Tutkimus: Keskimääräinen tulotaso laskee ammattiliittoihin kuulumisen vähentyessä

Center for American Progress Action Fund:

The middle 60 percent of households received only 45.7 percent of the nation’s income in 2011, down from the historical peak of 53.2 percent in 1968. The declining share of income received by the nation’s middle class has been driven by stagnant incomes for middle-class earners coupled with rapidly rising incomes for the highest earners.

It’s a major shift brought about by many factors—factors that have either led to slower growing middle-class incomes, such as increased globalization, and factors that increase the pay of those at the top, such as the increasing financial benefit of a college education.

And then there is another often overlooked dynamic: the decline of labor unions. [O]ver the past several decades, the decline in the unionization rate tracks almost perfectly with the decline in the share of income going to the middle class.

David Madland American Worker Project:sta ja Nick Bunker Center for American Progress Action Fund:sta kirjoittavat tutkimuksista, joissa on havaittu selkeä yhteys ammattiliittoihin kuulumisen ja keskiluokan tulotason välillä. Samalla kun ammattiliittoihin kuuluvien prosentuaalinen osuus koko väestöstä on laskenut Yhdysvalloissa, on myös keskiluokan saama osuus kansantulosta laskenut suurinpiirtein samaa tahtia.

Kuten yllä olevasta kuvaajasta voidaan havaita, sinisen käyrän kuvaama tulojakauman keskimmäisen 60 prosentin osuus kansantulosta oli vuoteen 2011 mennessä laskenut 45,7 prosenttiin vuoden 1968 huippulukemista, jolloin keskiluokan osuus kansantulosta oli 53,2 prosenttia. Samalla punaisen käyrän kuvaama ammattiliittoihin kuuluvien työntekijöiden prosentuaalinen osuus on laskenut vajaasta kolmestakymmenestä reiluun kymmeneen prosenttiin.

Madland ja Bunker havaitsivat aiemmassa tutkimuksessaan, että kymmenen prosentin lisäys ammattiliitoihin kuuluvien osuudessa tarkoittaisi 1,479 dollarin lisäystä keskimääräisen kotitalouden tuloihin, riippumatta siitä, kuuluko tästä kotitaloudesta kukaan ammattiliittoihin. Saman tutkimuksen mukaan kymmenen prosentin lisäys yliopistosta valmistuneiden määrässä tarkoittaisi 1,638 dollarin lisäystä ja työttömyysasteen 4 prosentin lasku taas 772 dollarin lisäystä kotitalouksien tuloihin. Ammattiliittoihin kuulumisen merkitys olisi siis lähes yhtä suuri kuin korkeamman koulutuksen.

Myös sosiologian professorit Bruce Western Harvardin yliopistosta ja Jake Rosenfeld Washingtonin yliopistosta ovat selvittäneet tekijöitä tuloerojen taustalla. He tutkivat tuloeroja kahden eri ryhmän sisällä: samankaltaisilla teollisuudenaloilla ja samanlaisista taustoista tulevien välillä sekä eri aloilla ja eri taustoista tulevien työntekijöiden välillä. He arvioivat tutkimuksensa perusteella, että ensimmäisen ryhmän kohdalla vuosien 1973 ja 2007 välisestä tulojen eriarvoistumisesta kolmasosa johtuu ammattiliittoihin kuuluvien työntekijöiden osuuden laskusta. Heidänkin tutkimustensa mukaan ammattiliittoihin kuulumisen vaikutus on yhtä suuri kuin korkeamman koulutuksen osuus palkkaerojen taustalla.

Ammattiliitojen vaikutuksesta palkkataso eri teollisuudenalojen sisällä säilyy tasaisena, eikä heijasta niin voimakkaasti eroja yksittäisten työntekijöiden neuvotteluasemissa. Westernin ja Rosenfeldin havaintojen mukaan liittojen vaikutus heijastuu myös ammattiliittoihin kuulumattomiin työntekijöihin, koska aloilla, joilla liittojen vaikutus on voimakas, työnantajat maksavat myös liittoihin kuulumattomille ammattiliittojen sopimusten tasoista palkkaa, jotta useammat työntekijät eivät liittyisi ammattiliittoihin.

Myös Madlandin ja Bunkerin mukaan ammattiliittoihin järjestäytyneiden työntekijöiden asema on vahvempi palkkaneuvotteluissa työnantajien kanssa ja tämä vaikuttaa postiivisesti kaikkien palkansaajien tilanteeseen. Ammattiliitojen myötä työntekijät voivat saavuttaa korkeammat palkat ja paremmat etuudet, ei ainoastaan ammattiliittoon kuuluville vaan myös liittoihin kuulumattomille työntekijöille.

Lue myös:

Vuosien 1978 ja 2011 välillä toimitusjohtajien palkat ovat nousseet Yhdysvalloissa 127 kertaa nopeammin kuin työntekijöiden palkat
New York Timesin kolumni: Kasautuva varallisuus ja politiikka
New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika
Krugman: Ammattiliitot tärkeä vastapaino keskittyvää varallisuutta ja poliittista vaikutusvaltaa vastaan

Kepa: Pääomapako kehitysmaista rikkaisiin maihin yli 859 miljardia dollaria vuonna 2010

Kepa:

Yritysten verovälttely, rikollinen toiminta ja korruptio aiheuttavat valtavaa tulonsiirtoa kehitysmaista rikkaisiin maihin.

Global Financial Integrity (GFI) -ajatushautomon joulukuussa julkaiseman vuosittaisen selvityksen mukaan pääomapaon takia kehitysmaista katosi rikkaisiin maihin pelkästään vuonna 2010 yli 859 miljardia dollaria. Kehitysrahoitukseen (133,5 miljardia dollaria v. 2011) verrattuna summa on moninkertainen.

Pääomapaolla tarkoitetaan yritysten verovälttelystä, rikollisesta toiminnasta ja korruptiosta johtuvaa pääomaliikettä maihin, joissa verotus on alhainen ja salaisuuslainsäädäntö estää niitä koskevan tiedonsaannin.

Lue myös:

Maailma.net: Yritysten veronkierto riistää kehitysmailta miljardeja
M&M: Näin Google kiertää verot Suomessa
TS: GE ei maksa lainkaan veroja USA:han

YLE: Suomessa noin 700 000 pienituloista

YLE:

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 pienituloisuusaste oli 12,9 prosenttia. Pienituloisia henkilöitä oli 688 000.

Tilastokeskus määrittelee pienituloisuuden suhteessa väestön mediaanituloihin. Mediaanilla tarkoitetaan jakauman lukuarvoista suuruusjärjestyksessä keskimmäistä.

Pienituloiseksi katsotaan henkilö, jonka kotitalouden tulot kulutusyksikköä kohden ovat vähemmän kuin 60 prosenttia keskituloista.

Kyseinen tuloraja vuonna 2011 oli yhden hengen taloudessa noin 13 700 euroa vuodessa ja noin 1 140 euroa kuukaudessa.

Lue myös:

YLE: Kolmannes leipäjonon asiakkaista lapsiperheitä
TS: Työssäkäyvät köyhät juurtuivat Suomeen
YLE: Joka neljäs yksinhuoltajaperhe tarvitsee toimeentulotukea
YLE: Köyhien määrä kaksinkertaistunut vuodesta 1995
Talouselämä: Neljäsosalla toimeentulovaikeuksia

Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys

Blogissammekin kommentoitu kansalaisjärjestö Oxfamin viime viikolla julkaisema raportti herätti myös Suomessa jonkin verran keskustelua tuloeroista ja globaalista köyhyydestä. Raportin mukaan maailman sadan rikkaimman henkilön vuositulot riittäisivät poistamaan äärimmäisen köyhyyden maailmasta. Raporttia ja sen esittämää väitettä on kritisoitu muun muassa virheellisistä lähdemerkinnöistä, vaillinaisesta kuvasta köyhyyden syistä, realististen ratkaisumahdollisuuksien puutteesta ja jopa suoranaisesta vääristelystä.

On totta, että raportin esittämä väite on äärimmäisen yksinkertaistettu. Raporttia kohtaan esitetty kritiikki ampuu kuitenkin hieman ohi maalin, sillä raportin julkaisemisen yhteydessä Oxfamin johtaja Barbara Stocking korosti epätasa-arvoisen tulonjaon tapahtuvan köyhimpien ihmisten palkkojen ja työpaikkojen kustannuksella, jolloin äärimmäisessä köyhyydessä elävien on vaikeampaa nostaa itsensä köyhyydestä. Hän kiinnitti huomiota myös viimeaikaiseen tutkimustietoon, jossa on havaittu epätasaisen tulonjaon ja heikomman talouskasvun yhteys. Tämän pohjalta on perusteltua olettaa, että Oxfamin raportin taustalla ei ollut ajatus yksisilmäisestä vastikkeettoman rahan syytämisestä köyhyyden poistamiseksi.

Keskittyminen kriitikoiden osoittamiin puutteisiin jättää kuitenkin Stockingin esiinnostamat erittäin tärkeät ongelmat liian vähälle huomiolle. Markkinatalouksien rakenteellisten ongelmien ja yhä lisääntyvän epätasa-arvon vaikutusten tarkastelu voikin metodologisen keskustelun ohella auttaa paremman kokonaiskuvan hahmottamisessa.

Tunnetun sosiologin, emeritusprofessori Zygmunt Baumanin Social Europe Journal -lehdessä julkaistu artikkeli “Does the Richness of the Few Benefit Us All?” tarjoaa hyödyllisiä näkökulmia taloudellisen eriarvoisuuden laajempaan tarkasteluun. Artikkelissa Bauman käy läpi tulonjaossa tapahtuneita muutoksia ja yhdistää niitä laajemmin yhteiskunnan kehitykseen.

Onko epätasa-arvo lisääntynyt?

Viimeisimmän World Institute for Development Economics Researchin julkaiseman tutkimuksen mukaan rikkain prosentti maailman aikuisista omisti vuonna 2000 noin 40 prosenttia maailman varallisuudesta. Rikkain kymmenys aikuisista omisti puolestaan 85 prosenttia maailman varallisuudesta. Köyhempi puolikas maailman aikuisista omisti noin prosentin maailman varallisuudesta.

Professori Baumanin mukaan kahden vuosikymmenen aikana ennen viimeisintä finanssikriisiä suuressa osassa OECD-maita kotitalouksien reaalitulot nousivat rikkaimmalla kymmenellä prosentilla merkittävästi enemmän kuin köyhimmällä kymmenellä prosentilla. Joissain maissa köyhimmän kymmenen prosentin reaalitulot jopa laskivat. Desiilejä tulkittaessa on lisäksi aina tärkeää muistaa, että mittari ei kerro eroista desiilien sisällä. Esimerkiksi rikkaimman ja köyhimmän kymmenyksen sijasta tulisi tarkastella rikkainta tai köyhintä prosenttia tai prosentin kymmenystä tarkemman kuvan saamiseksi, sillä erot kymmenysten sisällä voivat olla hyvinkin merkittäviä.

Bauman kuvaileekin merkittävimmän eron syntyneen monessa maassa pienen superrikkaiden muodostaman ryhmän ja muiden tuloluokkien välille. Esimerkkinä Bauman mainitsee miljardöörien määrän kasvamisen Yhdysvalloissa vuosien 1982 ja 2007 välisenä aikana. Miljardöörien määrä lisääntyi tuona aikana nelikymmenkertaiseksi ja samalla neljänsadan rikkaimman amerikkalaisen keskivarallisuus nousi 169 miljardista 1500 miljardiin dollariin.

Edes työttömyyttä ja taloudellista turvattomuutta lisännyt finanssikriisi ei vaikuttanut ylimmän tuloluokan tuloihin kovinkaan raskaasti, päinvastoin. Yhdysvaltalaisten miljardöörien varallisuus kasvoi merkittävästi vuodesta 2007 vuoteen 2010 ja vuonna 2011 heitä oli enemmän kuin koskaan. Erot eivät ole kasvaneet merkittävästi ainoastaan omistajien ja ei-omistajien välillä, vaan myös työntekijöiden palkkauksessa on nähtävissä voimakasta eriytymistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuosien 1978 ja 2011 välillä toimitusjohtajien palkat ovat nousseet keskimäärin 127 kertaa nopeammin kuin työntekijöiden palkat. Myös Suomessa huipputulot ovat nousseet samanaikaisesti, kun tuloerot ja köyhyys ovat kasvaneet.

Bauman kyseenalaistaa myös usein toistetun väitteen taloudellisten erojen kutistumisesta maiden välillä. Väite saa tukea, kun tilastoja tarkastellaan keskiarvojen avulla. Mikäli tarkastelu siirretään kaikista rikkaimpien ja köyhimpien maiden välille, nähdään, että rikkaimman ja köyhimmän maan ero onkin kasvanut yhä suuremmaksi. Samaan aikaan on tärkeää huomioida, että taloudellinen epätasa-arvo on kasvanut merkittävästi myös maiden sisällä. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät niin maiden sisällä kuin maiden välilläkin.

Baumanin esittämä johtopäätös eri tutkimuksista onkin selkeä: lähes kaikkialla maailmassa tulojen epätasa-arvo lisääntyy nopeasti, mikä tarkoittaa, että rikkaat – ja nimenomaan todella rikkaat – tulevat rikkaammiksi samanaikaisesti kuin köyhät – ja etenkin todella köyhät – tulevat köyhemmiksi. Erot eivät ole ainoastaan suhteellisia, vaan erot lisääntyvät myös absoluuttisin mittarein.

Mitä kasvanut tulojen epätasa-arvo tarkoittaa?

Professori Bauman nostaa esille myös tärkeän huomion talouden epätasa-arvon vaikutuksista demokratiaan ja kansalaisten tasa-arvoon. Vaikka Bauman ei artikkelissaan syvenny tarkemmin poliittisen järjestelmän rakenteisiin, on aiheellista korostaa, kuinka yhä epätasaisempi varallisuus aiheuttaa yhä epätasaisempia mahdollisuuksia tulla kuulluksi yhteiskunnassa. Selkein esimerkki varallisuuden merkityksestä on parempituloisten parempi kyky tukea rahallisesti niitä poliitikkoja, näkökulmia, ajatuksia tai ideologioita, joita he itse pitävät tärkeimpinä. Näin yhteiskunnan hyvätuloiset saavat yhteiskunnassa äänensä paremmin kuuluviin, vaikka heidän suhteellinen osuutensa olisikin verrattain pieni. Yhä kasvava eriarvoisuus liitetään usein myös äänestysaktiivisuuden laskuun. Suomessakin on nähtävissä äänestysaktiivisuuden laskua tulojen epätasa-arvon kasvaessa. Mikäli parempituloiset käyttävät äänestysoikeuttaan aktiivisemmin, tulee heidän äänensä ja mielipiteensä paremmin kuulluksi myös edustuksellisissa elimissä.

Tulojen epätasa-arvo näkyy myös mahdollisuuksien epätasa-arvona. Mahdollisuuksien epätasa-arvo konkretisoituu siinä, kuinka lapsen tulevaisuus määräytyy sosiaalisten olojen perusteella, tarkemmin sanottuna syntymäpaikan ja vanhempien sosio-ekonomisen aseman pohjalta, eikä niinkään oman osaamisen, kyvykkyyden, lahjakkuuden tai ahkeruuden perusteella. Baumanin mukaan sosiaalisilla oloilla on yhä suurempi rooli lapsen tulevaisuuden määrittelijänä. Myös Suomessa voidaan nähdä merkkejä samankaltaisista ilmiöistä. Kyse ei ole ainoastaan oikeudenmukaisuudesta, vaan myös yhteiskunnallisesta tehokkuudesta. Yhteiskunnallisesti on tehokasta ottaa käyttöön mahdollisimman suuri osa ihmisten potentiaalista ja lahjakkuuksista.

Useat tutkimukset ovat lisäksi todenneet, että rikkaiden rikastuminen ei lisää talouskasvua. Päinvastoin, tulojen epätasa-arvolla ja hitaalla kasvulla on nähty olevan voimakas yhteys. Bauman tuo artikkelissaan esille, miksi tulonjaolla on yhteys talouskasvuun. Talouskasvu perustuu suuressa osassa kansantalouksia pitkälti kysyntään. Kysyntään vaikuttaa merkittävästi tulonjako, koska pienituloiset kuluttavat keskimääräisesti suuremman osan tuloistaan kuin suurituloiset. Voidaan siis olettaa, että rikkaiden rikastuminen ei lisää kysyntää yhtä voimakkaasti kuin köyhempien väestönosien tulojen kasvaminen. Näin varallisuuden kasautuminen rikkaille vaikuttaa negatiivisesti kysyntään ja sitä kautta talouskasvuun.

Hyödyttääkö rikkaiden rikastuminen kaikkia?

Artikkelinsa lopussa Bauman vastaa alussa esittämäänsä kysymykseen. Harvojen rikastuminen ei hyödytä meitä kaikkia. Tuloerojen kasvaminen ei ole hyväksi meille kaikille eikä yhteiskunnalle. Harjoitettu talouspolitiikka ei ole vähentänyt globaalia eriarvoisuutta, vaan pikemminkin lisännyt sitä. Eriarvoisuus on lisääntynyt niin maiden sisällä kuin myös rikkaimman ja köyhimmän maan välillä. Voimakkaat eriarvoisuudet ovat ongelmallisia muutenkin kuin taloudellisen suorituskyvyn näkökulmasta: tulojen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon ja muihin yhteiskuntaa rapauttaviin ongelmiin.

Globaalista tasa-arvosta puhuttaessa olisikin ensisijaisen tärkeää kiinnittää huomiota harjoitettuun talouspolitiikkaan, talouspolitiikan seurauksiin ja köyhyyden moninaisiin syihin sekä kasvavan eriarvoisuuden tuomiin laajoihin yhteiskunnallisiin seurauksiin. Viime vuosikymmenten kehitys myös osoittaa, että sekamarkkinataloudet voidaan järjestää lukuisin eri tavoin, ja näillä eri sekatalouksien variaatioilla on toisistaan poikkeavia vaikutuksia tulonjakoon ja yleisemmin hyvinvointiin.

Näiden erilaisten vaihtoehtojen lisäksi on tarkasteltava yksityiskohtaisesti ja kriittisesti markkinaratkaisujen keskeisiä ominaisuuksia ja merkittäviä ongelmia, jotta vakaviin ajankohtaisiin talousongelmiin voidaan etsiä toimivia ratkaisuja. Esimerkiksi viime vuosikymmenten kokemukset omalta osaltaan vahvistavat teoreettista tietämystä siitä, että sääntelemättömät työ- ja luottomarkkinat johtavat kasvaviin tulo- ja varallisuuseroihin. Vaikka kansalaisjärjestö Oxfamin esittämä väite absoluuttisen köyhyyden torjumisesta olisikin yksinkertaistettu ja naiivi, ongelmien ratkaisemiseksi olisi yhteiskunnallisessa keskustelussa hedelmällisempää keskittyä raportin viitoittamaan suuntaan, eli harjoitetun talouspolitiikan syihin ja laajemmin talouspolitiikan yhteiskunnallisiin seurauksiin.

Lue myös:

Talouselämä: Rikkain prosentti omistaa 40 prosenttia maailman varallisuudesta
YK: Tuloerojen tasaaminen edesauttaa taloudellista kasvua
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle
Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia

Vuosien 1978 ja 2011 välillä toimitusjohtajien palkat ovat nousseet Yhdysvalloissa 127 kertaa nopeammin kuin työntekijöiden palkat

The Huffington Post:

CEO pay spiked 725 percent between 1978 and 2011, while worker pay rose just 5.7 percent, according to a study by the Economic Policy Institute. That means CEO pay grew 127 times faster than worker pay.

Yhdysvaltalaisen Economic Policy Insituten tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaisten yritysjohtajien palkat suhteessa tavallisten työntekijöiden palkkoihin ovat nousseet huimasti viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Tänä aikana yritysjohtajien palkat ovat nousseet 725 prosenttia, kun työntekijöiden palkat ovat nousseet samalla ajanjaksolla ainoastaan 5,7 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että yritysjohtajien palkat ovat kasvaneet 127 kertaa työntekijöiden palkkoja nopeammin.

Myös yritysjohtajien ja tavallisten työntekijöiden väliset tuloerot ovat kasvaneet huimasti samalla ajanjaksolla. Vuonna 1978 keskiverto yritysjohtaja tienasi Yhdysvalloissa 26,5 kertaa työntekijää enemmän. Vuonna 2011 heidän palkkansa oli jo 209,4-kertainen verrattuna keskivertotyöntekijän palkkaan. Seuratulla ajanjaksolla tämä lukema oli korkeimmillaan vuosituhannen vaihteessa, jolloin yritysjohtajien palkka oli 411,3-kertainen työntekijään verrattuna.

Palkkakehitys on ollut edellä kuvatun mukainen siitä huolimatta, että samalla ajanjaksolla työntekijöiden tuottavuus on lähes tuplaantunut. Vuosien 1978 ja 2011 välillä työntekijöiden tuottavuus suhteessa tehtyihin tunteihin parani 93 prosenttia ja työntekijäkohtainen tuottavuus kasvoi 83 prosenttia.

Tuottavuuden kasvun hyödyt ovatkin valuneet yritysten omistajille sekä johtoportaalle. Vuonna 2011 yhdysvaltalaisten reaalipalkat laskivat kahdella prosentilla, kun samaan aikaan yritysjohtajien palkat nousivat 15 prosentilla ja yritykset tekivät suurimmat voitot sitten Toisen maailmansodan.

Lue myös:

Yhdysvalloissa suurempi eriarvoisuus kuin Egyptissä, Jemenissä ja Tunisiassa
Ketkä rikastuvat keskitulotason kasvaessa Yhdysvalloissa?
New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika

Tutkimus: Apinat ymmärtävät mikä on reilua

National Geographic:

The question of whether human aversion to unfair treatment—now shown by other primates—is an evolved behavior or the result of the cultural influence of large social institutions like religion, governments, and schools, in the case of humans, has intrigued scientists in recent years.

"It looks like this behavior is evolved … it is not simply a cultural construct. There's some good evolutionary reason why we don't like being treated unfairly,"

Kapusiiniapinoita (Cebus apella) tutkinut Sarah Brosnanin johtama tutkijaryhmä havaitsi apinoiden ymmärtävän eron reilun ja epäreilun välillä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun vastaavaa havaitaan muilla eläinlajeilla kuin ihmisellä. Havainto tuo lisävaloa kysymykseen, ovatko ihmisten käsitykset reiluudesta ja vastenmielisyys epäreilua kohtelua kohtaan kulttuurin ja yhteiskunnallisten instituutioiden myötä opittua vai ovatko ne myös biologista perua. Brosnanin mukaan vaikuttaisi siltä, että nämä taipumukset ovat kehittyneet evoluution myötä.

Kapusiiniapinat elävät ryhmissä ja niille on ominaista voimakkaat sosiaaliset siteet ja yhteistyö ruoanhankinnassa, kuten metsästyksessä tai hedelmäpuiden etsinnässä. Tutkijat selvittivät apinoiden reaktioita kokeella, jossa apinat olivat vierekkäisissä häkeissä ja niiden tuli antaa tutkijalle pieni kivenpalanen, josta ne saivat vastineeksi ruokaa, useimmiten palan kurkkua. Molemmat apinat saivat kivenpalasesta vastineeksi joko saman palkinnon (kurkun palasen) tai sitten toiselle annettiin viinirypäle, josta apinat pitävät kurkkua enemmän.

Apinat, jotka eivät saaneet viinirypälettä ja kokivat tullensa kohdelluksi epäreilusti joko lakkasivat tekemästä yhteistyötä häkin toisella puolella olevan tutkijan kanssa, eivät suostuneet syömään saamaansa kurkkua tai jopa raivostuivat ja heittivät kurkulla tutkijaa.

Kädellisutkimuksestaan arvostetun, Saksan Leipzigissä sijaitsevan Max Planck -insituutin tutkija Susan Perryn mielestä apinoiden käytös vastaa hyvin pitkälle ihmisten reaktioita vastaavissa tilanteissa. Ultimatum game -nimisessä pelissä, jossa kahden osallistujan tulee jakaa esimerkiksi tietty summa rahaa, ihmiset hylkäävät epäreiluja tarjouksia, vaikka tämä tarkoittaa molemmille osallistujille rahan menetystä.

Koe ja apinoiden reaktiot ovat nähtävissä Frans de Waalin luennossa "Morality without religion". De Waal, yksi maailman johtavimmista kädellistutkijoista, vertaa epäreilusti kohdelluksi tulleiden apinoiden reaktioita Occupy Wall Street -mielenosoituksiin.

Lue myös:

Tiede: Jo vauvat tajuavat mikä on reilua
Wall Street Journal: The Origins of Human Empathy
Harvard Business Review: The Unselfish Gene
WSJ: Tasavertaisuus on ihmiselle tärkeämpää kuin raha

"Yksityistäminen lisää läpinäkyvyyttä" - Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkisen vastaus kirjoitukseen

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen vastasi Ville Karttusen "Avoimia kommentteja" blogissaan esittämiin kommentteihin yksityisestä ja julkisesta sektorista, kannustimista ja avoimuuden ensiarvoisesta tärkeydestä. Kirjoitus Yksityistäminen lisää läpinäkyvyyttä on luettavissa Ville Karttusen blogissa, Mäkisen vastaus keskusteluun kirjoituksen kommenttiosiossa sekä alla.

Kiitos Ville oleellisten kysymysten nostamisesta esiin. Bloombergin artikkeli on kiinnostava ja keskustelunarvoinen esimerkki, josta olisi arvokasta nostaa useitakin keskustelunaiheita esiin. 

Olet täysin oikeassa siinä, että kannustinongelmia ilmenee sekä yksityisellä että julkisella sektorilla, ja tästä syystä onkin ensisijaisen tärkeää punnita ja vertailla erilaisia ratkaisuja yksityiskohtaisesti. Bloombergin artikkeli perustuikin tällaiseen liittovaltion tarkastajien tekemään raporttiin, jonka mukaan kaikissa hoivakodeissa tapahtui ylilaskutusta. Onkin perusteltua sanoa, että ylilaskutus huomattiin tarkastajien työn seurauksena. Merkittävästi suurinta tämä ylihinnoittelu oli yksityisissä, minkä perusteella kirjoitin myöskin kommenttini Twitteriin.

Ajankohtaisin ja kenties keskeisin artikkelin aiheeseen, eli terveydenhuollon järjestämiseen laajemmin, liittyvä ongelma on mielestäni kuitenkin yksityisen/julkisen sektorin vastakkainasettelun sijaan patenttijärjestelmää koskeva, sillä lääkkeiden kaltaisen kirjaimellisesti elintärkeän tuotteen patentointi luo voimakkaita paineita hintojen keinotekoiseen nostoon. Tämä saattaa johtaa ja onkin johtanut kalliiden valmisteiden harhaanjohtavaan markkinointiin. Lääkkeitä mm. markkinoidaan vaivoihin, joissa niiden avusta ei ole julkaistua tutkimustietoa. Esimerkiksi taloustieteilijä Dean Bakerin mukaan pelkät reseptilääkkeiden patentit aiheuttavat Yhdysvalloissa 250 miljardin dollarin ylimääräiset kustannukset vuosittain terveydenhuoltoon – verrattuna kilpailtuihin markkinahintoihin. Lukuisat asiantuntijat pitävätkin tätä keskeisenä syynä siihen, että Yhdysvaltojen terveydenhuolto on niin tehotonta kansainvälisissä vertailuissa.

Lisäksi Parecon Finlandin blogi on kommentoinut patenttijärjestelmien ongelmallisuutta esimerkiksi tässä kirjoituksessa, joka toivottavasti voi olla avuksi etsittäessä parempia järjestelyjä lääkkeiden tuotannon ja saatavuden kehittämiseksi. 

http://pareconfinland.blogspot.fi/2012/06/patenteista-ja-markkinoiden.html

Avoimuus ja kulujen tehokkaampi tarkastelu ja hintojen tarkka asettaminen on ensiarvoista markkinatalouksien toiminnan tehokkuuden parantamiseksi, ja siihen on tärkeää kiinnittää huomiota vahingollisten monopolikeskittymien purkamiseksi ajoissa, jotta markkinat pysyisivät edes jossain määrin kilpailtuina. Suomen tapaisella pienellä markkina-alueella tämä vaatii erityistä tarkkuutta, sillä suurta pääomaa vaativat alat johtavat helposti oligopoliin.

Tuot omassa kommentaarissasi hieman esiin erilaisia kannustimia väärinkäytöksiin, mutta näiden tarkastelussa tarvitaan laajempaa, kokonaisvaltaista otetta, jotta voidaan vertailla erilaisia ratkaisuja mielekkäästi keskenään. Markkinaperustaisella yksityisellä sektorilla on taloustieteellisesti katsottuna keskeisiä ongelmallisia kannustimia. Yksi keskeinen tähän kysymykseen liittyvä rakenteellinen ongelma on mikro- ja makrotaloustieteen peruskursseilta tuttu “julkisten hyödykkeiden ongelma”.

Julkisten hyödykkeiden kohdalla keskeinen kysymys on siinä, että on lukuisia yhteiskäytettäviä hyödykkeitä, joiden markkinaehtoinen tuotanto ja kulutus jättää kulutuksen kokonaisuudessaan liian alhaiseksi (esim. puolustusvoimat, tieverkosto, palolaitos, koulutus, terveydenhuolto jne.), jos hyödykkeiden kulutus määräytyy pelkästään markkinoilla. Yksittäisillä kuluttajilla on kaikki kannustimet pyrkiä maksamaan alakanttiin esimerkiksi tien rakennuksesta tai yksityisen armeijan ylläpidosta, koska hyöty jakautuu hyödykkeen luonteen takia loppujen lopuksi kaikille. Näin ollen julkista hyödykettä tullaan tuottamaan ja kuluttamaan optimaalista alhaisemmalla tasolla. Tästä syystä lukuisissa vauraissa teollisuusmaissa 1900-luvulla pyrittiin rakentamaan elinvoimaisia sekatalouksia (yksityisen sektorin elinvoimaisuutta ja kasvua tukevaa julkista sektoria).

Liittyen hoivapalveluihin ja muihin terveydenhuoltosektorin yksityistämisiin on tärkeää huomata, että kannustimia voidaan tarkastella lukuisilla eri tasoilla. Esittämäsi huomio henkilöstön kannustimista pyrkiä lisäämään palkkaansa ja korostamaan omaa tärkeyttään lukuisin keinoin on luonnollisesti paikkansa pitävä, vaikkakin se käsittääkseni koskee yhtäläisesti julkista ja yksityistä sektoria. Samoin esiinnostamasi ristiriita kuntatyöntekijöistä päättävissä elimissä on paikkansa pitävä, sillä jääviyden rajanvetoa käydään jatkuvasti kunnallisessa sekä valtakunnallisessa politiikassa. Oleellista onkin tarkastella erilaisten kannustinongelmien laajuutta ja niiden aiheuttamaa tehottomuutta kokonaisvaltaisella katsannolla, ei pelkkien yksittäistapauksien kautta.

Kun terveydenhuollon järjestämistä tarkastellaan kannustimien näkökulmasta laajemmin, yksi perustavanlaatuinen ja merkittävä kannustinero syntyy yksityisen ja julkisen palveluntarjoajan välille. Yksityisellä palveluntarjoajalla on runsaasti kannustimia pitää hoidon tarve tulevaisuudessa korkeana, kun taas julkisilla palveluntarjoajilla on selkeitä kannustimia pyrkiä mm. ennalta ehkäisevään hoitoon ja näin ollen vähentää hoidon tarvetta tulevaisuudessa. Tämä ongelma pätee huolimatta siitä, onko kyseessä yksityinen palveluntarjoaja, joka myy suoraan kuluttajille palveluaan vai, että onko kyseessä julkisen sektorin hankkima ostopalvelu.

Mitä tulee positiiviisiin ratkaisuihin, niin keskeistä olisi esimerkiksi Suomessa kehittää kokeiluja niin kuntien kuin yksityisten, vaikka terveyspalveluja myyvien yritystenkin, budjettien avaamiseen tarkemmin. Myöskin palvelujen käyttäjien sekä itse hoivatyötä tekevien näkemykset pitäisi saada paremmin kuuluviin – mielellään lisääntyvän konkreettisen päätösvallan muodossa. Hyviä tapausesimerkkejä tämän tyyppisestä työntekijöiden päätäntävallan lisäämisestä tarjoavat yksityisellä sektorilla Semcon ja Valven kaltaiset yritykset. Julkisella sektorilla esimerkiksi New Yorkissa ja Chicagossa käyttöönotettu osallistava budjetointi tarjoaa rakenteellisia ratkaisuja loppukäyttäjien päätösvallan lisäämiseen. Nykyisellään sekä yksityisellä että julkisella sektorilla lukuisissa terveydenhuollon työpaikoissa (ambulanssiyritykset, terveydenhoitajat, lääkärit, lastensuojelu ym.) työntekijöiden keskeisiä toiveita ja näkökohtia ei oteta riittävästi huomioon, kun näiden työpaikkojen toiminnasta päätetään.

Osallisuustalouden ratkaisumalleja useisiin keskeisiin kysymyksiin käsitellään seikkaperäisemmin taloustieteen professori Robin Hahnelin teoksessa “Kilpailusta yhteistyöhön”. Kirjassa nostetaan monitahoiseen tarkasteluun esimerkiksi juuri työpaikkojen päätöksenteon tehostaminen ja vaikkapa tuotannon sekä kulutuksen kohdentamisen erilaiset ratkaisut. Parecon Finlandin työryhmä toimi kirjan suomenkielisen laitoksen julkaisussa myös asiantuntija-apuna. Talousvisioista puhuttaessa on tärkeää ymmärtää esimerkkien olevan aina teoreettisia ja suuntaa-antavia. Osallisuustalouden taloustieteellisesti vertailukelpoiset esimerkit voivat kuitenkin toimia esimerkiksi hyödyllisinä vertailukohtina, kun etsitään toimivampia ratkaisuja nykyhetkeen. Kirjasta lisää:

http://parecon.fi/kilpailusta-yhteistyohon

Parecon Finlandin ensisijainen tavoite on omalta pieneltä osaltaan talouskeskustelun tason ja moniäänisyyden vieminen eteenpäin Suomessa. Parecon Finlandin blogi voikin toivottavasti tarjota lisää ajattelun aiheita ja lähtökohtia eri talousaiheiden hyödylliseen punnintaan. Blogi löytyy osoitteesta:

http://pareconfinland.blogspot.fi

Kiitos vielä kiinnostuksen osoittamisesta Parecon Finlandin toimintaa kohtaan. Mikäli markkinaratkaisujen kritiikki eri lähtökohdista kiinnostaa sinua tarkemmin, on Robin Hahnelin juuri julkaistu kirja varmasti kiinnostava työkalu keskustelun laajentamiseen. Lisäksi Parecon Finlandin sivuilla on mahdollisesti kiinnostavia videoita eri yhteistyötahojen (mm. Kansaneläkelaitoksen tutkimusyksikkö, Aallon kauppakorkeakoulun johtamisen yksikkö) kanssa järjestetyistä luennoista viime syyskuulta, joissa tätä(kin) kysymystä käsitellään.

http://parecon.fi/videot

Oxfam: Maailman 100 rikkaimman vuositulot riittäisivät poistamaan köyhyyden maailmasta

Talouselämä:

Maailman sata rikkainta ihmistä ansaitsi viime vuonna niin paljon rahaa, että sillä voisi lopettaa maailman köyhyyden neljä kertaa.

Tällaisen laskelman on tehnyt kansainvälinen hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam. Sen mukaan maailman 100 rikkainta ihmistä ansaitsivat viime vuonna yhteen 240 miljardia dollaria eli noin 180 miljardia euroa.

[E]konomisti Jeffrey Sachsin mukaan äärimmäisen köyhyyden voisi lopettaa maailmasta käyttämällä 175 miljardia dollaria kahden vuoden ajan.

Oxfamin raportin mukaan tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet dramaattisesti viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa rikkaimman prosentin osuus kansantulosta on tuplaantunut kymmenestä prosentista kahteenkymmeneen. Rikkaimman 0,01 prosentin osuus on nelinkertaistuttuaan nyt lukemissa, joissa se on ollut viimeksi ennen vuotta 1920.

Muualla maailmassa kehitys on ollut samansuuntaista, ja maailmanlaajuisesti rikkaimman prosentin tulot ovat kasvaneet 60 % viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Kasvu rikkaimman 0,01 prosentin kohdalla on ollut Oxfamin mukaan vielä voimakkaampaa, vaikka raportissa korostetaankin tietojen saamisen vaikeutta. Lisäksi raportissa huomautetaan, että taloudellista eriarvoisuutta tarkastellessa keskittyminen pelkästään ansioihin johtaa hieman harhaan, koska varallisuuden kasautuminen on ollut vielä tuloerojen kasvua voimakkaampaa ja havainnollistaa paremmin eriarvoisuuden mittakaavaa.

Oxfamin mukaan tulojen ja varallisuuden ennennäkemätön kasautuminen on pois etenkin maailman köyhimmiltä, koska se tapahtuu turvattujen ja pysyvien työpaikkojen sekä käypien palkkojen kustannuksella. Näin erilaisten avustusten ja matalien palkkojen varassa elävät ihmiset eivät kykene parantamaan elinolojaan ja nousemaan köyhyydestä.

Oxfamin johtajan Barbara Stockingin mukaan äärimmäinen varallisuuden kasautuminen ei ole ainoastaan sosiaalisesti eriarvoistavaa ja poliittisesti korruptoivaa, vaan myös ympäristölle haitallista ja taloudellisesti tehotonta. Hänen mukaansa useat tutkimukset osoittavat suurten tuloerojen maiden kärsivän heikommasta talouskasvusta. Samaa ovat viime aikoina korostaneet myös Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.

Stockingin mukaan enää ei voida uskoa siihen, että rikkaimpien vaurastuminen hyödyttää lopulta kaikkia muitakin. Hänen mukaansa on selvää, että tilanne on usein nimenomaan päinvastoin.

Päivitys. Oxfamin raportissa on virheellinen lähdemerkintä. Lainaamassamme Talouselämän uutisessakin mainittu lähde Oxfamin laskelmille on ekonomisti Jeffrey Sachsin sijaan Brookings Instituten julkaisu. Brookings Instituten laskelmien mukaan 66 miljardilla dollarilla vuodessa voitaisiin taata maailman koko väestölle 1,25 dollarin tulot päivässä, mikä on maailmanpankin raja äärimmäiselle köyhyydelle. Näin ollen jos maailman sadan rikkaimman yhteensä ansaitsemat 240 miljardia dollaria kohdentuisivat heidän sijastaan maailman köyhimmille joko korkeampien palkkojen tai  suorien tulonsiirtojen muodossa, riittäisivät ne suoraviivaisesti laskettuna tavoitteen saavuttamisen nelisen kertaa.

Lue myös:

Talouselämä: Rikkain prosentti omistaa 40 prosenttia maailman varallisuudesta
YK: Tuloerojen tasaaminen edesauttaa taloudellista kasvua
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä
Talouselämä: Tuloerot nakertavat talouskasvua
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle
Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia

Talvitauko

Parecon Finlandin blogin julkaisu siirtyy lyhyelle talvitauolle. Myös tauon aikana otamme mielellämme vastaan linkkejä ja kommentteja toiminnastamme kuluneen vuoden aikana.

Vuoden 2012 aikana julkaisimme hieman yli sata linkitystä, kommentaaria tai pidempää artikkelitekstiä sivuillamme. Esimerkkejä muutamista kiinnostusta herättäneistä teksteistä:

Empatiakyky on sekä toisen asemaan asettumisen että moraalin ja eettisen toiminnan kulmakivi. 

Lue lisää: "Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää: osa 1"

Kuvaillun periaatteen mukaan Jorma Ollilan pojanpojan tulisi saada tuhatkertaista palkkiota verrattuna korkeasti koulutettuun, ahkeraan ja erittäin tuottoisaa työtä tekevään köyhän perheen tyttäreen. 

Lue lisää: "Jorma Ollilan pojanpojan tapaus"

Lukuisissa yrityksissä on käytössä Valven käsikirjassa kuvatun kaltaista horisontaalista, ei hierarkista, päätöksentekoa ja työnjakoa. 

Lue lisää: "Peliyritys ilman pomoja" 

Toiminnastamme vuoden 2012 aikana olemme erityisen ylpeitä yli 1000 osallistujaa keränneistä tilaisuuksistamme yhdessä taloustieteilijä Robin Hahnelin kanssa, sekä antamastamme asiantuntija-avusta "Kilpailusta yhteistyöhön" teoksen julkaisemisessa Suomessa. Teos on ollut kysytty tuote kirjakaupoissa, ja sitä on lainattu erittäin innokkaasti myös esimerkiksi pääkaupunkiseudun kirjastoista.

Toivomme kirjan tarjoavan työkaluja ja uudenlaisia ajattelun lähtökohtia keskusteluun hyvinvointivaltioiden taloushistoriasta sekä ensiarvoisen tärkestä taloudellisesta vapaudesta.

Myös Parecon Finlandin tuottamat videot markkinataloutta, hyvinvointivaltioita ja ilmastonmuutosta käsitelleistä keskeisistä Robin Hahnelin luennoista ovat vapaasti katsottavissa kotisivuillamme.

Parecon Finlandin toiminta jatkuu uusin julkaisuin ja tilaisuuksin ensi vuonna. Tuoreimmat uutiset toiminnastamme kerrotaan ensisijaisesti blogissamme ja kotisivuillamme. Sydämelliset kiitokset kaikille tilaisuuksiimme osallistuneille ja toiminnassamme korvaamattomalla tavalla vuoden aikana eri tavoin auttaneille.

HS: Lastensuojelun työntekijöillä on hoidettavia yli suositusten

Helsingin Sanomat:

Kuntien lastensuojelun työntekijöillä on enemmän työtä kuin suosituksessa opastetaan. Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän suosituksen mukaan yhdellä työntekijällä saisi olla noin 35 asiakasta, mutta useissa kunnissa heitä on jopa moninkertainen määrä. 

Työntekijät itse pitävät 20–30 lasta tai nuorta sopivana määränä. Silloin työmääränsä pystyisi hallitsemaan, eikä olisi jatkuva kiire, he perustelevat.

Lastensuojelu on yksi esimerkki taloudelle monin tavoin keskeisestä julkisesta, yleishyödyllisestä palvelusta, johon sijoitetut resurssit tulevat useimmiten moninkertaisesti takaisin. Tämä tapahtuu esimerkiksi paremmin taattuina lähtökohtien tasa-arvoisuutena, todennäköisemmin yleishyödylliseen työhön ja toisten auttamiseen huomattavasti paremmin valmiina aikuisina ja vähäisempänä tarpeena kalliisiin panostuksiin myöhemmin, jos kasautuvien ongelmien kierre onnistutaan katkaisemaan ennen aikuisuutta.

Huomionarvoista on myös kuntien lastensuojelussa työskentelevien ammattilaisten mielipiteen vähäinen vaikuttavuus tässä kysymyksessä. Niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin työpaikoilla on molemmilla äärimmäisen huono historia työntekijöiden huomioiden ja kokemuksen hyödyntämisessä konkreettisen päätöksentekovallan ja omaehtoisuuden muodossa. Ehkä erityisesti lastensuojelun alalla olisi keskeistä kuunnella työntekijöiden huomioita heidän erinomaisesti tuntemastaan kentästä ja tavoista toteuttaa palvelu hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla. Onnistuessaan nämä ratkaisut voisivat tuoda kipeästi kaivattua apua äärimmäisen heikossa asemassa oleville lapsille ja nuorille.

Lastensuojelun resurssipula ja näiden resurssien leikkaaminen entisestään on tuhoisaa erityisesti markkinatalouksia toistuvasti vaivaavien taloudellisten taantumien aikoina. Lisätaakan tuo palveluiden jatkuva yksityistäminen ja kapeakatseisen voitontavoittelun lisääntyminen. Tämä aiheuttaa erityisesti ongelmia sellaisilla aloilla, joilla markkinatalouksien yksi luontainen heikkous – kaupankäynnin ja tuotannon etenkin pitkälle aikavälille jakautuvien vaikutusten tarkka seuraaminen – vaikeuttaa tasapainoisten markkinoiden saavuttamista. Markkinamekanismien sinisilmäistä käyttämistä yleishyödyllisten ja tarkoituksenmukaisten tavoitteiden saavuttamiseen tulisikin arvioida erityisen tarkkaan kaikissa tapauksissa. 

Lastensuojelun kannalta on kuitenkin ajankohtaista uhka niin kutsutun "budjetin tasapainottamisen" nimissä toteutetuista leikkauksista julkiselle sektorille. Nämä saavat aikaan ongelmia myös laajemmin taloudessa esimerkiksi yritysten tuotteiden kysynnän vähenemisen muodossa ja peruspalveluiden saatavuudessa sekä jakautumisessa. Mutta erityisen kauaskantoisia ja perustavanlaatuisia nämä negatiiviset seuraukset ovat lasten ja nuorten kohdalla.

New York Times: Toistasataa kuollutta ompelimon tulipalossa

New York Times:

In all, 112 workers were killed in a blaze last month that has exposed a glaring disconnect among global clothing brands, the monitoring system used to protect workers and the factories actually filling the orders.

New York Timesin uutisoima tragedia yli sata kuolonuhria vaatineesta tekstiilitehtaan tulipalosta tuo esiin ongelmia, joita nykyisissä markkinatalouksissa esiintyy kun palkkatasoa, työntekijöiden oikeuksia ja heidän työturvallisuuttaan pidetään alhaisella tasolla vetoamalla kilpailukykyyn esimerkiksi tuotannon kustannuksissa.

Työntekijöiden neuvotteluasemat ovat heikot tehtaiden omistajiin ja kauppaa ohjaaviin kansainvälisiin suuryrityksiin verrattuna. Tämä on osasyynä sille, mikseivät tehtaiden huonot olosuhteet ole huomattavassa roolissa tuotantoketjua ja hinnoittelua arvioitaessa. Tuotannon kustannusten "ulkoistaminen" esimerkiksi ympäristövahinkojen tai työntekijöiden työturvallisuutta ja hyvinvointia aliarvioimalla ovat keskeisiä heikkouksia markkinatalouksissa. Hinnoittelu ja markkinoiden toimivuus ovat usein systemaattisesti enemmän kiinni varakkaimpien toimijoiden varassa toimivasta valtapelistä kuin markkinaintoilijoiden idealistisista kuvauksista joissa "kuluttaja äänestää lompakollaan" ja "kysyntä kohtaa aina lopulta tarjonnan".

Hyödyllisempää onkin tarkastella eri toimijoiden vaikutusvaltaa ja -mahdollisuuksia. On tärkeää tarkastella, millaiseen toimintaan olemassa olevat markkinaolosuhteet ja esimerkiksi vallan ja varallisuuden keskittymisen vauhdittamat monopolistiset asemat kannustavat. Tähän poliittiseen ongelmaan ovat historiallisesti olleet keskeisinä lääkkeinä työntekijöiden järjestäytymismahdollisuuksien ja vaikutusvallan kasvattaminen, sekä valtion puuttuminen markkinoiden toimintaan rajoituksilla, jotka edesauttavat ympäristön kestävyyden ja työntekijöiden sekä kansalaisten kannalta toivottavien lopputulosten saavuttamista tehokkaammin kuin useissa tilanteissa harhaanjohtava luottamus markkinoiden itsekorjaavaan voimaan.

Bangladeshin työntekijöiden kohdalla tämä tarkoittaisi palkkatason ja työturvallisuuden parantamista esimerkiksi työntekijöiden kokemuksia paremmin huomioimalla, sekä laajemmin teollisuudenalan ja markkina-alueen kaupankäyntiä koskevien sääntöjen kehittämistä siten, ettei hintapoljentaa harrastavia ja työntekijöiden olosuhteet laiminlyöviä yrityksiä päästetä kilpailemaan markkinoille.

Tämänkaltaiset uudistukset ovat äärimmäisen tarpeellisia, joskin niidenkin vaikutusvalta on jatkuvasti uhattuna mitä enemmän tuotannon ja kaupankäynnin viitekehys on hallitsemattomaan markkinatalouteen perustuva. Ratkaisuna näihin ongelmiin kuluttajien, tuottajien ja ylipäätään kaikkien, joihin kaupankäynti vaikuttaa tulisi olla nykyistä tehokkaammin mukana prosessissa, jossa hinnat ja tuotantoa koskevat päätökset tehdään. Tällaisia ehdotuksia käydään läpi esimerkiksi taloustieteen professori Robin Hahnelin teoksessa "Kilpailusta yhteistyöhön".

Talouselämä: Velkalinjassa pahimmat ruuhkat 10 vuoteen

Talouselämä:

Soitot Velkalinjan neuvontanumeroon ovat lisääntyneet merkittävästi tänä vuonna. [...] Pikavippejä nostetaan yhä enemmän ja pääasiassa pikavipeistä velkaantuneiden soittajien määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2010.

Niin sanottujen pikavippilainojen – verrattain pienikokoisten lainojen joissa on huomattavat korot – yleisyys on Suomessa huomattava. Lainoja myöntävät yritykset tekevät merkittäviä voittoja tällä ilmeisen kannattavalla liiketoiminnalla. Yritysten toiminnasta olemme aiemminkin nostaneet inhimillisten seurausten osalta ilmiötä kommentoineen diakonia ja yhteiskuntatyö -yksikön johtajan Heikki Hiilamon huomiot:

Kauppa- ja teollisuusministeriön tuore tutkimus kertoo, että pikavippejä käyttävät kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat kansalaiset. Lainsäätäjien pitäisi asettua ennen muita näiden ihmisten puolelle. Pientenkin summien lainaamiseen on laadittava reilut, kohtuulliset ja oikeudenmukaiset pelisäännöt

Korkeakorkoisten lainojen ottaminen aiheuttaa monelle vakavan velkakierteen, jossa alkuperäinen laina kasvaa perintämaksujen ja korkojen kautta jopa useita kertoja alkusummaa korkeammaksi. Huomionarvoisten inhimillisten seurausten vuoksi on esitetty mm. pikavippien kieltämistä. Tämä oletettavasti herättäisi vastustusta ainakin niin pikavippejä markkinoivien yritysten omistajissa kuin velkojen keräämisellä voittoa tekevissä perintätoimistoissa. Lainojen myöntämisessä vedotaankin usein lainanottajan vastuuseen, mutta tutkimustiedon valossa tämä näkökulma ei ole aivan yksiselitteinen. Myös esimerkiksi tunnettu sijoitusneuvoja ja kirjailija Yves Smith on peräänkuuluttanut asuntolainojen kohdalla lainaajan vastuuta lainanottajan maksukyvyn arvioinnista. Samat huomiot pätevät monin osin myös pikavippien kanssa.

Lainojen merkitystä mahdollisuuksien toteuttamisessa ja tavoitteiden saavuttamisessa ei tulekaan väheksyä, mutta onnistuneita tuloksia on äärimmäisen vaikea saavuttaa sokeasti markkinamekanismeihin luottamalla. Muuttujia ja erilaisia seurauksia on tällaisten pienlainojen kohdalla huomattavasti, ja kaikkien laskeminen tarkoituksenmukaisella tavalla osaksi hintoja on yksioikoisten markkinaratkaisujen yksi tunnettu, rakenteellinen kipupiste.

Yksi syy pikavippien ongelmiin on, että runsas joukko vakiintumattomia toimijoita (pikavippejä myöntävät yritykset) toimii ensisijaisena tavoitteenaan usein lyhyen tähtäimen voittojen kerääminen. Perintäyritysten tarjoama suoja toiminnan riskeiltä ei myöskään kannusta lainanantajia tarkkaavaisuuteen lainojen myöntämisessä ja riskien tarkassa arvioinnissa. Kun keskeiseksi voitontavoittelun elementiksi nousee juuri lainojen myöntäminen, ja toisaalta velkojen periminen, on yrityksillä vain vähän kannustimia lainojen ja niiden korkojen vaikutusten arviointiin.

Velkavoittojen sijaan laajempiin yleishyödyllisiin tavoitteisiin keskittyneillä järjestöillä onkin viimeaikaisia pikavippiyrityksiä huomattavasti positiivisempi historia pienlainojen tarjoamisessa. Esimerkiksi seurakuntien tai ylioppilaskuntien tarjoamat lainat ovat Suomessa koroltaan huomattavasti kohtuullisimpia, ja rakentuvat useimmiten aivan eri tavalla osaksi yhteisön muita tavoitteita ja arvoja. 

Uutiset kasvaneista ulosotoista ja lainanottajien avuntarpeesta, sekä toisaalta pikavippi- ja perintäyritysten huomattavista voitoista, ovat myös havainnollistava esimerkki eräistä haitallisista kannustimista markkinatalouksissa.

Tutkimus: Rikkaiden veroaste ei yhteydessä kasvuun

Yhdysvaltain kongressin tutkimusosaston Congressional Research Servicen raportista:

There is not conclusive evidence, however, to substantiate a clear relationship between the 65-year steady reduction in the top tax rates and economic growth. Analysis of such data suggests the reduction in the top tax rates have had little association with saving, investment, or productivity growth. However, the top tax rate reductions appear to be associated with the increasing concentration of income at the top of the income distribution.

Yhdysvaltain kongressin tutkimusosaston Congressional Research Servicen julkaiseman tutkimuksen mukaan rikkaiden verotuksen tasolla ei ole suoraa yhteyttä talouden kasvuun. Rikkaiden veronkevennyksiä perustellaan usein sanomalla, että veronkevennykset johtavat säästämisen ja investointien lisääntymiseen, mikä puolestaan johtaa talouden kasvuun. Argumentin mukaan rikkaiden veronkevennyksillä saadaan siis aikaan kaikkia hyödyttävää talouskasvua.

Tutkimus ei kuitenkaan tue esitettyä väitettä varakkaampien verotuksen keventämisen positiivisista vaikutuksista. Tutkimuksessa tarkasteltiin Yhdysvaltojen huipputuloisimman väestönosan veroastetta suhteessa talouden kasvuun vuodesta 1945. Historiallisen aineiston valossa ei löytynytkään tukea väitteelle, jonka mukaan rikkaiden verotuksen laskeminen lisäisi merkittävästi esimerkiksi säästämistä, investointeja tai talouden kasvua. Tutkimuksen mukaan on kuitenkin nähtävissä, että rikkaiden veronkevennykset johtavat – odotettavasti – yhä voimakkaampaan vaurauden kasautumiseen kaikkein rikkaimmalle väestönosalle.

Lue myös:

The Atlantic: Veronkevennykset eivät johda talouskasvuun
The Real News: Korkeammat palkat johtavat talouskasvuun

HS: Huipputulot puskivat ylöspäin

Talvivaara & ulkoisvaikutusten ongelma

Markkinatalouden keskeisiä vahvuuksia on tehdä ostajien ja myyjien välinen kaupankäynti sujuvaksi. Tämän mahdollistaa markkinataloudessa se, kuinka ostajat ja myyjät saavat (toimiessaan lainsäädännön puitteissa) käydä rajoitteitta keskenään kauppaa ilman, että he tarvitsevat toimilleen kolmansien osapuolien hyväksyntää. Tämä tekee liiketoiminnasta ja kaupankäynnistä jouhevaa.

Vaikka kolmansien osapuolien jättäminen kaupankäynnin ulkopuolelle on selvästi markkinoiden vahvuus, on se myös niiden heikkous. Monesti liiketoiminta ja eri tahojen keskinäinen kaupankäynti koskettaa myös muita kuin kaupan osapuolia joko positiivisten tai negatiivisten ulkoisvaikutusten muodossa.

Markkinoiden heikkouksiin lukeutuukin se, että liiketoiminnasta kolmansille osapuolille koituvat hyödyt tai haitat jäävät markkinamekanismeilta huomiotta. Tämä on markkinoita vaivaava vakava rakenteellinen ongelma, joka johtuu hintojen muodostumisesta ainoastaan ostajien ja myyjien välisten neuvottelujen perusteella. Näissä neuvotteluissa kolmansien osapuolien ääni jää huomiotta, eivätkä heille koituvat mahdolliset hyödyt tai haitat näy palvelujen tai tuotteiden loppuhinnoissa.

Edelleen vakavammaksi ongelman tekee se, että markkinoilla on sekä ostajien että myyjien etujen mukaista jättää nämä kolmannet osapuolet huomiotta. Mitä enemmän tuotannosta aiheutuvia kustannuksia tuottaja pystyy sälyttämään ulkopuolisten niskoille, sitä halvemmaksi tuotteen lopullinen hinta muodostuu, ja sitä todennäköisemmin tuottaja saa tuotteensa kaupaksi. Mitä enemmän ostaja pystyy jättämään muiden niskoille tuotteen käytöstä kolmansille osapuolille aiheutuvia kustannuksia, sitä kannattavampaa tuotteen käyttäminen on hänen näkökulmastaan.

Yksi keskeisistä yrityksen, tuotannonalan tai valtion kilpailukykyyn vaikuttavista tekijöistä on tuotannon kustannukset. Mitä halvemmalla yritys pystyy lopputuottensa valmistamaan, sitä paremmin se pärjää hintakilpailussa muiden saman alan yritysten kesken. Mitä halvemmalla Suomessa toimiva kaivosteollisuus saa oikeudet louhintaan ja mitä enemmän kaivokset pystyvät venyttämään erilaisia päästörajoituksia sekä jättämään mahdollisten ympäristöhaittojen kustannuksia kolmansien osapuolten harteille, sitä kannattavampaa heidän toimintansa on suhteessa kilpailijoihinsa.

Tämän takia on kaivosten etujen mukaista pyrkiä päästämään ympäristöön erilaisia jätteitä niin paljon kuin mahdollista ja vastustaa erilaisia veroja ja maksuja, joita niiltä saatettaisiin vaatia toimilupiensa edellytyksenä.

Markkinat eivät rakenteellisesti tarjoa juurikaan keinoja kolmansien osapuolten huomioimiseen liiketoiminnasta päätettäessä. Talvivaaran tapauksessa kaivoksen toiminnasta kärsineet paikalliset asukkaat eivät esimerkiksi ole saaneet vaikuttaa kaivostoiminnan toteutustapaan huolimatta heihin kohdistuvista merkittävistä haittavaikutuksista. He eivät myöskään ole saaneet korvausta heille aiheutuneesta haitasta. Kaivoksen ei ole tarvinnut maksaa paikallisille asukkaille aiheuttamastaan vesistöjen kuormituksesta, melusta, pölystä ja saasteista, ja se on näin pystynyt jättämään huomattavan osan niistä pois tuotannon kustannuksista. Samalla kaivoksen osakkeenomistajat sen sijaan saavat tästä johtuen suurempia voittoja, koska tuotannon kustannukset ovat alhaisemmat, kuin jos kaivos olisi joutunut maksamaan korvausta paikallisille asukkaille ja sopeuttamaan kustannuksia sen mukaisesti.

Tätä ongelmaa voidaan tarkastella myös omistusoikeuksien ongelmana, jolloin paikalliset asukkaat omistaisivat kukin tietyn osuuden alueen puhtaasta ilmasta, meluttomasta äänimaailmasta sekä saasteettomasta ympäristöstä ja vesistöistä. Markkinat saattaisivat ottaa tällöin paikallisten asukkaiden mielipiteet huomioon siinä ihanteellisessa tilanteessa, että he kaikki todella omistavat yhtäläisen osan alueen päästöoikeuksista.

Tämän seurauksena markkinoiden toiminta kuitenkin muuttuisi todennäköisesti hyvin jäykäksi ja tehottomaksi, jota voidaan havainnollistaa muutaman esimerkin kautta. Ensinnäkin hinta erilaisille päästöille olisi hyvin vaikea määrittää. Jokaisen asukkaan etujen mukaista olisi ilmoittaa haittansa määrä mahdollisimman suureksi ja hinta täten korkeaksi. Kaivoksen etujen mukaista taas olisi esittää päästöistä saatava hyöty mahdollisimman pieneksi ja hinta täten alhaiseksi. Näin markkinatoimijoiden omaa etua tavoitteleva toiminta vääristäisi tarkoituksenmukaisen informaation saamista päästöjen todellisista vaikutuksista.

Jos päästöoikeuksien haltijat eivät perustaisi jonkinlaista yhteenliittymää neuvotteluissa kaivoksen kanssa, tulisi kaivoksen edustajan käydä neuvotteluja jokaisen päästöoikeuksien omistajan kanssa erikseen. Tällöin päästöoikeuksien haltijan transaktiokustannukset eli neuvotteluihin kuluva aika ja vaiva olisivat todennäköisesti suhteettoman suuria neuvotteluista saatavaan hyötyyn, kun vaikutukset yksittäiseen ihmiseen ovat suhteellisen pienet. Samat syyt myös hillitsisivät ihmisten liittymistä kaivoksen kanssa päästöoikeuksista neuvottelevaan porukkaan.

Näin päästöoikeuksien suhteettoman suuret transaktiokustannukset rajoittaisivat ihmisten innokkuutta osallistua neuvotteluihin. Tämä vaikeuttaisi ja hidastaisi huomattavasti neuvottelujen etenemistä ja näin tekisi liiketoiminnasta jälleen vaivalloisempaa ja tehottomampaa.

Lisäksi jokaisen päästöoikeuksien haltijan kannattaisi viivytellä myymistä niin kauan kuin mahdollista. Mitä myöhempään yksittäinen päästöoikeuksien haltija pystyy myymään osuutensa kaivokselle, sitä paremman hinnan hän pystyisi neuvottelemaan oikeudelleen. Mitä vähemmän myyjiä on jäljellä, sitä paremman neuvotteluasemat heillä on suhteessa kaivokseen, koska kaivos on jo investoinut päästöoikeuksiin, eikä sen ole enää helppo perääntyä neuvotteluissa tai löytää toisia päästöoikeuksien myyjiä. Tämäkin tekisi pahimmillaan liiketoiminnasta erittäin hidasta ja vaikeaa.

Jotta edellä kuvatun kaltainen tilanne olisi alunperinkään mahdollinen, tulisi erilaiset omistusoikeudet määritellä hyvin pikkutarkasti. Jokaisella asukkaalla olisi tietynsuuruinen omistusoikeus meluttomaan, pölyttömään ja saasteettomaan ympäristöön, ja jokainen joka haluaisi aiheuttaa melua, pölyä tai muita päästöjä tietyn kriittisen rajan yli joutuisi käymään läpi samat neuvottelut kaikkien tahojen kesken. Ei ole vaikea kuvitella, kuinka hankalaa jokapäiväisestä elämästä ja tavallisesta liiketoiminnasta tulisi.

Todennäköisesti tietyn alueen omistussoikeuden haltijat perustaisivat pysyvän yhdistyksen tällaisten tapausten ratkomiseksi, mutta niidenkin tapauksessa jokaisen niihin osallistuvan yksilön etujen mukaista olisi liiotella itselleen aiheuttamaa haittaa, ja näin vääristää päästöoikeuksien markkinahintoja pois toiminnan todellisista kustannuksista. Lisäksi yksilöiden etujen mukaista ei edes välttämättä olisi liittyä yhdistykseen, jos he saavat paremmat neuvotteluasemat suhteessa ostajaan toimiessan itsenäisesti ja myymällä mahdollisimman myöhään.

Koska omistusoikeudet ovat tämän hetken markkinatalouksissa puutteellisesti määritellyt, on tätä ulkoisvaikutusten ongelmaa pyritty ratkaisemaan erilaisten verojen ja säädösten muodossa. Kuitenkin, vaikka omistusoikeudet olisivat tarkasti määritellyt, päästöoikeuksien määrän sekä niistä maksettavan hinnan tarkka määritteleminen markkinamekanismien kautta olisi hyvin hankalaa, koska markkinat tekevät kolmansien osapuolien osallistumisen päätöksentekoon hankalaksi sekä kannustavat eri markkinaosapuolia vääristelemään ratkaisevan tärkeää informaatiota oikean päästörajatason määrittämiseksi.

Näin ollen omistusoikeuksien määrittäminen ei välttämättä ratkaise ulkoisvaikutusten ongelmaa eikä täten mahdollista tuotannon todellisten haittojen ja hyötyjen tarkkaa mittaamista ja taloudellisten resurssien ja tuotannon tehokasta kohdentamista.

Erilaiset verot ja säädökset ovatkin nykytaloudessa välttämättömiä ekologisesti kestävän taloudellisen toiminnan takaamiseksi ja täten erittäin kannatettavia. Pitkällä aikavälillä tulisi kuitenkin pyrkiä pohtimaan talouden rakenteita uusiksi tavalla, joka mahdollistaisi ulkoisvaikutuksista kärsivien tai hyötyvien kolmansien osapuolien sujuvan osallistumisen taloudelliseen päätöksentekoon sekä tuotannon haittojen ja hyötyjen tarkan mittaamisen, jotta taloudelliset resurssit saatettaisiin kohdentaa mahdollisimman tehokkaasti.

Lue myös:

YLE: Talvivaaran ympäristövaikutukset pahenevat

YLE: Kolmannes leipäjonon asiakkaista lapsiperheitä

YLE:

Pääkaupunkiseudun ruoanjakopisteissä käyvistä asiakkaista kolmannes on lapsiperheitä, selviää uudesta ruoanjakotutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan 92 prosenttia leipäjonoissa käyvistä pitää ruoka-apua välttämättömänä. Lähes puolella kävijöistä jää käyttöön pakollisten menojen jälkeen sata euroa tai vähemmän kuussa.

Koulutus ei välttämättä suojaa köyhyydeltä, sillä liki puolella kyselyyn vastanneista oli toisen asteen koulutus, sanoo erikoistutkija Saija Turunen Pääkaupunkiseudun sosiaalialan tutkimuskeskus Soccasta.

- Leipäjonoissa ei ole ainoastaan niitä ihmisiä, joilla on matala koulutus tai ei koulutusta ollenkaan, Turunen kertoo.

Lue myös:

Talouselämä: Neljäsosalla toimeentulovaikeuksia
TS: Työssäkäyvät köyhät juurtuivat Suomeen
YLE: Joka neljäs yksinhuoltajaperhe tarvitsee toimeentulotukea
YLE: Köyhien määrä kaksinkertaistunut vuodesta 1995
Taloussanomat: Katso kuka on oikeasti köyhä
STT: Lapsiköyhyys kolminkertaistunut

The Real News: Korkeammat palkat johtavat talouskasvuun

SAK: Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön huonontuneet

Helsingin Sanomat uutisoi SAK:n tettämästä työolokyselystä, jonka mukaan liittojen jäsenten vaikutusmahdollisuudet omaan työhönsä ovat heikentyneet.

SAK:laisten liittojen jäsenten mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä on heikentynyt viime vuosien aikana kaikilla osa-alueilla, selviää Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n teettämästä työolokyselystä.  

Eniten ovat vähentyneet mahdollisuudet vaikuttaa työtehtävien sisältöön ja työtahtiin. Muutos huonompaan suuntaan on näissä huomattava. 

Yhä useamman SAK:laisen mielestä myös työn mielekkyys on huonontunut. 

(...)Puolet kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että työnantaja ei mitoita työmäärää oikein ja että työnantaja asettaa tehokkuuden kaiken muun edelle. Siksi töissä on heidän mielestään aina kiire.

Lue myös:

TS: Tällaista on työelämä Suomessa pahimmillaan 
YLE: Mielekkyys työntekoon rapisee
SAK: Työelämän epävarmuus suurin huoli
Työnjaon vaikutuksista hyvinvointiin ja päätöksentekovalmiuksiin
Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta

TS: Talouden noususuhdanteet eivät näkyneet keskiluokan tuloissa

Tilastokeskuksen eri taloustilastoja rinta rinnan tarkastelemalla
selviää, että kahden viime vuosikymmenen kaksi supersuhdannetta ovat
menneet suurimmalta osalta kansaa sivu suun ilman kovin kummoista
tulojen reaalikasvua. 

Ensin ohi livahti 1990-luvun vienti- ja teknologiasuhdanne, ja
viimeksi ensimmäisen eurovuosikymmenen niin ikään vientivetoinen
kasvusuhdanne. 

Kotitalouksien käytettävissä oleva rahatulo on 20 viime vuoden aikana
kasvanut keskimäärin 1,3 prosenttia vuodessa, kun tulojen
karttumisesta vähennetään inflaation vaikutus. 

Kaikkien kotitalouksien reaalitulojen mediaani eli koko tilaston
keskimmäinen havainto on kasvanut vielä vaisummin, sen kasvu on jäänyt
jopa alle prosenttiin vuodessa.

Taloussanomien toimittaja Jan Hurri kirjoittaa keskiluokan reaalitulojen vaisusta noususta Suomessa. Vaikka 1990-luvun puolivälistä lähtien Suomen talous on kasvanut huomattavasti teknologian ja vahvan viennin ansiosta, vauraus ei ole näkynyt kotitalouksien keskimääräisten tulojen merkittävänä nousuna.

Viime laman jälkeen asuntojen hinnat ovat reaalisesti nousseet
pääkaupunkiseudulla keskimäärin kuutisen prosenttia ja muualla maassa
nelisen prosenttia joka vuosi. 

Näin on, jos 15 viime vuoden hinnanmuutokset lasketaan asuntojen
keskimääräiseksi vuosimuutokseksi ja siitä vähennetään inflaation
vaikutus. 

Toinen keskiluokan tuloja huomattavasti nopeammin kasvanut talousluku
on kotitalouksien kokonaisvelka, joka on kasvanut vielä asuntojen
kallistumistakin rivakammin. 

Kotitalouksilla on erityyppistä velkaa yhteensä pitkälti yli sata
miljardia euroa. Velkapotti on viime laman jälkeen kasvanut
reaalisesti keskimäärin seitsemän prosenttia vuodessa. 

Nämä tilastot antavat viitteen, että keskiluokka on "puolustautunut"
asumisen ja elämisen kallistumista vastaan jatkamalla tulojaan yhä
ronskimmalla velkaantumisella.

Mediaanitulon alle prosentin kasvua on tärkeää verrata myös asuntojen hintojen muutoksiin. Hurrin mukaan asuntojen hinnat ovat nousseet selkeästi keskituloja enemmän, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Hurri toteaakin, että keskiluokan heikko tulokehitys on johtanut yhä voimakkaampaan kotitalouksien velkaantumiseen.

Tulojakaumaa tarkasteltaessa on myös tärkeää muistaa, että köyhyys on kasvanut Suomessa kahden viime vuosikymmenen aikana yhdessä tuloerojen kanssa. Tilastot myös osoittavat, että Suomen huipputuloisimmat tienaavat yhä enemmän ja heidän tulotasonsa on karannut yhä kauemmas keskimääräisestä tulotasosta.

Lue myös:

YK: Tuloerojen tasaaminen edesauttaa taloudellista kasvua

Tilastokeskus: Varallisuus on hyvin epätasaisesti jakautunut

Tutkijat: Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?

YLE: Talvivaaran ympäristövaikutukset pahenevat

YLE (12.11.2012):

Suomen ympäristökeskuksen mukaan Talvivaaran vuodon aiheuttamat ympäristöhaitat ovat lisääntyneet viime viikosta. Uusista mittauksista selviää, että etenkin eteläinen alue on kuormittunut pahasti, mutta myös kaivoksen pohjoispuolella haitat ovat suuria.

YLE (11.11.2012):

Professori Heiskanen pelkää, että mikäli tuotantoa ei saada muutamissa viikoissa käyntiin, Talvivaara voi ajautua jopa konkurssiin. Silloin jälkihoito jäisi veronmaksajien kustannettavaksi.

- Jos yhtiön rahat loppuvat, ollemme tilanteessa, jossa kasasta liukenee vuosikausia edelleen raskasmetalleja ja muuta, joita ei oteta talteen. Niille täytyy ympäristömielessä tehdä jotakin. Ne ovat erittäin suuri ympäristöriski, sanoo Heiskanen. Hän on mekaanisen prosessitekniikan ja kierrätyksen professori Aalto-yliopistossa.

Sekä kaivosyhtiö Talvivaara että sen asiakkaat ovat hyötyneet ympäristöhaittojen ulkoistamisesta. Kaivoksen päästöt ympäristöönsä tapahtuvat lähialueiden asukkaiden kustannuksella, eivätkä nämä haitat näy kaivoksen tuotantokustannuksissa, vaan lähialueen väestö kokee ne tuotannon ulkoisvaikutuksina. He kokevat taloudellista haittaa huonontuneen ilmanlaadun ja saastuneiden vesistöjen muodossa. Nämä eivät markkinamekanismien rakenteellisten ongelmien johdosta sisälly kaivoksen tuotantokustannuksiin, ja näin ollen alueen asukkaat eivät myöskään saa niistä asianmukaista korvausta eivätkä ääntään kuuluviin tuotannosta päätettäessä.

Kaivoksen kannalta tämä on edullista, sillä mitä enemmän yritys voi maksattaa tuotannon haittoja ja kustannuksia muilla, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on kasvattaa liikevoittoaan. Kaivosyhtiön asiakkaat nauttivat alhaisista hinnoista, koska vaikutukset alueen ympäristöön ja asukkaisiin eli osa mineraalien ja metallien tuotannon todellisista kustannuksista on pystytty jättämään kaupankäynnin ulkopuolelle. Lisäksi yhtiön mahdollisen konkurssin tapauksessa kaivoksen jälkien korjaamisen kustannukset eivät mene voittoa nostaneiden omistajien pussista, vaan se jää muiden maksettavaksi.

YLE (29.10.2012):

Pellervon taloudellisen tutkimuskeskuksen PTT:n ja Suomen ympäristökeskus SYKE:n mukaan Talvivaaran elinkaaren aikaiset taloudelliset hyödyt ovat yli 2,6 miljardia euroa. Ympäristöhaittojen kustannukset ovat noin 700 miljoonaa euroa.

Arvioidut ympäristöhaittojen kustannukset perustuvat kaivosten ympäristövaikutusten arviointiin ennen kaivosten toiminnan aloittamista. Tutkimuksen tekijöiden mukaan ennakoimattomat ympäristövahingot saattavat muuttaa hyötyjen ja haittojen suhdetta oleellisesti. Samoin käy silloin, jos kaivoksen päästöt ylittävät lupaehdot. Tutkimusraportissa kirjoitetaan:

Ympäristöhaittojen arvo perustuu tehtyjen ympäristövaikutusarviointien (YVA) ja ympäristölupien parametreihin eikä toiminnan todellisiin käytännössä esiin tulleisiin vaikutuksiin. (...) Yksittäisten kaivosten lähialueen ihmisten kokema haitta voi olla hyvinkin merkittävä ja yksittäiset hankkeet paikallisine erityispiirteineen ovat hyvin erilaisia hyöty-haitta-analyysin näkökulmasta.

Ennakoimattomat ympäristövahingot voivat muuttaa hyötyjen ja haittojen suhdetta olennaisesti. Haitan arvo voi nousta merkittäväksi, jopa hyötyjä suuremmaksi, jos sen vaikutus säilyy luonnossa pitkään kaivoksen toiminnan päätyttyä tai jää pysyväksi.

Vuoden 2011 syyskuussa Talvivaaran kaivos haki jätevesilleen päästörajojen kohotuksia, joiden puitteissa se olisi voinut päästää seuraavan kolmen vuoden aikana vesistöön muun muassa yli 40 kertaa enemmän sulfaattia ja 20 kertaa enemmän natriumia kuin sen vuoden 2006 ympäristölupahakemuksessaan oli arvioitu. Monien päästöjen, kuten sulfaatti-, mangaani-, ja natriumpäästöjen pitoisuudet ovatkin ylittäneet kaivosyhtiön alkuvaiheen toiminnan aikana huomattavasti arviot. Esimerkiksi sulfaatin määrä jätevesissä on ylittänyt alunperin arvioidun määrän 158 -kertaisesti.

Ongelmallista onkin, kuinka mahdollisten ympäristötuhojen riskit toteutuessaan lankeavat maksettavaksi. Kaivostoiminnasta ympäristölle koituvia haittoja voidaan yrittää ennakoida sekä rajoittaa yhtiöiden toimintaa erilaisten lakien ja säädösten avulla. Lisäksi veroilla ja louhintamaksuilla voidaan kerätä kaivosyhtiöltä varoja haittojen korjaamiseksi. Siinä tapauksessa, kun kaivosyhtiö asetetaan vastuulliseksi ympäristötuhojen korjaamisesta ja korjausten hinta ylittää yhtiön varallisuuden, menettävät sijoittajat mahdollisen konkurssin tapauksessa yhtiöön sijoittamansa varat, mutta he eivät kuitenkaan joudu ympäristötuhojen korjausten loppuunviemisestä enää vastuuseen. Täten pahimmassa tapauksessa yksityiset sijoittajat nostavat kaivostoiminnan tuottamia voittoja, mutta toteutuneet riskit jäävät kuitenkin paikallisten asukkaiden ja valtion maksettavaksi.

Talvivaaran kaivoksen ympäristövaikutukset ovat oppikirjaesimerkki haitallisista ulkoisvaikutuksista, joita markkinataloudessa ei rakenteellisesti pystytä ottamaan huomioon. Lähitulevaisuudessa ympäristön elinvoimaisuuden kannalta keskeisten tuotannonalojen negatiivisia ulkoisvaikutuksia, eli esimerkiksi erimuotoisia ympäristöhaittoja, tulee pyrkiä minimoimaan ja korjaamaan erilaisin korjaavin säädöksin ja veroin.

On kuitenkin tärkeää huomata, että vastaus ei ole riittävä yksilöiden taloudellisten vapauksien turvaamiseksi. Tästä syystä onkin erityisen tärkeää pohtia talouden rakenteita, jotka mahdollistaisivat ulkoisvaikutuksen paremman huomioonottamisen ja näin tukisivat ympäristön kannalta kestävää taloudellista toimintaa sekä takaisivat ihmisille todellisen mahdollisuuden osallistua heitä koskevaan taloudelliseen päätöksentekoon ja näin takaisivat yksilöiden merkityksellisen taloudellisen vapauden.

Lue myös:

YLE: Talvivaara hakee päästörajojen korotuksia
YLE: Talvivaaran lähikylien asukkaiden tahto ei toteudu
HS: Talvivaaran jätteet muuttivat järviveden merivedeksi
YLE: Mielenosoittajat vaativat Talvivaaran kaivosyhtiötä rajoittamaan päästöjään

Tutkimus: Köyhyys heikentää päätöksentekoa

Tiede-lehti kirjoittaa Science-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta:

Köyhät tekevät usein valintoja, jotka vievät ojasta allikkoon. He tuhlaavat tuloksetta rahapeleihin, säästävät liian vähän ja ottavat liian isoja lainoja. Kun kerran nämä valinnat yleensä vain pahentavat vähävaraisten taloudellista tilannetta, miksi he tekevät niitä?

Niukat olot heikentävät ihmisten päätöksentekoa, vastaa Chicagon yliopiston kauppakorkeakoulun tutkija Anuj Shah työtovereineen. Kun varat on vähissä, aivot askartelevat alinomaa ruokakaupan hinnoissa tai seuraavan kuun vuokranmaksussa. Huomio kapenee, ja ihminen laiminlyö kauaskantoisemmat tarpeet.

Tutkijat Anuj K. Shah Chicagon yliopistosta, Sendhil Mullainathan Harvardin yliopistosta ja Eldar Shafir Princetonin yliopistosta tekivät sarjan kokeita, joissa selvitettiin miten resurssien niukkuus vaikuttaa ihmisten toimintaan. He lähtivät liikkeelle oletuksesta, että resurssien niukkuus vaikuttaa voimakkaasti ihmisten tapaan suhtautua käsillä oleviin ongelmiin ja päätöksentekoon.

Kun ihmisellä on runsaasti rahaa, jokapäiväiset menot kuten ruoka ja vuokra hoidetaan sitä mukaan kun niitä ilmenee. Kuluja tulee ja menee, eikä niitä jouduta sen kummemmin pohtimaan. Kuitenkin rahojen ollessa tiukalla on kuluista vaikeampi selvitä. Tällöin kauppalaskun tai vuokran kaltaiset menoerät eivät enää ole vain arkipäivää, vaan vaativat enemmän huomiota. Rahan puute saa jokapäiväiset menoerät tuntumaan painavammilta. Ja kun nämä tuntuvat vakavammilta ja vievät voimakkaammin huomiomme, paneudumme tiiviimmin niiden ratkaisemiseen.

Muissa tutkimuksissa on havaittu saman logiikan vaikuttavan minkä tahansa niukkuuden taustalla. Janoiset ja nälkäiset ihmiset keskittyvät enemmän syömiseen ja juomiseen liittyviin tekijöihin. Kiireelliset ihmiset keskittyvät voimakkaammin kaikista asioihin, joiden hoitamisessa on pahin kiire. Tutkijoiden mukaan sama psykologinen logiikka vaikuttaa monissa yhteyksissä: ihmiset kiinnittävät eniten huomiota ongelmiin, joiden taustalla vaikuttaa jonkinlainen niukkuus.

Ja koska niukkuus aiheuttaa voimakkaampaa keskittymistä tiettyihin ongelmiin, johtaa se tutkijoiden mukaan muiden ongelmien huomiotta jättämistä. Keskittyminen viikottaisiin ruokamenoihin saattaa johtaa ensi kuun vuokran laiminlyömiseen. Keskittyessämme töihin, jotka täytyy saada tällä viikolla valmiiksi, saatamme laiminlyödä ensi viikkoa varten tehtäviä töitä.

Tämän laiminlyönnin logiikan avulla voidaan selittää miksi ihmiset ottavat lyhytaikaisia lainoja, joiden korot saattavat kohota jopa 800 prosenttiin. Näiden lainojen myötä saatetaan selvitä kiireellisimmistä menoista, mutta lainasta maksettavan koron vuoksi on tulevista lainoista entistä vaikeampi selvitä. Kun niukkuus saa aikaan huomion keskittymisen käsillä oleviin ongelmiin, kiinnitetään huomiota vain lainan hyötyihin, ei sen kustannuksiin.

Tutkijoiden mukaan tästä olettamuksesta on johdettavissa selkeä ennuste: kaikenlainen niukkuus johtaa taipumukseen lainata siten, että on vaikea arvioida kattavatko lainasta saatavat hyödyt siitä aiheutuvat kustannukset. Sama pätee sekä köyhiin että kiireisiin. Kiireiset ihmiset venyttävät tärkeiden, mutta vähemmän kiireisien asioiden hoitamista keskittyessään asioihin, jotka täytyy saada nopeammin valmiiksi.

Testatakseen olettamuksiaan, tutkijat loivat erilaisia koeasetelmia. Ensimmäisessä ja toisessa kokeessa osoitetaan, kuinka niukkuus saa aikaan voimakkaamman keskittymisen käsillä olevaan ongelmaan. Toisessa, kolmannessa, neljännessä ja viidennessä kokeessa osoitetaan kuinka ja miksi niukkuus ajaa ihmisiä lainaamaan. Kaikissa kokeissa osallistujien budjetit määräytyivät sattumanvaraisesti. "Köyhien" osallistujien budjetti oli pienempi kuin "rikkailla", ja budjetit jakautuivat "palkkoina" pelin eri kierroksille. Köyhien osallistujien palkat olivat suhteessa pienemmät verrattuna rikkaiden palkkoihin.

Jokaisella kierroksella osallistujat käyttivät resursseja hankkiakseen palkintoja. Jos osallistujat eivät tietyllä kierroksella käyttäneet budjettiaan loppuun, käyttämättömät varat säästyivät seuraavalle kierrokselle. Osallistujien mahdollisuudet lainaamiseen olivat myös erilaiset. Osalle ei annettu mahdollisuutta lainata, joten budjetin loppuessa heidän tuli siirtyä seuraavalle kierrokselle. Toiset saivat lainata "rahayksiköitä" hintaan R, mikä tarkoitti että kierrokselle lainatut yksiköt vähensivät R:n verran yksiköitä heidän kokonaisbudjetistaan.

Ensimmäisessä kokeessa osallistujat pelasivat eräänlaista Onnenpyörää. Varat jaettiin antamalla osallistujille eri määrä arvauksia. Köyhät osallistujat saivat yhteensä 84 arvausta (6 per kierros) ja rikkaat saivat 280 arvausta (20 per kierros). Aiemmissa tutkimuksissa oli havaittu voimakkaan peliin keskittymisen aiheuttaman uupumusta kognitiivisella alueella, ja täten heikompaa suoriutumista pelin jälkeen tehdyissä kognitiivista päättelyä vaativissa tehtävissä. Osallistujille teetettiinkin pelin jälkeen huomiokykyä ja tiedonkäsittelyä testaavia tehtäviä. Nämä kokeet olivat samanlaisia sekä rikkaille että köyhille osallistujille.

Tutkijoiden mukaan olisi myös perusteltua olettaa rikkaiden osallistujien olevan uupuneempia pelin jälkeen, koska he kuluttivat enemmän aikaa ja arvauksia pelatessaan Onnenpyörää. Kuitenkin tutkijoiden olettamusten suuntaisesti köyhien tulisi olla uupuneempia, koska he keskittyisivät peliin enemmän, vaikka käyttäisivätkin vähemmän aikaa.

Kokeen tuloksena olikin, että köyhät osallistujat selvisivät Onnenpyörän jälkeisistä kokeista rikkaita huonommin. Tämä viittaisi siihen, että vaikka köyhät kuluttivat vähemmän aikaa ja arvauksia, niukkuus sai heidät keskittymään peliin voimakkaammin, ja he olivat sen johdosta uupuneempia pelin jälkeen.

Toisessa kokeessa kävi selkeämmin ilmi kuinka niukkuus vaikuttaa peliin keskittymiseen. Osallistujat pelasivat Angry Birds -tyyppistä peliä, jossa ammuttiin ritsalla kohteita, joista sai pisteitä. Köyhien budjetti oli 30 laukausta (3 per kierros) ja rikkaiden 150 laukausta (15 per kierros). Osalle tarjottiin mahdollisuus lainata hintaan R, joka tarkoitti käytännössä 100 % korkoa. Osallistujat pelasivat peliä kunnes heidän budjettinsa oli kulunut loppuun.

Tutkijat selvittivät kuinka niukkuus vaikuttaa keskittymiseen mittaamalla aikaa, jonka osallistujat käyttivät yhteen laukaukseen (eli kuinka harkiten he käyttivät resurssinsa). Köyhät kuluttivat jokaisella kierroksella enemmän aikaa sekä ensimmäiseen että myöhempiinkin laukauksiin kuin rikkaat. Rikkailla oli kannustimia keskittyä peliin, koska kaikki osallistujat saattoivat tienata pelissä pisteitä, joilla saattoi voittaa palkinnon. Silti rikkaat keskittyivät heikommin kuin köyhät heti alusta alkaen. Tästä johtuen he myös suoriutuivat tästä pelistä huonommin kuin köyhemmät.

Tutkijoiden mukaan niukkuus saa ihmiset laiminlyömään tulevia kierroksia ja lainaamaan resursseja niiden kustannuksella. Toisessa kokeessa jokainen laukaus yli kierroksen budjetin laskettiin lainatuksi ja ne laskettiin yhteen pelin edetessä. Kokeessa köyhät lainasivat enemmän kuin rikkaat. Lainaaminen oli myös haitallista. Rikkaat suoriutuivat yhtäläisesti huolimatta siitä, saattoivatko he lainata vai eivät, mutta köyhät suoriutuivat paremmin, jos heillä ei ollut mahdollisuutta lainata. Tämä viittaisi tutkijoiden mukaan taipumukseen lainata liikaa.

Lainattujen yksiköiden määrä oli myös merkittävästi yhteydessä keskittymisen tasoon. Mitä enemmän osallistujat käyttivät aikaa yhteen laukaukseen, sitä enemmän he lainasivat myöhemmin. Eli mitä enemmän osallistujat keskittyivät tämänhetkiseen kierrokseen, sitä enemmän he laiminlöivät tulevia.

Tutkijat halusivat varmistaa, etteivät kokeista saadut tulokset olleet sidoksissa vaan tiettyyn yhteyteen tekemällä samankaltaisen kokeen, mutta jossa niukkaa oli tällä kertaa ajasta. Kokeessa osallistujille teetettiin tietokilpailu, jossa jokaiseen kysymykseen sai vastata usean kerran. Jokaisella kierroksella tuli uusi kysymys ja oikeasta vastauksesta sai pisteitä. Köyhien osallistujien budjetti oli 300 sekuntia (15 per kierros) ja rikkaiden 1000 sekuntia (50 per kierros) ja osallistujat pelasivat kunnes heidän budjettinsa oli loppu. Osa ei saanut lainata, osa sai lainata ilman korkoa ja osa korolla.

Huolimatta korkotasosta, köyhät osallistujat lainasivat enemmän suhteessa budjettiinsa kuin rikkaat. He myös lainasivat tässäkin kokeessa liikaa. Rikkaat pärjäsivät yhtäläisesti huolimatta siitä saivatko he lainata vai eivät. Köyhät selvisivät parhaiten silloin kuin he eivät saaneet lainata, huonommin kun saivat lainata ilman korkoa ja huonoiten kun he lainasivat korolla. Sama niukkuuden logiikka päti niin tässäkin yhteydessä kuin aiemmissakin kokeissa.

Varmistaakseen etteivät ihmiset lainanneet liikaa sen takia, koska lainaamisen kustannukset eivää olleet tarpeeksi ilmeisiä, tutkijat muuttivat peliä neljännessä kokeessa siten, että lainaaminen loisi velkaa heti seuraavalle kierrokselle. Eli jokaisen kierroksen budjetti riippui siitä, olivatko osallistujat lainanneet vai säästäneet edellisellä kierroksella. Aloitusbudjetti oli sama kuin edellisellä kerralla, mutta jokaisen kierroksen jälkeen käytettävissä oleva budjetti jaettiin tasan tulevien kierrosten kesken. Liiallinen lainaaminen johtaisi siis välittömästi pienempään budjettiin seuraavalla kierroksella.

Köyhät osallistujat lainasivat edelleen suhteessa enemmän kuin rikkaat. Tästä johtuen heidän budjettinsa pieneni myös nopeammin. He eivät myöskään muuttaneet lainaamistapaansa velan kasautuessa vaan päinvastoin, mitä pienemmäksi heidän budjettinsa väheni, sitä enemmän he lainasivat suhteessa käytettävissä oleviin varoihin. Rikkaat osallistujat pärjäsivät jälleen yhtäläisesti, riippumatta siitä saivatko he lainata vai eivät. Myös köyhät osallistujat pärjäsivät tässäkin kokeessa huonommin saadessaan mahdollisuuden lainata ja paremmin, kun mahdollisuutta lainaamiseen ei ollut.

Tutkijoiden mukaan viidennessä kokeessa saatiin selkeää tukea olettamukselle, että niukkuus vaikuttaa asioiden huomiotta jättämiseen. Kokeessa pelattiin jälleen tietovisaa, ja osa osallistujista sai nähdä tietokoneruudun alareunassa etukäteen seuraavan kierroksen kysymyksen. Tutkijat olettivat köyhien osallistujien olevan liian keskittyneitä käsillä olevaan kysymykseen pystyäkseen huomioimaan seuraavaksi tulevan kysymyksen, kun taas rikkaat pystyisivät paremmin ottamaan seuraavan kysymyksen huomioon ja arvioimaan tämän perusteella onko viisasta siirtyä seuraavalle kierrokselle. Kaikkien osallistujien oli mahdollista lainata.

Köyhät osallistujat selviytyivät pelistä yhtä hyvin huolimatta siitä, saivatko he nähdä seuraavan kysymyksen ennakkoon vai eivät. Rikkaat taas selviytyivät paremmin, jos he saivat vähdä seuraavan kysymyksen. Tämä saattaisi johtua siitä, ettei köyhillä ollut aikaa katsoa seuraavaa kysymystä, mutta kuten aiemmista kokeista kävi ilmi, köyhät käyttivät liikaa aikaa jokaisen kysymyksen kohdalla eli he lainasivat liikaa. Verrattuna tilanteeseen ilman ennakkoon näytettyjä kysymyksiä heillä oli mahdollisuus pärjätä paljon paremmin. Ja jos he olisivat käyttäneet lainaamansa ajan seuraavan kierroksen arviointiin ja sinne siirtymiseen aiemmin sen ollessa kannattavaa, he olisivat näin tehneetkin.

Ennakkoon näytetyt kysymykset siis auttoivat rikkaita säästämään enemmän ja ne olisivat voineet auttaa köyhiä lainaamaan vähemmän. Kuitenkin köyhät osallistujat olivat liian keskittyneitä käsillä olevaan kysymykseen hyötyäkseen tästä mahdollisuudesta.

Tutkijoiden mielestä nämä kaikki kokeet tarjoavat yhdessä vakuuttavat perusteet uskoa, että resurssien niukkuus johtaa voimakkaampaan keskittymiseen käsillä oleviin ongelmiin ja sitä kautta tulevaisuuden ongelmien laiminlyömiseen tai ennakoimattomuuteen. Liiallinen lainaaminen suurilla koroilla on tästä hyvä esimerkki. Kokeita voitaisiin tulkita myös niin, että köyhät ja rikkaat kohtaavat ongelmat samalla tavalla, mutta köyhien mahdollisuudet ongelmien ratkaisemiseen ovat rajallisemmat ja tämän takia he ajautuvat lainaamaan likaa. Kuitenkin ensimmäisen ja toisen kokeen tulokset viittaisivat selkeästi siihen, etteivät köyhät ja rikkaat suhtaudu tehtäviin samalla tavalla, vaan köyhät keskittyvät niihin tiiviimmin.

On esitetty, että niukkuus aiheuttaa kognitiivista kuormitusta, joka sitten heikentää suorituskykyä. Kognitiivinen kuormitus saattaa heikentää ihmisten mahdollisuuksia arvioida ovatko korkotasot järkeviä vai eivät, saada ihmiset hyödyntämään resurssejaan tehottomammin tai saada heidät ottamaan suurempia taloudellisia riskejä. Tutkijoiden mukaan heidän kokeidensa tulokset havainnollistavat, kuinka tämä kuormitus muodostuu ja mitkä ovat sen vaikutukset. Heidän mukaansa kuormitus syntyy, koska ihmiset keskittyvät niukkuuden johdosta voimakkaammin käsillä olevaan tai kiireellisimpään ongelmaan. Tämä syö resursseja ja huomiota muilta ongelmilta, ja johtaa niiden laiminlyömiseen.

Lue myös:

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää: osa 1
The New Republic: Why Can’t More Poor People Escape Poverty?
Tutkimus: Köyhyys saattaa ehkäistä muistin ja oppimiskyvyn kehittymistä
Tutkimus: Köyhyys voi tukahduttaa lapsen geneettisen potentiaalin
YLE: Köyhä maksaa lainoistaan ja laskuistaan kovimman hinnan
Aamulehti: Pikavippiyritykset tekevät valtavia voittoja