Kauppalehti: Suomalaisten luottamus yhteiskunnan turvaan romahti

Kauppalehti:
Suomalaisten luottamus yhteiskunnan tarjoamaan taloudelliseen turvaan on romahtanut. Lisäksi suomalaisten usko omaan talouteen on jatkanut heikkenemistään, Tapiola Pankki kertoo Arjen katsauksessaan torstaina.

Tapiolan teettämässä kyselyssä joka neljäs vastaaja oli täysin tai melko samaa mieltä väittämästä, että yhteiskunta tarjoaa riittävän taloudellisen turvan tulevaisuuden varalle. Vielä helmikuussa 2010 vastaajista puolet luotti yhteiskunnan turvaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämän selvityksen mukaan perusturva ei suomessa riitä edes minimikulutukseen.


Kauppalehti 15.09.2011
Suomalaisten luottamus yhteiskunnan turvaan romahti


Suomalaisten luottamus yhteiskunnan tarjoamaan taloudelliseen turvaan on romahtanut. Lisäksi suomalaisten usko omaan talouteen on jatkanut heikkenemistään, Tapiola Pankki kertoo Arjen katsauksessaan torstaina.

Tapiolan teettämässä kyselyssä joka neljäs vastaaja oli täysin tai melko samaa mieltä väittämästä, että yhteiskunta tarjoaa riittävän taloudellisen turvan tulevaisuuden varalle. Vielä helmikuussa 2010 vastaajista puolet luotti yhteiskunnan turvaan.

Talouden huonot uutiset huolestuttavat suomalaisia paljon ja usko omaan talouteen on heikentynyt edelleen helmikuusta. Jo 30 prosenttia arvioi taloutensa ostovoiman heikentyneen viimeisen vuoden aikana. Tasan vuosi sitten luku oli 21 prosenttia ja tänä keväänä 27 prosenttia. Työtilanteen heikkenemistä pelkää nyt 14 prosenttia. Työllisyystilanteensa uskoo pysyvän ennallaan lähivuosina 62 prosenttia vastaajista.

Viidennes vastaajista uskoo, että maailmantalouden tilanne vaikuttaa omaan talouteen erittäin tai melko paljon.

- Erityisesti varakkaimmat ja hyvätuloisimmat ilmoittavat tehneensä muutoksia taloudessaan vallitsevan taloustilanteen takia. Toisaalta lähes 40 prosenttia suomalaisista ei suunnittele talouttaan seuraavaa palkkapäivää tai etuuden maksupäivää pidemmälle. Moni näyttää kokevan tulonsa ja varansa pieniksi eikä pidä säästämistä mahdollisena, vaikka halua varautua taloudellisesti esimerkiksi sairastumiseen tai eläkeikään olisi, varatoimitusjohtaja Marja Pajulahti kertoo.