YLE: Maailmanpankki haluaa lisää suojeltuja merialueita

YLE:
Maailmanpankki aikoo kerätä viidessä vuodessa 1,5 miljardia dollaria eli lähes 1,2 miljardia euroa parantaakseen maailman merien tilaa. Noin 85 prosenttia valtamerien kalakannoista on ylikalastettuja tai tyhjennettyjä.
- Merien pelastamiselle on jo omistauduttu, mutta tarvitaan maailmanlaajuinen pyrkimys, sellaista ei ole, Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick sanoi valtamerien tilaa käsitelleessä kokouksessa Singaporessa. 
Zoellick esitti useita tavoitteita. Kymmenessä vuodessa on tarkoitus muun muassa palauttaa ainakin puolet maailman kalakannoista. Lisäksi suojeltujen merialueiden määrä on tarkoitus kaksinkertaistaa. Merien pinta-alasta on nykyisin suojeltu kaksi prosenttia, maapallon maapinta-alasta puolestaan 12 prosenttia.
Kalakantojen suojelemisen tarve liittyy markkinoiden rakenteellisiin ongelmiin. Markkinatalouden kannustinjärjestelmä tarjoaa vain vähän välineitä kalastusmäärien vähentämiseen. Yksittäisellä kalastajalla ei kannustimien näkökulmasta ole syitä ottaa huomioon liikakalastuksesta aiheutuvia ongelmia.

Markkinoiden hintojen muodostuksessa ei oteta huomioon kalastuksen ulkoisvaikutuksia, esimerkiksi kalakantojen romahtamista ja siitä seuraavia haittoja ekosysteemeille, vaan hinta määräytyy ainoastaan ostajien ja myyjien välisten lyhyen aikavälin neuvottelujen perusteella. Täten kun kalan hinta on noussut niin korkealle, etteivät kuluttajat sitä enää halua ostaa, ovat kalakannat todennäköisesti jo romahtaneet hälyttävän alhaiselle tasolle.

Lue myös:

Sääntöjen puute tuhoaa eteläisen Tyynenmeren kalakantoja
Petokalakannat romahtaneet kaksi kolmasosaa viimeisen sadan vuoden aikana

YLE 24.2.2012
Maailmanpankki haluaa lisää suojeltuja merialueita

Köyhyyden vähentämiseen pyrkivä Maailmanpankki aikoo kerätä viidessä vuodessa 1,5 miljardia dollaria eli lähes 1,2 miljardia euroa parantaakseen maailman merien tilaa. Noin 85 prosenttia valtamerien kalakannoista on ylikalastettuja tai tyhjennettyjä.