Paul Krugman: Julkinen velka ymmärretään väärin

Paul Krugman, New York Times:
Deficit-worriers portray a future in which we’re impoverished by the need to pay back money we’ve been borrowing. They see America as being like a family that took out too large a mortgage, and will have a hard time making the monthly payments.
This is, however, a really bad analogy in at least two ways. 
First, families have to pay back their debt. Governments don’t — all they need to do is ensure that debt grows more slowly than their tax base. The debt from World War II was never repaid; it just became increasingly irrelevant as the U.S. economy grew, and with it the income subject to taxation. 
Second — and this is the point almost nobody seems to get — an over-borrowed family owes money to someone else; U.S. debt is, to a large extent, money we owe to ourselves.
Taloustieteen nobelisti Paul Krugman purkaa kolumnissaan "Nobody Understands Debt" yleisimpiä väärinkäsityksiä liittyen valtioiden velkaantumiseen. Valtion velka mielletään usein samanlaiseksi kuin ylisuuren asuntovelan ottaneen perheen velka. Krugman huomauttaa, että vertaus ontuu pahasti, sillä valtioiden ei tarvitse maksaa velkaa takaisin, kunhan huolehditaan siitä, että velka kasvaa hitaammin kuin verokertymä kasvaa. On myös tärkeää huomata, että ylivelkaantunut perhe on velkaa muille, kun taas esimerkiksi Yhdysvaltain velka on suuressa määrin lainaa itseltään.

Krugman antaa esimerkin toisen maailmansodan aiheuttamasta velasta, joka oli suhteellisesti suurempi kuin nykyinen Yhdysvaltain valtion velka. Velka oli kuitenkin myös veronmaksajien omistamaa – esimerkiksi niiden ihmisten, jotka ostivat valtion joukkovelkakirjoja. Velka ei tehnyt sodanjälkeisestä Amerikasta köyhempää, eikä se estänyt suurimpia nousuja tuloissa ja elintasossa Yhdysvaltain historiassa.

Kuten Krugman toteaa, julkista velkaa voi olla toki liikaa ja julkisella velalla on merkitystä. Nykyisenkaltaisessa taloustaantumassa julkisen velan keinotekoista suitsimista tärkeämpää on pyrkiä elvyttämään taloudet kasvavan työttömyyden loukusta lisäämällä julkista kulutusta. Nykyinen valtion velkaantumisella pelottelu johtaa vain tarpeettomiin julkisen sektorin leikkauksiin ja laman syventymiseen.

Paul Krugman, New York Times 1.1.2012
Nobody Understands Debt

In 2011, as in 2010, America was in a technical recovery but continued to suffer from disastrously high unemployment. And through most of 2011, as in 2010, almost all the conversation in Washington was about something else: the allegedly urgent issue of reducing the budget deficit.

This misplaced focus said a lot about our political culture, in particular about how disconnected Congress is from the suffering of ordinary Americans. But it also revealed something else: when people in D.C. talk about deficits and debt, by and large they have no idea what they’re talking about — and the people who talk the most understand the least.

Perhaps most obviously, the economic “experts” on whom much of Congress relies have been repeatedly, utterly wrong about the short-run effects of budget deficits. People who get their economic analysis from the likes of the Heritage Foundation have been waiting ever since President Obama took office for budget deficits to send interest rates soaring. Any day now!

And while they’ve been waiting, those rates have dropped to historical lows. You might think that this would make politicians question their choice of experts — that is, you might think that if you didn’t know anything about our postmodern, fact-free politics.

But Washington isn’t just confused about the short run; it’s also confused about the long run. For while debt can be a problem, the way our politicians and pundits think about debt is all wrong, and exaggerates the problem’s size.

Deficit-worriers portray a future in which we’re impoverished by the need to pay back money we’ve been borrowing. They see America as being like a family that took out too large a mortgage, and will have a hard time making the monthly payments.

This is, however, a really bad analogy in at least two ways.

First, families have to pay back their debt. Governments don’t — all they need to do is ensure that debt grows more slowly than their tax base. The debt from World War II was never repaid; it just became increasingly irrelevant as the U.S. economy grew, and with it the income subject to taxation.

Second — and this is the point almost nobody seems to get — an over-borrowed family owes money to someone else; U.S. debt is, to a large extent, money we owe to ourselves.

This was clearly true of the debt incurred to win World War II. Taxpayers were on the hook for a debt that was significantly bigger, as a percentage of G.D.P., than debt today; but that debt was also owned by taxpayers, such as all the people who bought savings bonds. So the debt didn’t make postwar America poorer. In particular, the debt didn’t prevent the postwar generation from experiencing the biggest rise in incomes and living standards in our nation’s history.

But isn’t this time different? Not as much as you think.

It’s true that foreigners now hold large claims on the United States, including a fair amount of government debt. But every dollar’s worth of foreign claims on America is matched by 89 cents’ worth of U.S. claims on foreigners. And because foreigners tend to put their U.S. investments into safe, low-yield assets, America actually earns more from its assets abroad than it pays to foreign investors. If your image is of a nation that’s already deep in hock to the Chinese, you’ve been misinformed. Nor are we heading rapidly in that direction.

Now, the fact that federal debt isn’t at all like a mortgage on America’s future doesn’t mean that the debt is harmless. Taxes must be levied to pay the interest, and you don’t have to be a right-wing ideologue to concede that taxes impose some cost on the economy, if nothing else by causing a diversion of resources away from productive activities into tax avoidance and evasion. But these costs are a lot less dramatic than the analogy with an overindebted family might suggest.

And that’s why nations with stable, responsible governments — that is, governments that are willing to impose modestly higher taxes when the situation warrants it — have historically been able to live with much higher levels of debt than today’s conventional wisdom would lead you to believe. Britain, in particular, has had debt exceeding 100 percent of G.D.P. for 81 of the last 170 years. When Keynes was writing about the need to spend your way out of a depression, Britain was deeper in debt than any advanced nation today, with the exception of Japan.

Of course, America, with its rabidly antitax conservative movement, may not have a government that is responsible in this sense. But in that case the fault lies not in our debt, but in ourselves.

So yes, debt matters. But right now, other things matter more. We need more, not less, government spending to get us out of our unemployment trap. And the wrongheaded, ill-informed obsession with debt is standing in the way.

HS: Rikkaiden tulot räjähtivät kasvuun 1990-luvulla

Helsingin sanomat:
Vuosina 1990–2007 parhaiten ansaitsevien 50 000 suomalaisen tulot kasvoivat viisi kertaa nopeammin kuin keskituloisen suomalaisen tulot. Kaikkien suomalaisten tulot kasvoivat 41 prosenttia, mutta hyvätuloisimmalla prosentilla ne nousivat 209 prosenttia. 
Ilmiö näkyy myös tulonmuodostuksen keskimääräisessä vuosikasvussa. 
Suomalaisten käteen jäävät tulot nousivat keskimäärin 2,4 prosenttia vuodessa. Ylimmällä prosentilla nousuprosentti oli 12,3. 
Vielä rajumpaa on rikkaimman promillen eli viidentuhannen hyvätuloisimman käytettävissä olevien tulojen vuotuinen keskimääräinen kasvuvauhti: se oli vuosina 1990–2007 keskimäärin 34 prosenttia vuodessa.
Ennen vuotta 1990 rikkaimpien tuloista vain alle 15 prosenttia oli pääomatuloja. Uutisessa haastatellun kansantaloustieteen professorin Matti Tuomalan mukaan nykyään esimerkiksi rikkaimman 5000 suomalaisen tuloista pääomatulot muodostavat jo 70-90 prosenttia. Blogissamme on kirjoitettu aiemminkin 1990-luvun alun verouudistuksesta ja sen vaikutuksista tulo- ja varallisuuseroihin. Uudistusten yhteydessä muun muassa pääomaverotuksen progressiivisuus poistettiin.
Vauraiden pörssilistaamattomien yhtiöiden osakkaat saavat jakaa vuosittain 90 000 (ensi vuodesta lukien 60 000) euroa osakasta kohden nollaverokannalla. 
Näin tarpeeksi vauraan nelihenkisen perheyhtiön jäsenet ovat voineet jakaa itselleen vuosittain nollaverokannalla yhteensä 360 000 euroa (ensi vuodesta 240 000 euroa) vuodessa. Tätä suuremmista osingoista heidän veroprosenttinsa on pääomatuloista 19,6. 
Koska verovapaita osinkoja saa jakaa yhdeksän prosenttia yhtiön nettovarallisuudesta, veroetu koskee täysimääräisesti vain vauraimpia suomalaisia.
Vauraiden perheyhtiöiden omistajia tuetaan jo osinkojen alhaisella veroprosentilla (19,6), joka on selvästi työn verotusta alhaisempi. Tämän lisäksi pörssilistaamattomien yhtiöiden omistajat saavat jakaa vielä ensi vuodesta eteenpäin itselleen 60 000 euroa per henkilö, ilman veroja.

HS 31.12.2011
Rikkaiden tulot räjähtivät kasvuun 1990-luvulla

Vuosina 1990–2007 parhaiten ansaitsevien 50 000 suomalaisen tulot kasvoivat viisi kertaa nopeammin kuin keskituloisen suomalaisen tulot. Kaikkien suomalaisten tulot kasvoivat 41 prosenttia, mutta hyvätuloisimmalla prosentilla ne nousivat 209 prosenttia.

Ilmiö näkyy myös tulonmuodostuksen keskimääräisessä vuosikasvussa.

Suomalaisten käteen jäävät tulot nousivat keskimäärin 2,4 prosenttia vuodessa. Ylimmällä prosentilla nousuprosentti oli 12,3.

Vielä rajumpaa on rikkaimman promillen eli viidentuhannen hyvätuloisimman käytettävissä olevien tulojen vuotuinen keskimääräinen kasvuvauhti: se oli vuosina 1990–2007 keskimäärin 34 prosenttia vuodessa.

Tämä kasvurykäys johtuu asiantuntijoiden mukaan kahdesta seikasta.

Ensinnäkin siitä, että Suomessa lievennettiin vuonna 1993 osinkotulojen verotusta.

Toinen, vähemmän merkittävä seikka on se, että erilaiset kannustinjärjestelmät alkoivat 1990-luvulla lihottaa yritysjohtajien palkkapusseja.

Erityisesti Nokian optiot vuosituhannen vaihteessa ja ylimpien johtajien isot palkat näkyvät tuloeroissa.

Tuloeroja tutkineen Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professorin Matti Tuomalan mukaan optiotulojen merkitystä usein liioitellaan. Niistä kohutaan, koska ne näkyvät verokalentereissa.

Sen sijaan osinko- ja pääomatuloista näkyy verotiedoissa vain osa.

Tuomalan selvitysten mukaan rikkaimman prosentin tuloista alle 15 prosenttia oli pääomatuloja ennen vuotta 1990.

Kun Suomi siirtyi ensin yhtiöveron hyvitysjärjestelmään ja 1993 pääomatulojen ja ansiotulojen eriytettyyn verotukseen, rikkaimman prosentin tuloista yli 60 prosenttia muodostui palkkatuloihin verrattuna matalammin verotetuista pääomatuloista.

Rikkaimman promillen eli Suomen 5 000 rikkaimman tuloista pääomatulot muodostavat jo 70–90 prosenttia, Tuomala kertoo.

Suomalaisessa pääomatulojen verotuksessa on yksi erikoinen piirre.

Vauraiden pörssilistaamattomien yhtiöiden osakkaat saavat jakaa vuosittain 90 000 (ensi vuodesta lukien 60 000) euroa osakasta kohden nollaverokannalla.

Näin tarpeeksi vauraan nelihenkisen perheyhtiön jäsenet ovat voineet jakaa itselleen vuosittain nollaverokannalla yhteensä 360 000 euroa (ensi vuodesta 240 000 euroa) vuodessa. Tätä suuremmista osingoista heidän veroprosenttinsa on pääomatuloista 19,6.

Koska verovapaita osinkoja saa jakaa yhdeksän prosenttia yhtiön nettovarallisuudesta, veroetu koskee täysimääräisesti vain vauraimpia suomalaisia.

"Tällaista ei ole missään muualla", kansainvälisiin verojärjestelmiin Hetemäen verotyöryhmässä perehtynyt Aalto-yliopiston vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas sanoo.

Nollaverotettujen osinkojen yksi erikoisuus on se, että ne eivät näy verotilastoissa.

Eläkkeellä olevan Helsingin yliopiston vero-oikeuden professori, Kauniaisten valtuuston ex-puheenjohtaja Edward Andersson toteaa kuulleensa, että eräässä hänen tuntemassaan pikkukaupungissa kaikkien tuntemista kymmenestä rikkaimmasta yrittäjästä yhdeksällä verotettava ansiotulo on tasan nolla euroa.

"Tämä säännöstö menee liian pitkälle. Tätä on puollettu sillä, että sillä tuetaan pienyrittämistä. Se tukee kyllä pääasiassa vanhojen varakkaiden perheyhtiöiden omistajia", Andersson sanoo.

Veropolitiikan merkitystä kuvastaa erityisesti se, että 1990-luvun alkuun asti suomalaisten tuloerot 1960-luvulta lähtien kapenivat – me vaurastuimme yhdessä.

Sitten tiet lähtivät eri suuntiin.

1990-luvulta näihin päiviin jatkunut kehitys on, että rikkaimman kärjen tulot ovat kasvaneet monta kertaa köyhiä nopeammin.

Osa tästä selittyy vuoteen 2007 asti jatkuneella talouskasvulla. Vastaavasti laman tullessa ja omaisuusarvojen romahtaessa suurimpia kärsijöitä ovat rikkaat.

Pääsivuston tekniset ongelmat korjattu

Pääsivustomme (www.parecon.fi) suljettiin pois käytöstä 20.-22.12.2011. Parecon.fi-sivustomme onnistuttiin hakkeroimaan ja sivustomme palvelimelle piilotettiin phishing-huijaussivusto. Saimme tiedon ongelmasta nopeasti Googlelta sekä Viestintävirastolta ja sivustomme suljettiin tilapäisesti korjausta varten.

Poistimme hakkereiden asentamat tiedostot palvelimelta ja palautimme sivut toimivasta varmuuskopiosta. Varmuuskopion ansiosta mitään sisältöä ei onneksi päässyt häviämään. Testasimme sivustoa laajamittaisesti ja koska sivusto toimi tämän jälkeen normaalisti, avasimme sivuston jälleen käyttöön. Hakkerointi kohdistui siis vain palvelimemme sisältöön ja huijauksen tarkoituksena oli käyttää salaa palvelintilaamme huijaussivustojen pyörittämiseen. Hakkerointi ei siis aiheuttanut tietoturvaongelmia parecon.fi-sivuston vierailijoille.

Jatkossa pidämme entistä tarkempaa huolta sivujen päivityksistä, varmuuskopioinnista ja salasanojen vahvuudesta. Pahoittelemme aiheutunutta häiriötä sivustomme käyttäjille.

Talvitauko

Parecon Finlandin blogi siirtyy reiluksi viikoksi talvitauolle. Otamme nyös mielellämme vastaan linkkejä ja kommentteja toiminnastamme kuluneen vuoden aikana - nyt on hyvä aika esimerkiksi lukea alkuvuodesta kirjoitettua koontia järjestömme toiminnasta, jolloin jäsenemme Tuomas Salonen kirjoitti aiheesta englanniksi kansaiväliselle ZNet-sivustolle.

Lue: Tuomas Salonen - Campaigning for Participatory Economics in Finland

Kommentit, palautteet ja yhteistyöideat otetaan mielellään vastaan osoitteessa antti.jauhiainen@parecon.fi

Parecon Finlandin toiminta jatkuu uusin julkaisuin ja keskustelutilaisuuksin sekä myös erilaisin uusin tavoin ensi vuonna, kaikesta tästä lisää tietoa ensi vuonna blogissamme ja kotisivuillamme.

TE: Itsemurhien määrä on noussut Kreikassa ennätyslukemiin talouskriisin myötä

Talouselämä referoi The Guardian lehden artikkelin synkkiä uutisia maailmanpankin ja EU:n sanelemien ankarien leikkaustoimien kohteena pitkään olleesta Kreikasta:
Raskailla säästötoimilla ja tiukalla taloustilanteella on järkyttäviä vaikutuksia Krekan väestöön. Maan terveysviranomaisten tilastot kertovat tammi-toukokuun aikana tehtyjen itsemurhien määrän kasvaneen 40 prosenttia viime vuoden vastaavalta ajanjaksolta.

Kreikan itsemurhien määrä suhteessa väestön kokoon oli Euroopan alhaisin ennen kolme vuotta sitten alkanutta talouskriisiä. Tuolloin 2,8 henkilöä 100 000 päätyi itsemurhaan. Nyt luku on lähes kaksinkertaistunut ja noussut maanosan suurimmaksi. Myös itsemurhayritysten määrä on lisääntynyt.
Taloustieteen professori Robin Hahnel varoitti ankaran leikkauspolitiikan seurauksista kesällä Parecon Finlandin tekemässä haastattelussa. Kreikan räjähdysmäisesti kasvavat itsemurhaluvut ovat yksi synkkä esimerkki tavoista, joilla julkisen sektorin kurittaminen ja yksilöiden perusturvan murentaminen vaikuttavat yhteiskunnassa.

Lue lisää: Robin Hahnel - Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu




Talouselämä 19.12.2011
Talouskriisin seuraus: Kreikan itsemurhat Euroopan pohjilta Euroopan huipulle


Itsemurhien määrä on noussut Kreikassa ennätyslukemiin talouskriisin myötä, kirjoittaa brittilehti Guardian.

Raskailla säästötoimilla ja tiukalla taloustilanteella on järkyttäviä vaikutuksia Krekan väestöön. Maan terveysviranomaisten tilastot kertovat tammi-toukokuun aikana tehtyjen itsemurhien määrän kasvaneen 40 prosenttia viime vuoden vastaavalta ajanjaksolta.

Kreikan itsemurhien määrä suhteessa väestön kokoon oli Euroopan alhaisin ennen kolme vuotta sitten alkanutta talouskriisiä. Tuolloin 2,8 henkilöä 100 000 päätyi itsemurhaan. Nyt luku on lähes kaksinkertaistunut ja noussut maanosan suurimmaksi. Myös itsemurhayritysten määrä on lisääntynyt.

”Koskaan ei ole kyse vain yhdestä asiasta, mutta lähes aina velasta, työttömyydestä tai irtisanomisen pelosta, kun ihmiset soittavat ja kertovat itsetuhoisista mietteistään”, kertoo Klimaka -järjestön psykiatri Eleni Beikari.

Ennen taouskriisiä Klimaka otti vastaan keskimäärin kymmenen puhelua päivässä. Nyt keskiarvo on noussut yli sataan.

”Suurin osa puheluista tulee talousongelmien kanssa painivilta30-50 -vuotiailta naisiltaja 40-45 -vuotiailta miehiltä”, Beikari kertoo.

”Kokemukseni mukaan arvokkuutensa menettäneet ja ylpeyden puutteesta kärsivät miehet ovat kaikista tosissaan.”

YLE: Joulu on vaikeaa aikaa köyhissä lapsiperheissä

YLE:

Pienituloisissa perheissä lähestyvä joulu tietää vaikeita aikoja. Kymmenissätuhansissa suomalaiskodeissa ei ole varaa jouluruokiin tai -lahjoihin ilman ulkopuolista tukea. Köyhyysrajan alapuolella elää 130 000 lasta.

Ainakin yli sadan tuhannen lapsen kärsimys kuristavassa köyhyydessä on todellisuutta myös Suomessa, jossa köyhyys on viime vuosina kasvanut ja tuloerot nousseet. Lasten köyhyys heikentää moninaisin tavoin heidän tulevia mahdollisuuksiaan toteuttaa itseään ja osallistua yhteiskuntaan. Samalla se kauaskantoisine seurauksineen sotii selkeästi useimpien arvostamaa lähtökohtien tasa-arvoisuutta vastaan.

Lue myös:

Historioitsija Howard Zinn palkitsemisesta
STT: Lapsiköyhyys kolminkertaistunut
HS: Suomalaislapsia nyt köyhyysrajan alapuolella yhtä paljon kuin 70-luvulla
Tutkimus: Köyhyys voi tukahduttaa lapsen geneettisen potentiaalin
YLE: Laman lapsista piirtyy rekisterien avulla hätkähdyttävä kuva


YLE 10.12.2011
Joulu on vaikeaa aikaa köyhissä lapsiperheissä

Pienituloisissa perheissä lähestyvä joulu tietää vaikeita aikoja. Kymmenissätuhansissa suomalaiskodeissa ei ole varaa jouluruokiin tai -lahjoihin ilman ulkopuolista tukea. Köyhyysrajan alapuolella elää 130 000 lasta.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kalland sanoo, että useissa köyhissä lapsiperheissä joulu voi olla hyvin arkinen, tavallinen päivä.

Pienituloisten lapset tuntevat usein erilaisuutta kaveripiirissään. Joulun alla tämä korostuu.
- Lapset kokevat ulkopuolisuutta, kun he tietävät, etteivät he voi kertoa päiväkotiin tai kouluun palattuaan lahjoista tai matkoista, Kalland kuvailee.

Useilla paikkakunnilla vapaaehtoiset toteuttavat lasten toiveita Joulupuu-keräyksen kautta. Kotimaan pienituloisia lapsiperheitä autetaan myös esimerkiksi Hyvä joulumieli -keräyksellä, jonka tuotolla hankitaan lahjakortteja ruokakauppoihin.

- Kun ajatellaan, että jotkut perheet yrittävät pärjätä esimerkiksi 10 euron ruokabudjetilla päivässä, niin 70 euroa voi itse asiassa tuoda koko joulun kotiin, toteaa Kalland.

LMD: OWS:llä merkittävä vaikutus julkisen keskustelun sisältöihin

Le Monde Diplomatique:
No headlines announced it. No TV pundits called it. But on the evening of November 8th, Occupy Wall Street, the populist uprising built on economic justice and corruption-free politics that’s spread like a lit match hitting a trail of gasoline, notched its first major political victory (...) in Ohio, when voters repealed Republican governor John Kasich’s law to slash bargaining rights for 350,000 public workers and gut what remained of organized labor’s political power.

This spring and summer (...) in Washington, the conversation, such as it was, concerned debt, deficit, and austerity. The discussion wasn’t about whether to slash spending, only about how much and how soon. A National Journal analysis in May found that the number of news articles in major newspapers mentioning "deficit" was climbing, while mentions of "unemployment" had plummeted. In the last week of July, the liberal blog ThinkProgress tallied 7,583 mentions of the word "debt" on MSNBC, CNN, and Fox News alone. "Unemployment"? A measly 427.

What a game-changing few months it’s been. Occupy Wall Street has inspired 750 events around the world (...) In so doing, the protests have wrestled the national discussion on the economy away from austerity and toward gaping income inequality (the 99% versus 1% theme), outsized executive compensation, and the plain buying and selling of American politicians by lobbyists and campaign donors.

Mentions of the phrase "income inequality" in print publications, web stories, and broadcast transcripts spiked from 91 times a week in early September to nearly 500 in late October, according to the website Politico — an increase of nearly 450%. In the second week of October, according to ThinkProgress, the words most uttered on MSNBC, CNN, and Fox News were "jobs" (2,738), "Wall Street" (2,387), and "Occupy" (1,278). (References to "debt" tumbled to 398.)

The way Occupy Wall Street, with next to no direct access to the mainstream media, commandeered the national political narrative represents something of a stunning triumph.
OWS:n kaltaisen liikkeen merkitys ja saavutukset ovat verrattavissa esimerkiksi ympäristöliikkeen saavutuksiin. Jatkuva ja väsymätön työ sekä kampanjointi on johtanut siihen, että ilmastonmuutoksen sekä ympäristön- ja eläintensuojelun kaltaiset kysymykset ovat ainakin pintapuolisesti esillä julkisessa keskustelussa. Ekologisesta ajattelusta on tullut arkipäivää monilla yhteiskunnan osa-alueilla sekä useiden ihmisten toimintaa ja ajattelua ohjaava perustavanlaatuinen arvo. Vaikka yhteiskuntamme ei edelleenkään ole ekologisesti kestävällä perustalla, on tämä silti tarvittava alku ja pohjustus. Jotta johonkin tavoitteeseen voidaan joskus päästä, on ensin laajamittaisesti tiedostettava sen olemassaolo ja tarpeellisuus, ennen kuin sitä kohti voitaisiin edes pyrkiä.

Samoin myös talouden alueella. OWS on onnistunut kääntämään julkisen keskustelun päälaelleen pois leikkauksista, budjettivajeista ja säästökuureista. Sen sijaan keskusteluun ovat nousseet työpaikat sekä varallisuuden ja vallan räikeän epätasa-arvoinen jakautuminen. Ja he ovat onnistuneet tässä vaikka - kuten artikkelissakin sanotaan - heillä ei ole konkreettisia vaikutusmahdollisuuksia valtavirran uutisten sisältöihin. Mitä sen sijaan niillä tahoilla ja eturyhmillä nimenomaan on, joita keskustelu velkaantumisesta ja julkisen kulutuksen leikkaamisesta palvelee. Tämä ei todellakaan ole mikään mitätön saavutus, mikä tulisi pitää mielessä aina kun liikettä kritisoidaan sen vaikutusmahdollisuuksista tai tavoitteiden ja vaatimusten epämääräisyydestä.


Le Monde diplomatique 1.12.2011
How the 99% won in the fight for worker rights


No headlines announced it. No TV pundits called it. But on the evening of November 8th, Occupy Wall Street, the populist uprising built on economic justice and corruption-free politics that’s spread like a lit match hitting a trail of gasoline, notched its first major political victory, and in the unlikeliest of places: Ohio.

You might have missed OWS’s win amid the recent wave of Occupy crackdowns. Police raided Occupy Denver,Occupy Salt Lake City, Occupy Oakland, Occupy Portland, and Occupy Seattle in a five-day span. Hundreds were arrested. And then, in the early morning hours on Tuesday, New York City police descended on Occupy Wall Street itself, fists flying and riot shields at the ready, with orders from Mayor Michael Bloomberg to evict the protesters. Later that day, a judge ruled that they couldn’t rebuild their young community, dealing a blow to the Occupy protest that inspired them all.

Instead of simply condemning the eviction, many pundits and columnists praised it or highlighted what they considered its bright side. The Washington Post’s Ezra Klein wrote that Bloomberg had done Occupy Wall Street a favor. After all, he argued, something dangerous or deadly was bound to happen at OWS sooner or later, especially with winter soon to arrive. Zuccotti Park, Klein added, "was cleared... in a way that will temporarily reinvigorate the protesters and give Occupy Wall Street the best possible chance to become whatever it will become next."

The New York Times’ Paul Krugman wrote that OWS "should be grateful" for Bloomberg’s eviction decree: "By acting so badly, Bloomberg has made it easy to see who won’t be truthful and can’t handle open discourse. He’s also saved OWS from what was probably its greatest problem, the prospect that it would just fade away as time went on and the days grew colder."

Read between the lines and what Klein, Krugman, and others are really saying is: you had your occupation; now, get real. Start organizing, meaningfully connect your many Occupy protests, build a real movement. As these columnists see it, that movement — whether you call it OccupyUSA, We Are the 99%, or the New Progressive Movement — should now turn its attention to policy changes like a millionaire’s tax, a financial transaction fee, or a constitutional amendment to nullify the Supreme Court’s Citizens United decision that loosed a torrent of cash into American elections. It should think about supporting political candidates. It should start making a nuts-and-bolts difference in American politics.

But such assessments miss an important truth: Occupy Wall Street has already won its first victory its own way — in Ohio, when voters repealed Republican governor John Kasich’s law to slash bargaining rights for 350,000 public workers and gut what remained of organized labor’s political power.

Commandeering the conversation

Don’t believe me? Then think back to this spring and summer, when Occupy Wall Street was just a glimmer in the imagination of a few activists, artists, and students. In Washington, the conversation, such as it was, concerned debt, deficit, and austerity. The discussion wasn’t about whether to slash spending, only about how much and how soon. The Washington Post’s Greg Sargent called it the "Beltway Deficit Feedback Loop" — and boy was he right.

A National Journal analysis in May found that the number of news articles in major newspapers mentioning "deficit" was climbing, while mentions of "unemployment" had plummeted. In the last week of July, the liberal blog ThinkProgress tallied 7,583 mentions of the word "debt" on MSNBC, CNN, and Fox News alone. "Unemployment"? A measly 427.

This all-deficit, all-the-time debate shaped the final debt-ceiling deal, in which House Speaker John Boehner and his "cut-and-grow"-loving GOP allies got just about everything they wanted. So lopsided was the debate in Washington that President Obama himself hailed the deal’s bone-deep cuts to health research, public education, environmental protection, childcare, and infrastructure.

These cuts, the president explained, would bring the country to "the lowest level of annual domestic spending since Dwight Eisenhower was president." After studying the deal, Ethan Pollock of the Economic Policy Institute told me, "There’s no way to square this plan with the president’s ’Winning the Future’ agenda. That agenda ends." Yet Obama said this as if it were a good thing.

Six weeks after Obama’s speech, protesters heard the call of Adbusters, the Canadian anti-capitalist magazine, and followed the lead of a small crew of activists, writers, and students to "occupy Wall Street." A few hundred of them set up camp in Zuccotti Park, a small patch of concrete next door to Ground Zero. No one knew how long the occupation would last, or what its impact would be.

What a game-changing few months it’s been. Occupy Wall Street has inspired 750 events around the world, and hundreds of (semi-)permanent encampments around the United States. In so doing, the protests have wrestled the national discussion on the economy away from austerity and toward gaping income inequality (the 99% versus 1% theme), outsized executive compensation, and the plain buying and selling of American politicians by lobbyists and campaign donors.

Mentions of the phrase "income inequality" in print publications, web stories, and broadcast transcripts spiked from 91 times a week in early September to nearly 500 in late October, according to the website Politico — an increase of nearly 450%. In the second week of October, according to ThinkProgress, the words most uttered on MSNBC, CNN, and Fox News were "jobs" (2,738), "Wall Street" (2,387), and "Occupy" (1,278). (References to "debt" tumbled to 398.)

And here’s another sign of the way Occupy Wall Street has forced what it considers the most pressing economic issues for the country into the spotlight: conservatives have lately gone on the defensive by attacking the very existence of income inequality, even if to little effect. As AFL-CIO president Richard Trumka put it, "Give credit to the Occupy Wall Street movement (and historic inequality) for redefining the political narrative."
Wall Street in Ohio

The way Occupy Wall Street, with next to no direct access to the mainstream media, commandeered the national political narrative represents something of a stunning triumph. It also laid the groundwork for OWS’s first political win.

Just as OWS was grabbing that narrative, labor unions and Democrats headed into the final stretch of one of their biggest fights of 2011: an up-or-down referendum on the fate of Ohio governor John Kasich’s anti-union law, also known as SB 5. Passed by the Republican-controlled state legislature in March, it sought to curb the collective bargaining rights of 350,000 police, firefighters, teachers, snowplow drivers, and other public workers. It also gutted the political clout of unions by making it harder for them to collect dues and fund their political action committees. After failing to overturn similar laws in Wisconsin and Michigan, the SB 5 fight was labor’s last stand of 2011.

I spent a week in Ohio in early November interviewing dozens of people and reporting on the run-up to the SB 5 referendum. I visited heavily Democratic and Republican parts of the state, talking to liberals and conservatives, union leaders and activists. What struck me was how dramatically the debate had shifted in Ohio thanks in large part to the energy generated by Occupy Wall Street.

It was as if a great tide had lifted the pro-repeal forces in a way you only fully grasped if you were there. Organizers and volunteers had a spring in their step that hadn’t been evident in Wisconsin this summer during the recall elections of nine state senators targeted for their actions during the fight over Governor Scott Walker’s own anti-union law. Nearly everywhere I went in Ohio, people could be counted on to mention two things: the 99% — that is, the gap between the rich and poor — and the importance of protecting the rights of the cops and firefighters targeted by Kasich’s law.

And not just voters or local activists either. I heard it from union leaders as well. Mary Kay Henry, president of the Service Employees International Union, told me that her union had recruited volunteers from 15 different states for the final get-out-the-vote effort in Ohio. That, she assured me, wouldn’t have happened without the energy generated by OWS. And when Henry herself went door-to-door in Ohio to drum up support for repealing SB 5, she said that she could feel its influence in home after home. "Every conversation was in the context of the 99% and the 1%, this discussion sparked by Occupy Wall Street."

This isn’t to take anything away from labor’s own accomplishments in Ohio. We Are Ohio, the labor-funded coalition that led the effort, collected nearly 1.3 million signatures this summer to put the repeal of SB 5 on the November ballot. (They needed just 230,000.) The group outspent its opponents $30 million to $8 million, a nearly four-to-one margin. And in the final days before the November 8th victory, We Are Ohio volunteers knocked on a million doors and made nearly a million phone calls. In the end, a stunning 2.14 million Ohioans voted to repeal SB 5 and only 1.35 million to keep it, a 61% to 39% margin. There were repeal majorities in 82 of Ohio’s 88 counties, support that cut across age, class, race, and political ideologies.

Nonetheless, it’s undeniable that a mood change had hit Ohio — and in a major way. Pro-worker organizers and volunteers benefited from something their peers in Wisconsin lacked: the wind of public opinion at their backs. Polls conducted in the run-up to Ohio’s November 8th vote showed large majorities of Ohioans agreeing that income inequality was a problem. What’s more, 60% of respondents in a Washington Post-ABC poll said the federal government should act to close that gap. Behind those changing numbers was the influence of Occupy Wall Street and other Occupy protests.

So, as the debate rages over what will happen to Occupy Wall Street after its eviction from Zuccotti Park, and some "experts" sneer at OWS and tell it to get real, just direct their attention to Ohio. Kasich’s anti-union law might still be on the books if not for the force of OWS. And if the Occupy movement survives Mayor Bloomberg’s eviction order and the winter season, if it regroups and adapts to life beyond Zuccotti Park, you can bet it will notch more political victories in

Taloussanomat: Tuloerot kasvavat kehittyneissä maissa

Taloussanomat:
Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on laajenemassa kaikkein kehittyneimmissä teollisuusmaissa, selviää yhteistyö- ja kehitysjärjestö OECD:n raportista. Tuloerojen kasvu on OECD:n mukaan seurausta siitä, että koulutetut työntekijät, ylin johto sekä pankkiirit hyötyvät eniten globaaleista työmarkkinoista.

Väestön rikkaimman kymmenyksen keskimääräinen tulo on nyt noin yhdeksän kertaa enemmän kuin köyhimmän kymmenyksen. Kuilu on kasvanut noin kymmenen prosenttia 1980-luvun puolesta välistä asti.

– Yhteiskuntasopimus on purkautumassa monissa maissa. Tämä tutkimus kumoaa olettamukset, että talouskasvun hedelmät automaattisesti valuvat heikompiosaisille ja että epätasa-arvoisuus edistää sosiaalista liikkuvuutta, sanoo OECD:n pääsihteeri Angel Gurria tiedotteessa.
Lisää aiheesta:

Maailma.net: Miksi tuotanto siirtyy halvan työvoiman maihin?
Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia
YLE: Tuloerot ovat kääntyneet taas nousuun Suomessa


Taloussanomat 5.12.2011
OECD: Tuloerot kasvavat kehittyneissä maissa


Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on laajenemassa kaikkein kehittyneimmissä teollisuusmaissa, selviää yhteistyö- ja kehitysjärjestö OECD:n raportista. Tuloerojen kasvu on OECD:n mukaan seurausta siitä, että koulutetut työntekijät, ylin johto sekä pankkiirit hyötyvät eniten globaaleista työmarkkinoista.

Väestön rikkaimman kymmenyksen keskimääräinen tulo on nyt noin yhdeksän kertaa enemmän kuin köyhimmän kymmenyksen. Kuilu on kasvanut noin kymmenen prosenttia 1980-luvun puolesta välistä asti.

OECD:n mukaan suurimmat rikkaiden ja köyhien väliset tuloerot ovat Meksikossa, Yhdysvalloissa, Israelissa ja Britanniassa. Pienimmät tuloerot ovat Tanskassa, Norjassa, Belgiassa ja Tsekin tasavallassa.

– Yhteiskuntasopimus on purkautumassa monissa maissa. Tämä tutkimus kumoaa olettamukset, että talouskasvun hedelmät automaattisesti valuvat heikompiosaisille ja että epätasa-arvoisuus edistää sosiaalista liikkuvuutta, sanoo OECD:n pääsihteeri Angel Gurria tiedotteessa.

OECD vertaili maita niin sanotun Gini-kertoimen avulla. Sitä käytetään yleisesti kuvaamaan tuloerojen suuruutta. Täydellisen tasaisessa tulonjaossa kertoimen arvo on nolla. Jos kerroin on yksi, kaiken tulon saa yksi henkilö. OECD:n jäsenmaissa kerroin on nykyään noin 0,316.

Kerroin kasvoi seitsemässätoista 22:sta OECD:n jäsenmaasta. Vain Turkissa, Kreikassa, Ranskassa, Unkarissa ja Belgiassa kerroin ei noussut.

– Korkeat tuloerot eivät ole väistämättömiä. Työvoiman kouluttaminen on kaikkein vahvin keino torjua eriarvoisuutta. Investointi ihmisiin täytyy alkaa aikaisin lapsuudessa ja sitä täytyy jatkaa työelämässä, Gurria sanoo.

Maailma.net: Yritysten veronkierto riistää kehitysmailta miljardeja

Maailma.net kirjoittaa eurooppalaisen velka- ja kehitysverkoston (Eurodad) yritysten "verosuunnittelua" käsittelevästä raportista.
Ylikansallisten yritysten veronkierto on pääsyy siihen, että kehitysmaat pysyvät riippuvaisina ulkopuolisesta avusta. Verotuloja menetetään vuosittain satoja miljardeja euroja. "Arvioidaan, että kehitysmaista katoaa vuosittain yli 750 miljardia euroa ja yli puolet siitä liittyy kansainvälisten yritysten toimintaan", raportin laadintaan osallistunut Marta Ruiz kertoo.

Eurodadin mukaan ylikansalliset yritykset siirtävät voittojaan maasta toiseen konsernin sisäisen siirtohinnoittelun avulla. "Tuotteita myydään toisessa maassa toimivalle tytäryhtiölle paljon markkinahintaa halvemmalla. Näin alkuperämaan voitot näyttävät mahdollisimman pieniltä", Ruiz selittää.
(...) Eurooppa tuo huomattavan osan banaaneistaan Englannin kanaalissa sijaitsevalta Jerseyn saarelta. Todellisuudessa banaanilaivat seilaavat Afrikasta tai Karibialta kohteisiinsa, mutta paperilla hedelmät käyvät veroparatiiseissa, joissa ne myydään edelleen tytäryhtiöille. Selvityksen mukaan jokaisesta Euroopan banaanikaupassa ansaitusta eurosta ilmoitetaan vain yksi sentti verotettavaksi voitoksi tuotantomaassa.
(...) Ongelma on maailmanlaajuinen, mutta kehitysmailta se estää kestävän kehityksen ja köyhyyden vähentämisen.
Teivo Teivainen kirjoitti Helsingin Sanomissa viime elokuussa kuinka
OECD:n uusimpien arvioiden mukaan jopa yli puolet maailmankaupasta käydään kansainvälisten konsernien eri maissa sijaitsevien tytäryhtiöiden välillä. Siirtohinnoittelulla suuryritysten strategisen suunnittelun konttorit pyrkivät ohjaamaan voitot sinne, missä se on niille verotuksellisesti hyödyllisintä. Tällöin on vapaiden markkinoiden sijaan aiheellista puhua kapitalistisesta suunnitelmataloudesta.
Markkinointi & Mainonta -lehti taas, kirjottaessaan elokuussa Googlen veronkierrosta Suomessa, oli sitä mieltä, että
Verokikkailun ansiosta on jäänyt keräämättä kymmenien miljardien dollarien verot valtioihin, joilla olisi ollut verotuloille huutava tarve. Ja voitot jäävät yhtiöihin, joiden omistajina on maailman rikkaimpia miehiä.


Maailma.net 08.12.2011
Yritysten veronkierto riistää kehitysmailta miljardeja


Ylikansallisten yritysten veronkierto on pääsyy siihen, että kehitysmaat pysyvät riippuvaisina ulkopuolisesta avusta. Verotuloja menetetään vuosittain satoja miljardeja euroja.

Eurooppalainen velka- ja kehitysverkosto (Eurodad) valottaa yritysten "verosuunnittelua" raportissaan.

"Arvioidaan, että kehitysmaista katoaa vuosittain yli 750 miljardia euroa ja yli puolet siitä liittyy kansainvälisten yritysten toimintaan", raportin laadintaan osallistunut Marta Ruiz kertoo.

Eurodadin mukaan ylikansalliset yritykset siirtävät voittojaan maasta toiseen konsernin sisäisen siirtohinnoittelun avulla.

"Tuotteita myydään toisessa maassa toimivalle tytäryhtiölle paljon markkinahintaa halvemmalla. Näin alkuperämaan voitot näyttävät mahdollisimman pieniltä", Ruiz selittää.

Raportti mainitsee esimerkkinä kehitysmaassa toimivan yhdysvaltalaisyrityksen, joka vei autonistuimia Belgiaan 1,66 dollarin kappalehintaan. Dollari on noin 0,75 euroa.

Kikka toimii myös päinvastoin. Toinen amerikkalaisfirma toi kehitysmaahan Tshekistä muoviämpäreitä, joilla oli hintaa 972,98 dollaria.
Veroparatiisin hedelmät

Ruizin mukaan yli puolet maailmankaupasta on yritysten sisäistä eikä voittoveroja makseta tuotantomaahan. Voitot kirjataan maihin, joissa veroaste lähenee nollaa.

Tunnettuja veroparatiiseja ovat Jerseyn saari ja Isle of Man tai Caymansaaret. Listalta löytyvät myös Belgia, Sveitsi ja Luxemburg.

Raportti lainaa Guardian-lehden selvitystä vuodelta 2007. Se osoitti, että Eurooppa tuo huomattavan osan banaaneistaan Englannin kanaalissa sijaitsevalta Jerseyn saarelta.

Todellisuudessa banaanilaivat seilaavat Afrikasta tai Karibialta kohteisiinsa, mutta paperilla hedelmät käyvät veroparatiiseissa, joissa ne myydään edelleen tytäryhtiöille.

Selvityksen mukaan jokaisesta Euroopan banaanikaupassa ansaitusta eurosta ilmoitetaan vain yksi sentti verotettavaksi voitoksi tuotantomaassa.
Google säästää veroissa

Toinen raporttiin liitetty selvitys vuodelta 2010 kertoo yhdysvaltalaisen Google-yhtiön toiminnasta. Se sijoitti Euroopan pääkonttorinsa Dubliniin, jossa yhteisövero on alhainen. Irlannin Googlen omistaa kuitenkin Bermudan Google, jonka ei tarvitse maksaa lainkaan veroja.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan Google alensi kolmessa vuodessa verojaan 3,1 miljardia dollaria veroparatiisien avulla.

Ruizin mukaan ongelma on maailmanlaajuinen, mutta kehitysmailta se estää kestävän kehityksen ja köyhyyden vähentämisen.

Hän muistuttaa, että vain viisi prosenttia kehitysmaista lähtevistä arveluttavista rahavirroista liittyy korruptioon. Rikollisuus kahmii 30 prosenttia, ja 65 prosenttia kytkeytyy yritysten sisäiseen siirtohinnoitteluun.

HS: Valtion ostaman työterveyshuollon hinta noussut rajusti

Helsingin Sanomat:
Valtion ostaman työterveyshuollon hinta on noussut rajusti usean vuoden ajan. Valtiokonttorin mukaan sen ostaman työterveyshuollon hinta kasvoi viime vuonna 13,9 prosenttia. (...) Vuonna 2005 hinta oli 325 euroa ja 2010 jo 523 euroa per potilas. Valtio osti viime vuonna ulkoistettua työterveyshuoltoa 86 000 ihmiselle.

Valtio ostaa työterveyshuoltoa yrityksiltä, jotka ovat olleet alunperin supisuomalaisia, mutta ovat nyt ulkomaisten pääomasijoittajien omistuksessa. Esimerkiksi suomalaiset eläkeyhtiöt omistivat aiemmin Suomessa toimivia hoiva- ja lääkäriyhtiöitä, mutta niiden omistus ja valta on valunut ulkomaille.
YLE uutisoi viime tammikuussa, kuinka kansainväliset sijoittajat tahkoavat rahaa Suomen terveydenhoidossa.
Suomessa yksityinen ei aina ole aidosti yksitystä. Veronmaksajat tukevat terveysbisnestä: arvonlisäveroa ei tarvitse maksaa ja Kela korvaa lääkärikuluja. Yritykset ja kunnat ulkoistavat työterveydenhuoltoaan.

(...) Terveyspalveluihin kannattaa sijoittaa. Sairaudet eivät tästä maasta häviä ja väki harmaantuu. Tuotot ovat hyviä. Tilastokeskus arvioi, että terveyspalvelujen kate on 20 prosenttia tuotoista. Se on huomattavasti enemmän kuin palvelualoilla yleensä.
Helsingin Sanomien artikkelin mukaan Mehiläinen maksoi viime vuonna 40 miljoonan euron voitoistaan veroja Suomeen ainoastaan 340 000 euroa - eli alle prosentin.


Helsingin Sanomat 1.12.2011
Valtion ostaman työterveyshuollon hinta noussut rajusti


Valtion ostaman työterveyshuollon hinta on noussut rajusti usean vuoden ajan. Valtiokonttorin mukaan sen ostaman työterveyshuollon hinta kasvoi viime vuonna 13,9 prosenttia.

Potilasta kohden kustannukset ovat nousseet. Vuonna 2005 hinta oli 325 euroa ja 2010 jo 523 euroa per potilas. Valtio osti viime vuonna ulkoistettua työterveyshuoltoa 86 000 ihmiselle.

Valtio ostaa työterveyshuoltoa yrityksiltä, jotka ovat olleet alunperin supisuomalaisia, mutta ovat nyt ulkomaisten pääomasijoittajien omistuksessa. Esimerkiksi suomalaiset eläkeyhtiöt omistivat aiemmin Suomessa toimivia hoiva- ja lääkäriyhtiöitä, mutta niiden omistus ja valta on valunut ulkomaille.

Mehiläisen toimitusjohtaja Matti Bergendahlin mukaan hinnoittelulla ja omistajataustalla ei ole tekemistä toistensa kanssa.

Mehiläisen verokeinottelusta nousi hiljattain iso kohu, kun selvisi että Mehiläinen maksoi viime vuonna Suomeen veroja vain 340 000 euroa 40 miljoonan euron voitostaan.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) sanoo, että tiedot yksityisen terveydenhuollon verosuunnittelusta ovat heikentäneet kansalaisten luottamusta terveydenhuoltojärjestelmään.

"Lainsäädännössä on selvä porsaanreikä. Valtiovarainministeriössä onkin jo alettu valmistella yritysten korkovähennysoikeuden rajoittamista."

KU: Parecon rikkoo talouskeskustelun rajoja

Toimittaja Elias Krohn haastatteli Kansan Uutisten viikkolehteen Parecon Finlandin Antti Jauhiaista ja Joona-Hermanni Mäkistä järjestön toiminnasta ja osallisuustalouden esimerkistä.

Lisäksi lehdessä arvioitiin Parecon Finlandin artikkelisarjan ensimmäinen julkaisu, taloustieteen professori Robin Hahnelin artikkeli "Perusteet markkinoita vastaan":
Taloustieteen emeritusprofessori Robin Hahnel perustelee artikkelissaan Perusteet markkinoita vastaan, miksi yhteiskuntaa ei tulisi rakentaa markkinoiden ehdoilla. [...] Hahnel repii kappaleiksi teoriat markkinajärjestelmän tehokkuudesta yhteiskunnan kannalta, kilpailun toimivuudesta ja markkinoiden tasapainohakuisuudesta.

Vaihtoehtoja Hahnel on esitellyt toisaalla. Tässä hän toteaa, että autoritäärisen suunnittelutalouden romahtaminen ei merkitse sitä, että myös demokraattinen suunnittelu olisi huono ajatus.
Mäkisen ja Jauhiaisen haastattelusta on julkaistu Kansan Uutisten sivuilla lyhennetty versio, ja se on luettavissa Parecon Finlandin blogissa kokonaisuudessaan. Koko aukeaman painettu versio artikkelista on alunperin julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 9. joulukuuta.

Kansan Uutiset Viikkolehti 9.12.2011
Parecon rikkoo talouskeskustelun rajoja

Kun talousjärjestelmä on kriisissä, toiset pohtivat keinoja sen pelastamiseksi, mutta toiset visioivat jo kokonaan erilaista järjestelmää. Yksi jälkimmäistä näkökulmaa edustavista liikkeistä on Parecon. Nimi tulee sanoista participatory economics, suomeksi osallisuustalous.

Pareconin perustajaisiä ovat taloustieteen emeritusprofessori Robin Hahnel ja yhteiskuntafilosofi Michael Albert, kumpikin yhdysvaltalaisia. Liikehdintä sai alkunsa heidän vuonna 1991 julkaistusta teoksestaan The Political Economy of Participatory Economics (Osallisuustalouden poliittinen taloustiede).

Nyt Parecon on rantautunut myös Suomeen. Viime vuonna perustetussa Parecon Finland ry:ssä keskustelua demokraattisemmasta taloudesta virittelevät muun muassa kasvatustieteen opiskelijat Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen, 26.

– Aloitimme internetsivujen ja blogin perustamisesta, ja nyt kierrämme Helsingin kaupungin kirjastoissa pitämässä avoimia keskustelutilaisuuksia, kertoo Jauhiainen.

Parecon Finland julkaisee myös artikkelisarjaa talouden ja demokratian suhteesta. Ensimmäinen julkaisu, Robin Hahnelin Perusteet markkinoita vastaan, näki päivänvalon marraskuussa.

Päätösvalta ruohonjuuritasolle

Parecon-vision yksi avainsana on demokratia.

– Mielestämme on hyödyllistä, että ihmiset itse saavat päättää elämästään ja yhteisistä asioista. Ajatus on niin hyvä, että sitä kannattaisi soveltaa myös taloudessa. Nyt poliittisessa päätöksenteossa on jonkinlainen demokraattinen kehä, mutta kun astutaan yritysten puolelle, otetaan annettuna, että siellä ei ole demokratiaa, Jauhiainen sanoo.

Osallisuustalouden isät Hahnel ja Albert ovat tarkastelleet kriittisesti niin kapitalismia, markkinoita kuin keskusjohtoista sosialismiakin. Heidän ratkaisunaan on keskeisen päätösvallan hajauttaminen työpaikkojen ja asuinalueiden pieniin, 5–25 hengen neuvostoihin tai kiltoihin. Näistä muodostettaisiin yhteistyöelimiä, joissa on yksi edustaja kustakin alemman tason killasta, niistä taas uusia elimiä samalla periaatteella ja niin edelleen. Edustajat eivät ole vakituisia vaan kiertäviä, jotta valta ei kasaudu.

Työpaikoilla tasa-arvoa lisättäisiin jakamalla ikäviä töitä entistä tasaisemmin kaikkien kesken. Tuloerot olisivat pienet, ja ne perustuisivat tehtyihin työtunteihin sekä työn raskauteen ja kuormittavuuteen. Tuotantovälineiden omistus jakaantuisi tasaisesti ja perustuisi esimerkiksi osuuskuntatyyppisiin järjestelyihin.

Talousopit muuttuvat nopeasti

Tällaiset visiot tuntuvat monesta utopistisilta.

– Olemme todella kaukana sellaisista, eikä ole mitään patenttiratkaisua, jolla niihin päästäisiin, toteaa Jauhiainen.

Ensimmäisinä askeleina voisivat Jauhiaisen mukaan olla yksittäiset uudistukset, joilla korjataan talouden suuria ongelmia, kuten ympäristöhaittoja, laajennetaan työntekijöiden oikeuksia tai säädellään markkinoita. Pitäisi olla mahdollisuus myös kokeilla uudenlaisia demokratian muotoja, kuten osallistavaa budjetointia. Siitä on tuoreita kokemuksia esimerkiksi Yhdysvalloissa Chicagosta.

Joona-Hermanni Mäkinen muistuttaa, että talouspolitiikassa suuntaukset saattavat muuttua nopeasti: asiat, joita nyt pidetään välttämättömyyksinä ja itsestäänselvyyksinä, eivät sitä olleet vielä muutama vuosikymmen sitten.

– Talouskeskustelu on siirtynyt hurjaa vauhtia kohti “markkinat hoitavat kaikki” -ajattelua. Toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa ja Yhdysvalloissa kriisejä torjuttiin juuri päinvastaisilla lääkkeillä kuin nykyään: satsattiin julkisiin palveluihin ja työllistettiin ihmisiä valtion toimin. Nykyinen valtavirta-ajattelu olisi silloin ollut ääriajattelua.
– Silloin tosin ei tarvinnut pelätä sitä, että kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla pelurit siirtävät nanosekunnissa rahojaan muualle. Mutta 2000-luvun alun Argentiinassa tai aivan viime aikoina Islannissa on tehty juuri päinvastoin kuin vallitsevien oppien mukaan pitäisi, ja tämä on toiminut, Mäkinen tähdentää.

“Leikatkaa julkisia palveluita! Älkää rajoittako rahoitusmarkkinoiden toimintaa!” kuuluvat talouseliitin tavanomaiset ohjeet kriisimaille. Argentiinassa lamasta noustiin näitä ohjeita uhmaten. Islanti ei suostunut sosialisoimaan kriisipankkien tappioita, elvytti taloutta vahvasti eikä tehnyt kansalaisten hyvinvointiin iskeviä suuria leikkauksia.

– Viimeaikaisten tietojen perusteella näyttäisi siltä, että Islannin keinot toimivat paljon paremmin kuin monissa muissa kriisimaissa toteutettu politiikka, Mäkinen toteaa.
Saman on myöntänyt jopa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n edustaja.

Tukea muille järjestöille

Millaisia aineksia osallisuustalouden esimerkillä sitten on tarjota ajankohtaisiin talouskeskusteluihin?

– Se tarjoaa yhden tavan miettiä, miten taloutta organisoitaisiin uudella tavalla. Se on hyvää harjoittelua, koska se auttaa rikkomaan talouskeskustelun ahtaita rajoja. Lisäksi osallisuustalousvisio antaa mahdollisuuden puhua sellaisista asioista kuin työpaikka ja päätöksenteko, joista yleensä puhutaan talouden yhteydessä vähän, vastaa Jauhiainen.
Parecon-järjestöt eivät ole, ainakaan toistaiseksi, suurten massojen liikkeitä. Tavoitteena onkin pikemminkin toimia tukena muille kansalaisliikkeille markkinoiden ongelmien sekä vaihtoehtoisten talousmallien kartoittamisessa. Esimerkiksi viimeaikaiset Vallataan Wall Street -liike ja Euroopan toriprotestit ovat Jauhiaiselle ja Mäkiselle läheisiä.
Ruotsissa Parecon Sverigen aktiivit ovat puhuneet muun muassa ammattiyhdistysliikkeen tilaisuuksissa.

– Toivomme, että meilläkin olisi jatkossa yhteyksiä myös ammattiliittoihin, suunnittelee Jauhiainen.

Teksti: Elias Krohn
Kuvat: Jarmo Lintunen

Maailma.net: Miksi tuotanto siirtyy halvan työvoiman maihin?

Timo Mielonen, Maailma.net: 
Alhaisten työvoimakustannusten lisäksi tuotantoa siirretään halvan työvoiman maihin yrityksille tarjottujen etujen vuoksi. Muun muassa Kiina ja Intia ovat perustaneet niin kutsuttuja vapaatuotantoalueita, jota tarjoavat verohelpotusten ohella yrityksille joustoa maiden kansallisesta työlainsäädännöstä, sekä rajoituksia tai jopa täyskieltoja ammattiyhdistysliikkeen toiminnalle. 
Esimerkiksi Intian erityistalousalueilla toimivat yritykset pääsevät nauttimaan muun muassa täydellisestä verovapaudesta viiden ensimmäisen vuoden aikana sekä myyntiin ja liikevaihtoon perustuvien verojen ja tullimaksujen alennuksista. Nokian ja sen komponenttivalmistajien tehtaat Chennaissa toimivat eritystalousalueella.
[…] Globaalia työntekijöiden ja yritysten välistä epäsuhtaa vahvistaa se, että tavanomaisesti lainsäädäntö turvaa yritysten, mutta ei työntekijöiden asemaa. Työntekijöiden asemaa vahvistavan lainsäädännön toimeenpano on osoittautunut vaikeaksi. 
[…] Yrityksille suotuisan toimintaympäristön luomisen taustalla on kilpailu ulkomaisista investoinneista. Toisaalta kehitysmaat kamppailevat investoinneista toistensa kanssa ja toisaalta alueellisesti keskenään investoijien sijoittumisesta. Usein suurimman potin kuitenkin korjaavat investoiva yritys ja sen omistajat. 
Asteittain "vapautetun" kansainvälisen kaupan tuomat edut, taloustermein tuottavuuslisät, ovat jakautuneet erittäin epätasaisesti. Kansainvälinen kauppa on hyödyttänyt pääasiassa kehittyneitä maita, ja kaupan eduista vain pieni osa on jäänyt kehittyville maille. Seuraava yksinkertaistettu esimerkki kuvaa yhtä tärkeää syytä sille, miksi nykyisenkaltainen kansainvälinen kauppa suosii rikkaampia maita.

Pohjoiset kehittyneet maat ovat erikoistuneet koneiden ja välineiden tuotantoon, koska niiden valmistuksessa heillä on suhteellinen etu. Kehittyvät etelän maat ovat puolestaan erikoistuneet raaka-aineiden tuotantoon, jossa heillä on suhteellinen etu. Tämän erikoistumisen on oletettu johtavan tehokkuuslisään myös kehittyvissä maissa, mutta koska koneita on hyvin vähän tarjolla suhteessa työvoiman saatavuuteen, etelän tuottajat joutuvat kilpailemaan keskenään harvoista koneista ja tämä aiheuttaa kaupan ehtojen kääntymisen heidän etuaan vastaan.

Myös työntekijöiden järjestäytyminen vaikuttaa kaupan ehtoihin. Kehittyneissä maissa ammattiyhdistysliikkeet ovat perinteisesti olleet vahvempia kuin kehittyvissä maissa, ja esimerkiksi maailmanlaajuisten taloustaantumien aikana tämä tarkoittaa sitä, että kehittyvien maiden palkkataso laskee nopeammin, mikä puolestaan johtaa heikompiin kauppaehtoihin kehittyvien maiden kannalta.

On tärkeää huomata, että nykyiset kehittyneet taloudet ovat poikkeuksetta kehittäneet sisämarkkinansa ja teollisuutensa "vapaan" kansainvälisen kaupan ulkopuolella. Esimerkiksi Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Japani ovat pyrkineet koko 1900-luvun ajan suojelemaan tärkeitä teollisuudenalojaan voimakkaalla protektionismilla, kuten korkeilla tulleilla tuontitavaroille. Kehittyville maille tarjotut lainapaketit ovat sisältäneet voimakkaita rakenneuudistusohjelmia, jotka ovat sitoneet köyhemmät maat tiukemmin "vapaan" kansainvälisen kaupan ehtoihin. Kuten Mielosen artikkelissa todetaan, kansainvälisen kaupan "vapauttamisen" yksi keskeinen osa, eli tuotannon siirtäminen halvan työvoiman maihin, on hyödyttänyt erityisesti vauraissa maissa perustettuja suuryrityksiä ja niiden omistajia. Samalla taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut rikkaiden ja köyhien maiden välillä sekä rikkaiden ja köyhien maiden sisällä.

Kansainvälisen kaupan ongelmista ja mahdollisista lyhyellä aikavälillä toteutettavista korjaustoimenpiteistä voi lukea lisää muun muassa Robin Hahnelin teoksesta Poliittisen taloustieteen aakkoset. Tarkemmat tiedot löytyvät sivustomme Kirjat-osiosta.


Timo Mielonen Maailma.net 25.11.2011
Miksi tuotanto siirtyy halvan työvoiman maihin?

Nokian tehdas Nokia Telecom -vapaatuotantoalueella Intian Sriperumbudurissa. (Kuva: Finnwatch)

Työpaikkojen siirtyminen teollisuusmaista kehitysmaihin on ollut pitkällinen prosessi, joka jatkuu yhä. Leimallista sille on ollut pyrkimys tuotannon siirtämiseen sellaisiin maihin, joissa tuotteet voidaan valmistaa mahdollisimman edullisesti.

Erityisen yleistä työpaikkojen siirtyminen on ollut työvoimavaltaisilla aloilla, kuten tekstiili- ja vaatetusteollisuus, elintarviketuotanto tai elektroniikkateollisuus. Esimerkiksi Suomessa tekstiili- vaatetus- ja nahkateollisuuden henkilöstö on Tilastokeskuksen mukaan puolittunut vuosien 1995 ja vuoden 2008 välillä.

Tyypillistä näille aloille on, että työntekijöiltä vaadittava osaamistaso on suhteellisen alhainen. Samoin tuotantolinjojen siirtäminen maasta toiseen on helppoa. Esimerkiksi vaatetustehtaan koneiden siirtäminen on pikkujuttu verrattuna paperitehtaan siirtämiseen.

Palkkatasoissa huikeat erot

Halvimman mahdollisen tuotantoalueen hakemisessa työntekijöiden palkkataso on merkittävin tekijä, sillä teollisuusmaissa palkkojen osuus työvoimavaltaisessa teollisuudessa on merkittävästi suurempi kuin pääomavaltaisessa.

Esimerkiksi suomalaisen elektroniikkateollisuuden palkat sivulukuineen olivat Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna lähes 90 prosenttia tuotannon jalostusarvosta. Vastaavasti puu- tai kemianteollisuudessa palkkojen osuus oli noin puolet.

"Yhden suomalaistyöntekijän palkka siis vastaa
15 intialaisen parhaiten palkatun palkkaa."

Suomalaisen ja esimerkiksi intialaisen elektroniikka-alan työntekijän palkkatulojen ero onkin merkittävä. Tilastokeskuksen mukaan elektroniikkalaitteiden kokoonpanijoiden säännöllisen työajan keskiansio on keskimäärin 2 855 euroa kuukaudessa.

Finnwatchin tekemän selvityksen mukaan Intiassa Nokian Chennain tehtaalla vakituisten työntekijöiden ansio oli alimmillaan 102 ja ylimmillään 186 euroa kuukaudessa. Yhden suomalaistyöntekijän palkka siis vastaa 15 intialaisen parhaiten palkatun palkkaa.

Vajaan päivän tuotanto kattaa kuukauden palkat

Palkkojen osuutta Chennain tehtalla voi arvioida tuotannon pohjalta. Tehdas valmistaa vuorokaudessa noin 300 000 ja kuukaudessa noin 15,3 miljoonaa puhelinta.

Tuotannon arvoa voidaan laskea puhelinten keskihinnan perusteella. Nokian viimeisimmän vuosineljänneksen tuloslukujen pohjalta laskettuna keskihinta oli heinä-syyskuussa 51 euroa.

"Korkeinta palkkaa saavan intialaisen
kuukausipalkka edellyttää neljän puhelimen myyntiä."

Näin ollen Chennain tehtailla kuukauden aikana valmistettujen puhelinten arvo nousee 382,5 miljoonaan euroon. Mikäli kaikille tehtaan työntekijöille maksettaisiin korkeinta palkkaa, yhden kuukauden palkkakustannusten kattamiseksi vaadittaisiin noin 14 prosenttia yhden päivän tuotannosta.

Laskelmat myös osoittavat, että korkeinta palkkaa saavan intialaisen kuukausipalkka edellyttää neljän puhelimen myyntiä. Suomalaisen elektroniikkateollisuuden työntekijän keskipalkan kattamiseen pitäisi myydä 56 puhelinta.

Todennäköisesti palkkakuluihin vaaditaan kuitenkin huomattavasti pienempi puhelinten tuotanto-osuus, sillä noin puolet Nokian työntekijöistä saa merkittävästi alhaisempaa palkkaa kuin korkein palkka, jota laskelmassa on käytetty.

Pieni palkka näkyy työntekijöiden arjessa

Nokian maksamat palkat edustavat Chennain kännykkäkompleksin huippua. Nokian puhelimien komponentteja valmistavat Salcomp, Foxconn ja Flextronix maksavat työntekijöilleen selvästi pienempää palkkaa. Yli neljä vuotta Foxconnilla työskennelleiden palkka ylittää 150 euroa kuukaudessa, mutta Flextronixilla ja Salcompilla ammattitaitoisen vakinaisen työntekijän palkka jää alle sataan euroon.

Ammattiliittojen ja kansalaisjärjestöjen Asia Floor Wage -kampanja on toukokuussa määritellyt elämiseen riittävän palkan tasoksi Intiassa 127 euroa kuukaudessa.

Vain osa Nokian ja sen komponenttivalmistajien työntekijöistä yltää tähän tasoon tai pääsee sen yli. Kaikki vuokratyöntekijät ja harjoittelijat, joiden osuus on lähes 55 prosenttia tehtaiden työntekijöistä, ansaitsevat enintään 87 euroa kuukaudessa, eli kaksi kolmasosaa Asia Floor Wagen määrittelemästä minimitasosta.

"Pahimmillaan 30 neliön asunnossa
asuu jopa 25 työntekijää."

Tämä luonnollisesti näkyy työntekijöiden arjessa: Finnwatchin raporttiin haastatellut työntekijät valittivat, ettei heidän saamansa palkka riitä kattamaan elinkustannuksia. Esimerkiksi asunnon vuokraaminen on yksittäiselle työntekijälle taloudellisesti mahdoton yhtälö, mistä syystä useampi työntekijä jakaa asunnon keskenään. Yhden huoneen ja keittiön asunto jaetaan tyypillisesti viidestä seitsemään työntekijän kesken, mutta pahimmillaan 30 neliön asunnossa asuu jopa 25 työntekijää.

Osa työntekijöistä sai rahaa ja ruokaa kotoaan, osa joutui lainaamaan rahaa ystäviltään laskujen maksamiseen. Hämmästyttävintä kuitenkin oli se, että osa työntekijöistä kertoi kykenevänsä lähettämään neljännesvuosittain tuhat rupiaa (16 euroa) perheilleen.

Vapaamatkustusta vapaatuotantoalueella

Alhaisten työvoimakustannusten lisäksi tuotantoa siirretään halvan työvoiman maihin yrityksille tarjottujen etujen vuoksi. Muun muassa Kiina ja Intia ovat perustaneet niin kutsuttuja vapaatuotantoalueita, jota tarjoavat verohelpotusten ohella yrityksille joustoa maiden kansallisesta työlainsäädännöstä, sekä rajoituksia tai jopa täyskieltoja ammattiyhdistysliikkeen toiminnalle.

Esimerkiksi Intian erityistalousalueilla toimivat yritykset pääsevät nauttimaan muun muassa täydellisestä verovapaudesta viiden ensimmäisen vuoden aikana sekä myyntiin ja liikevaihtoon perustuvien verojen ja tullimaksujen alennuksista. Nokian ja sen komponenttivalmistajien tehtaat Chennaissa toimivat eritystalousalueella.

Erityistalousalueilla toimivien yritysten työelämää säätelevien lakien valvonta perustuu lisäksi merkittävältä osin yritysten omaan raportointiin. Poikkeamat koskevat muun muassa minimipalkkaa, raskauden ajalta maksettavia korvauksia ja vuokratyövoiman käyttöä sääteleviä lakeja.

"Lainsäädäntö turvaa yritysten,
mutta ei työntekijöiden asemaa."

Toinen globaalien työmarkkinoiden suuntaus on ollut epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen. Vuokratyöt, pätkätyöt, itsensä työllistäminen, toimintojen ulkoistaminen ja muut vastaavat muutokset ovat heijastuneet sekä työntekijöiden taloudelliseen että sosiaaliseen asemaan.

Tämä on tarjonnut yrityksille yhden keinon vähentää työvoimakulujaan. Kansainvälisen metallityöväenliitto IMF:n tekemä selvitys paljasti, että yleisimmin epätyypillisillä työsuhteilla pyrittiin välttämään työnantajien velvoitteita sosiaaliturva- ja eläkemaksuissa. Tästä seuraa, etteivät työntekijät saa korvausta työtapaturmien hoidosta tai sairausloman ajalta.

Kilpailu investoinneista murentaa työlainsäädäntöä

Globaalia työntekijöiden ja yritysten välistä epäsuhtaa vahvistaa se, että tavanomaisesti lainsäädäntö turvaa yritysten, mutta ei työntekijöiden asemaa. Työntekijöiden asemaa vahvistavan lainsäädännön toimeenpano on osoittautunut vaikeaksi.

Esimerkiksi Indonesiassa 1990-luvun lopun talouskriisin jälkeen maan ammattiliitot kampanjoivat onnistuneesti kattavan sosiaaliturvan puolesta. Vuonna 2004 hyväksyttiin laki kansallisesta sosiaaliturvajärjestelmästä, jonka tarkoitus oli taata kaikille vähimmäistoimeentulo. Lakia ei ole kuitenkaan vieläkään saatettu voimaan sosiaaliturvajärjestelmän hallinnosta syntyneiden erimielisyyksien takia.

Kansainvälinen kilpailu sijoituksista ja investoinneista on myös vaikuttanut työlainsäädännön muutoksiin. Vaikka Intiassa historiallisista ja poliittisista syistä työntekijöiden lakisääteinen suoja on ollut vahva, sitä on murennettu lakien muutoksilla.

Esimerkiksi Maharashtrasan osavaltion hallitus päätti vuonna 2003 luoda uuden, kannustavan ja modernia tuotantoa tukevan yritystukijärjestelmän IT- ja ITES-sektoreiden (IT-enabled services) yrityksille.

Samalla osavaltion työaikalainsäädäntöä, työvuorojärjestelmiä ja naisten työssäkäyntimääräyksiä muutettiin niin, että esimerkiksi joka päivä vuorokauden ympäri palvelevat call-centerit pystyivät toimimaan.

Muutokset myös helpottivat irtisanomisia ja tuotannon lopettamista yli tuhannen työntekijän yrityksissä. Lisäksi osavaltion hallitus päätti ulottaa erityistuotantoalueiden yrityksille myönnetyt oikeudet poiketa työsopimuslaista koskemaan myös IT- ja ITES-yrityksiä.

Yrityksille suotuisan toimintaympäristön luomisen taustalla on kilpailu ulkomaisista investoinneista. Toisaalta kehitysmaat kamppailevat investoinneista toistensa kanssa ja toisaalta alueellisesti keskenään investoijien sijoittumisesta. Usein suurimman potin kuitenkin korjaavat investoiva yritys ja sen omistajat.

Tutkimus: Muiden rahallinen auttaminen tekee onnelliseksi

Taloussanomat:
Sosiaalipsykologi ja professori Elizabeth Dunn ja psykologi ja apulaisprofessori Michael Norton tutkivat reilun 600 amerikkalaisen onnen tuntemuksia rahankäytön yhteydessä. 
Ihmiset jotka käyttivät rahaa lahjojen ostamiseen toisille ja lahjoittivat rahaa hyväntekeväisyyteen olivat onnellisempia.
Ihmisen toimintaa tutkivat tieteenalat ovat viime aikoina laajentaneet ymmärrystä ihmisen toiminnan motiiveista. Oikeudenmukaisuuden ja reiluuden tajua on havaittu jo 15 kuukauden ikäisillä lapsilla.  Harvard Business Reviewssä tänä vuonna julkaistu artikkeli The Unselfish Gene kokosi viimeaikaisen evoluutiobiologian, psykologian, sosiologian, valtiotieteiden ja kauppatieteiden tutkimustuloksia ja päätyi siihen johtopäätökseen, että yleisesti toistettu käsitys ihmisestä oman materiaalisen edun ajajana on vähintäänkin harhaanjohtava.

Ihmisluontoa koskevaa akateemista keskustelua tärkeämpää on kuitenkin tarkastella, minkälaiseen toimintaan ihmisiä kannustetaan, sillä myös ympäristöllä on suuri merkitys ihmistoiminnan ohjaamisessa. Ahneuden ja kilpailun taloudessa instituutiot, kuten työmarkkinat ja yrityksen päätöksenteon hierarkiat, vaikuttavat luonnollisesti ihmisten toimintaan ja ajatteluun.

Osallisuustalouden visiossa kannustinjärjestelmät on pyritty rakentamaan niin, että ihmiset voivat edistää omaa etuaan vain auttamalla yhteistä etua – muun muassa tekemällä enemmän raskaiksi tai epämiellyttäväksi koettuja töitä. Ottamatta kantaa siihen, millainen "ihmisluonto" kokonaisuudessaan on, on järkevää kannustaa ihmisiä toisten huomioon ottamiseen, moniarvoisuuteen ja ahkeruuteen.

Taloussanomat 30.11.2011
Rahalla voi sittenkin ostaa onnea


Rahalla saa sittenkin onnea, mutta eri tavalla, kuin usein ajatellaan.

Business Insider -sivusto kertoo, että käyttämällä rahaa toisiin ihmisiin tekee onnelliseksi.

Sosiaalipsykologi ja professori Elizabeth Dunn ja psykologi ja apulaisprofessori Michael Norton tutkivat reilun 600 amerikkalaisen onnen tuntemuksia rahankäytön yhteydessä.

Ihmiset jotka käyttivät rahaa lahjojen ostamiseen toisille ja lahjoittivat rahaa hyväntekeväisyyteen olivat onnellisempia.

Tutkimuksen mukaan mitä enemmän rahaa ihmiset käyttivät lahjoihin toisille tai hyväntekeväisyyteen, sitä onnellisempia he olivat.

Tutkimuksessa myös annettiin tietylle ryhmälle rahaa ja heitä pyydettiin käyttämään raha laskujen tai muiden kulujen tai lahjan ostamiseen itselleen. Toiselle ryhmälle annettiin rahaa ja heitä pyydettiin käyttämään raha hyväntekeväisyyteen tai lahjan ostamiseen jollekin toiselle. Jälkimmäinen ryhmä oli onnellisempi.

Tutkimus: Huipputyöpaikat periytyvät

Business Insider:
While it's common for people to find employment through family and friends, there's a direct correlation between a father's income and the likelihood his son will work for the same employer, according to a report last year in the Journal of Labor Economics.
Uutinen viittaa Miles Corakin ja Patrizio Pirainon tutkimukseen, jonka mukaan Kanadassa erityisesti varakkaimpien perheiden lapset päätyvät töihin "isänsä firmaan".

Taloustieteen professori Corak kirjoittaa:
All parents want to help their children in whatever way they can. But top earners can do it more than others, and with more consequence: virtually guaranteeing, if not a lifetime of high earnings, at least a great start in life.
Aiemmin on ymmärretty, kuinka perintöjärjestelmä asettaa tulevan sukupolven voimakkaan eriarvoisiin lähtökohtiin talouden kilpajuoksuun lähdettäessä, sillä runsaan varallisuuden turvin esimerkiksi opiskeluun keskittyminen on helpompaa. Runsas varallisuus on myös työtä kevyempi tapa ansaita, sillä esimerkiksi sijoitustoiminnan verotus on Suomessa helppo kiertää. Pääomaverotus, jota ei onnistuta kiertämään, on työn verotusta kevyempää, eikä pääomatulojen verossa ole 1990-luvun verouudistuksen jälkeen ollut progressiota.

Pääomaverotuksen progression poistamisen ja kokonaisveroasteen laskemisen sijaan viime vuosikymmeninä olisi pitänyt laajentaa julkisten palvelujen verkostoa, lamojen aikana valtion olisi pitänyt valtavien leikkauslistojen sijaan luoda lisää työpaikkoja aloille, jotka työllistävät hyvin (kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen). Talouden päätöksentekoa olisi pitänyt myös uudistaa niin, että ihmiset pääsisivät vaikuttamaan työpaikoillaan erityisesti itseään koskeviin päätöksiin.

Corakin ja Pirainon tutkimus osoittaa, kuinka myös työpaikat perityvät erityisesti huippurikkaiden kohdalla ja näin ollen taloudellinen eriarvoisuus oletettavasti lisääntyy entisestään.


Business Insider 16.11.2011
Nearly 70% Of Super Rich Kids Take A Job At Daddy's Firm




Members of the 1% are clearly at an advantage when it comes to opportunity, and that advantage carries through when it comes to finding a job.

While it's common for people to find employment through family and friends, there's a direct correlation between a father's income and the likelihood his son will work for the same employer, according to a report last year in the Journal of Labor Economics (via Miles Corak, who co-wrote the paper).


The researchers found that that among its subjects, around 40% of young Canadian men had been employed by an employer for whom their father worked.

But for earners in the top percentile, that figure jumps to around nearly 70%.

Writes Corak:

All parents want to help their children in whatever way they can. But top earners can do it more than others, and with more consequence: virtually guaranteeing, if not a lifetime of high earnings, at least a great start in life.

Infografiikka Suomen rikkaimmista

Jens Finnäsin luoma infografiikka "The 100 richest people in Finland?" kuvaa, kuinka sadan rikkaimman suomalaisen joukosta yhdeksänkymmentäviisi (95) tienasi suurimman osan pääomatuloina. Tämä tarkoittaa, että suurimmalla osalla Suomen huippurikkaista on eri tuloryhmien vertailussa erittäin alhainen tulovero – keskimäärin 28 prosenttia.

Lisää aiheesta:

Kuntaliiton pääekonomisti: Tuloveron progressiivisuus on romahtanut

Tutkimus: Verotuksen korkeampi progressiivisuus lisää ihmisten hyvinvointia

M&M: Näin Google kiertää verot Suomessa

YLE: Köyhä maksaa lainoistaan ja laskuistaan kovimman hinnan

YLE:
Pikavippi on nykyään köyhän ainoa keino saada lainaa. Pienituloiset maksavat lainastaan kovinta korkoa. Pankit eivät tarjoa vaihtoehtoja. Kuluttajavirasto ja oikeusministeriö vaativat muutosta: sosiaalisia luottoja koko maahan.
Uutisessa kuvataan, kuinka pikavippiyritysten poikkeuksellisen tuottoisa toiminta perustuu pienituloisten vähäisten vaihtoehtojen hyväksikäyttöön – tämän seurauksena pienituloiset maksavat lainoistaan suurimpia korkoja. Myös pankit ovat asettaneet asiakkaansa eriarvoiseen asemaan: maksuhäiriöiset maksavat enemmän laskuistaan, koska he eivät saa verkkopankkitunnuksia.

Lisää aiheesta:

Aamulehti: Pikavippiyritykset tekevät valtavia voittoja



YLE 3.12.
Köyhä maksaa lainoistaan ja laskuistaan kovimman hinnan

Pikavippi on nykyään köyhän ainoa keino saada lainaa. Pienituloiset maksavat lainastaan kovinta korkoa. Pankit eivät tarjoa vaihtoehtoja. Kuluttajavirasto ja oikeusministeriö vaativat muutosta: sosiaalisia luottoja koko maahan.

Kauppojen ikkunoissa riittää nyt houkutuksia. Ostokset rahoitetaan luottokorteilla ja pikavipeillä. Mutta kaikilla ei mene lujaa: pikavipeistä on tullut köyhän ainoa keino saada lainaa. Pikavippiä tarjotaan jopa lääkkeiden ostoon.

- Peräänkuuluttaisin lisää tuotteita, joilla kilpailla. Pankkien tarjonnasta ei löydy lyhytaikaisia vakuudettomia kertaluottoja, sanoo Kuluttajaviraston johtaja Anja Peltonen.

Kielto ei yksin riitä

Taloustutkimuksen mukaan 80 prosenttia kansalaisista kannattaa pikavippien kieltämistä. Oikeusministeriön työryhmä valmistelee tiukennuksia pikaluottojen ehtoihin. Mutta se on vasta alkua.
- Rinnalla pitäisi selvittää, miten kehittää sosiaalista luottoa. Se on käytössä joissain kunnissa, mutta systeemin pitäisi olla valtakunnallinen, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).

Sosiaalinen luotto on tarkoitettu elämän äkkinäisiin kriiseihin. Pienikorkoista lainaa myönnetään keskimäärin 3 800 euroa. Sosiaalista luottoa saa 27 kunnassa. Kokemukset ovat hyviä. Vain kuusi prosenttia asiakkaista jätti velkansa maksamatta.

- Korkotuotot on suuremmat kuin tappiot, jotka syntyvät siitä, että kaikki ihmiset eivät pysty maksamaan takaisin, sanoo erityisasiantuntija Marja Pajukoski Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Köyhä maksaa laskuistaan eniten

Myös laskuistaan köyhä maksaa kovimmat kulut. Verkkopankkitunnuksia ei välttämättä saa, jos asiakkaalla on maksuhäiriö. Kuluttajavirasto saa jatkuvasti valituksia kansalaisilta, joille ei ole ole myönnetty verkkopankkitunnuksia.

- Elämä on paljon kalliimpaa ilman verkkopankkitunnuksia. Monet yritykset veloittavat paperilaskusta jopa viisi euroa, toteaa Kuluttajaviraston johtaja Anja Peltonen.

Euroopan unioni ja Finanssialan keskusliitto ovat antaneet suosituksen, että kaikille kansalaisille pitäisi pankkitilin lisäksi antaa myös käyttäjätunnus ja salasana verkkopankkiin.

HS: Köyhimpien elinaika ei lisäänny

HS:
Kaikkein pienituloisimmat ovat jo pudonneet niiden suomalaisten joukosta, joilla odotettavissa olevat elinvuodet lisääntyvät.

Kuilu ylimmän ja alimman tuloryhmän välillä elinajanodotteessa on tuoreen tutkimuksen mukaan revähtänyt parissa vuosikymmenessä 35-vuotiailla miehillä 7,4 vuodesta 12,5 vuoteen ja naisilla 3,9 vuodesta 6,8 vuoteen.

[...] Tuloerot vaikuttavat kuolleisuuserojen kasvuun vahvemmin kuin esimerkiksi koulutuserot tai ammattiryhmien väliset erot.
Lisää aiheesta:

Turun Sanomat: Rikkaiden ja köyhien väliset kuolleisuuserot Suomessa jyrkemmät kuin muissa Länsi-Euroopan maissa

YLE: Rikkaiden ja köyhien terveyserot Suomessa länsimaiden jyrkimpiä

Tutkimus: Köyhyys voi tukahduttaa lapsen geneettisen potentiaalin

TS: Tuloerojen kasvu jakaa Suomen kahtia


Helsingin Sanomat 2.11.2011
Tutkimus: Köyhimpien elinaika ei lisäänny

Kaikkein pienituloisimmat ovat jo pudonneet niiden suomalaisten joukosta, joilla odotettavissa olevat elinvuodet lisääntyvät.

Kuilu ylimmän ja alimman tuloryhmän välillä elinajanodotteessa on tuoreen tutkimuksen mukaan revähtänyt parissa vuosikymmenessä 35-vuotiailla miehillä 7,4 vuodesta 12,5 vuoteen ja naisilla 3,9 vuodesta 6,8 vuoteen.

Lääkärilehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan merkittävin syy huonoon kehitykseen on alkoholin aiheuttamat kuolemat, jotka ovat lisääntyneet huonotuloisimpien työikäisten ryhmässä selvästi.

Tulotaso, koulutus sekä ammattiasema näyttävät määräävän jopa aiempaa selvemmin elinvuosien määrän.

Kansanterveystieteen professori Eero Lahelman mielestä terveyserojen kasvu on yllättävän rajua. Tilanne on karannut päättäjiltä.

Tuloerot vaikuttavat kuolleisuuserojen kasvuun vahvemmin kuin esimerkiksi koulutuserot tai ammattiryhmien väliset erot.

Kuolleisuuden kehitystä eri tuloluokissa ei ole aiemmin tutkittu Suomessa. Tutkimuksen tekivät valtiotieteen maisteri Lasse Tarkiainen, professori Pekka Martikainen, dosentti Mikko Laaksonen ja professori emeritus Tapani Valkonen.

Parecon Finlandin tilaisuuksia joulukuussa

Parecon Finlandin järjestämä keskustelutilaisuuksien sarja pääkaupunkiseudun kirjastoissa jatkuu myös joulukuussa. Syksyn aikana useissa kirjastoissa järjestetyissä "Talouden myytit ja harhakäsitykset" -keskustelutilaisuuksissa on esitelty markkinatalouden keskeisiä ongelmakohtia, sekä osallisuustalousvision tarjoamia mahdollisuuksia.

Kysymme, miltä demokraattisten ihanteiden mukainen vaihtoehto kapitalismille ja keskusjohtoiselle suunnitelmataloudelle voisi näyttää? Mitkä piirteet markkinataloudessa aiheuttavat kriisejä ja epävakautta? Ovatko markkinat niin tehokkaita kuin väitetään? Lisäävätkö ne vapautta ja demokratiaa, ja miten markkinoiden "näkymätön käsi" toimii? Miten kuvailemamme rakenteelliset seikat näkyvät talouden nykyisessä epävakaudessa, ympäristötuhoissa ja ihmisten arkielämässä? Aikaa on varattu jokaisen tilaisuuden yhteydessä myös runsaasti yleisökysymyksille ja -keskustelulle.

Joulukuussa keskustelutilaisuuksia järjestetään vielä kahdesti, Kallion ja Jakomäen kirjastoissa:

Kallion kirjasto ti 13.12. klo 18
Jakomäen kirjasto ma 19.12. klo 17

Tervetuloa keskustelemaan!

Ajantasaista tietoa tilaisuuksistamme on myös kotisivuillamme.

Taloustieteilijöiden julkilausuma Occupy Wall Street-liikkeestä



Sadat taloustieteilijät Yhdysvalloissa ovat tukeneet uudella julkilausumalla Occupy Wall Street-kansanliikkeen tavoitteita vapaammasta yhteiskunnasta. Julkilausumasta:
We support the efforts of the Occupy Wall Street movement across the country and across the globe to liberate the economy from the short-term greed of the rich and powerful one percent.
Monet taloustieteilijät ovat jo aiemmin kommentoineet Yhdysvalloissa nousseen kansanliikkeen työn tärkeyttä Yhdysvaltojen varallisuuden keskittymisen torjumiseksi ja sen ohessa kansalaisten heikkenevän omaehtoisuuden parantamiseksi.

Tämä koottu julkilausuma on merkittävä, sillä se nostaa esiin useiden taloustieteilijöiden turhautumisen alan yksinapaiseen keskusteluun koskien julkista taloutta sekä talouden suhdetta päätösvaltaan ja demokratiaan, josta toistuvasti kirjoitamme Parecon Finlandin blogissa. Samalla se on positiivinen esimerkki vastaavalle toiminnalle tulevaisuudessa. Julkilausumaa taustoittava video ohessa, sekä julkilausuma kokonaisuudessaan alempana.


Econ4 13.11.2011
Statement on OWS

We are economists who oppose ideological cleansing in the economics profession. Equally we oppose political cleansing in the vital debate over the causes and consequences of our current economic crisis.

We support the efforts of the Occupy Wall Street movement across the country and across the globe to liberate the economy from the short-term greed of the rich and powerful “one percent”.

We oppose cynical and perverse attempts to misuse our police officers and public servants to expel advocates of the public good from our public spaces.

We extend our support to the vision of building an economy that works for the people, for the planet, and for the future, and we declare our solidarity with the Occupiers who are exercising our democratic right to demand economic and social justice.

Aamulehti: Pikavippiyritykset tekevät valtavia voittoja

Aamulehti uutisoi pieniä, korkeakorkoisia luottoja tarjoavien pikavippiyritysten valtavista voitoista:
Suurimman alan yhtiön eli Tact Groupin liikevoittoprosentti oli peräti 72,3 eli liikevaihdosta lähes kolmeneljäsosaa oli puhdasta voittoa.

Tact Group eli entinen Vipster sai aikaa lähes 11 miljoonan euron liikevaihdon ja liikevoittoa komeat lähes 8 miljoonaa euroa. Ferratum Finland keräsi puolestaan 10,5 miljoonan euron liikevaihdolla 4 miljoonan euron voitot puolentoista vuoden tilikaudella.
Yritysten toimintaa on aiemmin kommentoinut inhimillisten seurausten osalta myös diakonia ja yhteiskuntatyö -yksikön johtaja Heikki Hiilamo:
"Kauppa- ja teollisuusministeriön tuore tutkimus kertoo, että pikavippejä käyttävät kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat kansalaiset. Lainsäätäjien pitäisi asettua ennen muita näiden ihmisten puolelle. Pientenkin summien lainaamiseen on laadittava reilut, kohtuulliset ja oikeudenmukaiset pelisäännöt", totesi Hiilamo.
Karjalainen-lehti on myös äskettäin uutisoinut samojen yritysten tavoista kiertää korkojen ilmoittamista ja asiakkaiden totuudenmukaista informoimista koskevaa lakia:
Lehden tekemän selvityksen mukaan jopa puolet pikavippifirmoista johtaa asiakasta harhaan ilmoittamalla lainan todellisen vuosikoron pienemmäksi kuin se on oikeasti.

Esimerkiksi kahdeksi viikoksi otetun sadan euron lainan vuosikoroksi saatettiin ilmoittaa vain 300 prosenttia, kun lainan kulut olivat noin 20 euroa. Todellisuudessa kulut ovat huomattavasti suuremmat.
Esimerkit ovat yksittäisiä, mutta esimerkiksi lainsäädännön kiertäminen ja piittaamattomuus kaupankäynnin vaikutuksista ihmisiin ovat piirteitä, jotka ovat jäljitettävissä myös rakenteellisiin seikkoihin. Näitä ovat esimerkiksi markkinatalouden taipumus kannustaa voitontavoitteluun kaikin mahdollisin, myös yhteiskunnallisesti haitallisin, keinoin, sekä diakonia ja yhteiskuntatyö -yksikön johtajan kommentissa esiintuleva kaupankäynnin seurausten näkymättömyys.

Korjaavien ratkaisujen, kuten juuri lainsäädännön, kehittäminen auttaa tähän talouden tehokkuutta heikentävään ongelmaan välillisesti, mutta oleellista on tarkastella myös sitä, voiko taloudessa itsessään olla rakenteita jotka kannustavat tällaiseen haitalliseen toimintaan, ja sitten miettiä miten näitä voitaisiin muuttaa.

Lue lisää: Robin Hahnel - Perusteet markkinoita vastaan


Kauppalehti 21.11.2011
Huipputulot! Katso miten tienaa alan paras pikavippifirma

Pikavippifirmoilla menee lujaa, vaikka nousutahti näyttäisi olevan takanapäin. Huippuyhtiöillä on huippuluokan tulot.

Suurimman alan yhtiön eli Tact Groupin liikevoittoprosentti oli peräti 72,3 eli liikevaihdosta lähes kolmeneljäsosaa oli puhdasta voittoa.

Tact Group eli entinen Vipster sai aikaa lähes 11 miljoonan euron liikevaihdon ja liikevoittoa komeat lähes 8 miljoonaa euroa. Ferratum Finland keräsi puolestaan 10,5 miljoonan euron liikevaihdolla 4 miljoonan euron voitot puolentoista vuoden tilikaudella. Nämä kaksi yritystä hallitsevat noin kolmasosaa markkinoista.

Tamperelaisista alan yrityksistä Maxmani keräsi viime vuonna tulosta lähes puolet liikevaihdosta eli liikevaihtoa hiukan yli 295 000 euroa ja liikevoittoa 135 000 euroa toiminimellä rahapuu. Toinen tamperelainen Wired-Bit Oy keräsi lähes 80 000 ja liikevoittoa lähes 30 000 euroa toiminimillä bonuslaina, gsmlaina, vippipankki, luottopalvelu ja fastcash.

Parhaat alan yhtiöt takoivat liikevoittoprosentteja, joita yrityselämässä ei ole totuttu näkemään. Suurimmillaan kolme neljäsosaa yritysten liikevaihdosta on ollut puhdasta voittoa.

– Kolmasosa yrityksistä ovat tuottoisia, yksi kolmannes ei juurikaan ja yksi kolmannes on tappiolla. Menestyvät ovat yleensä suuria toimijoita ja kauan toimineita, sanoo Suomen Pienlainayhdistys ry:n toiminnanjohtaja Kari Kuusisto.

Liikevaihdon kasvu vuositasolla on ollut vajaa 30 prosenttia jo noin puolentoista vuoden ajan. Tarve lainoihin on vähentynyt tai sitten tietoisuus vippien kovista koroista on lisääntynyt.

– Pienlainojen kasvuprosentti on 27 viime vuoden vastaavaan jakson verrattuna. Arvioni mukaan pienlainoja myönnetään tänä vuonna noin 300 miljoonan euron edestä, sanoo Kuusisto.

Kaikilla yhtiöillä ei mene hyvin. Viime viikolla Kauppalehden Asiakastiedon protestilistalle päätyi tamperelainen Vip Rahoitus Oy, jolta verottaja karhuaa 6 514 euron erää maksamattomia veroja.

Yhtiö kertoo nettisivullaan, että lainoja ei tällä hetkellä myönnetä ja toiminta on väliaikaisesti poikki. Asiasta luvataan kertoa myöhemmin, mutta yhtiö ei vastaa kyselyihin. Yhtiö tuskin toimii jatkossakaan, sillä viime vuonna toimintaa ei ollut ja edellisvuosikin meni tappiolla.