Taloussanomat: Talouskriisi lisännyt rötöstelyä yrityksissä

Taloussanomat:
Talouskriisi on lisännyt väärinkäytöksiä yrityksissä. Ernst & Youngin tutkimuksen mukaan 20 prosenttia eurooppalaisten yritysten työntekijöistä hyväksyy korruption, mikäli se edesauttaa kauppojen syntymistä.

(...) – Taloudellisesti epävarmat ajat ovat lisänneet paineita yrityksen tuloksentekoon, mikä näyttäisi heijastuvan myös väärinkäytösten lisääntymiseen, kommentoi väärinkäytöksiin liittyvään neuvontaan erikoistunut Maria Rekola Ernst & Youngilta.
Uutisen esiinnostama ilmiö on tyyppiesimerkki tilanteesta, jossa markkinamekanismit ohjaavat ihmisiä toimimaan yhteiskunnallisesti haitallisella tavalla. Tulosvastuu ja markkinakilpailu ajavat yrityksiä omaksumaan monenlaisia strategioita voittojen kasvattamiseksi. Monet näistä strategioista tehostavat yrityksen toimintaa ja ne voidaan siten katsoa olevan yhteisölle hyväksi.

Kuitenkin myös sellaiset strategiat, joista aiheutuu yhteisölle kustannuksia ja haittaa ovat yrityksille keino kasvattaa voittojaan. Tämänkaltainen taloudellinen toiminta aiheuttaa ulkoisvaikutuksia, jotka lankeavat kolmansien osapuolten maksettavaksi, mikä aiheuttaa tehottomuutta taloudessa. Lisäksi kyseessä olevassa tapauksessa korruption ja epäluottamuksen lisääntyminen aiheuttaa yhteisölle myös muutakin kuin taloudellista haittaa.

Markkinoista puhuttaessa nostetaan usein esille "näkymätön käsi", joka ohjaa omaa etuaan tavoittelevia yksilöitä toimimaan yhteiskunnallisesti hyödyllisellä tavalla parantaen näin talouden kokonaistehokkuutta ja yleistä hyvinvointia. Vähemmän tunnettu käsite on "näkymätön jalka", joka on edellä kuvatun ilmiön kääntöpuoli. Tämä tarkoittaa sitä, että markkinakilpailu saa taloudellista etuaan tavoittelevat yksilöt toimimaan tavalla, josta seuraa yhteisölle paljon harmia ja kustannuksia.

Taloussanomat 23.6.2011
"Pakko tehdä tulosta – rötöstely on ok"


Talouskriisi on lisännyt väärinkäytöksiä yrityksissä. Ernst & Youngin tutkimuksen mukaan 20 prosenttia eurooppalaisten yritysten työntekijöistä hyväksyy korruption, mikäli se edesauttaa kauppojen syntymistä.

Maailmanlaajuinen talouskriisi on lisännyt väärinkäytöksiä ja lahjontaa yrityksissä. Asia käy ilmi tilintarkastaja Ernst & Youngin Fraud Survey 2011 -tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan viidennes eurooppalaisten suuryritysten työntekijöistä hyväksyy rahan, lahjusten tai lahjojen tarjoamisen yhteistyökumppaneille kauppojen edistämiseksi. Vastaajista jopa 40 prosenttia koki, että liike-elämän korruptio ja lahjonta ovat lisääntyneet viimeisen kahden vuoden aikana talouskriisin myötä.

– Taloudellisesti epävarmat ajat ovat lisänneet paineita yrityksen tuloksentekoon, mikä näyttäisi heijastuvan myös väärinkäytösten lisääntymiseen, kommentoi väärinkäytöksiin liittyvään neuvontaan erikoistunut Maria Rekola Ernst & Youngilta.

Ernst & Youngin tutkimus on yhteneväinen toisen tilintarkastajan KPMG:n viime viikolla julkistaman tutkimuksen kanssa. KPMG:n mukaan rötökset yritysmaailman huipulla ovat lisääntyneet taantuman vuoksi.

– Tutkimuksemme perusteella voi sanoa, että eurooppalaisten yritysten ja erityisesti yritysjohdon tulisi kiinnittää enemmän huomiota eettisiin toimintatapoihin ja korruption kitkemiseen, Rekola sanoo Ernst & Youngin tutkimuksesta.

Vaikka 62 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että yritysmaailman lahjonta ja korruptio on yleistä omassa maassa, puolet vastaajista eivät nähneet ongelmien koskevan omaa liiketoimintasektoriaan.

Ernst & Youngin mukaan valmiimpia lahjuksia ollaan maksamaan Kreikassa ja Venäjällä. Norjassa vain kuusi prosenttia vastaajista ilmaisi olevansa valmis maksamaan lahjuksia. Nykyistä tiukempaa sääntelyä korruption ja väärinkäytösten kitkemiseksi kaivattiin talouskriisin pahiten höykyttämissä maissa, kuten Portugalissa, Irlannissa ja Kreikassa.