YLE: Mielenosoittajat vaativat Talvivaaran kaivosyhtiötä rajoittamaan päästöjään

YLE:
Talvivaaran Sotkamon kaivosta vastaan osoitettiin mieltä keskiviikkona Oulussa. Mielenosoittajat vaativat, että kaivoksen täytyy keskeyttää toimintansa, kunnes se saa jätevesipäästönsä kuriin.
(...) Talvivaaran kaivosyhtiö hakee tällä hetkellä päästörajojen korotuksia jätevesilleen. Kaivosyhtiö esittää, että se voisi johtaa seuraavan kolmen vuoden aikana vesistöön muun muassa yli 40 kertaa enemmän sulfaattia ja 20 kertaa enemmän natriumia kuin se arvioi vuoden 2006 ympäristölupahakemuksessaan. 
Yhtiö hakee parhaillaan lupaa myös uraanin erottamiselle sekä kaivospiirin laajentamiselle yli kaksi kertaa nykyistä laajemmalle alueelle.
Tuotannon negatiiviset ulkoisvaikutukset, kuten Talvivaaran tapauksessa kaivostoiminnasta aiheutuvat moninaiset ympäristöhaitat, ovat mahdollisuus yhtiöille lisätä liikevoittoaan. Mitä enemmän he saavat päästörajoja nostettua ja valvontaa kierrettyä, sitä enemmän yrityksen osakkaat hyötyvät.

Talvivaaran kaivosyhtiön aiheuttamat ympäristöhaitat ja paikallisten asukkaiden huoli lähiympäristönsä turmeltumisesta ovat olleet esillä blogissamme aiemminkin.

YLE 28.10.2011
Mielenosoittajat vaativat Talvivaaraa ruotuun

Talvivaaran Sotkamon kaivosta vastaan osoitettiin mieltä keskiviikkona Oulussa. Mielenosoittajat vaativat, että kaivoksen täytyy keskeyttää toimintansa, kunnes se saa jätevesipäästönsä kuriin.

Mielenilmaus alkoi Oulun Rotuaarilla iltapäiväneljältä varsin sateisissa tunnelmissa. Paikalle oli kurjasta syyssäästä huolimatta kerääntynyt muutama kymmenen ihmistä, joilla oli asiaa Talvivaaran kaivosyhtiölle.

"Stop saastutukselle." "Ympäristörikosten Talvivaara suljettava." "Äiti, miksi en saa uida?" Muun muassa näitä lauselmia mielenosoittajat olivat kylteilleen ja lakanoilleen kirjanneet.

Mielenosoituksen takana oli Oulun vaalipiirin Vihreät ry, joille Talvivaaran kaivosyhtiön toiminta alkaa puheenjohtaja Paula Pohjanrinteen mukaan riittää. Vihreiden mielestä on kestämätöntä, että kaivoksen jätevesien suola- ja metallipitoisuudet ylittävät toistuvasti ympäristöluvan rajat.

- Me vaadimme tällä mielenosoituksella, että Talvivaaran kaivoksella lyötäisiin lappu luukulle, ja kaivosyhtiön lupa-asiat käsiteltäisiin kokonaan uudelleen. Sinne pitäisi ensin rakentaa niin toimiva systeemi, etteivät saasteet pääsisi leviämään, ja vasta sitten antaa kaivokselle lupa toimia, Pohjanrinne penää.

Mielenosoittaja: Pitäkää päästöt kurissa!

Talvivaaran kaivosyhtiön jätevesiasioita on pyöritelty viime aikoina julkisuudessa toistuvasti. Oulun vaalipiirin Vihreiden puheenjohtaja Paula Pohjanrinteen mielestä Talvivaaran johto on suhtautunut jätevesipäästöistä syntyneeseen kohuun halveksuvasti.

- Hehän kieltävät, että olisivat syyllistyneet ympäristörikokseen, ja kuitenkin tiedossa on, että he ovat omat rajansa ylittäneet, Paula Pohjanrinne sanoo.

Yksi mielenosoitukseen saapuneista oli Oulussa asuva Riitta Kananen, jolle Kainuun luonto on erityisen lähellä sydäntä. Hänen kotitalonsa sijaitsee Talvivaaran kaivosalueen rajamailla, ja myös muiden läheisten mökkejä on samalla alueella pystyssä. Kanasella oli terveisiä Talvivaaran johdolle.

- Pitäkää ne päästöt kurissa! Rajat ovat kaikille samat. Ei täällä voi tehdä asioita aivan niin kuin itse lystää, Riitta Kananen painotti.

Päästörajojen korotuksia ja kaivospiirin laajentamista

Talvivaaran kaivosyhtiö hakee tällä hetkellä päästörajojen korotuksia jätevesilleen. Kaivosyhtiö esittää, että se voisi johtaa seuraavan kolmen vuoden aikana vesistöön muun muassa yli 40 kertaa enemmän sulfaattia ja 20 kertaa enemmän natriumia kuin se arvioi vuoden 2006 ympäristölupahakemuksessaan.

Yhtiö hakee parhaillaan lupaa myös uraanin erottamiselle sekä kaivospiirin laajentamiselle yli kaksi kertaa nykyistä laajemmalle alueelle.

Kainuun ELY-keskus ja kaivosyhtiö aikovat pitää palaverin Talvivaaran ympäristöasioista ensi kuun alkupuolella. Valvontaviranomainen ja yhtiö keskustelevat silloin ELY:n yhtiölle esittämästä vaatimuksesta pienentää päästöjä ja jätevesien määrää.

Kaivosyhtiön toiminnasta on jätetty tänä syksynä tutkintapyyntöjä poliisille. Poliisia on pyydetty selvittämään, miten Talvivaaran toiminta on vaikuttanut luontoon ja onko siinä tapahtunut rikosta.