Taloussanomat: Tässä on se raja, mihin asti palkka parantaa elämääsi

Talouselämä uutisoi Princetonin yliopiston tutkimuksesta, jossa tutkittiin palkkatason vaikutusta elämänlaatuun 450 000 amerikkalaisen vastausten perusteella.

40 000 kruunun eli noin 4360 euron kuukausipalkkaan asti yleinen tyytyväisyys elämään parani huomattavasti. Mutta tuon jälkeen lisäpalkka ei enää tee meitä iloisemmaksi eikä vähennä stressiämme, tutkimus kertoo.

Olemme poimineet blogiimme aikaisemmin uutisia myös siitä, kuinka ihmiset haluaisivat korkeamman palkan sijaan lisää vapaa-aikaa, kuinka korkeaa palkkaa enemmän kannustaa työajoista joustamisen mahdollisuus ja mahdollisuus kehittyä työssään sekä siitä kuinka eriarvoisuuden väheneminen on ihmisille tärkeämpää kuin omien ansioiden kasvaminen.


Taloussanomat 27.6.2011 
Tässä on se raja, mihin asti palkka parantaa elämääsi

Kun palkka nousee ja rahaa on enemmän käytettävissä, ihminen tuntee itsensä onnellisemmaksi. Mutta on olemassa raja, jonka jälkeen tyytyväisyydentunne ei enää kasva, ainakaan samaa tahtia pankkitilin saldon kanssa.

Kun on riittävästi rahaa käytettävissä, ihmisen elämänlaatu paranee. Ei tarvitse huolehtia, onko rahaa tarpeeksi käytettävissä kaikkeen tarpeelliseen ja lomallekin voi lähteä huoleti. Mutta miten paljon rahaa oikeastaan tarvitaan?

Yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston tutkijat ovat onnistuneet määrittämään palkkatason, jonka jälkeen lisäpalkka ei enää nosta niin sanottua onnellisuustasoa, kertoo ruotsalainen e24-verkkolehti.

Vastaus löytyi käymällä läpi noin 450 000 amerikalaisen vastauksia.

40 000 kruunun eli noin 4360 euron kuukausipalkkaan asti yleinen tyytyväisyys elämään parani huomattavasti. Mutta tuon jälkeen lisäpalkka ei enää tee meitä iloisemmaksi eikä vähennä stressiämme, tutkimus kertoo.

Sen sijaan tyytyväisyydentunne kasvaa aina 54 000 kruunun eli noin 5890 euron kuukausipalkkaan asti.

Taloussanomat: Talouskriisi lisännyt rötöstelyä yrityksissä

Taloussanomat:

Talouskriisi on lisännyt väärinkäytöksiä yrityksissä. Ernst & Youngin tutkimuksen mukaan 20 prosenttia eurooppalaisten yritysten työntekijöistä hyväksyy korruption, mikäli se edesauttaa kauppojen syntymistä.

(...) – Taloudellisesti epävarmat ajat ovat lisänneet paineita yrityksen tuloksentekoon, mikä näyttäisi heijastuvan myös väärinkäytösten lisääntymiseen, kommentoi väärinkäytöksiin liittyvään neuvontaan erikoistunut Maria Rekola Ernst & Youngilta.

Uutisen esiinnostama ilmiö on tyyppiesimerkki tilanteesta, jossa markkinamekanismit ohjaavat ihmisiä toimimaan yhteiskunnallisesti haitallisella tavalla. Tulosvastuu ja markkinakilpailu ajavat yrityksiä omaksumaan monenlaisia strategioita voittojen kasvattamiseksi. Monet näistä strategioista tehostavat yrityksen toimintaa ja ne voidaan siten katsoa olevan yhteisölle hyväksi.

Kuitenkin myös sellaiset strategiat, joista aiheutuu yhteisölle kustannuksia ja haittaa ovat yrityksille keino kasvattaa voittojaan. Tämänkaltainen taloudellinen toiminta aiheuttaa ulkoisvaikutuksia, jotka lankeavat kolmansien osapuolten maksettavaksi, mikä aiheuttaa tehottomuutta taloudessa. Lisäksi kyseessä olevassa tapauksessa korruption ja epäluottamuksen lisääntyminen aiheuttaa yhteisölle myös muutakin kuin taloudellista haittaa.

Markkinoista puhuttaessa nostetaan usein esille "näkymätön käsi", joka ohjaa omaa etuaan tavoittelevia yksilöitä toimimaan yhteiskunnallisesti hyödyllisellä tavalla parantaen näin talouden kokonaistehokkuutta ja yleistä hyvinvointia. Vähemmän tunnettu käsite on "näkymätön jalka", joka on edellä kuvatun ilmiön kääntöpuoli. Tämä tarkoittaa sitä, että markkinakilpailu saa taloudellista etuaan tavoittelevat yksilöt toimimaan tavalla, josta seuraa yhteisölle paljon harmia ja kustannuksia.

Taloussanomat 23.6.2011
"Pakko tehdä tulosta – rötöstely on ok"


Talouskriisi on lisännyt väärinkäytöksiä yrityksissä. Ernst & Youngin tutkimuksen mukaan 20 prosenttia eurooppalaisten yritysten työntekijöistä hyväksyy korruption, mikäli se edesauttaa kauppojen syntymistä.

Maailmanlaajuinen talouskriisi on lisännyt väärinkäytöksiä ja lahjontaa yrityksissä. Asia käy ilmi tilintarkastaja Ernst & Youngin Fraud Survey 2011 -tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan viidennes eurooppalaisten suuryritysten työntekijöistä hyväksyy rahan, lahjusten tai lahjojen tarjoamisen yhteistyökumppaneille kauppojen edistämiseksi. Vastaajista jopa 40 prosenttia koki, että liike-elämän korruptio ja lahjonta ovat lisääntyneet viimeisen kahden vuoden aikana talouskriisin myötä.

– Taloudellisesti epävarmat ajat ovat lisänneet paineita yrityksen tuloksentekoon, mikä näyttäisi heijastuvan myös väärinkäytösten lisääntymiseen, kommentoi väärinkäytöksiin liittyvään neuvontaan erikoistunut Maria Rekola Ernst & Youngilta.

Ernst & Youngin tutkimus on yhteneväinen toisen tilintarkastajan KPMG:n viime viikolla julkistaman tutkimuksen kanssa. KPMG:n mukaan rötökset yritysmaailman huipulla ovat lisääntyneet taantuman vuoksi.

– Tutkimuksemme perusteella voi sanoa, että eurooppalaisten yritysten ja erityisesti yritysjohdon tulisi kiinnittää enemmän huomiota eettisiin toimintatapoihin ja korruption kitkemiseen, Rekola sanoo Ernst & Youngin tutkimuksesta.

Vaikka 62 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että yritysmaailman lahjonta ja korruptio on yleistä omassa maassa, puolet vastaajista eivät nähneet ongelmien koskevan omaa liiketoimintasektoriaan.

Ernst & Youngin mukaan valmiimpia lahjuksia ollaan maksamaan Kreikassa ja Venäjällä. Norjassa vain kuusi prosenttia vastaajista ilmaisi olevansa valmis maksamaan lahjuksia. Nykyistä tiukempaa sääntelyä korruption ja väärinkäytösten kitkemiseksi kaivattiin talouskriisin pahiten höykyttämissä maissa, kuten Portugalissa, Irlannissa ja Kreikassa.

Tutkimus: Köyhyys saattaa ehkäistä muistin ja oppimiskyvyn kehittymistä

Wisconsin-Madisonin yliopiston tutkijaryhmä tutki lasten aivojen hippokampuksen alueen kehityksen ja perheen sosio-ekonomisen aseman yhteyttä. Hippokampuksen alue on vastuussa sekä muistista että oppimisesta, ja stressi vaikuttaa negatiivisesti kyseisen alueen kehittymiseen. Koska köyhemmissä perheissä koetaan enemmän stressiä, tutkijat olettivat tämän vaikuttavan näiden perheiden lasten myöhempään opiskelumenestykseen.

The study’s findings include:

    * Children from lower socioeconomic backgrounds had less gray matter compared to children from more affluent backgrounds.
    * One level of higher income status is associated with 14.5% greater growth of active grey area in the hippocampus, even after holding constant many other contributing factors.

The study indicates that “differences in the hippocampus, perhaps due to stress tied to growing up in poverty, might partially explain differences in long-term memory, learning, control of neuroendocrine functions, and modulation of emotional behavior.”

Myös kaksostutkimuksissa on saatu selville, että köyhyys vaikuttaa siihen, kuinka lapsi pääsee kehittymään geneettisen potentiaalisen mahdollistamalla tavalla. Nämä tutkimukset viittaavat voimakkaasti siihen, että köyhyys ja alhainen yhteiskunnallinen asema vaikuttaa lapsen mahdollisuuksiin jo fysiologisella tasolla, mikä kyseenalaistaa vahvasti olettamusta mahdollisuuksien tasa-arvosta yhteiskunnassa, jossa erot varallisuudessa ja yhteiskunnallisessa asemassa ovat suuret.

Journalist Resource 16.05.2011
Family Income and Child Brain Growth


The hippocampus area of the brain controls memory and learning. Its healthy development is important for later success in life, but can be negatively affected by stress. Because stress is often greater in homes with financial difficulties, some researchers believe this could explain lower academic performance among children from families at lower socioeconomic levels.

A study by researchers at the University of Wisconsin-Madison and Harvard University, “Association between Income and the Hippocampus,” compared data among more than 400 children ranging from 4 to 18 years old. The children’s families were divided by socioeconomic level, with the lowest income group composed of families 150% below the Federal Poverty Line ($22,050 for a family of four.) The study screened out children who had mental health issues or indications of very low intelligence.

The study’s findings include:

    * Children from lower socioeconomic backgrounds had less gray matter compared to children from more affluent backgrounds.
    * One level of higher income status is associated with 14.5% greater growth of active grey area in the hippocampus, even after holding constant many other contributing factors.
    * The results held for both Caucasian and non-Caucasian children, though the researchers suggest that more such research needs to focus on questions of ethnicity.

The study indicates that “differences in the hippocampus, perhaps due to stress tied to growing up in poverty, might partially explain differences in long-term memory, learning, control of neuroendocrine functions, and modulation of emotional behavior.” Furthermore, understanding the potential relationship between poverty and brain growth “may aid in the design and implementation of intervention programs” that address health and education needs for underprivileged children.

Taloussanomat: Joka neljäs ei usko jaksavansa vanhuuseläkkeelle asti

Taloussanomat:

Valtaosa suomalaisista, 60 prosenttia, uskoo jättävänsä työelämän saavutettuaan virallisen eläkeiän, ilmenee Lassila & Tikanojan teettämästä tutkimuksesta.

Vastaajien mukaan työuria saataisiin pidennettyä parhaiten räätälöimällä työtehtäviä, laadukkaalla esimiestyöllä sekä hyvällä työilmapiirillä. Työssä jaksamista helpottaa työterveyshuolto sekä mahdollisuus joustaa työajoissa ja saada ammattitaitoa edistävää koulutusta. Tutkimukseen osallistuneiden mielestä työuran jatkamiseen eläkeikään asti kannustavat mielenkiintoiset työtehtävät, mahdollisuus joustaa työajoissa sekä mukavat työkaverit.

Erityisesti nuoret näkivät uhkana työssä jaksamiselle esimiestyön laadun, töiden organisoinnin ja työilmapiirin.

Joka toinen kyselyyn vastannut ilmoitti, ettei lääkinnällinen ja ammatillinen kuntoutus eikä työtehtävien räätälöinti työkyvyn mukaan ole heidän käytettävissään työpaikalla.

Osallisuustaloudessa työpaikalla työtehtävät jaettaisiin tasapainotettuihin työkokonaisuuksiin, mikä tarkoittaisi sekä ikävien ja raskaiden että miellyttävien ja palkitsevien työtehtävien jakamista mahdollisimman tasan kaikkien työntekijöiden kesken. Työpaikoilla ei olisi nykyisen kaltaisia johtajia eikä omistajia, joilla on viimekädessä valta päättää siitä kuinka työ järjestetään ja milloin sitä tehdään, vaan työpaikalla kaikki työntekijät neuvottelisivat keskenään työn tekemisestä. Edellisen kaltaisilla rakenteilla voidaan perustellusti olettaa olevan erittäin myönteinen vaikutus työpaikan sisäiseen ilmapiiriin sekä yhteishenkeen ja tätä kautta jokaisen työssäviihtyvyyteen.

Taloussanomat 12.7.2011
Joka neljäs ei usko jaksavansa vanhuuseläkkeelle asti

Neljäsosa työssäkäyvistä suomalaisista ei usko jatkavansa töissä vanhuuseläkeikään eli 63–68-vuotiaaksi asti. Vajaa kahdeksan prosenttia taas uskoo jäävänsä eläkkeelle vasta yli 68-vuotiaana.

Valtaosa suomalaisista, 60 prosenttia, uskoo jättävänsä työelämän saavutettuaan virallisen eläkeiän, ilmenee Lassila & Tikanojan teettämästä tutkimuksesta.

Suomessa eläkkeelle jäädään kuitenkin keskimäärin alle 60-vuotiaana. Eläkkeellesiirtymisikää laskevat työkyvyttömyyseläkkeet.

– Työkyvyttömyyseläkkeellä on tällä hetkellä noin 270 000 suomalaista eli joka viides eläkkeensaaja, työkykycontroller Hanna Kankainen Lassila & Tikanojasta kertoo.

– Työkykyjohtamisen on oltava tärkeä osa esimiestyötä, jotta työuria voidaan pidentää ja työkyvyttömyyseläkkeitä välttää.

Vastaajien mukaan työuria saataisiin pidennettyä parhaiten räätälöimällä työtehtäviä, laadukkaalla esimiestyöllä sekä hyvällä työilmapiirillä. Työssä jaksamista helpottaa työterveyshuolto sekä mahdollisuus joustaa työajoissa ja saada ammattitaitoa edistävää koulutusta. Tutkimukseen osallistuneiden mielestä työuran jatkamiseen eläkeikään asti kannustavat mielenkiintoiset työtehtävät, mahdollisuus joustaa työajoissa sekä mukavat työkaverit.

Erityisesti nuoret näkivät uhkana työssä jaksamiselle esimiestyön laadun, töiden organisoinnin ja työilmapiirin.

Joka toinen kyselyyn vastannut ilmoitti, ettei lääkinnällinen ja ammatillinen kuntoutus eikä työtehtävien räätälöinti työkyvyn mukaan ole heidän käytettävissään työpaikalla.

Kesäkuussa tehty tutkimus toteutettiin internetpaneelin avulla. Vastauksia antoi 703 työssäkäyvää suomalaista.

Eläkkeelle kolme vuotta myöhemmin

Lassila & Tikanojassa työkykyjohtamiseen panostaminen on tuonut hyviä tuloksia. Vuonna 2006 käynnistetty hanke on saanut sairauspoissaolojen määrän laskemaan 7,5 prosentista 5,7 prosenttiin.

– Sairauspoissaoloihin kiinnitetään ajoissa huomiota ja esimiehet reagoivat niihin varhaisessa vaiheessa. Työkykyongelmista keskustellaan yhdessä ja niihin yritetään löytää ratkaisuja, Kankainen kuvailee hanketta.

– Tavoite on se, että henkilö selviytyisi omassa työssään tai sitten vaihtaisi johonkin hänelle paremmin sopivaan työtehtävään. Näin on kitketty niin sanotut turhat työkyvyttömyyseläkkeet. Keinoja ovat työn tai työajan uudelleenjärjestely, lääkinnällinen tai ammatillinen kuntoutus sekä työterveyshuollon tehokas käyttäminen.

Työntekijöiden keskimääräinen eläköitymisikä on noussut yhtiössä hankkeella 59,4 vuodesta 62,4 vuoteen.

Taloussanomat: Köyhät vanhenevat nopeammin

Taloussanomat:

Tutkijat ovat varmistaneet yhteyden sosiaalisten tekijöiden ja ikääntymisvauhdin välillä. DNA-testit osoittivat, että köyhät, epäterveellisesti syövät sekä vuokralla asuvat vanhenivat nopeammin kuin muut.

Ikääntymisen mittarina Glasgow'n kansanterveydenlaitoksen tutkijat käyttivät kromosomien päissä olevien telomeerien lyhentymistä. Vuosien karttuessa näillä kromosomien "hännillä" on tapana lyhentyä.

Telomeerien muuttuessa liian lyhyiksi solu ei pysty enää uusiutumaan.

Kymmenen vuoden seurantajakson aikana alle 25 000 puntaa (noin 28 500 euroa) vuodessa tienaavien telomeerit lyhenivät keskimäärin 7,7 prosenttia, kun korkeammassa tuloluokassa vähentyminen oli vain 0,6 prosentin luokkaa.

Sama ilmiö nostettiin esiin myös Suomessa, viimeisimmässä Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa, josta kävi ilmi että ero elinajanodotteessa rikkaimman ja köyhimmän viidenneksen välillä on 12 vuotta.

Taloussanomien lähteenä ollut BBC:n uutinen on luettavissa täältä.



Taloussanomat 27.7.2011
Tutkimus: Köyhät vanhenevat nopeammin

Tutkijat ovat varmistaneet yhteyden sosiaalisten tekijöiden ja ikääntymisvauhdin välillä. DNA-testit osoittivat, että köyhät, epäterveellisesti syövät sekä vuokralla asuvat vanhenivat nopeammin kuin muut.

Ikääntymisen mittarina Glasgow'n kansanterveydenlaitoksen tutkijat käyttivät kromosomien päissä olevien telomeerien lyhentymistä. Vuosien karttuessa näillä kromosomien "hännillä" on tapana lyhentyä.

Telomeerien muuttuessa liian lyhyiksi solu ei pysty enää uusiutumaan.

Kymmenen vuoden seurantajakson aikana alle 25 000 puntaa (noin 28 500 euroa) vuodessa tienaavien telomeerit lyhenivät keskimäärin 7,7 prosenttia, kun korkeammassa tuloluokassa vähentyminen oli vain 0,6 prosentin luokkaa.

Sama ilmiö oli havaittavissa myös terveellisesti ja epäterveellisesti syövien välillä sekä vuokra-asunnoissa ja omistusasunnoissa asuvien kesken.

Tutkimuksesta kertoi BBC News.

HS: Toivottomien raivoa Britanniassa

Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan Lontoon köyhillä alueilla syttyneistä mellakoista, yhdistäen niihin asianmukaisesti Iso-Britanniassakin kiihtyneen leikkauspolitiikan lähes rikollisiksi (leikkauspolitiikan rikkoessa useiden maiden perustuslaeissa sekä YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa määritettyä tasa-arvoista oikeutta esimerkiksi asialliseen terveydenhoitoon ja koulutukseen) luettavat seuraukset.

Kun sosiaalipalveluja, koulutustukia ja nuorisotoiminnan määrärahoja leikataan, poliisi jää köyhissä lähiöissä monien ainoaksi kontaktiksi viranomaisiin.

Helsingin Sanomat nostaa keskeiseksi ongelmaksi ja leikkauspolitiikan seuraukseksi viranomaiskontaktien kapenemisen, mutta tämä tuskin on eriarvoistavan politiikan keskeisimpiä ongelmia. Parecon Finlandin blogissa on kerätty huolestuttavaa tilastotietoa ja uutisointia eriarvoistumisen seurauksista, ja Lontoon mellakoiden takana yksiä keskeisiä tekijöitä ovat päätösvallan keskittymisestä seuraava vieraantuminen omasta yhteisöstä ja sen päätöksenteosta, epätasapainosten neuvotteluasemien seurauksena kurjistuva mahdollisuus omaehtoisuuteen omassa elämässä ja työnteossa sekä mahdollisesti veronkiertoa, miljoonavoittojen piilottamista ja vain oman edun tavoittelua (toisille siitä koituvista seurauksista piittaamatta) ruokkiva ilmapiiri.

Esimerkiksi veroa kiertävien yritysten jatkuva rankaisemattomuus ja finanssiyritysten miljoonatuhlausten palkitseminen julkisella rahalla sekä julkisten palvelujen myymisellä pilkkahintaan ovat kaikki seurauksiltaan äärimmäisen vahingollisia ja taloudellisesti kalliita virheitä, joiden syitä on mahdollista jäljittää talouden rakenteellisiin ongelmiin.

Helsingin Sanomien kirjoitus ei myöskään osoita aivan selvästi, että mellakat eivät ole millään muotoa yllätys kun esimerkiksi poliisiväkivallan merkille pantava rankaisemattomuus, kaikkein vähäosaisimpien laajamittainen huono terveydentila ja jatkuvasti leikattavat terveyspalvelut, nuorisotalojen sulkeminen sekä asumisen ja ruoan hintojen kallistuminen otetaan huomioon.

Lisäksi, jo ainoana vaihtoehtona esitetyn leikkauspolitiikan on selkeästi nähty johtavan mellakoinnin ja epävakauden lisääntymiseen. Eriarvoisuus ja omaehtoisuuden puute omaa elämää ja yhteisöä koskevista asioista eivät yksinkertaisesti ole hyväksyttäviä piirteitä yhteiskunnassa, ja talouden osalta sen rakenteiden tulisi ottaa tämä huomioon järkevästi ja ennaltaehkäisevästi.

HS 10.8.2011
Toivottomien raivoa Britanniassa

Lontoo ja useat muut Britannian suurkaupungit ovat viikonvaihteesta lähtien ilta illan jälkeen kokeneet pahimmat mellakkansa sitten 1980-luvun. Valtaosa riehujista on teini-ikäisiä poikia köyhiltä, etnisesti kirjavilta asuinalueilta.

Konservatiivinen pääministeri David Cameron keskeytti levottomuuksien vuoksi lomamatkansa. Hallitus puhuu tapahtumista ensi sijassa rikollisuutena.

Järjestyksen palauttaminen on tietenkin Cameronin kiireellisin huoli, mutta se yksin ei riitä.

On paljastavaa, että Cameron lupasi tiistai-illaksi Lontoon kaduille edellisiin päiviin verrattuna yli kaksin verroin poliiseja, mutta hänen hallituksensa armoton säästöohjelma on leikkaamassa satojentuhansien valtion työpaikkojen mukana myös poliisin miesvahvuutta jopa viidenneksen.

Mellakat lähtivät liikkeelle lauantaina, kun poliisi ampui mustan miehen epäselvissä olosuhteissa Tottenhamin alueella.

Vaikka Britannian poliisi on sitten 1980-luvun yhteenottojen parantanut suhteitaan etnisiin vähemmistöihin, kauna poliisia kohtaan leimahtaa yhä herkästi. Kun sosiaalipalveluja, koulutustukia ja nuorisotoiminnan määrärahoja leikataan, poliisi jää köyhissä lähiöissä monien ainoaksi kontaktiksi viranomaisiin.

Järjestyksenvalvojien hetkellinen voimattomuus on päästänyt lähiönuoret harvinaiseen vallan makuun, joka on ollut omiaan laajentamaan rähinöintiä.

Mielijohteesta ja laumakäyttäytymisestä syntyvää rettelöintiä ei pidä kaunistellen nimittää yhteiskunnalliseksi toiminnaksi. Kiukku ei tee ryöstelystä ja kanssaihmisten omaisuuden tuhoamisesta hyväksyttävää. Naapurien kerrostalokoteja on palanut poroksi, kun katutason kauppa on tuikattu tuleen. Varkaudet ovat vahingoittaneet paitsi suuryhtiöiden liikeketjuja myös paikallisia pienyrittäjiä.

Toivottomuus ja köyhyys eivät pakota ketään rikoksiin ja väkivaltaan. Satojen nuorten sitkeä mellakointi on silti vakava ilmiö, jonka ehkäiseminen on mahdollista vain selvittämällä sen taustat.

Britanniassa myös oppositiopuolue Labourin ja tuhokuvista intoutuvan median on syytä miettiä rooliaan. Poliittinen järjestelmä ei täytä tehtäväänsä, jos epäoikeudenmukaisuuden kokemuksille ei löydy muuta näkyvää ilmaisukeinoa kuin silmitön riehuminen.

YLE: Talvivaaran lähikylien asukkaiden tahto ei toteudu

YLE:n uutisoima Talvivaaran kaivoksen päästöjä koskeva keskustelu on kuvaava esimerkki kansalaisten vähäisestä vaikutusvallasta liiketoiminnan mahdollisesti terveydellekin haitallisten seurausten edessä.

Kaivoksen lähikylien asukkaiden huoli koskee niin vesistöjen kuormittumista, hajua, melua ja pölyä. Kun Talvivaaran edustajat kertovat kyläläisille, että ympäristöstä huolehtiminen on yhtiölle erittäin tärkeää, eivät kaikki jaksa uskoa sanomisiin. Tuhkakylällä asuva Ari Kananen tuumailee, että sanojen sijaan tekoja kaivattaisiin.

- Olo on samanlainen kuin vuosi sitten. Silloin kerrottiin suunnilleen samat asiat vaan mitään ei oikein sitten ole tapahtunut. Vesistöjen saastumisen lisäksi kylällä vaivaavat niin melu, haju kuin pölykin. Pöly sotkee paikkoja ja haittaa metsien kasvuakin.

Useissa länsimaissa kansalaiset ovat onnistuneet taistelemaan itselleen edes välttävät mahdollisuudet vaikuttaa liiketoiminnan tuhoisiin seurauksiin, mutta silti suuryritysten toimintaan on usein huomattavan vaikea puuttua vaikka haitta olisi laajalle tiedostettu. Lisäksi useissa kolmannen maailman maissa vastaavat demokratialiikkeet on kukistettu (usein esimerkiksi Neuvostoliiton tai Yhdysvaltojen avustamien vallankaappausten muodossa) ja näin yritysten on ollut mahdollista tavoitella voittoa ympäristön tai yhteisöjen tilanteesta juurikaan välittämättä.

Talvivaaran kaltaiset esimerkit kertovat Suomessakin siitä, miten vaikea yritysten liiketoiminnan ulkoisvaikutuksiin ja seurauksiin on puuttua, kun rakenteellisia keinoja demokraattisempien ratkaisujen aikaansaamiseksi ei ole sisäänrakennettuna markkinamekanismeihin.

YLE 2.8.2011
Paljon puhetta mutta tapahtuuko mitään?
Talvivaaran kaivoksen lähikylien asukkaat eivät tahdo jaksaa luottaa lupauksiin, että kaivos muuttuisi nykyistä ympäristöystävällisemmäksi. Kaivosyhtiön mukaan alkuvaiheen ylitykset esimerkiksi päästöissä vesistöihin korjataan mahdollisimman nopeasti. Kaivosyhtiön järjestämä keskustelutilaisuus täytti Tuhkakylän koulun salin Sotkamossa tiistaina.

Kaivoksen lähikylien asukkaiden huoli koskee niin vesistöjen kuormittumista, hajua, melua ja pölyä. Kun Talvivaaran edustajat kertovat kyläläisille, että ympäristöstä huolehtiminen on yhtiölle erittäin tärkeää, eivät kaikki jaksa uskoa sanomisiin. Tuhkakylällä asuva Ari Kananen tuumailee, että sanojen sijaan tekoja kaivattaisiin.

- Olo on samanlainen kuin vuosi sitten. Silloin kerrottiin suunnilleen samat asiat vaan mitään ei oikein sitten ole tapahtunut. Vesistöjen saastumisen lisäksi kylällä vaivaavat niin melu, haju kuin pölykin. Pöly sotkee paikkoja ja haittaa metsien kasvuakin.

Kanasen kanta on selvä. Hänen mukaansa ympäristölupaa on rikottu.

- Kaivoksesta ei pitäisi tulla haittaa kaivoksen ulkopuolelle. Haittoja kuitenkin on.

Kaivos korjaa tilannetta ja suunnittelee laajentamista

Talvivaara aloittaa syksyllä Kainuun ELY-keskuksen kanssa ympäristövaikutusten arviointiprosessin, koska kaivososakeyhtiö on jättänyt hakemuksen kaivospiirin kaksinkertaistamiseksi. Tuotantomäärää halutaan samalla kasvattaa kolminkertaiseksi. Talvivaaran tuore ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hilla rauhoittelee kyläläisiä, päästöjen ei pitäisi ainakaan kasvaa nykyisestä.

- Kaivostoiminnan alkuvaiheessa on tullut ylityksiä mutta ne eivät ole korjaamattomia. Lähivesiin on päässyt mangaania ja sulfiittia enemmän kuin saisi. Asiaa ollaan korjaamassa koko ajan. Ympäristövaikutuksia seurataan koko ajan tarkasti ja ongelmiin myös puututaan. Kaivostoiminnan prosessit ovat vain niin monimutkaisia, että korjaukset eivät ole aivan yksinkertaisia ja ne vievät myös aikaa.

Hillan mukaan uusin tekniikka on käytössä ja koko ajan suunnitellaan uusia keinoja, jotta päästöt vähenevät.

- Esimerkiksi päästöt vesiin ovat jo vähentyneet. Prosesseja on tehostettu ja kemikaalien käytössä ollaan tarkkana. Ympäristöystävällinen kaivos on minulle sellainen, että sen lähellä voi myös asua ilman haittoja. Uskon, että Talvivaara voi olla sellainen myös laajentuessaan.

Kaivoksella on laskettu olevan toiminta-aikaa nykyisillä malmivaroilla vielä yli 40 vuotta.

Vesistöpäästöt ovat ELY-keskuksen mukaan iso haaste

Kainuun ELY-keskus kiinnitti keväällä huomiota kaivoksen lähivesien saastumiseen. Ylitarkastaja Sirkka-Liisa Markkasen mukaan kaivoksella on iso työ saavuttaa päästöissä hyväksyttävyyden raja.

- Kyllä on tapahduttava merkittäviä parannuksia, jotta tavoite saavutetaan. Yhtiöllä on aikaa lokakuun puoliväliin saakka osoittaa, että päästöjen määrä on kääntynyt laskuun. Mikäli merkittävää parannusta ei tapahdu, eteen tulee toinen vaihe, eli uhkasakkomenettely.

Vaikka lähikylien asukkaat toivat vahvasti esiin, että kaivoksen ulkopuolella ei haittavaikutuksia saa olla, niin Markkanen lieventää viranomaisena hieman asiaa.

- Kyllähän kaivoksesta aina jonkinverran haittaa tulee.

TS: "Suomalaisilla vääristynyt käsitys siitä, millä tasolla toimitusjohtajien ansiot liikkuvat"

Taloussanomat:

Vaikka johtajien palkoista on puhuttu mediassa paljon, suomalaisilla on kovin vääristynyt käsitys siitä, millä tasolla toimitusjohtajien ansiot oikeasti liikkuvat. Taloussanomat teetti asiasta kyselytutkimuksen, jonka tulokset kertovat asiantuntijan mukaan eliitin vieraantuneen täydellisesti kansasta.

Taloussanomat selvitytti Taloustutkimuksella, mikä olisi suomalaisten mielestä sopiva kuukausipalkka suuryhtiön toimitusjohtajalle. Kyselyyn osallistuneiden vastausten keskiarvo oli 16 701 euroa (katso tilastot jutun alalaidassa). Suomalaisten mielestä toimitusjohtajien tulisi siis ansaita moninkertaisesti nykyistä vähemmän.

Suuri ero kansalaisten hahmotteleman sopivan palkkatason ja todellisuuden välillä on helppo selittää.

– Yksinkertainen selitys on se, että pörssiyhtiöiden ylimpien johtajien palkat ovat karanneet aivan kohtuuttomuuksiin. Palkkataso luo yleistä ahneuden ja kohtuuttomuuden ilmapiiriä, Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori Heikki Hiilamo sanoo.

Lisää esimerkkejä palkitsemisesta.

Taloussanomat 30.7.2011

"Johtajien palkat pilvissä, kansalla ei hajuakaan"

Vaikka johtajien palkoista on puhuttu mediassa paljon, suomalaisilla on kovin vääristynyt käsitys siitä, millä tasolla toimitusjohtajien ansiot oikeasti liikkuvat. Taloussanomat teetti asiasta kyselytutkimuksen, jonka tulokset kertovat asiantuntijan mukaan eliitin vieraantuneen täydellisesti kansasta.

malaisen palkansaajan keskitulo oli viime vuonna bonuksineen 38 000 euroa eli reilut 3 000 euroa kuukaudessa. Toimitusjohtaja ansaitsee siis lähes 20 kertaa enemmän kuin keskiverto työssäkävijä.

Taloussanomat selvitytti Taloustutkimuksella, mikä olisi suomalaisten mielestä sopiva kuukausipalkka suuryhtiön toimitusjohtajalle. Kyselyyn osallistuneiden vastausten keskiarvo oli 16 701 euroa (katso tilastot jutun alalaidassa). Suomalaisten mielestä toimitusjohtajien tulisi siis ansaita moninkertaisesti nykyistä vähemmän.

Vain kaksi prosenttia vastaajista arvioi sopivan palkan olevan yli 50 000 euroa kuukaudessa. Vastanneista 38 prosentin mielestä sopiva kuukausiansio asettuisi 9 000:n ja 20 000 euron väliin.

"Palkat karanneet
aivan kohtuuttomuuksiin"

Suuri ero kansalaisten hahmotteleman sopivan palkkatason ja todellisuuden välillä on helppo selittää.

– Yksinkertainen selitys on se, että pörssiyhtiöiden ylimpien johtajien palkat ovat karanneet aivan kohtuuttomuuksiin. Palkkataso luo yleistä ahneuden ja kohtuuttomuuden ilmapiiriä, Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori Heikki Hiilamo sanoo.

Asiaan on kiinnitetty huomiota myös valtakunnanpolitiikassa. Eduskunnan puhemiehenä keväällä pari kuukautta toiminut Ben Zyskowicz (kok) sanoi valtiopäivien avajaispuheessaan, että palkkioista on unohtunut maltti, kohtuus ja oikeudenmukaisuus.

Tutkimustuloksista ilmenee myös, että kuilu eliitin ja normaalien palkansaajien välillä on syvä.

– Taloudellinen eliitti ja palkansaajat ovat täysin vieraantuneita toisistaan. Se, mitä ihmiset pitävät kohtuullisena, on monin verroin vähemmän todelliseen tilanteeseen verrattuna. Käsitykset kohtuullisuudesta ovat erkaantuneet toisistaan, Hiilamo sanoo.

Sukupuoli ja ikä
vaikuttavat paljon

Sekä sukupuoli että ikä erottavat vastaajia selvästi. Miehet kannattavat naisia selvästi korkeampia tuloja toimitusjohtajille. Miesten vastausten keskiarvo oli 20 548 euroa, kun naiset arvioivat sopivaksi palkaksi keskimäärin 12 623 euroa.

Kaikkien suomalaisten pörssiyhtiöiden toimitusjohtaja on mies.

Iäkkäämmät kannattavat korkeampia tuloja kuin nuoret. Etenkin yli 65-vuotiaat vastaajat kannattavat muita korkeampia palkkoja toimitusjohtajille.

Tutkimuksen tulokset ovat Heikki Hiilamon oletusten mukaisia.

– Tulokset menevät sosioekonomisen aseman mukaan, eli mitä pienemmät tulot, alhaisempi koulutustaso ja heikompi asema työmarkkinoilla, sitä pienempänä pitää toimitusjohtajille soveliasta palkkatasoa, hän sanoo.

Sukupuolten välistä näkemyseroa Hiilamo selittää sillä, että palkka-arviota peilataan omiin ja tuttavien tuloihin ja miehillä on keskimäärin naisia korkeammat tulot.

Koulutustaustan, asuinpaikan
ja puoluekannan merkitys

Erot eri koulutustaustaisten ihmisten välillä näyttäytyvät tuloksissa selkeästi. Peruskoulun tai kansakoulun jälkeen opinnot lopettaneista vain 24 prosenttia kannattaa yli 10 000 euron kuukausiansioita. Yliopistossa koulutetuista yli puolet, 53 prosenttia, kannattaa toimitusjohtajille yli 10 000 euron palkkaa kuukaudessa.

Myös asuinpaikalla on merkitystä; Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa asuvien mielestä sopiva palkkataso on korkeampi kuin maaseudulla asuvien mielestä.

Puoluekantakin peilautuu vastauksiin. Esimerkiksi vasemmistoliiton tai kristillisdemokraattien äänestäjistä yksikään ei kannata yli 50 000 euron palkkatasoa. Korkean palkkatason kannalla oltiin vahvimmin RKP:n ja kokoomuksen leireissä.

"Pieni piiri
päättää palkoista"

Toimitusjohtajien palkat karkaavat Kelan Heikki Hiilamon mukaan pilviin siksi, että yhtiön omistajaohjaus ei toimi toimitusjohtajan palkan osalta.

– Omistajat eivät tosiasiallisesti pysty käyttämään omaa valtaansa, vaan entiset ja nykyiset suuryritysten johtajat ovat miehittäneet eri yritysten hallitukset ja päättävät hyvä veli -verkostossaan toistensa palkoista. Tässä on kyse tietynlaisesta korporatismista, jossa pieni verkosto pyörittää koko järjestelmää, Hiilamo sanoo.

Zyskowicz oli keväällä Hiilamon kanssa samoilla linjoilla. Ratkaisu ongelmaan on Hiilamon mukaan kuitenkin helppo: nettiäänestyksen tuominen yhtiökokouksiin, jolloin valta palautuisi omistajille.

– Toimitusjohtajan palkka on yrityksen omistajien asia, eikä välillisten vallankäyttäjien eli yhtiön hallituksen tulisi päättää siitä, hän sanoo.

Toimitusjohtajien palkkatasoa perustellaan usein sillä, että johtajat tuottavat yritykselle huomattavasti lisäarvoa. Tuotetun lisäarvon määrää ei kuitenkaan kyetä mittaamaan tarkasti.

Toimitusjohtaja kiistää
kohtuuttomuuden

Palkitsemisjärjestelmiä suunnittelevan Alexander Corporate Financen toimitusjohtaja Yrjö Kopra on usein puhunut tuloerojen puolesta.

Hän myöntää toimitusjohtajien palkan olevan moninkertainen keskipalkkaan nähden, mutta huomauttaa, että kansainvälisessä vertailussa Suomen palkkaerot ovat suhteellisen pieniä.

Kopran mukaan pörssiyhtiön hallituksen pitää pystyä perustelemaan toimitusjohtajan palkka yhtiön omistajille.

– Kenellekään muulle palkkaa ei tarvitse perustella. Se, miten pörssiyhtiöt käyttävät rahansa, on täysin heidän asiansa.

Kopra kannattaa sellaista palkkarakennetta, jossa kuukausipalkka olisi melko maltillinen, mutta menestykseen sidotuilla mittareilla eli palkkiojärjestelmillä olisi selkeästi ylipainoa. Kopra kuitenkin myöntää, että tuotettua lisäarvoa on vaikea arvioida.

– Tieteellisen tarkasti toimitusjohtajan tuomaa lisäarvoa ei varmaankaan voida mitata koskaan, hän sanoo.

"Väitteet hyvä veli -verkostosta
toiselta planeetalta"

Yrjö Kopran mukaan nimenomaan yhtiön hallituksen tulee päättää ylimmän johdon palkoista, sillä yhtiökokouksella ei ole tarvittavaa kykyä siihen.

– Jos menee katsomaan yhtiökokousväkeä jonnekin messukeskukseen, siellä on varmaan kaikenlaisia osaajia eri aloilta, aika suuri osa näyttää olevan eläkeläisiä. Eihän se voi siellä tapahtua se päätös, vaan sen täytyy tapahtua pienemmässä porukassa, Kopra sanoo.

Puheet pienestä verkostosta, jonka jäsenet nostavat toistensa tuloja, hän tyrmää naurettavina.

– Täytyy olla aika ulkona tästä maailmasta, jos väittää Ben Zyskowiczin tapaan, että palkat nousevat sen takia, että siellä kaverit järjestelevät toisillensa etuja. Ei tällaista voi väittää, jos on vähänkin mukana asioissa.

Taloustutkimus teki kyselytutkimuksen Taloussanomille 19.–21.7.2011 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 1 228 henkilöä. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Teivo Teivainen: "Talouden vapaus on pelkkä myytti"

Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen kirjoitus Helsingin Sanomissa on yleissivistävää luettavaa taloutta koskevista myyteistä. Erityisesti Teivainen avaa sitä, miten usein "vapaaksi" mainostettu markkinatalous on kaikkea muuta, usein jo rakenteellisistakin ongelmista johtuen.

Maailmankaupasta kiistellessään sen enempää oikeisto kuin vasemmistokaan ei liiemmin vaivaa päätään sillä, että huomattava osa kansainvälisestä kaupasta käydään monenlaista säätelyä harjoittavien suuryritysten sisällä. OECD:n uusimpien arvioiden mukaan jopa yli puolet maailmankaupasta käydään kansainvälisten konsernien eri maissa sijaitsevien tytäryhtiöiden välillä.

Kun yritysten yhteenliittymä ostaa itseltään ja myy itselleen, hinnanmuodostus poikkeaa taloustieteen ideaalimallien olettamasta vapaasta kysynnästä ja tarjonnasta. Siirtohinnoittelulla suuryritysten strategisen suunnittelun konttorit pyrkivät ohjaamaan voitot sinne, missä se on niille verotuksellisesti hyödyllisintä. Tällöin on vapaiden markkinoiden sijaan aiheellista puhua kapitalistisesta suunnitelmataloudesta.

Yksi Parecon Finlandin blogissa usein nostettu huomio on se, miten markkinatalouden rakenteellisten ongelmien vuoksi talouden toimintaa joudutaan jatkuvasti paikkaamaan säädöksin ja muin toimenpitein, joiden yksityiskohdista päätettäessä talouden eri toimijoiden neuvotteluasemilla ja varallisuudella on huomattava vaikutusvalta.

Käytännössä tämä esimerkiksi tarkoittaa sitä, että suuryrityksillä on mahdollisuus palkata kokonaisia lakitoimistoja etsimään porsaanreikiä markkinalainsäädännöstä, tai ennestään varakkailla yksilöillä mahdollisuus siirtää omaisuutensa sellaisiin valtioihin joissa niitä verotetaan vähän tai ei lainkaan.

HS Teivo Teivainen 2.8.2011
"Talouden vapaus on pelkkä myytti"

Taloustieteen perusoppikirjat pönkittävät näkemystä, että valtiosääntelyn vähentäminen johtaa vapaaseen markkinatalouteen. Yksityistämistä perustellessaan oikeisto vetoaakin usein liberaaleihin vapausihanteisiin. Tämä on luontevaa, sillä suuri osa ihmisistä pitää vapautta miellyttävänä tavoitteena.

Eriskummallisempaa on, että myös moni vasemmistolainen tuntuu hyväksyneen yksityistämisen ja vapauden kohtalonyhteyden. Vasemmistoretoriikassa yksityistäminen esiintyy yleensä talouden vapauttamisena, uusliberalisaationa, jolle on syytä laittaa julkisen sääntelyn suitset.

Suurta osaa oikeistosta ja vasemmistosta yhdistää se, että ne suhtautuvat kapitalismiin hieman kuin entiset stalinistit Neuvostoliittoon. Silloin keskustelu perustui marxilais-leniniläisiin opinkappaleisiin eikä reaalisosialismin valtasuhteiden tutkimukseen. Nyt kapitalismia analysoidaan vapaan markkinatalouden oletusten valossa. Reaalikapitalististen käytäntöjen tarkastelu osoittaa monet näistä oletuksista harhaanjohtaviksi.

Maailmankaupasta kiistellessään sen enempää oikeisto kuin vasemmistokaan ei liiemmin vaivaa päätään sillä, että huomattava osa kansainvälisestä kaupasta käydään monenlaista säätelyä harjoittavien suuryritysten sisällä. OECD:n uusimpien arvioiden mukaan jopa yli puolet maailmankaupasta käydään kansainvälisten konsernien eri maissa sijaitsevien tytäryhtiöiden välillä.

Kun yritysten yhteenliittymä ostaa itseltään ja myy itselleen, hinnanmuodostus poikkeaa taloustieteen ideaalimallien olettamasta vapaasta kysynnästä ja tarjonnasta. Siirtohinnoittelulla suuryritysten strategisen suunnittelun konttorit pyrkivät ohjaamaan voitot sinne, missä se on niille verotuksellisesti hyödyllisintä. Tällöin on vapaiden markkinoiden sijaan aiheellista puhua kapitalistisesta suunnitelmataloudesta.

Yhdysvaltain tulliviranomaisten tilastoista löytyy satojen dollareiden yksikköhintaan Trinidadista ostettuja kuulakärkikyniä ja Israelista hankittuja appelsiinimehupurkkeja. Yritykset säätelevät voittojensa kohdentumista myös kirjaamalla markkinahinnasta poikkeavia konsulttipalkkioita tai velkajärjestelyjä omille yksiköilleen.

Tarkkaan suunnitelluilla kirjanpitokoukkauksilla alhaisen tai olemattoman verotuksen alueelle suuret banaaniyritykset ovat saaneet Latinalaisen Amerikan tuottajamaiden tytäryhtiöitään tarvittaessa näyttämään tappiollisilta. Ne ovat kirjanneet Jerseyn tai Caymansaarten kaltaisissa veroparatiiseissa sijaitsevat toiset tytäryhtiönsä veloittamaan tuottajayhtiöitään erilaisten hallinto-, rahoitus- ja vakuutuspalveluiden käytöstä.

Kapitalistinen suunnitelmatalous ei perustu ensisijaisesti laittomuuksiin. PwC:n tai Ernst & Youngin kaltaiset tilinpitotoimistot ovat erikoistuneet laatimaan suunnitelmia, joilla yritykset voivat näkyvässä toiminnassaan ottaa veroviranomaisten vaatimukset huomioon. Osa yritysten sisäisistä varainsiirroista kulkee kuitenkin piilossa valvovilta katseilta.

Suomessa viime hallituskaudella tehty esitys hallintarekisterisäädösten muutoksista oli esimerkki siitä, että hallitukset saattavat auliisti edistää yritysten mahdollisuutta toimia salassa. Esityksen tavoitteena oli tuoda elinkeinoelämälle mahdollisuus omistaa arvopapereita anonyymisti. Sitä perusteltiin talouden vapauden kunnioittamisella, ja sen seurauksena sekä laillinen että laiton verosuunnittelu olisi helpottunut.

Vaikka julkisuusperiaate mielletään yleisesti osaksi liberaaleja vapausihanteita, reaalikapitalismissa yritykset voivat harjoittaa suunnitelmatalouttaan hallintarekisterien ja verokeitaiden kaltaisissa "mustissa laatikoissa". Hintojen suunnitteleminen yritysten pääkonttoreissa tuo mieleen neuvostobyrokraatit. Miksi reaalikapitalismia kuitenkin yleisesti kutsutaan liberaaliksi taloudeksi?

Yksityiseen omistamiseen perustuvien etuoikeuksien puolustamisella voi väittää olevan monia aatehistoriallisia yhteyksiä liberalismin vapausihanteisiin. Todellisuudessa kyse on paljolti ajatusharhasta. Harhan taustalla lymyää Adam Smithin satunnaisista maininnoista kapitalismin keskeiseksi opinkappaleeksi nostettu näkymätön käsi.

Oppi näkymättömästä kädestä kertoo, että talouden alue poikkeaa yhdellä merkittävällä tavalla muusta yhteiskunnasta. Sen sisällä yksittäisten toimijoiden pyrkimykset johtavat näkymättömäksi kädeksi kutsutun maagisen mekanismin avulla yleiseen hyvään. Vaikka oppi on usein mielletty osaksi liberaalia aateperintöä, sen soveltaminen on johtanut liberalismin tärkeimmän periaatteen tukahduttamiseen.

Liberalistisessa ajattelussa ihmiset saavat toimia vapaasti niin kauan kuin eivät aiheuta kestämätöntä haittaa muille. Demokraattisessa liberalismissa haittaa aiheuttavien asioiden pelisäännöistä tulisi sopia tasa-arvoisesti yhdessä. Näin pyritään estämään se, että vahvat ja ahneet rajoittavat muiden vapautta.

Yksityisomistuksen suojassa tapahtuvalla kaupankäynnillä voi toki olla myös yleishyödyllisiä seurauksia, mutta on harhaanjohtavaa väittää sen edustavan liberaaleja vapausihanteita. Kapitalismin etenemistä pönkittää pikemminkin ekonomismin ideologia, joka määrittelee talouden epäpoliittiseksi. Näin talouden alueella tapahtuva salailu ja suunnittelu voidaan eristää poliittisten vaatimusten ulkopuolelle.

Suomen kaltaisissa maissa näkymättömän käden oppia ei tietenkään ole koskaan sovellettu sellaisenaan. Uusi hallitus linjasi ohjelmassaan kannattavansa veroparatiisien sulkemista ja suuryritysten maakohtaisten tilinpäätöstietojen julkistamista. Nähtäväksi jää, miten kauas hallituksen osittainen kriittisyys reaalikapitalistisiin salailukäytäntöihin kantaa.

HS: Valtio-omisteisten yhtiöiden luontaisedut hellivät toimitusjohtajia

Yleinen epäsuhta johtajien ja työntekijöiden palkankorotusten välillä on selkeästi nähtävissä myös valtio-omisteisissa yrityksissä.

Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta:

Yli 400 000 euron vapaaehtoiset eläkemaksut valtionyhtiöt tilittivät Veikkauksen Risto Niemisen ja Itellan Jukka Alhon eläkkeisiin. Nieminen jää 66 prosentin eläkkeelle kolmen vuoden kuluttua, ja eläkkeen koon ratkaisevat vuodet kuluvat juuri nyt.

Myös potkurahat ovat muhkeita: Rahapajasta lähteneelle toimitusjohtajalle Maarit Aarni-Sirviölle tilitettiin viime vuonna palkkaa, luontaisetuja ja potkurahaa 641 000 euroa, vaikka hän teki töitä valtionyhtiölle vain vajaa viisi kuukautta. Se on kaksi kertaa hänen perusvuosipalkkansa.

[...]varsinaista palkkaa ja bonuksia tuli mukavasti pörssin ulkopuolisissa valtionyhtiöissä. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan toimitusjohtajien palkat ja bonukset nousivat keskimäärin 9,5 prosenttia 2010.

Osa kuten aseyhtiö Patrian toimitusjohtaja ylsi viime vuonna peräti 50 prosentin ansioiden nousuun.

Johtajat voittivat kuitenkin selvästi rivityöntekijän: tavallisen kokoaikaisessa työsuhteessa olevan ansiot tulospalkkioineen kasvoivat nimittäin keskimäärin 2,6 prosenttia viime vuonna.

Johtajien toistuvat ja huomattavat palkankorotukset ovat todennäköisimmin seurausta johtajien huomattavan voimakkaasta neuvotteluasemasta, sekä mahdollisesti uskosta myytteihin jotka liittyvät palkitsemisen tuomiin tuottavuuslisiin. Tapauksia on käsitelty Parecon Finlandin blogissa myös aiemmin.

Jos palkkausta haluttaisiin kehittää mahdollisimman tuottavaan suuntaan, tulisi palkankorotukset juurikin keskittää yksinkertaista ja toistuvaa, rutiininomaista työtä tekeville, joiden kohdalla palkankorotukset tuottavat tutkitusti suurimman tehokkuuslisän. Johtotehtävissä palkkaus puolestaan ei lisää tuottavuutta lainkaan, ja saattaa jopa vähentää sitä - sen lisäksi että palkkauksen epäsuhdan suuruus voi todennäköisesti aiheuttaa ongelmia yleensä tasa-arvoisuutta kannattavissa ihmisyhteisöissä, jollaisia myös työyhteisöt ovat.

Viime syksynä Parecon Finlandin blogissa linkitetty, englantilaisen RSA Animaten havainnollistava video antaa ytimekkään yleiskuvan tuoreimmasta palkitsemista ja motivaatiota koskevasta tutkimustiedosta.

HS 27.6.2011
"Valtio-omisteisten yhtiöiden luontaisedut hellivät toimitusjohtajia"

Valtion omistamien yhtiöiden toimitusjohtajat ovat saaneet neuvoteltua itselleen runsaat luontaisedut – palkan ja bonusten päälle. Rahallisesti suurimmat lisäedut syntyvät lisäeläkemaksuista, joita yritykset tilittävät jopa enemmän kuin peruspalkkaa.

Yli 400 000 euron vapaaehtoiset eläkemaksut valtionyhtiöt tilittivät Veikkauksen Risto Niemisen ja Itellan Jukka Alhon eläkkeisiin. Nieminen jää 66 prosentin eläkkeelle kolmen vuoden kuluttua, ja eläkkeen koon ratkaisevat vuodet kuluvat juuri nyt.

Niemiselle maksettiinkin täysi 40 prosentin bonus viime vuonna. Myös bonukset lasketaan osaksi eläkettä, joten Niemisellä on kädessään oikea eläkejokeri.

Myös potkurahat ovat muhkeita: Rahapajasta lähteneelle toimitusjohtajalle Maarit Aarni-Sirviölle tilitettiin viime vuonna palkkaa, luontaisetuja ja potkurahaa 641 000 euroa, vaikka hän teki töitä valtionyhtiölle vain vajaa viisi kuukautta. Se on kaksi kertaa hänen perusvuosipalkkansa.

Myös asuntoetu tunnetaan yhä valtionyhtiöissä. Kuntien rahoittaja Kuntarahoitus kustantaa toimitusjohtajalleen Pekka Averiolle omakotitalon Helsingissä

Myös varsinaista palkkaa ja bonuksia tuli mukavasti pörssin ulkopuolisissa valtionyhtiöissä. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan toimitusjohtajien palkat ja bonukset nousivat keskimäärin 9,5 prosenttia 2010.

Osa kuten aseyhtiö Patrian toimitusjohtaja ylsi viime vuonna peräti 50 prosentin ansioiden nousuun.

Johtajat voittivat kuitenkin selvästi rivityöntekijän: tavallisen kokoaikaisessa työsuhteessa olevan ansiot tulospalkkioineen kasvoivat nimittäin keskimäärin 2,6 prosenttia viime vuonna.

Yksityistämisestä

YLE uutisoi sunnuntaina 10.7. oikeusoppineiden havainnoista liittyen kiihtyvän yksityistämisen perustuslaillisuuteen. Avainasemassa ovat perustuslain kohdat, jotka koskevat perusoikeuksia ja niiden tasa-arvoista saatavuutta. Lisäksi merkittävää julkista valtaa saisi Suomessa käyttää vain viranomainen, ei siis yksityisen yrityksen toimija.

YLE: Julkisten tehtävien yksityistämistahti hirvittää oikeusoppineita

Julkisten tehtävien privatisointi huolestuttaa perustuslakiasiantuntijoita. YLE Uutisten haastattelemat professorit pelkäävät, että harkitsematon yksityistäminen johtaa markkinavoimien mielivaltaan. Vaarassa ovat jopa sosiaali- ja terveyspalvelut.

Parecon Finlandin blogissa on vuoden aikana kirjoitettu useasti yksityistämisestä, sen seurauksista ja siihen liittyvistä eriarvoistumisen kysymyksistä. Ohessa kootusti muutamia aiheesta linkitettyjä artikkeleja:

21.10.2010: Tutkimus: Talousahdinko rapauttaa demokratiaa

Demokraattinen päätöksenteko murenee kunnissa talousongelmien paineessa. Politiikan tutkijan mukaan valtuutetut ovat luovuttaneet poliittista valtaansa hallintovirkamiehille.

19.1.2011: "Kansainväliset sijoittajat tahkoavat rahaa Suomen terveydenhoidossa"

Sitran johtajan Antti Kivelän mukaan suomalainen terveydenhoito menee kovaa vauhtia kohti amerikkalaista yksityisen terveydenhoidon mallia, jonka tehokkuus on tutkitusti länsimaiden heikoin. Tehokkuusongelmaa vakavampi on nykyisen kehityksen eriarvoistava vaikutus – terveydenhoidon laatu riippuu Suomessakin varallisuudesta.

22.11.2010: Terveydenhuoltoyritykset käyttävät halpaa työvoimaa

Suurten terveydenhuoltoyritysten ambulanssit toimivat riskirajoilla, koska työtä teetetään liian halvalla.

25.11.2010: Terveyskeskusmaksut karkottavat köyhiä

Terveyskeskusmaksut karkottavat ihmisiä lääkärin ovelta Suomessa. Vähäosaisimmat joutuvat pyytämään lääkärikäynteihin rahaa muun muassa kirkon diakonialta. Asiantuntijoiden mukaan Suomen terveysjärjestelmä tulisi nopeasti saada kuntoon, jotta eriarvoisuus ei kasvaisi.

28.10.2010: Tutkimus: Opettajat alkavat hylkiä huono-osaisten kouluja

Terhi Linnansaaren tutkielma käsittelee opettajien muuttuvaa sitoutumista työhönsä. Eriarvoisessa yhteiskunnassa huono-osaisten kouluissa taistellaan jo valmiiksi monien ongelmien kanssa. Linnansaaren tutkimus osoittaa yhden näistä ongelmista olevan opettajien joukkopako juurikin samoista, kaikkein heikoimmassa asemassa olevista kouluista.

“Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu” - Robin Hahnelin haastattelu luettavissa kokonaisuudessaan suomeksi

EU:n finanssikriisiä, julkisten palvelujen leikkauksia ja talouden uudistamisen mahdollisuuksia koskeva haastattelu professori Robin Hahnelin kanssa on nyt luettavissa kokonaisuudessaan Parecon Finlandin kotisivuilla.

Robin Hahnel & Joona-Hermanni Mäkinen: “Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu”

Robin Hahnel Parecon Finlandin haastattelussa

Parecon Finlandin jäsen Joona-Hermanni Mäkinen haastatteli äskettäin toista osallisuustalousvision kehittäjistä, kansantaloustieteen emeritusprofessori Robin Hahnelia Euroopan finanssikriisin, Timo Soinin Wall Street Journalissa julkaistun kirjoituksen ja demokraattisen talouden kysymyksistä.

16.6. Helsinki Times-lehdessä englanniksi ilmestynyt haastattelu on luettavissa oheisesta linkistä:

Robin Hahnel & Joona-Hermanni Mäkinen: Fiscal austerity is not the answer (Helsinki Times 16.6.)

Haastattelu julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin tällä viikolla suomeksi Parecon Finlandin kotisivuilla, ja se on luettavissa lyhennettynä myös Voima-lehden numerossa 6/2011.

Kesätauko

Parecon Finlandin blogin päivittäinen julkaisu siirtyy elokuun alkuun asti kesätauolle, mutta ajoittaisia artikkeleita ilmestyy kesälläkin. Vastaamme myös nopeasti kysymyksiin ja kommentteihin osoitteessa info@parecon.fi, sekä otamme mielellämme vastaan mielenkiintoisia linkkejä ja artikkeleita lukijoiltamme.

Syksyllä Parecon Finland jatkaa myös avointen keskustelutilaisuuksien sarjaa pääkaupunkiseudun kirjastoissa. Tästä tarkempaa tietoa syksyn alussa.

WikiLeaks: USA vastusti minimipalkkojen nostamista rutiköyhässä Haitissa

WikiLeaks järjestön julkisuuteen tuomat viesit USA:n Haitin suurlähetystöstä paljastavat miten Yhdysvallat käytti vaikutusvaltaansa estääkseen maan minimipalkkojen nostamisen. Green Left Weekly uutisoi aiheesta.

The United States embassy in Haiti worked closely with factory owners contracted by Levi's, Hanes, and Fruit of the Loom to aggressively block a paltry minimum wage rise for Haitian assembly zone workers.

Esimerkiksi Haitin parlamentin hyväksymä ehdotus tuntipalkkojen nostamisesta Haitin tekstiilialalla lähemmäs yhtä dollaria kohtasi voimakasta vastustusta.

The US embassy was still not pleased. Deputy chief of mission David Lindwall said the $5 a day minimum wage “did not take economic reality into account”, but was a populist measure aimed at appealing to “the unemployed and underpaid masses”.

Taloustieteen näkökulmasta Yhdysvaltojen toiminnassa ei ole mitään erikoista - talouteen ja hintojen muodostumiseen on 1900-luvun aikana ja sen jälkeen käytetty kaikkia mahdollisia manipuloimiskeinoja, joita globalisoitunut, finanssimarkkinoiden alaisuuteen siirretty tuotanto tarjoaa runsaasti.

Julkisessa keskustelussa tämä kiristys ja manipulointi on kuitenkin huomattavasti harvemmin esillä kuin ehkä erityisesti Yhdysvaltojen alleviivaamat korupuheet vapaasta kilpailusta ja reilusta markkinataloudesta. Green Left Weeklyn julkaisema esimerkki kertoo kuinka Yhdysvallat oli valmis Haitissa kiristämään otettaan talouden ohjauksesta ja estämään elintärkeät palkankorotukset peruselintarvikkeiden hintojen noususta kärsiville köyhille, suurten tekstiilialan yritysten eduksi.

Green Left Weekly 12.06.2011
Haiti: US opposed minimum wage rise, cables show

The United States embassy in Haiti worked closely with factory owners contracted by Levi's, Hanes, and Fruit of the Loom to aggressively block a paltry minimum wage rise for Haitian assembly zone workers.

The moves to block a wage rise for the lowest paid in the western hemisphere were revealed by secret US State Department cables obtained by Haiti Liberte and The Nation magazine.

The factory owners refused to pay $0.62 an hour, or $5 per eight-hour day, as mandated by a measure unanimously passed by Haiti’s parliament in June 2009.

The cables, provided by WikiLeaks, show that behind the scenes, factory owners were vigorously backed by the US Agency for International Development (USAID) and the US embassy.

Before the rise, the minimum daily wage was $1.75 a day.

The factory owners told parliament they were willing to give workers a mere nine cent per hour pay rise — to $0.31 an hour — to make T-shirts, bras and underwear for US clothing giants such as Dockers and Nautica.

To resolve the impasse, the State Department urged then-Haitian president Rene Preval to intervene.

US ambassador Janet Sanderson said in a June 10, 2009 cable to Washington: “A more visible and active engagement by Preval may be critical to resolving the issue of the minimum wage and its protest ‘spin-off’ — or risk the political environment spiraling out of control.”

Two months later, Preval negotiated a deal with parliament to create a two-tiered minimum wage rise — one for the textile industry at $3.13 a day and another for all other industrial and commercial sectors at $5 a day.

The US embassy was still not pleased. Deputy chief of mission David Lindwall said the $5 a day minimum wage “did not take economic reality into account”, but was a populist measure aimed at appealing to “the unemployed and underpaid masses”.

Haitian supporters of the minimum wage rise said that it was needed to keep pace with inflation and alleviate the rising cost of living.

Haiti is the poorest country in the hemisphere. The World Food Program estimates that about 3.3 million people in Haiti, a third of the population, are food insecure.

Haiti was rocked by the “clorox” food riots of April 2008, named after hunger so painful that it felt like bleach in your stomach.

A 2008 Worker Rights Consortium study found a working-class family with one working member and two dependents needed a daily wage of at least $13.75 to meet normal living expenses.

US opposition to the minimum wage rise was revealed in 1918 cables provided by WikiLeaks.

In response to a request for a statement, the US embassy’s information officer Jon Piechowski told Haiti Liberte: “As a matter of policy, the Department of State does not comment on documents that purport to contain classified information and strongly condemns any illegal disclosure of such information.

“In Haiti, approximately 80% of the population is unemployed and 78% earns less than $1 a day — the US government is working with the Government of Haiti and international partners to help create jobs, support economic growth, promote foreign direct investment that meets [International Labor Orgainsation] labor standards in the apparel industry, and invest in agriculture and beyond.”

For a 20-month period between early February 2008 and October 2009, US embassy officials closely monitored and reported on the minimum wage issue. The cables show that the embassy fully understood how popular the measure was in Haiti.

The cables said that the new minimum wage even had support from most of the Haitian business community “based on reports that wages in the Dominican Republic and Nicaragua (competitors in the garment industry) will increase also”.

But the proposal faced fierce opposition from Haiti's tiny assembly zone elite, which Washington had long been supporting with direct financial aid and free trade deals.

In 2006, the US Congress passed the Haitian Hemispheric Opportunity through Partnership Encouragement (HOPE) bill. This gave Haitian assembly zone manufacturers preferential trade incentives.

Two years later, Congress passed an even more generous bill called HOPE II. USAID provided technical assistance and training programs to factories to help them expand and take advantage of the new law.

US embassy cables claimed these efforts were threatened by parliamentary demands for a wage hike to keep pace with soaring inflation and high food prices.

A June 17, 2009, confidential cable from charge d’affairs Thomas C Tighe to Washington said: “Textile industry representatives, led by the Association of Haitian Industry (ADIH), objected to the immediate ($3.25) per day wage increase in the assembly sector, saying it would devastate the industry and negatively impact the benefits of … HOPE II.”

Ironically, Tighe’s confidential cable one week earlier, said the ADIH study had found that “overall, the average salary for workers in the [garment assembly] sector is $4.33” — only 67 cents a day less than the proposed minimum wage.

Nonetheless, the study urged opposing any rise in the minimum wage because “the current salary structure promotes productivity and serves as a competitive wage in the region”.

Tighe noted, however, that the “minimum salary for workers in the Free Trade Zone on the [Haiti-Domincan Republic] border is approximately $6.00”, a dollar more than the $5 demanded.

Still, the ADIH report concluded somehow that the minimum daily being demanded would cause “the loss of 10,000 workers”, more than one third of Haiti's 27,000 garment workers at that time.

Tighe said the ADIH and USAID “funded studies on the impact of near tripling of the minimum wage on the textile sector found that [the proposed] minimum wage would make the sector economically unviable and consequently force factories to shut down”.

Bolstered by the USAID study, factory owners lobbied heavily against the rise, the cables said.

The cables reveal how closely the US embassy monitored widespread pro-wage rise protests and openly worried about the political impact of the minimum wage battle.

United Nations troops were called in to quell student protests, sparking further demands for the end of the UN military occupation of Haiti.

On August 10, 2009, garment workers, students and other activists protested at the Industrial Park near Port-au-Prince airport. The police arrested two students, Guerchang Bastia and Patrick Joseph, on the charge of inciting the workers.

Demanding their immediate release, protesters marched to the Delmas 33 police station, where the police fired tear-gas and the throng replied with rock-throwing.

In the course of the demonstration, the windshield of Tighe's vehicle was smashed, and he took refuge in the police station.

Due to the fierce protests of workers and students, sweatshop owners and Washington won only a partial victory in the minimum wage battle, delaying the $5 a day minimum for one year and keeping the assembly sector's minimum wage a notch below all other sectors.

In October 2010, assembly workers' minimum wage rose to $5 a day, while in all other sectors it went to $6.25.

The Haitian Platform for Development Alternatives said in June 2009: “Every time the minimum wage has been discussed, [the assembly industry bourgeoisie in] ADIH has cried wolf to scare the government against its passage: that raising the minimum wage would mean the certain and immediate closure of industry in Haiti and the cause of a sudden loss of jobs.

“In every case, it was a lie.”

TS: Pitääkö nuorten pärjätä pelkällä perinnöllä?

Taloussanomat:

Kaksi kolmasosaa asuu omistusasunnossa, joten kaksi kolmesta seuraavan sukupolven edustajasta perii asuntoja jossain vaiheessa. 

Hän (Työeläkeyhtiö Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander) myöntää, etteivät kaikki saa isoja perintöjä. Paljon riippuu siitäkin, missä perittävien asunnot sijaitsevat. 

– Jos vanhempien koti on syrjäkylillä, ei siitä paljon rahaa saa.

Taloussanomien uutisessa pohditaan, miten tulevien sukupolvien eläkkeet turvataan, ja samassa uutisessa sivutaan myös suurten ikäluokkien lähitulevaisuudessa jättämien perintöjen vaikutusta kansantalouteen. Tilanne on oikeudenmukaisuuden kannalta ongelmallinen, sillä vaikka omaisuus olisi alunperin hankittu omin ansioin, markkinamekanismit mahdollistavat sen, että pääoma on helppo laittaa myöhemmin poikimaan palkka-ansioita nopeampaa tahtia – ja ilman myöhempiä erityisiä ansioita.

Perinnön jättämisen yhteydessä tämä ongelma on ilmeinen, sillä omaisuuden perijä ei ole luonnollisesti ahkeroinut perintönsä eteen ja tämä asettaa uuden sukupolven ihmiset keskenään eriarvoiseen asemaan. Onkin pohdittava, kumpi on tärkeämpää: noudattaa omaisuuden keränneen ihmisen oikeutta jättää keräämänsä varallisuus jälkeläisilleen vai turvata uudelle sukupolvelle mahdollisimman tasavertaiset lähtökohdat?

TS 10.6.2011

"Seuraavat sukupolvet saavat isommat eläkkeet ja perinnöt"

Suuret ikäluokat jättävät seuraaville sukupolville valtavan suuren perinnön: isot asunnot ja osakepotit. Näin ollen nuoremmilla ikäpolvilla ei ole syytä kantaa huolta tulevaisuuden eläketurvastaan.

Näin sanoi Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen VATTin entinen tutkimuspäällikkö, tohtori Pekka Parkkinen A-Studiossa.

Perinnötkö hoitavat nuorempien eläketurvan?

– No ehkä siitä vähän sellainen mielikuva jäi, Parkkinen sanoo Taloussanomille.

Hän täsmensi tarkoittaneensa ennen kaikkea sitä, että liialliselle pessimismille ei ole perusteita. Hänen mielestään ei ole syytä olla huolissaan siitä, että esimerkiksi elinaikakerroin leikkaa nuorempien sukupolvien eläkkeitä.

– Jos kansantalous kasvaa sellaista  yhden–kahden prosentin  vauhtia, kaikki ongelmat tulevat hoidetuksi sillä. Minusta ei ole mitään syytä uskoa, että tulevaisuus olisi jotenkin huonompi kuin menneisyys.

Parkkisen mukaan nuorempien sukupolvien eläkkeet ovat joka tapauksessa paljon suuremmat kuin nykyisten eläkeläisten.

Perintöjä tärkeämpää on hänen mielestään se, että nykynuori hankkii hyvän koulutuksen, mielenkiintoisen työn ja eläkepäivienkin turvaksi omistusasunnon.

– Eläkepommipelottelijat ovat korostaneet vain huonoja asioita näkemättä kokonaisuutta. Ainahan joka ikäluokassa on epäonnistujia ja huonon elämänkortin saajia. Jos niitä käyttää esimerkkinä, tulee ihan väärä kuva todellisuudesta.

"Seuraavien sukupolvien

eläkkeet ovat suurempia"

Työeläkeyhtiö Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander on samaa mieltä Parkkisen kanssa siitä, että eläketurva on tulevaisuudessa reaalisesti suurempi kuin nyt.

– Jos eläkkeelle jäävät saisivat nyt vaikka 60 prosenttia palkastaan eläkettä ja tulevaisuudessa 50 prosenttia, mutta palkka olisi kaksinkertainen, 50 prosenttia suuremmasta summasta on enemmän kuin 60 prosenttia pienemmästä summasta, Kiander havainnollistaa.

Myös Kiander pitää sukupolvien välistä vastakkainasettelua perusteettomana. Kriitikot korostavat hänen mukaansa liikaa pelkästään sitä, että nuoremmat sukupolvet saavat eläkemaksuilleen huonomman tuoton kuin vanhemmat.

– Työura-asioissa voisi ottaa huomioon sen, että suuret ikäluokat menivät työelämään alle 20-vuotiaina ja he ovat tehneet aika pitkän uran. Nuoret sukupolvet opiskelevat pidempään ja menevät töihin myöhemmin, joten on kohtuullista, että he työskentelevät loppupäässä pidempään, Kiander sanoo.

Perinnöt vaihtelevat

nollasta kymmeniin miljooniin

Kianderin mielestä perinnötkin voitaisiin ottaa kokonaisuuden tarkastelussa huomioon. Kaksi kolmasosaa asuu omistusasunnossa, joten kaksi kolmesta seuraavan sukupolven edustajasta perii asuntoja jossain vaiheessa.

Hän myöntää, etteivät kaikki saa isoja perintöjä. Paljon riippuu siitäkin, missä perittävien asunnot sijaitsevat.

– Jos vanhempien koti on syrjäkylillä, ei siitä paljon rahaa saa.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtajan Tarmo Valkosen mielestä perinnöt eivät ole mikään ratkaisu asiaan.

– Perinnöt vaihtelevat nollasta kymmeniin miljooniin euroihin riippumatta siitä, mitä itse tekee. Niitä ei ole suunniteltu kompensoimaan millään tavalla sitä kustannusta, mikä siirtyy seuraavalle sukupolvelle, Valkonen sanoo.

"Työeläkemaksun

nousu on puhdas vero"

Työeläkemaksut pysyivät pitkään matalina, ja ne nousivat vasta kymmenen viime vuoden aikana 20 prosentin tuntumaan. Maksut ovat Valkosen mukaan nousemassa 26–27 prosenttiin pysyvästi.

– Jos ajatellaan, onko työeläkemaksu vero vai säästämistä omaa vanhuutta varten, tässä tapauksessa maksunousu ei vastaa millään tavalla etuuksien nousua. Silloin se on puhdas vero.

Valkosen mielestä on harhaista ajatella, että seuraavilta sukupolvilta nipistäminen olisi talouskasvun takia reilua.

–  Talouskasvua on ollut useampia satoja vuosia. Jos aikaisemmat sukupolvet olisivat käyttäytyneet samalla tavalla ja ajatelleet, että seuraava sukupolvi pystyy maksamaan hyvinvoinnin kasvun takia enemmän veroja, veroaste olisi varmaan lähempänä sataa prosenttia.

Mitä asialle voi tässä vaiheessa tehdä?

– Ei ole mitään syytä lykätä eläkeiän nostoa. Kaikki hallituspuolueet ovat sanoneet, että joskus hamassa tulevaisuudessa. Tällä tavalla päästetään suuret ikäluokat aikaisemmin eläkkeelle, Valkonen sanoo.

Sukupolvien välistä tulonjakoa voidaan myöhemminkin tasata esimerkiksi verottamalla eläkkeitä.

– Se on poliittisesti äärimmäisen epäsuosittu, mutta sen voisi kohdistaa vähän suurempiin eläkkeisiin.

OECD: Tuloerot kasvussa vauraissa maissa

OECD:

Increases in household income inequality have been largely driven by changes in the distribution of wages and salaries which account for 75% of household incomes of working-age adults. With very few exceptions (France, Japan and Spain), wages of the 10% best-paid workers have risen relative to those of the 10% least-paid workers. This was due both to growing earnings’ shares at the top and declining shares at the bottom, but top earners saw their incomes rising particularly sharply (Atkinson, 2009). The highest 10% of earners have been leaving the middle earners behind more rapidly than the lowest earners have been drifting away from the middle.

OECD:n tuoreen raportin mukaan tuloerot ovat selvässä kasvussa lähes kaikissa OECD-maissa. Keskimäärin OECD-maiden rikkaimman 10 prosentin tulot ovat yhdeksänkertaiset verrattuna köyhimmän 10 prosentin tuloihin. Suuri osa tuloerojen kasvusta perustuu palkkojen jakautumisen muutokseen, mutta myös pääomatulojen kasvulla on raportin mukaan ollut näkyvää merkitystä – erityisesti pohjoismaissa.

BBC: Rikkain 0,1% vaurastuu eniten

BBC:

The top 0.1% of UK earners, just 47,000 people, have seen their incomes rise much faster than the rest of the population, according to a report.

Their incomes rose by 64% in the 11 years to 2007-08, according to the High Pay Commission, an inquiry set up by the left-wing Compass pressure group.

The bottom 50% saw their incomes rise by just 7% in the same period.

The report says the top earners, many of whom are company directors, could be receiving 10% of all income by 2025. 

"This is the clearest evidence so far that the gap between pay of the general public and the corporate elite is widening rapidly and is out of control," said Deborah Hargreaves, chair of the High Pay Commission.

Kansainvälinen trendi näkyy myös Englannissa: varallisuus kasautuu yhteiskunnan talouseliitille.

BBC 16.5.2011
Top 0.1% of earners enjoy pay boom, says report


The top 0.1% of UK earners, just 47,000 people, have seen their incomes rise much faster than the rest of the population, according to a report.


Their incomes rose by 64% in the 11 years to 2007-08, according to the High Pay Commission, an inquiry set up by the left-wing Compass pressure group.


The bottom 50% saw their incomes rise by just 7% in the same period.


The report says the top earners, many of whom are company directors, could be receiving 10% of all income by 2025.


"This is the clearest evidence so far that the gap between pay of the general public and the corporate elite is widening rapidly and is out of control," said Deborah Hargreaves, chair of the High Pay Commission.


The commission analysed income statistics gathered regularly by HM Revenue & Customs (HMRC).


It found that between 1996-97 and 2007-08:


the earnings of the top 0.1% had risen from an average of £328,000 to £538,600
the earnings of the bottom 50% had risen from £16,000 to £17,100.
Extrapolating, the commission says that if those trends continue, then by 2019-20 the top 0.1% will have average incomes of £901,600.


By contrast, the bottom 50% will see their incomes rise to just £18,700.


Trend to accelerate
The commission says there are a number of reasons for top pay far outstripping those of other workers in recent years.


Among them are bonuses in the banking industry; complex pay arrangements for top executives which supposedly link their pay to company performance; and cronyism among non-executive directors and pay consultants who set pay levels for top executives.


Other causes identified were opaque information about how much top directors are paid; little supervision of pay by shareholders; and greed.


"Recent figures show that take-home pay fell for the first time in 30 years in 2010 as prices rose faster than incomes, and this trend is expected to accelerate this year," the commission said.


"By contrast, boardroom remuneration appears immune from financial constraints and some estimates suggest it rose by 55% last year, continuing a so-called 'arms race' in pay as companies rush to reward their executives with ever greater packages," it added.

TS: Hätäraha päätyy takaisin pankeille

Taloussanomat:

Hätäluotoin kriisimaihin maksettavat rahasummat käväisevät kääntymässä kulloinkin "pelastettavan" valtion tyhjässä kassakirstussa – josta ne kaikkoavat viimeistään seuraavan lainanmaksupäivän koittaessa eteenpäin. 

Hätärahasta vain pieni osa menee kriisivaltion käyttömenoihin eli alijäämän tilkkeeksi esimerkiksi virkamiesten palkkoihin, teiden kunnostamiseen tai vähäosaisten avustuksiin.
Suurin osa hätärahasta menee vanhojen velkojen kuoletuksina ja korkoina velkojille eli pankeille ja muille rahoittajille.

Taloussanomien uutisessa kuvataan, kuinka velkakriisimaille myönnetyt tukipaketit siirtävät varoja suoraan suurpankeille – vain murto-osa varoista käytetään valtion kulutukseen, joka olisi tehokkain ja oikeudenmukaisin tapa nousta taantumasta sekä kriisimaiden sekä muiden EU-maiden kannalta.

Sen sijaan että velkakriisimaita tuettaisiin lainaamalla heille voitollisella (mutta keinottelun nostamia markkinahintoja merkittävästi alemmalla) korolla, kriisimaat joutuvat yksityistämään julkiset palvelunsa ja myymään valtionyritykset yksityisille omistajille. Nämä leikkauskuurit johtavat vain laman pitkittymiseen, ja tarpeettomaan kärsimykseen kriisimaiden kansalaisille.

TS 18.5.2011
Hätäraha kiertää kehää – ja päätyy takaisin pankeille

Euromaiden ja EU:n talouspäättäjät sopivat maanantaina Portugalille myönnettävistä yhteensä 52 miljardin euron hätäluotoista. Aiemmin Kansainvälinen valuuttarahasto IMF oli jo päättänyt omasta 26 miljardin euron osuudestaan.

Portugalin valtiolle on toisin sanoen luvassa yhteensä 78 miljardin euron hätärahoitus, joka turvaa ylivelkaisen valtion rahoituksen vuoden 2013 loppuun ja tarvittaessa pidemmällekin.

Summat ovat suuria – ja ne merkitsevät Suomellekin uusia riskejä.

Markkinarahoitus
katkesi korkoihin

Portugalin valtiolla oli velkaa viime vuoden lopussa noin 160 miljardia euroa ja tämän vuoden lopussa velkaa on jo noin 170 miljardia. Valtiolla on velkaa suhteessa maan vuotuiseen bruttokansantuotteeseen vähän yli 90 prosenttia.

Kyse ei ole maailman eikä edes Euroopan velkaisimmasta valtiosta, mutta velkaa on silti liian paljon Portugalin nopeasti heikentyneen talouden kannettavaksi.

Näin ainakin arvioivat rahoitusmarkkinoilla toimivat pankit ja muut rahoittajat. Markkinat eivät enää luota Portugalin velanmaksukykyyn, vaan päin vastoin hylkivät toivottoman ylivelkaiseksi katsomansa valtion velkakirjoja.

Luottamuksen menetys näkyy markkinakorkojen jyrkkänä nousuna. Portugalin valtion kaksi- ja viisivuotiset markkinakorot ovat lyhyen ajan kuluessa ampaisseet kymmenen prosentin tuntumaan ja ylikin.

Moisia korkoja talouden taantumasta kärsivä Portugali ei pysty maksamaan suistumatta jyrkkään velkakierteeseen. Tämä tarkoittaa, että tällä haavaa Portugali ei kykene omin voimin maksamaan vanhoja velkojaan.

Vararikko uhkasi
jo kesäkuussa

Verotusoikeutensa turvin valtio voi periaatteessa huoleti ylläpitää teoriassa vaikka ikuista velkaa – kunhan talous ja samalla verotulot kasvavat eivätkä velka ja korkokulut paisu liian suuriksi.

Portugali on Kreikan ja Irlannin tavoin lipsunut liian pitkälle. Maan rahoitusyhtälö on pettänyt kummastakin päästä, kun talous on painunut taantumaan ja korot ampaisseet hirmuisiksi.

Alati vuolaana virtaavasta velkarahoituksesta riippuvaiselle velkaiselle ja alijäämäiselle valtiolle lainahanojen sulkeutuminen merkitsee hyvin nopeasti suoranaisen vararikon vaaraa.

Uhkana on julkisen talouden toimintojen osittainen pysähtyminen – ja vanhojen velkojen maksamatta jättäminen.

Tällainen tilanne uhkasi Kreikkaa viime toukokuussa, Irlantia viime marraskuussa ja seuraavaksi se oli uhata Portugalia ensi kuussa. Mutta niin kuin Kreikka ja Irlanti aiemmin, nyt myös Portugali väistää vararikon hätäluottojen avulla.

EU pelkää yhä
kriisin leviämistä

Portugalin valtion vanhoja velkoja erääntyy kesäkuussa maksuun korkoineen noin seitsemän miljardia euroa. Ilman maanantaina luvattuja hätäluottoja kyseinen määrä vanhaa velkaa olisi jäänyt maksamatta. Portugalia rahoittaneet pankit ja muut kesäkuussa erääntyvien velkakirjojen haltijat olisivat kärsineet luottotappioita.

Tämän luotto-onnettomuuden välttäminen oli tärkein syy hätärahoituksen myöntämiseen. Euroopan talousviranomaiset pelkäävät, että yhdenkin EU-valtion lainaerän laiminlyöminen veisi luottamuksen hyvin nopeasti yhä uusilta valtioilta.

Myös moni rahoitusmarkkinoilla toimiva suursijoittaja, pankki ja analyysiyhtiö katsoo huolen aiheelliseksi. Viimeksi tällä viikolla analyysiyhtiö BCA Research on muistuttanut, ettei huoli kriisin leviämisestä Espanjaan tai Italiaan ole kokonaan väistynyt.

Näillä Portugali
pärjää pari vuotta

Portugalin valtiolta erääntyy parin seuraavan vuoden aikana vanhoja velkakirjamuotoisia pitkäaikaisia velkoja noin 20 miljardia euroa. Samaan aikaan kertyy uutta alijäämää 20–25 miljardia euroa. Korkomenoja kertyy noin viisi miljardia euroa.

Valtion markkinarahoituksen ehtyminen on merkinnyt suuria vaikeuksia myös maan pankkien rahoitukselle. Portugalin pankit eivät ole pitkään aikaan saaneet muualta tuoretta rahoitusta kuin Euroalueen keskuspankilta EKP:ltä.

Pelkästään valtion parin lähivuoden rahoitustarpeisiin luvatut 78 miljardin euron hätäluotot ovat tarpeettoman suuret. Mutta jos päälle lasketaan pankkien rahoitustarve, kuluu koko summa ja vähän päälle. Samoin käy, jos hätäluottojen varassa on tarkoitus päästä vuotta 2013 pidemmälle.

Ilman hätäluottoja olisivat kaikki Portugalin valtion vanhat velat jääneet maksamatta ja budjetin alijäämät kattamatta. Samalla olisi mahdollisesti jäänyt myös maan pankkien pitkäaikainen rahoitus uusimatta.

Nyt näin ei käy, siitä on Suomikin osaltaan mennyt takuuseen.

Hätärahat jatkavat
pian matkaansa

Euromaat, EU ja IMF ovat järjestäneet Euroopan kriisivaltioiden hätärahoituksen verrattain monimutkaisella tavalla. Mutkikkaan toteutustavan on ilmeisesti tarkoitus verhoilla sitä seikkaa, että toimien luonne mahdollisesti rikkoo EU:n sääntöjä.

EU-maat eivät saisi ottaa maksaakseen tai vastatakseen toistensa velkoja, mutta juuri tämä on hätäluottojen keskeinen tarkoitus. Tätä ei hätärahoituksen toteutustapa muuksi muuta.

Hätäluotoin kriisimaihin maksettavat rahasummat käväisevät kääntymässä kulloinkin "pelastettavan" valtion tyhjässä kassakirstussa – josta ne kaikkoavat viimeistään seuraavan lainanmaksupäivän koittaessa eteenpäin.

Hätärahasta vain pieni osa menee kriisivaltion käyttömenoihin eli alijäämän tilkkeeksi esimerkiksi virkamiesten palkkoihin, teiden kunnostamiseen tai vähäosaisten avustuksiin.

Suurin osa hätärahasta menee vanhojen velkojen kuoletuksina ja korkoina velkojille eli pankeille ja muille rahoittajille.

Espanjan pankeilla
runsaimmat saatavat

Portugalin valtion velasta noin 60 prosenttia on ulkomaista velkaa, joten tuon verran hätäluotoistakin keskimäärin käväisee Lissabonissa vain kääntymässä ennen pikaista paluuta ulkomaille. Lopusta suurin osa menee valtion kotimaisille velkojille.

Jos hätäluotoin maksettavat vanhojen velkojen kuoletukset jakautuvat samassa suhteessa kuin kriisimaan ulkomainen rahoitus, livahtaa ulkomaille palaavista Portugalin hätäluotoista noin 40 prosenttia Espanjaan. Naapurimaan pankit ovat Portugalin suurimpia ulkomaisia rahoittajia.

Saksan pankkien osuus Portugalin ulkomaisista veloista on noin 18 prosenttia. Ranskan pankeilla on taseissaan noin 13 prosenttia ja Britannian pankeilla noin 11 prosenttia Portugalin ulkomaisista veloista.

Luvut ilmenevät Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n tilastoista. Velkatilastot antanevat luotettavan kuvan siitä, mihin hätäluotot kriisimaiden kautta päätyvät – tai mihin ne eivät päädy.

Suomen pankkien rahoitusosuus Portugalin ulkomaisista veloista on noin 0,2 prosenttia.

Euroopan
velkahimmeli

Suomen ja muiden hätäluottoja maksavien tai takaavien maiden, hätäluotoin tuettavien kriisimaiden sekä näiden välissä useissa eri rooleissa taiteilevien pankkien välillä on monenlaisia ja monimutkaisia suhteita.

Kun kuvioon lisätään vielä edes tärkeimmät hätätoimien välikädet, kuten Euroopan vakausrahastot (väliaikaiset EFSF ja EFSM ja perusteilla oleva pysyvä ESM) sekä EKP, saadaan aikaan eräänlainen hataraa himmeliä muistuttava kokonaisuus.

Himmeliä koossa pitävä sideaine on velka – eli näkökulmasta riippuen joko lainasaatavat tai velkavastuut. Näitä saatavia ja vastuita sekä luottoihin liittyviä riskejä EU:n kriisitoimet ovat viime kevään Kreikka-paniikista lähtien siirtäneet osapuolelta toiselle.

Toistaiseksi kriisitoimet ovat merkittävästi kasvattaneet eivätkä suinkaan pienentäneet sotkuun sekaantuneiden maiden yhteenlaskettua velkavastuiden kokonaismäärää.

Hätärahat lainattava
rahoitusmarkkinoilta

Hätäluottojen kokonaismäärä on Portugalin tukiluotot mukaan luettuna yhteensä noin 255 miljardia euroa, josta noin 170 miljardia euroa on euromaiden ja EU:n vastuulla ja loput IMF:n rahoittajien, kuten EU-maiden vastuulla.

Erittäin suuri summa tosiasiallista hätärahoitusta on kriisimaihin mennyt myös EKP:stä. Sillä on taseessaan suorina sijoituksina ja pankeille myönnetyn keskuspankkirahoituksen vakuuksina yhteensä noin 500 miljardin euron arvosta kriisimaiden velkakirjoja. EKP toimii euromaiden vastuulla.

Kaiken kaikkiaan hätärahaa on käytetty tai varattu laskutavasta ja lähteestä riippuen suurin piirtein 1 250 miljardia euroa.

Setelinanto-oikeutensa ansiosta EKP:n ei tarvitse lainata rahaa markkinoilta, mutta keskuspankin osuutta lukuun ottamatta kriisitoimiin luvattuja tai kaavailtuja hätärahoja ei ole olemassa.

Kriisimaiden lisäksi myös Suomi ja muut maksajamaat ovat perin velkaisia, Suomea lukuun ottamatta useimmat euromaat ovat EU:n määrittelemien velkarajojen perusteella itsekin ylivelkaisia. Maksajamaiden onkin lainattava hätätoimiin tarvitsemansa eurot rahoitusmarkkinoilta.

Takaukset voivat
muuttua veloiksi

Suomen ja muiden euromaiden osuus Portugalin hätäluotoista toteutetaan Euroopan vakausvälineen EFSF:n (European Financial Stability Facility) avulla. Kyse on erillisyhtiöstä, jonka varainhankintaa Suomikin takaa.

EFSF:n avulla toteutettiin aiemmin euromaiden osuus Irlannin hätärahoituksesta. Kreikan hätäluotot ovat kunkin euromaan suoraan Kreikalle myöntämiä lainoja.

Toteutustavasta riippumatta hätäraha kiertää eräänlaista kehää.

EFSF myöntää tukilainat Portugalille, ja lainaa tähän tarkoitukseen tarvitsemansa rahat markkinoilta. Hätäluotot saatuaan Portugali pulittaa rahat suurimmaksi osaksi vanhojen velkojensa kuoletuksina – mahdollisesti jopa samoille pankeille ja muille rahoittajille, jotka osallistuvat EFSF:n rahoittamiseen.

Portugalin entiset rahoittajat pääsevät luottoriskistään ja saavat kehnolaatuiseksi arvioidusta saatavastaan täyden hyvityksen. Samalla hetkellä täsmälleen sama määrä kehnolaatuista luottoriskiä siirtyy EFSF:n ja sen takaajamaiden huoleksi.

Jos Portugalille on aikanaan myönnettävä hätäluottojen ehtoihin samanlaisia helpotuksia kuin Kreikalle on jo annettu, tai jos Portugali ei maksa velkojaan, voi EFSF joutua itse tukalaan saumaan. Sen on joko haettava markkinoilta uutta rahoitusta alkuperäisten velkojensa maksamiseksi – tai sitten Suomen ja muiden takaajamaiden on ne maksettava.

Jos Suomen takaukset lankeavat maksuun, on Suomen lainattava osuutensa – niiltä samoilta markkinoilta, joille rahat palaavat EFSF:n vanhojen velkojen kuoletuksina.

Talousblogi: Velkakriisin nykyiset korjailutoimet pahentavat Euroopan taloutta

Raha ja talous-blogi:

Portugalin nykyinen sosialistihallitus on toimeenpannut ennätyksellisen leikkausohjelman, joka on supistanut voimakkaasti maan kokonaistuotantoa. Samaan aikaan maan työttömyysaste on kohonnut yli 11 prosenttiin, kun se vielä heinäkuussa 2008 oli reilussa seitsemässä prosentissa.

Näin ollen ei olekaan yllättävää, että viime sunnuntain vaaleissa sosialistit kärsivät murskatappion. Sen sijaan yllättävämpää lienee se, että nyt voittajaksi noussut oikeistopuolue PSD aikoo ilmeisesti jopa ylittää EU:n ja IMF:n leikkausvaatimukset saavuttaakseen uudelleen rahoitusmarkkinoiden luottamuksen. Koska Portugalin vientisektorilla ei ole näköpiirissä ennen näkemätöntä piristymistä, tarkoittavat nämä toimet laman syventymistä Portugalissa. Samalla myös koko euroalueen kasvu- ja työllisyysnäkymät synkistyvät jälleen.

Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan "Raha ja talous"-blogissa tiivistetään ansiokkaasti nykyisten velkakriisimaiden tukitoimien järjettömyys. Valtiot ajetaan syvempään lamaan, jotta valtion omaisuus (julkiset palvelut, valtion omistamat teollisuuden alat) voidaan myydä alehintaan yksityisille omistajille. Yksityistämiset johtavat kaikella todennäköisyydellä välittömiin irtisanomisiin, mikä heikentää työvoiman kulutusvoimaa entisestään ja näin ollen vähentää yksityisen sektorin tuottamien hyödykkeiden kokonaiskysyntää entisestään.

Ketkä tästä järjestelystä hyötyvät? Euroopan suurpankkien johtajat, valtioiden lainoilla keinottelijat ja suuromistajat.



Raha ja talous 6.6.211
Synkempää luvassa

Portugalin nykyinen sosialistihallitus on toimeenpannut ennätyksellisen leikkausohjelman, joka on supistanut voimakkaasti maan kokonaistuotantoa. Samaan aikaan maan työttömyysaste on kohonnut yli 11 prosenttiin, kun se vielä heinäkuussa 2008 oli reilussa seitsemässä prosentissa.

Näin ollen ei olekaan yllättävää, että viime sunnuntain vaaleissa sosialistit kärsivät murskatappion. Sen sijaan yllättävämpää lienee se, että nyt voittajaksi noussut oikeistopuolue PSD aikoo ilmeisesti jopa ylittää EU:n ja IMF:n leikkausvaatimukset saavuttaakseen uudelleen rahoitusmarkkinoiden luottamuksen. Koska Portugalin vientisektorilla ei ole näköpiirissä ennen näkemätöntä piristymistä, tarkoittavat nämä toimet laman syventymistä Portugalissa. Samalla myös koko euroalueen kasvu- ja työllisyysnäkymät synkistyvät jälleen.


Kriisin edetessä käy yhä ilmeisemmäksi, että euroalueen ongelmia ei voida ratkaista ilman rahapoliittisen suvereniteetin palauttamista. Toisin sanoen joko euroalueelle on perustettava itsenäinen finanssipoliittinen auktoriteetti tai koko järjestelmä on purettava.

Vielä surullisemmaksi tämän tragedian tekee se, että rahapoliittisesta suvereniteetista luopumista on kokeiltu Euroopassa ennenkin – yhtä tuhoisilla seurauksilla. 1930-luvun alkuun saakka käytössä ollut kultakantajärjestelmä rajoitti nykyisen eurojärjestelmän tavoin valtioiden kulutusta. Funktionaalinen rahoitus oli tässäkin järjestelmässä mahdotonta, koska valtioiden piti jatkuvasti huolehtia riittävien kultareservien ylläpitämisestä: kokonaiskysynnän stimuloiminen funktionaalisen rahoituksen avulla olisi voinut johtaa kultavarantojen hupenemiseen lisääntyneen tuonnin myötä.

Vasta kultakannasta luopuminen mahdollisti aktiivisemman elvytyspolitiikan ja päätti suuren laman. Kultakannasta luopumisen jälkeen modernin rahateorian isä John Maynard Keynes varoittikin ihmisiä palaamasta takaisin supistuvan talouden ja yhteiskunnallisen toivottomuuden kultahäkkiin. Valitettavasti tällaista viisautta Euroopan kansalaisilta ei löytynyt, vaan kultahäkki teki paluun noin 70 vuotta myöhemmin. Siitä huolimatta Keynesin optimistiset lauseet Britannian vuoden 1931 kultakantapäätöksen jälkeen ovat juuri nyt kenties ajankohtaisempia kuin koskaan: