkaita koskevia päätöksiä, mikä puolestaan jouhevoitti ratkaisujen tekemistä.

Ensin rooleja kierrätettiin niin, että esimerkiksi palaverit vedettiin vuorotellen. Mallin kehittyessä kukin tiimin jäsen ryhtyi vastaamaan niistä alueista, joilla itse oli vahvimmillaan. Pielasta oli luontevaa, että koska hän hallitsi tilastot ja taulukoinnin, hän otti niiden tekemistä muilta itselleen.

Työnjakoon piti löytää uusi tapa. Kun valtaa jaettiin aiempaa useammalle, myös vastuu jakautui laajemmalle.

– Ei tullut valmista pakettia, että näin on tehtävä. Siinä kannettiin yhdessä vastuu siitä, mikä toimii ja mikä ei. Tuntuu, että yksilöistä saatiin paljon enemmän irti, kun vastuuta oli enemmän.”

Tasapainoisempi työnjako Telian asiakaspalvelussa on nostanut työn tehokkuutta ja työhyvinvointia, kertoo YLE.

Esimerkki osoittaa, että yrityksissä ja julkisen sektorin työpaikoilla on mahdollista pohtia työnkuvia uusiksi niin, ettei kenenkään tarvitse tehdä samaa asiaa vuodesta toiseen. Äärimmilleen viety ulkoistaminen ja työnjako tekee työstä monille tarpeettoman raskasta ja turhauttavaa. Päätöksenteolla on myös merkitystä. Työ saadaan paremmin tasapainoon, kun työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa. Työpaikoilla tulisi lisätä demokraattista päätöksentekoa.

Lue myös:

EKP: Saksan palkkamaltti rassaa myös Suomea

“EKP joutuu nyt patistamaan hallituksia ja palkkaneuvottelijoita, että nämä nostaisivat palkkoja. Tilanne on nurinkurinen, sillä perinteisesti keskuspankki on kehottanut palkkamalttiin.

[...]

”Saksassa julkinen talous on ylijäämäinen. Saksalla ei ole minkäänlaisia ongelmia pysyä EU:n budjettisäännöissä. Saksalla on ongelmia infrastruktuurin kanssa. Joten helppo vastaus on: julkiset investoinnit.”

”Toinen vastaus on antaa julkisen sektorin työntekijöille kunnon palkankorotukset”, Watt jatkaa.

Myös EU-sääntöjä pitäisi muuttaa.

”Pitkällä aikavälillä euroaluetta pitäisi uudistaa niin, että huomiota kiinnitettäisiin budjettisääntöjen sijasta enemmän vaihtotaseisiin ja inflaatioeroihin”, Watt sanoo.”

Euroalueen talousongelmiin auttaisivat Saksassa nykyistä reippaammat julkiset investoinnit ja palkankorotukset, kertoo IMK-tutkimuslaitoksen varajohtaja Andrew Watt Kauppalehden haastattelussa. Pitkällä aikavälillä on pureuduttava euroalueen rakenteellisiin ongelmiin ja kiinnittää huomiota vaihtotaseisiin ja inflaatioeroihin.

Lue myös:

Luento lauantaina 21.4. Helsingissä: Anarkistiset talousjärjestelmät

Millaisia ovat anarkistiset talousjärjestelmät? Miten työt jaetaan ja millä perusteella palkka maksetaan? Mitä anarkismin muotoja näkyy jo nykytaloudessa?

Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen päättävät Helsingin yliopiston Attacin talousjärjestelmiä käsittelevän luentosarjan luennollaan anarkistista talousjärjestelmistä Helsingin Arbiksella lauantaina 21.4. klo 14-15:30. Tilaisuus on myös osa Suomen sosiaalifoorumia.

Tapahtuma Facebookissa.

Anarkismin perinteeseen on jo vuosisatojen ajan kuulunut hierarkioiden kyseenalaistaminen ja purkaminen. Aatesuuntauksen johtavana ajatuksena on maksimoida yksilön luova potentiaali ja kehittää itseään vapaana ulkoisesta kontrollista. Anarkistiset talousjärjestelmät ovat yhdistäneet nämä perusperiaatteet ajatuksiin siitä, miten toimivassa taloudessa tuotettaisiin hyvinvointia ja vaurautta kaikille. Ilmastonmuutoksen ja globaalin eriarvoisuuden ratkaisemisessa anarkististen talousjärjestelmien uraauurtavia ajatuksia tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Anarkismi on kapitalismista ja valtiovetoisesta suunnitelmataloudesta luopumista. Työpaikan tasolla anarkismi tarkoittaa sitä, että tuotannosta päätetään yhteisesti ja tasavertaisesti – ilman johtajia.

Tervetuloa avoimeen luentotilaisuuteen kuulemaan anarkistisen talousjärjestelmän menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta!

Credit Suisse: Vauraus keskittyy harvempiin käsiin ja nuorten sukupolvien vaikeampi menestyä

“Suurimmalla osalla vuosina 1982–2000 syntyneistä ihmisistä eli niin sanotuista milleniaaleista on vaikeuksia tienata enemmän rahaa kuin vanhempansa tai löytää parempi työpaikka, ilmenee sveitsiläispankki Credit Suissen tuoreesta Global Wealth -raportista uutistoimisto.

[…] Milleniaalien riesana ovat muun muassa tiukentuneet lainaehdot, asuntohintojen nousu sekä heikompi palkkakehitys. Vuoden 2007 finanssikriisin jälkimainingeissa milleniaalien taloutta ovat kiristäneet työttömyys, palkkaerot sekä joissakin maissa paisuneet opintolainat.

Vanhempiaan paremmin pärjäävät raportin mukaan vain ne milleniaalit, jotka ovat huippusuorittajia tai työskentelevät erityisen menestyvillä aloilla kuten teknologian tai rahoituksen parissa.

Raportti kertoo myös, että varallisuus keskittyy maailmassa edelleen vain harvoille. Vajaa yksi prosentti maailman aikuisväestöstä omistaa 46 prosenttia kaikesta maailman kotitalouksien varallisuudesta. Tähän rikkaimpaan yhteen prosenttiin kuuluu noin 36 miljoonaa dollarimiljonääriä.”

Maailmantalous on epävakaampi kuin ennen ja teollisuusmaissa varallisuus keskittyy harvempiin käsiin. Suomessa vauraus jakautuu kuitenkin edelleen tasaisemmin kuin muissa maissa.

Onnistumisen taustalla ovat vahvat tulonsiirrot ja laajat julkiset palvelut sekä julkiset omistukset. Tästä menestyksestä on syytä pitää kiinni.

Antti Jauhiaisen ja Joona-Hermanni Mäkisen teoksessa Hyvinvointivaltion vastaisku käydään läpi ratkaisuja, joilla vanhentuneeksi mustamaalattua hyvinvointivaltiota voidaan puolustaa ja viedä pidemmälle kuin koskaan aikaisemmin.

Lue myös:

Heikki Patomäki: Valtavirran taloustiede kärsii haitallisesta ryhmäajattelusta

Professori Heikki Patomäki käy tuoreessa kirjoituksessaan läpi ongelmia, joita taloustieteen saralla esiintyy myös Suomessa. Yhtenä esimerkkinä Patomäki käyttää professori Robin Hahnelin pitämää vierailijaluentoa Helsingin yliopistolla, jonka toisena järjestäjänä Parecon Finland oli. Patomäki kirjoittaa:

“Suomalainen taloustiede näyttää ilmentävän kaikkia keskeisiä ryhmäajattelun oireita: yksimielisyyden illuusio; haavoittumattomuuden illuusio; kollektiivinen oman toiminnan rationalisointi; stereotyyppiset kuvat ulkopuolisista; itsesensuurin ja vaikenemisen käytännöt; toisinajattelijoiden suora painostaminen; ja organisaation sisällä tai julkisuudessa esille nousevat, itse itsensä valinneet ajatuspoliisit, jotka pyrkivät vahvistamaan stereotypioita ja ajavat sensuuria ja toisinajattelijoiden vaientamista.

Yksi osoitus tästä on uusklassikoiden tapa yrittää vaientaa tai marginalisoida muunlaisen taloustiedon tuottajia. Ensimmäinen esimerkki: kutsuin syyskuussa 2012 tunnetun osallistamistalouden [sic] tutkijan, professori Robin Hahnelin pitämään esitelmän Helsingin yliopistossa (osana hänen muuta vierailuaan Suomessa ja pohjoismaissa).”

Patomäki jatkaa kuvailemalla, kuinka muutamat taloustieteen osaston tutkijat halusivat välittömästi käyttää Hahnelin luentoa esimerkkinä siitä, millaisia luentoja taloustieteen osaston nimissä ei tulisi koskaan järjestää yliopistolla. He eivät kuitenkaan pystyneet tuomaan itse tilaisuudessa, tai sen jälkeisissä keskusteluissa suullisesti tai kirjallisesti esiin, millaisia konkreettisia asiavirheitä luennossa oikeastaan edes oli.

Keskustelua herättäneen luennon voi katsoa alta.

Aivotutkija: Työntekijät tekemään päätöksiä työpaikoilla

in , ,

Taloussanomat:

[Aivotutkija] Katri Saarikivi, jos saisit muuttaa ihmisten tapaa tehdä töitä, mitä ottaisit nykyisestä työelämästä pois ja mitä toisit lisää?
– Lisäisin mahdollisuuksia järjenkäyttöön. Niin, että päätöksiä voisi tehdä enemmän siellä, missä työ tehdään. Silloin ongelmia ratkaisevat ja työtä kehittävät ne ihmiset, jotka parhaiten asiasta tietävät.

Aivotutkija Saarikivi ehdottaa päätöksenteon jalkauttamista työntekijöille, koska he tietävät parhaiten työpaikan arjen ja kehittämiskohteet. Tämä lisäisi työhyvinvointia ja organisaation tehokkuutta.

Tavoite on erinomainen. Osallisuustaloudessa ehdotetaan tämän saavuttamiseksi työn tasapainottamista. Ideana on jakaa työpaikalla valtaa ja vastuuta tasaisemmin, ja näin kaventaa työeroja. Työelämän tasapainottamisesta voi lukea lisää esimerkiksi teoksista Hyvinvointivaltion vastaisku ja Osallisuustalouden aakkoset.

Lue myös:

Anders Sandström: Kirjanpito demokraattisessa taloudessa

Anders Sandström, Counterpunch:

While I have made the case in this article that any economy, including a democratic one, will need an accounting system in order to record and track necessary information, it is important to point out that the future accounting system, in the sense of society’s set of accounting principles, will constantly change and develop, and mirror but also affect the development and design of the key institutions of the economy, such as the ownership of productive capital, allocation mechanisms, remuneration models and division of labour.

Anders Sandström, kirjanpitäjä ja Parecon Sverigen puheenjohtaja, kirjoittaa artikkelissaan, että toimiva talous edellyttää kirjanpitoa. Monet uuden talouden puolestapuhujat ohittavat kirjanpidon pitäen sitä jopa kapitalistisena ja sen takia haitallisena. Kirjanpitoa kuitenkin tarvitaan tulevaisuudessa myös siinä tapauksessa, jos kapitalismista siirrytään demokraattisempaan järjestelmään.

Taloudessa on tarpeen merkata ylös, mitä hyötyjä ja haittoja eri tuotteilla ja palveluilla on.  Luonnonsuojelu, oikeudenmukainen palkitseminen ja tuotteiden ja palveluiden kuljettaminen edellyttävät kaikki sitä, että niistä pidetään kirjaa. Sandströmin artikkeli on pätevä muistutus siitä, ettei moderni yhteiskunta pyöri vain hyvällä tahdolla.

Lue myös:

Joona-Hermanni Mäkisen kolumni: Satatuhatta lasta altistuu vuosittain vaaralliselle myrkylle – köyhyydelle

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkisen viimeisin Yle-kolumni käsittelee lapsiköyhyyden vaikutuksia yksilöille ja taloudelle. Mäkinen käy tekstissä läpi pediatrian johtavaa tutkimustietoa aiheesta ja lapsiperheiden köyhyyden ennustettavia ja todettuja vaikutuksia talouteen. Lopuksi Mäkinen esittää muutamia selkeitä ratkaisutapoja ongelmaan, sekä virheitä, joita Suomessa on tehty lapsiperheiden tukemisessa.

Pienessä maassa ei ole varaa hukata sataatuhatta lasta. Ongelma on tieteellisesti havaittu ja tunnistettu. Ratkaisut ovat olemassa. Vain toteutus puuttuu.

Lue Joona-Hermanni Mäkisen kolumni: Satatuhatta lasta altistuu vuosittain vaaralliselle myrkylle – köyhyydelle.

HS: Lasten tarpeet jäävät poliittisessa päätöksenteossa usein muiden tavoitteiden jalkoihin

“Hyvinvointivaltion turvaverkko on pettänyt yhden haavoittuvimman ihmisryhmän kohdalla: lasten huono-osaisuudesta on tullut Suomessa merkittävä yhteiskunnallinen ongelma.”

Helsingin Sanomien pääkirjoitus nostaa esiin, kuinka lasten hyvinvoinnin edistäminen on jäänyt Suomessa vähemmälle huomiolle.

Kun lapsille annetaan tukea ja apua, heidän olosuhteensa paranevat nykyhetkessä. Tästä myös aiheutuu kustannuksia nykyhetkessä: varhaiskasvatuksen pienet ryhmäkoot maksavat enemmän, vähävaraisten perheiden tukien nostaminen ja kotiavun saatavuuden helpottaminen lisäävät kustannuksia.

Näiden toimien vaikutukset, lasten terve kasvu parhaaseen mahdolliseen potentiaaliinsa, eivät ole vain lasten (kirjaimellisesti) mittaamaton etu. Varhaisen tuen ja puuttumisen kustannustehokkuus on tunnettu pitkään. Lasten tukeminen ja etu ei ole ristiriidassa esimerkiksi taloudellisen tehokkuuden kanssa, päinvastoin. Mutta jos talouspolitiikkaa tehdään lyhytjänteisesti, näin on.

Lue myös:

Maailma.net: Yksityinen raha hämmentää maailman sotesoppaa

in , , ,

maailma.net:

Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyö terveydenhuollossa ei kestä kriittistä tarkastelua. Malli vaarantaa YK:n kehitystavoitteiden keskeiset periaatteet, kirjoittavat taloustieteilijät Jomo Kwame Sundaram ja Anis Chowdhury.
[…]
Terveydenhuollon PPP-järjestelyjen (public private partnership) väitetyt hyödyt eivät kestä kriittistä tarkastelua. Politiikan välineenä ne ovat huono vaihtoehto, jolla yritetään paikata infrastruktuurin puutteita kireässä taloustilanteessa. Kuluja siirretään budjetin ulkopuolelle kuluttajien, veronmaksajien ja tulevien sukupolvien maksettaviksi.
PPP-ratkaisuja ohjaavat yleensä poliittiset valinnat taloudellisen harkinnan sijasta. Niihin sisältyvät velat ja riskit ovat yleensä korkeampia kuin valtion normaalissa lainanotossa ja hankinnoissa. Luovuutta on hankkeissa vähän mutta korkeita maksuja senkin edestä. Kun kustannukset karkaavat käsistä, se kostautuu kansalaisille palvelujen heikkenemisenä.
Kehitysmaiden terveydenhuollon PPP-hankkeissa on havaittu lukuisia heikkouksia: kilpailu rahoista muiden terveyshankkeiden kanssa, tehottomuutta ja resurssien tuhlausta, kustannukset ja hyödyt eivät vastaa toisiaan ja hyödyt korjaa yksityinen osapuoli, yhteensopimattomuus kansallisen terveysstrategian kanssa, valtion heikko neuvotteluasema suhteessa rikkaista maista tuleviin suuriin lääke- ja terveysyrityksiin.

Markkinatalouden ratkaisut eivät toimi terveydenhuollossa, kirjoittavat taloustieteilijät Jomo Kwame Sundaram ja Anis Chowdhury. Kuluja siirretään muiden maksettavaksi, ja korkeat maksut tarkoittavat usein heikompia palveluita. Lisäksi kehittämistä ohjaa kuluttajien maksukyvyt ja –halukkuus, ei ihmisten tarve.

Markkinaratkaisut sopivat huonosti terveydenhuoltoon, koska ne tuovat järjestelmään tehottomuutta ja epäterveitä kannustimia. Kaupankäynti terveydellä ei ole ongelmatonta – päinvastoin.

Lue myös

Markkinatalouden ratkaisut eivät toimi – myöskään eläkejärjestelmissä

in ,

Työeläke-lehti:

Ruotsin eläkeviranomaisen Pensionsmyndighetenin mukaan yhteensä toista sataa miljoonaa euroa eläkesäästäjien rahaa on huijattu poikkeuksellisen häikäilemättömillä keinoilla
[…]
Kun Ruotsin rahastoeläkkeet avattiin kilpailulle vuonna 2000, pandoran lipas aukesi.
[…]
Samalla järjestelmän aktiivisesta valvonnasta tuli mahdotonta, eikä se lainsäädännön mukaan aina edes kuulu viranomaisille.

Ruotsissa tehty eläkeuudistus, joka avasi osan eläkejärjestelmästä markkinoille, on osoittautunut kalliiksi virheeksi. Eläkeuudistuksen jälkeen toista sataa miljoonaa euroa eläkesäästäjien rahaa on huijattu, minkä seurauksena valvontaa on jouduttu tiukentamaan. Markkinoiden rakenteellisia ongelmia onkin lähdetty korjaamaan lisääntyvän valvonnan sekä uuden, 30 kohdan ohjelman keinoin.

Selvää kuitenkin on, että “valinnanvapaus” ja markkinatalouden ratkaisut ovat käyneet kalliiksi ruotsalaisille eläkeläisille.

Lue myös:

 

Keskustelua palkitsemisesta: Mäkisen vastaus Kortesuolle

Bloggaaja Katleena Kortesuo kommentoi omilla sivuillaan Joona-Hermanni Mäkisen tuoretta Yle-kolumnia. Mäkisen vastaus Kortesuon väitteisiin alla. Lisäksi vastaus löytyy kommenttina Kortesuon blogissa.

 —-

Muutama kommentti tekstiin liittyen. Aloitetaan Kortesuon pääotsikosta: “Valtiollinen päätös: sinä et enää saa ostaa juustonaksuja, vaan sinun pitää ostaa juureksia”. Tämän relevanssia tuloerokeskustelulle on vaikea ymmärtää parhaalla tahdollakaan. Pureva ironia tässä kai viittaa siihen, että kaikki kritiikki nykysysteemin resurssien jaosta on askel kohti totalitaarista yhteiskuntaa, jossa keskusjohtoisesti päätetään mikä on ihmiselle parhaaksi. Juustonaksujen syöjät lukitaan tietenkin gulagiin viljelemään porkkanoita.

Kolumnini kuitenkin peräänkuuluttaa nimenomaan paikallista päätöksentekoa niiden kesken, joihin päätökset eniten vaikuttavat. Tämä lisää yksilöiden ja yhteisöjen vapautta. Myöhemmin tekstissä Kortesuo myös kirjoittaa kannattavansa mm. sokeriveroa, mikä tekee otsikosta sitäkin vaikeamman ymmärtää. Raja siis vedettävä juustonaksuveroon?

Kortesuo kommentoi keksimistään ”lainauksista” väliotsikkoina: “Editoin otsikoita vielä överimmiksi, koska osa lukijoista luuli niiden olleen suoria sitaatteja.” Tällainen korjausliike ei ole merkki kovin vahvasta argumentoinnista. Kortesuo on kirjoittanut kokoelman pääasiassa älyvapaita väitteitä, joilla ei ole mitään tekemistä kolumnini kanssa, sitten hyökkää urheasti itse luomansa olkinukke-armeijan kimppuun.

1. “Kansalaisten mielestä sopiva johtajien tulotaso olisi 10 000 euroa. No sit niinku johtajien tulotason pitäisi olla juuri tuo kymppitonni.”

Kukaan ei ole ehdottanut, että tuloista pitäisi päättää gallupien kautta. Sen sijaan väite on, että demokratiassa resurssien jakoon pitäisi pystyä vaikuttamaan demokraattisesti.

Sama koskee kohtaa 2: “Hei mä keksin, järjestetään asiat niin, että kellekään ei makseta palkkaa enempää kuin kymppitonni kuussa. Se ois reiluu.”

Kortesuo osuu kuitenkin huomaamattaan asian ytimeen kun kirjoittaa: “Ei millään tavoin voida kieltää ihmisiä tai yhteisöjä käyttämästä rahojaan mihin he haluavat.” Pointtini nimenomaan on, että yhteisöt (kuten työyhteisöt tai laajempi yhteiskunta) eivät yleensä pääse päättämään demokraattisesti siitä, miten yhteisiä varoja käytetään. Jos ihmiset eivät pääse vaikuttamaan tärkeisiin työtään koskeviin asioihin, kuten palkan kriteereihin, heiltä kielletään vapaus vaikuttaa.

3. “Tulot pitää jakaa, mut tappioita niinku ei tarvi.” Ja näin kirjoitti kuka, missä?

Vasta neljännessä pointissa Kortesuo vihdoin vastaa hieman alkuperäiseen kannanottooni.

Hän jatkaa: “Tosiasiassa kuitenkaan sillä ei ole mitään väliä, tienaako joku miljardin kuussa, koska se ei oikeasti kosketa meitä.”

Totta kai sillä on väliä. Jos yksi ihminen tienaa miljardin kuukaudessa, hänelle myös päätyy valtava määrä resursseja ja ihmisten työpanosta, jotka voitaisiin kohdistaa aidosti tarpeellisiin asioihin. Nykyisen järjestelmän puitteissa ollaan päädytty tilanteeseen, jossa Oxfamin mukaan kahdeksan rikkainta ihmistä maailmassa omistaa enemmän kuin puolet ihmiskunnasta. Tällä asiaintilalla ei ole mitään tekemistä ansion tai ahkeruuden kanssa, vaan se on merkki siitä, että resursseja jaetaan järjettömällä ja epäoikeudenmukaisella tavalla.

Suomessa erot ovat onneksi maailman pienimpiä. Kolumnin pointti oli, että suomalaiset kaventaisivat tulohaitaria entisestään.

Kommenteissa Kortesuo pyörtää puheensa ja kirjoittaa, että “tuloeroista on haittaa silloin, kun mennään Intian kaltaisiin maihin, joissa tuloerot ovat absoluuttisen valtavia”. Toisin sanoen, joku raja sentään pitää olla! Olemme asiasta siis samaa mieltä - varsinkin kun en ole missään ehdottanut “kymppitonnin palkkakattoa”. Se mistä Kortesuo on eri mieltä on, pitääkö asiaa Suomessa lainausmerkeissä “korjata”, ja vertaa sitä syöpäleikkaukseen terveelle ihmiselle. Lyhyemmin ilmaistuna, “mitä järkeä vouhottaa muutamasta patista Suomessa, kun Intia on jo saattohoidossa?”

Jos suomalaiset haluavat kaventaa tulohaitaria Suomessa, en ymmärrä miten Intia liittyy asiaan.

Kiinnostaisi myös tietää, mikä on Kortesuon käsitys “absoluuttisen valtavista” tuloeroista. Siihen ei siis riittäisi se Kortesuon kuvitteellinen yritysjohtaja, joka tienaa “miljardin kuukaudessa”?

5. “Verotulojen pienentyminen ei haittaa lainkaan. Otetaan vaiks lisää lainaa!”

Verottaa voi monenlaisia asioita. Vaikka sitä varallisuutta, jota valtavista palkoista kasautuu. Näitä varoja voidaan käyttää esimerkiksi leikkausjonojen lyhentämiseen, päiväkotiryhmien pienentämiseen ja vanhustenhoidon laadun parantamiseen. Jos enemmistö suomalaisista niin haluaa.

Lue myös: