TE: Itsemurhien määrä on noussut Kreikassa ennätyslukemiin talouskriisin myötä

Talouselämä referoi The Guardian lehden artikkelin synkkiä uutisia maailmanpankin ja EU:n sanelemien ankarien leikkaustoimien kohteena pitkään olleesta Kreikasta:
Raskailla säästötoimilla ja tiukalla taloustilanteella on järkyttäviä vaikutuksia Krekan väestöön. Maan terveysviranomaisten tilastot kertovat tammi-toukokuun aikana tehtyjen itsemurhien määrän kasvaneen 40 prosenttia viime vuoden vastaavalta ajanjaksolta.

Kreikan itsemurhien määrä suhteessa väestön kokoon oli Euroopan alhaisin ennen kolme vuotta sitten alkanutta talouskriisiä. Tuolloin 2,8 henkilöä 100 000 päätyi itsemurhaan. Nyt luku on lähes kaksinkertaistunut ja noussut maanosan suurimmaksi. Myös itsemurhayritysten määrä on lisääntynyt.
Taloustieteen professori Robin Hahnel varoitti ankaran leikkauspolitiikan seurauksista kesällä Parecon Finlandin tekemässä haastattelussa. Kreikan räjähdysmäisesti kasvavat itsemurhaluvut ovat yksi synkkä esimerkki tavoista, joilla julkisen sektorin kurittaminen ja yksilöiden perusturvan murentaminen vaikuttavat yhteiskunnassa.

Lue lisää: Robin Hahnel - Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu




Talouselämä 19.12.2011
Talouskriisin seuraus: Kreikan itsemurhat Euroopan pohjilta Euroopan huipulle


Itsemurhien määrä on noussut Kreikassa ennätyslukemiin talouskriisin myötä, kirjoittaa brittilehti Guardian.

Raskailla säästötoimilla ja tiukalla taloustilanteella on järkyttäviä vaikutuksia Krekan väestöön. Maan terveysviranomaisten tilastot kertovat tammi-toukokuun aikana tehtyjen itsemurhien määrän kasvaneen 40 prosenttia viime vuoden vastaavalta ajanjaksolta.

Kreikan itsemurhien määrä suhteessa väestön kokoon oli Euroopan alhaisin ennen kolme vuotta sitten alkanutta talouskriisiä. Tuolloin 2,8 henkilöä 100 000 päätyi itsemurhaan. Nyt luku on lähes kaksinkertaistunut ja noussut maanosan suurimmaksi. Myös itsemurhayritysten määrä on lisääntynyt.

”Koskaan ei ole kyse vain yhdestä asiasta, mutta lähes aina velasta, työttömyydestä tai irtisanomisen pelosta, kun ihmiset soittavat ja kertovat itsetuhoisista mietteistään”, kertoo Klimaka -järjestön psykiatri Eleni Beikari.

Ennen taouskriisiä Klimaka otti vastaan keskimäärin kymmenen puhelua päivässä. Nyt keskiarvo on noussut yli sataan.

”Suurin osa puheluista tulee talousongelmien kanssa painivilta30-50 -vuotiailta naisiltaja 40-45 -vuotiailta miehiltä”, Beikari kertoo.

”Kokemukseni mukaan arvokkuutensa menettäneet ja ylpeyden puutteesta kärsivät miehet ovat kaikista tosissaan.”