YLE: Islannista oppia – lamassa ei kannata hylätä heikoimpia

YLE uutisoi Yhteiskuntapolitiikka-lehden artikkelista, jossa käsiteltiin Islannin selvitymistä talousromahduksesta.
Talousromahduksen kärsinyt Islanti on käyttänyt toipumiseensa aktiivista sosiaaliturvaa. Vuoden 2008 talousromahduksen jälkeen Islanti ei leikannut julkisia menoja niin rankasti kuin jotkut kansainväliset rahoittajat neuvoivat, sanoo artikkelin kirjoittaja, tutkimusprofessori Jussi Simpura Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

(...) Islannissa toki tehtiin tuskallisia kiristyksiä julkisiin menoihin, mutta niitä kohdennettiin lievempinä heikoimmassa asemassa oleviin, jotta ei vietäisi tulevaisuudennäkymiä. Erilaiset Islannin väestöä ja taloutta kuvaavat tunnusluvut vaikuttavat nyt neljän vuoden kuluttua jo kohtuullisilta (...) Työttömyys on kasvanut pari prosenttiyksikköä lamaa edeltävästä ajasta. Kaikkien tulot ovat pudonneet, mutta vähiten pienituloisimmalla kymmeneksellä, ja tuloerot ovat tasoittuneet.

Lue myös:

Taloussanomat: Islanti osoittautumassa ihannevelalliseksi
IMF: Islanti teki oikein antaessaan pankkien ja sijoittajien kärsiä
Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä
Ha-Joon Chang: Leikkauspolitiikka ei ole koskaan toiminut
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle