Suomen Kuvalehti: jo 0,9 asteen lämpötilan nousu voi laukaista maailmalla tuhoisan ketjureaktion

[A]rvostettu yhdysvaltalainen PNAS-tiedejulkaisu hätkähdytti: jo kahden asteen nousu maapallon keskilämpötilassa esiteolliseen aikaan verrattuna sisältää riskin, että ilmastonmuutos karkaa käsistä. Tähän mennessä lämpötila on kohonnut 1,1 astetta.Uuden tutkimuksen mukaan lämmönnousu voisi laukaista ketjureaktion, jossa nykyiset hiilinielut – kuten Amazonin sademetsät tai pohjoisen havumetsät – alkavatkin tuottaa ilmakehään hiilidioksidia ja lämmittää planeettaa entisestään.

On korkea aika myöntää selkeästi, että ilmastonmuutoksen tekijänä ovat myös markkinatalouden rakenteet. Markkinataloudessa tuottajilla ja kuluttajilla ei ole mitään mahdollisuutta ottaa huomioon “kolmansille osapuolille” - siis kaikille muille maailman asukkaille - tulevia haittoja ja kustannuksia. Joissain tapauksissa kustannukset ovat pieniä, mutta valitettavasti joskus suuria - jopa ilmastonmuutoksen suuruisia valtavia, koko ihmiskuntaa koskevia “ulkoisvaikutuksia”.

Moni ympäristölle ja muille ihmisille haitallinen ja vahingollinen toiminta saattaa olla yksittäisen toimijan kannalta edullista tai hyödyttävää.

Lue myös:


Talouselämä: Terveystalon johtava työterveyspsykologi: "Paskaduunit ovat raskaita ja usein niissä kohdellaan ihmistä kuin likaämpäriä"

On epä-älyllistä väittää, ettei paskaduuneja olisi, ja sellainen väite on myös vaarallinen[...]”
Aron mukaan väite, että paskaduuneja ei ole, johtaa siihen, ettei huonosti hoidettuja ja johdettuja työympäristöjä kehitetä.
”Paskaduunit ovat raskaita ja usein niissä kohdellaan ihmistä kuin likaämpäriä. On tosiasia, että monet työt on johdettu ja järjestetty niin heikosti, että niissä on vaikea kokea merkityksellisyyttä”, sanoo Aro.

Tällaisia töitä on muun muassa palvelu-, hoiva- ja siivousaloilla.

”Ääriesimerkkinä siivousfirmassa voi olla sellainen kulttuuri, että ihmisille huudetaan ja kun he kysyvät esimiehiltä jotain, niin heille ei vastata.

Kun puhutaan epätasa-arvosta taloudessa, keskitytään usein tulojen tai varallisuuden kaltaisiin asioihin. On kuitenkin selvää, että myös työerot ihmisten välillä ovat hyvin suuria ja työt jakautuvat väestössä epätasa-arvoisesti. Osa väestöstä tekee turvallista, hyvinpalkattua ja työntekijää itse motivoivaa ja kehittävää työtä samalla, kun osa väestöstä vietää päivänsä monotonisissa, kuluttavissa ja heikommin palkatuissa töissä.

Koska työikäiset ihmiset viettävät merkittävän osan valvaillaoloajastaan työssä, eivät työerot ole yhteiskunnassa vähäpätöinen ilmiö - päinvastoin.

Osallisuustalouden rakenteellisissa ratkaisuissa on kiinnitetty myös huomiota työn epätasa-arvoon. Ratkaisuksi ehdotetaan tasapainotettua työtä, jotta työelämän hyödyt ja haitat jakautuisivat tasapainoisemmin väestön kesken.

Lue myös:


Suomessa varallisuuserot kasvaneet talous- ja finanssi­kriisin jälkeen

Kotitalouksien taloudellisen toimeentulon keskeinen osa on tulojen lisäksi varallisuus. Sekä tulo- että varallisuuserot kasvoivat Suomessa 1990-luvun lopussa. Tuloerojen kasvu oli tuolloin OECD-maiden nopeinta.Todennäköisesti pysyväksi jäävän tasomuutoksen jälkeen tuloerot ovat tällä vuosi­tuhannella toistaiseksi pysyneet melko vakaina. Sen sijaan varallisuuserot näyttäisivät kasvaneen myös talous- ja finanssi­kriisin jälkeen.

Varalisuuserot ovat Suomessa tuloeroja selvästi suuremmat, kirjoittaa erikoistutkija Veli-Matti Törmälehto Tilastokeskuksen blogissa.

Varallisuuserot - toisin kun tuloerot - ovat kasvaneet myös talous- ja finanssikriisin jälkeen. Korkeat tulot ja varallisuus olivat myös merkittävässä yhteydessä: suurituloisin kymmenys omisti kolmasosan nettovarallisuudesta.

Lue myös:


Tampereen yliopisto: Terveyspolitiikan asiantuntija laittaisi soten uusiksi

Koivusalo pitää globaalia kauppapolitiikkaa terveyden paradoksina, koska hyvästä tarkoituksestaan huolimatta kaupan pelisäännöt palvelevat ensisijaisesti markkinoiden ja palvelutuottajien etuja. Hän on arvostelut kauppasopimuksia siitä, että ne lisäävät lääketuottajien monopolia, vähentävät kilpailua ja nostavat terveydenhuollon kuluja.

Terveyspalvelut jäävät helposti kaupankäynnin jalkoihin, sanoo Tampereen yliopiston professori Meri Koivusalo. Koivusalon mukaan terveysmarkkinoiden pelisäännöt palvelevat ensisijaisesti markkinoiden ja palveluntuottajien etua. Tämä on eri asia kun ihmisten edut.

Nykyisessä sote-uudistuksessa on sivuttettu se tosiseikka, että terveydenhuoltomarkkinat ovat poikkeukselliset. Esimerkiksi sairas ihminen on äärimmäisen harvoin taloustieteen oppikirjojen kuvailema rationaalinen toimija, jolla on runsaasti energiaa vertailla eri toimenpiteiden kustannuksia ja hyötyjä.

Yrityksillä on myös merkittävä vaikutusvalta myymiensä palvelujen kysyntään, sillä potilailla ei ole käytännössä mahdollisuuksia kyseenalaistaa hoidossa saamiaan suosituksia. Kaupankäynti perustuu pitkälti luottamukseen lääkäriä ja yritystä kohtaan, mikä poikkeaa selvästi perinteisestä markkina-asetelmasta. Terveyspalveluissa ei myöskään ole muun kaupankäynnin tapaan takuuta tai palautusoikeutta.

Markkinoiden rakenteellisten - ja hyvin tiedossa olevien - ongelmien kieltäminen uhkaakin käydä suomalaisten terveydelle ja kukkarolle.

Lue myös:

Joona-Hermanni Mäkisen Yle-kolumni: Maailmanlopun kello näyttää kaksi minuuttia vaille keskiyön

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkisen viimeisin Yle-kolumni käsittelee ilmastonmuutosta.

‘Jääkaudesta ei ole pelkoa – lämpötilan uskotaan nousevan useita asteita vuoteen 2050 mennessä.’ Otsikko voisi olla eiliseltä, mutta kyseessä on suomalaisakateemikkojen, Seppo Huovilan ja Raino Heinon, vieraskynä Helsingin Sanomista vuodelta 1979. Tiedeyhteisö oli jo tuolloin tiennyt hiilidioksidipäästöjen ja ilmaston lämpenemisen yhteydestä vuosikymmenten ajan.

Lukijan on tässä vaiheessa hyvä vetää syvään henkeä, sillä seuraavat tosiasiat ovat lamaannuttavia. Lämpötilaennätyksiä on rikottu vuosi vuodelta samalla, kun aiemmin mahdottoman korkeina pidetyt hiilidioksidilukemat ovat ylittyneet ilmakehässä.

[...]

On mietittävä tarkoin, mihin käytämme aikaamme, rahojamme ja kykyjämme. Se on tehtävä, jotta sininen planeettamme olisi elinkelpoinen vielä lastemme ja heidän lastensa elinaikana.

Lue koko teksti Ylen sivuilta.

Ilmastonmuutos on nostettu esiin Parecon Finlandin vuoden toimintaa kokoavissa “Vuoden lopussa” teksteissä vuosien ajan. Ilmastonmuutos ja siihen vastaaminen talousjärjestelmän tasolla ovat alusta asti olleet Parecon Finlandin toiminnan ytimessä. Kuten Mäkinen kirjoittaa,  ilmastonmuutos vaatii harkittua toimintaa meiltä kaikilta.

Lue myös:

THL: Lapsiköyhyys vaikuttaa negatiivisesti pitkälle elämään

Vauvaikäiset eli 0–2-vuotiaat ovat perheiden taloudellisille ongelmille herkimmässä iässä. Vanhempien köyhyys erityisesti vauva-aikana voi aiheuttaa nuorelle vaikeuksia pitkälle tulevaisuuteen, osoittaa tuore tutkimustieto.

Yhteys perheen pitkäkestoisten taloudellisten vaikeuksien ja lapsilla ilmenevien myöhempien ongelmien välillä on ollut jo aiemmin tutkijoiden tiedossa. Uutena asiana on ilmennyt yhteys perheen talousongelmien ja kaikkein nuorimmaisten lasten erityisen haavoittuvuuden välillä.

”Lapsuudenaikainen köyhyys havaittiin sitä vakavammaksi, mitä nuorempana lapsi oli sen  kokenut ja mitä pidempään köyhyysjakso perheessä oli kestänyt. Yhteys havaittiin kaikkien mitattujen hyvinvointiongelmien osalta, kuten peruskoulun varaan jäämisen, mielenterveysongelmien, teiniraskauksien ja rikosten osalta”, THL:n erikoistutkija Tiina Ristikari kuvaa.

Tutkimuksen mukaan varhaislapsuus on aikaa, jolloin ihmiset kehittävät kognitiivisia ja vuorovaikutuksellisia kykyjään – ne taas luovat edellytykset myöhemmälle yhteiskunnassa pärjäämiselle.Aikaisemmat elämänvaiheet luovat pohjaa tulevien vaiheiden kehitykselle, mikä voi selittää vauva-ajan köyhyyden erityistä haavoittavuutta.  

”Taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppailevia lapsiperheitä pitäisi tukea monella tapaa, korottamalla etuuksia ja auttamalla vanhempia arjen sujumisessa. Investointi ensimmäisiin elinvuosiin on tärkeää niin hyvän lapsuuden itseisarvon takia kuin myös siksi, että se tuottaa tulevaisuuden hyvinvointia”, akatemiatutkija Mia Hakovirta Turun yliopistosta toteaa.

Mikäli yhteiskunta rakentuu oikeudenmukaisuuden ja  mahdollisuuksien tasa-arvon kaltaisten tavoitteiden ympärille, tulisi yhteiskunnassa puuttua voimakkaasti lapsiköyhyyteen. 

Lue myös:

Amerikkalaisten suuryritysten toimitusjohtajat tienaavat keskimäärin 312 kertaa enemmän kuin keskivertotyöntekijät

The 2017 CEO-to-worker compensation ratio of 312-to-1 was far greater than the 20-to-1 ratio in 1965 and more than five times greater than the 58-to-1 ratio in 1989 (although it was lower than the peak ratio of 344-to-1, reached in 2000). The gap between the compensation of CEOs and other very-high-wage earners is also substantial, with the CEOs in large firms earning 5.5 times as much as the average earner in the top 0.1 percent.

Amerikkalaisten suuryritysten toimitusjohtajat tienaavat keskimäärin 312 kertaa enemmän kuin keskivertotyöntekijät samoissa yrityksissä, selviää Economic Policy Institute -ajatuspajan raportissa. 

Raportti nostaa esille, kuinka  sama suhdeluku oli vuonna 1965 yhden suhde kahteenkymmeneen. Toisin sanoen 1960-luvulta lähtien toimitusjohtajille virtaavat dollarivirrat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti verrattuna työntekijöiden hyvin vaatimattomiin palkankorotuksiin.

Tilanne ei ole millään tavalla kestävä tai oikeudenmukainen. Taloudellisella epätasa-arvolla on lukuisia haitallisia seurauksia, minkä lisäksi epätasa-arvo on haitallista kasvulle ja kaiken kaikkiaan taloudelle

Toimivassa taloudessa tuotetaan kysynnän mukaan ja palkkaus perustuu ahkeruuteen ja kovaan työhön, ei siihen, millä hierarkiatasolla työtä sattuu tekemään. Markkinoiden synnyttämiä kestämättömiä tulo- ja varallisuuseroja tulisikin aina tasata taloudellisen kehityksen ja kasvun turvaamiseksi.

Lue myös:

HS: Muotitalo Burberry on polttanut vuoden aikana tuotteitaan 32 miljoonan euron arvosta

Brittiläinen muotitalo Burberry on vuoden aikana tuhonnut tuotteitaan noin 32 miljoonan euron arvosta. Tuotteet on hävitetty polttamalla, kertoo uutistoimisto AFP.

