Tutkimus: Opettajat alkavat hylkiä huono-osaisten kouluja

Terhi Linnansaaren tutkielma käsittelee opettajien muuttuvaa sitoutumista työhönsä. Eriarvoisessa yhteiskunnassa huono-osaisten kouluissa taistellaan jo valmiiksi monien ongelmien kanssa. Linnansaaren tutkimus osoittaa yhden näistä ongelmista olevan opettajien joukkopako juurikin samoista, kaikkein heikoimmassa asemassa olevista kouluista.

Linnansaaren tutkimuksen johtopäätöksistä:
Vaarana on, että [...] eriytyminen alkaa voimistaa itse itseään. Oletettu negatiivinen kehä toimisi siten, että oppilaiden ongelmista aiheutunut opettajan sitoutumisen heikkeneminen heijastuisi oppilaisiin negatiivisesti.

Tämä voimistaisi oppilaiden ongelmia entisestään ja oppilaiden ongelmat puolestaan vaikuttaisivat entistä voimakkaammin opettajan sitoutumiseen.

Aikalainen 21.10.2010
Opettajat alkavat hylkiä huono-osaisten kouluja

Lataa koko tutkielma tästä (pdf)

Terhi Linnansaari ei pidä ajatuksesta, että lapset joutuvat eriarvoiseen asemaan asuinpaikan vuoksi, sillä suomalaisen peruskoulun ideana ja vahvuutena on ollut tasa-arvoisten lähtökohtien tarjoaminen kaikille lapsille.

Pienituloisten asuinalueiden kouluissa on enemmän heikosti työhönsä sitoutuneita opettajia. Näin toteaa Terhi Linnansaari Tampereen yliopiston kasvatustieteen pro gradu -tutkielmassaan, jonka aineisto koostuu yli 1000 opettajan tiedoista. Huonompiosaisten alueiden opettajilla oli puolitoistakertainen riski työhön sitoutumattomuuteen kuin parempiosaisilla alueilla.

Suomessa ei ole aikaisemmin tutkittu opettajien sitoutumista työhönsä asuinalueittain. Täällä asuinalueiden eriytyminen tulojen mukaan on varsin uutta.

– Kehitys on ollut sen suuntaista vasta 1990-luvulta lähtien. Jos koulut jakautuvat hyvien ja huonojen alueiden kouluihin, on vaarana, että opettajat valikoivat kouluja asuinalueen mukaan, Linnansaari arvioi.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa aihetta on tutkittu paljon, on vaikea saada opettajia matalan sosioekonomisen statuksen kouluihin.

– Vain harvat haluavat huonon alueen kouluun opettamaan.

Linnansaari ei pidä ajatuksesta, että jo pieni ekaluokkalainen lapsi joutuu hyvin eriarvoiseen asemaan verrattuna toiseen ekaluokkalaiseen, joka sattuu asumaan toisenlaisella asuinalueella.

– Huonompiosaisille alueille on kasautunut enemmän perheitä, joilla on sosiaalisia ongelmia. Näiden perheiden lapsille koulu on tärkeä paikka, ja opettaja on tärkeä henkilö lapsen elämässä.

– Jos tässä tapauksessa opettaja on huonosti sitoutunut ja miettii vaan, että milloin pääsisin toiseen kouluun tai vaihtaisin ammattia, niin opettaja ei välttämättä ole kiinnostunut luomaan lapsen kanssa hyvää suhdetta, Linnansaari miettii.

– Sitoutuva aikuinen on lapselle todella tärkeä missä iässä tahansa.

Pienituloisten alueilla lyhyitä työsuhteita

Asuinalueet jaoteltiin tutkielmassa matalan ja korkean sosioekonomisen statuksen mukaan.

– Mittarina käytettiin asuinalueen tulotasoa ja työttömyyttä. Sillä määriteltiin asuinalueen sosioekonominen status.

Matalan sosioekonomisen statuksen alueilla työskentelevillä opettajilla oli puolitoista kertaa suurempi riski sekä työpaikkaan että ammattiin sitoutumattomuuteen verrattuna parempiosaisilla alueilla työskenteleviin opettajiin.

– Sitoutumattomuus voi johtaa työpaikan vaihtoon, mutta aina se ei tarkoita sitä. Jos ei ole vaihtoehtoja tarjolla, niin opettaja voi pysyä samassa koulussa joka tapauksessa, tutkija arvioi.

Tutkielmassa tarkasteltiin erikseen työpaikkaan ja ammattiin sitoutumista.

– Tuloksista ilmeni myös, että pienempituloisten alueiden kouluissa oli paljon enemmän opettajia, joilla on lyhyitä työsuhteita. Korkeamman statuksen alueen kouluissa oli puolestaan pitkiä työsuhteita enemmän. Eli huonompiosaisilla alueilla opettajat vaihtuvat tiuhempaan, Linnansaari toteaa.

Alue heijastuu opettajan työhön

Onko matalan sosioekonomisen statuksen alueiden oppilailla sitten enemmän ongelmia? Voisiko se selittää opettajien huonompaa sitoutumista?

– Tutkielman oletuksena oli nimenomaan, että asuinalue heijastuu opettajan työhön perheiden ja lasten ongelmien kautta. Kuitenkaan suoraa tietoa oppilasmääristä tai oppilaiden ongelmista tässä ei ollut mukana.

Linnansaari puhuu myös niin sanotusta asuinaluevaikutuksesta.

– Jos asuinalueella on paljon ongelmia, niin ne voivat vaikuttaa suoraan lapseen ja se taas heijastuu opettajan työhön. Siinä olisi jatkotutkimuksen paikka, toteaa Linnansaari.

Suomessa erityisesti Helsingissä asuinalueiden eriytymistä on tutkittu enemmän. Helsingissä on myös tartuttu toimeen koulujen eriarvoisuuden vähentämiseksi.

– Siellä on suunnattu enemmän taloudellisia resursseja pienempituloisten alueiden kouluille, Linnansaari tietää.

Linnansaari toivoo, että tutkielman tulokset herättäisivät pohtimaan, millä keinoilla saataisiin pysäytettyä vielä pienenä ilmenevä koulujen eriytyminen opettajien sitoutumisen kannalta.

– Suomalaisen peruskoulun ideana ja vahvuutena on ollut tasa-arvoisten lähtökohtien tarjoaminen kaikille lapsille. Olisi tärkeää selvittää, miten tästä voisi pitää kiinni.

Työhyvinvointi lähtökohtana

Pro gradun aineistona käytettiin Tilastokeskuksen rekistereitä ja Työterveyslaitoksen vuosina 2000 ja 2004 kerättyä Kunta10-tutkimuksen kyselyä alakoulun opettajilta. Vastauksia oli 1042 opettajalta. Kunta10-tutkimuksessa ovat mukana Espoo, Naantali, Oulu, Nokia, Raisio, Tampere, Turku, Valkeakoski, Vantaa ja Virrat.

– Yksittäisiä kouluja ei pysty tutkimuksesta tunnistamaan, Linnansaari tähdentää.

Alun perin Linnansaarta kiinnosti tutkia gradussaan lasten kanssa työskentelevien työhyvinvointia. Hän on aikaisemmalta koulutukseltaan lastenohjaaja. Alueellisen näkökulman Linnansaari sai tutkimukseensa Työterveyslaitoksen Opettajana huomennakin -tutkimusprojektista, jonka yksi osa tutkielma on. Projektin vetäjä Marianna Virtanen oli Linnansaaren toinen graduohjaaja. Toinen ohjaaja oli professori Tuomas Takala.

Työterveyslaitoksen Opettajana huomennakin -tutkimuksessa selvitetään, onko opettajilla suurempi riski sairauspoissaoloihin, sitoutumattomuuteen ja ennenaikaiseen eläkkeeseen verrattuna muihin ammatteihin.

– Ja jos on, niin mitkä ovat tekijät siellä taustalla, Linnansaari selittää.

Teksti Helena Collin

YLE: Viidennes helsinkiläisistä elää köyhyysrajan alapuolella

Omistuksen ja varallisuuden keskittyminen yhä harvempien käsiin näkyy köyhyyden lisääntymisenä. Ylen uutisartikkeli kokoaa tilastotietoa tilanteesta pääkaupunkiseudulla: viidennes asukkaista elää köyhyysrajan (1150€ nettotuloja kuukaudessa) alapuolella ja useampi kuin joka kymmenes työssäkäyvä saa toimeentulotukea. Pienituloisten määrä on noussut vuosien 1995–2008 välillä lähes puolella eli 78 000 henkilöön.


YLE Uutiset 26.10.2010
Köyhyys lisääntyy rajusti pääkaupunkiseudulla

Yhä harvemmalla on varaa elää pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi Helsingissä lähes viidennes asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella ja määrä kasvaa jatkuvasti. Kehitys on yhtä huolestuttavaa Espoossa ja Vantaalla.

– Laskut maksetaan ja ruokaa ostetaan ja siihen jää just ja just rahaa, mutta mihinkään muuhun ylimääräiseen ei sitten jää. Eli kaikki kuntosalit ja tanssitunnit, joita mä olen harrastanut joskus, ovat jääneet pois. Ruuan hinta on noussut hirveästi, tuskailee tavaratalomyyjä Nasu Kuuvalo.

Hänen tarinansa on yhä tavallisempi pääkaupunkiseudulla. Noin 1300 euron tili riittää elämiseen, mutta mistään muusta on turha haaveilla. Espoolaisen Nasu Kuuvalon nettotulot ovat siis vain 150 euroa köyhyysrajan yläpuolella. Myös tilastot puhuvat samaa kieltä pääkaupunkiseudun pienitulosten ahdingosta ja heidän määränsä kasvusta.

– Helsingissä köyhyysrajan alapuolella elävien osuus on 14 prosenttia väestöstä ja Espoossa noin 9 prosenttia ja Vantaalla noin 10 prosenttia. Eli Espoossa ja Vantaalla noin 20 000 henkilöä kuuluu pienitulosten ryhmään, luettelee tutkija Leena Hietaniemi Helsingin kaupungin tietokeskuksesta.

Helsingissä pienituloisten määrä on noussut vuosien 1995–2008 välillä lähes puolella eli 78 000 henkilöön.

Yhteiskunnan tuki pitää ihmiset pääkaupungissa

Etenkin Helsingissä köyhyysrajan alapuolella elävien määrä on lisääntynyt 1990-luvun jälkeen kovaa vauhtia. Syitä köyhyyteen ovat olleet elinkeinorakenteen murros ja varsinkin it-kuplan puhkeaminen 2000-luvun alussa. Monella ihmisellä ei ole todellisuudessa varaa asua Helsingissä. Julkinen sektori auttaa selviytymään antamalla muun muassa toimeentulotukea. Helsingissä enemmän kuin joka kymmenes työssäkäyvä saa toimeentulotukea.

– Asumiskustannukset pääkaupunkiseudulla ovat korkeat. Kotitaloudet joutuvat käyttämään julkisen sektorin tukia, esimerkiksi asumistukea. Siihen joudutaan turvautumaan valitettavan usein, sanoo tutkija Leena Hietaniemi Helsingin kaupungin tietokeskuksesta.

YLE Helsinki/ Jarno Virtanen

MLL: Lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on lisääntynyt viimeisen viidentoista vuoden aikana merkittävästi

Mannerheimin lastensuojeluliiton teettämä kysely kertoo tulojen epätasaisen jakautumisen ja tasa-arvoisten vaikutus- ja toimintamahdollisuuksien puuttumisen vaikutuksista nuorten elämässä.

Selvityksen johtopäätöksistä:
Yhteiskunnassamme voimistuva eriarvoistumiskehitys näkyy tämän kyselyn mukaan selkeästi nuorten kokemuksissa.

Tulosten perusteella vanhempien taloudellinen tilanne asettaa nuoret eriarvoiseen asemaan erityisesti vapaa-ajan osallistumismahdollisuuksien ja niin perheen sisäisten kuin kaveripiirien sosiaalisten suhteiden suhteen.
Mannerheimin lastensuojeluliitto 27.10.2010
Nuoret ovat huolissaan perheen rahojen riittävyydestä

Lataa koko raportti tästä (pdf).

Perheen taloudellinen tilanne vaikuttaa nuoren mahdollisuuksiin osallistua ja harrastaa. Varallisuuteen kiinnitetään huomiota ja se vaikuttaa nuoren asemaan kaveripiirissä. Nuoret eivät pidä perheen raha-asioita pelkästään aikuisten asioina, vaan murehtivat perheen rahojen riittävyyttä.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto kysyi kesällä 2010 IRC-galleriassa nuorilta heidän kokemuksiaan toimeentulovaikeuksista. Kyselyyn vastasi yhteensä 1162 13–18-vuotiasta nuorta. Kysely on osa MLL:n ja Kotivinkin yhdessä tekemää kartoitusta jossa tiedusteltiin, miten lapsiperheet kokevat taantuman vaikuttaneen perheensä elämään; rahan- ja ajankäyttöön sekä perheenjäsenten keskinäisiin suhteisiin.

Nuoret kokevat olevansa enemmän huolissaan rahojen riittävyydestä kuin heidän vanhempansa. Lisäksi taloudellisesti tiukka tilanne kiristää nuorten mielestä perheen keskinäisiä välejä ja vaikuttaa mielialaan. Nuoret kokevat pelkoa, ahdistusta ja huolta, mutta myös syyllisyyttä. He eivät kehtaa pyytää vanhemmilta edes sellaisia asioita, joita tarvitsevat, ja kokevat syyllisyyttä myös siitä, että vanhemmat eivät voi hankkia itselleen mitään, edes uusia silmälaseja.

Köyhyys vaikuttaa kaverisuhteisiin

Nuoret ovat hyvin tietoisia siitä, mistä asioista voi nähdä perheen taloudellisen tilanteen. Vaatteet ja ulkonäkö, elektroniikka, nuoren käyttäytyminen ja vapaa-ajanviettotavat ovat kaikki asioita, jotka paljastavat, onko perheellä rahaa vai ei.

”Rahakkailla on uudet merkkivaatteet ja aina rahaa ostaa välipalaa ja käydä koulun jälkeen kaupassa”, kirjoitti kyselyyn vastannut 17-vuotias poika.

”Puhelimen mallista näkee usein sillä jos ei ole rahaa ostetaan Nokian kolmenkympin puhelin”, kirjoitti puolestaan 16-vuotias tyttö.

Perheen taloudellisella tilanteella on suoraan vaikutuksia nuorten sosiaaliseen elämään ja kaverisuhteisiin. Vähävaraiset nuoret kokevat, etteivät he voi lähteä kavereiden mukaan kahville tai elokuviin. Myös harrastuksissa säästetään. Vähävaraisia nuoria voidaan kiusata tai jättää porukan ulkopuolelle ja heitä voidaan sääliä tai halveksua. Toisaalta nuoret saattavat jättäytyä itse pois kaveriporukasta, koska heillä ei ole varaa tehdä samoja asioita kuin muut.

Yksinhuoltajaperheiden lapset heikoimmassa asemassa

Vanhempien taloudellinen tilanne asettaa nuoret eriarvoiseen asemaan. Perheen vähävaraisuus vaikuttaa lapsen osallistumismahdollisuuksiin ja lapsuudessa koettu köyhyys on lasten kasvulle, kehitykselle ja hyvinvoinnille haitallista.

– Toimeentulohuolet eivät vaikuta pelkästään lasten hyvinvointiin vaan heikentävät myös vanhemmuutta. Lapsiperheköyhyys on merkittävä uhka vanhempien jaksamiselle, sanoo Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kalland.

Lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on lisääntynyt viimeisen viidentoista vuoden aikana merkittävästi. Lapsiköyhyysaste eli pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien lasten osuus kaikista lapsista oli vuonna 1995 alle viisi prosenttia. Vuonna 2008 se oli noussut yli 13 prosenttiin. Varsinkin yksinhuoltajaperheiden lapset ovat muita lapsia heikommassa asemassa. Yksinhuoltajaperheiden lasten köyhyysaste oli 8 prosenttia vuonna 1995 mutta vuonna 2008 se oli jo 27 prosenttia. Samalla yksinhuoltajaperheiden määrä on kasvanut 20 prosenttiin kaikista lapsiperheistä.

Koska nuoret eivät ole taloudellisesti itsenäisiä, perheen taloudellisen tilanteen tukeminen vaikuttaa myös nuoren tilanteeseen. MLL vaatii eduskuntavaaliohjelmassaan, että lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen tasoa nostetaan tai vaihtoehtoisesti yksinhuoltajille luodaan korotettu kunnallisveron perusvähennys. Osittaisen hoitorahan tasoa tulisi myös nostaa ja siihen tulee liittää yksinhuoltajakorotus.

"Köyhyyden poistaminen on liian suuri tavoite"

Tutkija Eija Soinin kirjoittaa kehitysavun ongelmista ja ristiriidoista Helsingin Sanomissa.

Vaihtoehdottomuuden myytti on yksi keskeisiä perusteluja nykyisenkaltaiselle tai sitä huomattavasti muistuttaville markkinajärjestelyille, joissa köyhyys ja huomattava eriarvoisuus on historiallisesti aina ollut kiinteänä osana.

Helsingin Sanomat 25.10.2010
Köyhyyden poistaminen on liian suuri tavoite

Suomessa on viime aikoina keskusteltu vilkkaasti siitä, miksi kehitysyhteistyötä pitää tehdä. Hedelmällisempää olisi kuitenkin pohtia, mitä kehitysyhteistyöllä voidaan saada aikaan: ovatko odotukset realistiset, ja mihin voimavarat pitäisi keskittää?

Jo vuonna 1857 walesiläinen teollisuusjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Robert Owen kehotti maailman johtavia valtioita tekemään suunnitelman, jonka avulla kaikille turvattaisiin oikeus ruokaan, vaatteisiin, asuntoon, koulutukseen, työhön ja virkistäytymiseen. Hän vakuutti, että tämä kaikki on ensi kertaa mahdollista ja myös helpompaa kuin oli kuviteltu.

Vuonna 1949 Yhdysvaltojen presidentti Harry S. Truman ehdotti uutta, rohkeaa ohjelmaa, jolla alikehittyneiden maiden talouskasvu saataisiin käyntiin. Ihmiskunnalla oli hänen mielestään ensimmäistä kertaa tarpeeksi tietoa ja taitoa maailman köyhimpien ihmisten kärsimysten lievittämiseksi.

Vuonna 1961 presidentti John F. Kennedy puolestaan ehdotti kehitysohjelmissa täyskäännöstä, jotta näkisimme päivän, jolloin kehitysapua ei enää tarvita.

Vuonna 2000 maailman johtajat hyväksyivät YK:n vuosituhattavoitteet. Järjestön pääsihteeri Kofi Annan totesi, että nykyinen sukupolvi on ensimmäinen, jolla on tarvittavat resurssit ja tekninen osaaminen kaikkien ihmisten vapauttamiseksi puutteesta.

Vuonna 2005 brittiministerit Tony Blair ja Gordon Brown asettivat köyhyyden poistamisen Afrikassa G8-huippukokouksen asialistan kärkeen. Samana vuonna ilmestyi ekonomisti Jeffrey Sachsin teos The End of Poverty, joka käsittelee köyhyyden poistamisen keinoja. Sachs vakuuttaa, että köyhyyden kitkeminen on paljon helpompaa kuin yleensä ajatellaan.

Suuret suunnitelmat eivät ole toteutuneet. New Yorkin yliopiston professorin William Easterlyn mukaan suurin ongelma on se, ettei kukaan ole niistä tulosvastuussa. Kehitysyhteistyöjärjestöillä ja valtioilla on jonkinlainen koordinoimaton kollektiivinen vastuu näistä moninaisista päämääristä. Easterlyn mielestä tämä on huonoin kannustin, mitä on koskaan keksitty.

Ongelmia voidaan kartoittaa yhdessä niin sanotun ongelmapuun avulla. Joku mainitsee ongelman, joka kirjoitetaan lapulle ja teipataan seinälle. Sen jälkeen mietitään ongelman syitä ja seurauksia. Ongelmapuu alkaa kasvaa. Joku nostaa esille ongelman, joka ei liity edelliseen. Aloitetaan uusi puu. Joskus eri puiden oksat liittyvät syy-seuraussuhteilla toisiinsa.

Köyhyys ei kelpaa yhdelle lapulle kirjoitettavaksi ongelmaksi. Köyhyys on juuri se ongelmavyyhti, jota kymmenet laput syy-seuraussuhteineen kuvastavat.

Köyhyyden poistaminen ei käytännössä toimi yksittäisen projektin tavoitteena. Sen sijaan on pohdittava, mitä ongelmia paikalliset ihmiset haluavat ratkaista ja mihin resurssit riittävät. Köyhyyden poistaminen kehitysavun päämääränä on samalla tavalla liian suuri pala purtavaksi.

Tilastollisessa tutkimuksessa ei ole löydetty todisteita siitä, että avun ehdollistaminen toimisi. Todella huonot hallinnot ottavat apua vastaan siinä missä muutkin. Runsaan avun on myös todettu huonontavan hallinnon laatua ja demokratian kehitystä. Kun huonot hallinnot eivät kuuntele köyhiä, niiden kautta välitetty apu ei kanavoidu tehokkaasti ongelmien ratkaisemiseen.

Auttaako kehitysapu kehitysmaita sitten saavuttamaan talouskasvun? Osa tutkimuksista tukee tätä näkemystä jonkin verran, osa ei lainkaan.

Väestönkasvu syö kehityksen saavutuksia sitä mukaa kuin niitä syntyy. 58 maan tieteen edustajat totesivat jo vuonna 1993 New Delhin väestöaiheisessa tiedehuippukokouksessa, että perhesuunnittelu voisi tuoda suurelle määrälle ihmisiä enemmän hyötyä kuin mikään muu yksittäinen keino. Myös kehitysmaiden naiset toivovat perhesuunnittelua, mutta sitä ei useinkaan ole tarjolla.

Easterly jakaa kehitysyhteistyön toimijat kahteen kategoriaan, suunnittelijoihin ja etsijöihin. Suunnittelijat julistavat suuria tavoitteita ja ruokkivat tulevaisuuden odotuksia mutta eivät ota vastuuta tavoitteiden toteuttamisesta. Suunnittelijat päättävät, mitä muut tarvitsevat, ja suosivat maailmanlaajuisia ratkaisuja. Heillä ei ole tietoa paikallisten ihmisten tarpeista eikä siitä, saavuttiko apu kohteen.

Etsijät pyrkivät löytämään toteuttamiskelpoisia ideoita ja toteuttamaan ne. He ottavat vastuun tekemisistään. Etsijät kysyvät avunsaajilta, mitä tarvitaan, ja sopeuttavat ratkaisut paikallisiin tarpeisiin. He myös selvittävät, onko avunsaaja tyytyväinen.

Suunnittelija kysyy, miten kehitysyhteistyötä pitäisi tehdä, jotta köyhyys poistuisi maailmasta. Etsijä kysyy, mitä kehitysavulla voidaan tehdä.

Moni järjestö mainitsee tavoitteikseen lähes kaikki YK:n vuosituhattavoitteet ja pyrkii samalla olemaan ilmastonmuutoksen asiantuntija. Kaupallisella alalla erikoistutaan tiettyyn tuotteeseen, käytetään erikoistuneita asiantuntijoita ja kuunnellaan asiakkaita, jotta tiedettäisiin, miten tuotetta voisi kehittää paremmaksi. Kehitysyhteistyön onnistuminen vaatii vähintäänkin samaa.

Kehitysyhteistyö ei ole helppoa. Kestäviä tuloksia on vaikea saavuttaa, ja kovalla työllä aikaansaatu ratkaisu ei välttämättä toimi sellaisenaan toisella alueella.

Kehitysavun parhaimmat saavutukset ovat etsijöiden ja erikoistujien aikaansaannosta. Niissä on pureuduttu paikallisten kanssa selvästi rajattuun ongelmaan rajatulla alueella.

Mediuutiset: HUS suunnittelee yksityissairaalaa

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtaja Aki Lindénin mukaan lääkäreille on tarjottava mahdollisuus pitää yksityisvastaanottoa julkisen terveydenhuollon tiloissa, jotta he eivät karkaa yksityiselle sektorille. Tällä pyritään saamaan lisärahoitusta vakuutusyhtiöiltä ja maksavilta potilailta. Lindén uskoo, että kunnalliset sairaalat ovat osakeyhtiöitä 5-10 vuoden sisällä.


Mediuutiset 22.10.2010
Hus suunnittelee yksityissairaalaa

Hus aikoo perustaa kliinisiä palveluja tuottavan yksityissairaalan. Husin tytäryhtiön muodostaminen on toimitusjohtaja Aki Lindénin mukaan nyt virkamiesvalmistelussa.

– Meidän täytyy tarjota lääkäreillemme mahdollisuus pitää yksityisvastaanottoa tiloissamme sen sijaan, että he menevät tekemään sen yksityissektorille. Nyt on vaarana, että kasvava osa henkilökunnastamme siirtyy yksityispuolelle tekemään siistejä päivätöitä, jolloin he ovat poissa ympärivuorokautisesta, vaativammasta lääketieteellisestä toiminnasta, Lindén sanoo.

Yksityis-Hyksin perustamisen pontimena on hallituksen esitys, jonka mukaan kunnallisissa sosiaali- ja terveydenhuollon tiloissa annetusta yksityisestä sairaanhoidosta maksettaisiin sairausvakuutuslain mukainen korvaus. Muutoksen odotetaan astuvan voimaan ensi vuoden maaliskuussa.

Lindén tietää saavansa asian takia puukkoa kylkeen sekä oikealta että vasemmalta.

– Toiset sanovat, että tämä on eriarvoistavaa toimintaa ja toiset, ettei pitäisi lähteä haastamaan yksityissektoria. Ei voi kuitenkaan olla niin, että elämme vain kuntien niukoilla rahoilla, kun yksityissektori samalla kasvaa kymmenen prosentin vuosivauhtia. Myös me tarvitsemme tuloja vakuutusyhtiöiltä ja itse maksavilta potilailta. Uskon, että 5–10 vuoden kuluttua kunnalliset sairaalat ovat osakeyhtiöitä.

Idean Yksityis-Hyksistä esitteli alun perin vuosituhannen alussa Husin entinen hallintoylilääkäri Martti Kekomäki.
Miljoonasakko putosi syliin

Toukokuun alussa Husin johdossa aloittaneen Lindénin syliin tippui tupaantuliaislahjaksi Valviran määräämä kahden miljoonan euron hoitotakuusakko.

– Silloin kiinnitin henkilökunnan huomion mahdollisimman isoilla kirjaimilla hoitojonoihin. Nyt joka kerta, kun työntekijämme avaavat intranetin, silmille hyppää laittomassa jonossa odottavien potilaiden määrä. Haluan tällä sanoa, että tässä on luku, joka pitää nollata.

Lindénin taktiikka on tässäkin asiassa tuottanut tulosta. Jonot kasvoivat kesän aikana mutta ovat syys-lokakuussa lyhentyneet. Joulukuussa luku on Lindénin mukaan nollassa, vaikka Husilla olisi Uudenmaan hallinto-oikeuden päätöksellä aikaa jononpurkuun tammikuun 15. päivään saakka.

– Tämä tulee olemaan pysyvä tilanne.

Jononpurussa Hus aikoo käyttää kaikkia mahdollisia keinoja. Näitä ovat esimerkiksi tulospalkkaus ja klinikoilla keväällä kielletyt lisätyökorvaukset, jotka Lindén palautti syksyllä.

– Oikealla tavalla tehdyt laskelmat osoittavat, että lisätyöt eivät kasvata kokonaiskuluja, koska niiden teossa käytetään jo valmiina olevaa infrastruktuuria. Laskua kertyy vain työn ja tarvikkeiden hinnasta.

Lindén korostaa, että puolet jonottaneista on ollut kaihileikkauspotilaita, joiden hoitoon ei ole ollut tarpeeksi silmälääkäreitä

– Koska omilla silmälääkäreillämme on kädet täynnä vaativampienkin leikkausten kanssa, ostamme jatkossakin puolet kaihileikkauksista ulkoa. Loppujen lopuksi jono-ongelma koskettaa kuitenkin vain alle prosenttia koko toiminnastamme, joten ei se oikeasti ole kiinni rahasta vaan osaajista.
Suomalainen yleislääkäri on huippuosaaja

Erikoissairaanhoidon ja terveydenhuollon väliset raja-aidat kaatuvat uuden terveydenhuoltolain myötä rytisten Husissakin. Lindén kuitenkin rauhoittelee, ettei erikoislääkäreitä olla suinpäin jalkauttamassa joukolla terveyskeskuksiin.

Lindén muistuttaa, että suomalainen yleislääkäri on kansainvälisesti arvioiden erittäin kova osaaja, joka lähettää vain viisi prosenttia potilaista erikoissairaanhoitoon.

– Erikoissairaanhoidon ei pidä sotkeutua siihen 95 prosenttiin, mitä yleislääkärit voivat hoitaa itse. Eräs ihotautilääkäri, joka oli ollut terveyskeskuksessa yhden päivän viikossa, kertoi, että hänelle alkoi tulla niitäkin ihotautitapauksia, joita terveyskeskuslääkärit olivat aiemmin hoitaneet itse.

Lindénin mukaan Hus ja Hyks eivät ole olleet parhaita mahdollisia yhteistyökumppaneita perusterveydenhuollolle. Lääkäreillä on ollut norsunluutorniasennetta suhteessa perusterveydenhuoltoon.

