Valtionyhtiöiden johtajien muhkeat bonukset

Taloussanomat uutisoi 15.6.2009 valtionyhtiöiden johtajien edellisen vuoden palkanlisäyksistä:
Erityisen reippaasti nousi lahjusepäilyjen vuoksi eroamaan joutuneen Patrian toimitusjohtajan Jorma Wiitakorven palkka. Viime vuonna hänen palkkansa oli 488 000 euroa, sen päälle hän sai vielä 279 000 euron kannustinpalkkiot. Kannustinpalkkion sai myös epäiltyjen väärinkäytösten vuoksi eroamaan joutunut Destian toimitusjohtaja Jukka Laaksovirta.
Johtajien palkat ovat nousseet maailmanlaajuisen trendin mukana Suomessakin palkansaajia voimakkaasti nopeammin. Uutinen koskee erityisesti valtion omistamien yhtiöiden johtajien palkkausta. Uutisen mainitsemat valtavat palkkiot ovat räikeitä esimerkkejä nykytalouden vinoutuneista palkitsemisperiaatteista ja osoittavat samalla, ettei valtion omistusosuus osakeyhtiössä takaa vastuullisempaa yhteiskunnallista toimintaa.

TS 15.6.2009
Valtionyhtiöiden johtajille muhkeat bonukset

Valtionyhtiöiden johtajien palkat nousivat viime vuonna ripeämmin kuin palkansaajien palkat keskimäärin. Valtionyhtiöiden johtajien palkat nousivat 10,6 prosenttia. Keskimäärin suomalaisten palkat nousivat 5,1 prosenttia, Helsingin Sanomat kertoo.

Erityisen reippaasti nousi lahjusepäilyjen vuoksi eroamaan joutuneen Patrian toimitusjohtajan Jorma Wiitakorven palkka.

Viime vuonna hänen palkkansa oli 488 000 euroa, sen päälle hän sai vielä 279 000 euron kannustinpalkkiot.

Kannustinpalkkion sai myös epäiltyjen väärinkäytösten vuoksi eroamaan joutunut Destian toimitusjohtaja Jukka Laaksovirta. 300 830 euron kiinteän palkan lisäksi hän sai 28 600 euron palkkion, Helsingin Sanomat kirjoittaa.