Taloustieteilijä Branko Milanovic: Rikkaat elävät rikastumisen kierteessä joka ruokkii ilmastokriisiä

Maailman tunnetuimpiin taloustieteilijöihin kuuluva Branko Milanović kuvailee YLE:n haastattelussa talousjärjestelmämme yhtä keskeistä ongelmaa: päästöjen ja kulutuksen jatkuvaa kasvua. Hän ehdottaa ratkaisuksi ankarampaa ja kohdistettua kansainvälistä verotusta kaikkein rikkaimmille, jotka myös tuottavat eniten päästöjä.

[…]Päästöihin pitäisi puuttua rikkaimpiin iskevällä kulutusverolla.

– Tiedämme, että päästöt ja tulotaso linkittyvät yhteen. Jos tuloni nousevat kymmenellä prosentilla, hiilidioksidipäästöni nousevat suunnilleen samassa suhteessa. Rikkaat matkustavat enemmän, kuluttavat enemmän energiaa, syövät enemmän lihaa.

Milanovic mainitsee ongelman keskeiseksi myös siitä syystä, ettei markkinataloudelle ole talousjärjestelmänä uskottavaa haastajaa.

Nimenomaan talousjärjestelmän perusteiden muuttamisen ja täysin uudenlaisen talousjärjestelmän kehittämisen tulisi olla päättäväisen tutkimustyön ja kokeilujen kohteena. Markkinatalouden valuvikojen paikkaaminen on elintärkeää. Samalla tarvitaan kuitenkin työtä aivan uudenlaisen, lähtökohdiltaan demokraattisen ja elinympäristöjämme suojelevan talousjärjestelmän luomiseksi.

Lue myös: