HS: Huipputulot puskivat ylöspäin

Helsingin Sanomat:
Tu­hat eni­ten pää­oma­tu­loa saa­nut­ta ke­rä­si vuon­na 2011 osin­ko­ja ja myyn­ti­voit­to­ja 31 pro­sent­tia edel­lis­vuot­ta enem­män. Vuon­na 2010 nou­su oli 33 pro­sent­tia, jo­ten ero ta­val­li­sen kan­san tu­loi­hin on kas­va­nut sel­väs­ti kak­si vuot­ta.

(...) Tä­mä jouk­ko mak­soi kes­ki­mää­rin 1,6 mil­joo­nan eu­ron vuo­si­tu­los­taan ve­roa 29 pro­sent­tia. Vie­lä va­jaa kym­me­nen vuot­ta sit­ten sa­man­lai­sen jou­kon ko­ko­nais­ve­ro­pro­sent­ti oli 33.

Hei­dän ve­ro­pro­sent­tin­sa on sa­ma kuin kes­ki­tu­loi­sel­la, jo­ka saa an­sio­tu­loa noin 36 000 eu­roa vuo­des­sa. Pää­oma­tu­lois­ten huip­pu saa siis an­sai­ta sa­mal­la ve­ro­pro­sen­til­la 44 ker­taa enem­män kuin kes­ki­tu­loi­nen suo­ma­lai­nen.

Pää­oma­tu­lo­kär­jen ve­ro­pro­sent­ti on py­sy­nyt sa­ma­na jo vuo­des­ta 2006, vaik­ka tu­lo­jen mää­rä on vaih­del­lut sa­maan ai­kaan voi­mak­kaas­ti. Tu­lo­jen mää­rä ei näin enää vai­ku­ta mil­lään ta­val­la ve­ron pro­sent­tio­suu­teen, jo­ten kär­ki on siir­ty­nyt käy­tän­nös­sä ta­sa­ve­roon.

(...) Myös par­hai­ten an­sait­se­vat an­sio­tu­lon­saa­jat eli lä­hin­nä iso­jen pörs­si­yri­tys­ten palk­ka­joh­ta­jat nos­ti­vat tu­lo­jaan vuon­na 2011. An­sioi­den nou­su oli kes­ki­mää­rin kah­dek­san pro­sent­tia eli sa­maa ta­soa kuin tois­sa vuon­na.
Helsingin Sanomat kirjoittaa myös, kuinka tuhannen eniten pääomatuloja saaneen ansiotulot vähenivät parilla kymmenellä prosentilla vuonna 2010-2011. Tässä näkyy taustalla vuoden 1993 verouudistus, jossa pääomatulojen verotus irrotettiin kokonaisverotuksesta, ja näin pääomatulojen progressiivisuudesta luovuttiin. Tästä johtuen niiden, joille se on mahdollista, kannattaa nostaa mahdollisimman pieni osuus tuloistaan progressiivisesti verotettuna ansiotulona, jotta pääsee nauttimaan pääomatulojen tasaverotuksesta.

Näin on mahdollista, että pääomatuloisten huippu saattaa nauttia yhtä alhaisesta veroprosentista kuin normaali keskituloinen suomalainen. Helsingin Sanomien mukaan eniten pääomatuloja saaneista joka kymmenes ei nostanut lainkaan ansiotuloja. Tästä johtuen he eivät myöskään maksaneet euroakaan kunnallisveroa, vaikka käyttävät kuntien infrastruktuuria ja palveluja siinä missä muutkin.

Olemme aikaisemmin kirjoittaneet eriarvoisuuden haitallisuudesta talouskasvulle ja hyvinvoinnin suhteesta yhteiskunnallisen asemaan. Tuloeroja tarkasteltaessa on myös tärkeää huomioida, ovatko tuloerot oikeudenmukaisia. Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz kyseenalaistaakin usein esitetyn väittämän, jonka mukaan rikkaiden suuremmat tulot johtuisivat heidän suuremmasta panoksesta kakun kasvattamiseen. Usein suuret tulot johtuvatkin hyvistä neuvotteluasemasta, perinnöstä, monopoliasemasta tai toiminnasta, joka ei ulkoisvaikutukset huomioon ottaen ole lainkaan yhteiskunnallisesti hyödyttävää, kuten finanssikriisiin johtanut pankkiirien toiminta.

On myös erityisen tärkeää muistaa, kuinka varallisuuden eriarvoinen jakautuminen vaikuttaa ihmisen asettumiseen työmarkkinoilla sekä kuinka varallisuus ja päätäntävalta ovat läheisessä suhteessa toisiinsa. Varallisuuden epätasainen jakautuminen haittaa myös yksilöiden vapautta ja omaehtoisuutta monin tavoin. Markkinoilla toimii ääni per euro -periaate, ja usein myös varakkaat ja koulutetut saavat muutenkin yhteiskunnassa äänensä paremmin kuuluviin. Lisäksi tulojen epätasa-arvoisuus on erittäin ongelmallinen lähtökohtien tasa-arvoisuuden kannalta. Olemme havainnollistaneet tätä problematiikkaa Jorma Ollilan pojanpojan tapauksen kautta.

Lue myös:

Tutkijat: Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?
Tilastokeskus: Tuloerot taas kasvuun
Helsingin Sanomat: Johtajat päässeet liikaa vaikuttamaan omiin palkkioihinsa
TS: "Suomalaisilla vääristynyt käsitys siitä, millä tasolla toimitusjohtajien ansiot liikkuvat"
Tutkimus: 1990-luvulla rikkaimman prosentin tulot lisääntyivät räjähdysmäisesti

YLE: Eriarvoisuuden kasvu vähäisen äänestysinnon takana

Politiikan tutkijatohtori Hanna Wass Helsingin yliopistosta näkee äänestysaktiivisuuden laskun taustalla eriarvoisuuden lisääntymisen, kertoo YLE.

Näkisin lähinnä, että äänestysaktiivisuuden kehitys heijastelee sellaista yleisempää suuntausta kohti yhteiskunnallista eriarvoistumista. Näyttäisi aika lailla siltä, että äänestäminen kasautuu hyväosaisille äänioikeutetuille.

(...)Tutkimuksista tiedetään, että mitä matalampi on kokonaistason äänestysosallistuminen, sitä jyrkempiä siellä ovat erilaiset ikään tai sosiaaliseen taustaan, kuten koulutukseen tai tulotasoon liittyvät erot.

Lue lisää:

YLE: Tutkija kaipaa kansalle lisää vaikutuskanavia
Talouden demokraattisesta suunnittelusta

Tutkimus: Hyvinvointi riippuu yhteiskunnallisesta asemasta

Yksilön hyvinvointi riippuu pitkälti yhteiskunnan rakenteista ja yhteiskunnallisesta asemasta, selviää Kelan uudesta tutkimuksesta.
Hyvinvointi on merkittävässä määrin riippuvainen yksilön yhteiskunnallisesta asemasta ja asuinmaan hyvinvointipoliittisesta mallista. Eri maaryhmien välillä on selvää vaihtelua siinä, miten hyvinvoinnin edellytykset jakautuvat. Tutkimuksessa hyvinvointia tarkastellaan neljän osa-alueen avulla. Osa-alueet ovat taloudellinen niukkuus, sairaus, yhteiskunnallinen pessimismi ja sosiaalinen arvostus. 
(...)Tarkasteltavat maat on jaettu viiteen eri ryhmään hyvinvointipoliittisen mallin perusteella. Ryhmät ovat itäeurooppalainen, pohjoismainen, anglosaksinen, mannereurooppalainen ja eteläeurooppalainen malli. 
(...)Köyhyys synkistää tulevaisuudennäkymiä lähes kaikissa maaryhmissä, kun taas maahanmuuttajat ovat yleensä vähemmän pessimistisiä. Köyhyys, työttömyys ja yksinäisyys ovat yhteydessä vähäiseen sosiaaliseen arvostukseen.
Tutkimuksessa todettiin, että pohjoismainen sosiaalipoliittinen malli näyttäytyy onnistuneen verrattain hyvin kansalaisten hyvinvoinnin takaajana. Pohjoismaisessa mallissa hyvinvointivajeet ovat verrattain harvinaisia lähes kaikilla osa-alueilla tarkasteltuna. Hyvinvointivajeella tarkoitetaan puutetta jollain hyvinvoinnin rakentumiselle merkittävällä osa-alueella. Hyvinvointivajetta voivat aiheuttaa muun muassa huono fyysinen terveys tai huono ravinto.

Tutkimuksen mukaan kuitenkin myös pohjoismaisissa hyvinvointivaltiojärjestelmissä työttömyys on keskeinen hyvinvoinnin uhkatekijä ja etenkin köyhyys altistaa merkittävästi terveysongelmille.

Lue myös:

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää: osa 1
YLE: "Terveyden eriarvoisuus kasvussa"
YLE: Rikkaiden ja köyhien terveyserot Suomessa länsimaiden jyrkimpiä
Talouselämä: Rikas elää 12 vuotta pidempään kuin köyhä
Taloussosiologi: Suomi on luokkayhteiskunta

HS: Joka toisen lääketieteen opiskelijan isä tienaa hyvin

Helsingin Sanomat uutisoi opetusministeriön selvityksestä, jossa tutkittiin korkeakouluopiskelijoiden vanhempien varallisuutta ja yhteiskunnallista asemaa.
"Lähes joka toisen lääketiedettä opiskelevan isä kuuluu Suomen parhaiten ansaitsevaan kymmenykseen, käy ilmi opetusministeriön selvityksestä. Melkein yhtä usein suurituloisimpaan kymmenykseen kuuluvat myös oikeustieteellisessä ja kauppatieteellisessä korkeakoulututkintoa tekevien isät. Vähiten hyvätuloisia isiä on terveystieteitä yliopistossa opiskelevien joukossa.

Lähes neljällä kymmenestä kandidaatin tai maisterin tutkintoon tähtäävästä opiskelijasta on isä, joka kuuluu eniten ansaitsevaan kymmenykseen.

"Vanhempien tuloilla näyttää olevan merkittävä yhteys siihen, millainen lapsen koulutuspolusta tulee", sanoo neuvotteleva virkamies Ville Heinonen opetusministeriöstä."
Olemme kirjoittaneet blogissamme usein koulutuksen ja yhteiskunnallisen aseman periytymisestä sekä sitä selittävistä tekijöistä. Huomionarvoisia ovat esimerkiksi tutkimukset, joissa on havaittu köyhyyden ehkäisevän lapsen mahdollisuuksia kasvaa geneettisen potentiaalinsa mahdollistamalla tavalla sekä tutkimus, jossa havaittiin köyhyydessä elämisen haittaavan lapsen hippokampuksen alueen kehittymistä. Hippokampuksen alue on vastuussa muistista, oppimiskyvystä ja stressinhallinnasta, jotka kaikki vaikuttavat merkittävästi lapsen koulu- ja opiskelumenestykseen.

Sen lisäksi, että perhetausta vaikuttaa yksilöihin fysiologisella ja psykologisella tasolla, ovat useat koulumenestystä selittävät sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät myös hyvin tiedossa. Lapsi perii vanhemmiltaan erilaisia sosiaalisia ja kulttuurisia pääomia, jotka vaikuttavat hänen pärjäämiseensä sekä koulussa että myöhemmin työelämässä ja yhteiskunnassa ylipäätänsä. Kodin ilmapiiri muokkaa voimakkaasti lapsen minäkuvaa ja kouluasenteita. Kun esimerkiksi kodin arvomaailma ja kielellinen kulttuuri tukevat lapsen pärjäämistä ja viihtymistä koulussa, johtaa tämä parempiin oppimistuloksiin. Koulutussosiologit puhuvat ilmiön yhteydessä ns. koulunsiedosta. Korkeasti koulutetusta perheestä tulevalla lapsella on paremmat valmiudet pärjätä koulussa eikä lapsi pidä koulua niin ikävänä paikkana.

Lue myös:

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää
HS: Köyhyys heijastuu kouluun
HS: Köyhyys periytyy yhä näkyvämmin
Taloussanomat: Perhetausta vaikuttaa nuorten työttömyyteen
Taloussanomat: Perhetaustat syynä nuorten köyhyyteen
Taloussosiologi: Suomi on luokkayhteiskunta

HS: Yksityiset hoivayhtiöt hakevat kasvua lastensuojelusta

Helsingin Sanomat:
Lasten huostaanotto on Suomessa noin 620 miljoonan euron liikeala. Alan markkinoista ovat nappaamassa entistä suurempaa siivua ulkomaalaisten pääomasijoittajien omistamat sosiaali- ja terveysalan yhtiöt. Etenkin Mehiläinen, Attendo, Mikeva ja Mainio Vire pyrkivät kasvuun alalla.

Terveysjätit hakevat kasvua perustamalla uusia yksiköitä, osallistumalla kuntien kilpailutuksiin ja tekemällä yritysostoja.
Useat Helsingin Sanomien haastattelemat alan yrittäjät kertovat, että he ovat saaneet ostotarjouksia pääomasijoittajien omistamilta yhtiöiltä.
Lue myös:

YLE: Huostaanotoista on tullut kasvubisnes
HS: Valtion ostaman työterveyshuollon hinta noussut rajusti
HS: Terveydenhuoltoyritykset käyttävät halpaa työvoimaa
YLE: Kansainväliset sijoittajat tahkoavat rahaa Suomen terveydenhoidossa
Marjut Lindberg: Hoitoa ja palveluita yksityistetään hivuttamalla

Taloussanomat: Talouden löylykisa onkin vikatikki

Taloussanomien toimittaja Jan Hurri kirjoittaa (14.10.) leikkauspolitiikan seurauksista.
Talouskasvu hidastuu kautta EU-maiden, ja talouden ammattiennustajat ovat syksyn mittaan korjanneet ennusteitaan yhä vaisummiksi. Yksi tärkeä syy ennusteiden korjauksiin entistä vaisummiksi ovat julkisen talouden vyönkiristykset.

Tällaisissa oloissa julkisen talouden vyönkiristykset eivät hevin tuota toivottuja tuloksia. Tavoitteet päinvastoin karkaavat, kun alijäämien ja velkaisuuden supistamiseksi toteutetut toimet supistavat taloutta enemmän kuin alijäämiä tai velkoja.

Näin alijäämäisyyden ja velkaisuuden suhdeluvut ja absoluuttisetkin vaje- ja velkamäärät kasvavat eivätkä suinkaan supistu niin kuin oli tarkoitus.
Artikkelissa Hurri kuvaa, kuinka jo taloustieteen perusyhtälöt auttavat arvioimaan leikkauspolitiikan seurauksia.
(T)alouspolitiikan toimia ja niiden tuloksia on mahdollista tarkastella myös kansantalouden tilinpidon ja laskennon keinoin ottamatta minkäänlaista kantaa talouspolitiikan aatteisiin tai värisävyihin.

Tällaisella viileällä tarkastelutavalla ilmenee esimerkiksi seuraava seikka:

Jos kansantalouden kaikki kolme keskeistä kysynnän lähdettä, yksityinen talous, julkinen talous ja ulkoinen talous (=nettovienti), samaan aikaan lisäävät säästöjään ja supistavat kysyntää, ei näiden summana kokoon kertyvä kokonaiskysyntä voi muuta kuin supistua.

Tämä ei ole aatteellinen julkilausuma tai poliittinen kannanotto vaan tilinpidollinen tosiseikka. 
Yksinkertaisimmillaan tämä talouden perusmekanismi voidaan summata seuraavasti: laskusuhdanteessa kokonaiskysynnän väheneminen kannustaa yrityksiä vähentämään tuotantoa ja työllistämään vähemmän, koska nyt on odotettavissa, etteivät ne saa tuotteitaan myydyksi yhtä hyvin kuin ennen. Kun yritykset vähentävät tuotantoa, tämä vähentää kokonaiskysyntää entisestään ja vahvistaa kierrettä. Tämän vuoksi julkisen kulutuksen leikkaaminen laskusuhdanteessa pahentaa tilannetta, koska se edesauttaa kokonaiskysynnän pienenemistä ja täten pahentaa laskusuhdannetta. Julkista kulutusta lisäämällä taas on mahdollista paikata markkinamekanismien heikkouksia, kasvattaa kokonaiskysyntää ja yrittää kääntää talouden suunta noususuhdanteiseksi.

Leikkauspolitiikan seurauksia voidaan tarkastella myös historian valossa. Kuten olemme kirjoittaneet, leikkauspolitiikka ei ole aikaisemminkaan auttanut saamaan kansantalouksia kasvu-uralle.

On myös tärkeää huomata, että markkinat ovat rakenteellisesti alttiita äärimmäiselle epävakaudelle. Niihin jatkuvasti vaikuttavat kilpailuun ja hintojen vääristyneisyyteen liittyvät epävakauttavat voimat - joita kannustaa markkinatoimijoiden täysin rationaalinen toiminta - ajavat markkinoita erityyppisiin ongelmatilanteisiin. Yksinä esimerkkeinä tästä ovat massiivista tehottomuutta synnyttävät hintakuplat ja taantumat.

Lue myös:

New Economics Foundation: Leikkauspolitiikka ei auta
Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä
Weisbrot: Latvian kutsuminen leikkauspolitiikan "menestystarinaksi" harhaanjohtavaa

Vihreä Lanka: Lama ei ole tehokas keino vähentää päästöjä

Vihreä Lanka kirjoittaa Oregonin yliopiston professori Richard Yorken tutkimuksesta, jonka mukaan taloudellinen taantuma ei vähennä päästöjä samassa suhteessa kuin talouden kasvu.

Yorkin tekemien mallinnusten perusteella talouden (bkt) kasvaessa yhden prosentin päästöt kasvavat 0,73–0,75 prosenttia. Taantumassa, talouden supistuessa yhden prosentin, päästöt pienenevät vain 0,35–0,43 prosenttia.
(...)Yorkin mukaan päästökehitystä arvioitaessa ei tulisi tuijottaa pelkkää bruttokansantuotteen tasoa vaan huomioida sen kehitystä tarkemmin.

Lue myös:

YLE: Nykyinen ilmastonmuutos on poikkeuksellinen

HS: Firma riisti kymmeniä siivoojia

Helsingin Sanomat uutisoi tapauksesta, jossa espoolainen siivousfirma oli riistänyt ulkomaalaisia työntekijöitään.
Es­poo­lai­sen sii­vous­fir­man toi­mi­tus­joh­ta­ja ja kak­si työn­joh­ta­jaa tuo­mit­tiin ul­ko­maa­lais­ten työn­te­ki­jöi­den oi­keuk­sien pol­ke­mi­ses­ta ja ta­lou­del­li­ses­ta riis­tä­mi­ses­tä.

Kie­li­tai­dot­to­mat työn­te­ki­jät sai­vat palk­kaa al­le alan mi­ni­mi­pal­kan (...) Uh­rei­na oli 30 sri­lan­ka­lais­ta, nel­jä ma­rok­ko­lais­ta ja yk­si in­tia­lai­nen työn­te­ki­jä. He ei­vät saa­neet il­ta- ja yö­li­siä bus­si­va­ri­koi­den sii­voa­mi­ses­ta.

Työn­te­ki­jät ei­vät tun­te­neet Suo­men la­ke­ja, työn­an­ta­jan vel­vol­li­suuk­sia tai oi­keuk­siaan työn­te­ki­jöi­nä. Työ­so­pi­muk­set oli­vat suo­mek­si, ei­vät­kä työn­te­ki­jät ym­mär­tä­neet nii­tä.

Työn­te­ki­jöi­den oles­ke­lu­lu­pa oli kiin­ni työ­pai­kas­ta. Fir­man toi­mi­tus­joh­ta­ja to­dis­ti, et­tä yri­tys oli alal­la käy­tän­nös­sä mo­no­po­lia­se­mas­sa.
Vaikka esimerkki on äärimmäinen, havainnollistaa se kuitenkin nykytalouden rakenteellisia valtaeroja työntekijöiden ja työnantajien välillä. Neuvoteltaessa työntekijöiden palkkauksesta, työn luonteesta ja sen tekemisen ehdoista sekä siitä saatavasta korvauksesta on työnantaja lähes poikkeuksetta vahvemmassa asemassa neuvottelupöytään istuttaessa.

Työntekijä on sitä heikommassa asemassa suhteessa työnantajaan mitä helpommin kyseinen työntekijä on vaihdettavissa toiseen eli mitä enemmän kyseisestä työpanoksesta on ylitarjontaa. Tällöin työnantajan on aina helppo löytää joku toinen työntekijä, joka suostuu tekemään työn halvemmalla ja heikommin sopimusehdoin. Työntekijän taas on vaikeampi löytää toinen työnantaja, joka maksaisi työstä parempaa hintaa. Tästä johtuen markkinoilla on taipumus ajaa tämänkaltaisen työn tekijöiden palkkoja alas.

Tämän kapitalististen markkinatalouksien rakenteellisen valtavinouman korjaamiseksi ovat työntekijät monissa maissa järjestäytyneet ammattiliittoihin ja vaatineet kollektiivisia palkkojen ja työehtojen neuvotteluja. Lisäksi hallitukset ovat säätäneet erilaisia minimipalkkalakeja, jottei markkinat ajaisi vähäistä koulutusta ja erikoistumista vaativan työn hintaa - eli siitä työntekijälle maksettavaa palkkaa - liian alas.

Suomessakin on esitetty vaatimuksia siirtymisestä enemmän kohti työpaikkakohtaista palkka- ja työsopimusneuvottelujen käytäntöjä. Toteutuessaan tämä saattaisi työntekijät entistä heikompaan asemaan suhteessa työnantajiin sekä heikentäisi heidän sopimusehtojaan ja palkkatasoaan. Tämä pätisi kaikista voimakkaimmin sellaisten työntekijöiden kohdalla, jotka jo työskentelevät matalapalkkaisilla aloilla, joilla työn tekijöistä on ylitarjontaa suhteessa vapaisiin työpaikkoihin.

On myös huomattava, että jo alkuperäinen asetelma - eli jako työntekijöihin ja työnantajiin - on hyvin ongelmallinen tasavertaisten taloudellisten lähtökohtien ja taloudellisen vapauden näkökulmasta. Valta- ja omistussuhteet vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka paljon eri yksilöillä on mahdollisuuksia vaikuttaa työn tekemisen ehtoihin eli heidän taloudellista vapauttaan rajoittaviin tekijöihin.

Lisäksi kapitalistisissa markkinatalouksissa se, kuka päätyy työnantajaksi tai työntekijäksi ei määräydy sattumanvaraisesti tai täysin ihmisten omien mieltymyksien mukaisesti. Työnantajaksi pääseminen edellyttää pääomia, johin ihmisillä on lähtökohtaisesti erilaiset mahdollisuudet päästä käsiksi, johtuen yksilöiden välisistä eroista suhteessa varallisuuteen, tietotaitoon, yhteiskunnalliseen valtaan ja sosiaalisiin verkostoihin.

Rikkaammista taustoista tulevien on helpompi saada tarvittavia pääomia työnantajaksi ryhtymiseen ja heidän sosiaaliset verkostonsa helpottavat työelämän hierarkiassa kipuamista tai itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtymistä. Köyhemmistä taustoista tulevien on taas monessa tilanteessa taloudellisesti edullisempaa ryhtyä työntekijäksi jonkun toisen palvelukseen kuin maksaa korkea hinta oikeudesta hallita omaa työtään.

Lue myös:

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää
YLE: Ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö lisääntyy Suomessa
TS: Tällaista on työelämä Suomessa pahimmillaan

YLE: Islannista oppia – lamassa ei kannata hylätä heikoimpia

YLE uutisoi Yhteiskuntapolitiikka-lehden artikkelista, jossa käsiteltiin Islannin selvitymistä talousromahduksesta.
Talousromahduksen kärsinyt Islanti on käyttänyt toipumiseensa aktiivista sosiaaliturvaa. Vuoden 2008 talousromahduksen jälkeen Islanti ei leikannut julkisia menoja niin rankasti kuin jotkut kansainväliset rahoittajat neuvoivat, sanoo artikkelin kirjoittaja, tutkimusprofessori Jussi Simpura Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

(...) Islannissa toki tehtiin tuskallisia kiristyksiä julkisiin menoihin, mutta niitä kohdennettiin lievempinä heikoimmassa asemassa oleviin, jotta ei vietäisi tulevaisuudennäkymiä. Erilaiset Islannin väestöä ja taloutta kuvaavat tunnusluvut vaikuttavat nyt neljän vuoden kuluttua jo kohtuullisilta (...) Työttömyys on kasvanut pari prosenttiyksikköä lamaa edeltävästä ajasta. Kaikkien tulot ovat pudonneet, mutta vähiten pienituloisimmalla kymmeneksellä, ja tuloerot ovat tasoittuneet.

Lue myös:

Taloussanomat: Islanti osoittautumassa ihannevelalliseksi
IMF: Islanti teki oikein antaessaan pankkien ja sijoittajien kärsiä
Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä
Ha-Joon Chang: Leikkauspolitiikka ei ole koskaan toiminut
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle

YK: Tuloerojen tasaaminen edesauttaa taloudellista kasvua

YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi UNCTAD:in tuore raportti suosittelee tuloerojen tasaamista talouden kasvun ja taloudellisen kehityksen turvaamiseksi etenkin kehittyvissä maissa.

Raportin mukaan progressiivinen verotus ja julkisen kulutuksen kasvattaminen voivat edesauttaa talouden kasvua lisäämällä talouden kysyntää. Pitkällä aikavälillä noussut talouden kysyntä lisää yritysten investointihalukkuutta ja lisää kannustimia innovaatioihin sekä työpaikkojen luomiseen.

Raportti suosittelee maiden käyttävän tulojen tasaamiseen niin aktiivista vero- kuin työmarkkinapolitiikkaakin. 

Raportissa todetaan, että viimeaikainen taloudellinen kehitys sekä maiden sisällä että niiden välillä on kuitenkin ollut päinvastainen - tuloerot ja niihin liittyvät moninaiset ongelmat ovat kasvaneet.

Lue myös:

KU: Kapitalismin kriisi aktivoi muutosvoimia

Toimittaja Elias Krohn haastatteli Kansan Uutisten viikkolehteen Parecon Finlandin puhujavieraana Suomessa ollutta taloustieteen emeritusprofessori Robin Hahnelia.

Lisäksi Krohn käy artikkelissaan läpi Hahnelin juuri suomeksi julkaistun kirjan Kilpailusta yhteistyöhön - kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää päälinjauksia.
Kun Hahnel vieraili syyskuun alkupuolella Suomessa kirjansa Kilpailusta yhteistyöhön – Kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää suomennoksen julkistamisen yhteydessä, sadat ihmiset tulivat kuuntelemaan häntä luento- ja keskustelutilaisuuksiin. Samoin kävi Ruotsissa, jossa hän vieraili ensin.

(...) Hahnel argumentoi viime kädessä koko kapitalismin kumoamisen puolesta, koska se ei hänen mukaansa pysty toteuttamaan kestäviä taloudellisen oikeudenmukaisuuden periaatteita ja tuottaa esimerkiksi sellaista epätasapainoa, joka ilmenee nyt finanssi- ja eurokriiseinä.

(...) Hahnel käsittelee kirjassaan laajasti kapitalismin vaihtoehtoja. 1900-luvun kommunismin hän tyrmää epädemokraattisena. Hän kuitenkin epäilee keskusjohtoisen suunnittelun toimivuutta ja tehokkuutta siinäkin tapauksessa, että se perustuisi demokraattiseen hallintoon. Ylhäältäpäin johdettu talous ei hänen mukaansa mahdollista riittävästi kansalaisten osallistumista itseään koskevaan päätöksentekoon ja tekee heistä apaattisia.
Robin Hahnelin haastattelusta on julkaistu Kansan Uutisten sivuilla lyhennetty versio, ja se on luettavissa Parecon Finlandin blogissa kokonaisuudessaan. Haastattelusta julkaistiin laajempi versio painetussa muodossa Kansan Uutisten Viikkolehdessä 28. syyskuuta.

Kapitalismin kriisi aktivoi muutosvoimia
Teksti: Elias Krohn

Yhdysvaltalainen emeritusprofessori Robin Hahnel on yksi harvoista taloustieteilijöistä, jotka ottavat kantaa koko nykyistä talousjärjestelmää vastaan. Siksi hän on joutunut kohtaamaan hämmennystä ja vaientamista.

Vaikka median ja monien kollegojen silmissä Robin Hahnel on outo lintu, hänen ajatuksensa ja tutkimustuloksensa ovat herättäneet runsaasti kiinnostusta. Kun Hahnel vieraili syyskuun alkupuolella Suomessa kirjansa Kilpailusta yhteistyöhön – Kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää suomennoksen julkistamisen yhteydessä, sadat ihmiset tulivat kuuntelemaan häntä luento- ja keskustelutilaisuuksiin. Samoin kävi Ruotsissa, jossa hän vieraili ensin.

Hahnelia kiinnosti kuulla, mitä ruotsalaiset ja suomalaiset ajattelevat hyvinvointivaltioidensa tilasta. Ihmisistä tuntuu, että hyvinvointivaltio on rapistunut, ja he ovat pettyneitä mutta apaattisia, Hahnel kertoi vaikutelmistaan Viikkolehdelle vierailunsa lopulla.

– Päättäjät ovat kertoneet ihmisille, että hyvinvointivaltioon ei jostain syystä ole enää varaa ja että globaalissa taloudessa on mahdotonta pitää yllä sen tyyppistä kapitalismia.

Taloustieteellisesti on kuitenkin selvää, että skandinaavinen talousmalli on ollut tuottava. Siihen, mihin oli varaa 30 vuotta sitten, pitäisi olla varaa nytkin. Kyse täytyy olla prioriteettien muuttumisesta, Hahnel kommentoi.

Kapitalismi koveni uudelleen

Vasta suomennetussa teoksessaan Hahnel käy läpi 1900-luvun taloushistoriaa. Hän tarkastelee muun muassa meille läheisen ruotsalaisen sosiaalidemokratian ja hyvinvointivaltion kriisiä.

Jo 1970-luvun alussa liike-elämän tiukentaessa omaa etukamppailuaan sosiaalidemokraatit ottivat puolustuksellisen asenteen ja epäröivät uusia askelia. Puolueessa ei esimerkiksi lämmetty palkansaajakeskusliitto LO:n suunnitelmille laajentaa palkansaajarahastojen kautta työntekijöiden omistusta ja vaikutusvaltaa yrityksissä.

1980-luvulla sosiaalidemokraatit omaksuivat ”kolmannen tien” politiikan, purkivat pääoma-, raha- ja pörssimarkkinoiden säätelyn ja luopuivat valtiovallan tuesta solidaariselle palkkapolitiikalle. Suuntaus epäonnistui, kun odotettu talousmenestys jäi heikoksi, puolue kärsi pahan tappion vuoden 1991 vaaleissa ja koko yhteiskunnallinen ilmapiiri oikeistolaistui. Sosiaalidemokraatit ovat kuitenkin yhä paljolti samalla tiellä niin Ruotsissa kuin muuallakin. Tämä selittää osaltaan Hahnelin mainitsemaa prioriteettien muuttumista.

Kapitalismi, joka on Hahnelin kritiikin pääkohde, on koventunut eri puolilla maailmaa. Kirjassa kuvataan, kuinka pyrkimys kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa taittui 1980-luvulla ja eriarvoisuus alkoi kasvaa ennennäkemättömän nopeasti Yhdysvalloissa ja useimmissa muissa kehittyneissä talouksissa. Vuonna 1976 rikkain prosentti Yhdysvaltojen väestöstä omisti vajaat 20 prosenttia kaikesta omaisuudesta, mutta vuonna 1999 jo yli 40 prosenttia. Samoina vuosikymmeninä reaalipalkat laskivat, erityisesti pienituloisilla työntekijöillä, ja jäivät pahasti jälkeen työn tuottavuuden kasvusta samaan aikaan, kun suuryritysten voitot kasvoivat ennätyksellisiksi.

Eriarvoistumista perustellaan taloudellisella tehokkuudella ja sillä, että myös heikompiosaiset lopulta hyötyisivät. Hahnelin mukaan kummastakaan ei ole vakuuttavaa näyttöä, vaan monet todisteet viittaavat päinvastaiseen suuntaan, erityisesti Pohjoismaiden tasa-arvoisten talousjärjestelmien menestys.

Markkinahinta ei kerro kaikkea

Hahnel argumentoi viime kädessä koko kapitalismin kumoamisen puolesta, koska se ei hänen mukaansa pysty toteuttamaan kestäviä taloudellisen oikeudenmukaisuuden periaatteita ja tuottaa esimerkiksi sellaista epätasapainoa, joka ilmenee nyt finanssi- ja eurokriiseinä.

Niille, jotka puolustavat kapitalismia ihmisten vapaan sopimusoikeuden perusteella, hän huomauttaa, että kahden kauppa on miltei aina kolmannen korvapuusti. Markkinoiden niin sanotut ulkoisvaikutukset eivät hänen mukaansa ole poikkeus, kuten ekonomistit yleensä olettavat, vaan sääntö.

– Adam Smith kirjoitti markkinoiden näkymättömästä kädestä, mutta ulkoisvaikutukset johtavat siihen, että markkinat potkivat meitä näkymättömillä jaloillaan.

Esimerkiksi öljynporaus on saanut ansiottoman etulyöntiaseman verrattuna uusiutuviin energianlähteisiin, koska öljyn polttamisen merkittävät ympäristöhaitat tai uusiutuvien hyödyt eivät heijastu markkinahintaan. Oma lukunsa on vielä se, että öljyteollisuus on Yhdysvalloissa saanut valtavia verohuojennuksia ja ison jalansijan hallituksen virkamieskunnassa.

Miksi valtavirtaekonomistit sitten vähättelevät ulkoisvaikutuksia? Hahnel selittää tätä kahdella tavalla. Ensimmäinen on viehtymys yksinkertaisiin teoreettisiin malleihin.

– Jos annetaan ulkoisvaikutuksille tärkeä rooli, mikään ei enää toimi yksinkertaisesti. Johtopäätökset siitä, saammeko tehokkaita vai tehottomia tuloksia, muuttuvat hyvin sotkuisiksi. Mutta kapitalistinen maailma on hyvin sotkuinen.

– Pääsyy on kuitenkin se, että johtopäätös vapaiden markkinoiden tehottomuudesta olisi poliittisesti mahdoton hyväksyä maailmassa, jota markkinatalouden yritykset dominoivat. Jos yrittää näyttää tällaisia asioita, ei saa kovin hyvää vastaanottoa, Hahnel sanoo.

Occupy-liikkeessä potentiaalia

Hahnel käsittelee kirjassaan laajasti kapitalismin vaihtoehtoja. 1900-luvun kommunismin hän tyrmää epädemokraattisena. Hän kuitenkin epäilee keskusjohtoisen suunnittelun toimivuutta ja tehokkuutta siinäkin tapauksessa, että se perustuisi demokraattiseen hallintoon. Ylhäältäpäin johdettu talous ei hänen mukaansa mahdollista riittävästi kansalaisten osallistumista itseään koskevaan päätöksentekoon ja tekee heistä apaattisia.

Hahnelin oma vaihtoehto on libertaarisen sosialismin traditioon nivoutuva osallisuustalous, jonka suuntaviivoja hän on pitkään kehitellyt yhdessä yhteiskuntafilosofi Michael Albertin kanssa. Se perustuu toisaalta työntekijöiden ja toisaalta kuluttajien demokraattisiin yhdistyksiin, jotka suunnittelevat tuotantoa ja kulutusta tiettyjen sääntöjen mukaan. Paikallisilla yhteisöillä on keskeinen rooli, mutta ne muodostavat myös suurempia yhteenliittymiä.

Vaikka Hahnelilla on pitkälle kehitelty oma visionsa, hän korostaa yhteistyötä eri muutosvoimien kesken, vähittäistä muutosprosessia ja osallistumista ajankohtaisiin reformistisiin kamppailuihin. Hän ei usko siihen, että kapitalismiin olisi kylvetty sen oman tuhon siemen. Vaikka kriisit eivät itsessään tuhoa kapitalismia, ne voivat aktivoida muutosvoimia. Hahnel on tyytyväinen erityisesti Wall Streetiltä alkaneen Occupy-liikkeen nousuun.

– Kun talouskriisi iski vuonna 2008, ihmiset vaikuttivat kovin hiljaisilta. Sittemmin Occupy-mielenosoituksissa on ollut kymmeniätuhansia ihmisiä. Joukossa on uusia ihmisiä, jotka eivät ole aiemmin osallistuneet protesteihin. Tässä on suuri potentiaali, Hahnel uskoo.

Robin Hahnel: Kilpailusta yhteistyöhön – Kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää. Suomentanut Arvi Tamminen. Like & Rauhanpuolustajat, Pystykorvakirja 2012, 439 sivua.

"Ekologisesta paikallistaloudesta" saatavilla e-kirjana

Parecon Finlandin julkaisusarjan toinen artikkeli, Robin Hahnelin Ekologisesta paikallistaloudesta, on saatavissa nyt myös iPadille interaktiivisena e-kirjana. Hahnel kartoittaa artikkelissaan kahden vaihtoehtoisen talousmallin, paikallistalouden ja osallisuustalouden, yhtäläisyyksiä ja eroja. Hahnel pyrkii artikkelillaan rakentamaan pohjaa eri vaihtoehtojen kannattajien keskinäiselle yhteistyölle ja rakentavalle ajatustenvaihdolle.

Lataa e-kirja ilmaiseksi täältä.

The Atlantic: Veronkevennykset eivät johda talouskasvuun

Veronkevennykset eivät nosta taloutta automaattisesti kasvu-uralle, kirjoittaa The Atlantic. Lehden mukaan verojen alentamisen ja talouskasvun suhde ei ole lainkaan selvä, eikä verojen alentamisen voida päätellä johtaneen talouskasvuun ainakaan Yhdysvalloista käytettävissä olevan datan perusteella. Tutkimuksessa tarkasteltava ajanjakso ulottui vuodesta 1987 vuoteen 2012.

Tilastojen mukaan veronkevennykset ovat kuitenkin johtaneet tulojen epätasa-arvon kasvuun. Artikkelin mukaan Yhdysvaltojen suurituloisimpien keskimääräinen veroaste on laskenut melko tasaisesti vuodesta 1945, ja samanaikaisesti heidän osuutensa kansantulosta on kasvanut merkittävästi.

Artikkelin lopussa todetaankin yhteenvetona, että historian perusteella johtopäätökset ovat selkeät: veronalennukset eivät välttämättä johda talouskasvuun, mutta aineiston valossa ne ovat johtaneet yhä suurempaan tulojen epätasa-arvoon.

New Economics Foundation: Leikkauspolitiikka ei auta

Ekonomi James Meadway kirjoittaa leikkauspolitiikan järjettömyksistä arvostetun brittiläisen ajatushautomo New Economics Foundationin blogissa. Vaikka kirjoitus on suunnattu brittiläiselle yleisölle, sopii sen sanoma myös Suomeen.

Meadway toteaa kirjoituksessaan, kuinka leikkauspolitiikka ei ole ikinä toiminut, eikä tule ikinä toimimaan. Syy on selkeä: leikkaukset heikentävät talouden kysyntää, joka puolestaan heikentää yritysten investointeja ja kannustaa henkilöstövähennyksiin. Nämä toimet puolestaan pienentävät talouden kysyntää entisestään ja kierre on valmis. Iso-Britannian valtion tulisikin Meadwayn mukaan ottaa markkinoilta halpaa lainaa varmistaakseen kansantalouden toiminnan:
Government spending cuts reduce demand in the economy. As it reduces its spending, businesses sell less. As businesses sell less they, too, make cuts in spending to reduce costs. They cut wages and make redundancies. Those on reduced incomes or pushed into unemployment also spend less. A vicious circle is set in train. Any economic textbook will tell you this - it is called the multiplier effect.
Lue myös:

Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä
Ha-Joon Chang: Austerity has never worked
Robin Hahnel: Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu

Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä

Professori Alexander Stille kirjoittaa Project Syndicate -sivustolla harvemmin tutkitusta yhteydestä hitaan kasvun ja epätasaisen tulonjaon välillä. Stille viittaa kirjoituksessaan ranskalaisen ekonomistin, Thomas Pikettyn tutkimuksiin. Piketty tarkasteli ajanjaksoja ranskalaisessa yhteiskunnassa 1820-luvulta aina tähän päivään saakka ja sai mielenkiintoisia tuloksia: mitä suurempi osa kansantuotteesta oli perittyä omaisuutta, sitä hitaampaa oli kasvu.

Professori Stille viittaa tekstissään myös Joseph Stiglitzin havaintoihin hitaan kasvun ja epätasa-arvon yhteydestä. Taloustieteen nobelisti Stglitzin mukaan epätasa-arvo aiheuttaa hitaan kasvun. Kun epätasa-arvo mahdollistaa tiettyjen väestöryhmien voimakkaamman kuulemisen, myös valtiollinen järjestys asettuu tukemaan varakkaiden taloudellisia etuja. Stille nostaa esille myös taloustieteilijä Ilyana Kuziemkon havainnot, jonka mukaan tapahtumat kulkisivat päinvastaiseen suuntaan: hidas kasvu aiheuttaa tuloeroja.

Vaikka suunta ei ole selkeä, on selkeää yhteyttä näiden kahden yhteiskunnallisen ilmiön välillä kuitenkin havaittavissa. Kirjoituksensa lopussa Stille lainaakin Stiglitziä, joka nostaa esille pohjoismaisten talouksien onnistumiset lähihistoriassa. Pohjoismaissa on onnistuttu yhdistämään taloudellinen kasvu ja taloudellinen tasa-arvo, ja tämä voisikin olla ulospääsy myös nykyisestä taloudellisesta umpikujasta.

Lue myös:

Stiglitz: The price of Inequality

Kilpailusta yhteistyöhön -teos julkaistu suomeksi

Robin Hahnelin teos Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää on julkaistu suomeksi. Teoksen hinta on 35 euroa, ja Robin Hahnelin Suomen vierailun tilaisuuksien yhteydessä kirjaa voi ostaa alennettuun hintaan 30 eurolla. Tilaisuuksien ajankohdat löydät sivuiltamme.

Kilpailusta yhteistyöhön -teoksen kuvaus:
Hyvinvointivaltiot ovat taanneet ennennäkemättömän tasavertaista kehitystä ja hyvinvointia kansalaisilleen, mutta hyvinvointirakenteita ollaan vauhdilla purkamassa. On pohdittava uudestaan, miten ymmärrämme taloudellisen oikeudenmukaisuuden, vapauden ja demokratian. Taloustieteen emeritusprofessori Robin Hahnel käy laajaa tunnustusta saaneessa teoksessaan läpi hyvinvointivaltioiden taloushistoriaa ja rakentaa havainnollisesti kuvaa siitä, millaisten valintojen kautta nykytilanteeseen on päädytty. Hahnel esittelee teoksessa myös yhteiskuntafilosofi Michael Albertin kanssa kehittämänsä osallisuustalouden idean suuntaviivat tarjotakseen hyödyllisiä työkaluja nykytalouden ongelmien tarkempaan tunnistamiseen ja korjaamiseen. Kirja haastaa pohtimaan nykytalouden polttavia kysymyksiä: Miksi hyvinvointivaltion kehitys pysähtyi? Tarjoaako nykyinen talous kaikille vapautta? Minkälaisilla lyhyen ja pitkän aikavälin uudistuksilla taloudesta voitaisiin tehdä oikeudenmukaisempi ja demokraattisempi? 
Emeritusprofessori Robin Hahnelin (s. 1946) teos Kilpailusta yhteistyöhön on kriittisen kansantaloustieteen klassikko, joka on erittäin ajankohtainen nykyistä talouskriisiä ajatellen. Hahnelilta on aiemmin julkaistu suomeksi hieman teoreettisempi Poliittisen taloustieteen aakkoset, jossa hän analysoi ja opettaa lukemaan taloutta osana poliittista ja yhteiskunnallista toimintaa.

Apple vastaan Samsung ja markkinoiden tehottomuus

Älypuhelimia valmistavien suuryritysten Applen ja Samsungin välillä käyty patenttioikeudenkäynti on kerännyt runsaasti mediahuomiota. Maailman suurimmaksi yksityisyritykseksi viime vuosina noussut Apple syytti Samsungia laitteidensa ja ohjelmistojensa kopioimisesta ja Samsung puolestaan väitti Applen rikkoneen heidän omistamiaan verkkotekniikkapatentteja. Yhdysvalloissa pidetty oikeudenkäynti päättyi lopulta Applen selvään voittoon, sillä oikeus katsoi Samsungin rikkoneen lähes kaikkia Applen oikeudenkäynnissä listaamia patentteja, kun taas Samsungin esittämät syytökset todettiin perusteettomiksi. Paljon on kirjoitettu oikeudenkäynnin yksityiskohdista ja siitä, minkälainen vaikutus oikeuden päätöksellä on kuluttajille ja matkapuhelinmarkkinoille ylipäätään. Tapausta voidaan tarkastella myös laajemmasta näkökulmasta: korkean profiilin esimerkkinä siitä, kuinka markkinatalouksissa esiintyy tarpeetonta rakenteellista tehottomuutta.

Ennen lähempää tarkastelua on hyvä käydä läpi kansantalouden tehokkuuteen liittyviä yleisiä käsitteitä. Taloudessa voi esiintyä dynaamista tai staattista tehottomuutta. Dynaamisella tehottomuudella tarkoitetaan sitä, kun talouden rakenteet eivät jostain syystä kannusta innovoimaan eli kehittämään esimerkiksi uusia tehokkaampia tuotantomenetelmiä. Staattisella tehottomuudella puolestaan tarkoitetaan sitä, kun taloudessa uudet kehitetyt innovaatiot eivät leviä laajalle koko teollisuudenalan käyttöön nopeasti, vaan jäävät vain harvojen tuottajien käyttöön. Tällöin menetetään runsaasti tuotantopotentiaalia, joka olisi saavutettu käyttämällä tehokkaampia menetelmiä alan kaikissa yrityksissä.

Millä tavoin edellämainittu Applen ja Samsungin patenttiriita sitten liittyy kansantaloudelliseen tehottomuuteen? Markkinatalouksissa on sisäänrakennettuna hankala ristiriita dynaamisen ja staattisen tehokkuuden välillä. Laajat patentti- ja tekijänoikeusjärjestelmät on luotu alunperin suojelemaan innovatiivisia yrityksiä armottomalta markkinakilpailulta, joka nopeasti levittäisi kilpailijoiden kopioinnin ja emuloinnin kautta uudet innovaatiot muihin alan yrityksiin. Teknologiateollisuudessa esimerkiksi ohjelmistojen kohdalla tilanne korostuu, sillä esimerkiksi vuosia kehitellyn ja hiotun ohjelmiston koodi voidaan nopeasti ja suhteellisen vaivattomasti kopioida ja ottaa kilpailevissa tuotteissa käyttöön – jos ei tätä työtä suojata erilaisin tekijänoikeussopimuksin.

Nämä patentit suojelevat tarkoituksensa mukaisesti ainakin jossain määrin innovaatioita ja näin ollen lisäävät kannustimia uusien tehokkaampien toimintatapojen ja parempien tuotteiden kehittämiseen. Ongelmana on kuitenkin, että nämä patenttisopimukset heikentävät samaan aikaan staattista tehokkuutta rajoittamalla innovaatioiden leviämistä muualle talouteen. Tämä ristiriita näkyy selvästi myös Applen ja Samsungin esittämissä kannoissa oikeudenkäynnin aikana ja sen jälkeen. Apple on painottanut innovaatioiden tukemisen tärkeyttä ja sitä, kuinka toisten kehittämien ideoiden kopioiminen on väärin. Samsung taas on pyrkinyt vetoamaan kuluttajiin viestimällä, että Applen patentit rajoittavat muiden matkapuhelinvalmistajien toimintaa ja nostavat myös puhelimien hintoja.

Markkinaintoilijoiden utopistisissa kuvitelmissa markkinat tarjoavat sekä voimakkaita kannustimia innovaatioiden kehittämiseen että puitteet innovaatioiden nopeaan leviämiseen. Tosielämän markkinoita tarkastellessa esimerkiksi patenttijärjestelmien kautta tämä käsitys osoittautuu kuitenkin harhakuvitelmaksi. Suuren mittaluokan patenttiriidat kuvaavat hyvin sitä, kuinka markkinajärjestelmissä joudutaan väkisinkin heikentämään joko staattista tehokkuutta laajojen patenttioikeuksien seurauksena tai dynaamista tehokkuutta suojelemattomien innovaatioiden takia. On myös tärkeää huomata, että jo mittavat oikeudenkäynnit itsessään sitovat huomattavia määriä resursseja ja lisäävät byrokratiaa, mikä kasvattaa tehottomuutta entisestään.

Lue myös:

Patenteista ja markkinoiden tehottomuudesta