Kuudes kansainvälinen ilmastoraportti: Tuhot tulevat pahenemaan vuosikymmeniä viivyttelyn vuoksi

Ilmastotutkimuksen vaikutusvaltaisin ja tarkimmin arvioitu tilannekatsaus on jälleen julki. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n laatima kuudes koontiraportti julkaistiin tänään. Edellinen vastaava koontiraportti on vuodelta 2014. Raportin viesti on selvä: ihmiskunnan historian voimakkain lämpeneminen johtuu ihmisten toiminnasta ja etenee vauhdilla.

Lämpeneminen yhdessä elinympäristöjen saastuttamisen ja tuhoamisen kanssa on edennyt pisteeseen, jossa kaikista pelastustoimista riippumatta lähivuosikymmeninä nähdään jatkuvaa ilmaston lämpenemistä ja äärimmäisten sääilmiöiden voimistumista ja lisääntymistä.

Jo nyt vahinko on katastrofaalista ja kohdistuu erityisesti köyhimpiin.

Raportti on massiivinen, yli viidensadan eri alojen huippututkijoiden kokoama ja se viittaa lopulta yli 14000:een tutkimukseen ja tietokantaan. Raportin koontiprosessi on yksityiskohtainen ja sen aikana raportin jokaista virkettä on tarkasteltu ja punnittu faktojen varmistamiseksi. Ilmastonmuutoksen nykytilasta ja edistymisestä ei ole olemassa kattavampaa koontia.

Päästöjen vähentäminen kaikin tavoin on raportin ilmiselvä kärki. Ilmastonmuutoksen estämiseksi ei ole vielä tehty juuri mitään, poliitikkojen ja elinkeinoelämän johtajien ollessa kyvyttömiä tai haluttomia puuttumaan ongelmaan tavalla, joka todella laskisi maailmanlaajuisia päästöjä, lämpenemisen pääsyytä.

ar6_spm_fig_tcre.jpg

Kriisin lievittäminen tulee parhaallakin osaamisella ja poliittisella tahdolla olemaan hyvin vaikeaa nykyjärjestelmässä. IPCC-paneelin raportti muistuttaa yksityiskohtaisesti siitä, miten monimuotoisia ja dramaattisia vaikutuksia ihmisten taloudellisella toiminnalla on. Tulevaisuudessa näitä vaikutuksia on pystyttävä arvioimaan ajoissa ja paljon nykyistä paremmin.

Talousjärjestelmämme kannustaa luonnon tuhoamiseen. Uuden talousjärjestelmän rakentaminen on pitkän aikavälin projekti. Osallisuustalouden kaltaista uutta taloutta ei saavuteta hetkessä. Työ vaatii vuosikymmeniä, mahdollisesti jopa vuosisatoja. Ilmastokriisiin on vastattava välittömästi. Nykyisestä talousjärjestelmästä on mahdollista tehdä paljon nykyistä kestävämpi ja päästöjä voidaan laskea dramaattisesti. Kestävä ratkaisu vaatii kuitenkin päästöjen kasvusta ja materiaalin kulutuksesta irrotettua talousjärjestelmää, jossa ihmisille ja ympäristölle aiheutuvat haitat tulevat johdonmukaisesti näkyviin jo osto- ja investointipäätöksiä tehtäessä.

Lue myös: