YLE: Köyhien määrä kaksinkertaistunut vuodesta 1995

YLE:
Köyhien määrä on noin kaksinkertaistunut viidessätoista vuodessa. Vuonna 1995 tilastokeskus arvioi, että Suomessa on noin 370 000 köyhää. Nyt heitä on lähes 700 000.

Samaa aikaan toimeentulotuen perusosa on pysynyt ennallaan. Se on jäänyt muusta ansiokehityksen tasosta parinkymmenen vuoden aikana jälkeen. Nyt toimeentulotuki on yli 40 prosenttia jäljessä ansiotulojen kehityksestä.

Aiheesta lisää TV2:n Silminnäkijä-ohjelmassa Elämää köyhänä. Ohjelma on katsottavissa YLE:n sivuilla 20.4. saakka.


YLE 21.3.2011
Köyhien määrä kaksinkertaistunut vuodesta 1995

Köyhien määrä on noin kaksinkertaistunut viidessätoista vuodessa. Vuonna 1995 tilastokeskus arvioi, että Suomessa on noin 370 000 köyhää. Nyt heitä on lähes 700 000.

Samaa aikaan toimeentulotuen perusosa on pysynyt ennallaan. Se on jäänyt muusta ansiokehityksen tasosta parinkymmenen vuoden aikana jälkeen. Nyt toimeentulotuki on yli 40 prosenttia jäljessä ansiotulojen kehityksestä.

Toimeentulotuen saajien määrä on kasvanut puolestaan vuosien 1990 ja 2009 välillä 60 000 henkilöllä. Perusturvan leikkausten takia toimeentulotuesta on tullut osalle tuen saajista pysyvä tulon lähde, vaikka sen pitäisi olla tarkoitettu tilapäiseen hätään.

Asiasta kertoo maanantaina 21.3.2011 TV2:n Silminnäkijä-ohjelma Elämää köyhänä. Siinä pohditaan, voivatko keski- ja hyvätuloiset oikeasti ymmärtää, millaista on kitkuttaa köyhän tuloilla