Myymättä jääneet vaatteet, asusteet ja kosmetiikkatuotteet on hävitetty, koska Burberry yrittää suojella brändiään. Hävittämisellä muotitalo pyrkii varmistumaan siitä, ettei tuotteita varasteta tai laiteta myyntiin alennettuun hintaan.

Muotitalo Burberryn esimerkki kertoo, kuinka markkinataloudessa on valtavasti tehottomuutta ja resurssien hukkakäyttöä. Burberryn tapauksessa tuhlataan valtavasti ihmisten työaikaa sekä luonnonresursseja ja lopputuloksena on valtavasti jätettä. Ongelmana on markkinatalouden kannustimet, joiden takia Burberryn on (liiketoiminnallisesti) kannattavampaa polttaa vaatteita kuin tarjota niitä halvalla tai ilmaiseksi vaatteita tarvitseville ihmisille.

Aidosti kestävässä taloudessa ja tuotannossa tuotetaan käyttöön ja tarpeeseen, ja myös ylijäämästä pyritään hyödyntämään mahdollisimman paljon. Burberryn yksittäinen esimerkki on osoitus niistä talousteorian ennustamista ja käytännön toistuvasti osoittamista ongelmista, joita markkinataloudessa jatkuvasti nähdään. Kysynnän ja tarjonnan laki ei korupuheista huolimatta toteudu – tuotteista hyötyvien kysyntä ei näy markkinoilla, vaan tuotteet saatetaan pahimmassa tapauksessa tuhota. Hintasignaalien toimimattomuus ei olekaan suinkaan silkka talousteoreettinen sivuseikka, vaan talousjärjestelmämme ytimessä kasvava ongelma.

Lue myös:

Työajan lyhentäminen lisäsi työtehoa uusiseelantilaisessa rahoitusfirmassa

Uusiseelantilainen bisnesmies Andrew Barnes luki talouslehdestä työelämää käsitteleviä tutkimuksia.

Ajattelua vaativissa töissä tehokas työaika on vain noin kaksi ja puoli tuntia vuorokaudessa, kertoivat kansainväliset tutkimustulokset.

– Aloin miettiä, mitä voisin tehdä parantaakseni oman yhtiöni tuottavuutta, Barnes kertoo sähköpostitse Ylelle.

Pohdinta tuotti tulosta. Barnes teki työntekijöilleen tarjouksen, joka oli melkein liian hyvä ollakseen totta.

Suostutteko tekemään töitä neljänä päivänä viikossa niin, että palkka pysyy samana?

Tätä kysymystä ei tarvinnut esittää kahta kertaa, työntekijät suostuivat.

[...]

Kuusi viikkoa kestänyt kokeilu oli onnistunut kaikilla mittareilla laskettuna.

Aucklandin yliopiston seurantatutkimuksesta käy ilmi, että työntekijöiden stressi väheni, he olivat tehokkaampia töissään ja luottamus yhtiön johtoon ja esimiehiin kasvoi.

Aucklandin teknillisen yliopiston henkilöstöjohtamisen professori Jarrod Haar on innoissaan tutkimustuloksista.

– Tärkein havainto oli, että kun työntekijät saivat itse suunnitella muutosta, he tekivät työnsä paremmin, Haar kertoo Ylelle lähettämässään sähköpostissa.

Työntekijöiden kuuleminen päätöksenteossa näkyi myös tuloksissa.

– Työteho ei laskenut ollenkaan. Itse asiassa, useimmissa ryhmissä se vain kasvoi, yrityksen omistaja Andrew Barnes kertoo.

Työntekijöiden osallistuminen työpaikalla heidän omia työasioitaan koskevaan päätöksentekoon lisää työhön sitoutumista, viihtymistä ja työtehoa. Esimerkiksi aivotutkija Katri Saarikivi on peräänkuuluttanut useissa puheenvuoroissaan työtenkijöiden aseman parantamista työnsä suunnittelussa. Monet työntekijöiden vapautta lisäävät aloitteet on usein suunnattu käsitteellisen työn aloille, mikä voisi hyvin aiheuttaa työerojen kasvua entisestään.

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen onkin peräänkuuluttanut laajempia kokeiluja erityisesti julkiselle sektorille, jossa on hyvin monipuolisia työtehtäviä ja mahdollisuudet kokeilujen pitkäaikaiseen seurantaan. Syksyllä avattavassa HUS:n lastensairaalassa Helsingissä halutaankin vähentää johtajien valtaa ja siitä aiheutuvaa turhaa byrokratiaa antamalla työntekijöille aikaisempaa enemmän päätösvaltaa oman työkuvansa toteuttamisesta. 

Lue myös:

Keskustelua työelämän kehittämisestä: Mäkisen vastaus Taussille

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen kirjoitti Ylelle kolumnin “Työpaikka on tyrannia”, jossa esitettiin perusteluja työpaikkademokratian puolesta. Aalto-yliopistossa tutkimusavustajana toimiva Thomas Taussi kirjoitti kolumniin vastineen otsikolla “Hierarkioiden vastustaminen on huono itseisarvo”. Joona-Hermanni Mäkisen vastaus alla.

---

Thomas Taussi kirjoitti vastineen viimeiseen kolumniini, joka käsitteli demokraattisia työpaikkoja ("Työpaikka on tyrannia", Yle Uutiset, 7.7.2018). Taussi nosti pääargumenttinsa tekstinsä otsikkoon: “Hierarkioiden vastustaminen on huono itseisarvo”, ja niputti kolumnini osaksi hierarkioita yleisesti vastustavaa “muotia”.

Taussin teksti huokuu puhtaan konservatiivista näkemystä siitä, että asioiden vallitseva tila on erinomainen, ja se tulisi säilyttää. Tekstin varsinainen asiasisältö on pettymys. Taussi haastaa kolumnini sijaan pääasiassa itse keksimäänsä väitettä ja täyttää lopun tekstin kertomalla näkemyksiään kaikenlaisista asioista – perustuslaillisesta demokratiasta, kuluttajien organisaationäkemyksistä ja työnjaon tarpeellisuudesta. 

Huomautin tästä kyseenalaisesta retorisesta kikkailusta jo jokunen aika sitten liittyen toiseen vastineeseen, jota Taussi oli mukana kirjoittamassa. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä käyttämästä samaa olkiukkoa toistamiseen – tällä kertaa koko tekstinsä selkärankana.

Todetaan se siis vielä kerran. En vastusta hierarkioita itseisarvona. Kannatan yksilönvapauksien lisäämistä työpaikalla – jokaisen mahdollisuutta vaikuttaa enemmän omaan työhönsä ja sen tekemisen tapoihin. Vastustan hierarkisuutta työelämäämme vahvasti määrittelevänä ominaisuutena. Vastustan ylhäältä annettuja ja kalkkeutuneita hierarkioita, joiden tärkeimpiin funktioihin kuuluu oman jatkuvuutensa turvaaminen. Demokraattisella työpaikalla voi kuitenkin olla johtajia – hierarkioita – aivan kuten demokraattisissa yhteiskunnissakin. Ilmaisin asian kolumnissani täysin eksplisiittisesti, juuri siksi, ettei tällaista tulkintaa pääse tekemään.

Keskeistä on, kuinka vahvoja työpaikan hierarkiat ovat ja miten ne syntyvät. Demokratiassa kaikkien auktoriteettiin ja pakkoon perustuvien valtarakenteiden on oltava perusteltavissa sekä uudelleen neuvoteltavissa. Valtaosassa nykyisistä työpaikoista näin ei ole. Kiinnostavaa vastineessa on, että Taussi ei kiistä vahvan hierarkisten työpaikkojen olevan tyrannioita. Hän vain toteaa, ettei näe vallitsevassa asiantilassa “ristiriitaa”. 

En kirjoittanut ristiriidasta. Hahmottelin kolumnissani sitä, mihin suuntaan työelämää tulisi tulevaisuudessa kehittää. Kuten Taussi tuo tekstissään esiin, hierarkioita on työelämässä madallettu jo jonkin verran ja pienempien yksiköiden autonomian etuja on alettu ymmärtää paremmin. Kehitystä voi jatkaa. 

Taussin mielestä demokraattisten työpaikkojen vähäisyys on argumentti niitä vastaan, koska niillä “on ollut jo pitkään mahdollista haastaa ‘tyranniat´ [markkinoilla]”. Pelikenttä ei kuitenkaan ole tasainen. Demokraattisten yritysten on vaikeampi saada starttirahoitusta. Markkinat vaikuttavat myös asiaan, sillä ne kärsivät ulkoisvaikutusten ongelmasta. Työntekijöiden osallisuus päätöksenteossa lisää tutkitusti hyvinvointia, mutta tämä positiivinen ulkoisvaikutus ei näy markkinoilla. Työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtiminen on pahimmillaan vain rasite, joka heikentää yrityksen hintakilpailukykyä. Samoin kuin ilmastonmuutos on ulkoisvaikutus johon markkinat eivät reagoi, inhimillisen hyvinvoinnin näkeminen yrityksen ylimääräisenä kustannuseränä maksaa meille kaikille pitkällä aikavälillä valtavasti.

Yksi Taussin monista väistöliikkeistä liittyy omistussuhteisiin. Hän mainitsee, että omistajilla on nykyisellään oikeus päättää yrityksen organisaatiomallista ja kenet valitaan johtajaksi. Tämä tuskin on kenellekään uutinen. Juuri siksi työntekijöidensä itse omistamat yritykset ovat varteenotettava vaihtoehto työn demokratian edistämiseen. 

Taussin maailmankuvan mukaan omistussuhteet perustuvat "vapaaehtoisiin sopimuksiin". Parecon Finlandin blogissa sosiaalipolitiikan asiantuntija Matt Bruenig on kirjoittanut tästä oikeistoliberaalien hellyyttävästä uskosta yksilönvapauteen valtarakenteidemme perustana. Työelämän suhteen voi vielä lisätä, että palkka on useimmille elinehto. Vähäisten ja huonojen vaihtoehtojen edessä työsopimuksista on vapaaehtoisuus kaukana.

Kolumnini varsinainen politiikkasuositus liittyi julkiseen sektoriin. Se on kaikkien kansalaisten yhdessä omistama, joten omistussuhteet eivät ole este työpaikkojen demokratisoinnille. Taussi ei kirjoittanut aiheesta mitään.

Taussi jäi kolumnissani kaipaamaan tunnetun saksalaisen sosiologin Max Weberin byrokratianäkemysten käsittelyä. Syy jäi hieman epäselväksi. Vastataan silti lukijan toiveeseen.

1920-luvun alkupuolella Weberin mielestä vahvan hierarkinen byrokratiakoneisto oli modernin yhteiskunnan edellytys sen kaikilla sektoreilla. Hän kuvasi hahmottelemansa järjestelmän rationaaliseksi, käskyttäväksi, jäykän sääntöpohjaiseksi ja teknologian kehittyessä entistä tehokkaammaksi.

Weberin mielestä komentobyrokratian inhimillinen hinta on merkittävä. Se tuhoaa ihmisen sielun, ja johtaa yhteiskunnallisen elämän “hyiseen pimeyteen”. Näkemys on yhtenevä kolumnissa lainaamieni klassisten vapausfilosofien, John Stuart Millin ja Adam Smithin, ajatusten kanssa.

Työelämän kunnianhimoisella ja kaukokatseisella uudistamisella voidaan ”hyinen pimeys” toivottavasti välttää.

Helsingin Sanomat: Pikalainayhtiöt tekevät voittoja, joista muilla aloilla voidaan vain unelmoida

Helsingin Sanomat taustoittaa Suomessa yleistyvien yksityisten luotto-ongelmien taustalla olevien yritysten toimintaa:

suomalaisten velkaongelma on vain pahentunut. Nyt yli 379 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä. Se on enemmän kuin koskaan ennen. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) on asettanut työryhmän selvittämään ylivelkaantumisen syitä.

Pikaluottokannan suuruudesta ei ole tarkkaa tietoa, koska tilastoa ei ole kerätty sitten vuoden 2015. Kyse on sadoista miljoonista euroista, ehkä jopa yli miljardista. Se on melko pieni osuus 19 miljardin euron kulutusluottokannasta. Pikalainat ovat silti merkittävä syy suomalaisten velkaongelmiin, arvioi oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Sofia Aspelund.

Selvitysten mukaan lähes puolella velkomustuomion saaneista velallisista oli pikaluottovelkaa. Finanssialan keskusliitto arvioi, että maksuhäiriömerkinnät perustuvat pitkälti kulutusluottoihin ja pikalainoihin.

Velkaantuneita auttavan Takuusäätiön toimitusjohtajan Juha Pantzarin mukaan maksuhäiriötilasto antaa liian ruusuisen kuvan suomalaisten velkatilanteesta.

”Ihmiset välttävät maksuhäiriömerkintää kuin ruttoa”, Pantzar kertoo.

Moni ottaa uutta pikalainaa maksaak­seen aiempia velkojaan pois. Näin maksu­häiriö­merkinnän tuloa voi lykätä jopa parin vuoden ajan, Pantzar sanoo. Hän ar­vioi, että velkaongelmaisia ihmisiä on Suomessa yli puoli miljoonaa.

Pikavipeillä ja perintätoiminnalla on tehty lyhyessä ajassa valtavia omaisuuksia.

Kuten blogissamme on aiemmin esitetty, herää kysymys miksei samantyyppisiä palveluja säädellä voimakkaammin ja aseteta rinnalle julkisia mikrolainapalveluita pienituloisten äkillisen rahantarpeen paikkaamiseen.

Suomessa on edelleen olemassa ammattiyhdistysliikkeen kautta tai kuntien työntekijöille luotuja lainapalveluita, joissa ehdot ovat selkeät ja koronkiskonta on minimoitu. Tämänkaltaisten palveluiden saatavuuden lisääminen olisi oleellinen osa pikavipeistä lyhyessä ajassa kehittyneiden ongelmien ratkomista.

Lue lisää peruasioita pikavipeistä.

 

Keskustelua markkinataloudesta: Mäkisen vastaus Kuikanmäelle

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen kirjoitti kolumnin Ylelle, jonka aiheena oli markkinatalouden pimeä puoli. Kolumnissa käytiin läpi taloustieteellisiä ja sosiaalipoliittisia huomioita markkinoiden merkittävistä vioista. 

Kolumni herätti paljon keskustelua. Muiden muassa kokoomuspoliitikko Elina Lepomäki jakoi Jari Kuikanmäen kirjoittaman kriittisen vastineen kolumniin. Ohessa on luettavissa Joona-Hermanni Mäkisen vastaus.

--

Jari Kuikanmäen vastine kolumniini on erikoinen tapaus. Kuikanmäki vaikuttaisi ottaneen kolumnistani väliotsikot ja kirjoittaneen niistä kaikenlaisia ajatuksia, mitä hänelle tulee mieleen – perehtymättä sen tarkemmin väitteisiini tai niiden perusteluihin. Valtaosa tekstistä ei käsittele kolumniani. Huomionarvoista on, että esittämäni taloustieteelliset ja sosiaalipoliittiset huomiot hän ohitti tyystin. Tässä muutama esimerkki kolumnini pääargumenteista summattuna:

  • Ulkoisvaikutukset ovat markkinatalouden valtava ongelma. Haitat eivät näy hinnoissa, tämä kannustaa muun muassa ilmastonmuutoksen syventämiseen.
  • Markkinatalous kohdentaa tulot vain noin puolelle väestöstä. Tämä asettaa toisen puoliskon köyhyysriskiin. Siksi julkisen sektorin toteuttamat voimakkaat tulonsiirrot ovat tarpeen.
  • Markkinoilla kilpailulla on taipumus keskittyä, ja se on taloustieteilijöiden mielestä ongelma talouden tehokkuudelle.

Seuraavaksi käyn joitain Kuikanmäen huomioita läpi ja vastaan niihin.

Jotkut yrittävät määritellä köyhyyden suhteellisena köyhyytenä, ja sitten syyttää vapaata markkinataloutta siitä, että se olisi jotenkin aiheuttanut tämän köyhyyden.”

Suhteellinen köyhyys on relevantti tieteellinen käsite. Köyhyyttä voi mitata monin eri tavoin. Selvästi yleisimmäksi mittariksi erityisesti kansainvälisessä vertailussa ja kansantalouden tasolla on vakiintunut suhteellinen köyhyys, ja sitä käyttävät tilastoinnissaan mm. Tilastokeskus ja OECD. Tutkimuksin on osoitettu, että suhteellinen köyhyys vaikuttaa esimerkiksi pienten lasten aivojen kehitykseen erittäin haitallisesti – vaikutus vastaa altistumista raskasmetalleille. Aikuisilla suhteellisen köyhyyden aiheuttama alituinen stressitila tutkitusti lamaannuttaa monin tavoin ja heikentää päätöksentekokykyä. Summasin alan tutkimusta aiemmassa kolumnissani.

Kuikanmäki käytti omassa tekstissään myös graafia globaalista äärimmäisestä köyhyydestä. Tarkoitus oli osoittaa, että markkinatalous poistaa köyhyyttä. Tämä menee valitettavasti ohi oman kolumnini huomiosta. Kirjoitin, että markkinatalous kohdentaa tuloja niin, että ideaalitapauksessakin noin puolet väestöstä jää vaille tuloja – jos ei toteuteta voimakkaita tulonsiirtoja. Tämä pätee, vaikka jokainen maailman ihminen saisi yli 1,90 dollaria päivässä (äärimmäisen köyhyyden raja, joka on eri asia kuin Kuikanmäen käyttämä termi “absoluuttinen köyhyys”).

“Olipa pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista mitä mieltä tahansa, niin markkinatalouden demonisointi hyvinvointivaltion puolustamiseksi on absurdia.”

Hyvinvointivaltio on menestynyt juuri sen takia niin hyvin, että markkinatalouden merkittävät ongelmat on kyetty tunnistamaan ja niitä on paikattu lukuisin eri tavoin. Käsittelinkin useita Suomen ratkaisuja kolumnissani. Näistä opeista muistuttaminen ei ole “kuin kannattaisi hevosvankkureita mutta vastustaisi samanaikaisesti jyrkästi hevosia”, kuten Kuikanmäki kirjoittaa. Pikemminkin kirjoitin kolumnissani siitä, miksi hevonen on suitsissa.

“Tuloeroja ei voida myöskään kokonaan tasata luisumatta totalitarismiin tai absoluuttiseen köyhyyteen, koska tuloerot ovat väistämätön seuraus ihmisten vapaudesta.”

En ole esittänyt tuloerojen kokonaan tasaamista. 

“Koska ihmiset edelleenkin muodostaisivat hierarkioita senkin jälkeen, kun vapaa markkinatalous on korvattu jollakin muulla järjestelmällä.”

Ihmisluonnosta esitetään paljon voimakkaita näkökulmia. Mielestäni ihminen kykenee moneen, hienoihin saavutuksiin ja karmaiseviin vääryyksiin. Yhteiskunnallisten ratkaisujen perusteleminen ihmisluonnolla on usein kyseenalaista – myös Kuikanmäen tapauksessa. 

Oleellisempaa kuitenkin on, että en kirjoittanut kolumnissani täydestä hierarkiattomuudesta, enkä missään muuallakaan. Jälleen Kuikanmäki hyökkää keksimäänsä väitettä vastaan.

“Ulkoisvaikutusten hinnoittelu on valtavirtataloustiedettä eikä millään muotoa ristiriidassa markkinatalouden kanssa. Ketä vastaan Mäkinen edes argumentoi puhuessaan siitä, että esimerkiksi markkinoilla ulkoisvaikutuksia tulisi hinnoitella?”

Taloustieteilijät ovat tietoisia tästä markkinatalouden merkittävästä puutteesta. Se ei tietenkään tarkoita, että ongelmaa ei ole. Koko kolumnini oli hyvinvointitaloustieteen ja sosiaalipolitiikan klassikkoteesien summausta. Taloustieteissä on tutkittu paljon ulkoisvaikutuksia, koska ongelma on todellinen ja valtava. Ilmastonmuutos on tästä äärimmäinen esimerkki. Merkittävä osa taloustieteilijöistä ratkaisee ongelmaa siirtämällä sen poliittisen prosessin puolelle (päästökauppa, haittaverot, päästörajoitukset). 

Se, että markkinatalous itsessään on kyvytön ulkoisvaikutuksia hinnoittelemaan, on markkinatalouden valtava, taloustieteellisesti kiistaton ongelma. Kai sen voi kolumnissa todeta.

“Demokratian kuuluukin olla “kavennettua”. Mitä ihmettä edes tarkoittaisi täysi demokratia?”

Kävin kolumnissa läpi markkinatalouden antidemokraattisia piirteitä. Kuikanmäen mielestä ne piirteet voivat toki olla positiivisia, mutta ovat ne silti olemassa.

Täydestä demokratiasta en kirjoittanut. Kuikanmäki rakentaa itse väitteen, jota lähtee ihmettelemään. Talouden demokratisointiin on monia ratkaisuja, sekä teoriassa että käytännössä. Demokraattiset yritykset ovat yksi varteenotettava vaihtoehto. Niistä voi lukea lisää mm. Antti Jauhiaisen kanssa kirjoittamastani teoksesta Hyvinvointivaltion vastaisku.

“Taloudesta puhuminen ihmiselämästä irrallisena “järjestelmänä” on hyvin yleinen ja harhaanjohtava, perusasiat täysin sivuuttava lähestymistapa sekä politiikkaan että hyvinvointiin.”

Tämä kritiikki kohdistuu enemmän taloustieteeseen kuin kolumnini sisältöön. Markkinatalouden voi määritellä monella tavalla, mutta kyllä kyseessä talousjärjestelmä on.

“Huoli markkinatalouden taipumuksesta monopolisaatioon tai sen negatiivisiin vaikutuksiin ei ole aivan tuulesta temmattu, joskin se on mielestäni liioiteltu. Kuitenkin vallan keskittäminen valtiolle, jotta vapailla markkinoilla ei pääsisi tapahtumaan vallan keskittymistä, on virheenä lähes tragikoominen.”

Jälleen kerran Kuikanmäki luo oman väitteen, jota lähtee kritisoimaan. Tämä on epärehellinen tapa käydä keskustelua ja Kuikanmäelle ilmeisen luontevaa. En ole ehdottanut “vallan keskittämistä valtiolle”. Summasin markkinoiden taipumusta keskittyneeseen kilpailuun, joka taloustieteilijöiden mielestä heikentää merkittävästi markkinoiden tehokkuutta. Mainitsin myös yleisesti tunnustettuja tapoja, joilla on ongelmaa yritetty lieventää – kilpailuvirastot ja sääntelyt. Ei kiistanalaista.

”Markkinatalous on itseään korjaava spontaani järjestys, joka kuvaa ihmisten välistä vapaata resurssien kohdistamista rauhanomaisessa yhteistyössä. Voittojen ja tappioiden mekanismit kannustavat kohdistamaan resursseja asioihin, joita ihmiset tilaavat. Vapaa kilpailu ajaa harkitsemaan resurssien kohdistamista tarkemmin kuin valtiojohtoinen byrokratia, jossa käytössä olevia resursseja ei tarvitse ansaita kuluttajien luottamuksella.”

Kuikanmäki osoittaa lopuksi, miten heikosti hän tuntee taloustiedettä. Hän tekee joukon rohkeita ja laaja-alaisia väitteitä markkinataloudesta, vailla perusteluja väitteidensä tueksi. Sinisilmäiset väitteet markkinoiden toiminnasta, kuten se, että markkinat korjaavat itse itsensä, ovat hyvin erikoisia. Jokainen ekonomisti tietää, että markkinoiden moninaisia ongelmia itsensä korjaamisessa on tutkittu pitkään ja hartaasti. 

Kuikanmäki tulee myös todenneeksi, että resurssien kohdentaminen markkinoilla vaatii ”vapaata kilpailua”. Tämä on yksi taloustieteellinen lähtökohta markkinoiden tehokkuudelle, ja kirjoitin siitä kolumnissani. Ongelmaksi muodostuvat usein markkinat itse. Markkinoilla kilpailu herkästi keskittyy, kuten kolumnissani toin esiin.

Kuikanmäen visio markkinataloudesta muistuttaa yllättävänkin paljon kommunistien tekemiä lupauksia Neuvostoliitosta: järjestelmä korjaa itse itseään, ihmisten eläessä järjestelmän alla vapaasti ja rauhanomaisesti. 

Oman kolumnini ydinajatuksena oli purkaa tämäntyyppistä ideologista taikauskoa, ja muistuttaa lukijoita markkinoiden keskeisistä, tiedeyhteisön tunnustamista ongelmista. Näiden ongelmien tunteminen on erityisen tärkeää, jos sattuu olemaan järjestelmän sinisilmäinen kannattaja. 

Joona-Hermanni Mäkinen

Joona-Hermanni Mäkinen muistuttaa Yle-kolumnissaan: Markkinatalouden ongelmiin tulee suhtautua vakavasti

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen käy viimeisimmässä Yle-kolumnissaan läpi markkinatalouden sokeita pisteitä – eriarvoisuutta, demokratian vastaisuutta, ympäristötuhoja ja taloudellista tehottomuutta. Mäkinen käy markkinoiden ongelmat kohta kohdalta läpi, ja toteaa lopuksi:

Suomessa on pitkään osattu olla terveen skeptisiä markkinatalouden suhteen. Pidetään siitä kiinni tulevaisuudessakin.

Uusi podcast: Hyvinvointivaltion vastaisku

Hyvinvointivaltion vastaisku -kirjamme julkaistiin syksyllä. Olemme käyneet puhumassa kirjan teemoista kirjastoissa ja eri tapahtumissa. Erityisesti yleisökysymykset ja keskustelut tilaisuuksien jälkeen ovat olleet kiinnostavia ja hyödyllisiä.

Monet ovat pyytäneet meitä äänittämään kirjan teemoista keskusteluja, jotta voivat lähettää niitä eteenpäin sellaisille tutuille kuultavaksi, jotka eivät ole päässeet tapahtumiin paikalle ja joille lukeminen on hankalaa.

Rohkaisevan palautteen pohjalta olemme päättäneet aloittaa Hyvinvointivaltion vastaisku -podcastin. Käsittelemme ensimmäisessä jaksossa niitä kysymyksiä, joita kirjan esittelytilaisuuksissa meille usein esitettiin. Jatkossa keskustelemme ajankohtaisista aiheista liittyen demokraattiseen talouteen, vapaaseen yhteiskuntaan ja hyvinvointivaltion tulevaisuuteen. Äänitämme myös radiokolumneja, jotka julkaistaan osana podcastia.

Uusimmat jaksot voi kuunnella sivulta osallisuustalous.fi/podcast ja Applen podcast-palvelusta. Erilliseen podcast-soittimeen voi myös lisätä tämän RSS-osoitteen, jonka jälkeen uudet jaksot saa automaattisesti.

– Antti Jauhiainen & Joona-Hermanni Mäkinen

Talouselämä: Varakkain kymmenesosa suomalaisista omistaa jo 47 prosenttia kaikesta varallisuudesta

Rikkain 10 prosenttia suomalaisista omistaa kasvavissa määrin suurimman osan kaikesta kotitalouksien nettovarallisuudesta.

Tilastokeskuksen [...] kotitalouksien nettovarallisuutta käsittelevästä tilastosta selviää, että rikkaimman väestön osuus nettovarallisuuden kokonaismäärästä on kasvanut ainakin vuodesta 1994. Silloin varakkain kymmenesosa omisti 39,2 prosenttia kaikesta nettovarallisuudesta. 2016 osuus oli kasvanut 46,8 prosenttiin. Kokonaisosuus varallisuudesta on siis kasvanut selkeästi kaikista rikkaimmilla.

Samalla muiden, kuin rikkaimman kymmenesosan, osuus kaikesta nettovarallisuudesta on vastaavasti vähentynyt.

Varakkuus keskittyy Suomessa maan rikkaimmille entistä enemmän, uutisoi Talouselämä.

Myös globaalisti varallisuus keskittyy entistä enemmän. Varallisuuden ja tulojen epätasa-arvo on vakava globaali ja yhteiskunnallinen ongelma. Taloudellinen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon, heikentää talouden tehokkuutta ja vähentää ahkeruudesta palkitsemista. Epätasa-arvo rapauttaa myös demokratiaa.

Poliittiset päätökset ovat olleet edesauttamassa taloudellisen epätasa-arvon kasvua viime vuosikymmeninä. Varallisuuden epätasaisen keskittymisen taustalla on kuitenkin politiikan lisäksi myös  markkinatalouden rakenteet. Niin kauan kun markkinatalouden lainalaisuudet määrittävät talouselämää, niin kauan varallisuus keskittyy rikkaille, poliittisesti vaikutusvaltaisille henkilöille tai henkilöille, joilla on harvinaisia ja paljon kysyttyjä taitoja.

Voidaan siis sanoa, että taloudellinen epätasa-arvo on aito ongelma.  Tästä syystä on tärkeää ylläpitää ja edistää hyvinvointivaltion rakenteita. Markkinataloutta korjaavien poliittisten ratkaisuiden rinnalla on tarkasteltava, minkälaiset talouden instituutiot olisivat lähtökohtaisesti oikeudenmukaisempia ja kestävämpiä kuin markkinatalouden puutteelliset ratkaisut.

Lue myös:

 

Joona-Hermanni Mäkisen Yle-kolumni: Facebook rikkoo kaiken

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkisen kirjoitus Facebookin aiheuttamista ongelmista ja niiden ratkaisuista on kuunneltavissa Mäkisen lukemana Yle Areenassa. Tekstin voi myös lukea ohesta.

Facebook rikkoo kaiken

Facebook julisti vuonna 2011 “tuovansa meidät kaikki lähemmäs toisiamme”. Kuluneiden vuosien aikana on kuitenkin käynyt selväksi, että Facebook tuo mukanaan muutakin kuin auvoista, digitaalista yhdessäoloa. Palvelu on addiktoiva, haitallinen mielenterveydelle, vie kansalaisilta yksityisyyden ja uhkaa demokratian toimivuutta.

Monille teknologia-alaa seuraaville kehitys ei ole tullut yllätyksenä. Yritys ylpeilee agressiivisilla otteillaan. Pääkonttorin seinälle maalattiin alkuaikoina iskulause “etene vauhdilla ja riko paikkoja”.

Se ei ollut pelkkää uhoamista. Psykologiset tutkimukset ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet, että Facebook lisää riittämättömyyden tunnetta ja ahdistuneisuutta, erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Instagram kuuluu samaan konserniin ja sen vaikutukset ovat vielä rajumpia. Käynnissä on historiallinen ihmiskoe.

Facebookilla on erityisen synkkä historia salakavalassa urkinnassa. Se kerää käyttäjiltään puhelutietoja, seuraa heidän nettikäyttäytymistään Facebookin ulkopuolella ja on pyrkinyt hankkimaan Yhdysvalloissa sairaaloista potilaiden terveystietoja.

Facebookin ymmärtämiseksi on perehdyttävä raha-asioihin. Miten on mahdollista, että ilmaisia palveluja tarjoavan yrityksen markkina-arvo on 375 miljardia euroa? Ja kuinka sen perustaja voi olla maailman viidenneksi rikkain?

Bisneksen ytimessä ovat miljardeista käyttäjistä muovatut profiilit, joiden perusteella mainostajat ostavat mainostilaa enemmän kuin koskaan. Kohderyhmät ovat tarkasti rajattuja, koska Facebook tietää aktiivisista käyttäjistään iän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, perheenjäsenet, ystävät, harrastukset ja ostoshistorian.

Palvelu suunnitellaan syystäkin addiktoivaksi. Mitä pidemmäksi aikaa käyttäjän silmäpari saadaan liimattua ruutuun, sitä enemmän Facebook näyttää mainoksia ja tekee tulosta.

Ekonomistitkin ovat huolissaan. Facebook on päässyt monopoliasemaan ostamalla nopeammin kasvavia haastajia, kuten Instagramin ja WhatsAppin. Jättiläinen kahmii valtaosan netissä tapahtuvasta kommunikaatiosta itselleen ja hidastaa samalla alan kehitystä.

Usein ratkaisuksi tarjotaan boikottia. Sitä kannattaa kokeilla. Ryhdy kesäkuuksi Facebook-lakkoon, ja katso miten voit vieroituksen jälkeen. Tutkimusten mukaan olosi paranee.

On kuitenkin naiivia odottaa, että kaikki ongelmat korjaantuisivat spontaanilla joukkopaolla. Facebookin monopoli on hajoitettava ja sille on laadittava uudet tiukemmat säännöt.

Räikeitä väärinkäytöksiä voidaan estää asettamalla EU:n tietosuojauudistuksen kaltaisia pelisääntöjä. Esimerkiksi mainoksia varten kerättyjä tietoja ei pitäisi saada käyttää kuukautta pidempään. Nykyään kerätään ja säilytetään kaikki.

Facebook on myös purettava pienempiin paloihin, jotka kilpailisivat keskenään. Muillakin aloilla huolehditaan lainsäädännöllä siitä, ettei kilpailu keskity liikaa. Asiakas voi siirtää matkapuhelinliittymän ja pankkipalvelut toiseen yritykseen, jos nykyinen ei miellytä. Facebookissa tämä ei ole mahdollista. Euroopan unioni voi sen vaatia.

Tämän lisäksi Facebookin datapankki, joka vuotaa kuin seula ja joka on helpottanut esimerkiksi kansalaisten vakoilua, tulee korjata siirtämällä se julkiseen hallintaan. Valtioilla tai yrityksillä ei saisi olla suoraa pääsyä ihmisten tietoihin. Tämä voidaan varmistaa jämerällä sääntelyllä. Systeemi toimisi koulu- ja terveystietorekisterien tavoin – demokraattisessa ohjauksessa ja vahvojen salausten suojassa.

Yhteisen pohjan päälle voi kehittää erilaisia sovelluksia, joista asiakas valitsee itselleen mieluisen. Osa näistä voisi olla julkisia tai käyttäjien itsensä omistamia. Malli toimii. Se on käytössä muun muassa HSL:n Reittioppaassa.

Epidemia on ehtinyt levitä laajalle. Facebook ei ole yksin bisnesmallinsa kanssa. Internetin WWW-järjestelmän kehittäjä Tim Berners-Lee uskoi pitkään siihen, että verkon yhdistämä ihmiskunta kykenee ennennäkemättömiin edistysaskeleisiin. Nyt hän pitää kaikkia alan suuryrityksiä syypäinä kasvavaan ahdinkoon.

Paikkojen rikkomisen on loputtava. Aloitetaan Facebookista.

Ympäristöprofessori Linnanen: Kulutamme itsemme kuoliaiksi

Ympäristöprofessori Lassi Linnanen toteaa Helsingin Sanomien haastatelussa, että talousjärjestelmämme tuhoaa maapallon elinvoimaisuuden.

Talouden materiaalivirta ei voi loputtomasti kasvaa. Se on luonnonlakien vastaista. Silti se otetaan kaiken lähtökohdaksi.

Markkinatalouden vahvuutena pidetään tarkkaa hinnoittelua, joka tekee kaupasta sujuvaa. Ympäristön kuormittamisessa hintoja ei ole lainkaan, minkä takia saastuttaminen kannattaa. Esimerkiksi hiilidioksidipäästöistä ei ole tarvinnut maksaa yhtään mitään. Tämä on kannustanut ympäristön turmeluun ennennäkemättömässä mittakaavassa, ja auttanut luomaan ekologisesti täysin kestämättömän kuluttamisen kulttuurin.

Linnanen painottaa, ettei ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristötuhojen lieventäminen tarkoita sitä, että on muutettava luolaan. Kaukomatkailun ja lihansyönnin vähentämisellä pienentää jo merkittävästi omaa ympäristörasitusta.

Yksilöiden valintoja tärkeämpää on kuitenkin pyrkiä vaikuttamaan politiikkaan ja yritysten toimintaan. Niin kauan kuin taloudessa kannustetaan kerskakulutukseen ja päästöjen lisäämiseen, talous ei muutu ekologisesti kestävämmäksi.

Parecon Finlandin Antti Jauhiaisen ja Joona-Hermanni Mäkisen kirjassa Hyvinvointivaltion vastaisku esitellään ideoita, miten hyvinvointivaltiota voidaan viedä entistä pidemmälle tulevaisuudessa.

Helsingin Sanomat: Epäsuhta palkkion ja vaatimusten välillä myrkyttää työnteon

Helsingin Sanomat uutisoi, kuinka työn palkitseminen vaikuttaa motivaatioon ja stressiin:

Epäsuhta työn vaatimusten ja vaikutusmahdollisuuksien välillä yhdistyi tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin.

”Näiden kahden stressitekijän yhdistelmä lisäsi työkyvyttömyyseläkkeiden riskiä kaksinkertaiseksi. Nämä olivat merkittävimmät riskitekijät”, Juvani sanoo.

Esimerkeissä puhutaan jopa masennuksen ja työkyvyttömyyden kaltaisista seurauksista. On selvää, että työn palkitseminen vaatii uudelleenajattelua, sillä räikeä tuurin, omistusten ja etuoikeuksien palkitseminen tuhoaa mahdollisuudet toimivaan talouteen ja vapaan yhteiskunnan edistämiseen.

Lisää luettavaa palkitsemisesta:

Yksinkertainen taloustiede ei auta ymmärtämään työmarkkinoita

Now, Kevin Rinz and John Voorheis, a pair of researchers from the U.S. Census Bureau, have an even more comprehensive study with even more detailed evidence. Looking at data on individual earners from 1991 through 2013 — a very long time period — the authors take careful account of factors like mobility and transitions into and out of the labor force. They find that minimum-wage increases tend to raise incomes for people at the bottom of the distribution, and that the effect doesn’t fade with time. Meanwhile, they find that the probability of people losing their income entirely — i.e., unemployment or dropping out of the labor force — isn’t significantly affected by minimum-wage increases.

Yksinkertainen taloustiede ja sen yksinkertaistetut opit kysynnästä ja tarjonnasta eivät juuri kerro todellisesta taloudesta ja työmarkkinoista, kirjoittaa Noah Smith.

Usein taloustieteilijät esittävät työmarkkinat yksinkertaistetusti markkinoina, jossa matalimpien palkkojen nostaminen aiheuttaa työttömyyttä. Saman ajattelutavan mukaan työttömyyttä poistetaan laskemalla matalimpia palkkoja ja jopa luomalla matalapalkkaisia töitä.

Tarkastelu on kuitenkin mekaanisen yksioikoinen, eivätkä empiiriset tutkimukset tue väitettä. Usein väitteet tuntuvatkin olevan taloustieteeksi puettua poliittista vaikuttamista.

Lue myös: