Omistus - ote kirjasta Osallisuustalouden aakkoset

Lokakuun lopulla julkaistaan "Osallisuustalouden aakkoset", selkokielisesti osallisuustaloutta esittelevä taloustieteen professori Robin Hahnelin teos. Parecon Finlandin blogissa julkaistaan lähiviikkoina useita otteita kirjan eri kappaleista. Ensimmäinen julkaistava kappale käsittelee omistamista.

Omistamisen, hyödykkeiden tuottoisan käytön ja oikeudenmukaisuuden kysymykset ovat usein korkealentoisesti ja vaikeatajuisesti esitettyjä. Asian ytimeen pääseminen onnistuu kuitenkin jo arkijärjellä. On oleellista pohtia, mitä taloudelta halutaan ja miksi, sekä sitä, mitä eri talousjärjestelyjen historia voi meille opettaa ihmisten hyvinvointia ja vapauksia edistävistä ratkaisuista. Osallisuustalouden aakkoset -kirja käsittelee näitä perustavia kysymyksiä tarkasti ja ymmärrettävästi, aloittaen talouden ja palkitsemisen perusteista ja päätyen demokraattisen suunnittelun tarjoamiin uusiin mahdollisuuksiin.

Omistus -tekstin tai Osallisuustalouden aakkoset -kirjan herättämät kysymykset ovat aina tervetulleita. Palautetta ja kysymyksiä voi lähettää etusivullamme olevalla lomakkeella, sähköpostitse kommentit@osallisuustalous.fi osoitteeseen tai Twitter-palvelussa #osallisuustalous hashtagilla.

Luku 8: Omistus

Osallisuustaloudessa keskeisten resurssien, välineiden ja luonnonvarojen käyttö on aina yhteisön oman harkinnan varassa. Esimerkiksi viljelymaa, metsät, vesi ja malmiesiintymät ovat julkisia resursseja, ja niiden käytöstä päätetään osana demokraattista suunnittelua. Myös erilaiset ekosysteemien tarjoamat hyödyt, kuten hiilinielut ja ekosysteemien kyky käsitellä erilaisia jätteitä, kuuluvat julkisten resurssien yhteyteen. Samoin tuotannossa vaadittava infrastruktuuri on julkista. Infrastruktuuria osallisuustaloudessa voidaan ajatella työkalupakkina, jota tarvitaan talouden talkoissa. Siihen sisältyvät muun muassa liikenneväylät, rakennuskanta ja tuotantoa helpottava elektroniikka sekä muu koneisto ja laitteisto. Myös ihmisten tietotaito, kuten tietokoneohjelmien koodaaminen tai työvälineistön sujuva hallitseminen, voidaan nähdä osana ihmisyhteisön resurssipalettia. Lyhyesti sanoen osallisuustaloudessa yhteisöt päättävät itse luonnonpääoman, tuotetun pääoman ja inhimillisen pääoman käyttötavoista.

Talouden työkalupakkiin kuuluu aina aiempien sukupolvien aikana kertynyt tietotaito resurssien ja apuvälineiden mahdollisimman hyödyllisestä käytöstä. Kaikki tämä ajan myötä kerääntyvä tieto on yhteistä, sillä yhdelläkään yksilöllä tai ryhmällä ei voi olla oikeutta omia näitä useiden sukupolvien työn ansiosta saavutettuja etuja. Suuri osa ihmisten tuottavuudesta perustuu itse asiassa aiempien sukupolvien tekemiin läpimurtoihin tieteissä, taiteissa ja ylipäätään kulttuurissa. Samoin huomattava osa taloudessa vaadittavasta infrastruktuurista on rakennettu jo aiemmin, ja yksilöiden saavutukset ja tuottavuus ponnistavat niiden pohjalta. Yleisen tietotaidon karttumisen johdosta koituvat hyödyt kuuluvat siis kaikille, ja jokaisella yhteisön jäsenellä on myös yhtäläinen oikeus päättää tämän tietotaidon käytöstä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kenkäsi kuuluvat kaikille tai että haalareihin pukeutuneet kaverit voisivat rynnätä isoäitisi asuntoon ja takavarikoida hänelle rakkaan viisikymmentä vuotta vanhan radion. Yhteisten resurssien käytöstä päättäminen ei tarkoita sitä, etteikö ihmisillä olisi edelleen henkilökohtaista omaisuutta, jonka he omistaisivat aivan kuten nykyäänkin. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että osallisuustalouden ratkaisut tarjoavat kaikille ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa siihen, mitä heihin vaikuttavilla yhteisillä resursseilla tehdään. 

Osallisuustaloudessa ei ole tarvetta mennä elämäntilanteen pakottamana muiden omistamiin ja johtamiin yrityksiin töihin kuuntelemaan käskyjä, vaan ihminen voi vastata omasta työpanoksestaan tasapuolisessa ja reilussa, työntekijöiden itsensä johtamassa yrityksessä. Koska yrityksiä johdetaan ja hoidetaan yhdessä talkoohengessä, yksittäiset johtajat tai osakkaat eivät voi sanella, mitä linjauksia yritys tekee tai millä tavalla tuotteiden valmistus ja jakelu hoidetaan.

Osallisuustaloudessa ei myöskään tarvitse kärsiä koronkiskonnasta, sillä jokaisella on mahdollisuus käyttää yhteistä työkalupalettia yhteisöä hyödyttävällä tavalla – kunhan yritys on yhteisön kannalta hyödyllinen. Ihmisiä pyritään johdonmukaisesti palkitsemaan yritteliäisyydestä ja ahkeruudesta (sekä myös mahdollisten erityistarpeiden perusteella), sillä tämä kannustaa ponnistelemaan oman edun lisäksi yhteisen hyvän eteen. Palkitsemista käsitellään tässä teoksessa yksityiskohtaisemmin myöhemmin.

Yhteisresurssien käytön hahmottaminen on hankalaa, sillä olemme pitkään eläneet taloudessa, jossa on ollut tärkeää määrittää kaikelle omistaja. Osallisuustaloudessa yhteiset resurssit ja välineet pyritään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti jakamalla demokraattisessa suunnittelussa käyttöoikeuksia niille yrityksille, jotka kykenevät pätevästi tuottamaan yhteiskunnan kannalta hyödyllisiä tuotteita ja palveluja.

Viime vuosisadan kokemukset kollektiivisesta resurssien ja tuotantovälineiden omistuksesta kommunistisissa maissa ovat karmaisevia. On kuitenkin tärkeää muistaa, että näissä talouksissa kollektiivinen omistus tarkoitti valtion omistusta. Valtion suunnittelijat hallinnoivat kollektiivisia omistuksia kansalaisten puolesta, ja kansalaiset puolestaan työskentelivät valtion hyväksi keskussuunnittelijoiden ja johtajien pienen ryhmän määräysvallan alaisuudessa. Pakkovaltaa ja vapaudenriistoa edistäviä ratkaisuja harva kannattaa. Hyviä ja ilmiselviä syitä tähän on riittämiin, ja kommunistiset maat keskusjohtoisine valtiomalleineen on syytä jättää historian roskakoriin. Osallisuustalouden ratkaisut poikkeavat monessa tärkeässä suhteessa 1900-luvun kommunististen maiden talouksista, kuten edempänä yksityiskohtaisesti osoitetaan.