Ihmisluonnosta & osallisuustaloudesta

Esitellessämme osallisuustalouden ideaa olemme kohdanneet useaan otteeseen ajatuksen siitä, että uusi ja parempi talous edellyttäisi myös muutosta ihmiskunnassa. Näkemyksen voi kiteyttää niin, että ihmiset ovat tuomittuja kilpailun ja ahneuden talouteen, koska itsekkyys on ihmisille luontaista. On siis turhaa pyrkiä hahmottelemaan ja rakentamaan reilumpia pelisääntöjä ja yhteistyötä kannattelevia instituutioita, koska ihmiset kuitenkin omivat etuuksia, käyttävät kyynärpäätaktiikkaa ja kilpailevat toisiaan vastaan. Eikö osallisuustalouden ehdotuksissa oleteta turhan sinisilmäisesti, että kaikki ihmiset ovat jalosydämisiä auttajia?

Itsekkyys otettu huomioon

Osallisuustalouden alkuperäiset kehittäjät Robin Hahnel ja Michael Albert laativat tarkan taloustieteellisen mallin osallisuustaloudesta teoksessaan "The Political Economy of Participatory Economics". Mallin tarkoituksena oli selvittää, mitä osallisuustaloudessa tapahtuisi, jos yksilöiden oletettaisiin toimivan taloustieteistä tutun "homo economicus" -oletuksen mukaisesti: rationaalisesti ja omaa etuaan tavoitellen.

Lähtökohtana eivät olleet siis yhteiskunnallisesti vastuulliset pyhimykset, vaan pikemminkin kokoelma instituutioita ja pelisääntöjä, jotka kannustavat kohti yhteiskunnallisesti tehokasta ja reilua toimintaa – myös silloin, kun ihmiset toimivat itsekkäästi. Toisin sanoen osallisuustalouden yhtenä perimmäisenä tavoitteena on yhdistää yksilön edut heidän ympäristönsä ja yhteisönsä etuihin. 

Lienee naiivia odottaa, että ahneus ja epärehellisyys katoaisivat täysin, mutta on perusteltua kehittää sellaisia menettelytapoja, jotka minimoivat itsekkäästä toiminnasta koituvat vahingot. Analyysissa osoitettiin, että osallisuustalouden kannustimet tukevat markkinoita johdonmukaisemmin talouden tehokasta toimintaa, kun oletetaan, että yksilöt toimivat itsekkäästi.

Kannustimet tärkeitä

Tärkein osallisuustalouden kannustin tehokkaaseen toimintaan on työntekijöiden itse johtamat yritykset. Heidän on osoitettava muille yrityksille ja kuluttajille, että heidän tuotantonsa on tarpeeksi hyödyllistä, jotta heidän aiheuttamat yhteiskunnalliset kustannukset tulevat vähintäänkin katettua. Yrityksillä on näin ollen selvät kannustimet käyttäytyä vastuuntuntoisesti, sillä jos yrityksen tuottama nettohyöty jääkin pakkasen puolelle, resurssit siirtyvät jatkossa niihin projekteihin, jotka tuottavat positiivista tulosta. 

Tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeää tehdä eroa nykyisten markkinamittarein tehtyjen tulosten ja osallisuustalouden välillä. Nykyisellään yritys voi tehdä erinomaista tulosta, mutta osa yksityisyrityksen voitosta saattaa perustua muun muassa luonnon köyhdyttämiseen ja ala-arvoisiin työoloihin ja muihin näennäisen tehokkaisiin toimiin. Osallisuustaloudessa työntekijät päättävät itse yrityksissään työn tekemisen tavoista ja tuotannon ulkoisvaikutukset, kuten ympäristöhaitat ja -hyödyt, sisältyvät suoraan hintoihin.

Palkkausperusteena ahkeruus

Mitä osallisuustaloudessa ehdotetaan palkkauksen perusteeksi? Jos jokainen työntekijä päättäisi itse omasta palkastaan, tilanne saattaisi karata nopeasti käsistä. Taloustieteilijä Robin Hahnelin mukaan osallisuustalouden palkitseminen on pyritty laatimaan niin, että se on kannustavaa ja oikeudenmukaista:

"Tärkein mekanismi, joka pakottaa yksilöllisesti vastuuntuntoiseen käyttäytymiseen, on työtovereiden antama ahkeruusarvio ja siihen perustuvat kulutusoikeudet. Niinpä mitä ilmeisimmin emme olettaneet [taloustieteilijä Thomas Weiskopfin esittämän epäilyksen mukaisesti] ’kokonaisvaltaista inhimillisten käyttäytymiskaavioiden muutosta, uutta ihmistä jonka koko tietoisuus on orientoitunut pikemminkin yhteiskunnallisesti kuin yksilöllisesti’. Emme myöskään olettaneet, että ihmiset saisivat motivaationsa solidaarisuudesta ja suhtautuisivat välinpitämättömästi omaan mukavuuteensa ja statukseensa." 

(Ote kirjasta “Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää”, sivu 285)

Yrityksen sisällä siis päätettäisiin demokraattisesti, miten palkkapotti jaetaan työntekijöiden kesken. Hahnel ja Albert ovat perustelleet useassa yhteydessä, kuinka ahkeruuden ja vaivannäön palkitseminen on sekä kannustavaa että oikeudenmukaista. Mallissa tehdään kuitenkin selväksi, että varsinainen päätösvalta palkitsemistavoista on itse johdetuilla yrityksillä. Tästä vapaudesta johtuen yritysten palkitsemiskäytännöissä esiintyisi todennäköisesti runsaasti vaihtelua, ja ihmiset hakeutuisivat töihin sellaisiin yrityksiin, joiden toimintatavat sopisivat heille parhaiten.

Raha puutteellinen kannustin

Vaikka Hahnelin ja Albertin osallisuustalouden muodollisessa analyysissa oletettiinkin ihmisten toimivan säännönmukaisesti omaa etuaan ajaen, on kuitenkin paljon syitä uskoa, että ihmisiä motivoivat myös monet muut seikat. On runsaasti tuoretta tutkimustietoa siitä, kuinka työn koettu merkitys ja vaikuttavuus ovat monissa tilanteissa rahaa tärkeämpiä kannustimia. Lisätienesti näyttäisi nykytutkimuksen mukaan parantavan työtehokkuutta vain erittäin yksinkertaisissa, mekaanisissa työtehtävissä.

On myös paljon todisteita siitä, että ihmiset pystyvät ottamaan toisiaan huomioon lukuisin eri tavoin. Esimerkiksi perheenjäsenten ja ystävien parissa ei ole vierasta auttaa toisia ja tehdä yhteistyötä. Myös monissa laajemmissa yhteisöissä ihmiset luottavat toisiinsa ja välittävät toisistaan ilman erillisiä rahapalkintoja. Tämä käyttäytyminen vaikuttaisi olevan ihmiselle mahdollista ja jopa luontaista niissä yhteyksissä, kun ilmapiiri on täynnä luottamusta eikä sisällä jatkuvaa epäilyä.

On syytä miettiä, että kun kerran ihmisillä on kiistattomasti taipumuksia itsekkääseen käytökseen, miksi oman edun tavoittelua ja kyynärpäätaktiikkaa tulisi vielä erikseen palkita? Varsinkin nykytutkimuksen valossa, jonka mukaan ihmisten kannustaminen parempiin suorituksiin onkin luultua monimutkaisempaa – kannustimiksi tarkoitetut rahapalkkiot voivat monissa tilanteissa jopa heikentää työtehoa.

Yhteenveto

Osallisuustalouden ideat itse johdetuista yrityksistä ja ahkeruuden palkitsemisesta eivät lähtökohtaisesti edellytä uutta ihmisluontoa, vaan ne on pikemminkin johdettu melko varovaisista oletuksista mitä tulee ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja myötätuntoon toisia kohtaan. Talouden kannalta olisi kuitenkin oleellisinta pohtia, minkälaista toimintaa ylipäätään halutaan tukea ja selvittää, mikä saa ihmiset innostumaan, ahkeroimaan ja kehittämään vapaasti kaikkia hyödyttäviä innovaatioita. Tuhoisan itsekkyyden ja vastuunpakoilun sijaan tulisikin kannustaa järkevään, toisia ihmisiä ja heidän vapauksiaan kunnioittavaan ja yhteisöä hyödyttävään toimintaan.

Tutkimus: Optimaalinen perintöveroprosentti paljon nykyistä korkeampi

Tutkijat Thomas Piketty ja Emmanuel Saez:

We propose a calibration using micro-data for France and the United States. We find that, for realistic parameters, the optimal inheritance tax rate might be as large as 50%–60%—or even higher for top bequests, in line with historical experience.

Toistuvasti ongelmista kärsivien valtavirran taloustieteen oletustenkin pohjalta optimaalinen perintöveroprosentti saattaa olla jopa yli 50. Tähän lopputulokseen ovat tulleet taloustieteen tutkijat Thomas Piketty ja Emmanuel Saez tieteellisessä Econometrica-journaalissa julkaistussa artikkelissaan.

Kysymys perintöjen verotuksesta ei ole tärkeä ainoastaan talouden tehokkuuden tai optimaalisen markkinavaihdannan edustamasta kapeasta näkökulmasta. On selvää, että perinnöt palkitsevat ihmisiä ansioista, joihin he eivät itse voi vaikuttaa. Ihmiset myös saavat erisuuruisia perintöjä, ja näin heillä on myös erilaiset taloudelliset lähtökohdat elämään. Olemme havainnollistaneet ongelmaa aiemmin, käyttäen kuvitteellista "Jorma Ollilan pojanpojan tapausta" esimerkkinä. Esimerkkien ja tutkimusten valossa kysymykset perinnönjaosta laajenevat niin talouden toimivuutta kuin yksilöiden perustavia vapauksia koskevaksi tärkeäksi aiheeksi.

Lue myös:

Jorma Ollilan pojanpojan tapaus

The Rules: Maailman 300 rikkainta omistaa saman verran kuin maailmankolme miljardia köyhintä yhteensä

Tosielämän markkinat

IT-suuryritysten veronkiertokikan pääarkkitehti haastattelussa

Ars Technica:

The 49-year-old Irishman is the head of the PricewaterhouseCoopers tax services practice in Ireland. He advises the Irish government and corporations including Google. 

O’Rourke comes from a longstanding line of Irish powerhouse politicians. His mother, Mary O’Rourke, is a longtime veteran of Irish government. Among other positions, she served from 2002 until 2007 as the leader of the Seanad Éireann, the upper house of the Irish legislative body. Mary O’Rourke’s late brother, Brian Lenihan, served as Tánaiste (deputy prime minister), minister for foreign affairs, and minister for justice. One of Lenihan’s sons, the late Brian Lenihan, Jr., also served as Finance Minister from 2008 to 2011.

Tietotekniikka-alan suuryritykset, kuten Google, Apple ja Facebook, ovat vuosia hyödyntäneet Irlannin verotuksen aukkoja kiertääkseen miljardien edestä veroja. "Tuplairlantilaiseksi" kutsuttu veronkiertokikka perustuu yritysten sisäiseen byrokratiaan, jonka avulla esimerkiksi suomalaisilta asiakkailta saadut varat siirretään ensin irlantilaiseen tytäryhtiöön ja sieltä Bermudalla sijaitsevaan holding-yhtiöön. Irlannin yritysystävällinen verolainsäädäntö mahdollistaa nämä koukut ilman erillisiä maksuja verottajalle.

Haastattelussa huomionarvoista on, kuinka vahvasti irlantilaisen verokikkailun pääsuunnittelija Feargal O'Rourke on verkostoitunut sekä poliittisen että liike-elämän johdon kanssa. Hän on perheensä kautta saanut kasvaa poikkeuksellisen etuoikeutetussa asemassa tutustuen erittäin tärkeisiin kontakteihin uransa alkuvaiheista asti.

Nyt O'Rourke menestyy laatimalla hallituksille ja yrityksille verosuunnitelmia, joiden avulla lukuisat maat pakotetaan asteittain syvenevään kansainväliseen verokilpailuun ja sen myötä asteittaiseen hyvinvointipalvelujen rapauttamiseen. Toiminnalla on siis merkittäviä vaikutuksia valtavan ihmismäärän vaikuttamismahdollisuuksiin ja vapauteen.

O'Rourken niin kutsuttu menestystarina nostaakin esiin nykyisen yksityisyrityksiin perustuvan sekamarkkinatalouden valtavan epätasapainon sekä ihmisten lähtökohdissa että mahdollisuuksissa vaikuttaa talouskehityksen suuntaan.

Lue myös:

Maailma.net: Yritysten veronkierto riistää kehitysmailta miljardeja
M&M: Näin Google kiertää verot Suomessa
Tutkijat: Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?

Onko köyhyys itseaiheutettua?

Viime aikoina julkisuudessa yleistyneet kannanotot talouspoliittisen äärioikeiston suunnalta ovat painottaneet, että köyhyys johtuu laiskuudesta ja heikkoudesta. Työmarkkinoilla menestyminen puolestaan esitetään vetoavan yksinkertaisesti: mitä enemmän ponnistelee, sitä paremmin pärjää.

Nämä näkemykset eivät rajoitu pelkästään muutamiin talousaiheisiin ääriajattelijoihin – asenteet ovat kovenemassa yhteiskunnassa kautta linjan. Turvaverkkoihin, kuten sosiaaliturvaan ja muihin etuuksiin, tukeutuvat onkin leimattu laajalti vapaamatkustajiksi, jotka elävät muiden siivellä. Yhteiskunnallisten turvaverkkojen ylläpitoa ja hyödyntämistä ei nähdä tarpeellisena ja välttämättömänä paikkausmekanismina, jolla korjataan työmarkkinoiden puutteita, vaan pikemminkin hävettävänä asiana ja merkkinä henkilökohtaisesta epäonnistumisesta.

Työttömyys on järjestelmätason ongelma

On kuitenkin selvää, että järjestelmätason ongelmat aiheuttavat valtaosan työttömyydestä. Suomalaisessa talouspolitiikassa on jo pitkään noudatettu kansainvälisiä trendejä: tietty työttömyyden taso on hyväksytty luonnollisena ilmiönä sen sijaan, että sitä pyrittäisiin aktiivisesti torjumaan. Aiemmin työttömyys nähtiin syystäkin valtavana resurssien hukkana ja sen yhteiskunnallisia haittoja pyrittiin mahdollisimman paljon välttämään. Työttömyys aiheuttaa valtavaa stressiä, kärsimystä ja taloudellista epävarmuutta ihmisten elämään.

Tästä syystä hyvinvointivaltiot Ruotsin johdolla kehittivät työllistämisohjelmia, joilla pyrittiin aktiivisesti korjailemaan työmarkkinoiden haitallisia vaikutuksia. Nyt talousasiantuntijoiden piirissä on kuitenkin palattu pitkälti ajattelemaan, että työmarkkinat toimivat parhaiten, kun niiden toimintaan puututaan mahdollisimman vähän. Kehityksen seurauksena työttömyysaste on vakiintunut Suomessakin aiempia vuosikymmeniä korkeammalle tasolle.

Työttömyysaste Suomessa vuosina 1900-2008. Lähde: Tilastokeskus

Naiivit näkemykset menestymisestä

Ryhmä sosiaalialan ammattilaisia kirjoitti vastikään tekstin, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta köyhyyden ja muiden sosiaalisten ongelmien syistä. Kirjoituksessa painotetaan, kuinka on naiivia kuvitella, että työmarkkinoilla menestyminen on kiinni yksinomaan omista ponnisteluista. Perhetausta ja -tilanne vaikuttavat merkittävästi ihmisen mahdollisuuksiin edetä koulutusputkessa ja uran aloituksessa sosiaalisilla verkostoilla, varakkuudella ja käytössä olevalla infrastruktuurilla (kuten asunnoilla) on suuri merkitys.

Blogissamme on tuotu useaan otteeseen esiin, että tuoreet aivotutkimukset ovat osoittaneet köyhyyden vaikuttavan merkittävästi ihmisten toimintakykyyn. Tilapäisetkin taloudellisen epävarmuuden aiheuttamat voimakkaat stressitilat heikentävät ihmisen kapasiteettia päätöksentekoon ja valintoihin

Erityistä huomiota on kiinnitettävä lapsuuden kasvuympäristöön, joka määrittää pitkälti ihmisen mahdollisuuksia pärjätä omalla ahkeruudellaan tulevaisuudessa. Vaikka taloudellinen eriarvoisuus on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna suhteellisen alhainen, tilastojen mukaan lapsiköyhyys on Suomessa kasvussa. Perhetaustoissa on usein päihteiden väärinkäyttöä ja työttömyyttä.

Tukea hädän hetkellä

Tuoreen tutkimustiedon valossa onkin entistä perustellumpaa pyrkiä tukemaan ihmisiä hädän hetkellä, sillä markkinoilla juuri taloudellisessa epävarmuudessa elävät joutuvat usein koronkiskonnan uhreiksi. Esimerkiksi pikavipit ja kulutusluotot ovat asiakkaalle kalleimpia lainamuotoja, mutta niiden helpon saatavuuden vuoksi suosittuja pienituloisten keskuudessa.

Markkinoiden epäoikeudenmukaisuus näyttäytyy rahoitusmarkkinoilla peittelemättömänä, sillä velkakierteessä olevat pienituloiset maksavat epätoivoisessa tilanteessaan lainoistaan tähtitieteellisiä hoitokuluja, kun taas varakkaiden korot ovat kaikista pienimmät. Velkaloukussa ponnistelu ei näy parempina työmahdollisuuksina ja lisääntyvinä tuloina, vaan päinvastoin epätoivoisena selviytymistaisteluna laskujen eräpäivien ja byrokratian viidakossa.

Osallisuustalouden lähtökohdista

Järjestömme esittelemissä osallisuustalouden ratkaisuissa on lähdetty siitä ajatuksesta, ettei epätoivoiseen elämäntilanteeseen ajaminen ole toimiva tai oikeudenmukainen tapa motivoida ihmisiä työntekoon. Nykyisillä työmarkkinoilla merkittävä määrä ihmisiä on joko epävarmassa työtilanteessa tai työttömänä, mikä aiheuttaa tarpeetonta pahoinvointia. Ahkeruuden ja ponnistelujen johdonmukainen palkitseminen olisi asianmukaista ja reilua, mutta nykytilanne on kaukana siitä. Neuvotteluvoima, oikeat sosiaaliset verkostot, koulutustaso ja tuottavat omistukset vaikuttavat suuresti ihmisten sijoittumiseen kilpailussa työpaikoista. Osallisuustaloudessa pyritäänkin tarjoamaan toimivia työkaluja tasavertaisten lähtökohtien toteuttamiseen, johdonmukaiseen ja reiluun palkitsemiseen sekä työttömyyden poistamiseen.

Robin Hahnelin haastattelu osallisuustaloudesta

Taloustieteilijä Robin Hahnel, toinen osallisuustalouden alkuperäisistä kehittäjistä, kertoo Escape Velocity Radio -ohjelmassa osallisuustalouden ideasta ja uusimmasta teoksestaan Of the People, By the People – The Case for a Participatory Economics. Varsinainen keskustelu alkaa kohdassa 2:50.

The Atlantic: Lapsiköyhyys vahingoittaa aivoja

The Atlantic:

Those who grew up poor later had impaired brain function as adults—a disadvantage researchers could literally see in the activity of the amygdala and prefrontal cortex on an fMRI scan. Children who were poor at age 9 had greater activity in the amygdala and less activity in the prefrontal cortex at age 24 during an experiment when they were asked to manage their emotions while looking at a series of negative photos. This is significant because the two regions of the brain play a critical role in how we detect threats and manage stress and emotions. 

Poor children, in effect, had more problems regulating their emotions as adults (regardless of what their income status was at 24). These same patterns of "dysregulation" in the brain have been observed in people with depression, anxiety disorders, aggression and post-traumatic stress disorders.

The Atlantic uutisoi tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan köyhyyden keskellä lapsuutensa viettäneillä oli aivotoiminnassa havaittavissa selkeitä eroja verrattuna muihin ryhmiin. Lapsiköyhyys vaikuttaa tutkimuksen mukaan myöhemmällä iällä omien tunteiden hallintaan sekä stressin sietokykyyn.

Tutkimus syventää viimeaikaista tutkimustietoa, jonka avulla ollaan vasta hiljattain alettu ymmärtää köyhyyden valtavaa vaikutusta ihmisen toimintakykyyn. Näiden tutkimusten valossa on erityisen tärkeää pyrkiä huolehtimaan erityisesti lasten ja nuorten kasvuympäristön turvallisuudesta, tasapainoisuudesta ja stressittömyydestä.

Yhteiskunnan kerrostuminen vie monilta ihmisiltä mahdollisuuden toteuttaa vapaasti itseään ja tehdä arvokkaaksi kokemaansa työtä yhteisen hyvän eteen. Sosiologian piirissä on pitkään ymmärretty, kuinka jo lapsuudessa syntyy ihmisten välille suuria eroja yhteiskunnallisissa lähtökohdissa. Osa lapsista saa kasvaa turvallisessa, virikkeellisessä ja suhteellisen stressittömässä ilmapiirissä, kun taas toiset joutuvat alituisesti taistelemaan stressin kanssa esimerkiksi vanhempien työttömyyden aiheuttaman taloudellisen epävarmuuden vuoksi.

Tämän lisäksi yhteiskunnan ylempiin kerroksiin – sosioekonomisesti korkeaan asemaan – syntyvä lapsi nauttii elämänsä eri vaiheissa lukuisista merkittävistä eduista: käytettävissä oleva varallisuus, infrastruktuuri ja ihmisverkostot ovat tutkitusti tärkeitä apuvälineitä työelämään lähdettäessä. Näin ollen kerrostuneessa yhteiskunnassa ensimmäistä työpaikkaa haettaessa tai yritystä perustettaessa talouden kilpajuoksuun lähdetään selvästi eri kohdista. Tuoreet aivotutkimukset ovat osoittaneet, että lähtökohtien eriarvoisuus vaikuttaa luultuakin enemmän ihmisten mahdollisuuksiin menestyä omalla ahkeruudellaan.

Lue myös:

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää
Tutkimus: Köyhyys heikentää päätöksentekoa
The New Republic: Why Can’t More Poor People Escape Poverty?

Video: Julkinen sektori tärkein innovaattori

Taloustieteilijä Mariana Mazzucato esittelee TED-luennossaan tutkimustensa keskeisiä tuloksia. Mazzucato on perehtynyt tutkimuksissaan siihen, mistä innovaatiot tulevat. Hän kyseenalaistaa Suomessakin laajalle levinneen ajatuksen, jonka mukaan laaja julkinen sektori tukahduttaa energisen yksityisen sektorin innovaatioita. Todellisuudessa merkittävä osa rahoituksesta ja tutkimustyöstä keskeisten uudistusten ja keksintöjen taustalla tapahtuu julkisella sektorilla.

Lue myös:

Mistä innovaatiot tulevat?

Taloushistorioitsija Michael Perelman kapitalismin syntyvaiheista

Kalifornian yliopiston taloustieteilijä ja taloushistorioitsija Michael Perelman on tutkinut teoksessaan "The Invention of Capitalism" taloushistorian merkittäviä käännekohtia Englannissa. Perelmanin mukaan historian oppikirjoista tuttu esitys kapitalismin alkuvaiheista – kaupan vapautumisesta ja työmarkkinoiden synnystä – on liian yksinkertainen ja harhaanjohtava.

Perelman lainaa teoksessaan arvostettua Englannin varhaiseen maanviljelyyn erikoistunutta historioitsijaa Joan Thirskia, jonka mukaan maaseudulla viljeltiin yhteistyössä, ja maihin oli kaikilla käyttöoikeus – hieman samalla lailla kuin Suomessa sarkajaon ollessa voimassa. Yhteinen työskentely kattoi muun muassa satojen kierron, laidunmaan käytön ja ylläpidon sekä peltojen aidoituksen. Pelloilla työskenneltiin vierekkäin ja päivän päätteeksi kylään käveltiin samaa matkaa. Ihmiset olivat kiinteä osa yhteisöä, jonka tavat ja säännöt omaksuttiin lapsesta saakka. Kun maata alettiin siirtää yksityisomistuksen piiriin, yhteistyö alkoi vähetä ja viljelijäperheet alkoivat eristyä omiin oloihinsa. Thirskin mielestä tämä oli vielä mullistavampi muutos aikakauden ihmisille, kuin taloudelliset muutokset.

Perelman tuo teoksessaan monipuolisesti esiin, että tämä yhteismaan yksityistäminen ei ollut vapaaehtoista, vaikkakin se oli muodollisesti laillista. Maaseudun asukkailla oli maankäyttöön oikeus tradition kautta, mutta heillä ei ollut maankäyttöön virallisia omistusoikeuksia. Aateliset ja myöhemmin porvarit säätivät valtion lakeihin maaomistusta koskevia lakeja, jotka mahdollistivat maiden omistusten siirtämisen heidän haltuunsa. Vaikka talonpojat menettivät näiden lakien myötä mahdollisuuden viljellä maata vapaasti, he silti pitkälti kieltäytyivät erittäin alhaisesti palkatusta tehdastyöstä keksien moninaisia selviytymisstrategioita.

Esimerkiksi Adam Smithin laskelmat osoittavat, että hänen aikanaan tehtaassa työskentelevän talonpojan olisi täytynyt työskennellä yli kolme päivää vaarallisissa tehdasoloissa pystyäkseen ostamaan kaupallisesti tuotetut kengät. Talonpojilla oli kuitenkin jo kyky ja tietotaito tehdä perinteiset nahkakengät muutamassa tunnissa – lopun ajasta saattoi käyttää omiin kiinnostuksenkohteisiin ja taitojen kehittämiseen, ajan viettämiseen perheen kanssa tai muihin yhteisöllisiin puuhiin. Ymmärrettävästi monet valitsivat palkkaorjuuden sijaan omavaraisuuden niin kauan kuin se vain oli mahdollista.

Halveksunta talonpoikien omavaraisuutta kohtaan oli ylempien säätyjen keskuudessa niin yleistä, että jopa tunnettu humanisti David Hume piti köyhyyttä ja nälkää positiivisina kehityskulkuina alempien luokkien työteliäisyyden parantamisen kannalta. Filosofit, talousasiantuntijat, poliitikot ja johtavat kauppiaat alkoivat ajaa hallituksen kautta erilaisia toimia saadakseen maaseudun massat liikkeelle kaupunkeihin tehtaisiin halvaksi työvoimaksi.

Patrick Colquhoun, yksi aikakauden tunnetuista kauppiaista, tiivisti kirjassaan ylempien säätyjen asenteita osuvasti:

“Poverty is therefore a most necessary and indispensable ingredient in society… It is the source of wealth, since without poverty, there could be no labour; there could be no riches, no refinement, no comfort, and no benefit to those who may be possessed of wealth.”

Ajan myötä säädettiin runsaasti lakeja ja säädöksiä, joiden tarkoituksena oli tehdä maaseudun asukkaiden omavaraisuudesta mahdotonta. Esimerkiksi talonpoikia kiellettiin lailla metsästämästä ja yhteismaita aidattiin uusien säädösten turvin jatkuvasti pienempiin tilkkuihin, mikä heikensi tasaisesti viljelyn tuottavuutta ja mahdollisuuksia omavaraisuuteen.

Nykytiedon valossa on perusteltua todeta, että kapitalistisen teollistumisen edellyttämät työmarkkinat syntyivät lukuisten pakkokeinojen avulla ja yhteiskunnan ylempien kerrosten tietoisessa ohjauksessa.

Lue myös:

Forbes: Orjakaupan ajan käytännöt näkyvät työelämässä
Talouden suunnittelusta
Tosielämän markkinat

Olli Tammilehto: Elämän jatkumiseen ei ole varaa nykytaloudessa

Olli Tammilehto:

Meillä ei ole varaa tähän kouluun eikä tuohon kirjastoon. Meillä ei ole varaa hoitaa sairaita, lapsia ja vanhuksia. 

Tämä virsi on meille niin perin tuttu. Poliitikot ja talousasiantuntijat toistavat sitä jatkuvasti siitä huolimatta, että tilastojen mukaan Suomi on rikkaampi kuin koskaan: 1980-luvun puolivälistä bruttokansantuote on kaksinkertaistunut. Emme olleet köyhiä 1980-luvullakaan, mutta kumma kyllä valtava rikastuminen ei ole lisännyt mahdollisuuksiamme tuottaa hyvinvointia. 

Kaikkien mielettömintä tämä talousmiesten puhe on, kun se kääntyy ympäristönsuojeluun. Meillä ei ole muka varaa puhtaaseen ilmaan ja veteen eikä lukemattomien eläinten, kasvien ja eliöyhteisöjen pitämiseen hengissä.

Tutkija Olli Tammilehto summaa Kansan Uutisissa julkaistussa kirjoituksessaan tarkkanäköisesti nykyisen kapeakatseisen talousajattelun perustavampia ongelmakohtia. Osuvan kritiikin lisäksi Tammilehto osoittaa myös toivottavia kehityskulkuja, kuten yhteisöllisen pankkitoiminnan ja erimuotoiset paikallisen järjestäytymisen muodot ympäristötuhojen ja ihmisyhteisöjen hyvinvoinnin rapautumisen estämiseksi.

Tammilehto nostaa tekstissään yhdeksi keskeiseksi ongelmaksi talouskasvun. Monet kapitalismia kritisoivat painottavat valitettavan usein kysymystä kasvusta, vaikka talouden varsinaiset ongelmakohdat piilevät syvemmällä rakenteissa. Tammilehdon tekstin pääasiallinen fokus on tosin toisaalla, joten kenties talouskasvun ongelmallisuuteen ei pureuduta siksi sen tarkemmin. On kuitenkin syytä pohtia tarkemmin, mikä nykyisen talouskasvun varsinainen ongelma on?

Monet kapitalismin kannattajat nimittäin puolustavat kasvua yksinkertaisesti sillä, että asioita tehdään tehokkaammin ja järkevämmin kuin ennen – siksi tuotannon arvo kasvaa. Kellään tuskin on mitään sitä vastaan, että sama tuotanto saadaan tehtyä pienemmällä työmäärällä ja vähäisemmillä luonnonresursseilla – tällainen tehokkuushan on ympäristön ja työtä tekevien kannalta erittäin suositeltavaa. Nykytalouden kasvu ei kuitenkaan tarkoita tätä.

Onkin tärkeää huomioida, että kapitalistista talouskasvua ryydittävät teollisuudenalat ovat usein ympäristöä voimakkaasti kuormittavia. Kasvua ja markkina-arvoa luodaan köyhdyttämällä luontoa. Tämä on mahdollista, koska luonnonresurssien kohdalla kannustimet ovat pahasti vinossa. Mitä enemmän öljyä saa porattua tai metsää hakattua, sitä suuremmat ovat mahdollisuudet liikevoittojen kasvattamiseen. Myös päästöjen kohdalla ongelma on ilmeinen – esimerkiksi kasvihuonekaasujen päästämisellä ilmakehään ei ole markkinoilla lainkaan hintaa. Näin ollen yrityksillä on kaikki kannustimet valmistaa tuotteensa mahdollisimman halvalla, huolimatta päästöjen määrästä tai ympäristölle välittömästi aiheutuvista vahingoista.

Toinen nykykasvun ongelma liittyy siihen, minkälaista kulutusta suositaan. Talouden pyörät pyörivät pääosin yksityisen kulutuksen voimalla. Yritykset pyrkivät stimuloimaan mainonnalla kuluttajien ostohaluja ja mieltymyksiä satojen miljardien edestä vuosittain.

Ympäristön kannalta olisi järkevää panostaa julkisiin palveluihin, jotka tutkitusti kuluttavat yksityiseen kulutukseen verrattuna vähemmän luonnonvaroja. Markkinat kuitenkin kannustavat agressiivisesti yksityiseen kulutukseen, kuten uusimpiin teknologisiin vempaimiin ja autoihin, sillä julkinen kulutus on markkinoilla vaivalloista. Markkinat kannustavat jokaista ostamaan itselleen omat välineet, vaikka yhteisö saisi vähäisemmillä resursseilla varustettua julkisen lainaamon laatutavaralla ja -henkilökunnalla.

Miksei tuotannon arvon kasvua sitten hyödynnetä lisääntyvänä vapaa-aikana tai vihreämpänä kulutuksena, kuten palveluina? Johtuuko se yksinkertaisesti ihmisten valinnoista, kuten nykytalouden kannattajat asian muotoilevat?

Markkinatalous sisältää lukuisia rakenteellisia vikoja, jotka kannustavat yrityksiä ja yksilöitä ympäristölle haitalliseen toimintaan. Koska ympäristöhaitat eivät sisälly markkinahintoihin, ympäristöystävälliset tuotteet ovat kalliita. Koska luontoon heitetyt jätteet eivät maksa markkinoilla yritykselle mitään, on kannattavaa pyrkiä maksattamaan tuotannon ympäristöhaitat muilla.

Nykymuotoisessa taloudessa talouskasvu näyttäisi siis vääjäämättä kuluttavan lisää luonnon resursseja ja aiheuttavan lisääntyviä saasteita ja päästöjä. Ajan myötä tulisi pystyä kuitenkin asteittain rakentamaan reilumman talouden pelisäännöt, jotka ottavat ympäristön hyvinvoinnin rakenteellisesti huomioon. Paremmassa taloudessa kasvu voi todella tarkoittaa sitä, mitä markkinaintoilijat peräjälkeen toistelevat – asioita yksinkertaisesti tehdään paremmin ja järkevämmin kuin ennen. Tämä edellyttää kuitenkin perinpohjaisia uudistuksia talouden kannustimiin ja rakenteisiin.

Lue myös:

Vääristynyt taloustiede ja sen ylikorostunut asema
Robin Hahnel: Talouskasvusta
Robin Hahnel: Ekologisesta paikallistaloudesta

Vallan tunne heikentää empatiakykyä

Monilla on omakohtaista kokemusta siitä, kuinka pienikin määrä valtaa voi muuttaa ihmistä. Esimerkiksi ylennys työpaikalla voi vaikuttaa kollegan käytökseen nopeasti: yhtäkkiä työkavereille ei ollakaan niin ystävällisiä ja olemuksessa on hitunen ylimielisyyttä.

Aivotutkijat ovat pyrkineet selvittämään syitä tähän käyttäytymiseen, ja esimerkiksi Wilfrid Laurier Universityn tutkija Sukhvinder Obhin mukaan valta muuttaa selvästi ihmisaivojen toimintaa.

Obhi tutkijakollegoineen asetti satunnaisotannalla osan tutkittavista henkilöistä kokemaan vallan tunnetta ja osan puolestaan voimattomuuden tunteita. He pyysivät voimattomuutta kokeneita kirjoittamaan päiväkirjaansa jostain tapahtumasta, jolloin he ovat olleet riippuvaisia toisten ihmisten avusta. Vallan tunnetta kokeneet puolestaan kirjoittivat tilanteista, joissa he päättivät asioiden kulusta.

Tämän jälkeen kaikki katsoivat videopätkän, jossa kuvataan pelkkää kättä puristamassa kumipalloa useamman kerran. Videon pyöriessä tutkijat seurasivat tutkimushenkilöiden aivoja etsien vihjeitä peilisolujen toiminnasta. Peilisolut ovat hermosoluja, jotka reagoivat muun muassa muiden olentojen liikkeisiin, ääniin ja ilmeisiin. Niiden tehtävänä on jäljitellä toisten ihmisten tekemistä ja tunteita – tästä syystä niitä kutsutaan myös empatianeuroneiksi. Voidaankin yleistää, että empatianeuronit aktivoituessaan asettavat ihmisen toisen ihmisen asemaan.

Obhin tutkijaryhmä halusi selvittää, vaikuttaako vallan tunne ihmisaivojen peilisolujen toimintaan. Tutkimuksessa ilmeni, että voimattomuuden ja avuttomuuden tunteet aktivoivat peilisolujen toimintaa entisestään – ihmisten empatiakyky lisääntyi merkittävästi. Kun taas ihmiset saivat lisää valtaa, heidän peilisolujen antamat signaalit olivat melko alhaiset. Valta näyttäisi tutkimuksen tulosten perusteella heikentävän ihmisten kykyä asettua toisen ihmisen asemaan.

Sosiaalipsykologiaan erikoistunut tutkija Dacher Keltner Kalifornian yliopistosta huomauttaa, että uudet tutkimukset aiheen tiimoilta antavat ymmärtää, että valtaapitäviä voidaan harjoitusten avulla palauttaa empaattisemmiksi, joten vaikutus ei ole välttämättä pysyvä.

Psykologian ja aivotutkimuksen uudet löydökset tarjoavat kiinnostavan puolustuksen esimerkiksi työpaikkojen hierarkioiden alentamiseen. Vain harvan luulisi kannattavan työelämässä rakenteita, jotka aiheuttavat ihmisessä tunnetusti empatiakyvyn heikkenemistä. Osallisuustalouden sisältämä ehdotus työpaikkojen osallistuvasta ja demokraattisesta päätöksenteosta, ja edustus- sekä johtotehtävien tarkoituksenmukaisesta kierrättämisestä saavat näin ollen epäsuoraa tukea viimeaikaisesta tutkimuksesta.

Lue myös:

Co-opoly: Lautapeli demokraattisesta työpaikasta
Työnjaon vaikutuksista hyvinvointiin ja päätöksentekovalmiuksiin 

Vääristynyt taloustiede ja sen ylikorostunut asema

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa taloustieteellä on yhä merkittävämpi rooli. Taloustieteilijät ottavat entistä rohkeammin kantaa myös yhteiskunnallisen elämän muilla alueilla, ja taloustieteellistä tarkastelutapaa sovelletaan usein sellaisenaan talouden kentän ulkopuolelle. Talouskeskustelu puolestaan on rajoittunut pitkälti samoihin kapeakatseisiin ja teknisiin näkökulmiin. Näkökulma talouteen on siis tullut yhä yksinkertaisemmaksi samaan aikaan, kun talouden kieli ja lainalaisuudet ovat levinneet yhä laajemmalle yhteiskuntaan. On myös tärkeää huomata, kuinka nykytalouden lainalaisuudet rajoittavat yleisesti mahdollisuuksia ja mielikuvitusta rakentaa erilaisia talouden ja elämisen vaihtoehtoja.

Vaikka työmme Parecon Finlandissa – tämä blogi mukaanlukien – keskittyy talouden alueelle, on tarpeen myös huomauttaa että talous ylipäätään ei ole missään tapauksessa ainoa tai jotenkin tärkeämpi kysymys kuin moni muu ihmisten omaehtoisuutta ja vapautta rajoittava kysymys yhteiskunnassa. Niin poliittiseen päätöksentekoon, eri vähemmistöjen, eri alueilla asuvien ihmisten sekä esimerkiksi sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja ylipäätään kulttuuriin kokonaisuudessaan tullaan tarvitsemaan nykyistä paljon laajempaa katsantokantaa. Esittelemässämme demokraattisen suunnittelun mallissa, osallisuustaloudessa, onkin pyritty ottamaan tämä oleellinen seikka huomioon antamalla toisista yhteiskunnan osa-alueista kumpuaville ratkaisuille niiden tarvitsemaa tilaa ja tukea talouden rakenteissa.

Tämä lähtökohta on vahvassa ristiriidassa sen kanssa, kuinka talouteen nykyään suhtaudutaan. Valitettavan monia marxisteja ja markkinaintoilijoita yhdistää kuvitelma siitä, että talous olisi koko yhteiskuntaa kaiken muun yläpuolelta määrittävä kokonaisuus. Valitettavasti tämä harhaluulo muuttuu yhä enemmän todellisuudeksi, kun sen vallassa tehdään päätöksiä eri ministeriöissä ja suuryrityksissä. Vapaamman yhteiskunnan saavuttaminen tuleekin vaatimaan taloustieteen vääristyneen aseman purkamista, ja taloustieteen puutteiden tunnistamista.

Puutteellinen taloustiede

Käsityksemme taloudesta on vaihtunut läpi historian. Aristoteles käsitti talouden täysin eri tavalla kuin vaikkapa amerikkalainen alkuperäisasukas ennen eurooppalaisten saapumista. Itsestäänselvyytenä pitämämme ajatus markkinoista ja hyödykkeiden markkinaistamisesta on kohtalaisen uutta jopa Suomessa. Esimerkiksi vielä 1900-luvun Suomessa talkooapu oli pitkään merkittävä yhteisöjen taloudellisen toiminnan muoto. Toisin kuin selkeässä markkinavaihdantaprosessissa, vastavuoroisessa talkoovaihdannassa ei katsottu hyvällä pikkutarkkaa mittaamista ja lyhytnäköistä oman edun maksimointia, vaan taloudellista vaihdantaa määrittivät muut normit. Ajan kuluessa taloutta on kuitenkin alkanut määrittää yhä suuremmassa määrin markkinatalouden rakenteet ja olettamukset. Uusi ei kuitenkaan aina ole parempi.

Vallalla oleva käsitys taloudesta ja markkinatalouden toimivuudesta rakentuu merkittäviltä osin puutteellisiin oletuksiin. Esimerkiksi taloustieteilijät esittävät markkinoiden olevan tehokas allokaatiomuoto silloin, kun ulkoisvaikutuksia ei ole, kaikilla toimijoilla on täydellinen informaatio ja kaikki markkinat ovat kilpailtuja ja tasapainossa. Usein myös oletetaan, että ihmisten preferenssit – eli toiveet ja halut – ovat täysin sisäsyntyisiä, eli mikään ulkopuolinen toiminta, kuten mainonta, ei vaikuta ihmisten preferensseihin ja kulutustoiveisiin. Sanomatta lienee selvää, että nämä olettamukset ovat tuulesta temmattuja.

Monet arkipolitiikan ehdotuksetkin pohjautuvat puutteellisiin olettamuksiin. Esimerkiksi puheet kestävyysvajeesta ja huoltosuhteesta perustuvat staattisina pidettyihin oletuksiin tuottavuuden kasvusta, kasvun jakautumisesta tai talouskasvusta. Esimerkiksi taloustieteilijä Dean Baker on tuonut esille, kuinka tuottavuuden kasvulla voidaan kattaa huoltosuhteen heikkenemisestä koituvat kulut. Baker tuo kuitenkin esille – monista valtavirran taloustieteilijöistä poiketen – politiikan merkityksen. Baker nimittäin olettaa, että tuottavuuden kasvusta tulevat hyödyt jakautuisivat tasaisesti yhteiskuntaan, eikä pääosin rikkaimmalle väestönosalle, kuten viime vuosikymmeninä on tapahtunut.

Puutteellinen ihmiskäsitys

Valtavirtaisessa taloustieteessä on myös muita olettamuksia, jotka yksinkertaistavat todellisuutta. Ihmisten rationaalinen toiminta esitetään egoistisena, kapeasti määriteltynä oman edun tavoitteluna markkinoilla. Taloustiede tarkastelee harvemmin ihmisen käyttäytymisen sosiaalista puolta. Ihminen kuitenkin on, mitä suuremmassa määrin, sosiaalinen olento, jonka tavat mallintaa todellisuutta rakentuvat sosiaalisessa kanssakäymisessä. Yhteiskunnan moraaliset ja sosiaaliset normit saavat ihmiset käyttäytymään usein omaa välitöntä etuaan vastaan. Lisäksi laumakäyttäytyminen ja ihmisten puuttellinen informaatio vaikuttavat ihmisten taloudellisen toimintaan enemmän kuin usein myönnetään. Yhteiskunnalliset asenteet, kuten käsitykset suoraselkäisyydestä ja asianmukaisesta käytöksestä, vaikuttavat kaikki vaikeasti ennustettavin mutta oleellisin tavoin siihen, miten yksilöt toimivat ja miten he pyörittävät taloutta.

Taloustietelijät tarkastelevat perustellusti kannustimia. Syntyy kuitenkin ongelmia, kun oletetaan, että ihmiset reagoivat kannustimiin suoraviivaisen konemaisesti. Toisin kuin monet taloustietelijät olettavat, yksilöiden tulkinta sosiaalisista tilanteista – kuten kannustimista – vaikuttaa paljon ihmisen reaktioon. Toisin sanoen ihmiset voivat reagoida eri tavalla samaan kannustimeen riippuen siitä, miten ihmiset tulkitsevat muutoksen. Ja vaikka kannustimet ovatkin talousasiantuntijoina esiintyvien puheissa keskeisessä asemassa, unohtuu puheenvuoroista usein esimerkiksi markkinamekanismien perustavat kannustimet niin ympäristön hyväksikäyttöön kuin toisten ihmisten kärsimyksen sivuuttamiseenkin.

Parhaimmillaankin taloustiede pystyy vain ennustamaan, mutta harvemmin se pystyy kuvaamaan, mitä oikeasti tapahtuu. Talous on yksinkertaisesti niin monimutkainen yhteiskunnallinen ja sosiaalinen prosessi, että se ei taivu selkeisiin matemaattisiin malleihin. Taloustieteellinen näkökulma tarkastelee myös usein pientä osaa taloudesta, mikä väistämättä tarkoittaa sitä, että monet muut taloudellisen ja yhteiskunnallisen elämän osa-alueet jäävät tarkastelematta. Jos ja kun keskinäisriippuvuuden ja kaaosteorian maailmassa pienilläkin muutoksilla on helposti suuria seurauksia, on hyvä muistaa, että valtavirtainen taloustiede ei kykene ennustamaan ja hahmottamaan talouden kenttää niin hyvin, kun se matemaattisessa tarkkuudessaan haluaisi.

Talouspuhe talouden ulkopuolella

Vallalla olevan taloustieteen puutteelliset käsitykset taloudesta eivät valitettavasti vaikuta vain talouden piirissä. Taloustieteeseen vetoamalla ollaan usein mielellään antamassa näennäisen kiistattomuuden turvin lausuntoja niin työttömyyden hoidon keinoista kuin vaikkapa ihmisluonnosta. Ihmisen kompleksisuus, moniulotteisuus ja ainutkertaisuus yksinkertaistetaan omaa taloudellista etuaan ajavaksi robotiksi.

Tämä näkökulma on tietenkin helppo, mutta todellisuudelle vieraana vähintäänkin haitallinen ihmisyhteisöille. Kuten Adam Smith jo aikanaan huomautti, vaatii toimiva ja vapaa yhteiskunta aina laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja eri näkökulmien esiintuomista. Smith itsekin varoitti kapean ihmiskuvan ja “kauppiaiden ja valmistajien” kaappaavan helposti taloutta koskevien väitteiden suhteen ylivallan, liioittelemalla esimerkiksi palkkojen nostamisen haittoja ja vähättelemällä voittojen keräämiseen liittyviä monia ongelmia.

Tilaa uudenlaisille käsityksille taloudesta ja yhteiskunnasta



Nykyisen talouskeskustelun puutteet nostavat yhä konkreettisemmin esille tarpeen uudenlaisille ajattelutavoille koskien niin taloutta, ihmistä kuin yhteiskuntaakin. Nykyisten talous- ja ympäristökriisien valossa on yhä selvempää, että nykyiset tavat mallintaa taloutta ovat puutteellisia ja vahingollisia niin ihmisille kuin luonnollekin.

Talouskäsityksiä muuttaessa on kuitenkin tärkeää pitää mielessä, että talous ei ole yhteiskunnan suurin ja merkittävin osa-alue. Talouden rinnalla on tärkeää keskustella muista elämän osa-alueista ja antaa tilaa monenlaisille elämisen muodoille. Talousintituutioiden osalta on puolestaan tärkeää huolehtia, että yhä tarpeellisemmaksi käyvät uudet tuotannon ja vaihdannan instituutiot antavat tilaa myös muille ihmiselämän osa-alueille.

Lue myös:

Mikä aiheutti vuoden 2008 finanssiromahduksen?
Tutkijat: Leikkauspolitiikan teoreettiset perusteet murenemassa
Yhteyksien kirja - Etappeja ekososiaalisen hyvinvoinnin polulla

Forbes: Orjakaupan ajan käytännöt näkyvät työelämässä

Forbes:

The evolution of modern management is usually associated with good old-fashioned intelligence and ingenuity—”a glorious parade of inventions that goes from textile looms to the computer,” Rosenthal says. But in reality, it’s much messier than that. Capitalism is not just about the free market; it was also built on the backs of slaves who were literally the opposite of free. 

“It’s a much bigger, more powerful question to ask, If today we are using management techniques that were also used on slave plantations,” she says, “how much more careful do we need to be? How much more do we need to think about our responsibility to people?”

Johtamiskäytäntöjä tutkinut palkittu apulaisprofessori Caitlin Rosenthal avaa yhtä yleensä ruusuisena kuvattua markkinatalouksien historian osa-aluetta Forbes-lehden haastattelussa. Tutkimustyössään Rosenthal on tullut törmänneeksi useisiin oleellisiin yhteyksiin yritysten nykyisten palkitsemis- ja kannustinkäytäntöjen ja Yhdysvalloissa 1800-luvulla miljoonia ihmisiä pakkotyövoimana käyttäneiden 1800-luvun orjaplantaasien välillä.

Haastattelussa käydään läpi esimerkkejä plantaaseilla kehitetyistä työntekijöiden tuloksen mittaamisen ja työntekijöiden rankaisemisen tavoista, joiden vaikutus on edelleen nähtävissä työelämässä nykytalouksissa.

Lue myös:

Peliyritys ilman pomoja
Työnjaon vaikutuksista hyvinvointiin ja päätöksentekovalmiuksiin

HS: Lastensuojelun työntekijöillä on hoidettavia yli suositusten

Psykologi: Rikkaat eivät välitä toisista

Daniel Goleman:

Turning a blind eye. Giving someone the cold shoulder. Looking down on people. Seeing right through them. 

These metaphors for condescending or dismissive behavior are more than just descriptive. They suggest, to a surprisingly accurate extent, the social distance between those with greater power and those with less — a distance that goes beyond the realm of interpersonal interactions and may exacerbate the soaring inequality in the United States. 

A growing body of recent research shows that people with the most social power pay scant attention to those with little such power.

Motivaatiota ja menestystä tutkinut palkittu psykologi ja kirjailija Daniel Goleman kirjoittaa New York Timesissa miksi tulo- ja varallisuuserojen kasvulla on perustavia vaikutuksia mahdollisuuksien tasa-arvon rapautumisen lisäksi ihmisten väliseen empatiakykyyn.

Nämä havainnot tukevat osaltaan myös muun muassa Parecon Finlandin julkaisussa läpikäytyjä esimerkkejä markkinatalouden vaikutuksista ihmisten käyttäytymiseen, sekä antavat pohdittavaa ihmisten vapaan toiminnan edistämisestä kiinnostuneille.

Lue myös:

Tutkimus: Ihmisen vaistot ohjaavat yhteistyöhön, ei oman edun ajamiseen
The Atlantic: Rikkaat lahjoittavat vähemmän hyväntekeväisyyteen kuin köyhät
Frans de Waal: How bad biology killed the economy
Harvard Business Review: The Unselfish Gene

Tosielämän markkinat

Yksi vuoden 2008 finanssiromahduksen näkyviä vaikutuksia on ollut kriisin leviäminen Yhdysvalloista myös muihin niin kutsuttuihin kehittyneisiin talouksiin. Kansantalouksien ollessa yhä kyvyttömämpiä vastaamaan ihmisten tarpeisiin ovat monet alkaneet vaatia merkittäviä muutoksia talouden perustuksiin. 

Osa puheenvuoroista on keskittynyt vaatimaan entistä enemmän markkinapohjaisia ratkaisuja – ja yhä voimakkaammin sanankääntein. Lukuisat markkinaintoilijat ovat esittäneet, että markkinoiden tulisi hallita yhä suurempaa osaa talouden ja yhteiskunnan toiminnasta. Näissä puheenvuoroissa pääosassa on ollut voimakas retoriikka, jossa vaaditaan ”hyvinvointivaltion uudistamista” ja ”talouden vapauttamista”.

Puheenvuoroissa markkinatalouden rakenteet esitetään kuitenkin usein äärimmäisen yksinkertaistetussa valossa ja hyvin kapeakatseisin ennakko-oletuksin. Kun todellisuutta tarkastellaan yksinkertaistettujen esimerkkien valossa, näyttäytyy todellisuus toki helpommalta ymmärtää ja hallita. Jos yksinkertaistuksissa mennään kuitenkin liian pitkälle, aletaan helposti toitottaa samaa lääkettä kaikkiin vaivoihin. On tärkeää huomata, että kun tosielämässä havaittavien talouden lainalaisuuksien sijaan keskitytään pelkästään idealisoituihin markkinamalleihin ja yksinkertaistuksiin, on suurena vaarana, että ehdotetut uudistukset johtavat erittäin epätoivottuihin ja haitallisiin lopputuloksiin.

Todellinen kapitalismi kaukana markkinaintoilijoiden päiväunista

Hieman kuten sosialismin kannattajat läpi 1900-luvun, tuntuvat markkinaintoilijat uskovan ratkaisuihinsa naiivin sokeasti – todellisuudesta välittämättä.

Markkinatalouden teoreettisten rakennelmien ja ennakko-oletusten ympärillä pyörivä keskustelu voi luonnollisesti auttaa osaltaan tarkastelemaan nykyjärjestelmän toimintaa, mutta keskusteluun jumiutuminen alkaa hämärtää käsitystä talouden todellisuudesta. Jo tavoite sääntelystä vapaista, täydellisen kilpailun markkinoista, on sisäisesti ristiriitainen. Jos markkinoilta puuttuvat selkeät ja tehokkaasti valvotut pelisäännöt, markkinoilla on tapana syntyä oligopoleja tai jopa monopoliasemia. Tämä kilpailun väheneminen aiheuttaa tunnetusti merkittävää taloudellista tehottomuutta.

Ongelma onkin ollut pitkään tiedossa, ja tästä syystä on perustettu muun muassa kilpailuvirastoja, joilla pyritään ehkäisemään kilpailun vähentymistä. Ristiriita on ilmeinen: markkinaintoilijat haikailevat julkisen vallan roolin pienentämistä minimiin, vaikka markkinakilpailu onkin käytännössä toimiakseen tarvinnut vahvaa julkista valtaa.

Vapaan kaupan teoreettinen ideaali jättää huomiotta myös monet talouteen vaikuttavat ihmiselämän muodot. Kaupankäyntiä ja vaihdantaa säätelee aina myös muun muassa politiikka, historia ja kulttuuri. Markkinatalouden toimintaa esitetään usein vertauskuvallisina torimarkkinoina, joissa ostajat ja myyjät kohtaavat kasvotusten ja kaupankäynnin kohteena on helposti ja välittömästi arvioitavissa olevia, keskenään samankaltaisia tuotteita – kuten omenoita, leipää ja ruusuja.

Tosielämässä merkittävät nykytalouden toimijat ovat kuitenkin suuryrityksiä, hallituksia, valuuttarahastoja ja keskupankkeja, ja tuotteet sekä tuotantoprosessit ovat monimutkaisia. Globaalisti toimivien suuryritysten harjoittama tuottoisa suunnitelmatalous hintakeinotteluineen on yksi tärkeä esimerkki siitä, kuinka suuret institutionaaliset taloustoimijat käyttävät asemaansa hyväkseen ja kilpailevat monilla markkinoilla vain nimellisesti. Yritysomistusten jatkuva keskittyminen on ollut omiaan kiihdyttämään tätä kehitystä entisestään.

Tosielämän sekamarkkinatalouksissa erilaiset yhteiset sopimukset ja periaatteet ovat syntyneet helpottamaan taloustoimijoiden kanssakäymistä. Myös kulttuuriin piiriin kuuluvat sosiaaliset normit – kuten vaikkapa uskonnon harjoittamisen huomioonottaminen – säätelevät markkinoita ja kaupankäyntiä.

Julkisen vallan rooli on markkinatalouksissa moniuloitteisempi kuin usein annetaan ymmärtää. Historiallisesti katsottuna monet nykymaailman taloudellisista menestystarinoista – esimerkiksi Yhdysvallat, Kakkois-Aasian “tiikerit” tai Pohjoismaat – ovat toteuttaneet onnistunutta talouspolitiikkaa usein juurikin vapaiden markkinoiden teoreettisten ideaalien kustannuksella. Sekä Suomi, Yhdysvallat että Etelä-Korea ovat suojanneet aikanaan kehittymättömiä talouksiaan kansainväliseltä kilpailulta, ja pyrkineet kehittämään tuotantorakennettaan ennen maailmanmarkkinoiden avaamista.

Suhteellisen edun periaate

Säätelemättömien markkinoiden puolestapuhujien teorioiden taustaoletuksina on useita yksinkertaistettuja oletuksia tai periaatteita talouden toiminnasta. Yksi näistä periaatteista on suhteellisen edun periaate. Suhteellisen edun periaatteen mukaan jokainen kansantalous erikoistuu tuottamaan ja viemään niitä hyödykkeitä, joiden tuotannossa maa on tehokkaimmillaan. Kansantalous puolestaan tuo niitä hyödykkeitä ulkomailta, joiden tuotantoon sillä on huonot edellytykset. Periaate on pohja myös kansainväliselle työnjaolle ja tuotannon erikoistumiselle.

Suhteellisen edun periaate ei kuitenkaan selitä kattavasti kansainvälisen talouden nykytilaa. Suhteellisen edun käsitteen avulla ei esimerkiksi pystytä selittämään, miksi elektroniikkateollisuus menestyy Kaakkois-Aasiassa, tai miksi autoteollisuus on menestynyt juuri Saksassa. Selittäjiä näiden menestysten takana löytyykin muun muassa historiasta, maantieteellisistä ja ulkopoliittisista tekijöistä, harjoitetusta teollisuuspolitiikasta ja myös puhtaasta onnesta. Lisäksi pääoman vapaan liikkuvuuden aikana tuotantoa ohjaavat paljolti myös absoluuttiset tuotto-odotukset, korkotasot ja rahapolitiikka, mikä vähentää entisestään suhteellisen edun periaatteen selitysvoimaa.

Säätelemättömien markkinoiden harha

Puheenvuorot sääntelemättömien markkinoiden autuudesta ovat yksinkertaistuksia, jotka eivät ota huomioon talouden ja maailman monimuotoisuutta. Lisäksi monien markkinatalouksien juhlittujen menestysten, kuten Kaakkois-Aasian talouskasvun ja pohjoismaisten yhteiskuntien elämänlaadun, takaa löytyy merkittävää julkisen vallan ohjausta eri muodoissaan ja kulttuurisia rakenteita. On tärkeää huomioida, etteivät markkinaratkaisut ole ongelmallisia ainoastaan käytännössä, sillä myös talousteorian alueella niiden on osoitettu sisältävän lukuisia perustavanlaatuisia tehottomuuksia ja haitallisia vaikutuksia.

Lue myös:

Robin Hahnel: Perusteet markkinoita vastaan

Yle: Viidenneksellä amerikkalaisista ei raha aina riitä ruokaan

Yle:

Joka viidennellä amerikkalaisella aikuisella on toisinaan pulaa ruoasta, käy ilmi tuoreesta kyselystä.

[…] Tutkimusraportin mukaan kyselytulokset viittaavat sihen, että talouskriisin jälkeinen elpyminen on hyödyttänyt suhteettoman paljon suurituloisia niiden kustannuksella, joille perustarpeiden tyydyttäminenkin on ollut hankalaa.

Lue myös:

WSJ: Noin joka seitsemäs yhdysvaltalainen ruoka-avun piirissä
Tutkimus: Rikkaiden rikastuminen käy muille kalliiksi
The Washington Post: Research ties economic inequality to gap in life expectancy

Taloustieteilijä Varoufakis: Euroalueen tukipaketit pankkien tappioiden kuittaamista

Maailmanlaajuiseen finanssikriisiin ja euroalueen talouskriisiin työssään keskittynyt taloustieteilijä Yanis Varoufakis selventää tuoreessa haastattelussa, miksi laajalti jaettu käsitys euroalueen tukipaketeista on virheellinen.

Euroalueen pohjoisissa maissa, kuten Saksassa ja Suomessa, tukipaketit on esitetty välttämättöminä solidaarisuuden osoituksina EU:n heikompien maiden talouksien ja rahaliiton toimivuuden ylläpitämiseksi. Monet ovat tiivistäneet eurokriisin tukisotkut niin, että ahkera ja kilpailukykyinen pohjoinen vetää perässään laiskaa ja korruptoitunutta etelää.

Kreikassa puolestaan Saksaa, ja jossain määrin muita pohjoisia maita, on pidetty koronkiskureina ja syypäinä kriisin pitkittymiseen.

Varoufakisin mukaan nämä käsitykset ovat sekä Saksassa että Kreikassa poliittisen johdon ylläpitämiä, mutta ne ovat perustavanlaatuisesti virheellisiä. Varoufakis painottaa, että tukipaketeissa on koko ajan ollut kyse maiden välisten lainojen sijaan siitä, että ranskalaisten ja saksalaisten pankkien kirjanpidosta saadaan kuitattua ja siirrettyä tappioita kriisimaiden veronmaksajien hartioille. Hänen mukaansa ehdot tukipaketeissa ovat niin tiukat, että kreikkalaisilla veronmaksajilla ei ole mahdollisuutta selvitä niistä kunnialla. Lopulta maksajiksi joutuvat pohjoisen veronmaksajat, mutta Kreikan tukemisen sijaan onkin peitelty Deutsche Bankin ja BNP-Paribasin tappioita.

Varoufakisin analyysi eurokriisin käännekohdista tarjoaa tärkeää vastapainoa Suomessakin usein esitetyille yksinkertaistuksille kriisin taustoista ja tukipakettien yksityiskohdista.

Yhdysvalloissa nettiostoksissa monopoli

The Atlantic:

The Internet retailer [Amazon] sells more stuff online than its 12 biggest competitors combined, all of which move an incredibly tiny amount of stuff through their online storefronts, according to new documents from the Securities and Exchange Commission […].

The Atlanticin mukaan Yhdysvalloissa nettishoppailu on äärimmäisen keskittynyttä, sillä Amazonin myynti ylittää 12 suurimman kilpailijan myynnin yhteenlasketun arvon.

Tosielämässä monilla aloilla kilpailu keskittyy voimakkaasti. Tämä kehitys on haitallista, sillä kilpailun vähentyminen johtaa taloustietelijöiden mukaan merkittävään tehottomuuteen. Markkinatalouksien ihanne täydellisestä kilpailusta toteutuukin aniharvoin, ja on myös ristiriidassa toisen taloustieteen kentältä tutun käsitteen, suurtuotannon etujen (economies of scale), kanssa.

Suurtuotannon edut ristiriidassa kilpailuideaalin kanssa

Suurtuotannon eduilla tarkoitetaan sitä, että tuotannon kasvaessa saadaan kustannuksia laskettua yksikköä kohden. Esimerkiksi Amazonin mittava varastoinfrastruktuurin rakentaminen ja valtava volyymi myynnissä mahdollistaa halvemmat hinnat, kuin mitä pienemmät nettikaupat pystyvät tarjoamaan.

On kuitenkin tärkeää huomata, että liikeyritysten kasvaessa myös väistämättä kilpailu jossain määrin vähenee, sillä markkinoilla ei ole tilaa yhtä monelle kilpailijalle. Lukuisat tärkeät alat, kuten vähittäiskauppa, teknologiateollisuus- ja energiateollisuus, ovatkin usein keskittyneen kilpailun markkinoita.

Realismia markkinaintoilun sijaan

Yhdysvaltalaisten nettikauppojen markkinatilanne osoittaa, kuinka todellisuudesta irtaantuneita ovat haaveet täydellisestä markkinakilpailusta ja markkinoiden tehokkuudesta. Kun keskustellaan nykyisten talousrakenteiden korjaamisesta, tulisi markkinoiden toimintaa tarkastella realistisesti ilman naiiviin markkinaintoiluun sortumista.

Lue myös:

Keskittyneen kilpailun luvattu maa
Näillä 10 yhtiöllä on hallussaan valtava määrä tuotemerkkejä
H&M omistaa kuusi Aleksanterinkadun vaateliikettä
Robin Hahnel: Perusteet markkinoita vastaan

"Kapitalismille on parempia vaihtoehtoja" Artikkeli osallisuustaloudesta Ny Tidissä

Parecon Sverigen puheenjohtaja Anders Sandström erittelee osallisuustalouden lähtökohtia syyskuun alussa Ny Tidissä julkaistussa artikkelissaan. Artikkelissa pohditaan pintaa syvemmältä osallisuustalouden lähtökohtia, kuten taloudellista demokratiaa ja taloudellista oikeudenmukaisuutta.

Artikkelissa käydään läpi myös solidaarisuuden, moniarvoisuuden, tehokkuuden ja kestävyyden kaltaisten arvojen sisältöä ja merkitystä talouden uudistamisessa.

Lopussa pohditaan, minkälaisia talouden insituutioiden tulisi olla, jotta ne vastaisivat edellä mainittuihin arvoihin, ja kuinka ne voivat toimia kapitalismia paremmin toimivan talouden selkärankana. Sandström nostaa esille muun muassa idean töiden tasapainottamisesta sekä käy läpi yritysten ja kuluttajien välisen osallistavan suunnittelun yleiset lähtökohdat.

Lue myös:

Anders Sandström: “Vad är en rättvis lön?”
Talouden demokraattisesta suunnittelusta
Video: Robin Hahnel reilummasta taloudesta
Työnjaon vaikutuksista hyvinvointiin ja päätöksentekovalmiuksiin

Stiglitz: Finanssikriisiin vaikuttaneet keskeiset kannustimet yhä paikallaan

Ekonomisti Joseph Stiglitz:

We created this inequality—chose it, really—with laws that weakened unions, that eroded our minimum wage to the lowest level, in real terms, since the 1950s, with laws that allowed CEO's to take a bigger slice of the corporate pie, bankruptcy laws that put Wall Street’s toxic innovations ahead of workers. We made it nearly impossible for student debt to be forgiven. We underinvested in education. We taxed gamblers in the stock market at lower rates than workers, and encouraged investment overseas rather than at home.

Taloustieteen Nobelilla palkittu ekonomisti Joseph Stiglitz varoittaa tuoreessa puheessaan globaaliin finanssikriisiin keskeisesti vaikuttaneiden haitallisten markkinakannustimien olevan edelleen pitkälti paikallaan. Lisäksi yhä keskittyvä varallisuus rapauttaa Stiglitzin mukaan demokraattista päätöksentekoa, kun kasvavalla lobbausvoimalla ja yhteiskunnallisella vaikutusvallalla varustettu joukko ihmisiä pystyy vaikuttamaan ratkaisevalla tavalla lainsäädäntöön ja talouteen pelkän varallisuutensa voimalla.

Stiglitz myös huomioi aidosti toimivan talouden vaativan ahkeruuden ja vaivannäön johdonmukaista palkitsemista. Taloustieteilijän silmiin laaja työttömyys, lisääntyvä pahoinvointi ja ongelmat perustarpeiden tyydyttämisessä, valtava määrä tyhjiä kiinteistöjä ja ennätysmäärä kodittomia ovat kaikki vastinpareja, jotka alleviivaavat nykytalouden perustavia ongelmia. Stiglitz näkee ratkaisuna kansalaisaktiivisuuden ja -järjestäytymisen, jonka kautta tulisi vaatia mm. rikkaimpien mittavien voittojen järkevämpää uudelleenjakoa ja terveemmän julkisen investointipolitiikan rohkeaa käyttöönottoa.

Lue myös:

Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys
Video: Robin Hahnel reilummasta taloudesta
Tutkimus: Rikkaiden rikastuminen käy muille kalliiksi

"Rakenneuudistukset" – tie huonoon työelämään?

Suomen talouden yskiessä – yhdessä koko muun Euroopan ja Yhdysvaltojen kanssa – on yhä voimakkaammin äänenpainoin alkanut kuulua monelta suunnalta vaatimuksia niin sanotuista työmarkkinoiden rakenteellisista uudistuksista. Pahenevan taloustilanteen ja kasvavan työttömyyden taustalla ei näissä puheenvuoroissa nähdä kansainvälistä huonoa taloustilannetta, vaan syynä ovat yksinkertaisesti Suomen toimimattomat työmarkkinat rajoittavine säädöksineen. Työmarkkinoiden säätelyä halutaan purkaa, ja esimerkiksi paikallisen sopimisen lisäämisellä halutaan vähentää vähimmäispalkkojen yleissitovuutta.

Pelkän kansantaloudellisten kaavojen tarkastelun sijaan olisi tärkeää perehtyä tarkemmin myös maihin, joita käytetään onnistuneina esimerkkeinä. Kuinka hyvin säätelyn purkaminen ja markkinamekanismien vapauttaminen on auttanut taloutta ja ihmisiä? Mallimaiksi nostetaan usein esimerkiksi Saksan ja Iso-Britannian kaltaisia maita, joissa minimipalkkaa ei ole, tai se on hyvin alhainen.

Saksassa ei ole paremmin

Euroalueen kohdatessa taantuman kiroja monet kehuvat Saksan talouden tilaa ja kilpailukykyä. Noin vuosikymmen sitten Saksassa toteutetut rakenneuudistukset ovat saaneet Saksan talouden näyttämään monilla talousmittareilla menestystarinalta. Kääntöpuolena on kuitenkin yhteiskunta, joka tarjoaa kansalaisillaan yhä niukempaa toimeentuloa ja vähemmän mahdollisuuksia nousta köyhyydestä omalla ahkeruudella.

Adam Posen on nostanut Financial Timesissa esille, kuinka Saksan menestystarina ja kilpailukyky pohjautuvat mataliin palkkakustannuksiin. Tämä tarkoittaa käytännössä matalapalkka-alojen syntymistä, ja tilannetta, jossa työntekijät eivät ole oikeutettuja samanlaisiin etuihin kuin edellisen sukupolven työntekijät. 

The Guardian on nostanut yksityiskohtaisemmin esille, mistä työmarkkinamuutoksissa on kysymys työntekijän näkökulmasta. Neljännes saksalaisista työntekijöistä työskentelee matalapalkkaisissa, epävarmoissa, tai osa-aikaisissa työsuhteissa. Neljännes saksalaisista työntekijöistä tienaa alle 9,54 euroa tunnilta. Työmarkkinauudistukset ovat mahdollistaneet myös niin kutsuttujen minitöiden syntymisen ja lisääntymisen. Näissä työsuhteissa työntekijälle tarjotaan vain vähän työtunteja ja vaatimaton 450 euron palkka.

Työntekijöiden lisäksi palkkakilpailusta kärsii kansantalous – ainakin pitkällä aikavälillä. Matala palkkataso johtaa helposti tilanteeseen, jossa investointien määrä ja työn tehokkuuden kehitys alkavat laahata muiden maiden perässä. Kun samaan aikaan kotimainen kysyntä hiipuu, rakennetaan palkkakilpailulla itse asiassa ongelmia tulevaisuuteen. Esimerkiksi Saksan valtiovarainministeriön entinen korkein virkamies Heiner Flassbeck on varoitellut Suomea Saksan mallin seuraamisen negatiivisista vaikutuksista.

Kunnon työt vähissä myös Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa

Tutkimusten mukaan myös Iso-Britanniassa työmarkkinat pystyvät tarjoamaan entistä huonommin työtä ja toimeentuloa. Britanniassa noin viidennes työvoimasta työskentelee matalapalkka-aloilla. Tutkimuslaitos Resolution Foundationin mukaan Britanniassa on 4,8 miljoonaa työntekijää, joiden ansiot jäävät minimitoimeentulon alle. Työtätekevien köyhien määrä kattaa 20 prosenttia brittityöntekijöistä. 

Myös brittityömarkkinat tarjoavat matalien tulojen lisäksi vähän työtunteja. Esimerkiksi nollatyösopimuksiin perustuvat työsuhteet ovat Britanniassa yleisempiä kuin luullaan. Virallisten tilastojen mukaan nollatyösopimuksien piirissä olevia brittejä arvioitiin olevan noin 200 000, mutta toisten arvioiden mukaan määrä saattaa kuitenkin lähennellä jopa miljoonaa työntekijää. Lisäksi nollatyösopimukset koskevat yhä laajemmalti uusia työntekijäryhmiä, ja yhä useammin myös korkeapalkkaisia työsuhteita.

Ei myöskään tiedetä, kuinka moni on tehnyt nollatyösopimuksen omasta tahdostaan. Erään arvion mukaan noin neljännes työntekijöistä toivoisi saavansa lisätunteja.

Ihmisille yhä vähemmän tarjoavat työmarkkinat ovat arkipäivää myös Yhdysvalloissa. Center for Economic and Policy Research –tutkimuslaitoksen blogissa nostettiin elokuun loppupuolella esille, kuinka Yhdysvaltoihin syntyneet työpaikat ovat keskittyneet matalapalkka-aloille. 

Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että työtä on yhä harvemmalle – ja se on yhä huonompaa.

Temppu-uudistuksista todellisiin uudistuksiin

On siis hyviä syitä uskoa, että yksisilmäiset rakenteelliset uudistukset ja työmarkkinoiden niin kutsuttu vapauttaminen eivät ole oikotie parempaan talouteen. Huolimattomat ja naiiveihin ennakko-oletuksiin perustuvat rakenneuudistukset voivat päinvastoin tuoda mukanaan yhä huonompia työpaikkoja ja työsuhteita, joissa työntekijöiden ahkeruutta palkittaisiin yhä epäjohdonmukaisemmin ja joissa työntekijöillä olisi yhä vähemmän taloudellista vapautta ja mahdollisuuksia parantaa ahkeruudella ja kovalla työllä omaa asemaansa.

Työmarkkinoiden pelisääntöjen purkamisen sijaan olisi keskityttävä syvälle meneviin rakenteellisiin uudistuksiin, jotka mahdollistaisivat aidon taloudellisen kehityksen. Esimerkiksi tutkijat Jussi Ahokas ja Lauri Holappa ovat esittäneet aitoja rakenteellisia ratkaisuja talouden saamiseksi takaisin nousu-uralle, mikä kääntäisi myös työllisyyden nousuun. 

Talouden tervehtymiseen tähtäävät korjausliikkeet näyttäisivätkin edellyttävän kulutuskysynnän lisäämistä, nousevia palkkoja ja voimakkaita investointeja julkisiin palveluihin, ympäristöystävälliseen talouteen ja toimivaan infrastruktuuriin. Nousevat palkat ja julkiset investoinnit olivat suuressa osassa Länsi-Euroopassa myös toisen maailmansodan jälkeisellä kasvukaudella. Tuota aikaa on kutsuttukin kapitalismin kulta-ajaksi tai vaurauden ajaksi kasvu- ja työllisyyslukujen perusteella. Katse olisikin suunnattava putkinäköisen markkinauskon sijasta historian opetuksiin sekä suuria ihmismääriä aidosti auttaviin rakenteellisiin ratkaisuihin.

Lue myös:

New Statesman: Työttömien rankaiseminen ei edistä työllistymistä
Taloussanomat: Työpaikan epävarmuus altistaa sydäntaudille
Talousoikeuden asiantuntija: Bangladeshin työntekijöiden heikko asema johtuu säätelemättömistä markkinoista