– Tämä meidän pitää muuttaa vuodessa tai kahdessa. Heittäisin haasteen omille erikoislääkäreillemme, kun he usein kritisoivat, että 30 prosenttia lähetteistä on huonoja. Eihän silloin oikea tapa ole rutista vaan mennä sinne, mistä lähetteet tulevat ja käydä asiaa läpi niin, ettei huonoja lähetteitä tule.

Tutkimus: Talousahdinko rapauttaa demokratiaa

YLE uutisoi 19. heinäkuuta politiikan tutkija Anne Luomalan tutkimuksesta, jonka mukaan kuntien talousahdingon seurauksena poliittinen valta on siirtynyt vaaleilla valituilta edustajilta talousasiantuntijoille, kunnan virkamiehille. Luomalan mukaan hallinnossa käytetty talouskieli sulkee puolestaan kuntalaiset tehokkaasti ulos päätöksenteosta.

YLE 19.7.2010
Talousahdinko rapauttaa kuntademokratiaa

Demokraattinen päätöksenteko murenee kunnissa talousongelmien paineessa. Politiikan tutkijan mukaan valtuutetut ovat luovuttaneet poliittista valtaansa hallintovirkamiehille. Kuntalaiset taas jäävät syrjään muun muassa kehnon hallintokielen vuoksi.

Kunnissa päätetään kansalaisten kannalta tärkeimmistä asioista: päivähoidosta, vanhustenhoidosta, kirjastoista, viemäreistä ja niin edelleen. Tästä huolimatta kuntalaiset ja yhä useammin myös kunnanvaltuutetut katselevat syrjästä, kun virkamiehet käyttävät merkittävää valtaa.

Jo käytettyä hallintokieltä on vaikea ymmärtää. Politiikan tutkija Anne Luomala Jyväskylän yliopistosta kertoo kielen, niin sanotun talouspuheen, ja suurten asioiden päätösten väistelyn olevan syy siihen, että politiikka puuttuu.

- Tehostetaan ja halutaan lisää tuottavuutta. On innovaatioita ja strategioita. Ei mietitä, mistä oikeastaan puhutaan, kun näitä sanastoja käytetään, Luomala arvostelee.

Talouden koukerot lisäävät valmisteluvaltaa

Kun kunnan talous on huonossa kunnossa ja asiat ovat suuria ja monimutkaisia, luiskahtaa valta helposti vaaleilla valituilta virkamiehille.

Pienen kunnan hallintojohtaja sanoikin YLE Uutisille, etteivät valtuutetut kunnolla ymmärrä päätettäviä asioita. Miljoonien maakaupat saatetaan sivuuttaa hyssytellen ja puhua sen sijaan vaikkapa koulujen ruokalistan kasviksista.

Asukkaiden kannalta tärkeimmästä asiasta, kunnan talousarviosta, ei juuri keskustella.

- Budjettiprosessissa valtuuston talousarviokokous on periaatteessa ainoa julkinen ja kaikille avoin kokous, jota voi tulla seuraamaan. Kun tähän kokoukseen päästään, niin asiat on aika pitkälle jo valmisteltu etukäteen. Siinä kohtaa on kovin hankala enää vaikuttaa, toteaa Luomala.

Valtion ja kuntien työnjaossa tarkistamisen paikka?

Kun kunnista puhutaan eduskunnassa, kinastellaan usein vain valtionosuuksista. Tutkijan mielestä kuntien ja valtion tehtävät olisi katsottava uusiksi.

- Tämä nykytilanne asettaa kieltämättä kansalaisia hieman eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, missä kunnassa he asuvat, sanoo Luomala.

Uusi kuntaministeri, keskustalainen Tapani Tölli ei kuitenkaan sellaisenaan niele väitteitä kuntien demokratiavajeesta. Kuntien ja valtion tehtävänjakoon hän lisää myös ihmisen oman vastuun.

- Kun taloudelliset resurssit ovat rajalliset, niin silloin myöskin on otettava huomioon meidän vastuu omasta elämästämme. Se ei ole lainsäädäntökysymys, vaan asennoitumiskysymys, Tölli sanoo.

TS: Ruoan hinnasta päättää 15 ihmistä

Suomessa ruoan hinta perustuu Taloussanomien mukaan raaka-aineiden markkinahintoihin ja muutaman suurimman ruokateollisuuspelurin hankintajohtajan päätöksiin.




Talousanomat 20.10.2010
Nämä 15 päättävät ruokalaskusi suuruuden

Ruoan hinta on Suomessa harvoissa käsissä. Taloussanomat selvitti, ketkä päättävät, mitä ruokamme maksaa.

Keskeisimpiä päättäjiä on vain 15. (Katso lista jutun lopusta.)

Yksi paljon vartijoista ja eniten ruokalaskuumme vaikuttavista päättäjistä on S-ryhmän ketjujohtaja Risto Pyykkönen.

Pyykösen mukaan S-ryhmässä ei ole nielaistu kakistelematta Pellervon taloustutkimuksen (PTT) ennustetta ruoan hinnan 3,7 prosentin noususta ensi vuonna.

– Loppuvuonna ja vuodenvaihteessa hinnat ja hintatasot eivät muutu mihinkään, Pyykkönen vakuuttaa.

Parhaillaan kaupan keskusliikkeet käyvät teollisuuden kanssa vuosineuvotteluja vuoden 2011 toimituksista ja tammikuun valikoimista. Seuraavan kerran kaupan valikoimat muuttuvat isommin toukokuun 2011 alussa.

– Meillä ei ole näköpiirissä mitään, mikä nostaisi kuluttajahintoja ennen toukokuuta, Pyykönen sanoo.

Hän on antanut ennenkin tiukkoja hintalupauksia. Omaa rooliaan hän vähättelee ja sanoo, että avainasemassa ovat lukuisat tuoteryhmäpäälliköt Inex Partnersissa eli S-ryhmän hankintayhtiössä.

– Katsotaan tarkkaan: arvioidaan miten tuotteet menestyvät, mikä on hintataso markkinoilla ja mikä on kilpailutilanne. Pyritään siihen, että hinnoittelu olisi kustannusvastaavaa, mutta siihen ei kirkasotsaisesti pääse – kilpailutilanteen takia, hän sanoo ja vakuuttaa, että kuluttajan valinnat ratkaisevat lopulta.

Neuvottelumekanismit
ovat jäykät

Erikoistutkija Ari Peltoniemi Kuluttajatutkimuskeskuksesta muistuttaa, että markkinoilla on todellakin vähän toimijoita. Ne päättävät 3–4 kertaa vuodessa keskitetyissä neuvotteluissa hinnoista. Neuvottelumekanismit ovat siis jäykät.

Peltoniemi arvelee, että näihin neuvotteluihin tulee paljon paineita suomalaisen elintarvikeketjun ulkopuolelta:

– Viljan, sokerin, riisin ja muun muassa kahvin hinta on noussut maailmalla.

Kaupan aukiolon laajennuskin saattaa näkyä Peltoniemen mukaan hinnoissa. Hän ei usko, että logistiikan tehostaminen laskisi hintoja vaan arvelee sunnuntaiaukiolon nostaneen hintoja, kun toimituksia pitää tehdä nyt myös viikonloppuisin.

"Kustannuspaineet
ovat todellisia"


– Kustannuspaineita ei ravistella hihasta, Olvin brändijohtaja Olli Heikkilä vakuuttaa. Hänen mukaansa ne ovat todellisia.

Esimerkiksi mallas on kallistunut noin 30 prosenttia. Pelkästään tämän vaikutus oluen litrahintaan on 1,5–2 senttiä. Tätä on ounasteltu jo kesästä alkaen.

Heikkilän mukaan mehutiivisteet ovat kallistuneet kymmeniä prosentteja – eniten omena, jopa yli sata prosenttia.

– Sokeri on nousussa. Kaikki viljapohjaiset raaka-aineet, kuten esim. glukoosi ja tärkkelys,ovat kallistuneet 10–40 prosenttia. Energia, jolla on iso merkitys, on sähköveron ja energiaverojen takia nousussa. Muovi ja kaikki öljypohjaiset tuotteet ovat nousussa. Alumiini on kallistunut noin 26 prosenttia. Kartonki ja paperi sekä muut pakkaustarvikkeet ovat kallistunet noin 10–15 prosenttia, Heikkilä jatkaa listaa.

Toisaalta hän myöntää Suomen markkinoiden erityispiirteen, joka monessa firmassa saa jopa toimitusjohtajan hikoilemaan.


– Parilla sopparilla, menee valtaosa volyymista.

He päättävät ruoan hinnan:


1. S-ryhmän liiketoimintojen ketjuohjauksesta ja hankinnasta vastaava johtaja Risto Pyykönen on paljon vartijana.

2. Inex Partners Oy:n päivittäistavaroiden hankintajohtaja Hannu Pellinen ostaa SOK:lle.

3. Ruokakeskon tavarakaupan johtaja Minna Kurunsaari on listan vaikutusvaltaisin nainen.

4. Tuko Logisticsin kaupallinen johtaja Markku Kettinen ostaa sekä Siwaan että Stockmannille.

5. Suomen Lidlin toimitusjohtaja Lauri Sipponen pitää yllä kilpailua, joka olisi Suomessa paljon vähäisempää ilman Lidliä.

6. Juha Gröhn on Atria Oyj:n varatoimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen, joka vastaa myös konsernin alkutuotannosta ja liharaaka-aineen hankinnasta.

7. HKScan Finland Oy:n toimitusjohtaja Jari Leija ansaitsi kannuksensa siipikarjan jalostuksessa, joka on ohittanut naudanlihan kulutustilastoissa.

8. Sinebrychoffin kaupallinen johtaja Kimmo Rannisto myy Koffin lisäksi Carlsbergiä ja Karhua, joka on tiettävästi Suomen suosituin III-olut.

9. Hartwallin kaupallisen johtajan Aki Käyhkön harteilla on entisten ykkösoluiden Lapin Kullan ja Karjalan myynti.

10. Olvi Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Ilkka Auvola on suurimman suomalaisomisteisen panimon ykkösmyyjä.

11. Fazer Leipomoiden Suomen toimitusjohtaja Petri Kujala hinnoittelee jokapäiväistä leipäämme, jota tulee myös lähialueilta.

12. Vaasan-konsernin Tuoreet leipomotuotteet -liiketoiminnan johtaja Ants Promannin tuotesalkussa on Suomen myydyimpiin kuuluva Vaasan ruispalat.

13. Valio Oy:n tuoretuotteiden ja kotimaan myynti- ja markkinointijohtaja Annikka Hurme on tuotteineen läsnä lähes jokaisessa suomalaisessa ruokapöydässä.

14. Arla Ingmanin toimitusjohtaja Robert Ingman pitää yllä kilpailua, mutta ei saa enää hyötyä halvasta Ruotsin kruunusta.

15. Oy Gustav Paulig Ab:n markkinointijohtaja Katri Ojalehto hallitsee yli puolta Suomen kahvimarkkinoista.

"Miksi niin tärkeä ihminen kuin opettaja, saa niin vähän palkkaa?"

Taloussanomien artikkeli käsittelee palkkausta nyky-yhteiskunnassa, asiantuntijoinaan Elinkeinoelämän keskusliiton sekä Alexander Groupin asiantuntijoita ja toimitusjohtaja Jari Sarasvuo. Sarasvuo kommentoi, että nykyään sattumankauppa sekä valta- ja neuvotteluasemat määrittävät pitkälti työstä saatavan ansion.

Aiheeseen liittyvää: Palkkauksen periaatteet ja mekanismit pareconissa


Talouselämä 14.10.2010
Parhaalle pitää maksaa jopa satakertainen palkka

– Työsuorituksesta ja tuloksesta. Eli siitä, että saadaan jotain aikaiseksi. Työajasta ei makseta, Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtaja Jukka Koivisto tiivistää.

Perinteisesti yksityisalojenkin palkat perustuivat nimikkeeseen, koulutukseen ja työvuosiin. Nyt palkkaa maksetaan entistä enemmän vaativuuden, henkilökohtaisen pätevyyden ja tuloksien mukaan. EK:n palkkausjärjestelmäasiantuntijan Niilo Hakosen mukaan näistä tärkein on vaativuus, joka koostuu osaamisesta, tulosvastuusta, vastuusta ihmisistä, kuormittavuudesta ja työoloista.

Entä sitten kun ryhdytään todella maksamaan osaajille, asiantuntijoille tai johtajille? Mistä tulevat suuret ansiot?

Palkkiojärjestelmiin erikoistuneen Alexander Groupin toimitusjohtaja Yrjö Kopra on ennenkin hämmentänyt kommenteillaan.

– Palkkaerot saisivat olla isommat. Samaa työtä tekevien ihmisten tuottavuuserot ovat suuremmat kuin halutaan myöntää, Kopra sanoi Ilta-Sanomissa viime keväänä.

Nyt hän jatkaa keskustelua:

– Ensin hinnoitellaan työtehtävän arvo. Ei sitä, kuka sen tekee. Kaikkein eniten maksetaan vaativista tehtävistä, joihin on vaikea saada osaavia tekijöitä. Vähiten maksetaan niistä töistä, joissa tekijä on helpoimmin korvattavissa.

Kopra: Vaikeista töistä pitää maksaa enemmän

Vaikeita töitä Kopran mukaan ovat ne, joissa itsenäisyyden aste on suuri, ja joissa kuuluu tehdä päätöksiä suurissa asioissa. Tyypillistä niissä on myös päätösten nopeus, laajuus ja monimutkaisuus.
Näihin tehtäviin on hänen mukaansa vaikea saada osaajia. Toisaalta tässä ovat vasta kuukausipalkan perusteet.

– On sitten aivan eri asia, miten työ on hoidettu. Tehdäänkö se välttävästi, tyydyttävästi, hyvin vai aivan käsittämättömällä suvereniteetilla. Sekin voi näkyä myös kuukausipalkassa, mutta mielestäni sen tulisi näkyä nimenomaan kannustimissa.

– Katsokaa, miten Nokiaa ja Ericssonia johdettiin 1990-luvulla. Se näkyi palkkioissa. Erot voivat olla suurta kertaluokkaa.

Tätä eivät ihmiset jaksa Kopran mukaan ymmärtää:

– Suomen paras lääkäri on sata kertaa parempi kuin huonoin lääkäri. Hänen tulisi saada sata kertaa enemmän palkkaa.

Kopran mukaan osaajien tulisi mittauttaa palkkansa kysynnän ja tarjonnan mukaan. Hän ottaa esimerkiksi autonkuljettajan työn:

– HKL:n bussikuski joutuu ajamaan vilkkaassa liikenteessä. Formulakuski saa ajaa yhdensuuntaista tyhjää rataa. Tähän toiseen työhön ei kuitenkaan ole tarjolla paljon osaajia.

Sarasvuo: Riskistä maksetaan

Työhön käytetty aika, työhön liittyvä vastuu rahasta ja ihmisistä, yhteiskunnallinen vastuu, osaaminen sinänsä, pula osaajista, organisaation koko, organisaation kansainvälisyyden aste ja taloudelliset tulokset. Eivätkö siinä olisi jo palkkauksen perusteet, kun arvioidaan huippupalkkoja?

– Yksi puuttuu ja se on sosiaalisen äkkikuoleman riski. Se koskee niin huippumyyjiä, artisteja, urheilijoita kuin toimitusjohtajia ja yrittäjiä, yritysten sparraajana 20 vuotta leipänsä ansainnut Jari Sarasvuo Trainers' Housesta sanoo.

Hänen mukaansa palkat ja palkkiot määräytyvät – silloin kun ne pääsevät vapaasti määräytymään – ihmiseen liitetyn arvon koettuna vaihtoehtoiskustannuksena. Eli: miten kallista tai hankalaa on korvata se hyöty, minkä ihminen työyhteisölleen tuottaa.

– Miksi jotkut myyjät saavat 15 000 euroa kuukaudessa? Siksi, että heidän tilalleen pitäisi palkata neljä uutta. Tiedän myyjiä, jotka ansaitsevat jopa 100 000 euroa kuussa. Mikä on heidänlaisensa synnyttämä käyttökate ja arvo – puhumattakaan asiakaskontakteista. Arvo on myös muutakin kuin rahaa, Sarasvuo muistuttaa.

"Maailma ei ole reilu paikka"

Johtajien huippupalkoista hän muistuttaa, että maailma ei ole reilu paikka.

– Maailma ei ole symmetrinen ja harmoninen, jossa johtajien palkka noudattaisi lineaarisesti heidän älykkyyttään, ahkeruuttaan tai tuloksiaan.

Sarasvuon mukaan jotkut ovat vain sattuneet olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa, ja heillä on ollut neuvotteluvoimaa.

– Olenko takinkääntäjä vai olenko oppinut? Havaintoja on vain ollut niin paljon. Ottamatta kantaa kehenkään, olen pannut merkille, että kompensaatiot joissakin tapauksissa – varsinkin irtisanomistilanteissa – ovat olleet suhteettoman korkeat.

Sarasvuo palaa vastuuseen ihmisistä, ihmiskohtaloista.

– Miksi niin tärkeä ihminen kuin opettaja, saa niin vähän palkkaa, hän kysyy ja vastaa, että opettajan työtä ei mitata.

– Kun hyötyä tai arvoa opitaan mittaamaan, parhaat saavat kohtuuttomasti enemmän ja muut jäävät hyödykkeistyneen neuvotteluasemansa armoille.

Sarasvuon mukaan sekä työnantaja että liitot pysyvät silloin tyytyväisinä, sillä palkkasummat pysyvät maltillisina ja liitot saavat pitää jäsenensä.

Fifi: Kansalaiskirjasto Käpylässä

Ihailtava esimerkki yhteistoiminnasta ja kansalaisaktiivisuudesta.

Fifi 27.09.2010
Vallankumous alkaa kirjastosta

Kunnat sulkevat ja lakkauttavat kirjastoja kilvan ”säästösyistä”. Helsingin Käpylässä tätä ei hyväksytty, vaan asialle tehtiin jotain. Suvi Auvinen kävi tutustumassa Käpylän klubin kansalaisten pyörittämään kirjastoon ja vaikuttui kansalaisaktivismin voimasta.

Käpylän klubin toimipisteestä ei voi erehtyä. Helsingissä vilkkaalta kadulta hiljaisemmalle kujalle kääntyessä silmään pistää ensimmäisenä lasikuitulehmä. Tarkemmalla katselulla värikkään tilan edessä ohikulkija huomaa myös vessanpöntön, johon on istutettu kukkia. Ikkunoista näkee sisään juuri ja juuri, sillä kaikki vapaa tila on vuorattu kirjoilla. Ovesta ramppaa kaikenikäistä kulkijaa, ja sisään astuvalle toimittajalle lyödään ensimmäisenä käteen uunituore pulla ja teemuki. Muki vuotaa, mutta ei se mitään, se vaihdetaan nopeasti uuteen.

Lämmin ja kotikutoinen tunnelma syleilevät jokaista tilaan astuvaa. Sen sijaan viidenkymmenen metrin päässä sijaitseva Käpylän kirjasto on autio ja kolkko. Kirjastosta on Käpylässä taisteltu viimeinen kymmenen vuotta, ja lakkautuslistoilta se valtausten ja adressien myötä onkin saatu kadotettua. Sen sijaan kirjasto päätyi heinäkuussa 2010 remonttiin – ja suljetuksi vuoden ajaksi.

Käpyläläiset eivät jääneet passiivisina seuraamaan kirjastotonta aikaa, vaan tarttuivat itse härkää – tai lasikuitulehmää, Käpylän maskottia – sarvista.

”Kun kirjasto meni remonttiin, mietittiin erilaisia vaihtoehtoja, ja tarjottiin muun muassa että voisimme pyörittää kirjastoa täällä klubin tiloissa. Täällä voisi olla yhden kirjastonhoitajan työpiste, johon voisi tilata kirjoja ja josta ne voisi noutaa. Tämä ei kaupungille käynyt, sillä verukkeella että koska millään muullakaan kirjastolla ei tällaista mahdollisuutta remontin aikana ole, niin ei sellaista voi Käpylällekään antaa”, kertoo Käpylän klubin toiminnanjohtaja Heikki Takkinen.

Takkinen puhuu kirjastosta innoittuneesti: ”Mehän ollaan kuitenkin päätetty, että meiltähän ei kirjastoa viedä sitten millään. Kun kuulimme että Käpylän kirjastosta ollaan poistamassa yli 5 000 kirjaa ennen kuin se avataan taas vuoden päästä, niin me päätimme, että otetaan ne kirjat tänne. Sana alkoi leviämään, ja kierrätyskeskuksen johtaja toimitti meille viisisataa kirjaa. Sen jälkeen lähialueen asukkaat alkoivat kantaa tänne kirjoja, ja niitä tulee jatkuvalla syötöllä lisää.”

Kirjoja klubin pienissä tiloissa tosiaan riittää. Hyllyt kiertävät seinustoja, niitä nikkaroidaan lisää oviaukkojen päälle, ja ne kirjat joihin ei muuten pääse käsiksi, löytyvät varauloskäynnin takaa. Klubin tiloissa aikaansa viettävät pienet koululaiset ja teinit lueskelevat ahkerasti klubilta löytyvää kirjallisuutta.

”Kuulin sellaisesta tutkimuksesta, jossa kerrottiin että jos lapsen kotona on vähintään kaksisataa kirjaa, niin vaikkei niitä kirjoja koskaan sille lapselle luettaisikaan, niin lapsesta tulee erittäin kulttuurimyönteinen. Siihen me pyritään myös tällä, että meillä on täällä lasten ja nuorten saatavilla paljon kirjoja. Alimmalla hyllyllä on paljon kuvakirjoja. Jos täällä on joku ihan pieni taapero, joka meinaa horjahtaa, se voi ottaa kirjasta tukea. Kuitenkin ajatuksena on se, ettei siellä alimmalla tasollakaan ole ihan niitä pelkkiä kuvakirjoja, vaan myös sitä vaikeampaa tavaraa, jonka lapsi voi ottaa ja kysyä aikuiselta, että mitäs tämä tarkoittaa”, Takkinen valottaa toimintaideaa.

”Parasta tässä on se, että tämähän ei maksa kenellekään mitään. Pienen vaivan se maksaa, mutta ei mitään muuta. Kävijämäärä kasvaa jatkuvasti, meillä on tällä hetkellä 500–600 kirjaa kiertämässä”, Takkinen kertoo.

Valvontaa Käpylässä ei kirjojen lainaamisen suhteen harrasteta. Kirjat on leimattu klubin omalla leimalla, mutta lainaussysteeminä toimii vihko, johon jokainen lainaaja kirjoittaa, minkä kirjan on lainannut ja koska, ja koska palauttanut sen. Eivätkö käpyläläiset pelkää kirjastonsa kirjojen joutuvan yksityisiin hyllyihin ikiajoiksi?

”Jos joku rakastaa kirjaa niin paljon, että varastaa sen, niin kuinka suuri rikos se sitten loppujenlopuksi on?” vastaa Takkinen. ”Nämä kirjathan ovat poistokirjoja jo valmiiksi, joten jos se kirja jää kiertämään jotain muuta kautta, niin ei se nyt mikään maailmanloppu ole. Ja kyllä me luotetaan ihmisiin, kyllä ne kirjat tänne myös palautuvat.”

Millaisia terveisiä Takkinen lähettäisi muille lakkautettavien tai muusta syystä suljettavien kirjastojen puolustajille?

”Älkää suostuko siihen. Ne säästöt, joita muka kirjastoja lakkauttamalla tehdään, ovat niin pieniä ettei ne tunnu kaupungin budjetissa yhtään missään. Usein valitetaan, että voi kun kukaan ei tee mitään vaikka asiat ovat niin kurjasti. Mutta jokaisen meistä pitää olla ”se joku”, joka tekee, niin asioita voi saada myös muutettua parempaan.”

HS: Stora Enso riistänyt maalaisväestöä Kiinassa

Tutkimuslaitos RRI:n selvityksen mukaan Stora Enson kauppakumppanit ovat rikkoneet lakeja ja uhkailleet maanviljelijöitä vuokramaiden hankinnan yhteydessä. Stora Enson edustajan mukaan heillä on "todella paljon parannettavaa."

HS 8.10.2010
Tutkimus: Stora Enso riistänyt maalaisväestöä Kiinassa

Wang Ming-Cong näytti vuoden 2009 huhtikuussa vammojaan, jotka hän sai viranomaisten hakkauksessa. Wang vastusti kylänsä maan ottamista Stora Enson eukalyptusviljelmiin.

Kiinassa kyläläiset ovat joutuneet usein kaltoin kohdelluiksi, kun metsäyhtiö Stora Enso on hankkinut puuviljelmilleen vuokramaita Etelä-Kiinassa Guangxin maakunnassa. Syytös perustuu tutkimuslaitos Rights and Resources Initiativen RRI:n tuoreeseen selvitykseen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Ongelmat juontuvat siitä, että Stora Enso on sopinut kiinalaisten valtionyhtiön kanssa vuokramaiden hankinnasta. Tämä puolestaan käyttää välimiehiä kylätason sopimusten teossa.

Välimieheksi palkatun yrityksen on havaittu rikkoneen lakeja ja jopa uhkailleen maanviljelijöitä, jotta maata on saatu vuokratuksi. Kiinassa valtio omistaa maan, mutta ihmisillä tai yrityksillä on siihen käyttöoikeuksia.

Johtaja Lauri Peltola Stora Ensosta myöntää Helsingin Sanomille, että RRI-tutkimuslaitoksen kritiikissä on perää.

"Teimme samat havainnot omissa selvityksissämme viime vuoden alussa ja ryhdyimme korjaamaan sopimuksia. Niistä suurin osa oli tosin kunnossa."

"Olemme pian saaneet korjatuksi kaikki 2 300 sopimusta, jotka käsittävät kymmeniätuhansia ihmisiä."

Peltola listaa havaittuja ongelmia. Korvaukset ovat myöhästyneet, ja joissakin tapauksissa niitä ei ole tullut lainkaan. Toisinaan kyläläiset pitävät korvauksia liian pieninä.

Joskus kiistellään siitä, kenelle maankäyttö- ja vuokrananto-oikeus kuuluu.

"RRI:n tutkimus oli meille tavallaan tervetullut. Se osoitti, että olimme oikeiden asioiden äärellä. Meillä on todella paljon parannettavaa", Peltola toteaa .

Hänen mukaansa Stora Enso aikoo yhdessä RRI:n kanssa selvittää, miten tilannetta voitaisiin parantaa.

"Olemme jo sopineet palaverista."

Stora Enso on vuokrannut Guangxin maakunnasta jo kymmeniätuhansia hehtaareja maita puuviljelmilleen. Yhtiön suunnitelmissa on rakentaa seudulle selluloosa- ja paperitehdas.

Yhtiö pohtii myös, voisiko se itse ryhtyä tekemään vuokrasopimuksia suoraan kyläläisten kanssa.

"Se vaatisi kyllä suuret resurssit", Peltola pohtii.

Hän kertoo, että yhtiö on vähentänyt voimakkaasti vuokramaiden hankintaa.

STT: Lapsiköyhyys kolminkertaistunut

Köyhyys ja tuloerot lähtivät voimakkaaseen nousuun Lipposen molempien hallitusten aikana, ja osin tämän seurauksena lapsiköyhyys on noussut 1970-luvun tasolle. Köyhyydessä eläviä suomalaislapsia on satoja tuhansia.



Helsingin Sanomat 8.10.2010
Lapsiköyhyys Suomessa lähes kolminkertaistunut 1990-luvulta


Lapsiköyhyys on lähes kolminkertaistunut 1990-luvun lamasta. Kelan erikoistutkijan Mikko Niemelän mukaan sadattuhannet suomalaislapset elävät köyhyydessä. Köyhyys koettelee erityisesti yksinhuoltajaperheitä.

"Kehitys alkoi vuodesta 1995 lähtien. Sekä köyhyys että tuloerot nousivat voimakkaasti Lipposen molempien hallitusten aikana. Nyt ne ovat hivenen tasaantuneet, mutta lapsiköyhyys ja tuloserot ovat meillä 1970-luvun tasolla."

Tilanteen korjaamiseksi pitäisi nostaa reilusti esimerkiksi minimi äitiyspäivärahoja ja työmarkkinatukea.

Lapsiperheiden etuuksia leikattiin rajusti 1990-luvulla, eikä noita leikkauksia ole vieläkään paikattu kokonaan.

"Jokaisella lapsella pitäisi olla suhteellisen tasavertaiset mahdollisuudet. Lapsiköyhyys on heikentämässä tätä. Ei kukaan meistä voi valita vanhempiaan."

"Kasvukriitikot ovat elitistejä"

Taru Taipale kirjoittaa verkkokolumnissaan Talouselämässä:
Se on lähtökohdiltaan elitististä vaikka kasvukriitikot muuta väittävät. On ihmisiä, jotka ovat tehneet niin paljon hyväpalkkaista työtä, että voivat neljäkymppisenä downshiftata itsensä osa-aikaiseksi kukkakauppiaaksi tai mennä runonlausuntakursseille.
Ihmisiä on toki monenlaisia.

Jatkuvan kasvun opin kyseenalaistaminen saattaa helpottaa aitoa poliittista päätöksentekoa, jonka seurauksena muun muassa valtion ja kuntien tuottamia arvokkaina pidettyjä palveluja voidaan säilyttää, kehittää ja lisätä.



Talouselämä 7.10.2010

Taloustietelijät ovat viime aikoina alkaneet puhua siitä, että bruttokansantuote ja sen kasvu ovat heikkoja mittareita hyvinvoinnille.

Kasvukriitikoiden mukaan ihmisten hyvinvointi ja elämänlaatu ovat lakanneet seuraamasta talouden kasvua. Hyvinvoinnin mittaamiseksi pitää keksiä uusia mittareita.

Kasvun kriitikot uskovat, että talouskasvusta pitäisi luopua kokonaan.

Siksi me puhumme nykyään yhä useammin sellaista asioista kuin degrowth ja downshifting.

Käsitteet ovat syntyneet protestina ja vaihtoehtona nykyiselle elämänmenolle, joka uhkaa kuluttaa loppuun paitsi ympäristön, myös yksilöt.

Degrowth viittaa talouskasvun käänteiseen puoleen: talouden kutistamiseen. Kasvukriitikoiden mukaan meidän pitäisi tavoitella tuotannon supistamista, ei sen kasvattamista.

Kasvun kritiikki on lähtökohdiltaan elitististä.
Viimeksi kanadalainen ympäristötaloustieteen professori Peter Victor kävi Suomessa markkinoimassa uutta kirjaansa nimeltä Prosperity without Growth - suomeksi Vaurautta ilman kasvua.

Helsingin Sanomien haastattelussa Victor kertoo, että talouskasvu on johtanut tuloerojen kasvuun, köyhyyden leviämiseen sekä siihen, että kaikilla ihmisillä ei ole työtä.

Yksi tapa hidastaa tai kutistaa kansantalouden kasvua on downshifting, joka viittaa siihen, miten yksilöt vapaaehtoisesti supistavat omaa taloudellista aktiviteettiaan muun muassa vähentämällä työntekoaan.

Yksi downshiftingin alalajeista on köyhäily, jossa ihminen omasta halustaan elää reilusti alle potentiaalisen kulutustasonsa.

Lopetetaan työnteko

Mitä, jos mittaisimme kansakunnan hyvinvoinnin tasoa sillä, kuinka paljon maassa on kasvukriitikoita? Sitä korkeampi kansakunnan elintaso, mitä enemmän puhutaan degrowthista?

Sillä kritiikki talouskasvua kohtaan on maapallolla vähemmistönä elävän, hyvinvoivan länsimaalaisen keskiluokkaisen - valkoisen - kansanosan etuoikeus.

Se on lähtökohdiltaan elitististä vaikka kasvukriitikot muuta väittävät.

On ihmisiä, jotka ovat tehneet niin paljon hyväpalkkaista työtä, että voivat neljäkymppisenä downshiftata itsensä osa-aikaiseksi kukkakauppiaaksi tai mennä runonlausuntakursseille.

On ihmisiä, jotka asuvat neljän huoneen huoneistossa ja ryhtyvät köyhäilemään muuttamalla kaksioon ja sijoittamalla voitot osakkeisiin.

Ihmisen, jolla on koti täynnä elektroniikka, pihalla kaksi autoa ja lapset kansainvälisessä koulussa, on helppo osallistua siihen keskusteluun, jossa talouskasvu tekee ihmisistä pinnallisia materialisteja.

Ostovoima laskee, onnellisuus nousee

Kasvukriitikot ovat varmasti tyytyväisiä.

Suomen kansantalous supistui viime vuonna ennätykselliset 8 prosenttia. Jotta se ei olisi johtanut massatyöttömyyteen, valtio otti valtavat määrät velkaa.

Ensi vuonna suomalaisten ostovoima laskee taas.

Kun verotus kiristyy, inflaatio kiihtyy ja palkkaratkaisut jäävät alle viime vuosien, suomalaisen työssäkäyvän käytettävissä olevat tulot laskevat.

Puhumattakaan niistä sadoista tuhansista suomalaisista, jotka eivät käy töissä.

Ilmeisesti kasvukriitikot ovat sitä mieltä, että kun elämä kallistuu ja ihmisten pienet tulot pysyvät ennallaan, heidän hyvinvointinsa ja onnellisuutensa lisääntyy.

Talouselämä 7.10.2010  

Rahaa vai vapaa-aikaa?

Helsingin Sanomien verkkouutinen 29.9. "Toimihenkilöt haaveilevat vapaudesta" perustuu Toimihenkilöliitto ERTO:n tekemään kyselyyn. Selvä enemmistö haastatelluista haluaisi palkankorotuksen sijaan lisää vapaa-aikaa ja neljännes kokee tekevänsä töitä uupumiseen saakka.

Helsingin Sanomat 29.9.
Toimihenkilöt haaveilevat vapaudesta


Toimihenkilöiden selvä enemmistö ottaisi mieluummin lisää vapaa-aikaa kuin lisää rahaa. Lähes puolet heistä uskoo, että pärjäisi ilman säännöllistä kuukausipalkkaa. He olisivat jopa valmiita luopumaan siitä, jos se parantaisi omaa elämänlaatua.

Neljännes heistä kokee tekevänsä töitä uupumukseen saakka.

Lähes kaksi kolmesta kertoo, että olisi valmis muuttamaan kulutustottumuksiaan ja elämään vähemmällä. 76 prosenttia voisi luopua uusien tavaroiden ostamisesta, mutta vain 28 prosenttia matkustelusta.

Samaan aikaan melkein kaikki kyselyyn vastanneista heistä myöntävät, että taloudellinen turvallisuus vaikuttaa omiin päätöksiin melko paljon tai erittäin paljon. Lähes kolme neljästä kokee vakituisen työsuhteen erittäin tärkeäksi. Ajatus kuukausipalkasta luopumisesta vaikuttaa siten haaveelta, joka vapauttaisi parempaan elämään.

Tiedot ilmenevät Toimihenkilöliitto ERTO:n Toimi-lehden kyselystä. Siinä selvitettiin lukijoiden arvoja, suhdetta työhön ja haaveita elämän muuttamisesta.

Elokuussa tehtyyn kyselyyn vastasi 554 liiton jäsentä, kaksi kolmesta oli naisia.

Mukavammasta arjesta haaveilevista usea, eli joka neljäs, on jo lyhentänyt työaikaansa. Joka viides on vaihtanut uudelle uralle, yhdeksän prosenttia on muuttanut vaatimattomimpiin oloihin ja kahdeksan prosenttia luopunut omistusasunnosta.

Kyselyn tulokset julkaistiin syyskuun Toimi-lehdessä. ERTO on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto.

AP: Yhdysvalloissa viidesosa lapsista köyhiä

Associated Press uutisoi 11.9. Yhdysvaltojen lapsiköyhyyden nousevan tänä vuonna kahteenkymmeneen prosenttiin koko väestöstä. Yhdysvaltain hallitus on ilmoittanut uudistavansa köyhyyden mittausmenetelmän ensi vuodeksi, jolloin terveydenhoidon, lastenhoidon ja liikenteen nousseet kustannukset otetaan myös huomioon. Tämän uskotaan nostavan köyhyyslukuja entisestään.

AP 11.9.2010
US poverty on track to post record gain in 2009

WASHINGTON – The number of people in the U.S. who are in poverty is on track for a record increase on President Barack Obama's watch, with the ranks of working-age poor approaching 1960s levels that led to the national war on poverty.

Census figures for 2009 — the recession-ravaged first year of the Democrat's presidency — are to be released in the coming week, and demographers expect grim findings.

It's unfortunate timing for Obama and his party just seven weeks before important elections when control of Congress is at stake. The anticipated poverty rate increase — from 13.2 percent to about 15 percent — would be another blow to Democrats struggling to persuade voters to keep them in power.

"The most important anti-poverty effort is growing the economy and making sure there are enough jobs out there," Obama said Friday at a White House news conference. He stressed his commitment to helping the poor achieve middle-class status and said, "If we can grow the economy faster and create more jobs, then everybody is swept up into that virtuous cycle."

Interviews with six demographers who closely track poverty trends found wide consensus that 2009 figures are likely to show a significant rate increase to the range of 14.7 percent to 15 percent.

Should those estimates hold true, some 45 million people in this country, or more than 1 in 7, were poor last year. It would be the highest single-year increase since the government began calculating poverty figures in 1959. The previous high was in 1980 when the rate jumped 1.3 percentage points to 13 percent during the energy crisis.

Among the 18-64 working-age population, the demographers expect a rise beyond 12.4 percent, up from 11.7 percent. That would make it the highest since at least 1965, when another Democratic president, Lyndon B. Johnson, launched the war on poverty that expanded the federal government's role in social welfare programs from education to health care.

Demographers also are confident the report will show:

_Child poverty increased from 19 percent to more than 20 percent.

_Blacks and Latinos were disproportionately hit, based on their higher rates of unemployment.

_Metropolitan areas that posted the largest gains in poverty included Modesto, Calif.; Detroit; Cape Coral-Fort Myers, Fla.; Los Angeles and Las Vegas.

"My guess is that politically these figures will be greeted with alarm and dismay but they won't constitute a clarion call to action," said William Galston, a domestic policy aide for President Bill Clinton. "I hope the parties don't blame each other for the desperate circumstances of desperate people. That would be wrong in my opinion. But that's not to say it won't happen."

Lawrence M. Mead, a New York University political science professor who is a conservative and wrote "The New Politics of Poverty: The Nonworking Poor in America," argued that the figures will have a minimal impact in November.

"Poverty is not as big an issue right now as middle-class unemployment. That's a lot more salient politically right now," he said.

But if Thursday's report is as troubling as expected, Republicans in the midst of an increasingly strong drive to win control of the House, if not the Senate, would get one more argument to make against Democrats in the campaign homestretch.

The GOP says voters should fire Democrats because Obama's economic fixes are hindering the sluggish economic recovery. Rightly or wrongly, Republicans could cite a higher poverty rate as evidence.

Democrats almost certainly will argue that they shouldn't be blamed. They're likely to counter that the economic woes — and the poverty increase — began under President George W. Bush with the near-collapse of the financial industry in late 2008.

Although that's true, it's far from certain that the Democratic explanation will sway voters who already are trending heavily toward the GOP in polls as worrisome economic news piles up.

Hispanics and blacks — traditionally solid Democratic constituencies — could be inclined to stay home in November if, as expected, the Census Bureau reports that many more of them were poor last year.

Beyond this fall, the findings could put pressure on Obama to expand government safety net programs ahead of his likely 2012 re-election bid even as Republicans criticize him about federal spending and annual deficits. Those are areas of concern for independent voters whose support is critical in elections.

Experts say a jump in the poverty rate could mean that the liberal viewpoint — social constraints prevent the poor from working — will gain steam over the conservative position that the poor have opportunities to work but choose not to because they get too much help.

"The Great Recession will surely push the poverty rate for working-age people to a nearly 50-year peak," said Elise Gould, an economist with the Economic Policy Institute. She said that means "it's time for a renewed attack on poverty."

To Douglas Besharov, a University of Maryland public policy professor, the big question is whether there's anything more to do to help these families.

The 2009 forecasts are largely based on historical data and the unemployment rate, which climbed to 10.1 percent last October to post a record one-year gain.

The projections partly rely on a methodology by Rebecca Blank, a former poverty expert who now oversees the census. She estimated last year that poverty would hit about 14.8 percent if unemployment reached 10 percent. "As long as unemployment is higher, poverty will be higher," she said in an interview then.

A formula by Richard Bavier, a former analyst with the White House Office of Management and Budget who has had high rates of accuracy over the last decade, predicts poverty will reach 15 percent.

That would put the rate at the highest level since 1993. The all-time high was 22.4 percent in 1959, the first year the government began tracking poverty. It dropped to a low of 11.1 percent in 1973 after Johnson's war on poverty but has since fluctuated in the 12-14 percent range.

In 2008, the poverty level stood at $22,025 for a family of four, based on an official government calculation that includes only cash income before tax deductions. It excludes capital gains or accumulated wealth. It does not factor in noncash government aid such as tax credits or food stamps, which have surged to record levels in recent years under the federal stimulus program.

Beginning next year, the government plans to publish new, supplemental poverty figures that are expected to show even higher numbers of people in poverty than previously known. The figures will take into account rising costs of medical care, transportation and child care, a change analysts believe will add to the ranks of both seniors and working-age people in poverty.

Degrowth-seminaari Helsingissä

Degrowth Finland -liikkeen 24.9. järjestämässä Kasvu murroksessa -konferenssissa peräänkuulutettiin laajan kansalaisliikkeen tarpeellisuutta. Konferenssin keynote-puhujat olivat Tim Jackson, Peter Victor ja Serge Latouche. Helsingin yliopiston filosofian laitoksen johtaja Thomas Wallgren totesi osuvasti, että taloudellisia kysymyksiä on problematisoitu ja pohdittu nyt vuosikymmeniä, mutta nyt on aika kerääntyä yhteen ja käydä sanoista tekoihin.

Taloussanomat: Korkeat palkat eivät kannusta

Taloussanomien verkkouutisessa viitattiin työmarkkina-asiantuntijaan Tina Sweinsiin, jonka mukaan "aineellinen palkitseminen on tehokasta, kunhan palkitsemisjärjestelmää pidetään oikeudenmukaisena" ja "kriteereitä selvinä." Samassa jutussa mainitaan, että moni kaipaa nykyään aineetonta palkitsemista, joista esimerkkeinä annetaan työaikojen jousto ja koulutusmahdollisuudet.

Taloussanomat 23.9.2010
Lehti: Raha ei riitä työntekijän kannustamiseen


Raha yksinään ei kannusta enää nykypäivän työntekijää. Nyt kaivataan muun muassa säännöllistä palautetta ja mahdollisuuksia kouluttautua.

Ei rahasta toki ole ainoastaan harmia. Palkitseminen on kuitenkin monimuotoisempi ilmiö.

– Palkitsemista tulisi tarkastella yhtenä kokonaisuutena, sanoo työmarkkina-asiantuntija Tina Sweins Työsuojelurahaston ja Työturvallisuuskeskuksen Telma-lehdessä.

Sweinsin mukaan aineellinen palkitseminen tehokasta, kunhan palkitsemisjärjestelmää pidetään oikeudenmukaisena ja tulospalkkioiden kriteereitä selvinä.

Moni kaipaa kuitenkin nykyään aineetonta palkitsemista. Esimerkiksi työaikojen joustoja ja koulutusmahdollisuuksia arvostetaan.

Työntekijöille järjestetyissä kyselyissä toivelistan kärkeen nousee usein työsuhteen pysyvyys.


New York Times: Rikkaat heikentävät julkista sektoria

Taloustieteen nobelisti Paul Krugman kirjoittaa kolumnissaan "The Angry Rich and Taxes", että yhdysvaltalaiset rikkaat pyrkivät säilyttämään etuoikeutensa kirjaimellisesti hinnalla millä hyvänsä. Krugmanin mukaan heillä on yhteiskunnallisen statuksen ja vaurautensa vuoksi enemmän vaikutusvaltaa, ja he käyttävät yhteyksiään poliitikkoihin ajaakseen entistä suurempia verohelpotuksia varakkaimmalle osalle väestöstä:
You see, the rich are different from you and me: they have more influence. It’s partly a matter of campaign contributions, but it’s also a matter of social pressure, since politicians spend a lot of time hanging out with the wealthy. So when the rich face the prospect of paying an extra 3 or 4 percent of their income in taxes, politicians feel their pain — feel it much more acutely, it’s clear, than they feel the pain of families who are losing their jobs, their houses, and their hopes.
New York Times 19.9.2010
The Angry Rich



Anger is sweeping America. True, this white-hot rage is a minority phenomenon, not something that characterizes most of our fellow citizens. But the angry minority is angry indeed, consisting of people who feel that things to which they are entitled are being taken away. And they’re out for revenge.

No, I’m not talking about the Tea Partiers. I’m talking about the rich.

These are terrible times for many people in this country. Poverty, especially acute poverty, has soared in the economic slump; millions of people have lost their homes. Young people can’t find jobs; laid-off 50-somethings fear that they’ll never work again.

Yet if you want to find real political rage — the kind of rage that makes people compare President Obama to Hitler, or accuse him of treason — you won’t find it among these suffering Americans. You’ll find it instead among the very privileged, people who don’t have to worry about losing their jobs, their homes, or their health insurance, but who are outraged, outraged, at the thought of paying modestly higher taxes.

The rage of the rich has been building ever since Mr. Obama took office. At first, however, it was largely confined to Wall Street. Thus when New York magazine published an article titled “The Wail Of the 1%,” it was talking about financial wheeler-dealers whose firms had been bailed out with taxpayer funds, but were furious at suggestions that the price of these bailouts should include temporary limits on bonuses. When the billionaire Stephen Schwarzman compared an Obama proposal to the Nazi invasion of Poland, the proposal in question would have closed a tax loophole that specifically benefits fund managers like him.

Now, however, as decision time looms for the fate of the Bush tax cuts — will top tax rates go back to Clinton-era levels? — the rage of the rich has broadened, and also in some ways changed its character.

For one thing, craziness has gone mainstream. It’s one thing when a billionaire rants at a dinner event. It’s another when Forbes magazine runs a cover story alleging that the president of the United States is deliberately trying to bring America down as part of his Kenyan, “anticolonialist” agenda, that “the U.S. is being ruled according to the dreams of a Luo tribesman of the 1950s.” When it comes to defending the interests of the rich, it seems, the normal rules of civilized (and rational) discourse no longer apply.

At the same time, self-pity among the privileged has become acceptable, even fashionable.

Tax-cut advocates used to pretend that they were mainly concerned about helping typical American families. Even tax breaks for the rich were justified in terms of trickle-down economics, the claim that lower taxes at the top would make the economy stronger for everyone.

These days, however, tax-cutters are hardly even trying to make the trickle-down case. Yes, Republicans are pushing the line that raising taxes at the top would hurt small businesses, but their hearts don’t really seem in it. Instead, it has become common to hear vehement denials that people making $400,000 or $500,000 a year are rich. I mean, look at the expenses of people in that income class — the property taxes they have to pay on their expensive houses, the cost of sending their kids to elite private schools, and so on. Why, they can barely make ends meet.

And among the undeniably rich, a belligerent sense of entitlement has taken hold: it’s their money, and they have the right to keep it. “Taxes are what we pay for civilized society,” said Oliver Wendell Holmes — but that was a long time ago.

The spectacle of high-income Americans, the world’s luckiest people, wallowing in self-pity and self-righteousness would be funny, except for one thing: they may well get their way. Never mind the $700 billion price tag for extending the high-end tax breaks: virtually all Republicans and some Democrats are rushing to the aid of the oppressed affluent.

You see, the rich are different from you and me: they have more influence. It’s partly a matter of campaign contributions, but it’s also a matter of social pressure, since politicians spend a lot of time hanging out with the wealthy. So when the rich face the prospect of paying an extra 3 or 4 percent of their income in taxes, politicians feel their pain — feel it much more acutely, it’s clear, than they feel the pain of families who are losing their jobs, their houses, and their hopes.

And when the tax fight is over, one way or another, you can be sure that the people currently defending the incomes of the elite will go back to demanding cuts in Social Security and aid to the unemployed. America must make hard choices, they’ll say; we all have to be willing to make sacrifices.

But when they say “we,” they mean “you.” Sacrifice is for the little people.

Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta



Viimeaikainen sosiobiologinen tutkimus on ottanut aimo harppauksia eteenpäin tutkiessaan, mikä motivoi ihmistä työhön ja miten työpanosta pystytään parantamaan. RSA Animaten kuvittaman ja Dan Pinkin pitämän luennon tärkein teesi on, etteivät muhkeat bonukset paranna tehokkuutta ajatustyötä vaativissa tehtävissä, päinvastoin. Jos ihmisen perustarpeet on täytetty riittävällä palkkiolla, työmotivaatiota ja -tehokkuutta lisää ensisijaisesti mahdollisuus parantaa omaa osaamistaan sekä se, että kokee työnsä merkittäväksi.