TS: Kodinkoneen korjaus yhä mahdottomampaa

Taloussanomat uutisoi ilmiöstä, jonka juuret ovat syvällä talouden rakenteissa. Valmistajien ei ulkoisvaikutukset ja pitkäkestoiset seuraukset ohittavien markkinakannustimien vuoksi ole kannattavaa tehdä kestäviä, hyvälaatuisia tuotteita, vaan pikemminkin päinvastoin. Samalla valtavasti resursseja kuluu hukkaan kun kestämättömiä laitteita joudutaan uusimaan aina uudestaan kokonaan, ja uusia laitteita rakennetaan kiihtyvällä tahdilla.

Brittiläisen kuluttajajärjestön Which?:n kodinkonetestaukset todistavat oikeaksi monen arkikokemuksen: Kodinkoneet tehdään tarkoituksella liian hankalaksi tai kalliiksi korjata. On helpompi nakata vanha laite kierrätykseen kuin käyttää se korjaajalla.

– Nykyisten kodinkoneiden laatu ylipäänsä on ilman muuta asia, joka ärsyttää suunnattomasti. Harmitti kun piti hankkia uusi pakastin ja sille luvattiin 8–12 vuotta käyttöikää. Edellinen pakastin kesti 30 vuotta, Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkija Johanna Varjonen sanoo.

Varjonen viittaa muutaman vuoden takaiseen Yhdysvalloissa julkaistuun kirjaan The Wal-Mart Effect. Siinä kuvataan kauppaketjun strategiaa, jossa ketju hankkii tietyn valmistajan tuotteen myyntiin, jolloin myynti ensin kasvaa pilviin.

Sen jälkeen samaa tuotetta aletaan vaatia valmistajalta halvemmalla ja halvemmalla, jolloin vaihtoehdoksi jää tuotteen heikentäminen tai Wal-Martin sopimuksesta luopuminen. Kirjoittajan Charles Fishmanin mukaan sama halpatuotannon henki on levinnyt kaikkialle muuallekin teollisuuteen, kauppaan ja kuluttajien tajuntaan.

Kulutuksen kestämättömyys ja tarve sen jatkuvaan kasvattamiseen on sisäänrakennettua talouden toimintamekanismeihin, ja tästä kehityssuunnasta on markkinamekanismien avulla hyvin vaikea tehdä esimerkiksi demokraattisia päätöksiä joissa otettaisiin huomioon vaikkapa kulutusjätteen loppusijoituspaikaksi koituvien köyhien maiden asukkaiden tahto.

Taloussanomien artikkelin taustoja valotetaan erinomaisesti espanjalais-ranskalaisessa dokumentissa "Hehkulamppuhuijaus". Erinomainen ja ehdottomasti suositeltava dokumentti on esitetty Suomessa YLE:llä keväällä 2011, ja sen voi katsoa kokonaisuudessaan ohesta.



Taloussanomat 28.7.2011
Kodinkoneen korjaus yhä mahdottomampaa

Brittiläisen kuluttajajärjestön Which?:n kodinkonetestaukset todistavat oikeaksi monen arkikokemuksen: Kodinkoneet tehdään tarkoituksella liian hankalaksi tai kalliiksi korjata. On helpompi nakata vanha laite kierrätykseen kuin käyttää se korjaajalla.

Nykyään jotkin valmistajat eivät esimerkiksi käytä pultteja pesukoneiden rummussa vaan hitsaavat rummun kiinni runkoon. Järjestön julkaiseman Which-lehden testeissä Beko-merkkisen pesukoneen parinkymmenen euron helppoa varaosan vaihtoa varten piti irrottaa koko kiinteä rumpuosa.

Kansainvälisestikin arvostettu järjestö on testannut ja rankannut laitteita 1970-luvulta asti.

Kodinkonekorjaajat arvioivat, että Suomessa eniten korjattaviksi tulee pesukoneita. Tiskikoneita tulee seuraavaksi eniten. Koneissa on useimmiten pikkuvikoja, joiden korjaaminen olisi periaatteessa helppoa ja edullista.

Yhden kodinkonekorjaajan mukaan "halvemmissa pesukonemalleissa kautta linjan" korjaaminen on tehty vaikeaksi kiinteällä rummulla.

– Tällaisen viiden euron pesuolakkeksi kutsutun osan vaihto voi viedä neljä tuntia, eikä sekään aika aina riitä.

Taloussanomien haastattelemilla korjaajilla oli vaihtelevia näkemyksiä siitä, onko laitteet suunniteltu tarkoituksella hankaliksi korjata. Yleisesti oltiin sitä mieltä, että halvempien mallien korjaaminen on vaikeampaa.

Huoltoliikkeillä on usein huoltosopimuksia tai muita yhteyksiä valmistajiin, eikä heikkoja merkkejä haluta julkisesti haukkua.

– Kieltämättä on tullut mieleen, että huolto tehdään hankalaksi, yksi korjaaja kertoo.

Hänen mukaansa valmistajat panostavat myyntiin, mutta eivät huoltoon. Ainakin yksi suuri valmistaja on esimerkiksi venyttänyt laskunmaksua takuuhuoltoja tekeville liikkeille niin paljon, että valmistajan kanssa ei enää haluta tehdä huoltosopimusta.

Vian paikallistaminen
kestää kauan

Vantaalainen korjaaja Veli Toivanen sanoo, että hän ei ole törmännyt huolto-ongelmiin yksittäistapausta lukuun ottamatta. Helkaman uudehko liesimalli oli suunniteltu niin, että kiertoilmauunin vastuksen vaihto oli erittäin työlästä.

– Takapeltiä ei saanut pois, koska kuoriosa oli tehty umpinaiseksi ja koko uunin sisusta oli nostettava ulos. Silloin tuli kyllä mieleen, että kyllä nyt on huolto tehty vaikeaksi.

Tiskikoneissa on korjaajien mukaan välillä erittäin hankalia vikoja. Korjauskuluja kasvattaa se, että vikojen paikallistamiseen menee kauemmin aikaa kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Myös brittiselvityksessä nostetaan esiin korjamista vaikeuttava tiedonpuute, sillä kaikki valmistajat eivät jaa huoltotietoa korjaajille.

Halvoissa tiskikoneissa
vuotoriskiä

Heikkoa laatua näkee korjaajien mukaan joka paikassa. Varsinkin halvemmissa tiskikoneissa on kaikissa muoviset nousuputket, jotka jo kolmen vuoden käytön jälkeen sisältävät erittäin suuria vesivahinkoriskejä.

– Meillä yleisin korjaussyy on se, että lapsiperhe on ostanut pikkuisen liian halvan pesukonemallin, joka on ajettu loppuun kolmessa vuodessa. Jos maksat 400 euroa koneesta, joka pyörii joka päivä, mitä muuta voi odottaa, yksi korjaajista kertoo.

Varaosien hinnat nousevat
takuun jälkeen

Kalliit varaosat tekevät korjaamisesta huonosti kannattavaa. Kodinkoneiden yleinen hintataso on tehnyt uuden ostamisesta halvempaa kuin vanhan korjaamisesta.

Varaosien toimitusongelmia on erään korjaajan kokemuksen mukaan ollut paljon marketeissa myytävissä halvemmissa merkeissä, kuten Helkamassa, Hooverissa, Candyssä ja Indecitissä. Varaosatoimituksissa on ollut eniten ongelmia Ahmalla, ja valmistaja on tarjonnut herkästi uutta tilalle, korjaaja kertoo.

– Tuotteen ylittäessä esimerkiksi kahden vuoden takuukäyttöiän hinta voi muutamilla valmistajilla jopa kaksinkertaistua. Pahin on Bosch, mutta tätä on myös esimerkiksi Siemensillä ja Elektroluxilla, jolla on useita merkkejä, korjaaja sanoo.

"Televisiot tulleet
korjauskelvottomiksi"

Televisioita ei korjaajien mukaan kannata korjata ollenkaan. Televisionkorjaajien määrä vähenee koko ajan, ja huollot keskittyvät merkkien takuukorjauksiin. Televisioiden korjaaminen maksaa yleensä satoja euroja.

Tyypillisiä huoltoja tiskikoneissa on ohjelmakortin uusiminen, joka töineen maksaa helposti 200 euroa tai yli. Uuden halvan tiskikoneen saa alle kolmellasadalla eurolla.

– Pyykinpesukone, liedet, pakastekaapit, kylmiöt – niitä kannattaa korjata. Imureita ei ollenkaan, uuden saa halvemmalla. Mikroaaltouuni on myös kyseenalainen, ei niitä paljon tulekaan korjattavaksi, korjaaja kertoo.

∇ MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALEMPANA ∇


∇ ARTIKKELI JATKUU ∇
Nykyiset pölynimurit on usein tehty kierrätysmuovista. Kääntöpuolena on hauraus eli kierrätysmuovi ei kestä korjaajien vääntelyä vaan hajoaa herkästi. Pesukoneissa poistopumppuviat ovat yleisiä. Ne ovat tukossa tai rikki, tai moottorin hiiliharja on rikkoutunut. Jonkin verran on myös kalliimpia ohjelmakorttivikoja.

Kodinkonekorjaajien määrän arvioidaan jopa puolittuvan seuraavan viiden vuoden aikana heikon korjauskysynnän takia. Vaikka laitteet tehdään entistä nopeammin hajoaviksi, korjausalalle ei siis riitä työtä.

– On sulaa hulluutta, että kuluttajilta vaaditaan korjausmaksuja, jotka ovat yhtä suuria kuin uusi kone. Valmistajien on tehtävä laitteita, joita voi korjata halvalla ja helposti, ja niiden pitää jakaa kaikki korjaustieto (myös) riippumattomien korjaajien kanssa, brittijärjestön testiasiantuntija Matt Stevens sanoi Which?-lehdessä.

"Wal-Mart-ilmiö" tekee
kuluttajasta ostajarobotin

Myös kuluttajien pitäisi katsoa peiliin, korjaajat sanovat. Vaikka varaosien hinnoissa olisi ilmaa, ja toimitusajat pitkiä, monet vuodot tai tukkeumat hoituisivat nykypäivänäkin kohtuuhinnalla.

– Kuluttajilla on usein se käsitys, että korjaaminen maksaa enemmän kuin uuden ostaminen. Onneksi vielä on korjauttajia, sillä useissa tapauksisa se kannattaa, kodinkonekorjaaja Veli Toivanen sanoo.

Tutkijat Työtehoseurassa ja Kuluttajatutkimuskeskuksessa tunnistavat korjaamisen liittyvät ongelmat, vaikka aihetta käsittelevää tutkimusta ei ole viime vuosina tehty.

– Varsinkin pienemmissä laitteissa kehitys on mennyt siihen, että uuden ostaminen on halvempaa kuin vanhan korjaaminen. Näin voi olla myös suuremmissa halvoissa kodinkoneissa, sanoo tutkija Anne Korhonen Työtehoseurasta.

– Nykyisten kodinkoneiden laatu ylipäänsä on ilman muuta asia, joka ärsyttää suunnattomasti. Harmitti kun piti hankkia uusi pakastin ja sille luvattiin 8–12 vuotta käyttöikää. Edellinen pakastin kesti 30 vuotta, Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkija Johanna Varjonen sanoo.

Varjosella on kokemuksia siitä, että vanhan korjaaminen kannattaa.

– Astianpesukoneen luukku hajosi eikä sitä saanut kiinni. Korjautin sen, vaikka kone oli yli kymmenen vuotta vanha, ja se toimi vielä toiset kymmenen vuotta.

– Nykypäivänä laitteita on jotenkin vaikeakin tutkia, koska valmistajien maailma on niin pimeä ja näkymätön. Kukaan ei välttämättä tiedä, missä kodinkoneet on tehty ja miten.

– Toinen puoli asiasta on se, että ihmiset jotka haluaisivat nykypäivänä ostaa kestävämpiä tuotteita, eivät edes löydä niitä.

Varjonen viittaa muutaman vuoden takaiseen Yhdysvalloissa julkaistuun kirjaan The Wal-Mart Effect. Siinä kuvataan kauppaketjun strategiaa, jossa ketju hankkii tietyn valmistajan tuotteen myyntiin, jolloin myynti ensin kasvaa pilviin.

Sen jälkeen samaa tuotetta aletaan vaatia valmistajalta halvemmalla ja halvemmalla, jolloin vaihtoehdoksi jää tuotteen heikentäminen tai Wal-Martin sopimuksesta luopuminen. Kirjoittajan Charles Fishmanin mukaan sama halpatuotannon henki on levinnyt kaikkialle muuallekin teollisuuteen, kauppaan ja kuluttajien tajuntaan.

Taloussanomat haastatteli juttua varten neljää satunnaisesti valittua kodinkonekorjaajaa eri puolilta Suomea. Kolme heistä halusi poikkeuksellisesti esiintyä nimettöminä.

Johanna Korhonen: Reiluuden jano

Toimittaja Johanna Korhonen kirjoittaa Helsingin Sanomissa:

[Itävaltalaisen taloustieteilijä Ernst] Fehrin tutkimuksissa lapset ja nuoret hyväksyvät ongelmitta sen, että läksyjen parissa ponnistellut saa palkinnon vaivoistaan. "Yksi minulle ja kaksi sinulle vielä menettelee, mutta yksi-viisi menee sietorajan yli", Fehr sanoi taannoin The New York Timesille.

Aikuiset sietävät paljon pahempaa: tuhannesosa amerikkalaisista saa 11 prosenttia kaikista tuloista. Niin sanottu huippujohtaja ansaitsee 260-kertaisesti keskivertoon nähden. Heimon enemmistö kärvistelee työttömyyden ja velkakriisin takia.

Korhosen tekstissään kuvailemat seikat ulottuvat yksilöiden lähtökohtiin, varallisuuteen, elinolosuhteisiin ja päätösvallan jakautumiseen. Korhonen ei ole yksin puolustaessaan mahdollisuuksien ja lähtökohtien tasa-arvoa ja vaivannäön ja uhrausten reilua palkitsemista, molemmat ihmisyhteisöjen tutkitusti kannattamia tavoitteita joita Parecon Finlandin blogissa on nostettu toistuvasti esiin.

Korhosen kuvaileman tasavertaisuuden ja reilumman palkitsemisen tavoittelemiseksi on tärkeää tunnistaa, miten yksityisomistukseen nojaava markkinatalous ei rakenteillaan tue lähtökohtien kehittämistä tasapainoisemmiksi (esimerkiksi nykyisellään köyhyyteen tuomittujen lahjakkuuksien esiinnostamiseksi), päätösvallan jakamista muun kuin varallisuuden perusteella tai ostajien ja myyjien välisen kaupankäynnin kolmansille osapuolille koituvien seurausten todenmukaista seuraamista.

HS 13.7.2011
Reiluuden jano

Rauno meni uuteen työpaikkaan ja neuvotteli kuukausipalkaksi 20 000 euroa. Laura osti kuudenkymmenen tonnin auton. Niemiset esittelivät lehdessä neljänsadan neliön kotiaan, jonne mahtui näppärä kuntosali ja kotikylpylä. Jape kertoi saaneensa rahoitusalan työstään niin tukevat bonukset, että niiden sijoittamista piti ihan miettiä.

Miten näihin pitäisi suhtautua? Iloita iloitsevien kanssa? Ihailla? Kadehtia? Viisveisata?

Eräiden evoluutiobiologien mukaan lähimmäistemme rahanhehkun pitäisi herättää meissä sääliä ja huolta. Meidän tulisi lempeällä, mutta lujalla otteella auttaa Raunoa, Lauraa, Niemisiä ja Japea eroon ahnehtimisesta – vaikka he kuinka parkuisivat kovasta työstään, oikeudestaan nauttia rahoistaan ja siitä, että maailmassa on paljon heitä rikkaampiakin.

Totisesti on. Lauman vahvimmat ja röyhkeimmät kahmivat aina, jos muut antavat heidän niin tehdä.

Rikkaiden hilluminen ei ole harmiton eikä huvittava, vaan huolestuttava merkki. Yhdysvaltalainen evoluutiobiologi Sloan Wilson on havainnut, että ihmiskunta on kautta historiansa mennyt hunningolle aina, kun heimo on sallinut joidenkin yksilöidensä ahnehtia yli kohtuuden rajan.

Ja toisin päin: merkittävä kehityshyppäys on seurannut aina, kun yhteisön erilaiset yksilöt ovat sekä osanneet toimia yhdessä että jakaa tulokset oikeudenmukaisesti. Wilson väittää, että oikeudenmukaisuuden jano on ihmisen kehityshistoriassa muovautunut ominaisuus, joka on edistänyt lajin selviytymistä.

Mikä on oikeudenmukaista? Sama kaikille? Ei, vaan kohtuudessa pysyminen.

Itävaltalainen taloustieteilijä Ernst Fehr vahvistaa monien vanhempien arkihavainnon, että lapsilla on hyvin kehittynyt oikeudentunto. Kuusivuotias näkee paljon vaivaa, että karkkipussin sisältö jaetaan oikein.

Fehrin tutkimuksissa lapset ja nuoret hyväksyvät ongelmitta sen, että läksyjen parissa ponnistellut saa palkinnon vaivoistaan. "Yksi minulle ja kaksi sinulle vielä menettelee, mutta yksi-viisi menee sietorajan yli", Fehr sanoi taannoin The New York Timesille.

Aikuiset sietävät paljon pahempaa: tuhannesosa amerikkalaisista saa 11 prosenttia kaikista tuloista. Niin sanottu huippujohtaja ansaitsee 260-kertaisesti keskivertoon nähden. Heimon enemmistö kärvistelee työttömyyden ja velkakriisin takia.

Ihminen ei elä haalimisesta, vaan jakamisesta. Ahneus on sairaus, jota hyysäämisen sijaan pitää hoitaa.

Rauno ja Jape kitisevät aina veroista. Kerron heille paraguaylaisesta aché-intiaaniheimosta, jossa terve aikuinen luovuttaa kokoamastaan ruoasta 70–90 prosenttia yhteiseen pataan. Se pata ei tyhjene.

HS: Köyhät jättävät sosiaalitukia hakematta byrokratian takia

Helsingin Sanomat:

Eniten apua tarvitsevien on usein vaikea saada sitä sosiaalitoimistosta, kertoo tuore tutkimus. Jo sosiaalityöntekijän puheille pääseminen voi olla asiakkaalle ylivoimaisen työlästä.

Useat tutkimukseen haastatelluista kertoivat luopuneensa esimerkiksi toimeentulotuen hakemisesta, vaikka sitä tulojen perusteella olisi ollut mahdollista saada. Taustalla oli kokemus, että tukea saadakseen on selvittävä raskaasta byrokratiasta ja paperisodasta.

Sosiaalietuuksien tarkoitus on toimia tasapainottavana voimana markkinajärjestelyjen eriarvoistavia ja valtaa sekä varallisuutta keskittäviä ominaispiirteitä vastaan. Ne ovat osa järjestelyjä, joiden jatkuva korjaaminen on välttämätöntä yhteiskunnan toimivuuden säilyttämiseksi. Niiden korjaaminen on kuitenkin samaan aikaan vaivalloista johtuen juuri vallan ja varallisuuden jatkuvasta keskittymisestä, joka ei johda tasa-arvoisempaan ja omaehtoisempaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen (jota on tutkimuksissa todettu toistuvasti valtaosan väestöstä kannattavan) vaan päinvastoin yhä pahentaa tilannetta.

Köyhillä on keskimäärin vähemmän mahdollisuuksia vaihtoehtojensa punnitsemiseen, johtuen köyhyyden ja heikompien olosuhteiden aiheuttamasta stressistä. Tämä näkyy todennäköisesti oikeiden byrokraattisten kanavien etsimisessä tai moniosaisten lomakkeiden täyttämisessä tukia haettaessa.

Samaan aikaan tukia ylipäätään ajetaan voimakkaalla poliittisella tahdolla leikattavaksi entisestään. Usein "reilun kilpailun" kulmakiveksi aivan oikein nostettu ihmisten lähtökohtien tasa-arvoisuus ei kasva tällaisten ratkaisujen myötä, ja päätösten seurauksena enemmistön ihmisistä mahdollisuudet omaehtoiseen oman elämänsä asioiden määräämiseen vähenevät.

HS 27.8.2011
Köyhät jättävät sosiaalitukia hakematta byrokratian takia


TAMPERE. Eniten apua tarvitsevien on usein vaikea saada sitä sosiaalitoimistosta, kertoo tuore tutkimus. Jo sosiaalityöntekijän puheille pääseminen voi olla asiakkaalle ylivoimaisen työlästä.

Useat tutkimukseen haastatelluista kertoivat luopuneensa esimerkiksi toimeentulotuen hakemisesta, vaikka sitä tulojen perusteella olisi ollut mahdollista saada. Taustalla oli kokemus, että tukea saadakseen on selvittävä raskaasta byrokratiasta ja paperisodasta.

Sosiaalityöntekijät vahvistavat tutkimuksessa, että sosiaalietuuksien alikäyttö on yleisempää kuin niiden ylikäyttö. Heidän arvionsa mukaan moni niukoilla rahoilla sinnittelevä saisi asiansa oleellisesti parempaan kuntoon 150–500 euron kertasummalla.

Tampereen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa haastateltiin 16 yksinhuoltajaäitiä, 19 yksin elävää miestä sekä 20 pienituloista vanhusta. Tutkimuksen julkaisi Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Real News: Pitäisikö pankkien olla julkinen palvelu?

Vaikutusvaltainen finanssialan asiantuntija Yves Smith, jonka talousblogi Naked Capitalism on yksi maailman seuratuimmista, ehdottaa Real Newsin haastattelussa, että pankit tulisi asettaa osaksi julkisten palvelujen verkostoa. Smith huomauttaa, että harvoin ymmärretään, kuinka paljon nykyisellään yksityiset liikepankit saavat valtiontukea muun muassa erilaisten tuettujen lainojen ja pelastuspakettien muodossa.

Tämän hetkisen talouskriisin aiheuttamat pankkituet ympäri maailman ovat olleet mittakaavaltaan ennennäkemättömän suuria, ja niiden maksajiksi ovat joutuneet kansalaiset, jotka rahoittavat pankkien nauttimia tukia maksamillaan veroillaan.

Smithin mukaan finanssisektorin poliittinen vaikutusvalta on noussut merkittävästi samalla, kun sen taloudellinen mahti on kasvanut. Tämä selittää Smithin mukaan osaltaan sitä, miksi esimerkiksi kriisin aiheuttaneiden suurpankkien johtajia tai muita toimijoita ei ole lainkaan rangaistu. Vankilatuomioiden tai rahallisten sanktioiden sijaan pankkien ylin johto on nauttinut entistä suuremmista ansioista.

Real News Network 23.8.2011
Should banks be a Public Utility?

PAUL JAY, SENIOR EDITOR, TRNN: Welcome to The Real News Network. I'm Paul Jay, coming to you from New York City. We're at Rizzoli Bookstore in New York on 57th Avenue, who have generously provided the space. Yves Smith, the founder of nakedcapitalism.com, in her book ECONned wrote the following. Capture of the executive branch and much of Congress by a well-heeled financial services industry means that we have not merely let a crisis go to waste; we have actually allowed a predatory financial services industry to further its self-serving agenda. The industry has seized control of the regulatory process. Now joining us is Yves Smith, the founder of nakedcapitalism.com. Thanks for joining us again.

YVES SMITH, NAKEDCAPITALISM.COM: Thanks so much, Paul.

JAY: So in your book you make a proposal for how we can get out of this mess, and it fundamentally comes down to banking should be--or at least some banking should be a public utility. So what's your thinking on that?

SMITH: Well, the whole notion is that the reason that banks enjoy such extensive protection is that these are essential public services. You know, people need payment services. They need places where they can store their money. You know, they need access to certain types of debt products. And that's why they're backstopped so heavily. And the thing that most people don't realize is the extent of the subsidies that the banking sector enjoys. You know, deposits are insured. We've seen that banks are bailed out when they get in trouble. They are now getting continuing subsidies via the super-low interest rates that the Federal Reserve and other central banks around the world are keeping in place. That's basically a massive tax on savers in order to allow the banks to earn very easy profits, because they can borrow at very low interest rates and, if they wanted to, earn completely risk-free returns by buying Treasury bonds. So, you know--and these are just--you know, even military contractors don't get this level of subsidy.

JAY: Or they take some of this almost zero interest Fed money and walk it over to Brazil and get a three-, four-point spread.

SMITH: Exactly. Exactly.

JAY: Or they just--one way or the other, they find ways to make money out of it, rather then putting it back into the economy.

SMITH: No, that's correct. That's correct. The--so what's happened is that we've got a system where the banks have really lost sight of their public role. And I think if--the proof of the pudding is what happened immediately after the bailout. I mean, if the industry had behaved, even for a couple of years, and said, okay, we just got a lot of money from the government, you know, we really should be very grateful, let's rein in the bonuses for a couple of years and then we'll go back to life as normal, I would have had some sympathy for their position. Instead, 2000--instead, 2009 bonuses and 2010 bonuses were at record levels. You know, if they wanted to do the responsible thing, they would instead have reined back the pay and used that to rebuild their balance sheets, because in fact their balance sheets are not as strong as the Treasury and other public officials have been saying.

JAY: And you point out in your book, when Sweden went through something like this, they fired all the management of their banks that had gone down, and, in fact, at GM, they make the president of GM step out. But in New York [incompr.] they actually got bigger bonuses.

SMITH: No, that's absolutely right. And then none of these contracts were questioned, right? The unions, to extend what you're saying, the unions, everybody in the GM case was made to take a haircut--the bondholders, the unions. You know, instead, with the banks, the bondholders didn't take any haircuts, the employee contracts were all kept in place. I mean, the asymmetry is enormous. I mean, it's very clear who's driving the train here.
JAY: Okay. So let's jump to what would it mean to have banks or some banks as a public utility. What would that look like?
SMITH: You'd have to have--you'd have very strict regulation. You'd have very strict regulation of what products they were permitted to be involved in. You'd have much more intrusive examinations than they have right now. You would probably have at least informal regulation of pay. I mean, for example, there's been a proposal made on a completely different front of what one writer at the site called a maximum wage, of, say, you can only pay so much of a multiple of the lowest-paid staffer. But you wouldn't have--or you could--or [incompr.] just say, look, we're going to set an aggregate level; you can't pay--you know, it's considered to be unacceptable--again, it would be informal. I mean, you--.

JAY: And this would imply there'd be some massive wall, then, against what's normal traditional banking and speculation and proprietary trading.

SMITH: Yeah. If people--if people want to go out and set up a hedge fund, fine, but the hedge funds can't get their money as they do now. For example, right now, hedge funds borrow from what they call the prime brokerage units of banks. The biggest players in the prime brokerage market are Goldman Sachs, Morgan Stanley, and Deutsche Bank. Those are all backstopped by their respective governments. So the hedge funds are basically benefiting from the fact that they have access to the backstopped banking system. Similarly, a big source of money for the banks is what they call repo. I don't want to go into the detail, but it's a way of doing overnight funding. And money market funds are significant--are a big source of repo money. Paul Volcker has basically said we need to eliminate the way we've backstopped money market funds. You know, money market funds have this $1 net asset value. That's a promise; it's not a guarantee. You know, if people had lost one cent or two cents of what they put into money market funds, maybe they'd wake up and realize they need to be careful about this, and maybe they should put their money in regulated banks if they're really concerned about safety.

JAY: So the principle here is, if you're going to take public money, if you're going to expect public backup, if you go on deposit insurance, which is public money, you're going to be super-regulated because the public's involved in your business, you're not normal commercial business, as you point out in the book, that can go down. So you're subject to very, very serious regulation.

SMITH: Right. Exactly.

JAY: If you want to go off and speculate, go and do it, but you have no access to public money.

SMITH: Exactly.

JAY: Alright. So here's the other problem, the argument which also kind of comes out of your book, which is, it doesn't seem you can win the regulatory fight. Even, like, what you're saying makes so much sense. Even the smallest regulation seems unpassable in Washington right now.

SMITH: Well, no, and that's--gets back to we're probably going to have to have another crisis to fix this. And I don't know that even if we have another crisis this will be fixed. I mean, quite--you know, I mean, quite frankly, it's a--.

JAY: Yeah, we were told this was the Apocalypse, though.

SMITH: Right, we were told this was the Apocalypse. And for example--and the cost--what's very offensive is this discussion that, oh, the bailouts paid for themselves. That's absolute nonsense. The proper way to measure--first thing, a lot of chickens haven't come home to roost yet. You know, look at what's happening with the debt--with the European crisis and with the budget fight right now. We have a lot of plates in the air. If any of those plates fall, God knows what's [going to] happen to the financial system. The other big problem, of course, is campaign finance reform. You know, this is all sort of circular, right, that the banks have now become so powerful that nobody seems able to break them. Now, an interesting analogy, however, is to that of Fannie Mae. You know, Fannie Mae similarly seemed a completely unbeatable force in Washington. You know, Fannie, Fannie was, you know, a huge institution, enormously profitable. Jim Johnson, its CEO, had succeeded in basically buying every housing analyst, had succeeded in, if anybody criticized a housing policy, of going after them through lobbyists. And yet when they--they were taken down by cheating on their accounting. I mean, that was--. You know. So even as powerful an organization as Fannie was brought to heel. So it's not impossible; it's just very difficult.

JAY: One option some people have suggested is that if you--that--well, they say the problem is, if you get into this regulatory fight, like what's taking place in Dodd-Frank legislation right now, where you can't even get something so obvious as position limits to try to, you know, rein back what's going on in derivatives trading, that, you know, you wind up with--I think it was--what is it?--40 or 50 lobbyists from Wall Street for every member of Congress or some crazy ratio.

SMITH: No, it's a huge ratio. Well, the problem is that Dodd-Frank was a lot weaker than most people want to admit. I mean, in fact, a lot of--one writer characterized Dodd-Frank as a bill to ride a bill. A tremendous amount of Dodd-Frank was not decided at the time Dodd-Frank was done, but instead was either kicked over to studies or was kicked over into rule-making. And that meant that that put it--that gave the--Wall Street another whack at it. So it was significant amounts of Dodd-Frank were designed to be retreaded in a weekend. And that part of the story just hasn't gotten the press that it deserves.

JAY: One proposal I've heard is that because so many of these banks would have been bankrupt without public money, and still there is public--significant public ownership, really, in some of these banks [incompr.] just take one of them and you make it a public utility, and you say, okay, you now have a public interest mandate, and if people want to, they can choose to deal with this public utility bank. If they want to deal with the private banks, they can. And you create a real public option in banking. Does that make any sense?

SMITH: That's actually a decent idea. I mean, you know, we've spoken in the past about the Bank of North Dakota, which is a public bank. It's been profitable, it's provided significant returns to the government, and it has a fairly narrow mandate in terms of what it does. It does a lot of lending, and it also actually provides support to the private banks in the state as well. But, again, it does it on very specific issues when it thinks there's a public interest involved. I hate to say it: we may have the opportunity sooner than we think, because Bank of America isn't in the greatest shape, and I don't see it getting out of its problems with housing anytime soon. The market's already got significant question marks over Bank of America, as you can see from its stock price. It's actually trading at a significant discount to its reported equity, which is a big vote of no confidence.

JAY: So the Bank of America could be a--

SMITH: Wind up being a test case.

JAY: --a test case for a public banking system. Of course, you'd need somebody in Washington that wasn't so beholden to Wall Street to get that done.

SMITH: That's true.

JAY: Thanks for joining us. And thank you for joining us on The Real News Network, coming to you today from Rizzoli Bookstore on 57th in New York City.

TE: Suomalaisfirmassa markkinavoimat jyräävät etiikan

Talouselämä:

Malmelinin tutkimukset osoittavat, että raporteissa mainitut arvot kuten ihmisoikeudet, yhteiskunnallinen tasa-arvo ja tai ekologinen tasapaino ovat yritysten puheessa alisteisia markkinoiden ja teollisuuden arvoille, tuottavuudelle ja tehokkuudelle. 

Yritykset käsittelevät yhteiskunnallisia ongelmia edelleen reaktiivisesti, ympäristön painostuksen seurauksena, sen sijaan, että ne nostaisivat ongelmia esiin ennakoivasti eli proaktiivisesti.

Talouselämä uutisoi Helsingin yliopiston viestinnän tutkijan Karoliina Malmelinin tutkimuksesta, joka kävi läpi suomalaisten suuryritysten yhteiskuntavastuuraportteja. Ei ole yllättävää, että yritykset reagoivat aiheuttamiinsa ongelmiin vasta ympäristön painostuksen seurauksena, sillä monet tuotannosta koituvat haitat ovat yrityksille yksi keino kasvattaa liikevoittoaan.

Negatiiviset ulkoisvaikutukset, joihin kuuluvat muun muassa yrityksen toiminnasta koituva haitta ympäristölle, ovat markkinatoimijoille oiva mahdollisuus hyötyä, sillä niiden tarkka mittaaminen on markkinataloudessa käytännössä mahdotonta. Markkinat mahdollistavat usein kätevän kaupan ostajan ja myyjän välillä, mutta ongelmaksi muodostuvat kaupanteon vaikutukset kolmansiin osapuoliin. Monilla kulutustapahtumilla on tuotantoketjun kautta hyvinkin laajoja vaikutuksia ympäristöön ja ihmisiin, ja nämä ulkoisvaikutukset aiheuttavat merkittäviä vääristymiä tuotteiden hintoihin.

Pidemmällä aikavälillä nämä hinnan vääristymät aiheuttavat lumipalloefektin, sillä kuluttajat säätävät jatkossa kulutusmieltymyksiään sellaisten tuotehintojen perusteella, jotka ovat jo lähtökohtaisesti vinoutuneet.

24.8.2011 Talouselämä
Suomalaisfirmassa markkinavoimat jyräävät etiikan

Helsingin yliopiston viestinnän tutkija Karoliina Malmelin tutki yhteisöviestinnän ja yritysetiikan aloja edustavassa väitöskirjassaan kymmenen suomalaisen suuryrityksen vuosikertomuksia ja yhteiskuntavastuun raportteja kymmenen vuoden ajalta.

Malmelin havaitsi suomalaisten suuryritysten puhuvan arvoistaan yhä enemmän, mutta konkreettinen näyttö arvojen toteutumisesta jää usein heikoksi.

Malmelinin mukaan yritykset eivät ennakoi riittävästi moraalisia kiistoja, ja niiden arvopuhe perustuu usein kompromisseihin. Yritysvastuun raporteissa esiintyvä moraalinen epäjohdonmukaisuus, josta käytetään esimerkiksi termiä viherpesu, voi altistaa yrityksen legitimiteettikriiseille.

Malmelinin tutkimukset osoittavat, että raporteissa mainitut arvot kuten ihmisoikeudet, yhteiskunnallinen tasa-arvo ja tai ekologinen tasapaino ovat yritysten puheessa alisteisia markkinoiden ja teollisuuden arvoille, tuottavuudelle ja tehokkuudelle.

Yritykset käsittelevät yhteiskunnallisia ongelmia edelleen reaktiivisesti, ympäristön painostuksen seurauksena, sen sijaan, että ne nostaisivat ongelmia esiin ennakoivasti eli proaktiivisesti.

Yritysten puheessa korostuvat arvomaailmojen väliset kompromissit, joilla pyritään tilapäisesti sovittamaan yhteen toisilleen vastakkaisia arvoja.

Sisäministeriö: Syrjäytyminen on suurin turvallisuusriski

YLE:

Syrjäytyminen on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina, mikä näkyy erityisesti koulupudokkaiden määrän kasvuna, väkivaltarikostilastoissa sekä alkoholiongelmien lisääntymisenä, toteaa työryhmää johtanut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Anneli Taina. 

Tainan mukaan syrjäytymisessä on nähtävissä yhä suurempaa yhteiskunnan kahtiajakautumista, jolloin osa kansasta voi yhä huonommin. 

- Syrjäytyminen voi tulla esille erilaisena yhteiskunnan ääri-ilmiöiden lisääntymisenä, kuten nyt Britanniassa on nähty, Taina sanoo. 

Esimerkiksi köyhien ja syrjäytyneiden perheiden lapset osoittavat jo hyvin nuorella iällä merkkejä siitä, ettei heidän geneettinen potentiaalinsa pääse toteutumaan yhtä hyvin kuin varakkaampien perheiden lapsilla. Jo tämä asettaa hyvin kyseenalaiseksi yleisen ajatuksen siitä, että taloudessamme ihmisten lähtökohdat olisivat tasavertaiset.

YLE 16.8.2011 Jenni Mehtonen
Sisäministeriö: Syrjäytyminen on suurin turvallisuusriski


Syrjäytymisen arvioidaan olevan suurin yksittäinen turvallisuusriski yhteiskunnalle. Yhteiskunnasta syrjäytyminen on lisääntynyt tuntuvasti muutaman viime vuoden aikana ja syrjäytymisestä aiheutuvat kustannukset ovat voimakkaassa kasvussa.

Sisäasiainministeriö on tehnyt ehdotuksen toimintamallista, jonka avulla syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä mahdollisimman tehokkaasti.

Syrjäytyminen on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina, mikä näkyy erityisesti koulupudokkaiden määrän kasvuna, väkivaltarikostilastoissa sekä alkoholiongelmien lisääntymisenä, toteaa työryhmää johtanut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Anneli Taina.

Tainan mukaan syrjäytymisessä on nähtävissä yhä suurempaa yhteiskunnan kahtiajakautumista, jolloin osa kansasta voi yhä huonommin.

- Syrjäytyminen voi tulla esille erilaisena yhteiskunnan ääri-ilmiöiden lisääntymisenä, kuten nyt Britanniassa on nähty, Taina sanoo.

Taina näkee yhteiskunnallisen pahoinvoinnin johtuvan muun muassa taloudellisista vaikeuksista sekä perheissä esiintyvistä ongelmista.

- Viranomaisilla on nykyisellään hyvin vähän keinoja ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja puuttua ongelmiin, Taina toteaa.

Työryhmän ehdottamalla toimintamallilla syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä yhdistämällä alueellisten viranomaisten, järjestöjen ja elinkeinoelämän yhteistyötä.

Työryhmän esitys luovutettiin sisäasiainministeri Päivi Räsäselle tänään tiistaina.

M&M: Näin Google kiertää verot Suomessa

Markkinointi & Mainonta:

Yhtiön tuloverot Suomeen olivat kokonaista 83 000 euroa. Saman verran tai enemmän veroa maksaa yksi hyväpalkkainen johtaja.

Googlen luvut ovat häkellyttävän pieniä siihen nähden, että hakukonemainonnan arvo viime vuonna oli IAB Finlandin tietojen mukaan 66 miljoonaa euroa, josta Googlen osuuden pitäisi kaiken järjen mukaan olla melko paljon enemmän kuin 3,2 miljoonaa. Eikä IAB:n luvuissa edes ole mukana kaikki alan bisnes. 

Google Finlandin luvut eivät kerrokaan mitään Googlen toiminnasta Suomessa. Sensijaan ne havainnollistavat sitä, kuinka yritys vapautuu näppärällä kikkailuilla veroista lähes kokonaan.

[…] Nerokas veronvälttämisrakennelma ei ole Googlen yksinoikeutta. Tuplairlantilainen maistuu Bloombergin mukaan myös esimerkiksi Nokian tärkeimmällä kumppanille Microsoftille. 

Vitsikästä on, että verokikkailun ansiosta on jäänyt keräämättä kymmenien miljardien dollarien verot valtioihin, joilla olisi ollut verotuloille huutava tarve. Ja voitot jäävät yhtiöihin, joiden omistajina on maailman rikkaimpia miehiä. 

Useat suuryritykset käyttävät hyväkseen Irlannin erittäin matalaa yritysverotusta ja useita porsaanreikiä maan verotusjärjestelmässä, jottei maan nimellistä yritysveroakaan tarvitse maksaa. Suuryritysten veronkierto veroparatiisien avustamana ja konsernien sisäinen kansainvälinen "kaupankäynti" aiheuttavat valtavat lovet valtioiden budjettiin verotulojen menetyksen muodossa.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaamassa harmaata taloutta käsittelevässä asiantuntijaraportissa osoitetaan, kuinka verohallinnolla ei nykyisellään ole keinoja valvoa tehokkaasti ulkomaisten yritysten toimia. Raportista ilmenee myös, että kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvä veronkierto aiheuttaa yhteensä yli miljardin euron tappiot vuosittain – arvio on vuodelta 2008. Asiantuntijat tiivistävät raportissa kansainvälisen sijoitustoiminnan verotusongelman seuraavasti:

Sijoitustoimintaan liittyvän lainsäädännön mahdollistama sijoitusten nimettömyys (hallin- tarekisteri) tekee Suomesta veroparatiisivaltion, joka ei voi valvoa omia verovelvollisiaan eikä pysty antamaan tietoja muiden maiden viranomaisille.

Lienee aika lopettaa toistuvat puheenvuorot alle viiden euron pitsoista, ja keskittyä kansantaloudellisesti merkittävämpiin veronkierron muotoihin – erityisesti nyt, kun johtavat poliitikot väläyttävät mahdollisuuksia uusista, ja tarpeettomista, leikkauslistoista.

Markkinointi & Mainonta 19.8.2011 Ismo Virta
Näin Google & Co jättävät verot maksamatta – Suomessakin

Motorola-kaupalla kännykkäimperiumiaan laajentava hakukonejätti Google on iso yritys myös Suomessa. Googlen suomalainen tytäryhtiö Google Finland on silti ihan nakkikioski: liikevaihtoa se teki viime vuonna vaivaiset 3,2 miljoonaa euroa, josta tilikauden voitoksi jäi 176 000 euroa.

Noin pikkuisesta voitosta ei tietysti tarvitse paljon veroakaan maksaa. Yhtiön tuloverot Suomeen olivat kokonaista 83 000 euroa. Saman verran tai enemmän veroa maksaa yksi hyväpalkkainen johtaja.

Googlen luvut ovat häkellyttävän pieniä siihen nähden, että hakukonemainonnan arvo viime vuonna oli IAB Finlandin tietojen mukaan 66 miljoonaa euroa, josta Googlen osuuden pitäisi kaiken järjen mukaan olla melko paljon enemmän kuin 3,2 miljoonaa. Eikä IAB:n luvuissa edes ole mukana kaikki alan bisnes.

Google Finlandin luvut eivät kerrokaan mitään Googlen toiminnasta Suomessa. Sensijaan ne havainnollistavat sitä, kuinka yritys vapautuu näppärällä kikkailuilla veroista lähes kokonaan.

Bloombergin mukaan Googlen todellinen veroprosentti USA:n ulkopuolisten bisneksiensä voitoista on naurettava 2,4 - alhaisin USA:n suurten teknologiayhtiöiden joukoissa. Eikä mikään niistä ole varsinainen verojen himomaksaja.

Irlannin, Hollannin ja Bermudan kolmio

Bloombergin seikkaperäisen selvityksen mukaan Googlen kaltainen teknoyhtiö pääsee näppärästi eroon ikävistä veroista Irlannin, Hollannin ja Bermudan kolmiossa.

Kikkailu alkaa siitä, että suomalaisetkin asiakkaat maksavat Googlen palveluista pääosin Googlen irlantilaiselle tytäryhtiölle, Google Ireland Limitedille. Dublinin tytär myy mainontaa globaalisti.

Muiden euromaiden elätiksi ajautuneen Irlannin verojärjestelmä on niin yritysystävällinen, että se mahdollistaa voittojen helpon siirtelyn tytäryhtiöstä toiseen käytännössä ilman veroseuraamuksia. Tämän ansiosta Googlen ei tarvitse vaivautua maksamaan edes Irlannin vaatimatonta 12,5 prosentin yritysten tuloveroa.

Tuplairlantilainen syntyy siitä, että mainostulot keräävä irlantilaisyhtiö maksaa miljardien royaltit Google Ireland Holdingsille, joka majailee veroparatiisi Bermudalla. Google Ireland Limitedilla on kulujakin sen verran, että sille ei juuri verotettavaa tulosta jää veroparasiittiyhtiölle tehtyjen maksujen jälkeen.

Maistuu myös Microsoftille

Jotta homma toimisi oikein, kahden yhtiön väliin tarvitaan kolmas, hollantilainen Google Netherlands Holdings. Amsterdamilaisyhtiöllä ei ole henkilöstöä, mutta Google Ireland Limitedin maksut Google Ireland Holdingille koukkaavat Hollannin tyttären kautta.

Tästä kahden muun tyttären välissä olevasta yhtiöstä tulee nimitys ”hollantilainen voileipä”.

Nerokas veronvälttämisrakennelma ei ole Googlen yksinoikeutta. Tuplairlantilainen maistuu Bloombergin mukaan myös esimerkiksi Nokian tärkeimmällä kumppanille Microsoftille.

Vitsikästä on, että verokikkailun ansiosta on jäänyt keräämättä kymmenien miljardien dollarien verot valtioihin, joilla olisi ollut verotuloille huutava tarve. Ja voitot jäävät yhtiöihin, joiden omistajina on maailman rikkaimpia miehiä.

On se niin väärin – oikeasti.

Suursijoittaja Warren Buffet: Rikkaiden paapominen lopetettava

Warren Buffet, New York Timesissa:

Back in the 1980s and 1990s, tax rates for the rich were far higher, and my percentage rate was in the middle of the pack. According to a theory I sometimes hear, I should have thrown a fit and refused to invest because of the elevated tax rates on capital gains and dividends. 

I didn’t refuse, nor did others. I have worked with investors for 60 years and I have yet to see anyone — not even when capital gains rates were 39.9 percent in 1976-77 — shy away from a sensible investment because of the tax rate on the potential gain. People invest to make money, and potential taxes have never scared them off. And to those who argue that higher rates hurt job creation, I would note that a net of nearly 40 million jobs were added between 1980 and 2000. You know what’s happened since then: lower tax rates and far lower job creation.

Warren Buffet, eräs maailman rikkaimmista ihmisistä, ehdottaa että rikkaiden verotusta on merkittävästi kiristettävä Yhdysvalloissa. Buffet muun muassa huomauttaa skeptikoille, että työllisyystilanne oli parempi, kun korkeatuloisten verotus oli korkeammalla.

Yhdysvaltojen tilanteesta ei voida vetää suoria johtopäätöksiä, mutta samansuuntaista verokehitystä on tapahtunut Suomessakin. Vuoden 1993 suuren verouudistuksen jälkeen pääomaverotuksen progressiivisuus poistettiin, joka mahdollisti rikkaimmille suomalaisille valtavan nopean tulonnousun: suurituloisimman prosentin reaalitulot kasvoivat vuosina 1990-2002 122 prosenttia – pienituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat samalla aikajaksolla yhden prosentin.

Eriarvoisuuden kasvu näkyy monella yhteiskunnan alueella – esimerkiksi terveydessä ja koulutuksessa. DNA-testeissä on jo osoitettu yhteys ihmisen köyhyyden ja elinajanodotteen välillä. Tuloerojen kohdalla on syytä muistaa, että ihmisten välinen taloudellinen eriarvoisuus kytkeytyy myös merkittävästi päätöksentekovaltaan yhteiskunnassamme, sillä rikkaiden mahdollisuudet vaikuttaa kulutuspäätöksillään, sosiaalisilla verkostoillaan ja asemillaan ovat merkittävästi heikkotuloisia vahvemmat.

Osallisuustalouden visiossa ehdotetaan seuraavaa periaatetta: päätöksentekovallan olisi jakauduttava tapauskohtaisesti ja niiden eduksi, joita päätettävä asia eniten koskee. Käytännössä tämä tarkottaisi merkittävää päätösvallan lisääntymistä tavallisille työntekijöille ja kuluttajille. Osallisuustalouden päätöksentekovisiosta voi lukea lisää sivuiltamme ja kirjallisuudesta.



Warren Buffet, New York Times 14.8.2011

Stop Coddling the Super-Rich

OUR leaders have asked for “shared sacrifice.” But when they did the asking, they spared me. I checked with my mega-rich friends to learn what pain they were expecting. They, too, were left untouched.

While the poor and middle class fight for us in Afghanistan, and while most Americans struggle to make ends meet, we mega-rich continue to get our extraordinary tax breaks. Some of us are investment managers who earn billions from our daily labors but are allowed to classify our income as “carried interest,” thereby getting a bargain 15 percent tax rate. Others own stock index futures for 10 minutes and have 60 percent of their gain taxed at 15 percent, as if they’d been long-term investors.

These and other blessings are showered upon us by legislators in Washington who feel compelled to protect us, much as if we were spotted owls or some other endangered species. It’s nice to have friends in high places.

Last year my federal tax bill — the income tax I paid, as well as payroll taxes paid by me and on my behalf — was $6,938,744. That sounds like a lot of money. But what I paid was only 17.4 percent of my taxable income — and that’s actually a lower percentage than was paid by any of the other 20 people in our office. Their tax burdens ranged from 33 percent to 41 percent and averaged 36 percent.

If you make money with money, as some of my super-rich friends do, your percentage may be a bit lower than mine. But if you earn money from a job, your percentage will surely exceed mine — most likely by a lot.

To understand why, you need to examine the sources of government revenue. Last year about 80 percent of these revenues came from personal income taxes and payroll taxes. The mega-rich pay income taxes at a rate of 15 percent on most of their earnings but pay practically nothing in payroll taxes. It’s a different story for the middle class: typically, they fall into the 15 percent and 25 percent income tax brackets, and then are hit with heavy payroll taxes to boot.

Back in the 1980s and 1990s, tax rates for the rich were far higher, and my percentage rate was in the middle of the pack. According to a theory I sometimes hear, I should have thrown a fit and refused to invest because of the elevated tax rates on capital gains and dividends.

I didn’t refuse, nor did others. I have worked with investors for 60 years and I have yet to see anyone — not even when capital gains rates were 39.9 percent in 1976-77 — shy away from a sensible investment because of the tax rate on the potential gain. People invest to make money, and potential taxes have never scared them off. And to those who argue that higher rates hurt job creation, I would note that a net of nearly 40 million jobs were added between 1980 and 2000. You know what’s happened since then: lower tax rates and far lower job creation.

Since 1992, the I.R.S. has compiled data from the returns of the 400 Americans reporting the largest income. In 1992, the top 400 had aggregate taxable income of $16.9 billion and paid federal taxes of 29.2 percent on that sum. In 2008, the aggregate income of the highest 400 had soared to $90.9 billion — a staggering $227.4 million on average — but the rate paid had fallen to 21.5 percent.

The taxes I refer to here include only federal income tax, but you can be sure that any payroll tax for the 400 was inconsequential compared to income. In fact, 88 of the 400 in 2008 reported no wages at all, though every one of them reported capital gains. Some of my brethren may shun work but they all like to invest. (I can relate to that.)

I know well many of the mega-rich and, by and large, they are very decent people. They love America and appreciate the opportunity this country has given them. Many have joined the Giving Pledge, promising to give most of their wealth to philanthropy. Most wouldn’t mind being told to pay more in taxes as well, particularly when so many of their fellow citizens are truly suffering.

Twelve members of Congress will soon take on the crucial job of rearranging our country’s finances. They’ve been instructed to devise a plan that reduces the 10-year deficit by at least $1.5 trillion. It’s vital, however, that they achieve far more than that. Americans are rapidly losing faith in the ability of Congress to deal with our country’s fiscal problems. Only action that is immediate, real and very substantial will prevent that doubt from morphing into hopelessness. That feeling can create its own reality.

Job one for the 12 is to pare down some future promises that even a rich America can’t fulfill. Big money must be saved here. The 12 should then turn to the issue of revenues. I would leave rates for 99.7 percent of taxpayers unchanged and continue the current 2-percentage-point reduction in the employee contribution to the payroll tax. This cut helps the poor and the middle class, who need every break they can get.

But for those making more than $1 million — there were 236,883 such households in 2009 — I would raise rates immediately on taxable income in excess of $1 million, including, of course, dividends and capital gains. And for those who make $10 million or more — there were 8,274 in 2009 — I would suggest an additional increase in rate.

My friends and I have been coddled long enough by a billionaire-friendly Congress. It’s time for our government to get serious about shared sacrifice.

Warren E. Buffett is the chairman and chief executive of Berkshire Hathaway.

Taloussanomat: Tässä on se raja, mihin asti palkka parantaa elämääsi

Talouselämä uutisoi Princetonin yliopiston tutkimuksesta, jossa tutkittiin palkkatason vaikutusta elämänlaatuun 450 000 amerikkalaisen vastausten perusteella.

40 000 kruunun eli noin 4360 euron kuukausipalkkaan asti yleinen tyytyväisyys elämään parani huomattavasti. Mutta tuon jälkeen lisäpalkka ei enää tee meitä iloisemmaksi eikä vähennä stressiämme, tutkimus kertoo.

Olemme poimineet blogiimme aikaisemmin uutisia myös siitä, kuinka ihmiset haluaisivat korkeamman palkan sijaan lisää vapaa-aikaa, kuinka korkeaa palkkaa enemmän kannustaa työajoista joustamisen mahdollisuus ja mahdollisuus kehittyä työssään sekä siitä kuinka eriarvoisuuden väheneminen on ihmisille tärkeämpää kuin omien ansioiden kasvaminen.


Taloussanomat 27.6.2011 
Tässä on se raja, mihin asti palkka parantaa elämääsi

Kun palkka nousee ja rahaa on enemmän käytettävissä, ihminen tuntee itsensä onnellisemmaksi. Mutta on olemassa raja, jonka jälkeen tyytyväisyydentunne ei enää kasva, ainakaan samaa tahtia pankkitilin saldon kanssa.

Kun on riittävästi rahaa käytettävissä, ihmisen elämänlaatu paranee. Ei tarvitse huolehtia, onko rahaa tarpeeksi käytettävissä kaikkeen tarpeelliseen ja lomallekin voi lähteä huoleti. Mutta miten paljon rahaa oikeastaan tarvitaan?

Yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston tutkijat ovat onnistuneet määrittämään palkkatason, jonka jälkeen lisäpalkka ei enää nosta niin sanottua onnellisuustasoa, kertoo ruotsalainen e24-verkkolehti.

Vastaus löytyi käymällä läpi noin 450 000 amerikalaisen vastauksia.

40 000 kruunun eli noin 4360 euron kuukausipalkkaan asti yleinen tyytyväisyys elämään parani huomattavasti. Mutta tuon jälkeen lisäpalkka ei enää tee meitä iloisemmaksi eikä vähennä stressiämme, tutkimus kertoo.

Sen sijaan tyytyväisyydentunne kasvaa aina 54 000 kruunun eli noin 5890 euron kuukausipalkkaan asti.

Taloussanomat: Talouskriisi lisännyt rötöstelyä yrityksissä

Taloussanomat:

Talouskriisi on lisännyt väärinkäytöksiä yrityksissä. Ernst & Youngin tutkimuksen mukaan 20 prosenttia eurooppalaisten yritysten työntekijöistä hyväksyy korruption, mikäli se edesauttaa kauppojen syntymistä.

(...) – Taloudellisesti epävarmat ajat ovat lisänneet paineita yrityksen tuloksentekoon, mikä näyttäisi heijastuvan myös väärinkäytösten lisääntymiseen, kommentoi väärinkäytöksiin liittyvään neuvontaan erikoistunut Maria Rekola Ernst & Youngilta.

Uutisen esiinnostama ilmiö on tyyppiesimerkki tilanteesta, jossa markkinamekanismit ohjaavat ihmisiä toimimaan yhteiskunnallisesti haitallisella tavalla. Tulosvastuu ja markkinakilpailu ajavat yrityksiä omaksumaan monenlaisia strategioita voittojen kasvattamiseksi. Monet näistä strategioista tehostavat yrityksen toimintaa ja ne voidaan siten katsoa olevan yhteisölle hyväksi.

Kuitenkin myös sellaiset strategiat, joista aiheutuu yhteisölle kustannuksia ja haittaa ovat yrityksille keino kasvattaa voittojaan. Tämänkaltainen taloudellinen toiminta aiheuttaa ulkoisvaikutuksia, jotka lankeavat kolmansien osapuolten maksettavaksi, mikä aiheuttaa tehottomuutta taloudessa. Lisäksi kyseessä olevassa tapauksessa korruption ja epäluottamuksen lisääntyminen aiheuttaa yhteisölle myös muutakin kuin taloudellista haittaa.

Markkinoista puhuttaessa nostetaan usein esille "näkymätön käsi", joka ohjaa omaa etuaan tavoittelevia yksilöitä toimimaan yhteiskunnallisesti hyödyllisellä tavalla parantaen näin talouden kokonaistehokkuutta ja yleistä hyvinvointia. Vähemmän tunnettu käsite on "näkymätön jalka", joka on edellä kuvatun ilmiön kääntöpuoli. Tämä tarkoittaa sitä, että markkinakilpailu saa taloudellista etuaan tavoittelevat yksilöt toimimaan tavalla, josta seuraa yhteisölle paljon harmia ja kustannuksia.

Taloussanomat 23.6.2011
"Pakko tehdä tulosta – rötöstely on ok"


Talouskriisi on lisännyt väärinkäytöksiä yrityksissä. Ernst & Youngin tutkimuksen mukaan 20 prosenttia eurooppalaisten yritysten työntekijöistä hyväksyy korruption, mikäli se edesauttaa kauppojen syntymistä.

Maailmanlaajuinen talouskriisi on lisännyt väärinkäytöksiä ja lahjontaa yrityksissä. Asia käy ilmi tilintarkastaja Ernst & Youngin Fraud Survey 2011 -tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan viidennes eurooppalaisten suuryritysten työntekijöistä hyväksyy rahan, lahjusten tai lahjojen tarjoamisen yhteistyökumppaneille kauppojen edistämiseksi. Vastaajista jopa 40 prosenttia koki, että liike-elämän korruptio ja lahjonta ovat lisääntyneet viimeisen kahden vuoden aikana talouskriisin myötä.

– Taloudellisesti epävarmat ajat ovat lisänneet paineita yrityksen tuloksentekoon, mikä näyttäisi heijastuvan myös väärinkäytösten lisääntymiseen, kommentoi väärinkäytöksiin liittyvään neuvontaan erikoistunut Maria Rekola Ernst & Youngilta.

Ernst & Youngin tutkimus on yhteneväinen toisen tilintarkastajan KPMG:n viime viikolla julkistaman tutkimuksen kanssa. KPMG:n mukaan rötökset yritysmaailman huipulla ovat lisääntyneet taantuman vuoksi.

– Tutkimuksemme perusteella voi sanoa, että eurooppalaisten yritysten ja erityisesti yritysjohdon tulisi kiinnittää enemmän huomiota eettisiin toimintatapoihin ja korruption kitkemiseen, Rekola sanoo Ernst & Youngin tutkimuksesta.

Vaikka 62 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että yritysmaailman lahjonta ja korruptio on yleistä omassa maassa, puolet vastaajista eivät nähneet ongelmien koskevan omaa liiketoimintasektoriaan.

Ernst & Youngin mukaan valmiimpia lahjuksia ollaan maksamaan Kreikassa ja Venäjällä. Norjassa vain kuusi prosenttia vastaajista ilmaisi olevansa valmis maksamaan lahjuksia. Nykyistä tiukempaa sääntelyä korruption ja väärinkäytösten kitkemiseksi kaivattiin talouskriisin pahiten höykyttämissä maissa, kuten Portugalissa, Irlannissa ja Kreikassa.

Tutkimus: Köyhyys saattaa ehkäistä muistin ja oppimiskyvyn kehittymistä

Wisconsin-Madisonin yliopiston tutkijaryhmä tutki lasten aivojen hippokampuksen alueen kehityksen ja perheen sosio-ekonomisen aseman yhteyttä. Hippokampuksen alue on vastuussa sekä muistista että oppimisesta, ja stressi vaikuttaa negatiivisesti kyseisen alueen kehittymiseen. Koska köyhemmissä perheissä koetaan enemmän stressiä, tutkijat olettivat tämän vaikuttavan näiden perheiden lasten myöhempään opiskelumenestykseen.

The study’s findings include:

    * Children from lower socioeconomic backgrounds had less gray matter compared to children from more affluent backgrounds.
    * One level of higher income status is associated with 14.5% greater growth of active grey area in the hippocampus, even after holding constant many other contributing factors.

The study indicates that “differences in the hippocampus, perhaps due to stress tied to growing up in poverty, might partially explain differences in long-term memory, learning, control of neuroendocrine functions, and modulation of emotional behavior.”

Myös kaksostutkimuksissa on saatu selville, että köyhyys vaikuttaa siihen, kuinka lapsi pääsee kehittymään geneettisen potentiaalisen mahdollistamalla tavalla. Nämä tutkimukset viittaavat voimakkaasti siihen, että köyhyys ja alhainen yhteiskunnallinen asema vaikuttaa lapsen mahdollisuuksiin jo fysiologisella tasolla, mikä kyseenalaistaa vahvasti olettamusta mahdollisuuksien tasa-arvosta yhteiskunnassa, jossa erot varallisuudessa ja yhteiskunnallisessa asemassa ovat suuret.

Journalist Resource 16.05.2011
Family Income and Child Brain Growth


The hippocampus area of the brain controls memory and learning. Its healthy development is important for later success in life, but can be negatively affected by stress. Because stress is often greater in homes with financial difficulties, some researchers believe this could explain lower academic performance among children from families at lower socioeconomic levels.

A study by researchers at the University of Wisconsin-Madison and Harvard University, “Association between Income and the Hippocampus,” compared data among more than 400 children ranging from 4 to 18 years old. The children’s families were divided by socioeconomic level, with the lowest income group composed of families 150% below the Federal Poverty Line ($22,050 for a family of four.) The study screened out children who had mental health issues or indications of very low intelligence.

The study’s findings include:

    * Children from lower socioeconomic backgrounds had less gray matter compared to children from more affluent backgrounds.
    * One level of higher income status is associated with 14.5% greater growth of active grey area in the hippocampus, even after holding constant many other contributing factors.
    * The results held for both Caucasian and non-Caucasian children, though the researchers suggest that more such research needs to focus on questions of ethnicity.

The study indicates that “differences in the hippocampus, perhaps due to stress tied to growing up in poverty, might partially explain differences in long-term memory, learning, control of neuroendocrine functions, and modulation of emotional behavior.” Furthermore, understanding the potential relationship between poverty and brain growth “may aid in the design and implementation of intervention programs” that address health and education needs for underprivileged children.

Taloussanomat: Joka neljäs ei usko jaksavansa vanhuuseläkkeelle asti

Taloussanomat:

Valtaosa suomalaisista, 60 prosenttia, uskoo jättävänsä työelämän saavutettuaan virallisen eläkeiän, ilmenee Lassila & Tikanojan teettämästä tutkimuksesta.

Vastaajien mukaan työuria saataisiin pidennettyä parhaiten räätälöimällä työtehtäviä, laadukkaalla esimiestyöllä sekä hyvällä työilmapiirillä. Työssä jaksamista helpottaa työterveyshuolto sekä mahdollisuus joustaa työajoissa ja saada ammattitaitoa edistävää koulutusta. Tutkimukseen osallistuneiden mielestä työuran jatkamiseen eläkeikään asti kannustavat mielenkiintoiset työtehtävät, mahdollisuus joustaa työajoissa sekä mukavat työkaverit.

Erityisesti nuoret näkivät uhkana työssä jaksamiselle esimiestyön laadun, töiden organisoinnin ja työilmapiirin.

Joka toinen kyselyyn vastannut ilmoitti, ettei lääkinnällinen ja ammatillinen kuntoutus eikä työtehtävien räätälöinti työkyvyn mukaan ole heidän käytettävissään työpaikalla.

Osallisuustaloudessa työpaikalla työtehtävät jaettaisiin tasapainotettuihin työkokonaisuuksiin, mikä tarkoittaisi sekä ikävien ja raskaiden että miellyttävien ja palkitsevien työtehtävien jakamista mahdollisimman tasan kaikkien työntekijöiden kesken. Työpaikoilla ei olisi nykyisen kaltaisia johtajia eikä omistajia, joilla on viimekädessä valta päättää siitä kuinka työ järjestetään ja milloin sitä tehdään, vaan työpaikalla kaikki työntekijät neuvottelisivat keskenään työn tekemisestä. Edellisen kaltaisilla rakenteilla voidaan perustellusti olettaa olevan erittäin myönteinen vaikutus työpaikan sisäiseen ilmapiiriin sekä yhteishenkeen ja tätä kautta jokaisen työssäviihtyvyyteen.

Taloussanomat 12.7.2011
Joka neljäs ei usko jaksavansa vanhuuseläkkeelle asti

Neljäsosa työssäkäyvistä suomalaisista ei usko jatkavansa töissä vanhuuseläkeikään eli 63–68-vuotiaaksi asti. Vajaa kahdeksan prosenttia taas uskoo jäävänsä eläkkeelle vasta yli 68-vuotiaana.

Valtaosa suomalaisista, 60 prosenttia, uskoo jättävänsä työelämän saavutettuaan virallisen eläkeiän, ilmenee Lassila & Tikanojan teettämästä tutkimuksesta.

Suomessa eläkkeelle jäädään kuitenkin keskimäärin alle 60-vuotiaana. Eläkkeellesiirtymisikää laskevat työkyvyttömyyseläkkeet.

– Työkyvyttömyyseläkkeellä on tällä hetkellä noin 270 000 suomalaista eli joka viides eläkkeensaaja, työkykycontroller Hanna Kankainen Lassila & Tikanojasta kertoo.

– Työkykyjohtamisen on oltava tärkeä osa esimiestyötä, jotta työuria voidaan pidentää ja työkyvyttömyyseläkkeitä välttää.

Vastaajien mukaan työuria saataisiin pidennettyä parhaiten räätälöimällä työtehtäviä, laadukkaalla esimiestyöllä sekä hyvällä työilmapiirillä. Työssä jaksamista helpottaa työterveyshuolto sekä mahdollisuus joustaa työajoissa ja saada ammattitaitoa edistävää koulutusta. Tutkimukseen osallistuneiden mielestä työuran jatkamiseen eläkeikään asti kannustavat mielenkiintoiset työtehtävät, mahdollisuus joustaa työajoissa sekä mukavat työkaverit.

Erityisesti nuoret näkivät uhkana työssä jaksamiselle esimiestyön laadun, töiden organisoinnin ja työilmapiirin.

Joka toinen kyselyyn vastannut ilmoitti, ettei lääkinnällinen ja ammatillinen kuntoutus eikä työtehtävien räätälöinti työkyvyn mukaan ole heidän käytettävissään työpaikalla.

Kesäkuussa tehty tutkimus toteutettiin internetpaneelin avulla. Vastauksia antoi 703 työssäkäyvää suomalaista.

Eläkkeelle kolme vuotta myöhemmin

Lassila & Tikanojassa työkykyjohtamiseen panostaminen on tuonut hyviä tuloksia. Vuonna 2006 käynnistetty hanke on saanut sairauspoissaolojen määrän laskemaan 7,5 prosentista 5,7 prosenttiin.

– Sairauspoissaoloihin kiinnitetään ajoissa huomiota ja esimiehet reagoivat niihin varhaisessa vaiheessa. Työkykyongelmista keskustellaan yhdessä ja niihin yritetään löytää ratkaisuja, Kankainen kuvailee hanketta.

– Tavoite on se, että henkilö selviytyisi omassa työssään tai sitten vaihtaisi johonkin hänelle paremmin sopivaan työtehtävään. Näin on kitketty niin sanotut turhat työkyvyttömyyseläkkeet. Keinoja ovat työn tai työajan uudelleenjärjestely, lääkinnällinen tai ammatillinen kuntoutus sekä työterveyshuollon tehokas käyttäminen.

Työntekijöiden keskimääräinen eläköitymisikä on noussut yhtiössä hankkeella 59,4 vuodesta 62,4 vuoteen.

Taloussanomat: Köyhät vanhenevat nopeammin

Taloussanomat:

Tutkijat ovat varmistaneet yhteyden sosiaalisten tekijöiden ja ikääntymisvauhdin välillä. DNA-testit osoittivat, että köyhät, epäterveellisesti syövät sekä vuokralla asuvat vanhenivat nopeammin kuin muut.

Ikääntymisen mittarina Glasgow'n kansanterveydenlaitoksen tutkijat käyttivät kromosomien päissä olevien telomeerien lyhentymistä. Vuosien karttuessa näillä kromosomien "hännillä" on tapana lyhentyä.

Telomeerien muuttuessa liian lyhyiksi solu ei pysty enää uusiutumaan.

Kymmenen vuoden seurantajakson aikana alle 25 000 puntaa (noin 28 500 euroa) vuodessa tienaavien telomeerit lyhenivät keskimäärin 7,7 prosenttia, kun korkeammassa tuloluokassa vähentyminen oli vain 0,6 prosentin luokkaa.

Sama ilmiö nostettiin esiin myös Suomessa, viimeisimmässä Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa, josta kävi ilmi että ero elinajanodotteessa rikkaimman ja köyhimmän viidenneksen välillä on 12 vuotta.

Taloussanomien lähteenä ollut BBC:n uutinen on luettavissa täältä.



Taloussanomat 27.7.2011
Tutkimus: Köyhät vanhenevat nopeammin

Tutkijat ovat varmistaneet yhteyden sosiaalisten tekijöiden ja ikääntymisvauhdin välillä. DNA-testit osoittivat, että köyhät, epäterveellisesti syövät sekä vuokralla asuvat vanhenivat nopeammin kuin muut.

Ikääntymisen mittarina Glasgow'n kansanterveydenlaitoksen tutkijat käyttivät kromosomien päissä olevien telomeerien lyhentymistä. Vuosien karttuessa näillä kromosomien "hännillä" on tapana lyhentyä.

Telomeerien muuttuessa liian lyhyiksi solu ei pysty enää uusiutumaan.

Kymmenen vuoden seurantajakson aikana alle 25 000 puntaa (noin 28 500 euroa) vuodessa tienaavien telomeerit lyhenivät keskimäärin 7,7 prosenttia, kun korkeammassa tuloluokassa vähentyminen oli vain 0,6 prosentin luokkaa.

Sama ilmiö oli havaittavissa myös terveellisesti ja epäterveellisesti syövien välillä sekä vuokra-asunnoissa ja omistusasunnoissa asuvien kesken.

Tutkimuksesta kertoi BBC News.

HS: Toivottomien raivoa Britanniassa

Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan Lontoon köyhillä alueilla syttyneistä mellakoista, yhdistäen niihin asianmukaisesti Iso-Britanniassakin kiihtyneen leikkauspolitiikan lähes rikollisiksi (leikkauspolitiikan rikkoessa useiden maiden perustuslaeissa sekä YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa määritettyä tasa-arvoista oikeutta esimerkiksi asialliseen terveydenhoitoon ja koulutukseen) luettavat seuraukset.

Kun sosiaalipalveluja, koulutustukia ja nuorisotoiminnan määrärahoja leikataan, poliisi jää köyhissä lähiöissä monien ainoaksi kontaktiksi viranomaisiin.

Helsingin Sanomat nostaa keskeiseksi ongelmaksi ja leikkauspolitiikan seuraukseksi viranomaiskontaktien kapenemisen, mutta tämä tuskin on eriarvoistavan politiikan keskeisimpiä ongelmia. Parecon Finlandin blogissa on kerätty huolestuttavaa tilastotietoa ja uutisointia eriarvoistumisen seurauksista, ja Lontoon mellakoiden takana yksiä keskeisiä tekijöitä ovat päätösvallan keskittymisestä seuraava vieraantuminen omasta yhteisöstä ja sen päätöksenteosta, epätasapainosten neuvotteluasemien seurauksena kurjistuva mahdollisuus omaehtoisuuteen omassa elämässä ja työnteossa sekä mahdollisesti veronkiertoa, miljoonavoittojen piilottamista ja vain oman edun tavoittelua (toisille siitä koituvista seurauksista piittaamatta) ruokkiva ilmapiiri.

Esimerkiksi veroa kiertävien yritysten jatkuva rankaisemattomuus ja finanssiyritysten miljoonatuhlausten palkitseminen julkisella rahalla sekä julkisten palvelujen myymisellä pilkkahintaan ovat kaikki seurauksiltaan äärimmäisen vahingollisia ja taloudellisesti kalliita virheitä, joiden syitä on mahdollista jäljittää talouden rakenteellisiin ongelmiin.

Helsingin Sanomien kirjoitus ei myöskään osoita aivan selvästi, että mellakat eivät ole millään muotoa yllätys kun esimerkiksi poliisiväkivallan merkille pantava rankaisemattomuus, kaikkein vähäosaisimpien laajamittainen huono terveydentila ja jatkuvasti leikattavat terveyspalvelut, nuorisotalojen sulkeminen sekä asumisen ja ruoan hintojen kallistuminen otetaan huomioon.

Lisäksi, jo ainoana vaihtoehtona esitetyn leikkauspolitiikan on selkeästi nähty johtavan mellakoinnin ja epävakauden lisääntymiseen. Eriarvoisuus ja omaehtoisuuden puute omaa elämää ja yhteisöä koskevista asioista eivät yksinkertaisesti ole hyväksyttäviä piirteitä yhteiskunnassa, ja talouden osalta sen rakenteiden tulisi ottaa tämä huomioon järkevästi ja ennaltaehkäisevästi.

HS 10.8.2011
Toivottomien raivoa Britanniassa

Lontoo ja useat muut Britannian suurkaupungit ovat viikonvaihteesta lähtien ilta illan jälkeen kokeneet pahimmat mellakkansa sitten 1980-luvun. Valtaosa riehujista on teini-ikäisiä poikia köyhiltä, etnisesti kirjavilta asuinalueilta.

Konservatiivinen pääministeri David Cameron keskeytti levottomuuksien vuoksi lomamatkansa. Hallitus puhuu tapahtumista ensi sijassa rikollisuutena.

Järjestyksen palauttaminen on tietenkin Cameronin kiireellisin huoli, mutta se yksin ei riitä.

On paljastavaa, että Cameron lupasi tiistai-illaksi Lontoon kaduille edellisiin päiviin verrattuna yli kaksin verroin poliiseja, mutta hänen hallituksensa armoton säästöohjelma on leikkaamassa satojentuhansien valtion työpaikkojen mukana myös poliisin miesvahvuutta jopa viidenneksen.

Mellakat lähtivät liikkeelle lauantaina, kun poliisi ampui mustan miehen epäselvissä olosuhteissa Tottenhamin alueella.

Vaikka Britannian poliisi on sitten 1980-luvun yhteenottojen parantanut suhteitaan etnisiin vähemmistöihin, kauna poliisia kohtaan leimahtaa yhä herkästi. Kun sosiaalipalveluja, koulutustukia ja nuorisotoiminnan määrärahoja leikataan, poliisi jää köyhissä lähiöissä monien ainoaksi kontaktiksi viranomaisiin.

Järjestyksenvalvojien hetkellinen voimattomuus on päästänyt lähiönuoret harvinaiseen vallan makuun, joka on ollut omiaan laajentamaan rähinöintiä.

Mielijohteesta ja laumakäyttäytymisestä syntyvää rettelöintiä ei pidä kaunistellen nimittää yhteiskunnalliseksi toiminnaksi. Kiukku ei tee ryöstelystä ja kanssaihmisten omaisuuden tuhoamisesta hyväksyttävää. Naapurien kerrostalokoteja on palanut poroksi, kun katutason kauppa on tuikattu tuleen. Varkaudet ovat vahingoittaneet paitsi suuryhtiöiden liikeketjuja myös paikallisia pienyrittäjiä.

Toivottomuus ja köyhyys eivät pakota ketään rikoksiin ja väkivaltaan. Satojen nuorten sitkeä mellakointi on silti vakava ilmiö, jonka ehkäiseminen on mahdollista vain selvittämällä sen taustat.

Britanniassa myös oppositiopuolue Labourin ja tuhokuvista intoutuvan median on syytä miettiä rooliaan. Poliittinen järjestelmä ei täytä tehtäväänsä, jos epäoikeudenmukaisuuden kokemuksille ei löydy muuta näkyvää ilmaisukeinoa kuin silmitön riehuminen.

YLE: Talvivaaran lähikylien asukkaiden tahto ei toteudu

YLE:n uutisoima Talvivaaran kaivoksen päästöjä koskeva keskustelu on kuvaava esimerkki kansalaisten vähäisestä vaikutusvallasta liiketoiminnan mahdollisesti terveydellekin haitallisten seurausten edessä.

Kaivoksen lähikylien asukkaiden huoli koskee niin vesistöjen kuormittumista, hajua, melua ja pölyä. Kun Talvivaaran edustajat kertovat kyläläisille, että ympäristöstä huolehtiminen on yhtiölle erittäin tärkeää, eivät kaikki jaksa uskoa sanomisiin. Tuhkakylällä asuva Ari Kananen tuumailee, että sanojen sijaan tekoja kaivattaisiin.

- Olo on samanlainen kuin vuosi sitten. Silloin kerrottiin suunnilleen samat asiat vaan mitään ei oikein sitten ole tapahtunut. Vesistöjen saastumisen lisäksi kylällä vaivaavat niin melu, haju kuin pölykin. Pöly sotkee paikkoja ja haittaa metsien kasvuakin.

Useissa länsimaissa kansalaiset ovat onnistuneet taistelemaan itselleen edes välttävät mahdollisuudet vaikuttaa liiketoiminnan tuhoisiin seurauksiin, mutta silti suuryritysten toimintaan on usein huomattavan vaikea puuttua vaikka haitta olisi laajalle tiedostettu. Lisäksi useissa kolmannen maailman maissa vastaavat demokratialiikkeet on kukistettu (usein esimerkiksi Neuvostoliiton tai Yhdysvaltojen avustamien vallankaappausten muodossa) ja näin yritysten on ollut mahdollista tavoitella voittoa ympäristön tai yhteisöjen tilanteesta juurikaan välittämättä.

Talvivaaran kaltaiset esimerkit kertovat Suomessakin siitä, miten vaikea yritysten liiketoiminnan ulkoisvaikutuksiin ja seurauksiin on puuttua, kun rakenteellisia keinoja demokraattisempien ratkaisujen aikaansaamiseksi ei ole sisäänrakennettuna markkinamekanismeihin.

YLE 2.8.2011
Paljon puhetta mutta tapahtuuko mitään?
Talvivaaran kaivoksen lähikylien asukkaat eivät tahdo jaksaa luottaa lupauksiin, että kaivos muuttuisi nykyistä ympäristöystävällisemmäksi. Kaivosyhtiön mukaan alkuvaiheen ylitykset esimerkiksi päästöissä vesistöihin korjataan mahdollisimman nopeasti. Kaivosyhtiön järjestämä keskustelutilaisuus täytti Tuhkakylän koulun salin Sotkamossa tiistaina.

Kaivoksen lähikylien asukkaiden huoli koskee niin vesistöjen kuormittumista, hajua, melua ja pölyä. Kun Talvivaaran edustajat kertovat kyläläisille, että ympäristöstä huolehtiminen on yhtiölle erittäin tärkeää, eivät kaikki jaksa uskoa sanomisiin. Tuhkakylällä asuva Ari Kananen tuumailee, että sanojen sijaan tekoja kaivattaisiin.

- Olo on samanlainen kuin vuosi sitten. Silloin kerrottiin suunnilleen samat asiat vaan mitään ei oikein sitten ole tapahtunut. Vesistöjen saastumisen lisäksi kylällä vaivaavat niin melu, haju kuin pölykin. Pöly sotkee paikkoja ja haittaa metsien kasvuakin.

Kanasen kanta on selvä. Hänen mukaansa ympäristölupaa on rikottu.

- Kaivoksesta ei pitäisi tulla haittaa kaivoksen ulkopuolelle. Haittoja kuitenkin on.

Kaivos korjaa tilannetta ja suunnittelee laajentamista

Talvivaara aloittaa syksyllä Kainuun ELY-keskuksen kanssa ympäristövaikutusten arviointiprosessin, koska kaivososakeyhtiö on jättänyt hakemuksen kaivospiirin kaksinkertaistamiseksi. Tuotantomäärää halutaan samalla kasvattaa kolminkertaiseksi. Talvivaaran tuore ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hilla rauhoittelee kyläläisiä, päästöjen ei pitäisi ainakaan kasvaa nykyisestä.

- Kaivostoiminnan alkuvaiheessa on tullut ylityksiä mutta ne eivät ole korjaamattomia. Lähivesiin on päässyt mangaania ja sulfiittia enemmän kuin saisi. Asiaa ollaan korjaamassa koko ajan. Ympäristövaikutuksia seurataan koko ajan tarkasti ja ongelmiin myös puututaan. Kaivostoiminnan prosessit ovat vain niin monimutkaisia, että korjaukset eivät ole aivan yksinkertaisia ja ne vievät myös aikaa.

Hillan mukaan uusin tekniikka on käytössä ja koko ajan suunnitellaan uusia keinoja, jotta päästöt vähenevät.

- Esimerkiksi päästöt vesiin ovat jo vähentyneet. Prosesseja on tehostettu ja kemikaalien käytössä ollaan tarkkana. Ympäristöystävällinen kaivos on minulle sellainen, että sen lähellä voi myös asua ilman haittoja. Uskon, että Talvivaara voi olla sellainen myös laajentuessaan.

Kaivoksella on laskettu olevan toiminta-aikaa nykyisillä malmivaroilla vielä yli 40 vuotta.

Vesistöpäästöt ovat ELY-keskuksen mukaan iso haaste

Kainuun ELY-keskus kiinnitti keväällä huomiota kaivoksen lähivesien saastumiseen. Ylitarkastaja Sirkka-Liisa Markkasen mukaan kaivoksella on iso työ saavuttaa päästöissä hyväksyttävyyden raja.

- Kyllä on tapahduttava merkittäviä parannuksia, jotta tavoite saavutetaan. Yhtiöllä on aikaa lokakuun puoliväliin saakka osoittaa, että päästöjen määrä on kääntynyt laskuun. Mikäli merkittävää parannusta ei tapahdu, eteen tulee toinen vaihe, eli uhkasakkomenettely.

Vaikka lähikylien asukkaat toivat vahvasti esiin, että kaivoksen ulkopuolella ei haittavaikutuksia saa olla, niin Markkanen lieventää viranomaisena hieman asiaa.

- Kyllähän kaivoksesta aina jonkinverran haittaa tulee.

TS: "Suomalaisilla vääristynyt käsitys siitä, millä tasolla toimitusjohtajien ansiot liikkuvat"

Taloussanomat:

Vaikka johtajien palkoista on puhuttu mediassa paljon, suomalaisilla on kovin vääristynyt käsitys siitä, millä tasolla toimitusjohtajien ansiot oikeasti liikkuvat. Taloussanomat teetti asiasta kyselytutkimuksen, jonka tulokset kertovat asiantuntijan mukaan eliitin vieraantuneen täydellisesti kansasta.

Taloussanomat selvitytti Taloustutkimuksella, mikä olisi suomalaisten mielestä sopiva kuukausipalkka suuryhtiön toimitusjohtajalle. Kyselyyn osallistuneiden vastausten keskiarvo oli 16 701 euroa (katso tilastot jutun alalaidassa). Suomalaisten mielestä toimitusjohtajien tulisi siis ansaita moninkertaisesti nykyistä vähemmän.

Suuri ero kansalaisten hahmotteleman sopivan palkkatason ja todellisuuden välillä on helppo selittää.

– Yksinkertainen selitys on se, että pörssiyhtiöiden ylimpien johtajien palkat ovat karanneet aivan kohtuuttomuuksiin. Palkkataso luo yleistä ahneuden ja kohtuuttomuuden ilmapiiriä, Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori Heikki Hiilamo sanoo.

Lisää esimerkkejä palkitsemisesta.

Taloussanomat 30.7.2011

"Johtajien palkat pilvissä, kansalla ei hajuakaan"

Vaikka johtajien palkoista on puhuttu mediassa paljon, suomalaisilla on kovin vääristynyt käsitys siitä, millä tasolla toimitusjohtajien ansiot oikeasti liikkuvat. Taloussanomat teetti asiasta kyselytutkimuksen, jonka tulokset kertovat asiantuntijan mukaan eliitin vieraantuneen täydellisesti kansasta.

malaisen palkansaajan keskitulo oli viime vuonna bonuksineen 38 000 euroa eli reilut 3 000 euroa kuukaudessa. Toimitusjohtaja ansaitsee siis lähes 20 kertaa enemmän kuin keskiverto työssäkävijä.

Taloussanomat selvitytti Taloustutkimuksella, mikä olisi suomalaisten mielestä sopiva kuukausipalkka suuryhtiön toimitusjohtajalle. Kyselyyn osallistuneiden vastausten keskiarvo oli 16 701 euroa (katso tilastot jutun alalaidassa). Suomalaisten mielestä toimitusjohtajien tulisi siis ansaita moninkertaisesti nykyistä vähemmän.

Vain kaksi prosenttia vastaajista arvioi sopivan palkan olevan yli 50 000 euroa kuukaudessa. Vastanneista 38 prosentin mielestä sopiva kuukausiansio asettuisi 9 000:n ja 20 000 euron väliin.

"Palkat karanneet
aivan kohtuuttomuuksiin"

Suuri ero kansalaisten hahmotteleman sopivan palkkatason ja todellisuuden välillä on helppo selittää.

– Yksinkertainen selitys on se, että pörssiyhtiöiden ylimpien johtajien palkat ovat karanneet aivan kohtuuttomuuksiin. Palkkataso luo yleistä ahneuden ja kohtuuttomuuden ilmapiiriä, Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori Heikki Hiilamo sanoo.

Asiaan on kiinnitetty huomiota myös valtakunnanpolitiikassa. Eduskunnan puhemiehenä keväällä pari kuukautta toiminut Ben Zyskowicz (kok) sanoi valtiopäivien avajaispuheessaan, että palkkioista on unohtunut maltti, kohtuus ja oikeudenmukaisuus.

Tutkimustuloksista ilmenee myös, että kuilu eliitin ja normaalien palkansaajien välillä on syvä.

– Taloudellinen eliitti ja palkansaajat ovat täysin vieraantuneita toisistaan. Se, mitä ihmiset pitävät kohtuullisena, on monin verroin vähemmän todelliseen tilanteeseen verrattuna. Käsitykset kohtuullisuudesta ovat erkaantuneet toisistaan, Hiilamo sanoo.

Sukupuoli ja ikä
vaikuttavat paljon

Sekä sukupuoli että ikä erottavat vastaajia selvästi. Miehet kannattavat naisia selvästi korkeampia tuloja toimitusjohtajille. Miesten vastausten keskiarvo oli 20 548 euroa, kun naiset arvioivat sopivaksi palkaksi keskimäärin 12 623 euroa.

Kaikkien suomalaisten pörssiyhtiöiden toimitusjohtaja on mies.

Iäkkäämmät kannattavat korkeampia tuloja kuin nuoret. Etenkin yli 65-vuotiaat vastaajat kannattavat muita korkeampia palkkoja toimitusjohtajille.

Tutkimuksen tulokset ovat Heikki Hiilamon oletusten mukaisia.

– Tulokset menevät sosioekonomisen aseman mukaan, eli mitä pienemmät tulot, alhaisempi koulutustaso ja heikompi asema työmarkkinoilla, sitä pienempänä pitää toimitusjohtajille soveliasta palkkatasoa, hän sanoo.

Sukupuolten välistä näkemyseroa Hiilamo selittää sillä, että palkka-arviota peilataan omiin ja tuttavien tuloihin ja miehillä on keskimäärin naisia korkeammat tulot.

Koulutustaustan, asuinpaikan
ja puoluekannan merkitys

Erot eri koulutustaustaisten ihmisten välillä näyttäytyvät tuloksissa selkeästi. Peruskoulun tai kansakoulun jälkeen opinnot lopettaneista vain 24 prosenttia kannattaa yli 10 000 euron kuukausiansioita. Yliopistossa koulutetuista yli puolet, 53 prosenttia, kannattaa toimitusjohtajille yli 10 000 euron palkkaa kuukaudessa.

Myös asuinpaikalla on merkitystä; Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa asuvien mielestä sopiva palkkataso on korkeampi kuin maaseudulla asuvien mielestä.

Puoluekantakin peilautuu vastauksiin. Esimerkiksi vasemmistoliiton tai kristillisdemokraattien äänestäjistä yksikään ei kannata yli 50 000 euron palkkatasoa. Korkean palkkatason kannalla oltiin vahvimmin RKP:n ja kokoomuksen leireissä.

"Pieni piiri
päättää palkoista"

Toimitusjohtajien palkat karkaavat Kelan Heikki Hiilamon mukaan pilviin siksi, että yhtiön omistajaohjaus ei toimi toimitusjohtajan palkan osalta.

– Omistajat eivät tosiasiallisesti pysty käyttämään omaa valtaansa, vaan entiset ja nykyiset suuryritysten johtajat ovat miehittäneet eri yritysten hallitukset ja päättävät hyvä veli -verkostossaan toistensa palkoista. Tässä on kyse tietynlaisesta korporatismista, jossa pieni verkosto pyörittää koko järjestelmää, Hiilamo sanoo.

Zyskowicz oli keväällä Hiilamon kanssa samoilla linjoilla. Ratkaisu ongelmaan on Hiilamon mukaan kuitenkin helppo: nettiäänestyksen tuominen yhtiökokouksiin, jolloin valta palautuisi omistajille.

– Toimitusjohtajan palkka on yrityksen omistajien asia, eikä välillisten vallankäyttäjien eli yhtiön hallituksen tulisi päättää siitä, hän sanoo.

Toimitusjohtajien palkkatasoa perustellaan usein sillä, että johtajat tuottavat yritykselle huomattavasti lisäarvoa. Tuotetun lisäarvon määrää ei kuitenkaan kyetä mittaamaan tarkasti.

Toimitusjohtaja kiistää
kohtuuttomuuden

Palkitsemisjärjestelmiä suunnittelevan Alexander Corporate Financen toimitusjohtaja Yrjö Kopra on usein puhunut tuloerojen puolesta.

Hän myöntää toimitusjohtajien palkan olevan moninkertainen keskipalkkaan nähden, mutta huomauttaa, että kansainvälisessä vertailussa Suomen palkkaerot ovat suhteellisen pieniä.

Kopran mukaan pörssiyhtiön hallituksen pitää pystyä perustelemaan toimitusjohtajan palkka yhtiön omistajille.

– Kenellekään muulle palkkaa ei tarvitse perustella. Se, miten pörssiyhtiöt käyttävät rahansa, on täysin heidän asiansa.

Kopra kannattaa sellaista palkkarakennetta, jossa kuukausipalkka olisi melko maltillinen, mutta menestykseen sidotuilla mittareilla eli palkkiojärjestelmillä olisi selkeästi ylipainoa. Kopra kuitenkin myöntää, että tuotettua lisäarvoa on vaikea arvioida.

– Tieteellisen tarkasti toimitusjohtajan tuomaa lisäarvoa ei varmaankaan voida mitata koskaan, hän sanoo.

"Väitteet hyvä veli -verkostosta
toiselta planeetalta"

Yrjö Kopran mukaan nimenomaan yhtiön hallituksen tulee päättää ylimmän johdon palkoista, sillä yhtiökokouksella ei ole tarvittavaa kykyä siihen.

– Jos menee katsomaan yhtiökokousväkeä jonnekin messukeskukseen, siellä on varmaan kaikenlaisia osaajia eri aloilta, aika suuri osa näyttää olevan eläkeläisiä. Eihän se voi siellä tapahtua se päätös, vaan sen täytyy tapahtua pienemmässä porukassa, Kopra sanoo.

Puheet pienestä verkostosta, jonka jäsenet nostavat toistensa tuloja, hän tyrmää naurettavina.

– Täytyy olla aika ulkona tästä maailmasta, jos väittää Ben Zyskowiczin tapaan, että palkat nousevat sen takia, että siellä kaverit järjestelevät toisillensa etuja. Ei tällaista voi väittää, jos on vähänkin mukana asioissa.

Taloustutkimus teki kyselytutkimuksen Taloussanomille 19.–21.7.2011 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 1 228 henkilöä. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Teivo Teivainen: "Talouden vapaus on pelkkä myytti"

Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen kirjoitus Helsingin Sanomissa on yleissivistävää luettavaa taloutta koskevista myyteistä. Erityisesti Teivainen avaa sitä, miten usein "vapaaksi" mainostettu markkinatalous on kaikkea muuta, usein jo rakenteellisistakin ongelmista johtuen.

Maailmankaupasta kiistellessään sen enempää oikeisto kuin vasemmistokaan ei liiemmin vaivaa päätään sillä, että huomattava osa kansainvälisestä kaupasta käydään monenlaista säätelyä harjoittavien suuryritysten sisällä. OECD:n uusimpien arvioiden mukaan jopa yli puolet maailmankaupasta käydään kansainvälisten konsernien eri maissa sijaitsevien tytäryhtiöiden välillä.

Kun yritysten yhteenliittymä ostaa itseltään ja myy itselleen, hinnanmuodostus poikkeaa taloustieteen ideaalimallien olettamasta vapaasta kysynnästä ja tarjonnasta. Siirtohinnoittelulla suuryritysten strategisen suunnittelun konttorit pyrkivät ohjaamaan voitot sinne, missä se on niille verotuksellisesti hyödyllisintä. Tällöin on vapaiden markkinoiden sijaan aiheellista puhua kapitalistisesta suunnitelmataloudesta.

Yksi Parecon Finlandin blogissa usein nostettu huomio on se, miten markkinatalouden rakenteellisten ongelmien vuoksi talouden toimintaa joudutaan jatkuvasti paikkaamaan säädöksin ja muin toimenpitein, joiden yksityiskohdista päätettäessä talouden eri toimijoiden neuvotteluasemilla ja varallisuudella on huomattava vaikutusvalta.

Käytännössä tämä esimerkiksi tarkoittaa sitä, että suuryrityksillä on mahdollisuus palkata kokonaisia lakitoimistoja etsimään porsaanreikiä markkinalainsäädännöstä, tai ennestään varakkailla yksilöillä mahdollisuus siirtää omaisuutensa sellaisiin valtioihin joissa niitä verotetaan vähän tai ei lainkaan.

HS Teivo Teivainen 2.8.2011
"Talouden vapaus on pelkkä myytti"

Taloustieteen perusoppikirjat pönkittävät näkemystä, että valtiosääntelyn vähentäminen johtaa vapaaseen markkinatalouteen. Yksityistämistä perustellessaan oikeisto vetoaakin usein liberaaleihin vapausihanteisiin. Tämä on luontevaa, sillä suuri osa ihmisistä pitää vapautta miellyttävänä tavoitteena.

Eriskummallisempaa on, että myös moni vasemmistolainen tuntuu hyväksyneen yksityistämisen ja vapauden kohtalonyhteyden. Vasemmistoretoriikassa yksityistäminen esiintyy yleensä talouden vapauttamisena, uusliberalisaationa, jolle on syytä laittaa julkisen sääntelyn suitset.

Suurta osaa oikeistosta ja vasemmistosta yhdistää se, että ne suhtautuvat kapitalismiin hieman kuin entiset stalinistit Neuvostoliittoon. Silloin keskustelu perustui marxilais-leniniläisiin opinkappaleisiin eikä reaalisosialismin valtasuhteiden tutkimukseen. Nyt kapitalismia analysoidaan vapaan markkinatalouden oletusten valossa. Reaalikapitalististen käytäntöjen tarkastelu osoittaa monet näistä oletuksista harhaanjohtaviksi.

Maailmankaupasta kiistellessään sen enempää oikeisto kuin vasemmistokaan ei liiemmin vaivaa päätään sillä, että huomattava osa kansainvälisestä kaupasta käydään monenlaista säätelyä harjoittavien suuryritysten sisällä. OECD:n uusimpien arvioiden mukaan jopa yli puolet maailmankaupasta käydään kansainvälisten konsernien eri maissa sijaitsevien tytäryhtiöiden välillä.

Kun yritysten yhteenliittymä ostaa itseltään ja myy itselleen, hinnanmuodostus poikkeaa taloustieteen ideaalimallien olettamasta vapaasta kysynnästä ja tarjonnasta. Siirtohinnoittelulla suuryritysten strategisen suunnittelun konttorit pyrkivät ohjaamaan voitot sinne, missä se on niille verotuksellisesti hyödyllisintä. Tällöin on vapaiden markkinoiden sijaan aiheellista puhua kapitalistisesta suunnitelmataloudesta.

Yhdysvaltain tulliviranomaisten tilastoista löytyy satojen dollareiden yksikköhintaan Trinidadista ostettuja kuulakärkikyniä ja Israelista hankittuja appelsiinimehupurkkeja. Yritykset säätelevät voittojensa kohdentumista myös kirjaamalla markkinahinnasta poikkeavia konsulttipalkkioita tai velkajärjestelyjä omille yksiköilleen.

Tarkkaan suunnitelluilla kirjanpitokoukkauksilla alhaisen tai olemattoman verotuksen alueelle suuret banaaniyritykset ovat saaneet Latinalaisen Amerikan tuottajamaiden tytäryhtiöitään tarvittaessa näyttämään tappiollisilta. Ne ovat kirjanneet Jerseyn tai Caymansaarten kaltaisissa veroparatiiseissa sijaitsevat toiset tytäryhtiönsä veloittamaan tuottajayhtiöitään erilaisten hallinto-, rahoitus- ja vakuutuspalveluiden käytöstä.

Kapitalistinen suunnitelmatalous ei perustu ensisijaisesti laittomuuksiin. PwC:n tai Ernst & Youngin kaltaiset tilinpitotoimistot ovat erikoistuneet laatimaan suunnitelmia, joilla yritykset voivat näkyvässä toiminnassaan ottaa veroviranomaisten vaatimukset huomioon. Osa yritysten sisäisistä varainsiirroista kulkee kuitenkin piilossa valvovilta katseilta.

Suomessa viime hallituskaudella tehty esitys hallintarekisterisäädösten muutoksista oli esimerkki siitä, että hallitukset saattavat auliisti edistää yritysten mahdollisuutta toimia salassa. Esityksen tavoitteena oli tuoda elinkeinoelämälle mahdollisuus omistaa arvopapereita anonyymisti. Sitä perusteltiin talouden vapauden kunnioittamisella, ja sen seurauksena sekä laillinen että laiton verosuunnittelu olisi helpottunut.

Vaikka julkisuusperiaate mielletään yleisesti osaksi liberaaleja vapausihanteita, reaalikapitalismissa yritykset voivat harjoittaa suunnitelmatalouttaan hallintarekisterien ja verokeitaiden kaltaisissa "mustissa laatikoissa". Hintojen suunnitteleminen yritysten pääkonttoreissa tuo mieleen neuvostobyrokraatit. Miksi reaalikapitalismia kuitenkin yleisesti kutsutaan liberaaliksi taloudeksi?

Yksityiseen omistamiseen perustuvien etuoikeuksien puolustamisella voi väittää olevan monia aatehistoriallisia yhteyksiä liberalismin vapausihanteisiin. Todellisuudessa kyse on paljolti ajatusharhasta. Harhan taustalla lymyää Adam Smithin satunnaisista maininnoista kapitalismin keskeiseksi opinkappaleeksi nostettu näkymätön käsi.

Oppi näkymättömästä kädestä kertoo, että talouden alue poikkeaa yhdellä merkittävällä tavalla muusta yhteiskunnasta. Sen sisällä yksittäisten toimijoiden pyrkimykset johtavat näkymättömäksi kädeksi kutsutun maagisen mekanismin avulla yleiseen hyvään. Vaikka oppi on usein mielletty osaksi liberaalia aateperintöä, sen soveltaminen on johtanut liberalismin tärkeimmän periaatteen tukahduttamiseen.

Liberalistisessa ajattelussa ihmiset saavat toimia vapaasti niin kauan kuin eivät aiheuta kestämätöntä haittaa muille. Demokraattisessa liberalismissa haittaa aiheuttavien asioiden pelisäännöistä tulisi sopia tasa-arvoisesti yhdessä. Näin pyritään estämään se, että vahvat ja ahneet rajoittavat muiden vapautta.

Yksityisomistuksen suojassa tapahtuvalla kaupankäynnillä voi toki olla myös yleishyödyllisiä seurauksia, mutta on harhaanjohtavaa väittää sen edustavan liberaaleja vapausihanteita. Kapitalismin etenemistä pönkittää pikemminkin ekonomismin ideologia, joka määrittelee talouden epäpoliittiseksi. Näin talouden alueella tapahtuva salailu ja suunnittelu voidaan eristää poliittisten vaatimusten ulkopuolelle.

Suomen kaltaisissa maissa näkymättömän käden oppia ei tietenkään ole koskaan sovellettu sellaisenaan. Uusi hallitus linjasi ohjelmassaan kannattavansa veroparatiisien sulkemista ja suuryritysten maakohtaisten tilinpäätöstietojen julkistamista. Nähtäväksi jää, miten kauas hallituksen osittainen kriittisyys reaalikapitalistisiin salailukäytäntöihin kantaa.

HS: Valtio-omisteisten yhtiöiden luontaisedut hellivät toimitusjohtajia

Yleinen epäsuhta johtajien ja työntekijöiden palkankorotusten välillä on selkeästi nähtävissä myös valtio-omisteisissa yrityksissä.

Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta:

Yli 400 000 euron vapaaehtoiset eläkemaksut valtionyhtiöt tilittivät Veikkauksen Risto Niemisen ja Itellan Jukka Alhon eläkkeisiin. Nieminen jää 66 prosentin eläkkeelle kolmen vuoden kuluttua, ja eläkkeen koon ratkaisevat vuodet kuluvat juuri nyt.

Myös potkurahat ovat muhkeita: Rahapajasta lähteneelle toimitusjohtajalle Maarit Aarni-Sirviölle tilitettiin viime vuonna palkkaa, luontaisetuja ja potkurahaa 641 000 euroa, vaikka hän teki töitä valtionyhtiölle vain vajaa viisi kuukautta. Se on kaksi kertaa hänen perusvuosipalkkansa.

[...]varsinaista palkkaa ja bonuksia tuli mukavasti pörssin ulkopuolisissa valtionyhtiöissä. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan toimitusjohtajien palkat ja bonukset nousivat keskimäärin 9,5 prosenttia 2010.

Osa kuten aseyhtiö Patrian toimitusjohtaja ylsi viime vuonna peräti 50 prosentin ansioiden nousuun.

Johtajat voittivat kuitenkin selvästi rivityöntekijän: tavallisen kokoaikaisessa työsuhteessa olevan ansiot tulospalkkioineen kasvoivat nimittäin keskimäärin 2,6 prosenttia viime vuonna.

Johtajien toistuvat ja huomattavat palkankorotukset ovat todennäköisimmin seurausta johtajien huomattavan voimakkaasta neuvotteluasemasta, sekä mahdollisesti uskosta myytteihin jotka liittyvät palkitsemisen tuomiin tuottavuuslisiin. Tapauksia on käsitelty Parecon Finlandin blogissa myös aiemmin.

Jos palkkausta haluttaisiin kehittää mahdollisimman tuottavaan suuntaan, tulisi palkankorotukset juurikin keskittää yksinkertaista ja toistuvaa, rutiininomaista työtä tekeville, joiden kohdalla palkankorotukset tuottavat tutkitusti suurimman tehokkuuslisän. Johtotehtävissä palkkaus puolestaan ei lisää tuottavuutta lainkaan, ja saattaa jopa vähentää sitä - sen lisäksi että palkkauksen epäsuhdan suuruus voi todennäköisesti aiheuttaa ongelmia yleensä tasa-arvoisuutta kannattavissa ihmisyhteisöissä, jollaisia myös työyhteisöt ovat.

Viime syksynä Parecon Finlandin blogissa linkitetty, englantilaisen RSA Animaten havainnollistava video antaa ytimekkään yleiskuvan tuoreimmasta palkitsemista ja motivaatiota koskevasta tutkimustiedosta.

HS 27.6.2011
"Valtio-omisteisten yhtiöiden luontaisedut hellivät toimitusjohtajia"

Valtion omistamien yhtiöiden toimitusjohtajat ovat saaneet neuvoteltua itselleen runsaat luontaisedut – palkan ja bonusten päälle. Rahallisesti suurimmat lisäedut syntyvät lisäeläkemaksuista, joita yritykset tilittävät jopa enemmän kuin peruspalkkaa.

Yli 400 000 euron vapaaehtoiset eläkemaksut valtionyhtiöt tilittivät Veikkauksen Risto Niemisen ja Itellan Jukka Alhon eläkkeisiin. Nieminen jää 66 prosentin eläkkeelle kolmen vuoden kuluttua, ja eläkkeen koon ratkaisevat vuodet kuluvat juuri nyt.

Niemiselle maksettiinkin täysi 40 prosentin bonus viime vuonna. Myös bonukset lasketaan osaksi eläkettä, joten Niemisellä on kädessään oikea eläkejokeri.

Myös potkurahat ovat muhkeita: Rahapajasta lähteneelle toimitusjohtajalle Maarit Aarni-Sirviölle tilitettiin viime vuonna palkkaa, luontaisetuja ja potkurahaa 641 000 euroa, vaikka hän teki töitä valtionyhtiölle vain vajaa viisi kuukautta. Se on kaksi kertaa hänen perusvuosipalkkansa.

Myös asuntoetu tunnetaan yhä valtionyhtiöissä. Kuntien rahoittaja Kuntarahoitus kustantaa toimitusjohtajalleen Pekka Averiolle omakotitalon Helsingissä

Myös varsinaista palkkaa ja bonuksia tuli mukavasti pörssin ulkopuolisissa valtionyhtiöissä. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan toimitusjohtajien palkat ja bonukset nousivat keskimäärin 9,5 prosenttia 2010.

Osa kuten aseyhtiö Patrian toimitusjohtaja ylsi viime vuonna peräti 50 prosentin ansioiden nousuun.

Johtajat voittivat kuitenkin selvästi rivityöntekijän: tavallisen kokoaikaisessa työsuhteessa olevan ansiot tulospalkkioineen kasvoivat nimittäin keskimäärin 2,6 prosenttia viime vuonna.

Yksityistämisestä

YLE uutisoi sunnuntaina 10.7. oikeusoppineiden havainnoista liittyen kiihtyvän yksityistämisen perustuslaillisuuteen. Avainasemassa ovat perustuslain kohdat, jotka koskevat perusoikeuksia ja niiden tasa-arvoista saatavuutta. Lisäksi merkittävää julkista valtaa saisi Suomessa käyttää vain viranomainen, ei siis yksityisen yrityksen toimija.

YLE: Julkisten tehtävien yksityistämistahti hirvittää oikeusoppineita

Julkisten tehtävien privatisointi huolestuttaa perustuslakiasiantuntijoita. YLE Uutisten haastattelemat professorit pelkäävät, että harkitsematon yksityistäminen johtaa markkinavoimien mielivaltaan. Vaarassa ovat jopa sosiaali- ja terveyspalvelut.

Parecon Finlandin blogissa on vuoden aikana kirjoitettu useasti yksityistämisestä, sen seurauksista ja siihen liittyvistä eriarvoistumisen kysymyksistä. Ohessa kootusti muutamia aiheesta linkitettyjä artikkeleja:

21.10.2010: Tutkimus: Talousahdinko rapauttaa demokratiaa

Demokraattinen päätöksenteko murenee kunnissa talousongelmien paineessa. Politiikan tutkijan mukaan valtuutetut ovat luovuttaneet poliittista valtaansa hallintovirkamiehille.

19.1.2011: "Kansainväliset sijoittajat tahkoavat rahaa Suomen terveydenhoidossa"

Sitran johtajan Antti Kivelän mukaan suomalainen terveydenhoito menee kovaa vauhtia kohti amerikkalaista yksityisen terveydenhoidon mallia, jonka tehokkuus on tutkitusti länsimaiden heikoin. Tehokkuusongelmaa vakavampi on nykyisen kehityksen eriarvoistava vaikutus – terveydenhoidon laatu riippuu Suomessakin varallisuudesta.

22.11.2010: Terveydenhuoltoyritykset käyttävät halpaa työvoimaa

Suurten terveydenhuoltoyritysten ambulanssit toimivat riskirajoilla, koska työtä teetetään liian halvalla.

25.11.2010: Terveyskeskusmaksut karkottavat köyhiä

Terveyskeskusmaksut karkottavat ihmisiä lääkärin ovelta Suomessa. Vähäosaisimmat joutuvat pyytämään lääkärikäynteihin rahaa muun muassa kirkon diakonialta. Asiantuntijoiden mukaan Suomen terveysjärjestelmä tulisi nopeasti saada kuntoon, jotta eriarvoisuus ei kasvaisi.

28.10.2010: Tutkimus: Opettajat alkavat hylkiä huono-osaisten kouluja

Terhi Linnansaaren tutkielma käsittelee opettajien muuttuvaa sitoutumista työhönsä. Eriarvoisessa yhteiskunnassa huono-osaisten kouluissa taistellaan jo valmiiksi monien ongelmien kanssa. Linnansaaren tutkimus osoittaa yhden näistä ongelmista olevan opettajien joukkopako juurikin samoista, kaikkein heikoimmassa asemassa olevista kouluista.

“Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu” - Robin Hahnelin haastattelu luettavissa kokonaisuudessaan suomeksi

EU:n finanssikriisiä, julkisten palvelujen leikkauksia ja talouden uudistamisen mahdollisuuksia koskeva haastattelu professori Robin Hahnelin kanssa on nyt luettavissa kokonaisuudessaan Parecon Finlandin kotisivuilla.

Robin Hahnel & Joona-Hermanni Mäkinen: “Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu”