IMF: Islanti teki oikein antaessaan pankkien ja sijoittajien kärsiä

Kepa:
Islanti hoiti kriisiään toisin kuin perinteiset opit olisivat velvoittaneet: hyvinvointi säilytettiin ja sitä jopa vahvistettiin. Talous lähti nousuun, vaikka kaikki valtavirran talousopit sanoivat, että sen olisi pitänyt lähteä laskuun.

Islanti teki oikein, kun se päätti vuonna 2008 antaa kriisipankkien kaatua eikä suostunut sosialisoimaan niiden tappioita. Vahvasti elvyttävä talouspolitiikka oli oikea ratkaisu, samoin kuin pääomaliikkeiden vahva kontrolli.

Näin totesi kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Islannin edustaja Franek Rozwadowski konferenssissa, jonka IMF järjesti 27. lokakuuta Reykjavikissa yhdessä maan hallituksen kanssa.
IMF:n perinteinen resepti - nk. rakennesopeutusohjelma - on sisältänyt normaalisti vaatimuksen julkisen kulutuksen leikkaamisesta, verotuksen nostamisesta, keskuspankkien rahahanojen kiristämisestä sekä kansainvälisen kaupan ja sijoituksien rajoitusten höllentämisestä.

Rakennesopeutusohjelma yleensä vain pahentaa kriisin aiheuttamaa taantumaa, koska julkisen kulutuksen leikkaaminen sekä verotuksen nostaminen vähentää kokonaiskysynnän määrää ja täten vähentää tuotantoa ja työllisyyttä. Rahahanojen kiristäminen nostaa korkoja ja ajaa täten heikoilla olevia kotimaisia yrityksiä konkurssiin, vähentää kotimaisten sijoitusten kysyntää ja täten vähentää entisestään kokonaiskysyntää, työllisyyttä ja tuotantoa.

Ohjelmien tarkoitus ei olekaan kohentaa kansalaisten taloudellista asemaa vaan varmistaa valtion velanmaksukyky ulkomaisille velkojille. Tavoitteena on muuntaa valtiot velanmaksukoneiksi, joiden tappiolliset budjetit käännetään pikaisesti voitollisiksi, joilla kansainvälinen velka sitten maksetaan takaisin.

Aiheesta lisää: Robin Hahnel - Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu


Kepa 22.11.2011
IMF: Islanti teki oikein antaessaan pankkien ja sijoittajien kärsiä


Islanti hoiti kriisiään toisin kuin perinteiset opit olisivat velvoittaneet: hyvinvointi säilytettiin ja sitä jopa vahvistettiin. Talous lähti nousuun, vaikka kaikki valtavirran talousopit sanoivat, että sen olisi pitänyt lähteä laskuun.

Islanti teki oikein, kun se päätti vuonna 2008 antaa kriisipankkien kaatua eikä suostunut sosialisoimaan niiden tappioita. Vahvasti elvyttävä talouspolitiikka oli oikea ratkaisu, samoin kuin pääomaliikkeiden vahva kontrolli.

Näin totesi kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Islannin edustaja Franek Rozwadowski konferenssissa, jonka IMF järjesti 27. lokakuuta Reykjavikissa yhdessä maan hallituksen kanssa. Tilaisuudesta raportoi alun perin IMF:n oma Survey Magazine 3. marraskuuta ilmestyneessä artikkelissa.

Konferenssi "Iceland’s Recovery – Lessons and Challenges" jäi pitkälti huomaamatta kansainväliseltä ja suomalaiselta medialta. Jos IMF:n linjanvedot nousevat laajempaan suosioon järjestön sisällä, tulevat vaikutukset olemaan dramaattisia.
Islanti teki päinvastoin kuin EU Kreikassa

IMF:n linjanvedot eroavat monessa suhteessa oleellisesti politiikasta, jota EU on IMF:n taustatuella soveltanut Kreikassa ja muissa kriisimaissa — siitäkin huolimatta, että Islanti ei kuulu euroon ja on pieni kansantalous.

IMF:n varatoimitusjohtaja Nemat Shafik totesi konferenssissa Islannin antaneen valuuttarahastolle kolme keskeistä opetusta.

"Kun valtioilla on Islannin tavoin mielessään selkeä oma strategia, on myös IMF:n paljon helpompi antaa tukea ja neuvoja."

Kontrasti EU:n politiikkaan Kreikassa ja Portugalissa on selvä. Unionin pyrkimyksenä on ollut pikemminkin siirtää mahdollisimman suuri osa päätäntävallasta pois kriisimaista. Näin myös IMF on menetellyt aiemmin ja monissa maissa edelleen.

"On paljon etuja, jos talouspolitiikassa käytetään monipuolista työkalupakkia", kuului Shafikin toinen opetus. Kolmantena hän nosti Islannin hyväksi esimerkiksi tavasta, jolla kansalaisten "hyvinvointi säilytettiin ja sitä jopa vahvistettiin kriisin aikana."

"IMF:n viimeaikainen tutkimus on osoittanut että tasaisen tulonjaon maat kasvavat nopeammin ja vakaammin, joten IMF kiinnittää nykyään näihin kysymyksiin aiempaa enemmän huomiota", Shafik lopetti.
Veronmaksajat eivät maksaneet pankeille

IMF:n suunnanmuutos on merkittävä myös siksi, että kansan ja hallituksen haluttomuus taata brittiläisten ja hollantilaisten sijoittajien talletuksia on pitänyt Islantia pitkään kansainvälisen yhteisön silmätikkuna.

"Päätökset, joita pidettiin kolme vuotta sitten katastrofina Islannille aletaan nähdä yhä useammin siunauksena. Islantilaiset menettivät rahoitusjärjestelmänsä, mutta säästyivät yksityisen sektorin velkojen kansallistamiselta", totesi Islannin talousministeri Árni Páll Árnason.

Taloustieteen Nobelin saanut, New York Timesin kolumneistaan tunnettu Paul Krugman muotoili saman asian suoremmin: "Islannin talous lähti nousuun, vaikka kaikki valtavirran talousopit sanoivat, että sen olisi pitänyt lähteä laskuun."

Vaikka IMF:n edustajien avaukset ovat yllättäviä, ne eivät tule aivan puun takaa. Noin 30 vuoden kokemukset kehitysmaiden velkakriiseistä ovat opettaneet, että eurooppalainen budjettikuri- ja sanelupolitiikka eivät ole paras lääke talouslaman hoidossa.

IMF on tarkistanut monissa kysymyksissä kurssiaan, vaikka "vanhan IMF:n" vaikutus näkyy monen maan lainaohjelmissa edelleen vahvana.

    * IMF: Iceland's Unorthodox Policies Suggest Alternative Way Out of Crisis

Talouselämä: Korkea älykkyys antaa suuren etulyöntiaseman kilpailussa menestyksestä

Talouselämä:
Professori David Z. Hambrick ja Elizabeth J. Meinz kirjoittavat, että todellisuudessa raa'an työn merkitystä on ylikorostettu ja että korkea älykkyys antaa suuren etulyöntiaseman ihmisille kilpailussa menestyksestä.

He kirjoittavat Vanderbiltin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa (...) selvisi, että 0,1 prosenttiin älykkäimmistä kuuluvat ihmiset menestyivät myöhemmin elämässään jopa kolmesta viisi kertaa todennäköisemmin kuin ne, jotka kuuluivat vain 0,9 prosenttiin älykkäimmistä.
New York Times:
A high level of intellectual ability gives you an enormous real-world advantage. In our own recent research, we have discovered that “working memory capacity,” a core component of intellectual ability, predicts success in a wide variety of complex activities.

It would be nice if intellectual ability and the capacities that underlie it were important for success only up to a point. In fact, it would be nice if they weren’t important at all, because research shows that those factors are highly stable across an individual’s life span.
Kannustavan, motivoivan ja reilun palkkauksen tulisi perustua tekijöihin, joihin ihminen voi itse vaikuttaa. Yhden ihmisen tekemän työn tuottavuutta on äärimmäisen vaikea mitata tarkasti, koska onnistuminen ja tehokas työ on niin monen tekijän summa. Kuitenkin, jos yllä mainittujen tutkijoiden esittämät väittämät väitteet pitävät paikkaansa, perustuu ihmisten tuottavuus voimakkaasti älylliseen kyvykkyyteen.

Älykkyys on tekijä, johon ihminen ei juurikaan voi vaikuttaa. Se perustuu vahvasti sattumaan, mitä tulee niin perimään kuin kasvuympäristöönkin. Toisissa tutkimuksissa on havaittu, että köyhyyden aiheuttama stressi vaikuttaa negatiivisesti niiden aivojen alueiden kehitykseen, jotka ovat vastuussa nimenomaan muistista ja oppimisesta. Talouselämän ja New York Timesin siteeraamat tutkijat sanovat älyllisten kykyjen myös pysyvän samanlaisina pitkin yksilön elämän, joten vaikuttaisi olevan vähän mitä ihminen voi niiden eteen tehdä. Täten palkittaessa ihmisiä tuottavuuden perusteella ei palkitseminen ole kannustavaa eikä reilua, koska se asettaa ihmiset eri viivalle eikä perustu tekijöihin, joihin ihminen voi halutessaan vaikuttaa.


Talouselämä 21.11.2011
Tässä on masentava uutinen menestymisestä 99,9 prosentille ihmisistä


Kumpi ratkaisee ihmisen menestyksen elämässä, kova työ vai älykkyys?

Viime vuosina vallitseva teoria ainakin julkisessa keskustelussa on ollut kova työ - kuuluisan ajatuksen 10000 tunnin aktiivisesta harjoittelusta on popularisoinut muun muassa kirjailija Malmcolm Gladwell.

Viikonlopun The New York Timesissä julkaistussa kirjoituksessa asia kuitenkin käännetään päälaelleen.

Professori David Z. Hambrick ja Elizabeth J. Meinz kirjoittavat, että todellisuudessa raa'an työn merkitystä on ylikorostettu ja että korkea älykkyys antaa suuren etulyöntiaseman ihmisille kilpailussa menestyksestä.

He kirjoittavat Vanderbiltin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa seurattiin yli 2000 ihmistä, jotka olivat saaneet parhaaseen yhteen prosenttiin kuuluvan tuloksen SAT-testistä. Tämän testin tulokset korreloivat vahvasti älykkyysosamäärän kanssa.

Tutkimuksesta selvisi, että 0,1 prosenttiin älykkäimmistä kuuluvat ihmiset menestyivät myöhemmin elämässään jopa kolmesta viisi kertaa todennäköisemmin kuin ne, jotka kuuluivat vain 0,9 prosenttiin älykkäimmistä.

"Korkea älykkyys antaa suunnattoman edun todellisessa elämässä", professorit kirjoittavat.

He myös kertovat omista tutkimuksistaan, joiden mukaan esimerkiksi pianisteilla harjoittelun merkitys ei ole niin suuri kuin älykkyydestä johtuva työmuistin merkitys on. Sama havainto pätee monissa muissakin ammateissa ja tehtävissä, kirjoittajat toteavat.

"Tämän tarkoitus ei ole kiistää harjoittelun voimaa", kirjoittajat sanovat. "Eikä ole tarkoitus sanoa, ettei keskivertoälyllä varustettu ihminen voisi tulla fysiikan tohtoriksi. Se on vain suhteellisen epätodennäköistä. Joskus tiede kertoo meille asioita, joita emme haluaisi kuulla."

Kauppalehti: "Ensin pitää luopua pelolla johtamisesta"

Kauppalehti:
S-ryhmän ex-pääjohtaja Arto Hiltunen vaatii vanhojen johtamismallien romuttamista Suomessa. (...) Hiltusen mukaan hyvän johtamisen tiellä ovat vieläkin monet feodaaliyhteiskunnan arvot: valtaapitävien voima ja heikkojen sortaminen. Ensimmäiseksi pitäisi tehdä päätös luopua pelolla johtamisesta.

(...) Tulevaisuuden sankarijohtaja on Hiltusen mukaan  johtaja, joka saa yrityksensä ihmiset ponnistelemaan yhdessä samaan suuntaan.  Ilman hyvää johtamista ei synny hyvää osaamistakaan. (...) Jos johtaja haluaa saada ihmiset ohjautumaan yrityksessä johtajan tahdon mukaiseen suuntaan, siihen tarvitaan muita välineitä kuin jalkaväen ohjesääntö.
Johtamiseen vaikuttaa muukin kuin feodaaliyhteiskunnasta periytyvät arvot. Jo pelkkä kielenkäyttö paljastaa selkeästi ajattelun taustalla vaikuttavan ideologian, joka juontaa juurensa kauempaa kuin feodaaliyhteiskunnasta periytyviin yhteiskunnan valta- ja omistussuhteisiin. Ajatus johtamisesta kuvastaa työn organisoimista tavalla, jossa omistava vähemmistö viime kädessä määrää mitä työtä tehdään, missä, milloin ja kenen ehdoilla sitä tehdään ja kuinka sen hedelmät jaetaan. Tällöin kuvaan astuu kysymys kuinka taivutella työtätekevä väestö tekemään työnsä mahdollisimman tehokkaasti.

Esimerkiksi omavaraistalouteen perustuvassa viljely-, metsästys- tai keräily-yhteiskunnassa olisi täysin absurdia puhua johtamisesta samaan tyyliin, kuin siitä yhteiskunnassamme puhutaan. Kun resursseja - viljelymaata sekä metsästys ja keräilyalueita - ei siinä merkityksessä kun me sanan ymmärrämme omista kukaan, niiden käyttöoikeuden määrää usein yhteiset sopimukset tai perinteisen elämäntyylin tai esi-isien sanelema järjestys. Tämänkaltaisessa yhteisössä työtä ei myöskään tarvitse mennä erikseen tekemään paikkaan, jota kutsutaan työpaikaksi, vaan se on saumaton osa ihmisen koko elämää, persoonaa ja roolia sekä perheensä että koko yhteisönsä jäsenenä.

Kun työn organisoimisen, työtehtävien, eri roolien sekä työstä saatavien hedelmien jaon määrittää perhe-, sukulais- ja ystävyyssuhteet sekä perinteiseen elämänmuotoon ja kulttuuriin perustuva yhteisön elämän ylläpitoon tähtäävä toiminta, ajatus "johtamisesta" on lähestulkoon merkityksetön kysymys. Kun metsästys tai viljely tähtää välittömästi perheen ja yhteisön hyvinvointiin, kun ne ovat ihmisille tapoja toteuttaa itseään ja kun menestyksekkäät metsästäjät tai viljelijät nauttivat suurta arvostusta yhteisönsä piirissä, on täysin käsittämätön ajatus, että tarvittaisiin johtajia saamaan heidät tekemään "työnsä" hyvin.

Näin myös osallisuustalous perustuu ajatukseen, "jonka mukaan esimiehiä ei tarvita, sillä työtiimi pystyy jaettua johtajuutta käyttämällä johtamaan itse itseään". Työpaikkoja, tehtaita, viljelysmaata tai muita hyödynnettäviä luonnonvaroja ei erikseen omistaisi kukaan, vaan yhteisö neuvottelisi osallistuvassa suunnittelussa niiden käytöstä yhdessä. Tasapainotettujen työkokonaisuuksien periaatteen mukaisesti työnsä jakavat työpaikat sopisivat demokraattisesti itse työn tekemisestä ja jakaisivat sen hedelmät ahkeruuteen perustuvan palkkauksen mukaisesti. Työpaikat olisivat vastuussa työn toteuttamisesta sekä ensisijaisesti itselleen että toiseksi muulle yhteisölle pyrkimällä pitämään lupauksensa hyödyntää heidän käyttöönsä luovetut resurssit mahdollisimman tehokkaasti, osallistuvassa suunnittelussa itse esittämällään tavalla.


Kauppalehti 26.10.2011
"Ensin pitää luopua pelolla johtamisesta"


S-ryhmän ex-pääjohtaja Arto Hiltunen vaatii vanhojen johtamismallien romuttamista Suomessa.

Johtamisen huono kello kuuluu suorastaan maailman ääriin, kajauttaa S-ryhmän entinen pääjohtaja Arto Hiltunen tänään ilmestyneessä johtamiskirjassaan.

Huonoon johtamiseen törmää kaikkialla, Hiltunen täräyttää.

Hiltusen mukaan hyvän johtamisen tiellä ovat vieläkin monet feodaaliyhteiskunnan arvot: valtaapitävien voima ja heikkojen sortaminen. Ensimmäiseksi pitäisi tehdä päätös luopua pelolla johtamisesta.

Hiltunen kannustaa Suomea kehittämään parempaa ja laadukkaampaa johtamista yrityksissä, julkishallinnossa ja kolmannen sektorin piirissä.

Johtamisesta pitäisi tehdä Suomen kilpailuvaltti, koska teknologia ja muu osaaminen eivät liiku mihinkään, ellei yritystoiminta perustu maailman huippuluokan johtamiseen.

Osaamisen sijainti yrityksessä on muuttunut, ja ihmeitä tekevän sankarijohtajan myytti murtuu.

Monia rajujakin johtamiskierroksia elämässään kokenut Hiltunen tuulettaa estottomasti omia johtamiskokemuksiaan ja omia epäonnistumisiaankin - sortumatta kirjassa oman pesän sotkemiseen millään tavalla.

Ei jalkaväen opeilla

Tulevaisuuden sankarijohtaja on Hiltusen mukaan  johtaja, joka saa yrityksensä ihmiset ponnistelemaan yhdessä samaan suuntaan.  Ilman hyvää johtamista ei synny hyvää osaamistakaan.

Palveluyhteiskunta edellyttää Suomessa parempaa johtamista, Hiltunen ryöpyttää ja toteaa, että johtamien on yrityksen tärkein kilpailukeino. Mutta siihen koulutusjärjestelmämme ei hänen mukaansa juuri valmenna.Silti Hiltunen uskoo, että Suomella on hyvät mahdollisuudet nousta maailman kärkeen johtamisen laadusta kilpailtaessa.

Jos johtaja haluaa saada ihmiset ohjautumaan yrityksessä johtajan tahdon mukaiseen suuntaan, siihen tarvitaan muita välineitä kuin jalkaväen ohjesääntö.

Kirja "Johtamisen taito"  piirtää kuvaa nykyajan johtajasta, joka saa ihmiset tekemään oikeita asioita motivoituneesti ja itseohjautuvasti, johtajan tahdon mukaan.

Talouselämä: Itsekkyyden myytti murtuu

Talouselämä kirjoittaa oman edun ajamista koskevien myyttien oleevan murtumassa. Esimerkkeinä esiin nostetaan internet-tietosanakirja Wikipedia, käyttäjien tuottamiin ravintola-arvioihin perustuva Yelp sekä samalla idealla toimiva matkailuopas TripAdvisor, joiden toimintatapa on
...täysin käsittämätön liiketoimintamalli maailmassa, jossa uskotaan omaa etua ajavaan rationaalisuuteen. (...) Näiden organisaatioiden toimintatapa lyö korvalle olettamusta, jonka mukaan ihmiset ovat itsekkäitä olioita. Näemme kaikkialla ympärillämme ihmisten toimivan yhteistyössä ja tekevän oikeita asioita. Samalla kun monilla aloilla on omaksuttu yhteistyöjärjestelmiä, sosiaali- ja käyttäytymistieteiden tutkijat ovat alkaneet uudestaan kiinnostua yhteistyön mekaniikasta. Monen tutkijan työ on avannut silmämme näkemään useilla tiedonaloilla osoituksia siitä, että ihmiset ovat tosiasiassa yhteistyöhenkisempiä ja epäitsekkäämpiä kuin otaksuimme.

Porkkanoilla ja kepeillä ei enää pystytä tuloksellisesti motivoimaan ihmisiä. Tarvitsemme sitoutumiseen ja yhteiseen tavoitteeseen nojaavia järjestelmiä. Useimmat organisaatiot pärjäisivät paremmin auttamalla meitä panemaan peliin ja hyväksymään yhteistoimintahenkiset ja epäitsekkäät tunteemme kuin otaksumalla meidän toimivan pelkästään oman etumme ajamiseksi.
Perustaen useilla ihmistieteiden aloilla saatuihin ihmisten yhteistötutkimusten tuloksiin Talouselämän artikkelissa nostetaan esiin
...muutamia vipuja, jotka saattavat motivoida ihmiset puhaltamaan yhteiseen hiileen sen sijaan että he ajaisivat omia etujaan ryhmän kustannuksella. (...)

EMPATIA JA SOLIDAARISUUS. Mitä enemmän empatiaa ja solidaarisuutta tunnemme toisia kohtaan, sitä todennäköisemmin otamme huomioon heidän etunsa. Vastaavasti ryhmään kohdistuva solidaarisuus tekee meidät alttiimmiksi uhraamaan oman etumme yhteisen edun vuoksi. (...)

OIKEUDENMUKAISUUS JA MORAALISUUS. Ihmiset haluavat yleensä itselleen oikeudenmukaisen osuuden yhteistyön tuottamista eduista. Markkinatalousyhteiskunnissa tehtyjen kokeiden perusteella näyttää siltä, että useimmat pyrkivät noudattamaan tasajaon normia, ellei ole erityistä syytä poiketa siitä. (...) Jos jotkut pelaajat poikkeavat liikaa normista, toiset rankaisevat heitä, vaikka näin tekemällä kärsisivät itsekin menetyksiä.

PALKINNOT JA RANGAISTUKSET. Yhteistyön edistämiseksi on ratkaisevan tärkeää luoda järjestelmiä, jotka vetoavat osallistujien luontaisiin motivaatiotekijöihin eli siihen, mitä he sisimmässään haluavat tehdä – ei siis järjestelmiä, jotka perustuvat ihmisten valvontaan ja palkitsemiseen tai rankaisemiseen sen mukaan, miten he käyttäytyvät. (...) Rahalliset kannusteet ja aineelliset palkinnot voivat syrjäyttää luontaisen motivaation tehdä yhteistyötä tai käyttäytyä empaattisesti.
Talouselämän artikkeli käsittelee yhteistöperiaatteiden mukaisesti organisoitua työtä omistavan ja koordinaattoriluokan näkökulmasta - oman edun ajamista koskevien myyttien murtaminen on tärkeää,  "jotta pystyisimme määrittelemään uusien kilpailijoiden aiheuttamat liiketoimintariskit". Työn organisoiminen yhteistyöperiaatteiden mukaisesti saattaa johtaa parempiin kilpailuasemiin - mikä tarkoittaa suurempia voittoja omistajille - joten se on kannatettavaa.

Kuitenkin artikkelin esittämät tekijät näkyvät selkeästi myös osallisuustalouden keskeisissä arvoissa sekä instituutioissa. Sen kehittelyn taustalla vaikuttaakin sekä sitoutuminen aidosti demokraattisen, tasavertaisen ja solidaarisen yhteiskunnan ihanteeseen että Talouselämän artikkelin kanssa samankaltaisiin tutkimuksiin perustuva näkemys ihmisten organisoitumisesta, yhteistyöstä ja perimmäisistä motivaatioista.

Talouselämä 9.11.2011
Itsekkyyden myytti murtuu

Oman edun ajamista koskevien olettamustemme murtaminen on ratkaisevan tärkeää, jotta pystyisimme määrittelemään uusien kilpailijoiden aiheuttamat liiketoimintariskit. Vuonna 1999 kaksi asiantuntijaa näytti, miten Microsoftin tulo tietosanakirjamarkkinoille Encarta-tuotteellaan symbolisoi verkottuneen tietotalouden mahdollistamaa muodonmuutosta. Merkittävä pelaaja käytti näin hyväkseen vahvaa asemaansa paketoimalla tuotteen ja jakelemalla sitä laajalti halpaan hintaan.

Kömpelöllä 32-osaisella Encyclopaedia Britannicalla ei ollut mitään mahdollisuuksia pärjätä kilpailussa. Kymmenen vuotta myöhemmin Britannica oli joutunut omaksumaan toisenlaisen mallin – mutta ei Encartan pakottamana. Microsoft lakkasi tuottamasta Encartaa vuonna 2009 siksi, että sen kilpailijaksi ilmestyi Wikipedia – täysin käsittämätön liiketoimintamalli maailmassa, jossa uskotaan omaa etua ajavaan rationaalisuuteen.

Jos tuntuu siltä, että Wikipedia on ainutlaatuinen tapaus, sopii kysyä maksullisia ravintola-arvosteluja myyvältä Zagat’silta, miten käyttäjien tuottamaan aineistoon perustuva Yelp on vaikuttanut sen markkinoihin, tai matkaoppaita julkaisevalta Fodorilta, mitä mieltä se on yleisön kirjoittamia matkailuvinkkejä julkaisevasta TripAdvisorista.

Myös sellaiset yhtiöt kuin Google, Facebook ja Craigslist ovat keksineet keinoja, joilla päästään kannattavaan toimintaan ihmisiä sitouttamalla.

Näiden organisaatioiden toimintatapa lyö korvalle olettamusta, jonka mukaan ihmiset ovat itsekkäitä olioita. Näemme kaikkialla ympärillämme ihmisten toimivan yhteistyössä ja tekevän oikeita asioita. Samalla kun monilla aloilla on omaksuttu yhteistyöjärjestelmiä, sosiaali- ja käyttäytymistieteiden tutkijat ovat alkaneet uudestaan kiinnostua yhteistyön mekaniikasta. Monen tutkijan työ on avannut silmämme näkemään useilla tiedonaloilla osoituksia siitä, että ihmiset ovat tosiasiassa yhteistyöhenkisempiä ja epäitsekkäämpiä kuin otaksuimme.

Porkkanoilla ja kepeillä ei enää pystytä tuloksellisesti motivoimaan ihmisiä. Tarvitsemme sitoutumiseen ja yhteiseen tavoitteeseen nojaavia järjestelmiä. Useimmat organisaatiot pärjäisivät paremmin auttamalla meitä panemaan peliin ja hyväksymään yhteistoimintahenkiset ja epäitsekkäät tunteemme kuin otaksumalla meidän toimivan pelkästään oman etumme ajamiseksi.
Seitsemän vipua yhteistyöhön

Monilla tieteenaloilla tutkitun ihmisten yhteistyön analysointi auttaa tunnistamaan muutamia vipuja, jotka saattavat motivoida ihmiset puhaltamaan yhteiseen hiileen sen sijaan että he ajaisivat omia etujaan ryhmän kustannuksella. Nämä vivut eivät sovi yhtä hyvin kaikentyyppisiin järjestelmiin, vaan eri yhdistelmät purevat paremmin eri toimintoihin ja populaatioihin. Tällä varauksella esitämme seitsemän alustavaa yhteistyöjärjestelmien rakentamisideaa.

VIESTINTÄ. Yhteistyöjärjestelmässä tärkeintä on osallistujien keskinäinen viestintä. Kun ihmiset pystyvät kommunikoimaan, he ovat empaattisempia ja luottavaisempia ja pystyvät pääsemään ratkaisuun vaivattomammin kuin siinä tapauksessa, että eivät keskustele.

PUITTEET JA NIIDEN AITOUS. Ihmiset reagoivat eri tavoin aina sen mukaan, millaisiin viitekehyksiin tilanteet asetetaan, mutta on tärkeää, että nämä kehykset vastaavat todellisuutta. Jonkin käytännön esittäminen yhteistoiminnallisuutta korostavissa puitteissa saattaa edistää yhteistyötä jonkin aikaa, mutta vaikutus ei kestä, ellei väite ole uskottava.

EMPATIA JA SOLIDAARISUUS. Mitä enemmän empatiaa ja solidaarisuutta tunnemme toisia kohtaan, sitä todennäköisemmin otamme huomioon heidän etunsa. Vastaavasti ryhmään kohdistuva solidaarisuus tekee meidät alttiimmiksi uhraamaan oman etumme yhteisen edun vuoksi. Solidaarisuuden ja syrjinnän raja on kuitenkin liukuva. Tiimihengen merkitystä yhteistyön luojana ei voi kiistää, mutta meidän pitää varoa, ettei se johda tiimiin kuulumattomien hylkimiseen.

OIKEUDENMUKAISUUS JA MORAALISUUS. Ihmiset haluavat yleensä itselleen oikeudenmukaisen osuuden yhteistyön tuottamista eduista. Markkinatalousyhteiskunnissa tehtyjen kokeiden perusteella näyttää siltä, että useimmat pyrkivät noudattamaan tasajaon normia, ellei ole erityistä syytä poiketa siitä.

Jos jotkut pelaajat poikkeavat liikaa normista, toiset rankaisevat heitä, vaikka näin tekemällä kärsisivät itsekin menetyksiä. Useimmat menettävät mieluummin vaikka kaiken kuin tyytyvät liian pieneen osuuteen yhteisestä potista.

Ihmiset haluavat myös toimia oikein. Selkeästi määritellyt arvot ovat yhteistyön kannalta ratkaisevan tärkeitä. Eettisen menettelyn selittäminen ja vahvistaminen lisää ihmisten alttiutta käyttäytyä tällä tavalla.

PALKINNOT JA RANGAISTUKSET. Yhteistyön edistämiseksi on ratkaisevan tärkeää luoda järjestelmiä, jotka vetoavat osallistujien luontaisiin motivaatiotekijöihin eli siihen, mitä he sisimmässään haluavat tehdä – ei siis järjestelmiä, jotka perustuvat ihmisten valvontaan ja palkitsemiseen tai rankaisemiseen sen mukaan, miten he käyttäytyvät.

Tehdyistä tutkimuksista käy vakuuttavasti ja johdonmukaisesti ilmi, että jos lisäämme rahaa, asiat saattavat mennä pikemmin huonompaan kuin parempaan suuntaan. Rahalliset kannusteet ja aineelliset palkinnot voivat syrjäyttää luontaisen motivaation tehdä yhteistyötä tai käyttäytyä empaattisesti.

MAINE JA VASTAVUOROISUUS. Yksi äärimmäisen tärkeä yhteistyön muoto toimii pitkäaikaisen vastavuoroisuuden varassa. Vastavuoroisuuteen nojaavat järjestelmät ovat tavattoman tärkeitä mutta helposti turmeltuvia. Maine on tärkein tätä vastaan tepsivä työkalu. Kuten eBayn kaltaiset nettipalvelut ovat osoittaneet, anonyymitkin mainejärjestelmät riittävät varmistamaan, että ihmiset noudattavat sääntöjä.

MONINAISUUS. Monia erilaisia motivaatioita apunaan käyttävät järjestelmät ovat tuloksellisempia kuin pelkästään aineellisista palkinnoista kiinnostuneita ihmisiä varten rakennetut. Koska olemme erilaisia, yhteistyöjärjestelmien täytyy joustaa. Niiden pitää myös ottaa huomioon se, että reagoimme herkästi yhteistyön kustannuksiin mutta herkkyyden aste voi muuttua. On mahdollista luoda massiivisen uhrautumisen varassa toimiva järjestelmä, mutta sen ylläpitäminen käy äärimmäisen vaikeaksi.

HS: Terveyskeskusmaksujen poistamisen "hyödyt haittoja suuremmat"

Helsingin sanomat:
Terveyskeskusmaksun poisto ei ajaisi kuntia taloudellisiin vaikeuksiin eikä ruuhkauttaisi terveyskeskuksia. Näin arvioivat HS:n haastattelemat terveysalan asiantuntijat. Keskeisiä perusteluita maksuttomuuteen on kaksi: pienituloisten kynnys hakeutua hoitoon madaltuisi, ja väestön terveyserot kapenisivat.

"Hyödyt olisivat ilman muuta haittoja suuremmat", sanoo Helsingin terveyskeskuksen kehittämisjohtaja Riitta Simoila.

Maksu otettiin tauon jälkeen käyttöön vuonna 1993. Kysymys oli rahasta: elettiin laman jälkeistä alkaa, ja julkinen talous oli kuralla. Nyt maksua peritään kaikissa kunnissa. (...) Saadut tuotot ovat kuitenkin niin vähäisiä, etteivät ne riitä maksun perusteeksi, sanoo esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Markku Pekurinen.

"Maksujen keräämisen kustannukset ovat hyvin lähellä maksuista saatavaa tuottoa", Pekurinen sanoo viitaten esimerkiksi perinnästä ja kirjanpidosta aiheutuviin kustannuksiin.

Helsingissä terveyskeskusmaksuilla saadaan kerättyä vuosittain noin neljä miljoonaa. Siitä noin 1,3 miljoonaa euroa kuluu maksujen perimiseen. Maksujen poisto jättäisi siis alle kolmen miljoonan euron loven kaupungin kukkaroon. Runsaan neljän miljardin euron budjetissa kyse on pikkurahasta.
Aikaisemmin olemme blogissamme nostaneet esiin kuinka Suomessa terveyserot rikkaiden ja köyhien välilla ovat korkeammat kuin muissa Länsi-Euroopan maissa, ja että rikkain väestönosa elää Suomessa 12 vuotta pidempään kuin köyhin. Yksi syy terveyseroihin on myös lääkärissäkäymisen tiheys. Monelle yksi merkittävä este useammin lääkärissä käymiselle on nimenomaan terveyskeskusmaksut.


Helsingin Sanomat 19.11.2011
Asiantuntijat eivät näe estettä terveyskeskusmaksun poistolle
"Hyödyt haittoja suuremmat"

Maksuttomuuden kannattajien mielestä väestön terveyserot kapenisivat.

Terveyskeskusmaksun poisto ei ajaisi kuntia taloudellisiin vaikeuksiin eikä ruuhkauttaisi terveyskeskuksia. Näin arvioivat HS:n haastattelemat terveysalan asiantuntijat.

Keskeisiä perusteluita maksuttomuuteen on kaksi: pienituloisten kynnys hakeutua hoitoon madaltuisi, ja väestön terveyserot kapenisivat.

"Hyödyt olisivat ilman muuta haittoja suuremmat", sanoo Helsingin terveyskeskuksen kehittämisjohtaja Riitta Simoila.

Maksu otettiin tauon jälkeen käyttöön vuonna 1993. Kysymys oli rahasta: elettiin laman jälkeistä alkaa, ja julkinen talous oli kuralla. Nyt maksua peritään kaikissa kunnissa.

Tänä syksynä maksun poistaminen on noussut esille Helsingin ja Espoon budjettineuvotteluissa.

Molempien kaupunkien poliitikot päätyivät selvittämään asiaa. Selvittäminen onkin tarpeen, sillä maksujen vaikutusta terveyspalveluiden käyttöön on tutkittu vain vähän.

"Enemmän on näkemyksiä kuin tutkimuksia", muotoilee asiakasmaksuja selvittänyt virkamies Raimo Jämsén sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Maksun poiston vastustajat sanovat usein, että maksuttomat lääkäripalvelut ruuhkauttaisivat terveyskeskukset. Sellaisesta ei kuitenkaan asiantuntijoiden mukaan ole juuri näyttöä.

Vaasassa maksun käyttöönotto ei näkynyt kävijätilastoissa juuri mitenkään, kertoo ylilääkäri Markku Sirviö. Kaupunki alkoi periä maksua vuonna 2003. "Ei muita vaikutuksia kuin että se tuo rahaa", Sirviö toteaa.

Kuntaliitto suhtautuu terveyskeskusmaksun poistoon kuntien kiperän taloustilanteen vuoksi penseästi.

"Suurin este on tulonmenetys", arvioi liiton erityistutkija Sinikka Huhtala.

"Käyntimääriin sillä tuskin on vaikutusta."

Saadut tuotot ovat kuitenkin niin vähäisiä, etteivät ne riitä maksun perusteeksi, sanoo esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Markku Pekurinen.

"Maksujen keräämisen kustannukset ovat hyvin lähellä maksuista saatavaa tuottoa", Pekurinen sanoo viitaten esimerkiksi perinnästä ja kirjanpidosta aiheutuviin kustannuksiin.

Helsingissä terveyskeskusmaksuilla saadaan kerättyä vuosittain noin neljä miljoonaa. Siitä noin 1,3 miljoonaa euroa kuluu maksujen perimiseen.

Maksujen poisto jättäisi siis alle kolmen miljoonan euron loven kaupungin kukkaroon. Runsaan neljän miljardin euron budjetissa kyse on pikkurahasta.

"Maksun poisto ei olisi kovin suuri taloudellinen menetys", sanoo terveyskeskuksen kehittämisjohtaja Simoila. Hän pitää myös terveyskeskusten ruuhkautumista aiheettomana pelkona.

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäki on samaa mieltä.

"On huolehdittava siitä, että terveydenhuollon rahoitus on muilta osin kunnossa. Terveyskeskusmaksusta se ei ole kiinni", Välimäki sanoo.

"Jos maksu estää pienituloisten hakeutumisen hoitoon, se on huonoa terveyspolitiikkaa."

TS: Väitöskirja suosittelee tasavertaista päätöksentekoa työpaikalla

Taloussanomat:
Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa tarkastetaan ensi viikon perjantaina 25.11. väitöskirja, jonka mukaan esimiehiä ei tarvita, sillä työtiimi pystyy jaettua johtajuutta käyttämällä johtamaan itse itseään.

Väitöskirja osoittaa, että johtamisen voi siirtää esimiehiltä tiimin itse tehtäväksi ja jakaa jopa koko tiimin kesken. Tällöin tiimi valtuutetaan huolehtimaan omasta johtamisestaan.
Olemme myös aikaisemmin käsitelleet työpaikkojen erilaisia ongelmia sekä esimerkiksi työmotivaatiota koskevaa tutkimustietoa havainnollistavasti. Taloussanomien uutisoiman väitöskirjan havainnot tukevat osaltaan osallisuustalouden esittelemää ajatusta tasapainotetuista työkokonaisuuksista.

Tasapainotetut työkokonaisuudet ja osallisuustalouden esimerkki katsovat kuitenkin työpaikkaa laajasti ihmisten omaehtoisuuden, tasavertaisuuden ja myös tehokkuuden näkökulmasta. Pyrkimyksenä on antaa yleisluontoisia vastauksia kysymykseen siitä, millaisin järjestelyin työpaikka voisi toimia tavalla, joka takaisi kaikkien osallisuuden ja yhteisen, demokraattisten ideaalien mukaisen päätöksenteon.


TS 17.11.2011
Väitöskirja todistaa: Pomo on tarpeeton

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa tarkastetaan ensi viikon perjantaina 25.11. väitöskirja, jonka mukaan esimiehiä ei tarvita, sillä työtiimi pystyy jaettua johtajuutta käyttämällä johtamaan itse itseään.

Väitöskirja osoittaa, että johtamisen voi siirtää esimiehiltä tiimin itse tehtäväksi ja jakaa jopa koko tiimin kesken. Tällöin tiimi valtuutetaan huolehtimaan omasta johtamisestaan.

– Jaettu johtajuus edellyttää suostumista kollegan johdettavaksi. Tiimin jäsenten täytyy olla valmiita tarjoamaan omia johtamispalveluitaan ja heillä täytyy olla valmius vastaanottaa niitä muilta, sanoo väitöskirjan tekijä, diplomi-insinööri Jari Mielonen.

Mielonen on tutkimuksessaan seurannut yhden asiantuntijatiimin johtamista, johtamisen prosesseja, käytäntöjä ja työskentelyä viiden vuoden ajan.

Tutkimuksen mukaan jaetussa johtamisessa puututaan kollegan tekemiseen, vaikeat asiat käsitellään yhteisesti ja johtamiskäytännöistä sovitaan tiimin jäsenten kesken. Nämä yhdessä sovitut pelisäännöt ohjaavat arkipäiväistä tekemistä.

Jaettua johtajuutta on kritisoitu sanomalla, ettei se tuo mitään uutta työtiimin johtamiseen vaan kyse on ainoastaan delegoinnista. Mielosen tutkimuksen mukaan jaetussa johtamisesta on kuitenkin kyse muustakin: asioiden yhteiseksi tekemisestä.

Tämä yhteiseksi tekeminen on vuorovaikutusprosessi, jossa luodaan yhteinen merkitys, ymmärrys ja sisältö yhteisistä asioista.

– Lisääntyvä tiimi- ja asiantuntijatyö on aiheuttanut paineita tarkastella johtajuutta uudesta näkökulmasta. Yhä koulutetummat ihmiset ja globaalit muutospaineet tekevät ylhäältä tulevan johtajuuden yhä huonommin toimivaksi, Mielonen kommentoi.

YLE: Asunnottomien tilanne kurjistui Helsingissä

YLE:
Uutta asunnottomuutta syntyy pelottavaa tahtia, sanovat helsinkiläisten asunnottomien parissa työskentelevät. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmasta huolimatta jonot pienasuntoihin, solutukiasuntoihin ja tukikoteihin ovat pisimmät yli kymmeneen vuoteen.
Lue myös:

YLE: Vuokrat nousevat rytinällä pääkaupunkiseudulla
YLE: Viidennes helsinkiläisistä elää köyhyysrajan alapuolella
HS: Leipäjonot kasvavat joka puolella Suomea
Taloussanomat: Jo 20 000 taloutta elää ilman tuloja

Näiden vakavien ongelmien taustalla on lukuisia syitä. Muutamia perustavia, taloustieteellisiä seikkoja jotka osaltaan vaikuttavat tähän, käsitellään myös Parecon Finlandin ensimmäistä kertaa suomeksi julkaisemassa Robin Hahnelin tekstissä "Perusteet markkinoita vastaan".

YLE 17.11.2011
Asunnottomien tilanne kurjistui Helsingissä

Uutta asunnottomuutta syntyy pelottavaa tahtia, sanovat helsinkiläisten asunnottomien parissa työskentelevät. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmasta huolimatta jonot pienasuntoihin, solutukiasuntoihin ja tukikoteihin ovat pisimmät yli kymmeneen vuoteen.

Helsingin kaupunki on suorittamassa rajua ihmiskoetta, ilmoittavat asunnottomien kanssa työskentelevät Helsingin kaupungin työntekijät.

Kaupungille laatimassaan kannaotossa he ovat erittäin huolestuneet siitä, kuinka moni asunnoton jää Hietaniemenkadun palvelukeskuksen ovien ulkopuolelle.

Pahimpana yönä ulkona yöpyneiden määrä syys-lokakuussa oli 15 henkilöä. Kun pakkaset tulevat, on hätämajoituksen tarve suuri.

Työntekijät ovat erityisen huolissaan asuntolapaikkojen katoamisesta. Tänä vuonna päättyvän pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman tavoitteena oli saada asunnottomat asumaan ja asuntolat lakkautettua.

Työntekijöiden mukaan vaikeimmassa tilanteessa olevat asunnottomat eivät kuitenkaan pärjää vuokrasopimusperusteisessa, pysyvässä asumisessa.

VVA: Asuntolat eivät ole ratkaisu

Asunnottomien itsensä perustamassa Vailla vakinaista asuntoa -yhdistyksessä puolestaan ollaan sitä mieltä, että Helsingin palvelujen ylikuormittuminen ja asuntoloiden lakkauttaminen ovat kaksi eri asiaa.

- Paluu vanhaan asuntolasysteemiin ei ratkaise itse ongelmaa. Tilanne kriisiytyy, koska pienasuntojen ja tukiasumisen jonot ovat tukossa eikä paikkoja vapaudu. Jokaiseen asuntojonoon on koko ajan uusia tulijoita kuten lapsiperheitä ja maahanmuuttajia, sanoo VVA:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen.

Lehtosen mukaan pitkäaikaisasunnottomat kykenevät pysyvään asumiseen, kun siihen saa riittävän ja oikeanlaisen tuen. Sen sijaan asuntoloissa ja päihdehuollossa pomputtelu ei korjaa heidän elämäänsä.

Parecon Finlandin julkaisu: Perusteet markkinoita vastaan

Parecon Finlandin käännösartikkelien julkaisusarjan aloittaa taloustieteen professori Robin Hahnelin artikkeli Perusteet markkinoita vastaan. Julkaisussa esitetään teoreettisia perusteluja sille, miksi markkinat kohdentavat resursseja tehottomasti, miksi markkinat kannustavat taloustoimijoita yhteiskunnalle haitalliseen toimintaan ja miksi markkinoilla valta sekä tuotannosta koituvat hyödyt jakautuvat epäoikeudenmukaisesti.

Julkaisu on ladattavissa PDF-muodossa sivuiltamme.

Lue myös julkaisun lehdistötiedote: "Perusteet markkinoita vastaan – Parecon Finland avaa julkaisullaan keskustelua talouskriisin juurista"

George Monbiot: The 1% are the very best destroyers of wealth the world has ever seen

Kolumnisti ja kirjailija George Monbiot The Guardianissa:
If wealth was the inevitable result of hard work and enterprise, every woman in Africa would be a millionaire. [...]

The findings of the psychologist Daniel Kahneman, winner of a Nobel economics prize, are devastating to the beliefs that financial high-fliers entertain about themselves. He discovered that their apparent success is a cognitive illusion. For example, he studied the results achieved by 25 wealth advisers across eight years. He found that the consistency of their performance was zero. "The results resembled what you would expect from a dice-rolling contest, not a game of skill." Those who received the biggest bonuses had simply got lucky. [...]

Between 1947 and 1979, productivity in the US rose by 119%, while the income of the bottom fifth of the population rose by 122%. But from 1979 to 2009, productivity rose by 80%, while the income of the bottom fifth fell by 4%. In roughly the same period, the income of the top 1% rose by 270%.

In the UK, the money earned by the poorest tenth fell by 12% between 1999 and 2009, while the money made by the richest 10th rose by 37%.
Monbiot'n havainnot palkitsemisen vinoumista ovat samansuuntaisia kuin esimerkiksi historioitsija Howard Zinnin, ja tukevat palkitsemista ja kannustavuutta koskevaa tutkimustietoa. Monbiot'n esimerkit varallisuuden keskittymisestä ovat merkillepantavia, ja köyhyyden lisääntyminen ja varallisuuden keskittyminen on valitettavaa todellisuutta myös Suomessa.


George Monbiot / The Guardian 7.11.2011
The 1% are the very best destroyers of wealth the world has ever seen

If wealth was the inevitable result of hard work and enterprise, every woman in Africa would be a millionaire. The claims that the ultra-rich 1% make for themselves – that they are possessed of unique intelligence or creativity or drive – are examples of the self-attribution fallacy. This means crediting yourself with outcomes for which you weren't responsible. Many of those who are rich today got there because they were able to capture certain jobs. This capture owes less to talent and intelligence than to a combination of the ruthless exploitation of others and accidents of birth, as such jobs are taken disproportionately by people born in certain places and into certain classes.

The findings of the psychologist Daniel Kahneman, winner of a Nobel economics prize, are devastating to the beliefs that financial high-fliers entertain about themselves. He discovered that their apparent success is a cognitive illusion. For example, he studied the results achieved by 25 wealth advisers across eight years. He found that the consistency of their performance was zero. "The results resembled what you would expect from a dice-rolling contest, not a game of skill." Those who received the biggest bonuses had simply got lucky.

Such results have been widely replicated. They show that traders and fund managers throughout Wall Street receive their massive remuneration for doing no better than would a chimpanzee flipping a coin. When Kahneman tried to point this out, they blanked him. "The illusion of skill … is deeply ingrained in their culture."

So much for the financial sector and its super-educated analysts. As for other kinds of business, you tell me. Is your boss possessed of judgment, vision and management skills superior to those of anyone else in the firm, or did he or she get there through bluff, bullshit and bullying?

In a study published by the journal Psychology, Crime and Law, Belinda Board and Katarina Fritzon tested 39 senior managers and chief executives from leading British businesses. They compared the results to the same tests on patients at Broadmoor special hospital, where people who have been convicted of serious crimes are incarcerated. On certain indicators of psychopathy, the bosses's scores either matched or exceeded those of the patients. In fact, on these criteria, they beat even the subset of patients who had been diagnosed with psychopathic personality disorders.

The psychopathic traits on which the bosses scored so highly, Board and Fritzon point out, closely resemble the characteristics that companies look for. Those who have these traits often possess great skill in flattering and manipulating powerful people. Egocentricity, a strong sense of entitlement, a readiness to exploit others and a lack of empathy and conscience are also unlikely to damage their prospects in many corporations.

In their book Snakes in Suits, Paul Babiak and Robert Hare point out that as the old corporate bureaucracies have been replaced by flexible, ever-changing structures, and as team players are deemed less valuable than competitive risk-takers, psychopathic traits are more likely to be selected and rewarded. Reading their work, it seems to me that if you have psychopathic tendencies and are born to a poor family, you're likely to go to prison. If you have psychopathic tendencies and are born to a rich family, you're likely to go to business school.

This is not to suggest that all executives are psychopaths. It is to suggest that the economy has been rewarding the wrong skills. As the bosses have shaken off the trade unions and captured both regulators and tax authorities, the distinction between the productive and rentier upper classes has broken down. Chief executives now behave like dukes, extracting from their financial estates sums out of all proportion to the work they do or the value they generate, sums that sometimes exhaust the businesses they parasitise. They are no more deserving of the share of wealth they've captured than oil sheikhs.

The rest of us are invited, by governments and by fawning interviews in the press, to subscribe to their myth of election: the belief that they are possessed of superhuman talents. The very rich are often described as wealth creators. But they have preyed on the earth's natural wealth and their workers' labour and creativity, impoverishing both people and planet. Now they have almost bankrupted us. The wealth creators of neoliberal mythology are some of the most effective wealth destroyers the world has ever seen.

What has happened over the past 30 years is the capture of the world's common treasury by a handful of people, assisted by neoliberal policies which were first imposed on rich nations by Margaret Thatcher and Ronald Reagan. I am now going to bombard you with figures. I'm sorry about that, but these numbers need to be tattooed on our minds. Between 1947 and 1979, productivity in the US rose by 119%, while the income of the bottom fifth of the population rose by 122%. But from 1979 to 2009, productivity rose by 80%, while the income of the bottom fifth fell by 4%. In roughly the same period, the income of the top 1% rose by 270%.

In the UK, the money earned by the poorest tenth fell by 12% between 1999 and 2009, while the money made by the richest 10th rose by 37%. The Gini coefficient, which measures income inequality, climbed in this country from 26 in 1979 to 40 in 2009.

In his book The Haves and the Have Nots, Branko Milanovic tries to discover who was the richest person who has ever lived. Beginning with the loaded Roman triumvir Marcus Crassus, he measures wealth according to the quantity of his compatriots' labour a rich man could buy. It appears that the richest man to have lived in the past 2,000 years is alive today. Carlos Slim could buy the labour of 440,000 average Mexicans. This makes him 14 times as rich as Crassus, nine times as rich as Carnegie and four times as rich as Rockefeller.

Until recently, we were mesmerised by the bosses' self-attribution. Their acolytes, in academia, the media, thinktanks and government, created an extensive infrastructure of junk economics and flattery to justify their seizure of other people's wealth. So immersed in this nonsense did we become that we seldom challenged its veracity.

This is now changing. On Sunday evening I witnessed a remarkable thing: a debate on the steps of St Paul's Cathedral between Stuart Fraser, chairman of the Corporation of the City of London, another official from the corporation, the turbulent priest Father William Taylor, John Christensen of the Tax Justice Network and the people of Occupy London. It had something of the flavour of the Putney debates of 1647. For the first time in decades – and all credit to the corporation officials for turning up – financial power was obliged to answer directly to the people.

It felt like history being made. The undeserving rich are now in the frame, and the rest of us want our money back.

Taloussanomat: "Ihmisarvo mitataan vain työn tuottamalla voitolla"

Taloussanomat uutisoi Helsingissä jo lähes kuukauden jatkuneesta, Yhdysvaltojen mielenosoittajia tukevasta ja Suomen talouden ja demokratian epäkohtia muuttamaan kutsuvasta Occupy Helsinki-liikkeestä.
Pieni Occupy Helsinki -liike vastustaa nykyisiä globaaleja politiikan ja talouden rakenteita. [...]

Helsingissä Sanomatalon ja Musiikkitalon välimaastoon Kansalaistorille on rakentunut mielenosoittajien leiri Occupy Wall Street -liikkeen hengessä.[...]

– Tiedostamme, että vallitsevat rakenteet vievät meitä kohti maailmanlaajuista yhteiskunnallista, taloudellista, poliittista ja ekologista katastrofia, kerrotaan Torikokouksen uudessa manifestissa.

Torikokous-liikkeen mukaan tämä katastrofi on maailma, jossa työllä ei tule toimeen, jossa ihmiset eivät pääse vaikuttamaan asioihinsa, jossa rikkaimmatkin maat kaatuvat velkaan ja jossa ihmisarvo mitataan vain työn tuottamalla voitolla.
Parecon Finland vieraili luennoimassa Helsingissä sijaitsevassa leirissä osallisuustalouden esimerkistä 1.11., ja Yhdysvaltojen valtausliikkeestä olemme kirjoittaneet aiemminkin.

Työ demokraattisemman talouden ja yhteiskunnan puolesta vaatii kaikkien moninaista osallisuutta, ja Suomessa torikokous-liike on ajanut viime aikoina tätä tavoitetta poikkeuksellisen avoimella ja osallistavalla tavalla - suosittelemme lämpimästi esimerkiksi Helsingin leirissä vierailua ja mielenosoittajien ajatuksiin ja toimintaan tutustumista.


HS 14.11.2011
"Ihmisarvo mitataan vain työn tuottamalla voitolla"

Helsingissä Sanomatalon ja Musiikkitalon välimaastoon Kansalaistorille on rakentunut mielenosoittajien leiri Occupy Wall Street -liikkeen hengessä.

Sitkeät leiriläiset päivystävät paikalla öin ja päivin, vaikka kolea tuuli puhaltaa ja marraskuun yöt kylmenevät.

– Aiomme olla täällä niin kauan kun pystymme, eli niin kauan kun meitä ei häädetä ja elämänolosuhteet ovat riittävät tai siihen asti kunnes saamme riittävästi muutosta aikaiseksi, kertoo vaatetusalan opiskelija Outi Pikaro.

Leiriläiset kutsuvat itseään Torikokous Helsingiksi - englanniksi nimi on esikuvansa mukainen eli Occupy Helsinki.

– Tiedostamme, että vallitsevat rakenteet vievät meitä kohti maailmanlaajuista yhteiskunnallista, taloudellista, poliittista ja ekologista katastrofia, kerrotaan Torikokouksen uudessa manifestissa.

Torikokous-liikkeen mukaan tämä katastrofi on maailma, jossa työllä ei tule toimeen, jossa ihmiset eivät pääse vaikuttamaan asioihinsa, jossa rikkaimmatkin maat kaatuvat velkaan ja jossa ihmisarvo mitataan vain työn tuottamalla voitolla.

Manifestissa kerrotaan liikkeen etsivän vaihtoehtoja nykyisille globaaleille poliittisille ja taloudellisille rakenteille.

"Wall Street -liikekin alkoi pienestä"

Mikään järjestö ei ole Torikokouksen takana, vaan mukana on yksittäisiä kansalaisia.

Pikaro kertoo saaneensa kipinän 15. lokakuuta järjestetystä Narinkka-torin mielenosoituksesta demokratian puolesta kapitalismia vastaan. Siellä ihmiset saivat kertoa nykytilaa koskevista huolistaan.

– Siellä kerättiin porukkaa kasaan, että ketkä olisivat kiinnostuneita tulemaan tänne Wall Streetin mielenosoitusten ja Espanjan demokratialiikkeen hengessä. Suunnittelukokouksessa perustettiin leiriryhmä. Ihmisten määrä täällä vaihtelee, yöllä on kymmenisen ihmistä ja päivisin kymmeniä. Esimerkiksi sunnuntaina oli 50 ihmistä. Toiminnan määrä on kasvussa, arvioi Pikaro.

Pikaro muistuttaa, että myös Wall Street -liike alkoi ensin pienenä toimintana.

Poliisi on jättänyt rauhaan

Kokoontumiset leirissä aloitettiin 20. lokakuuta. Poliisi on käynyt aina välillä jututtamassa, mutta antanut leirin olla paikallaan niin kauan kun häiriötä ei aiheuteta.

– Olen huomannut, että tämä keynesiläinen talousjärjestelmä ei toimi ihmisten eduksi. Ongelmana on, että kuluttajat joutuvat maksamaan valtioiden velat. Se tulee olemaan ihmisille kestämätön tilanne. Järjestelmä on itsessään virheellinen. Se voisi toimia paljon ihmisystävällisemmin eikä markkinoiden ehdoilla, julistaa viime vaaleissa eduskuntaan pyrkinyt yhteiskuntatieteiden maisteri Simon Wahlroos.

"Järjestelmä aiheuttaa talouskuplia"

Leiriläiset näyttävät olevan heterogeeninen ryhmä, jossa on erisävyisiä mielipiteitä. Outi Pikaron mukaan Torikokous-liikkeessä on mukana niin työssäkäyviä, työttömiä, opiskelijoita kuin eläkeläisiäkin.

– Maailmassa on paljon enemmän velkaa kuin rahaa, sehän kertoo, että systeemi on täysin kestämättömällä pohjalla, Pikaro sanoo.

Pikaro kertoo oman kritiikkinsä kohdistuvan epäreilun ja talouskuplia aiheuttavan järjestelmän lisäksi etenkin ihmisten omaan välinpitämättömyyteen.

– Ei tiedetä, eikä oteta selvää. Vasta kun on liian myöhäistä aletaan syytellä ehkä täysin vääriä tahoja. Tämä lähtee ihmisistä itsestään - ei kukaan tarjoa muutosta lautasella.

Pikaro itse haluaisi, että rahanluontivalta otettaisiin keinottelevien yksityispankkien käsistä julkisen vallan haltuun.

Sairauslomalaiseksi ilmoittautuva Juho Lahtinen kertoo tulleensa mukaan saadakseen keskustella avoimesti asioista. Liikkeellä on joka ilta yleiskokous, jossa keskustellaan. Lisäksi on työryhmiä, kuten raha- ja taloustyöryhmä. Sunnuntaisin on luentoja ja leffoja.

– Minulla ei ole mitään syytä pysyä poissa.

Pikaro kertoo, että toimintaan on saatu tukea pieniä summia yksittäisiltä ihmisiltä. Suuri osa tulee omasta pussista.

Helsingistä Torikokous-liike on levinnyt myös 11 muuhun kaupunkiin, kuten Turkuun ja Tampereelle.

YLE: Nykyinen ilmastonmuutos on poikkeuksellinen


YLE:
Lundin yliopisto geologi Svante Björck on koonnut yhteen maapallon ilmaston vaihteluista kootut tiedot jääkauden jälkeiseltä ajalta. Tutkimus ulottui siis noin 20 000 vuoden ajalle. 
Björck totesi, että aina, kun toisella pallonpuoliskolla ilmasto on lämmennyt, toisella puoliskolla se on viilentynyt tai pysynyt samana. Tällä hetkellä ilmasto lämpenee kaikkialla. 
[…] Björk toteaakin, että geologisessa mielessä ilmaston nykyinen lämpeneminen on ainoalaatuinen tapahtuma. Ulkopuolinen seikka, joka nyt vaikuttaa ilmastoon globaalisti, on ihmisten toiminnasta aiheutuvien kasvihuonekaasujen määrän nopea kasvu.


YLE 30.10.11
Tästä syystä nykyinen ilmastonmuutos on poikkeuksellinen

Maapallon ilmasto on lämmennyt ja viilentynyt vuosituhansien aikana usein, mutta ruotsalaisessa Lundin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa on ilmennyt seikka, joka tekee nykyisestä lämpenemisestä hyvin poikkeuksellisen. Maapallon molemmat puoliskot lämpenevät nyt yhtä aikaa.

Lundin yliopisto geologi Svante Björck on koonnut yhteen maapallon ilmaston vaihteluista kootut tiedot jääkauden jälkeiseltä ajalta. Tutkimus ulottui siis noin 20 000 vuoden ajalle.

Björck totesi, että aina, kun toisella pallonpuoliskolla ilmasto on lämmennyt, toisella puoliskolla se on viilentynyt tai pysynyt samana. Tällä hetkellä ilmasto lämpenee kaikkialla.

Molemmilla puoliskoilla ilmasto on hetkellisesti muuttunut samanaikaisesti vain silloin, kun ilmastoon on vaikuttanut jokin ulkopuolinen tekijä, kuten meteoriitin törmäys tai suuri tulivuorenpurkaus.

Björk toteaakin, että geologisessa mielessä ilmaston nykyinen lämpeneminen on ainoalaatuinen tapahtuma. Ulkopuolinen seikka, joka nyt vaikuttaa ilmastoon globaalisti, on ihmisten toiminnasta aiheutuvien kasvihuonekaasujen määrän nopea kasvu.

Tutkimusmateriaalia ilmaston muutoksista on runsaasti. Todisteita eri aikakausien ilmasto-oloista saadaan mm. merien ja järvien pohjasedimenteistä sekä vanhoista jäätiköistä.

Paul Krugman: Here Comes The Sun

Paul Krugman, New York Times:

This has already led to rapid growth in solar installations, but even more change may be just around the corner. If the downward trend continues — and if anything it seems to be accelerating — we’re just a few years from the point at which electricity from solar panels becomes cheaper than electricity generated by burning coal. 
And if we priced coal-fired power right, taking into account the huge health and other costs it imposes, it’s likely that we would already have passed that tipping point.
Taloustieteen nobelisti Paul Krugman kirjoittaa kolumnissaan, kuinka aurinkoenergian hinnat alkavat vihdoin lähestyä hiilivoiman hintoja, ja tämä mahdollistaa aurinkoenergian laajemman käyttöönoton. Krugman arvioi myös, että jos hiilivoiman todelliset kustannukset, kuten merkittävät terveyshaitat ja ympäristöhaitat, olisi huomioitu energiahinnoissa, tämä muutos olisi jo kenties tapahtunut. Aurinkoenergian yleistyminen voi Krugmanin mukaan kohdata vielä poliittisia esteitä, jolla hän oletettavasti viittaa suurten energiayhtiöiden lobbausvaltaan.

Aurinkoenergian yleistymisen mahdollisuuksista on esitetty eriasteisia spekulaatioita. Taloustieteilijä Robin Hahnel spekuloi Green Economics –kirjan johdannossa, mitä olisi tapahtunut, jos hiilelle olisi asetettu oikea hinta noin 250 vuotta sitten. On ymmärrettävää, ettei kukaan käsittänyt aikanaan, kuinka fossiiliset polttoaineet tulisivat horjuttamaan hiilen kiertokulun tasapainoa ja kuinka kasvihuonekaasujen laajenevat keskittymät ilmakehässä uhkaisivat aiheuttaa kataklysmisiä muutoksia maapallon ilmastossa. Jälkiviisaana voidaan kuitenkin todeta, että hiilipäästöille olisi pitänyt asettaa verot jo, kun markkinasysteemit ottivat ensimmäisiä askeliaan.

Hahnel kirjoittaa, että kun hiili- ja aurinkoenergian teknologian kehitystä vertaillaan historiallisesti, huomataan, että aurinkoenergian keksinnöt eivät olleet suuresti hiilivoimaa jäljessä. Suuret hiiliesiintymät löydettiin Yhdysvalloissa 1750-luvulla ja vasta sata vuotta myöhemmin hiilikaivosten toiminta oli merkittävällä tasolla. Vasta kun hiili oli halpaa ja sitä oli helposti saatavilla rautateiden avulla, Thomas Edisonin keksimät hiilikäyttöiset sähkövoimalat alkoivat ensimmäistä kertaa luoda sähköä kotitalouksille – tämä tapahtui vuonna 1882. Hahnel esittää vertailtavaksi toisen aikajanan. Vuonna 1816 Robert Stirling rakensi aurinkovoimalla toimivan sähkölämmityslaitteen, jota Kelvin käytti luentotiloissaan. Vuoteen 1860 mennessä August Mouchet ja Abel Pifre olivat kehittäneet aurinkokäyttöisiä moottoreita lukuisiin käyttötarkoituksiin, ja vuonna 1883 Charles Fritts rakensi ensimmäisen todellisen aurinkokennon.

Jo tämä lyhyt ja pinnallinen katsaus kahden energiatuotannon muodon kehityksen historiaan antaa ymmärtää, että hiilen ylivoima ei ollut teknologisesti välttämätöntä. Jos hiilivoiman tuotannon hinnat olisivat vastanneet lähellekään todellisia kustannuksia tai jos samanaikaisesti oltaisiin kehitetty ja pidetty yllä useita eri energiantuotannon vaihtoehtoja ja näin ollen vältetty riippuvuus yhdestä ainoasta ratkaisusta, energiatuotanto olisi voitu järjestää nykyään hyvinkin eri tavalla. Vuonna 2007 hiilivoimalla tuotettiin 48,5 prosenttia Yhdysvaltain sähköntuotannosta ja aurinkoenergialla vain 0,015 prosenttia.


Paul Krugman, NYT 6.11.11
Here Comes the Sun

For decades the story of technology has been dominated, in the popular mind and to a large extent in reality, by computing and the things you can do with it. Moore’s Law — in which the price of computing power falls roughly 50 percent every 18 months — has powered an ever-expanding range of applications, from faxes to Facebook.

Our mastery of the material world, on the other hand, has advanced much more slowly. The sources of energy, the way we move stuff around, are much the same as they were a generation ago.

But that may be about to change. We are, or at least we should be, on the cusp of an energy transformation, driven by the rapidly falling cost of solar power. That’s right, solar power.

If that surprises you, if you still think of solar power as some kind of hippie fantasy, blame our fossilized political system, in which fossil fuel producers have both powerful political allies and a powerful propaganda machine that denigrates alternatives.

Speaking of propaganda: Before I get to solar, let’s talk briefly about hydraulic fracturing, a k a fracking.

Fracking — injecting high-pressure fluid into rocks deep underground, inducing the release of fossil fuels — is an impressive technology. But it’s also a technology that imposes large costs on the public. We know that it produces toxic (and radioactive) wastewater that contaminates drinking water; there is reason to suspect, despite industry denials, that it also contaminates groundwater; and the heavy trucking required for fracking inflicts major damage on roads.

Economics 101 tells us that an industry imposing large costs on third parties should be required to “internalize” those costs — that is, to pay for the damage it inflicts, treating that damage as a cost of production. Fracking might still be worth doing given those costs. But no industry should be held harmless from its impacts on the environment and the nation’s infrastructure.

Yet what the industry and its defenders demand is, of course, precisely that it be let off the hook for the damage it causes. Why? Because we need that energy! For example, the industry-backed organization energyfromshale.org declares that “there are only two sides in the debate: those who want our oil and natural resources developed in a safe and responsible way; and those who don’t want our oil and natural gas resources developed at all.”

So it’s worth pointing out that special treatment for fracking makes a mockery of free-market principles. Pro-fracking politicians claim to be against subsidies, yet letting an industry impose costs without paying compensation is in effect a huge subsidy. They say they oppose having the government “pick winners,” yet they demand special treatment for this industry precisely because they claim it will be a winner.

And now for something completely different: the success story you haven’t heard about.

These days, mention solar power and you’ll probably hear cries of “Solyndra!” Republicans have tried to make the failed solar panel company both a symbol of government waste — although claims of a major scandal are nonsense — and a stick with which to beat renewable energy.

But Solyndra’s failure was actually caused by technological success: the price of solar panels is dropping fast, and Solyndra couldn’t keep up with the competition. In fact, progress in solar panels has been so dramatic and sustained that, as a blog post at Scientific American put it, “there’s now frequent talk of a ‘Moore’s law’ in solar energy,” with prices adjusted for inflation falling around 7 percent a year.

This has already led to rapid growth in solar installations, but even more change may be just around the corner. If the downward trend continues — and if anything it seems to be accelerating — we’re just a few years from the point at which electricity from solar panels becomes cheaper than electricity generated by burning coal.

And if we priced coal-fired power right, taking into account the huge health and other costs it imposes, it’s likely that we would already have passed that tipping point.

But will our political system delay the energy transformation now within reach?

Let’s face it: a large part of our political class, including essentially the entire G.O.P., is deeply invested in an energy sector dominated by fossil fuels, and actively hostile to alternatives. This political class will do everything it can to ensure subsidies for the extraction and use of fossil fuels, directly with taxpayers’ money and indirectly by letting the industry off the hook for environmental costs, while ridiculing technologies like solar.

So what you need to know is that nothing you hear from these people is true. Fracking is not a dream come true; solar is now cost-effective. Here comes the sun, if we’re willing to let it in.

YLE: Vuokrat nousevat rytinällä pääkaupunkiseudulla

YLE:
Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkavat hurjaa nousuaan eteenkin Vantaalla. Myös Helsingin, Espoon ja Kauniaisten vuokrataso on kohonnut muuta maata ripeämmin. 
[…] Vantaalaisesta 50 neliön vuokra-asunnosta joutuu nyt maksamaan keskimäärin 630 euroa. Espoossa ja Kauniaisissa samankokoisen asunnon saa vuokrattua hieman yli 700 eurolla. Helsingissä 50 neliön asunnon keskimääräinen vuokra on 770 euroa. Kehyskunnissa samankokoisesta vuokra-asunnosta joutuu maksamaan 570 euroa.
Vuonna 1995 purettiin vuokrasäännöstely, jolla pyrittiin pitämään vuokra-asuntojen helposti kuumenevia hintoja maltillisina. Säännöstelyn tavoitteena oli huolehtia siitä, että pienituloisten asuinmenot pysyisivät jossain määrin kohtuullisella tasolla. Vuoden 1995 jälkeen vuokrat ovat nousseet pääkaupunkiseudulla 60 prosenttia – samalla, kun muut hinnat ovat nousseet noin 14 prosenttia. Helsingissä 70 000 joutuu hakemaan toimeentulotukea kyetäkseen maksamaan vuokransa.




YLE 4.11.2011
Vuokrat nousevat rytinällä pääkaupunkiseudulla

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkavat hurjaa nousuaan eteenkin Vantaalla. Myös Helsingin, Espoon ja Kauniaisten vuokrataso on kohonnut muuta maata ripeämmin.

Vuokrat ovat nousseet Vantaalla tämän vuoden heinä-syyskuussa viime vuodesta lähes 8 prosenttia. Espoossa ja Kauniaisissa vuokrataso on kohonnut hieman yli 6 prosenttia ja Helsingissä keskimäärin 4 prosenttia.

Pääkaupunkiseudun kehyskunnissa vuokrataso on noussut vuodessa saman verran kuin Helsingissä. Yleinen vuokrataso jää kehyskunnissa kuitenkin merkittävästi Helsingin tasosta.

Vantaalaisesta 50 neliön vuokra-asunnosta joutuu nyt maksamaan keskimäärin 630 euroa. Espoossa ja Kauniaisissa samankokoisen asunnon saa vuokrattua hieman yli 700 eurolla. Helsingissä 50 neliön asunnon keskimääräinen vuokra on 770 euroa. Kehyskunnissa samankokoisesta vuokra-asunnosta joutuu maksamaan 570 euroa.

Vuokrat ovat nousseet pääkaupunkiseudulla selvästi muuta maata ripeämmin. Muualla Suomessa vuokrat ovat nousseet vuodessa keskimäärin alle 2 ja puoli prosenttia.

Tilastokeskuksen mukaan vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat nousivat pääkaupunkiseudulla ja koko maassa keskimäärin hieman yli 3 prosenttia heinä-syyskuussa.

HS: Talvivaaran jätteet muuttivat järviveden merivedeksi

Helsingin sanomat:
Talvivaaran kaivoksen jätevesien mukana on kulkeutunut lähivesistöihin niin paljon natriumsulfaattia, että läheisen Salmisen erämaajärven vesi on muuttunut suolaiseksi merivedeksi. Sulfaatti on kuluttanut myös veden happipitoisuutta ja tuonut hajuhaittoja.
Sekä kaivosyhtiö Talvivaara että sen asiakkaat ovat hyötyneet ympäristöhaittojen ulkoistamisesta. Mitä enemmän yritys voi maksattaa tuotannon haittoja ja kustannuksia muilla, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on kasvattaa liikevoittoaan. Kaivosyhtiön asiakkaat nauttivat alhaisista hinnoista, koska osa mineraalien ja metallien tuotannon todellisista kustannuksista on pystytty jättämään kaupankäynnin ulkopuolelle. Jo yksinkertaiset kustannus- ja hyötylaskelmat voivat osoittaa yrityksille, että vaikka ympäristön turmelemisesta jäätäisiin kiinni, mahdollisesti maksettavat sakot jäävät yleensä kerättyä hyötyä selvästi alhaisemmiksi. Markkinalogiikan mukaisesti tällaisessa tapauksessa kaivosyrityksen kannattaa edelleen laskea jätevedet lähivesistöihin.

Blogissamme on kirjoitettu kaivosyhtiö Talvivaaran tapauksesta aiemminkin:


HS 8.11.2011
Talvivaaran jätteet muuttivat järviveden merivedeksi


Talvivaaran kaivoksen jätevesien mukana on kulkeutunut lähivesistöihin niin paljon natriumsulfaattia, että läheisen Salmisen erämaajärven vesi on muuttunut suolaiseksi merivedeksi. Sulfaatti on kuluttanut myös veden happipitoisuutta ja tuonut hajuhaittoja.

"Raskaampi suolainen vesi on kerrostunut järven pohjaan eikä normaalia veden sekoittumista enää tapahdu", kertoo ympäristögeologi Ilkka Haataja Kainuun ely-keskuksesta.

"Yhtiö on tehnyt järvellä luotauksia. Mallilaskelmien mukaan suolaista vettä on 24 000 kuutiota eli noin kymmenen prosenttia koko järven vesimassasta", Haataja sanoo.

Talvivaaran kaivosyhtiöllä on lupa laskea puhdistettua jätevettään vesistöön.

Luonnontilaisessa järvessä lähellä pohjaa oleva vesi pyörähtää keväällä ylös, ja pinnan hapekas vesi painuu pohjaan.

Salmisessa, samaan tapaan kuin esimerkiksi Itämeressä, on nyt pysyvä vesimassojen välinen näkymätön harppauskerros eli halokliini. Se estää kevätkierron.

Kaivosyhtiö tutkii, voisiko järven pohjaan jämähtänyttä hapetonta suolavettä pumpata pois.

"Vesi voitaisiin pumpata takaisin kaivosalueelle, mutta siitä ei ole tehty päätöstä, sillä selvitykset ovat kesken", Talvivaaran ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hilla sanoo.

Erikoistutkija Jouni Lehtoranta Suomen ympäristökeskuksen merikeskuksesta arvioi, että hapeton, tiheä suolavesikerros muuttaa vähitellen järven levälajeja ja eliöstöä.

YLE: Wahlroosin puolustus Nordean pääjohtajan eduista närkästyttää

YLE:
Nordea on ostanut konsernijohtajansa käyttöön 22,5 miljoonalla kruunulla eli noin 2,5 miljoonalla eurolla ylellisen asunnon Tukholman Östermalmilta. Wahlroosin mukaan investointi vastaa arvoaan ja raha on hyvin käytetty.

SVT:n mukaan Clausenin eläkesopimus takaa hänelle 100 miljoonaa kruunua eli noin 11 miljoonaa euroa, jos hän haluaa jäädä eläkkeelle tehtävästään. Sanomalehti Svenska Dagbladet kertoo, että Nordea maksoi Clausenille viime vuonna palkkaa ja bonuksia 10 miljoonan kruunun eli hieman yli miljoonan euron edestä.

Samaan aikaan Nordea suunnittelee vähentävänsä työvoimaansa 2 000 työntekijää neljässä maassa.
Työtätekevän suomalaisen keskipalkka on 35760 euroa vuodessa ja suomalaisten keskiansiot kasvoivat esimerkiksi vuosina 2009-2010 2,6 %.

Suuryritysten (valtio-omisteiset suuryritykset yhtenä räikeänä esimerkkinä) johtajien palkkausta perustellaan usein kannustavuudella, Nordean hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin sanoin "arvoaan vastaavana investointina".

Johtajien toistuvat ja huomattavat palkankorotukset ovat todennäköisimmin seurausta johtajien huomattavan voimakkaasta neuvotteluasemasta, sekä mahdollisesti uskosta myytteihin jotka liittyvät palkitsemisen tuomiin tuottavuuslisiin. Tapauksia on käsitelty Parecon Finlandin blogissa myös aiemmin.

Jos palkkausta haluttaisiin kuitenkin kehittää mahdollisimman tuottavaan suuntaan, tulisi palkankorotukset taloustieteellisen tutkimustiedon mukaan keskittää yksinkertaista ja toistuvaa, rutiininomaista työtä tekeville, joiden kohdalla palkankorotukset tuottavat tutkitusti suurimman tehokkuuslisän.

Viime vuonna Parecon Finlandin blogissa linkitetty, englantilaisen RSA Animaten havainnollistava video antaa ytimekkään yleiskuvan tuoreimmasta palkitsemista ja motivaatiota koskevasta tutkimustiedosta.

Aiheeseen liittyvää: omistussuhteet ja palkitseminen osallisuustalouden esimerkissä.


YLE 4.11.2011
Wahlroosin puolustus Nordean pääjohtajan eduista närkästyttää

Ruotsissa on noussut kohu Nordean konsernijohtajan Christian Clausenin luksusasunnosta ja muhkeista eläkejärjestelyistä samaan aikaan kun yhtiö vähentää työntekijöitään, kertoo Ruotsin televisio SVT. Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on rientänyt puolustamaan Clausenia sanankääntein, jotka vain lisäävät närkästystä.

Wahlroos toteaa SVT:lle, ettei pidä etuja liioiteltuina ja päinvastoin hän voisi mielellään nostaa Clausenin palkkaa.

- Ihmisten pitää asua jossain. Toimittajalle 250 neliömetriä voi kuulostaa paljolta, mutta Christian johtaa Euroopan viidenneksi suurinta pankkia. Haluan nostaa hänen palkkaansa, jotta hän voisi ostaa halutessaan lisää asuntoja Tukholmasta.

Björn Wahlroos muistuttaa, että Clausenin koti on Kööpenhaminassa. Hän ei katso, että Clausenin pitäisi käyttää suuria tulojaan Tukholman asunnon maksamiseen.

Nordea on ostanut konsernijohtajansa käyttöön 22,5 miljoonalla kruunulla eli noin 2,5 miljoonalla eurolla ylellisen asunnon Tukholman Östermalmilta. Wahlroosin mukaan investointi vastaa arvoaan ja raha on hyvin käytetty.

SVT:n mukaan Clausenin eläkesopimus takaa hänelle 100 miljoonaa kruunua eli noin 11 miljoonaa euroa, jos hän haluaa jäädä eläkkeelle tehtävästään. Sanomalehti Svenska Dagbladet kertoo, että Nordea maksoi Clausenille viime vuonna palkkaa ja bonuksia 10 miljoonan kruunun eli hieman yli miljoonan euron edestä.

Samaan aikaan Nordea suunnittelee vähentävänsä työvoimaansa 2 000 työntekijää neljässä maassa.

YLE: "Professori: Sosiaalisäästöt järjettömiä"

YLE:
Sosiaalityön professori Aila-Leena Matthies arvostelee voimakkaasti kuntien säästölinjaa. Esimerkiksi Kokkolassa säästöt uhkaavat lakkauttaa neuvolan perhetyön. Matthiesin mukaan maailmassa rahaa kyllä on, mutta se menee väärään paikkaan, muun muassa lääkärien palkkakilpailuun.
Peruspalveluja tuottavan julkisen sektorin työpaikkojen ja rahoituksen leikkaaminen ei ole Suomeen rajoittuva ilmiö. Kyse on laajemmasta ideologisesta lähtökohdasta jonka mukaan valtion varallisuuden käyttäminen esimerkiksi peruspalveluiden ja työllisyyden tukemiseen ja tulonsiirtoihin varakkaammilta köyhemmille on haitallista markkinoiden vapaalle toiminnalle.

Tietyssä mielessä tämä on totta: julkisten palvelujen tukeminen ja varallisuuden keskittymisen estäminen varallisuussiirroilla on haitallista markkinoiden keskeisille varallisuutta ja päätöksenteon keskittämistä suosiville rakenteille. Ylivoimaiselle enemmistölle väestöstä markkinoiden rakenteellisten vaikutusten "haittaamiseen" pyrkivistä toimenpiteistä on kuitenkin ratkaisevaa hyötyä esimerkiksi turvatun perustoimeentulon ja tasa-arvoisempien päätöksenteon lähtökohtien muodossa.

Järjestömme julkaisi kesäkuussa 2010 taloustieteen emeritusprofessori Robin Hahnelin haastattelun, joka on edelleen ajankohtaista luettavaa. Haastattelussa käsitellään myös julkisen sektorin leikkausten seurauksia erityisesti Portugalissa ja Kreikassa. Hahnel avaa haastattelussaan selkokielisesti syitä siihen, miksi julkisen sektorin leikkaukset ovat nykyisessä taantumassa järjetöntä ja tuhoisaa talouspolitiikkaa.

YLE 2.11.2011
Professori: Sosiaalisäästöt järjettömiä

Sosiaalityön professori Aila-Leena Matthies arvostelee voimakkaasti kuntien säästölinjaa. Esimerkiksi Kokkolassa säästöt uhkaavat lakkauttaa neuvolan perhetyön. Matthiesin mukaan maailmassa rahaa kyllä on, mutta se menee väärään paikkaan, muun muassa lääkärien palkkakilpailuun.

Kokeiluna aloitettu neuvolan perhetyö loppuu Kokkolassa lyhyeen. Runsaan vuoden aikana perheohjaaja ehti auttaa lähes 40 perhettä muun muassa uniongelmissa, parisuhdekysymyksissä ja rajojen asettamisessa.

- Kysymys ei aina ole suurista ongelmista, kun neuvolan perhetyö aloittaa perheen kanssa työskentelyn. Kuvaisin ehkä niitä enemmän pulmiksi tai pieniksi kriisin aluiksi, jotka hoitamatta saattaisivat ajan saatossa kasvaa ongelmiksi, perheohjaaja Tanja Hemmoranta kertoo.
Neuvolan perhetyön lakkauttamisella Kokkola säästää vuodessa 35 000 euroa. Samaan aikaan yksi lapsen huostaanotto maksaa vuosittain 100 000 euroa. Kokkolan yliopistokeskuksen sosiaalityön professori Aila-Leena Matthies on tyrmistynyt.

- Tämä on aika laaja yleinen ilmiö ja kyllä olen aika järkyttynyt, että meillä ei ole tähän järjenkäyttöä löytynyt. Pitää etsiä joku ihan toisenlainen politiikka paljon syvällisemmässä ja laajassa mielessä.

Tulipalojen sammuttelua

Aila-Leena Matthiesin mielestä kunnat vain sammuttavat tulipaloja sen sijaan, että estäisivät niitä syttymästä. Tämä johtaa kustannusten kertaantumiseen ja ongelmien räjähtämiseen. Matthiesin mukaan pääongelma ei ole raha vaan sen suuntaaminen. Erityissairaanhoidon palkkakulut syövät lasten leipää sosiaalihuollosta.

- Meillä on siellä tiettyjä ammattiryhmiä, jotka voivat esimerkiksi kilpailuttaa palkkansa julkisen ja yksityisen välillä. Jotta julkiselle puolelle saadaan lääkäreitä, heille täytyy maksaa yhä enemmän. Mutta jos yksityinen tarjoaa vielä enemmän, meillä ei ole lääkäreitä julkisella. Tässähän ei ole mitään kattoa.

- Tai sitten rahaa menee kalliisiin erityispalveluihin, joita joudutaan ostamaan erityissairaanhoidon, psykiatrian kuluina, päihdehuollon kuluina, erityistukena sitten, kun perheet eivät enää jaksa. Ja se tulee niin kalliiksi, että sitä ei voi edes rahassa mitata, koska se aiheuttaa sukulpolvien ylitsekin ulottuvia vahinkoja, Matthies painottaa.
Professorin mukaan nyt tarvitaan uutta ajattelua ja laajaa yhteistyötä yli rajojen.

- Julkisen sektorin budjetti ei ratkaise kaikkia ongelmia vaan pitää luoda kehittämismalleja, joissa haetaan apua myös vapaa-ajan sektorilta, kaavoituksesta, siitä, miten me rakennamme liikunta- ja vapaa-ajan tiloja, miten luomme elinympäristöä, miten tuemme kulttuuria ja sellaista kansalaisyhteiskuntaa, sosiaalisia verkostoja, jotka auttavat ihmisiä selviämään ihan normaalisti arjessa.

YLE: Tuloerot ovat kääntyneet taas nousuun

Tuloerot ovat viime vuosina kasvaneet Suomessa OECD:n maiden nopeinta vauhtia. Tuoreimmat tiedot viittaisivat siihen, että tämä kehitys jatkuisi.

YLE:
Tuloerot ovat kääntyneet uudelleen nousuun.

Pääomatulojen voimakas kasvu viittaisi siihen, että tuloerojen pari viime vuotta jatkunut lasku olisi jälleen pysähtynyt. Tuloerot olivat suurimmillaan edellisen kerran vuonna 2007.

- Jos pääomatulot kasvavat voimakkaasti niin se kasvu kertyy kaikista suurituloisimpaan väestön osaan, prosenttiin tai promilleen, Ilpo Suoniemi sanoo.

Heikointa tulokehitys oli kaikkein pienituloisimpien joukossa johon kuuluvat mm. eläkeläiset.
Samaan aikaan kaikkein heikoimpien asema heikkenee monin eri tavoin, joista olemme nostaneet aiemmin esiin useita selkeitä esimerkkejä.

Tämänkaltainen lähtökohtien eriarvoisuus on useimpien mielestä ei-toivottava piirre yhteiskunnassa, ja vastaavasti yhteiskunnan tasa-arvoisuus on toistuvasti toivottavana nähty piirre.

Onkin oleellista tunnistaa elementtejä, jotka kasvattavat eriarvoisuutta ja heikentävät ihmisten lähtökohtia kykyjensä ja mahdollisuuksiensa toteuttamiseen. Näitä ovat esimerkiksi terveyspalvelujen ja koulutusmahdollisuuksien jakaminen varallisuuden mukaan, valtavat erot eläkkeiden kaltaisissa tuki- ja palkitsemisjärjestelmissä tai tuottavan omaisuuden perimisellä mahdollistettavat valtavat erot varallisuudessa.

Eriarvoisuus ei rajoitu ainoastaan erilaisiin yksittäisiin alueisiin kuten terveyteen tai koulutustasoon, vaan se kytkeytyy ratkaisevasti myös päätöksentekovaltaan. Mitä enemmän yksittäiselläkin ihmisellä on varallisuutta, sitä enemmän hänellä on päätäntävaltaa yhteiskunnan asioista sellaisen talouden kautta, jossa varallisuus on yksi keskeisistä päätösvaltaa määrittävistä tekijöistä.

Nämä tekijät yhdessä vaikuttavat siihen, miksi huomattavat tulo- ja varallisuuserot, sekä niiden seurauksena nopeasti voimistuva, huomattava lähtökohtien epätasa-arvoisuus nähdään niin usein aivan perustellusti negatiivisina seikkoina. Esimerkiksi demokraattisten ihanteiden, kuten ihmisten yhtälaisten osallistumismahdollisuuksien ja lähtökohtien tasa-arvon, kannalta katsottuna kasvavista tuloeroista onkin syytä olla huolissaan.

YLE 1.11.2011
Tuloerot ovat kääntyneet taas nousuun

Tuloerot ovat kääntyneet uudelleen nousuun. Suomalaisilta kerättiin viime vuonna entistä enemmän tuloveroja, mutta kaikkein eniten paisuivat suurimmat pääomatulot.

Suomalaiset maksoivat verottajalle viime vuonna 4,5 prosenttia enemmän veroja kuin vuotta aiemmin. Erityisen voimakkaasti kasvoivat myyntivoitoista ja osingoista maksetut verot.

- Pääomatulot kasvoivat neljänneksellä. Se kertoo siitä, että suurituloisimpien tulonsa kasvoivat eniten ja heidän maksamansa verot jonkin verran, sanoo Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Ilpo Suoniemi.

Pääomatulojen voimakas kasvu viittaisi siihen, että tuloerojen pari viime vuotta jatkunut lasku olisi jälleen pysähtynyt. Tuloerot olivat suurimmillaan edellisen kerran vuonna 2007.

Perheiden kulutusyksikköä kohden lasketut käytettävissä olevat tulot kuvaat tulojen muutoksia eri ryhmissä. Suurimpia muutokset ovat olleet eniten tienaavan kymmenen prosentin joukossa.

Tähän joukkoon kuitenkin pääsee jo noin 5 000 euron kuukausituloilla, joten suurinta heiluntaa ryhmässä aiheuttavat vain muutama tuhat tosirikasta suomalaista.

- Jos pääomatulot kasvavat voimakkaasti niin se kasvu kertyy kaikista suurituloisimpaan väestön osaan, prosenttiin tai promilleen, Ilpo Suoniemi sanoo.

Heikointa tulokehitys oli kaikkein pienituloisimpien joukossa johon kuuluvat mm. eläkeläiset.

Parecon Finland Vuosaaren kirjastossa 10.11.

Parecon Finlandin järjestämä keskustelutilaisuuksien sarja pääkaupunkiseudun kirjastoissa jatkuu. Syksyn aikana viidessä eri kirjastossa järjestettävissä "Talouden myytit ja harhakäsitykset" -keskustelutilaisuuksissa esitellään markkinatalouden keskeisiä ongelmakohtia, sekä osallisuustalousvision tarjoamia mahdollisuuksia.

Kysymme, miltä demokraattisten ihanteiden mukainen vaihtoehto kapitalismille ja keskusjohtoiselle suunnitelmataloudelle voisi näyttää? Mitkä piirteet markkinataloudessa aiheuttavat kriisejä ja epävakautta? Ovatko markkinat niin tehokkaita kuin väitetään? Lisäävätkö ne vapautta ja demokratiaa, ja miten markkinoiden "näkymätön käsi" toimii? Aikaa on varattu jokaisen tilaisuuden yhteydessä myös runsaasti yleisökysymyksille ja -keskustelulle.

Tietoa tilaisuuksista ja kaikkien syksyn kirjastoesitysten ajat myös kotisivuillamme.

Keskustelutilaisuuksien sarja jatkuu ensi viikolla Vuosaaren kirjastossa torstaina 10.11. klo 18 järjestettävällä tilaisuudella, tervetuloa!

Anders Sandström: "Vad är en rättvis lön?"

Parecon Finland tekee läheistä yhteistyötä ruotsalaisen Parecon Sverige järjestön kanssa. Osallisuustaloudesta kiinnostuneille Parecon Sverigen kotisivut tarjoavat runsaasti ruotsinkielistä materiaalia aiheesta.

Parecon Sverigen perustaja Anders Sandströmin Fria Tidningen-lehteen kirjoittama puheenvuoro oikeudenmukaisesta palkitsemisesta on esimerkiksi suositeltavaa ruotsinkielistä luettavaa siitä, miten ristiriitaisia ja ongelmallisia monet nykyisistä palkitsemiskäytännöistä ovat. Sandström tarjoaa myös suuntaviivoja onnistuneemmille ja huomattavasti paremmin laaja-alaiseen kannustavuuteen tähtääville palkitsemisen tavoille.

Aiemmin olemme julkaisseet myös historijoitsija Howard Zinnin puheenvuoron aiheesta. Osallisuustalouden ehdotukset palkitsemisen järjestämisestä voi lukea lyhyesti kotisivuiltamme ja jäsennellymmin aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta.

Fria Tidningen 19.10.2011
Vad är en rättvis lön?

Ett av de mest grundläggande problemen i ett samhällsbygge är just hur samhället ska fördela resurser genom ersättningar. Vad är rättvist? Anders Sandström från Parecon Sverige förespråkar en modell där vars och ens ansträngning och uppoffring avgör.

Hur bör människor ersättas för sina bidrag till produktionen, eller mer allmänt uttryckt: hur ska konsumtionsmöjligheter fördelas mellan invånare i ett samhälle? I en kapitalistisk marknadsekonomi är den grundläggande teoretiska fördelningsnormen att en ersättning är rättvis om den speglar det bidrag som var och en lämnar till ekonomin genom sina fysiska och mänskliga tillgångar. Argumentet går ut på att man bör få tillbaka av ekonomin i samma utsträckning som man bidrar till produktionen, med sitt kapital och/eller med sitt produktiva arbete.

Intuitivt kan detta låta rättvist, men vid närmare eftertanke är denna norm mycket orättvis. Det är enligt denna norm ointressant varför någon har möjlighet att bidra med mer kapital eller produktivt arbete. Det gör ingen skillnad om du har ärvt dina tillgångar utan att ha arbetat en enda timme i hela ditt liv. Du ska ändå ersättas för ditt bidrag om ”dina” tillgångar bidrar till produktionen. På samma sätt har det ingen betydelse att du har tillgång till bättre och mer produktiva arbetsredskap eller är starkare och friskare och av dessa anledningar kan bidra i större utsträckning. Om ditt bidrag till ekonomin ökar produktionen mer än mitt bidrag ska du belönas med en större ersättning än jag – punkt.

I verklighetens kapitalistiska marknadsekonomier finns naturligtvis andra förhållanden än var och ens bidrag till ekonomin som påverkar fördelningen av konsumtionsmöjligheter, till exempel arbetsmarknadsparternas förhandlingsstyrka vid avtalsrörelser, graden av progressivitet i parlamentens skattepolitik och storleken på offentlig sektor. Men den grundläggande fördelningsnormen kvarstår och dessutom fördelas makt och inflytande i en kapitalistisk ekonomi utifrån inkomst och förmögenhet, vilket av naturliga skäl innebär att de eventuella korrigerande effekter som följer av de ovanstående förhållandena blir mer eller mindre begränsade.

Antikapitalister har sedan lång tid tillbaka insett och påpekat att kapitalägares förmögenheter och rikedomar oftast inte, i princip aldrig, grundar sig på någon form av ”förtjänst” utan att de i de flesta fall går tillbaka på ett orättmätigt förvärv eller arv. De har bland annat därför ansett det vara orättvist att ägande av produktionsmedel ska berättiga till ersättning och har anammat en justerad fördelningsnorm med innebörden att en ersättning är rättvis om den speglar det bidrag som var och en lämnar till ekonomin genom sina mänskliga tillgångar och endast dessa.

De som förespråkar denna norm brukar säga att arbetare har rätt till ”frukterna av sitt eget arbete”. Detta låter ju onekligen mer rättvist. Många vänstergrupper, till exempel marknadssocialister – det vill säga de som förespråkar ett offentligt ägande av produktionsmedlen men ett behållande av marknadsmekanismerna i övrigt – ställer sig bakom denna norm.

Men vad händer då om kapitalistiska företag ersätts med arbetarägda företag som anställer medlemmar på en arbetsmarknad där utbud och efterfrågan tillåts att fortsätta att verka? Ersättningen till kapitalisten för dennes bidrag till ekonomin försvinner, men hur är det med löneskillnader mellan olika kategorier av arbetare? Om svetsarbete ökar produktionen och därmed intäkten med mer än vad städning gör, kommer arbetsgivare som konkurrerar med varandra på en arbetsmarknad att erbjuda en högre lön till svetsaren än till städaren – oavsett om de är kapitalistiska arbetsgivare som försöker maximera sina företags vinst eller arbetarägda företag som försöker maximera vinst per medlem.

Detta betyder att när arbetskraft anställs via en arbetsmarknad kommer de som besitter mer ”humankapital” och därför i större utsträckning bidrar till företagens produktion och intäkter, att erhålla en högre lön än de som besitter mindre ”humankapital”.

Anta att vår svetsare och vår städare arbetar lika hårt och under även i övrigt likartade arbetsbetingelser. I en marknadsekonomi kommer de inte att erhålla en jämförbar ersättning trots att deras uppoffringar är jämförbara. I en marknadsekonomi kommer den med större ”humankapital” att erhålla mer, även om han eller hon inte gör större uppoffringar, och den med mindre ”humankapital” kommer att erhålla mindre, även om hans/hennes uppoffringar är lika stora.

”Humankapitalet” bestäms i stor utsträckning av det ”genetiska lotteriet” eller av andra omständigheter utanför individens kontroll som till exempel uppväxtmiljö. Varför skulle det vara mer rättvist att erhålla en högre ersättning till följd av ett genetiskt arv eller en bättre uppväxtmiljö än av ett förmögenhetsarv? Att belöna enskilda bidrag till produktionen enligt denna norm innebär att belöna skillnader som beror på omständigheter och faktorer som ligger utom varje enskild individs kontroll vilket inte kan anses vara rättvist.

Vidare finns det inget sätt att korrigera för dessa orättvisor inom ramarna för marknadssystemet (förutom de aktiviteter med begränsad effekt som har nämnts ovan), utan att samtidigt skapa stor ineffektivitet. Om vi ingriper på arbetsmarknaden och lagstiftningsvägen sätter de lönenivåer som vi anser vara rättvisa, men fortsätter att tillåta marknaden att allokera resurser, kommer inte bara olika typer av arbetskraft att allokeras ineffektivt utan prisstrukturen i hela ekonomin kommer att ge felaktig information om olika varors och tjänsters alternativkostnader, vilket leder till ytterligare ineffektivitet.

Det finns ingen väg runt detta dilemma: I en marknadsekonomi (oavsett ägandeform) måste vi antingen tillåta marknaden att ersätta arbetare orättvist eller tolerera ännu större ineffektivitet, om vi försöker att korrigera orättvisorna.

En rättvis fördelning av konsumtionsmöjligheterna i ett samhälle kräver marknadens avskaffande så som den fungerar i dag och en ny fördelningsnorm som innebär att en ersättning är rättvis om den speglar vars och ens ansträngning och uppoffring. Detta betyder att så länge som du utför ett arbete som är till nytta för samhället ersätts du mer ju längre och/eller intensivare du arbetar och ju mer ansträngande och uppoffrande som ditt arbete är. Ett arbete under jord i en gruva ersätts mer än ett arbete på ett luftkonditionerat kontor och så vidare.

En sådan ersättningsnorm är moraliskt tilltalande och skapar dessutom passande incitament eftersom det endast belönar sådana faktorer som vi kan påverka och inte sådant som ligger utanför vår kontroll. Fördelning utifrån ansträngning och uppoffring måste naturligtvis kompletteras med fördelning av viss konsumtion utifrån behov så som i dag (vård, skola omsorg med mera), förmodligen i en mycket större utsträckning än i dag.

Ett införande av dessa fördelningsnormer kräver ett helt nytt samhälle som bygger på helt andra värderingar än i dag, framför allt självförvaltning och solidaritet och med en helt ny uppsättning av institutioner som möjliggör för samhällets innevånare att fatta beslut om gradering av ansträngning och uppoffring och allokering av resurser, varor och tjänster på ett sådant sätt att de som påverkas av besluten också är de som fattar dem.