Yle: Yritysveron laskeminen ei toiminut

Yle:

Veronalennuksen dynaamisten vaikutusten piti piristää taloutta, mutta teho jäi olemattomaksi. Yhteisöverotulot laskivat viime vuonna noin 800 miljoonaa euroa.
Ministereillä oli merkittävää kerrottavaa maaliskuussa 2013. Hallitus oli nimittäin päättänyt laskea yhteisöveroa kerralla roimasti, 20 prosenttiin, alle Ruotsin tason.Eduskuntaakin informoitiin kädenojennuksesta yrityksille.
[…] Verottajan tuoreen arvion mukaan yhteisöverotulot laskivat viime vuonna noin 800 miljoonaa euroa. Dynaamiset vaikutukset jäivät olemattomiin.

Veronalennusten vaikutuksista on runsaasti empiiristä tutkimusta ja niiden teho on tunnetusti heikompi kuin julkisissa investoinneissa. Julkisten investointien tehokkuus elvytyksessä perustuu veroalennuksia korkeampaan kerroinvaikutukseen, joka tarkoittaa julkisten satsausten menemistä talouden kiertokulkuun. Hyveellinen kehä syntyy, kun investoinnit johtavat käyttämättömänä lojuvan tuotantokapasiteetin hyödyntämiseen sekä maksettujen tulojen kautta lisääntyvään kulutukseen. Kysynnän noustessa yritysten kannattaa puolestaan jälleen investoida enemmän. Investoinneilla voidaan myös parantaa pitkän aikavälin tuotantokapasiteettia.

Harjoitettu talouspolitiikka on entistä eriskummallisempaa, koska huoli valtionvelasta on ollut suomalaisessa talouskeskustelussa yksi näkyvimpiä teemoja. Keskeisenä pidettyä ongelmaa on ratkottu vähentämällä verotuloja noin 800 miljoonaa euroa.

Lue myös: