YLE: Olkiluoto 3:n rakennustyömaalla käytetään halpatyövoimaa

YLE:
YLE Uutiset on saanut uusia todisteita siitä, että Olkiluoto 3:n rakennustyömaalla käytetään halpatyövoimaa.

[...] Nimettömänä pysyttelevä puolalainen sähköasentaja aloitti työt Olkiluodon rakennustyömaalla viime vuoden elokuussa. Häneltä kesti kauan tajuta, että hänen palkkansa ei vastannut Suomen työehtosopimusta.

[...]Tuhannen zlotyn eli noin 250 euron kuukausipalkka käy ilmi miehen Yle Uutisille antamista palkkakuiteista ja tiliotteesta. Tiliotteesta ilmenee myös, että mies on saanut ”päivärahaa”, jota ei näy palkkakuiteissa. Päivärahojen jälkeen hän tienasi parhaimmillaan noin 1 200 euroa kuukaudessa.

Sähköliiton työehtoasiamiehen Hannu Luukkosen mukaan puolalaisen sähköasentajan tapaus ei ole ainoa laatuaan, vaikka onkin räikeimmästä päästä.

- Kun olemme tutkineet ulkomaalaista työvoimaa, yhdellekään ei ole maksettu työehtosopimusten mukaista palkkaa. Tämä on hyvin yleistä, Luukkonen kertoo.
Räikeät epäsuhdat palkitsemisessa ovat olleet esillä Parecon Finlandin blogissa aiemminkin.





YLE Uutiset 23.09.2011
Olkiluodon sähköasentaja: Sain 1,5 euron tuntipalkkaa

YLE Uutiset on saanut uusia todisteita siitä, että Olkiluoto 3:n rakennustyömaalla käytetään halpatyövoimaa. Ydinvoimalaa rakennuttava Teollisuuden Voima vakuuttaa, että se vaatii alihankkijoita noudattamaan suomalaisia työehtosopimuksia.

Nimettömänä pysyttelevä puolalainen sähköasentaja aloitti työt Olkiluodon rakennustyömaalla viime vuoden elokuussa. Häneltä kesti kauan tajuta, että hänen palkkansa ei vastannut Suomen työehtosopimusta.

- Koeajan eli ensimmäisten kolmen kuukauden aikana summa oli tuhat zlotya käteen, siis nettona kuussa, ja sen jälkeen kaksi ja puoli tuhatta zlotya kuukaudessa, sähköasentaja kertoo.

Tuhannen zlotyn eli noin 250 euron kuukausipalkka käy ilmi miehen Yle Uutisille antamista palkkakuiteista ja tiliotteesta. Tiliotteesta ilmenee myös, että mies on saanut ”päivärahaa”, jota ei näy palkkakuiteissa. Päivärahojen jälkeen hän tienasi parhaimmillaan noin 1 200 euroa kuukaudessa.

”Tapaus ei ainoa laatuaan”

Sähköliiton työehtoasiamiehen Hannu Luukkosen mukaan puolalaisen sähköasentajan tapaus ei ole ainoa laatuaan, vaikka onkin räikeimmästä päästä.

- Kun olemme tutkineet ulkomaalaista työvoimaa, yhdellekään ei ole maksettu työehtosopimusten mukaista palkkaa. Tämä on hyvin yleistä, Luukkonen kertoo.

Kun Sähköliitto nosti puolalaisen asentajan tapauksen julkisuuteen, myös TVO alkoi tutkia alihankkijansa toimia. Olkiluoto 3:n projektijohtajan Jouni Silvennoisen mukaan väärinkäytöksistä ei kuitenkaan ole löytynyt näyttöä.

- Olemme tarkastaneet yrityksen maksamat palkat tältä kesältä. Selvityksen mukaan ne täyttävät työehtosopimuksen minimimääräykset, Silvennoinen sanoo.

Silvennoinen ei halua ottaa kantaa siihen, valehteleeko sähköasentaja.

Puolalaisen asentajan mukaan hänen parikymmentä kollegansa saivat yhtä huonoa palkkaa kuin hän. Sähköliitto aikoo viedä miehen entisen työnantajan oikeuteen.

Ihalainen ja Lyly koventavat kielenkäyttöään

Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) pitää Olkiluoto 3:a ongelmatapauksena.
- Kyllä tältä työmaalta tulee vähän liian usein sellaisia vastauksia, että ei tiedetä, mitä työmaalla tapahtuu.

- Jos [YLE Uutisten paljastama alle kahden euron tuntipalkka] on totta, niin se on vastoin kaikkia meidän sopimuksia ja peruslainsäädäntöä.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly tiivistää oman kantansa vielä suorempaan.
- Tämä on suoraan työntekijöiltä varastamista.