Joona-Hermanni Mäkisen Yle-kolumni: Facebook rikkoo kaiken

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkisen kirjoitus Facebookin aiheuttamista ongelmista ja niiden ratkaisuista on kuunneltavissa Mäkisen lukemana Yle Areenassa. Tekstin voi myös lukea ohesta.

Facebook rikkoo kaiken

Facebook julisti vuonna 2011 “tuovansa meidät kaikki lähemmäs toisiamme”. Kuluneiden vuosien aikana on kuitenkin käynyt selväksi, että Facebook tuo mukanaan muutakin kuin auvoista, digitaalista yhdessäoloa. Palvelu on addiktoiva, haitallinen mielenterveydelle, vie kansalaisilta yksityisyyden ja uhkaa demokratian toimivuutta.

Monille teknologia-alaa seuraaville kehitys ei ole tullut yllätyksenä. Yritys ylpeilee agressiivisilla otteillaan. Pääkonttorin seinälle maalattiin alkuaikoina iskulause “etene vauhdilla ja riko paikkoja”.

Se ei ollut pelkkää uhoamista. Psykologiset tutkimukset ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet, että Facebook lisää riittämättömyyden tunnetta ja ahdistuneisuutta, erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Instagram kuuluu samaan konserniin ja sen vaikutukset ovat vielä rajumpia. Käynnissä on historiallinen ihmiskoe.

Facebookilla on erityisen synkkä historia salakavalassa urkinnassa. Se kerää käyttäjiltään puhelutietoja, seuraa heidän nettikäyttäytymistään Facebookin ulkopuolella ja on pyrkinyt hankkimaan Yhdysvalloissa sairaaloista potilaiden terveystietoja.

Facebookin ymmärtämiseksi on perehdyttävä raha-asioihin. Miten on mahdollista, että ilmaisia palveluja tarjoavan yrityksen markkina-arvo on 375 miljardia euroa? Ja kuinka sen perustaja voi olla maailman viidenneksi rikkain?

Bisneksen ytimessä ovat miljardeista käyttäjistä muovatut profiilit, joiden perusteella mainostajat ostavat mainostilaa enemmän kuin koskaan. Kohderyhmät ovat tarkasti rajattuja, koska Facebook tietää aktiivisista käyttäjistään iän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, perheenjäsenet, ystävät, harrastukset ja ostoshistorian.

Palvelu suunnitellaan syystäkin addiktoivaksi. Mitä pidemmäksi aikaa käyttäjän silmäpari saadaan liimattua ruutuun, sitä enemmän Facebook näyttää mainoksia ja tekee tulosta.

Ekonomistitkin ovat huolissaan. Facebook on päässyt monopoliasemaan ostamalla nopeammin kasvavia haastajia, kuten Instagramin ja WhatsAppin. Jättiläinen kahmii valtaosan netissä tapahtuvasta kommunikaatiosta itselleen ja hidastaa samalla alan kehitystä.

Usein ratkaisuksi tarjotaan boikottia. Sitä kannattaa kokeilla. Ryhdy kesäkuuksi Facebook-lakkoon, ja katso miten voit vieroituksen jälkeen. Tutkimusten mukaan olosi paranee.

On kuitenkin naiivia odottaa, että kaikki ongelmat korjaantuisivat spontaanilla joukkopaolla. Facebookin monopoli on hajoitettava ja sille on laadittava uudet tiukemmat säännöt.

Räikeitä väärinkäytöksiä voidaan estää asettamalla EU:n tietosuojauudistuksen kaltaisia pelisääntöjä. Esimerkiksi mainoksia varten kerättyjä tietoja ei pitäisi saada käyttää kuukautta pidempään. Nykyään kerätään ja säilytetään kaikki.

Facebook on myös purettava pienempiin paloihin, jotka kilpailisivat keskenään. Muillakin aloilla huolehditaan lainsäädännöllä siitä, ettei kilpailu keskity liikaa. Asiakas voi siirtää matkapuhelinliittymän ja pankkipalvelut toiseen yritykseen, jos nykyinen ei miellytä. Facebookissa tämä ei ole mahdollista. Euroopan unioni voi sen vaatia.

Tämän lisäksi Facebookin datapankki, joka vuotaa kuin seula ja joka on helpottanut esimerkiksi kansalaisten vakoilua, tulee korjata siirtämällä se julkiseen hallintaan. Valtioilla tai yrityksillä ei saisi olla suoraa pääsyä ihmisten tietoihin. Tämä voidaan varmistaa jämerällä sääntelyllä. Systeemi toimisi koulu- ja terveystietorekisterien tavoin – demokraattisessa ohjauksessa ja vahvojen salausten suojassa.

Yhteisen pohjan päälle voi kehittää erilaisia sovelluksia, joista asiakas valitsee itselleen mieluisen. Osa näistä voisi olla julkisia tai käyttäjien itsensä omistamia. Malli toimii. Se on käytössä muun muassa HSL:n Reittioppaassa.

Epidemia on ehtinyt levitä laajalle. Facebook ei ole yksin bisnesmallinsa kanssa. Internetin WWW-järjestelmän kehittäjä Tim Berners-Lee uskoi pitkään siihen, että verkon yhdistämä ihmiskunta kykenee ennennäkemättömiin edistysaskeleisiin. Nyt hän pitää kaikkia alan suuryrityksiä syypäinä kasvavaan ahdinkoon.

Paikkojen rikkomisen on loputtava. Aloitetaan Facebookista.