Miksi valtiot ovat nyt velkakriisissä?

Helsingin Sanomat:

Suomessa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että pidemmän päälle velkaantuminen ei saa jatkua nykytasolla. Muuten voisi pahimmillaan käydä kuin Kreikalle, jolle rahoittajat eivät enää halunneet antaa uutta lainaa. 

Suomi saa nyt lainaa pienellä korolla. Budjetin menopuolelta käy kuitenkin ilmi, että jo nykyisen valtionvelan korkomenoilla maksaisi kaksi kertaa esimerkiksi oikeusministeriön hallinnonalan kustannukset. 

Velkaantumisen hillitsemisen keinoista yksimielisyyttä on vähemmän. Joidenkin mielestä jopa kovempikin velkaantuminen olisi jonkin aikaa perusteltua talouden elvyttämiseksi.

Aiempina vuosikymmeninä Suomen talouden menestyksen tilaa arvioitiin pitkälti työllisyysluvuilla. Työttömyyden lisääntymistä pidettiin hälyttävänä, ja hyvästä syystä. Työttömyys aiheuttaa usein erittäin hankalan elämänvaiheen, koska se sisältää voimakasta epävarmuutta. Pahimmillaan työttömyys johtaa epätoivoon ja elämä voi suistua raiteiltaan. Työpaikan menetys onkin Suomessa yleinen syy köyhyyteen putoamisessa. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi työttömyys on erittäin haitallista talouden tehokkuuden kannalta. Työttömyyden ollessa suurta haaskataan valtavasti resursseja.

Katse julkista velkaa kohti

Vuonna 2007 Yhdysvalloista alkaneen talouskriisin jälkeen talousuutisoinnissa ja myös yhteiskunnallisessa keskustelussa on painotettu erityisesti valtioiden velkaa. Vaikka monien toimivina pidettyjen talouksien historiassa velkaa on ollut merkittävästi nykyistä enemmän, on valtioiden velkaantumisesta nostettu vuoden 2008 jälkeen yksi keskeinen nykytalouksia vaivaava ongelma. Samaan aikaan esimerkiksi työttömyyslukujen tarkastelu on jäänyt selvästi taka-alalle, ja tietylle tasolle asettuvaa työttömyyttä pidetäänkin nykyään jopa luonnollisena ilmiönä.

Valtioiden velkataakkoihin keskittymisen rinnalla on alkanut myös esiintyä entistä voimakkaampia puheenvuoroja julkisen sektorin menojen karsimisesta. Talouden ongelmiin on alettu esittää lukuisilta asiantuntijatahoilta yksinkertaista ratkaisua: julkisten menojen leikkaamista.

Onkin syytä kiinnittää huomiota useampaan seikkaan. Miksi valtiot ovat yhtäkkiä velkaantuneet niin voimakkaasti? Minkälaista säästämistä julkisten menojen leikkaaminen on? Ja kenen taskusta säästetään, kun karsitaan julkisista palveluista?

Velkapiikin taustalla pankkikriisit & taantuma

Vuoden 2007 finanssikriisi, sen rantautuminen Eurooppaan vuonna 2008 ja sitä seurannut eurokriisi muuttivat valtioiden velkatilannetta nopeasti. Kriisin alussa Euroopan maiden keskimääräinen velan suhde bruttokansantuotteeseen oli 70 prosenttia, kun vuoden 2012 loppuun mennessä se oli kivunnut jo 90 prosenttiin.

Vain Kreikan tapauksessa voidaan perustellusti todeta, että velkaantuminen on ollut jo ennen tätä selvästi holtitonta ja johtunut suurilta osin julkisen sektorin toiminnasta. Sama ei kuitenkaan päde muihin Euroopan maihin – ovat ne sitten akuutteja kriisimaita, tai kriisistä tähän asti paremmin selvinneitä. Esimerkiksi Irlannin ja Espanjan kansantalouksien huomattavat vaikeudet sälytettiin nopeasti julkisen sektorin tuhlailun syyksi. Väite ei kuitenkaan kestä tarkempaa tarkastelua, sillä maat olivat velanhoitonsa suhteen EU:n mallioppilaita – ennen kriisiä (vuonna 2007) Irlannin velkasuhde oli 12 % BKT:sta ja Espanjan 27 % BKT:sta. Vakavaraisena juhlitun Saksan velkasuhde oli samalla hetkellä 50% BKT:sta.

Varsinainen syy valtioiden velkataakkojen suurenemiseen on yksityisen sektorin aiheuttamat kriisit, jotka käynnistivät tämän prosessin. Esimerkiksi Irlannissa ja Espanjassa puhkesi asuntomarkkinakupla, joka oli paisunut pankkien varomattoman lainanannon seurauksena. Pankkien pelastamisen yhteydessä valtio otti pankkien tappiot hoitaakseen.

Sama kaava onkin toistunut useampaan otteeseen. Rahoituslaitosten kaatuessa ensin Yhdysvalloissa ja sen jälkeen Euroopassa, erimuotoiset pelastustoimet ovat siirtäneet valtavan mittaluokan tappioita pankeilta valtioiden vastuulle. Arviointitavasta riippuen, globaalin pankkijärjestelmän pelastaminen on tullut maksamaan 3000–13000 miljardia dollaria, ja suurin osa tästä kustannuksesta on siirretty valtioiden maksettavaksi. Tämän lisäksi valtioiden verotulot ovat heikenneet selvästi, koska kansantaloudet ovat joutuneet kriisin seurauksena taantumaan.

Pienituloiset joutuvat maksajiksi

Kun valtio leikkaa menojaan, suurimmat menetykset kohdistuvat julkisia palveluja eniten käyttäviin ihmisiin. Eniten julkisia palveluja hyödyntävät tunnetusti pienituloiset, koska heillä ei ole varaa shoppailla yksityiseltä sektorilta.

Vähiten leikkauspolitiikka koskettaa varakkaita, koska he käyttävät julkisia palveluita puolestaan vähiten. Heillä on myös parempi puskuri menetyksiin varallisuutensa ansiosta, joten mahdolliset menetykset eivät vaikuta arkielämän perustarpeiden tyydyttämiseen.

Väärinymmärtäminen voi johtaa hyvinvoinnin rapautumiseen

Valtioiden velkaantumisen syitä tulisi nostaa esiin julkisessa keskustelussa nykyistä paremmin. Muuten on vaarana, että talouspoliittiset päätökset tehdään yksisilmäisesti liiallisen valtion velkaantumisen pelossa. On myös haitallista syyttää yleishyödyllisiä palveluita ja hyvinvointirakenteita nykyisen velkakriisin aiheuttamisesta, sillä tämä virheellinen uskomus johtaa helposti tarpeettomaan hyvinvoinnin rapauttamiseen ja eriarvoisuuden kasvuun.

Lue myös:

Espanjan talousongelmien taustalla yksityisen sektorin virheet
Mikä aiheutti vuoden 2008 finanssiromahduksen?
Lisää leikkauspolitiikasta

 

Espanjan talousongelmien taustalla yksityisen sektorin virheet

Helsingin Sanomat: 

Talouskriisi on kurittanut Espanjaa jo viiden vuoden ajan. Ongelmat maassa alkoivat vuonna 2008, kun maailmantalous alkoi yskähdellä Yhdysvaltain finanssikriisin vanavedessä. 

Espanjaan oli kehkeytynyt löysän rahan vuosina asunto- ja luottokupla, joka puhkesi kohtalokkain seurauksin. Asuntojen hinnat romahtivat, pankit ajautuvat vaikeuksiin kun kansalaiset eivät pystyneet maksamaan usein löysin perustein myönnettyjä luottojaan takaisin ja työttömyys alkoi nousta.

Euroopan talouskriisiä käsittelevässä keskustelussa puhutaan paljon Kreikasta, mutta huomattavan vähän muista kriisimaista. Erikoista tässä on se, että Kreikka on äärimmäinen poikkeustapaus verrattuna kaikkiin muihin kriisimaihin – Kreikan kohdalla on nimittäin perusteltua kritisoida julkisten menojen tarpeetonta kasvua. Kaikkien muiden maiden kohdalla velkakriisin todellinen syy löytyy yksityisen sektorin valtavista virheistä.

Espanjan esimerkki on kuvaava. Maassa kehittyi valtava asuntomarkkinakupla, jota ryyditti pankkien holtiton lainananto. Kun korttitalo romahti, kustannukset siirrettiin valtion maksettavaksi. Espanja on Kreikkaa kuvaavampi esimerkki siitä dynamiikasta, joka on johtanut valtioiden velkakriisiin, sillä kriisimaiden ongelmien taustalla on säännönmukaisesti pankkikriisin tai markkinakuplan aiheuttamien kustannusten hoitaminen.

Espanjan kohdallakin on esitetty väitteitä liiallisesta julkisesta törsäilystä. Nämä väitteet eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Ennen talouskriisiä Espanjan velkasuhde bruttokansantuotteeseen oli 26 prosenttia, kun taas esimerkiksi vakavarauden esikuvana pidetyllä Saksalla se oli 50 prosenttia BKT:sta. Toisin sanoen Espanja oli euroalueen mallioppilaita velanhoidossaan. Silti kriisi osui Espanjaan – ja voimakkaasti.

Nyt kun Suomessakin toistellaan Kreikkaa varoittavana esimerkkinä julkisen kulutuksen vaaroista, on tärkeää pitää mielessä talouskriisin runtelemien maiden todellinen opetus: valtion velkakriisin syynä ovat yksityisen sektorin virheet, joita valtiot avuliaasti ottavat kriisin edetessä hoitaakseen.

Lue myös:

Taloustieteilijä Varoufakis: Euroalueen tukipaketit pankkien tappioiden kuittaamista
Real News: Pitäisikö pankkien olla julkinen palvelu?
Mikä aiheutti vuoden 2008 finanssiromahduksen?
Robin Hahnel: Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu

Real News: Osuustoiminnan mahdollisuuksista ja rajoituksista

Professori Gar Alperovitz käy läpi Real Newsin haastattelussa osuustoiminnan edistysaskeleita ja rajoituksia. Haastattelu on tiivis ja pätevä läpileikkaus osuustoiminnan positiivisista puolista. Samaan aikaan Alperovitz kuitenkin muistuttaa hyvin, kuinka osuuskunnat joutuvat edelleen toimimaan markkinarakenteiden asettamissa reunaehdoissa. 

Alperovitz muistuttaa myös, että jonkinasteinen talouden suunnittelu on tärkeää markkinatalouksien virheiden korjaamiseksi. Tänäkin päivänä suuryritykset harrastavat itsestäänselvästi monin merkittävin tavoin talouden suunnittelua, mutta suuryrityksissä tapahtuva suunnittelu on täysin epädemokraattista. Toisin sanoen nykyjärjestelmässäkin toteutetaan jatkuvasti talouden suunnittelua eri tasoilla, mutta suunnittelusta vastaavat suuromistajat yhdessä poliittisen ja valtiollisen eliitin kanssa. Alperovitz peräänkuuluttaakin demokraattisen suunnittelun merkitystä paremman talousjärjestelmän saavuttamiseksi.

Osallisuustalouden insitutionaaliset ratkaisut ovat hyvä lähtökohta keskustelulle siitä, miten osuustoiminnalliset yhteenliittymät voisivat koordinoida tehokasta taloudellista toimintaansa ihmislähtöisesti ja yksilöiden omaehtoisuutta tukien, yhteiskunnallisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.

Lue myös:

Talouden suunnittelusta

Talouden demokraattisesta suunnittelusta

Peruste-lehdessä artikkeli osallisuustaloudesta

Miksi taloudellinen epätasa-arvo on ongelma?

Varallisuus keskittyy globaalisti yhä harvempiin käsiin. Näin kertoo kansalaisjärjestö Oxfam raportissaan, jonka mukaan maailman 85 rikkainta omistaa enemmän kuin 3,5 miljardia köyhintä.

Varallisuuden ja tulojen epätasa-arvo on vakava globaali ja yhteiskunnallinen ongelma. Taloudellinen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon, heikentää talouden tehokkuutta ja vähentää ahkeruudesta palkitsemista. Epätasa-arvo rapauttaa myös demokratiaa. 

Poliittiset päätökset ovat olleet edesauttamassa taloudellisen epätasa-arvon kasvua viime vuosikymmeninä. Taloudellisen epätasa-arvon perustana ovat kuitenkin markkinatalouden rakenteet.

Taloudellisen epätasa-arvon vähentäminen tärkeää kehitykselle ja hyvinvoinnille

Taloudellinen tasa-arvon edistäminen on tärkeää yhteiskunnan kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta. Tulojen eriarvoisuutta tutkineen Kate Pickettin mukaan taloudellinen epätasa-arvo heijastuu laajasti ympäri yhteiskuntaa. Taloudellinen epätasa-arvo on yhteydessä esimerkiksi väestön heikkoon terveyteen, lyhyeen elinajanodotteeseen ja korkeampaan kuolleisuuteen.

Lisäksi tasa-arvoisemmissa maissa luottamus yhteiskuntaan ja niin kutsuttu sosiaalinen pääoma ovat korkeampia kuin epätasa-arvoisissa maissa. Unicefin ylläpitämän lasten hyvinvointia tarkastelevan indeksin mukaan myös lasten hyvinvointi on merkittävästi parempi taloudelliseti tasa-arvoisemmissa yhteiskunnissa.

Taloudellisella epätasa-arvolla on myös ekologisesti vahingollinen ulottuvuutensa. Epätasa-arvoinen tulonjako rohkaisee kulutuspohjaiseen statuskamppailuun, joka rasittaa sekä elinympäristöä että oravanpyörässä ahkeroivia ihmisiä. Rikkaiden rikastuminen käy siis muille kalliiksi.

Tulojen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon

Toisin kuin usein väitetään, mahdollisuuksien tasa-arvo edellyttää tulojen suhteellisen tasaista jakautumista yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien epätasa-arvo konkretisoituu esimerkiksi siinä, kuinka lapsen tulevaisuus määräytyy sosiaalisten olojen perusteella, tarkemmin sanottuna syntymäpaikan ja vanhempien sosio-ekonomisen aseman pohjalta, eikä niinkään oman osaamisen, kyvykkyyden, lahjakkuuden tai ahkeruuden perusteella. Tutkimusten perusteella onkin yhä selvempää, että sosioekonominen asema vaikuttaa merkittävästi ihmisen toimintakykyyn (1,2).

Jopa Suomessa, joka on kansainvälisesti verraten tasa-arvoinen maa, sosiaaliset tekijät määrittävät merkittävästi yksilön tulevaisuutta. Uuden tutkimuksen mukaan esimerkiksi vanhempien tulotaso periytyy voimakkaasti, etenkin suurituloisten ja pienituloisten keskuudessa. Tulotasossa ei ole kyse ainoastaan kulutusmahdollisuuksista, vaan laajasti elämän edellytyksistä, kuten koulutuksesta tai terveydenhuollosta. Tuloerojen kasvu näkyy Suomessa esimerkiksi terveyserojen kasvuna tai äänestysaktiivisuuden laskuna.

Epätasa-arvo rapauttaa demokratian

Ennen kaikkea on tärkeää muistaa, että tulojen epätasa-arvoinen jakautuminen tarkoittaa myös epätasa-arvoa yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Markkinataloudessa päätöksiä tehdään ääni per euro -periaatteella. Toisin sanoen niiden ihmisten toiveita ja haluja kuunnellaan tarkemmin, joilla on enemmän maksuvalmiutta. Kapitalismissa tuotetaan rikkaille yleisen hyödyn jäädessä jalkoihin. Tämä selittää myös sen, miksi markkinataloudessa resurssit kohdentuvat usein järjettömällä tavalla: samaan aikaan kun Guggenheimille suunnitellaan tonttia Helsingin parhaille paikoille, ovat tontit kaupungin edullisille vuokra-asunnoille tiukassa.

Epätasa-arvoinen toiveiden kuuleminen markkinataloudessa tulee esille kahta kautta. Ensinnäkin epätasa-arvo vahvistuu suoran kulutuksen kautta. Koska kulutus ohjaa tuotantoa, vaikuttaa tulonjako merkittävästi siihen, mitä tuotetaan. Kun tulonjako on suhteellisen tasainen, on kulutuskin tasaisempaa ja kohdistuu perushyödykkeisiin. Voimakkaan epätasaisen tulonjaon vallitessa löytyy kysyntää ökytuotteille ja mahdollisimman halvalla tehdyille tuotteille, vaikka ympäristön ja hyvinvoinnin kannalta viisas tuotanto rakentuisi eri tavalla.

Hyvätuloisilla on lisäksi muita parempi mahdollisuus tukea sellaisia poliitikkoja, ajatuspajoja ja ideologioita, jotka he kokevat tärkeiksi. Näin tulojen epätasa-arvo johtaa rikkaiden äänen voimakkaampaan kuulemiseen yhteiskunnassa. Kun taloudellinen ja poliittinen valta yhdistyvät, alkaa päätöksentekoa hallita hyvätuloisten intressit – demokratian kustannuksella.

Epätasa-arvo syvällä markkinatalouden rakenteissa

Talouden epätasa-arvon taustalla vaikuttavat markkinatalouden rakenteet. Markkinatalouden oppikirjaversiossa ihmisiä palkitaan heidän omaisuutensa ja tuottavuutensa mukaan. Tämä markkinoiden palkitsemisperuste on epäoikeudenmukainen yksinkertaisesti siitä syystä, etteivät ihmiset voi vaikuttaa, mihin perheeseen he syntyvät, tai siihen, minkälaisia geneettisiä tai synnynnäisiä ominaisuuksia heissä on. Usein tuottavuudenkin lisääntyminen on tuurista ja mahdollisuuksista kiinni. Esimerkiksi Rovion Angry Birds -pelisarjan huippumenestystä edelsi vuosien tappiollinen toiminta. Menestystä avittivat vauraan suvun kärsivälliset investoinnit ja onnekas ajoitus mobiilipelien läpimurron kynnyksellä.

Merkittävä tekijä varallisuuden epätasaisessa jakautumisessa ovat perinnöt. Olemme kuvailleet perintöoikeuden ongelmaa tarkemmin Jorma Ollilan pojanpojan tapauksen yhteydessä. On totta, että kun perinnön saanut ihminen tuo perintönsä kansantalouden käyttöön, hän kasvattaa sillä kansantaloutta. Voi myös olla, että perinnön antaja on tehnyt paljon työtä perinnön kasaamiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että oikeus antaa perintöä olisi muiden oikeuksien yläpuolella, tai että perintö-oikeus olisi yhteiskunnallisesti tehokasta.

Tulojen epätasa-arvon myötä perintöjen määrät eriytyvät, jolloin myös seuraavien sukupolvien mahdollisuuksien tasa-arvo heikentyy. Perintöjen avulla toiset lähtevät talouden sadan metrin kilpajuoksuun 90 metriä muita edellä. Perintöjen rooli varallisuuden määrittäjänä on todella merkittävä: esimerkiksi Huffington Postin mukaan puolet maailman rikkaimpien ihmisten terävimmästä kärjestä tulee vain kahdesta perheestä.

On selvää, että perintöjen kasvava merkitys taloudessa tarkoittaa, että työnteolla ja ahkeruudella on yhä pienempi merkitys.

Lisäksi perinnöt heikentävät talouden tehokkuutta. Esimerkiksi taloustieteilijät Thomas Piketty ja Emmanuel Saez ovat tulleet tutkimuksessaan lopputulokseen, jonka mukaan optimaalinen perintövero olisi jopa 50 prosenttia tai yli. 

Myös työmarkkinat palkitsevat ihmisiä epäoikeudenmukaisesti. Kun työmarkkinat palkitsevat ihmisten tuottavuuden mukaan, saattaa toimitusjohtaja tienata vuodessa saman verran kuin ahkera ja pitkää päivää tekevä siivooja viidessäkymmenessä vuodessa. Palkitsemisen epätasa-arvo ei tietenkään johdu siitä, että toimitusjohtaja olisi tehnyt suhteessa yhtä paljon ahkerammin töitä tai ikävämpiä töitä. Hänen työsuoritustaan vain arvostetaan markkinoilla enemmän. Vaikka toimitusjohtajan suhteeton palkitseminen olisi tehokasta yrityksen kannalta, se ei tarkoita, että palkitseminen olisi yhteiskunnallisesti tehokasta, saati oikeudenmukaista.

Epätasa-arvo on aito ongelma

Tulojen ja varallisuuden epätasa-arvo on aito ongelma, joka tulisi ottaa vakavasti niin globaalisti kuin valtiollisessa mittakaavassakin. Taloudellinen epätasa-arvo vähentää hyvinvointia, rapauttaa demokratiaa, haittaa talouden tehokkuutta ja heikentää ahkeruuden merkitystä. 

Taloudellinen epätasa-arvo ja epäoikeudenmukainen palkitseminen juontuvat pohjimmiltaan suurelta osin talousjärjestelmästämme. Markkinatalouden rakenteellisiin ongelmiin on tästä syystä puututtu historiassa muun muassa erilaisin veroin, minimipalkoin ja julkisin palveluin. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovatkin olleet merkittävä esimerkki, miten markkinataloudesta voidaan tehdään oikeudenmukaisempi, ekologisempi, kestävämpi ja tehokkaampi.

Tästä syystä on tärkeää ylläpitää ja edistää hyvinvointivaltion rakenteita. Markkinataloutta korjaavien poliittisten liikkeiden rinnalla on tarkasteltava, minkälaiset talouden instituutiot olisivat lähtökohtaisesti oikeudenmukaisempia ja kestävämpiä kuin markkinatalouden puutteelliset ratkaisut.

Lue myös:

Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia
Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys
Tutkimus: Rikkaiden rikastuminen käy muille kalliiksi

Jani Kaaro: Rahamoodissa rikkaat ovat ahneempia kuin pienituloiset

Jani Kaaro (Helsingin Sanomat):

Nämä tutkimukset näyttävät vahvistavan kirkonmiehien havainnon: Pienituloiset antavat vähästään, mutta suurituloiset eivät anna edes paljostaan. Mutta silti on pakko kysyä miksi. Kymppi tai viisikymppinen on 150 000 vuodessa ansaitsevalle pikkuraha –miksi hän ei tutkimuksessa antaisi siitä osaa pois tai miksi hän petkuttaisi saadakseen sen? 

Se ei johdu siitä, että kaikki rikkaat olisivat manipuloivia kieroilijoita. Ilmiö johtuu siitä, että rahalla on oma hyvin spesifi vaikutuksensa ihmismieleen.

Jani Kaaro kokoaa kolumnissaan yhteen tutkimuksia, joiden tarkoituksena on ollut selvittää varallisuuden vaikutusta ihmisen käytökseen ja erityisesti anteliaisuuteen. Tutkimusten havainnot ovat ajankohtaisia. Suomessakin ovat viime aikoina yleistyneet talouspoliittisen äärioikeiston äänenpainot, joissa esitetään yleishyödyllisten palveluiden tuottamista verotuksen sijaan hyväntekeväisyyden kautta.

Pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin on kuulunut progressiivinen tuloverotus, vaikka kehitys onkin kulkenut kokonaisuudessaan tasaveroa kohti. Järjestelyyn on sisältynyt ajatus siitä, että on oikeudenmukaista, kun erilaisia yhteiskunnan palveluja hyödyntäneet korkeatuloiset kansalaiset maksavat suuremman osan yhteiseen kassaan kaikkien hyvinvoinnin lisäämiseksi. Yhteiskunnan rahoituksen valvonnassa on myös jonkinasteista demokraattista kontrollia vaaleilla valittujen edustajien kautta, ja jokaisella kansalaisella on demokraattisten perusperiaatteiden mukaisesti yksi ääni. Hyväntekeväisyyttä painotettaessa varakkaimmat pääsevät vaikuttamaan eniten siihen, mitkä asiat saavat rahoitusta.

Viimeaikaiset tutkimukset ovat nostaneet esiin, että pienituloiset antavat suhteessa jopa enemmän hyväntekeväisyyteen kuin varakkaat johtuen varallisuuden ja vallan tunteen aiheuttamista psykologisista vaikutuksista. Näin ollen on perusteltua väittää, että kun yleishyödyllisiä palveluita siirretään hyväntekeväisyyden piiriin, niiden rahoituspohja kokonaisuutena heikkenee ja yhteiskunnan ylempien kerrosten vastuunkanto ajan myötä vähenee.

Lue myös:

Onko köyhyys itseaiheutettua?
YLE: Suomessa noin 700 000 pienituloista
STT: Lapsiköyhyys kolminkertaistunut

Krugman: Hyvinvointivaltiota tulisi suojella leikkauksia vastaan

Paul Krugman:

For people who like to claim that the welfare state was the source of the crisis, you can look at Sweden, which has done not great, but relative to almost anybody else in the world, has ridden out the crisis pretty well,” Krugman said. That’s “despite a welfare state that’s very generous.

Vuonna 2008 taloustieteen Nobelilla palkittu Princetonin yliopiston professori Paul Krugman, yksi maailman tunnetuimmista taloustieteilijöistä, kehottaa Bloombergin tekemässä haastattelussa suojelemaan pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia. Krugman painottaa Ruotsin esimerkin osoittavan, ettei hyvinvointivaltio ole talouskriisin syynä. Maalla on edelleen yksi maailman laajimmista julkisista hyvinvointijärjestelmistä, ja se on selvinnyt kriisistä suhteellisen hyvin.

Bloombergin jutussa tuodaan myös esiin, ettei hyvinvointirakenteiden laajuus ole heikentänyt valtioiden vakavaraisuutta. Esimerkiksi sekä Tanskan että Ruotsin budjettialijäämä on merkittävästi pienempi kuin Yhdysvaltojen. Mailla on myös poikkeuksellisen vahva luottamus rahoitusmarkkinoilta, joten velanhoitokustannukset ovat pieniä.

Parecon Finlandin blogista voi lukea lisää leikkauspolitiikasta.

Nathan Taylor: "Towards a less impoverished view of humanity"

Tekniikkaan ja talouteen erikoistunut kirjoittaja Nathan Taylor selvittää yhteistyön ja jalouden kehittymistä ihmisyhteisöissä. Yleinen myytti itsekkäästä ihmisestä on pahasti hakoteillä ja kaipaa päivitystä:

[...]The Selfish Gene itself (the book) got off too easy. Though not for the reasons Dobbs wrote about. Everyone involved in the debate, Dobbs included, was careful to note that of course everyone knows selfish genes don’t imply selfish people. As Dawkins himself has said many times. But let’s get real. Dawkins’s book influenced the public into making exactly that superficial mistake. To be fair, the real issue was a larger 1970′s social science movement portraying humans as primarily selfish. But Dawkins’s book was part of this. And it led to an impoverished view of humanity from which we’re still recovering. 

Taylorin kirjoitus on huolellinen ja lukemisen arvoinen tiivistys aiheesta käydystä tieteellisestä keskustelusta.

Kokonaisveroaste ei ole jatkuvasti noussut Suomessa

Suomalaisessa talouskeskustelussa kohtaa ajoittain kauhistelua kokonaisverotuksen noususta. Verotuksen lisääntymisen nähdään näissä puheenvuoroissa tukehduttavan taloudellisen toimeliaisuuden. Asia ei todellisuudessa kuitenkaan ole niin yksinkertainen. On syytä tarkastella myös verotuksen kehitystä – onko kokonaisveroaste ollut jatkuvasti nousussa, niin kuin jotkut väittävät?

Valtiovarainministeriön julkaisemassa kaaviossa kuvataan Suomen kokonaisveroasteen kehitys vuosina 1975–2009 (vuodet 2010–2013 ovat ennusteita). Kaavio havainnollistaa selvästi, kuinka kokonaisverotus laski tuntuvasti 1990-luvun huipuista vuosituhannen vaihteen jälkeen. Kokonaisverotus on jälleen noussut vuodesta 2011 eteenpäin, ja vuoden 2012 kokonaisveroaste on Tilastokeskuksen mukaan 44,1%.

Verokeskustelussa on luonnollisesti otettava huomioon kokonaisveroasteen muutosten lisäksi lukuisia muita asioita. Tärkeitä ovat esimerkiksi verotuksen oikeudenmukaisuuden toteutuminen sekä verotaakan jakautumisen kaltaiset kysymykset. Suomessa on kansainvälistä trendiä seuraten siirrytty kohti tasaveroa, koska progressiivisen tuloveron merkitystä on vähennetty säännönmukaisesti.

1990-luvun verouudistuksessa pääomatulojen verotuksen progressiivisuus poistettiin, jonka jälkeen pääomia verotettiin tasaverolla. Viimeisimmässä verotusuudistuksessa pääomaverotukseen luotiin jälleen yhden portaan pieni progressio (pääomavero on 30% ja 50 000 € ylittävältä osalta maksetaan 32% veroa). Pääomaverotus on edelleen merkittävästi alhaisempaa, ja progressio lievempi, kuin ennen 1990-luvun verouudistusta. Pääomaverotusta on myös helpompi kiertää ja suunnitella, joten todellinen toteutuva veroprosentti on entistä alhaisempi.

Lue myös:

Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?
Taloussanomat: Suomalaisilla vääristynyt käsitys johtajien palkkatasosta
Tutkimus: Rikkaiden veroaste ei yhteydessä kasvuun
The Atlantic: Verojen alentaminen ei johda automaattisesti kasvuun

Maailman 85 rikkainta omistaa enemmän kuin 3,5 miljardia köyhintä

Talouselämä:

Maailman varallisuus kasaantuu yhä harvempiin käsiin. 

Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam sanoi raportissaan maanantaina, että maailman 85 rikkaimman ihmisen omistama 1,7 biljoonan dollarin eli noin 1250 miljardin euron varallisuus on yhtä suuri kuin maailman köyhimmän puoliskon varallisuus. 

"On hämmästyttävää, että 2000-luvulla puolet maailman ihmisistä - yli kolme ja puoli miljardia ihmistä - omistavat vähemmän kuin pieni eliitti, joka mahtuisi mukavasti kaksikerroksiseen bussiin", sanoo Oxfamin toimitusjohtaja Winnie Byanyima tiedotteessa. 

Oxfam sanoo raportissaan myös, että maailma rikkain prosentti väestö omistaa lähes puolet kaikesta varallisuudesta.

Lue myös:

Jorma Ollilan pojanpojan tapaus

Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys

Yritysten veronkierto riistää kehitysmailta miljardeja
Rikkain prosentti omistaa 40 prosenttia maailman varallisuudesta

Taloussanomat: Harva pienituloisen perheen lapsi on 30-vuotiaana isotuloinen

Taloussanomat:

Pieni- ja suurituloisuus näyttää tutkimuksen mukaan periytyvän varsinkin kaikkein pienituloisimmassa ja suurituloisimmassa päässä. 

[…] Pienituloisen perheen kasvatista tulee siis neljä kertaa todennäköisemmin pienituloinen kuin suurituloisesta perheestä tulevalla. 

Tutkimuksessa tarkasteltiin 1973–1976 syntyneiden suomalaisten tulotasoa 30-vuotiaana ja heidän lapsuudenperheidensä tuloa silloin, kun tutkittavat olivat 14–17-vuotiaita. Aiempien tutkimusten mukaan 30-vuotiaana saavutettu sosioekonominen asema ennustaa loppuelämän asemaa. 

Voimakkaimmin tulotaso periytyy pienituloisimmassa ja suurituloisimmassa viidenneksessä. Lapsuudenperheen tulotaso selittää enemmän miesten kuin naisten tuloja 30-vuotiaana, mikä voi johtua perinteisten naisten ja miesten alojen erilaisuudesta.

Lue myös:

Tutkimus: Tuloerojen kasvun myötä kasvoivat myös suomalaisten terveyserot

The Atlantic: Lapsiköyhyys vahingoittaa aivoja

Onko köyhyys itseaiheutettua?

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet: osa 4

Kirjoitus on neljäs osa kokonaisuudessaan Peruste-lehdessä julkaistua artikkelia "Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet". Kirjoituksen ensimmäiset osat ovat luettavissa täällä (1, 2, 3).

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (4/4): Keskustelua demokraattisesta suunnittelusta ja byrokratiasta

Demokraattisesta suunnittelusta ja osallisuustalouden ratkaisuista on käyty paljon yksityiskohtaista keskustelua. Demokraattiseen suunnitteluun liitetään usein kysymys byrokraattisuudesta.

Pohdittaessa demokraattisen suunnittelun byrokraattisuutta on tärkeää pitää mielessä, kuinka jo nykyisissä kapitalistisissa yhteiskunnissa on valtava määrä byrokratiaa talouden eri tasoilla. Erilaiset kokoukset ja tiedonkulku vievät kapitalistisissa yhteiskunnissa merkittävän osan työntekijöiden ajasta. Osa tästä toiminnasta johtuu siitä, että kapitalismin ulkoisvaikutusten ongelmien lieventäminen edellyttää muun muassa virkamiehiä, tarkastajia, vankiloita ja poliiseja. Suuryritysten harjoittama kansainvälinen verosuunnittelu, patenttilainsäädäntö ja oikeudenkäynteihin vaadittavat resurssit, lukuisten keskeisten markkinoiden toimivuuden ylläpitämiseksi tarvittava laajamittainen sääntely sekä yritysten sisäinen valvonta ovat kaikki esimerkkejä valtavasta resurssien sitomisesta sellaisiin talouden toimintoihin, jotka eivät itsessään tuota hyödyllisiä tavaroita ja palveluja. 

On tärkeää huomata, että demokraattinen suunnittelu osallistaa työntekijät suoraan tuotantoa koskevaan päätöksentekoon, joten ulkoisen kontrollin tarve poistuu tai ainakin vähenee. Tilanne poikkeaa selvästi epädemokraattisista ja hierarkisista talousmalleista, kuten kapitalismista ja keskusjohtoisesta suunnitelmataloudesta. 

Työntekijöiden määrätessä itse tuotannostaan heillä on mahdollisuus vähentää valvontaa ja työskennellä omaehtoisesti. Nykyisen motivaatiota koskevan tutkimustiedon mukaan tämä on myös mikrotasolla huomattavasti tehokkaampaa kuin ylhäältä päin johdettu, työstä vieraannuttava johtamismalli. Taloustoimijoiden autonomia vähentää juuri byrokratiaa.

Lopuksi

On totta, että osallisuustalouden kantava idea markkinoiden täydellisestä hylkäämisestä on kaukainen. Osallisuustaloutta muistuttavia ideoita ja rakenteita on kuitenkin jo käytössä monissa erilaisissa muodoissa. Ilman johtajia toimivan työpaikan käytäntöjä on toteutettu muun muassa peliyhtiö Valvessa ja osallistavaa budjetointia on kokeiltu onnistuneesti niin Porto Alegressa kuin New Yorkissakin. 

Myös Suomessa on pitkä osuuskuntien historia, ja osuuskuntamuotoinen yrittäminen on erittäin suosittua tänäkin päivänä. Maailmanlaajuista huomiota on saanut myös espanjalainen monialainen suuryritys Mondragon, joka on onnistunut yhdistämään osuuskuntien osallistavan tuotannon markkinoiden tehokkuusvaatimuksiin. 

Lisäksi esimerkiksi talousnobelisti Elinor Ostromin tutkimustyö onnistui viime vuosikymmeninä osoittamaan, kuinka yhteisresurssien rooli on nykytaloudessakin paljon merkittävämpi, kuin mitä yksityisomistusta ihannoivassa talouspuheessa annetaan ymmärtää. Ostromin havainnot tukevat osallistavan suunnittelun lähtökohtia. Demokraattinen ja autonominen yhteisomistus voi toimia uskottavasti pitkäkestoisen taloudellisen toiminnan selkärankana.

Nykyistä osallistavampaan tuotantoon on mahdollista päästä myös markkinatalouksien puitteissa. Esimerkiksi David Schweickart, Pat Devine, David Laibman ja John O'Neill sekä Christian Felber ovat tuoneet esille ehdotuksia siitä, miten taloudesta tehtäisiin demokraattisempi ilman markkinatalouden rakenteiden hylkäämistä.

Lisäksi monet muut lähestymistavat, kuten commons-ajattelu, vertaistuotanto, funktionaalinen rahoitus ja degrowth-ajattelu antavat tärkeitä rakennuspalikoita ja suuntaviivoja demokraattisempaan ja ekologisempaan talouteen. Osallisuustalouden malli rohkaisee kuitenkin kohtaamaan markkinatalouksien perustavanlaatuiset ongelmat juuria myöten luomalla kokonaan uudet lähtökohdat talouden instituutioiden toiminnalle ja tuotannon järjestämiselle. 

Osallisuustalouden malli voidaankin nähdä visiona, tai suuntana, jota kohti talouden rakenteita tulisi kehittää. Se voi toimia mallina, jonka tarjoamia työkaluja otetaan käyttöön siinä jatkuvassa prosessissa, jossa pyritään tekemään taloudesta tehokkaampi, inhimillisempi, tasa-arvoisempi ja ekologisempi.

Lähteet:

Albert, Michael & Hahnel, Robin (1991) The political economy of participatory economics. Princeton University Press, Princeton.

Albert, Michael (2003) Parecon: Life after capitalism. Verso, New York.

Donnaruma, Colin & Partyka, Nicholas (2012) Challenging the presumption in favor of markets. Review of Radical Political Economics 44.1: 40-61. 

Devine, Pat & Laibman, David & O'Neill, John (2002) Participatory planning through negotiated coordination. Science & Society 66.1: 72-93.

Felber, Christian (2013) Näkyvä käsi. Gaudeamus, Helsinki.

Hahnel, Robin (2011) Perusteet markkinoita vastaan. Parecon Finlandin julkaisuja 1. 

Hahnel, Robin (2012) Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää. Like & Rauhanpuolustajat, Helsinki.

Hahnel, Robin & Wright, Erik Olin (2013) A conversation between Erik Olin Wright and Robin Hahnel about alternatives to capitalism. Julkaisematon. 

Ostrom, Elinor (1990) Governing the commons: The evolution of institutions for collective action. Cambridge university press, Cambridge.

Schweickart, David (2011) After capitalism. Rowman & Littlefield Publishers, Lanham.

Shalom, Stephen (2006) A review essay: In search of economic justice. New Politics, Winter, Vol:X-4.

Varoufakis, Yanis (2012) Why Valve? Or, what do we need corporations for and how does Valve’s management structure fit into today’s corporate world?

Lue myös:

Robin Hahnelin haastattelu osallisuustaloudesta

"Kapitalismille on parempia vaihtoehtoja" Artikkeli osallisuustaloudesta Ny Tidissä

Talouden demokraattisesta suunnittelusta

HS: Finnwatch: Suomen suuryrityksillä on yli 200 yhtiötä veroparatiiseissa

Helsingin Sanomat:

Suurilla suomalaisilla yhtiöillä on sadoittain holding- eli omaisuudenhoitoyhtiöitä eri veroparatiiseissa, ilmenee kansalaisjärjestö Finnwatchin selvityksestä. 

Järjestön mukaan Suomen 20:llä liikevaihdolla mitattuna suurimmalla yrityksellä on veroparatiiseissa ainakin 225 tytäryhtiötä.

Lue myös:

M&M: Näin Google kiertää verot Suomessa

IT-suuryritysten veronkiertokikan pääarkkitehti haastattelussa

The Atlantic: Veronkevennykset eivät johda talouskasvuun

Video: Julkinen sektori tärkein innovaattori

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet: osa 3

Kirjoitus on kolmas osa Peruste-lehdessä julkaistua artikkelia “Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet”. Kirjoituksen edelliset osat ovat täällä (1, 2).

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (3/4):
Demokraattinen suunnittelu osallisuustaloudessa

Osallisuustalouden demokraattiseen suunnitteluprosessiin osallistuvat osuuskuntamaiset yritykset ja niiden yhteenliittymät sekä kuluttajayhdistykset ja niistä koostuvat yhteenliittymät. Keskenään verkottuneiden taloustoimijoiden tukena ovat myös jatkuvasti päivittyvät ja tähän perehtyneissä yrityksissä koottavat kaikille avoimet hintatiedot tuotannosta.

Yritysten tuotannon organisoivat yritysten työntekijät yhdistyksissään, joissa jokaisella jäsenellä on, kuten osuuskunnissa, yksi ääni. Yrityksillä on halutessaan vapaus perustaa myös pienempiä toimipisteitä tai yhdistyksiä, jotta toimijoiden vapaus päättää omasta työnteostaan säilyisi.

Ideana on, että vain työntekijät ottavat osaa yrityksen päätöksentekoon. Näin päätöksenteko pystyy keskittymään nimenomaan yrityksen omiin asioihin. Demokraattiseen suunnitteluprosessiin kuuluu osallisuustaloudessa myös ajatus siitä, että yritysten tulee osoittaa demokraattisen suunnitteluprosessin aikana tuotannon hyödyllisyys – muuten se ei saa kaipaamiaan resursseja eikä pysty pyörittämään toimintaansa.

Demokraattisessa suunnittelussa jokainen voi osallistua asuinalueensa kuluttajayhdistykseen, joka puolestaan on osa kunta-alueen laajempaa kuluttajien verkostoa. Kunnan kuluttajayhdistys taas on puolestaan osa suurempaa yhteenliittymää, esimerkiksi maanosan tai muun halutun alueen puitteissa. Jokainen asuinalueen kuluttajayhdistys ja jokainen kuluttajayhdistysten yhteenliittymä suunnittelee oman kulutuksensa.

Kotitaloudessa ihmiset kuluttavat niin julkisia kuin yksityisiä tavaroita ja palveluja. Jos esimerkiksi asuinalueen kuluttajayhdistys aikoo hankkia uusia keinuja puistoonsa, sen jäsenet arvioivat yleistä hintatasoa tarkastelemalla, kuinka kallis keinuhankinta olisi. He voivat halutessaan arvioida asukkaiden osuudet hankinnasta ja jakaa kustannukset toivomallaan tavalla. Samalla jokainen on vapaa itsenäisesti kuluttamaan sen mitä haluaa. Mahdollisuus yhteisölliseen kulutukseen on kuitenkin helposti tarjolla.

Demokraattinen suunnitteluprosessi koostuu suunnittelukierroksista, joiden aikana kerätään alustavaa informaatiota kulutuksesta ja tuotannosta sekä niiden yhteiskunnallisista kustannuksista ja hyödyistä. Varsinainen tuotanto ja kulutus jatkuvat taukoamatta. Suunnitteluprosessit yhdistettynä nykyisiin sähköisiin seurantajärjestelmiin mahdollistavat suunnitelmien joustavan tarkentamisen ja korjailun.

Suunnitteluprosessi kuvataan seuraavaksi ymmärrettävyyden helpottamiseksi yksinkertaistetusti kronologisessa muodossa. Prosessin kulku on verrattain suoraviivainen. Jokaisella kierroksella on käytössä avustavien lautakuntien tarjoamat sen hetkiset arviot kaikkien luonnonvarojen, työn kategorioiden ja pääomavarantojen vaihtoehtoiskustannuksista, arviot eri tavaroiden ja palvelujen tuottamisen yhteiskunnallisista kustannuksista sekä arviot eri tuotannonalojen päästöjen aiheuttamista vahingoista. Nämä arviot toimivat hintaindikaattoreina, koska ne antavat viitteitä siitä, mitä kustannuksia resurssien käyttäminen ja saastuttaminen aiheuttavat yhteiskunnalle. Indikaattorit siis kertovat, mitä tiettyjen tuotteiden tuottaminen maksaa yhteiskunnalle.

Tämän tiedon keräämistä ja jakamista voi ajatella samansuuntaisena prosessina kuin nykyisten suuryritysten keräämää reaaliaikaista tietoa tuotteiden kysynnästä ja tuotantoketjujen toiminnasta. Keskeisin ero on siinä, ettei avustavilla lautakunnilla ole kannustimia pimittää tietoa muilta taloustoimijoilta, toisin kuin kapitalistisilla yrityksillä kilpailluilla markkinoilla.

Kuluttajayhdistysten ja yhteenliittymien tehtävänä on tässä vaiheessa laatia omat kulutusehdotuksensa. Ne kertovat, mitä tavaroita ja palveluksia ne haluavat kuluttaa, ja minkälaisia saasteiden tai luonnonympäristön muutoksien aiheuttamia kustannuksia ihmiset ovat valmiita hyväksymään. Yritykset puolestaan laativat tuotantoehdotukset, joissa eritellään, mitä ne tuottavat, ja mitä resursseja ne tuotantoaan varten tarvitsevat.

Avustavat lautakunnat kokoavat osapuolten ehdotuksista saatavan vapaan informaation yhteen. Näiden tietojen perusteella määrittyvät yhteiskunnalliset kustannukset ja hyödyt sekä vaihtoehtoiskustannusten tasot ylikysynnän ja -tarjonnan huomioon ottaen. Suunnittelukierros on toistuva prosessi, joka jatkuu kunnes on saavutettu kysynnän ja tarjonnan tasapaino.

Talouden suunnittelun tarkoitus on antaa mahdollisimman tarkat, mutta kuitenkin vain alustavat hintatiedot jakson tuotantoa ja kulutusta varten. Kuten nykyisinkin, näin voidaan tehdä ennakkoon tilauksia tai suunnitella yhteisiä laajempia hankkeita. Kuitenkaan esimerkiksi vuoden alussa ei tarvitse tietää koko vuoden henkilökohtaista kulutusta. Päivittäinen kulutus tapahtuu nykyisten kaltaisten kauppojen, verkkokauppojen ja palvelupisteiden kautta, mutta yhteisöillä on myös vapaus rakentaa ja kehittää laaja skaala erilaisia kuluttamisen tapoja.

Suunnitteluprosessin aikana jokaisen taloustoimijan on hiottava omia ehdotuksiaan, jos niissä vaaditaan esimerkiksi liikaa kulutusoikeuksia tai yhteisten resurssien käyttöoikeuksia. Tässä vaiheessa ylioptimistiset ja yhteiskunnallisesti haitalliset ehdotukset torjutaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että tuotantopuolen ehdotuksissa yhteiskunnallisten hyötyjen on ylitettävä yhteiskunnalliset haitat – muuten ehdotus muodostuu liian kalliiksi. Suunnitelmien hiominen on kuitenkin vain ja ainoastaan yritysten ja yhdistysten sisäinen tehtävä. Muilla toimijoilla ei ole sananvaltaa ehdotusten sisältöön.

Näin ollen yritysten on käytettävä yhteisiä resursseja tehokkaasti tuottamalla tuotteita, joilla on kysyntää. Kuluttajien on puolestaan sopeutettava kulutuksensa tulojensa rajoihin tai yhteiskunnallisesti vähemmän maksaviin tuotteisiin. Suunnitteluprosessin on tarkoitus päätyä kysynnän ja tarjonnan tasapainoon, joka on kyennyt vastaamaan sekä tärkeäksi koettuihin arvoihin, että markkinatalouksia vaivaamiin rakenteellisiin ongelmiin, kuten ulkoisvaikutuksien huomiotta jättämiseen ja yhteisöllisen kulutuksen aliarvioimiseen.

Osallisuustalouden demokraattisen suunnitteluprosessin voi kuvailla yksinkertaisemminkin. Kun yritykset tekevät ehdotuksia, ne pyytävät lupaa käyttää joitakin kaikille kuuluvia tuotannontekijöitä. Yritykset siis pyytävät, että ne saavat käyttää tietyn verran yhteisiä talouden resursseja, jos ne tuottavat tietyn määrän tiettyjä talouden tuotteita tai palveluja.

Kuluttajat taas pyytävät lupaa kuluttaa yhteisesti tuotettuja tavaroita tai palveluja siinä määrin, kun heidän tulonsa sen mahdollistavat. Suunnitteluprosessin aikana talouden toimijoille paljastuu, milloin yrityksen tuotantoehdotus sisältää tuhlausta ja milloin kuluttajayhdistyksen ehdotuksessa vedetään kotiinpäin.

Prosessi antaa muille taloustoimijoille mahdollisuuden evätä ehdotukset, jos ne vaikuttavat tuhlailevilta tai epäoikeudenmukaisilta. Koska ehdotuksiin tehtävät korjaukset ovat vapaasti yritysten ja kuluttajayhdistysten itse päätettävissä, yksikään byrokraatti ei tule määräämään, miten heidän tulisi toimia.

Osallisuustalouden demokraattinen suunnittelu eroaa merkittävästi muista demokraattisen suunnittelun malleista. Tuotanto- tai kuluttajapuolella ei tarvitse väitellä siitä, mitä niiden tulisi tehdä, sillä heidän ehdotuksensa yksinkertaisesti hylätään tai hyväksytään.

On yhdistysten oma asia, miten ne toteuttavat yhteiskunnallisesti tehokasta talouden toimintaansa. Vain harvoissa erityistapauksissa on selostettava pyrkimyksiään kokouksissa. Tähän on kuitenkin hyvä varata mahdollisuus, koska on olemassa tilanteita, joihin pelkät numerot eivät kykene vastaamaan.

Lähtökohtaisesti demokraattisessa suunnittelussa tuotannontekijät – kuten raaka-aineet, tietotaito ja työvoima –  ovat yhteistä omaisuutta, jonka tuotannosta ja kuluttamisesta päätetään yhteisessä suunnitteluprosessissa. Yhteisöt saavat käyttöoikeuksia resursseihin, mutta käyttöoikeuden edellytyksenä on tehokas, tarpeellinen ja ekologiset reunaehdot huomioiva tuotanto.

Artikkelisarjan viimeinen osa käsittelee kysymyksiä byrokraattisuudesta ja kokoaa artikkelin sisällön lopuksi yhteen.

Lue myös:

Robin Hahnelin haastattelu osallisuustaloudesta
“Kapitalismille on parempia vaihtoehtoja” Artikkeli osallisuustaloudesta Ny Tidissä
Talouden demokraattisesta suunnittelusta

Talvitauko

Parecon Finlandin blogin julkaisu siirtyy lyhyelle talvitauolle. Myös tauon aikana otamme mielellämme vastaan linkkejä ja kommentteja toiminnastamme kuluneen vuoden aikana.

Vuoden 2013 aikana julkaisimme jälleen kuukausittain linkityksiä, kommentaareja ja artikkelitekstejä sivuillamme. Esimerkkejä muutamista kiinnostusta herättäneistä teksteistä:

Harvojen rikastuminen ei hyödytä meitä kaikkia. Tuloerojen kasvaminen ei ole hyväksi meille kaikille eikä yhteiskunnalle. Harjoitettu talouspolitiikka ei ole vähentänyt globaalia eriarvoisuutta, vaan pikemminkin lisännyt sitä. Eriarvoisuus on lisääntynyt niin maiden sisällä kuin myös rikkaimman ja köyhimmän maan välillä. Voimakkaat eriarvoisuudet ovat ongelmallisia muutenkin kuin taloudellisen suorituskyvyn näkökulmasta: tulojen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon ja muihin yhteiskuntaa rapauttaviin ongelmiin.

Lue lisää: "Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys"

Hieman kuten sosialismin kannattajat läpi 1900-luvun, tuntuvat markkinaintoilijat uskovan ratkaisuihinsa naiivin sokeasti – todellisuudesta välittämättä.

Lue lisää: "Tosielämän markkinat"

Viime aikoina julkisuudessa yleistyneet kannanotot talouspoliittisen äärioikeiston suunnalta ovat painottaneet, että köyhyys johtuu laiskuudesta ja heikkoudesta. Työmarkkinoilla menestyminen puolestaan esitetään vetoavan yksinkertaisesti: mitä enemmän ponnistelee, sitä paremmin pärjää.

Lue lisää: "Onko köyhyys itseaiheutettua?"

Esitellessämme osallisuustalouden ideaa olemme kohdanneet useaan otteeseen ajatuksen siitä, että uusi ja parempi talous edellyttäisi myös muutosta ihmiskunnassa. Näkemyksen voi kiteyttää niin, että ihmiset ovat tuomittuja kilpailun ja ahneuden talouteen, koska itsekkyys on ihmisille luontaista. On siis turhaa pyrkiä hahmottelemaan ja rakentamaan reilumpia pelisääntöjä ja yhteistyötä kannattelevia instituutioita, koska ihmiset kuitenkin omivat etuuksia, käyttävät kyynärpäätaktiikkaa ja kilpailevat toisiaan vastaan. Eikö osallisuustalouden ehdotuksissa oleteta turhan sinisilmäisesti, että kaikki ihmiset ovat jalosydämisiä auttajia?

Lue lisää: "Ihmisluonnosta & osallisuustaloudesta?"

Vuonna 2013 jatkoimme avoimien kirjastotilaisuuksien pitämistä pääkaupunkiseudulla. Parecon Finland sai myös kunnian pitää päätöspuheenvuoron Itä-Suomen yliopistolla Joensuussa keväällä pidetyssä "Pelon taloustiede" -seminaarissa, jossa järjestöstämme puheenjohtaja Antti Jauhiainen ja Tuomas Salonen puhuivat talouskasvusta ja demokraattisesta suunnittelusta.

Parecon Finlandin toiminta jatkuu uusin julkaisuin ja tilaisuuksin ensi vuonna. Tuoreimmat uutiset toiminnastamme kerrotaan ensisijaisesti blogissamme ja kotisivuillamme. Suuret kiitokset kaikille tilaisuuksiimme osallistuneille ja toiminnassamme korvaamattomalla tavalla vuoden aikana eri tavoin auttaneille.

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet: osa 2

Kirjoitus on osa Peruste-lehdessä julkaistua artikkelia Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet. Kirjoitus on saatavilla pdf-muodossa täältä. Kirjoituksen ensimmäinen osa on puolestaan luettavissa täältä.

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (2/4):
Osallisuustalouden arvot

Osallisuustalouden institutionaalisten ratkaisujen pohjalla on joukko selkeästi esiin tuotuja arvoja. Näitä arvoja ovat taloudellinen demokratia, taloudellinen oikeudenmukaisuus, solidaarisuus, moniarvoisuus, tehokkuus, ekologinen kestävyys ja omaehtoisuus.

Taloudellisella demokratialla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan jokaisella on valtaa vaikuttaa talouden piirissä tehtäviin päätöksiin samassa suhteessa kuin päätökset vaikuttavat häneen itseensä. Jos esimerkiksi oletetaan, että kehitteillä oleva patohanke vaikuttaa suuresti yksilön elämään, tulee hänellä olla patohankkeen päätöksessä suurempi sananvalta kuin henkilöllä, jonka elämään muutos vaikuttaa vähän.

Taloudellinen päätösvalta ei siis rakennu markkinatalouden ääni per euro -periaatteen mukaan, eikä perinteisen demokratiakäsityksen mukaan, jossa jokaisella on päätöksestä riippumatta yksi ääni. Taloudellisen demokratian käsite pohjautuu ajatukseen, että yksilöillä ja yhteisöillä on mahdollisimman suuri vapaus ja itsenäisyys heitä koskeviin asioihin.

Rajallisessa maailmassa toimivissa moderneissa talouksissa ihmisten vapaudet ovat usein ristiriidassa keskenään. Osallisuustalous on ehdotus modernista taloudesta, jossa taloudellinen vapaus voisi toteutua ilman, että poljetaan muiden ihmisten vapautta päättää omista asioistaan.

Osallisuustalouden arvoissa on määritelty myös periaatteet, joiden mukaan taloudessa palkittaisiin kaikkia oikeudenmukaisella tavalla. Hahnel ja Albert määrittelevät talousjärjestelmien palkitsemisperiaatteet yleisesti kolmeen eri kategoriaan. Konservatiivisen näkemyksen mukaan ihmisiä tulee palkita heidän omaisuutensa ja työn tuottavuuden mukaan. Liberaalin näkökannan mukaan yksilöitä tulee palkita puolestaan vain heidän työnsä tuottavuudesta. Kolmannen palkitsemisperiaatteen mukaan palkitseminen on oikeudenmukaista, mikäli palkitseminen on seurausta ahkeruudesta ja vaivannäöstä.

Albertin ja Hahnelin mukaan sekä konservatiivinen malli että liberaali malli ovat epäoikeudenmukaisia siitä syystä, että yksilöä palkitaan asioista, joihin hän ei voi itse vaikuttaa. Osallisuustaloudessa ahkeruuden ja työnteon tulee olla palkitsemisen lähtökohtia niukkojen resurssien jakamiselle.

Kapitalismissa yksilöä palkitaan lähtökohtaisesti hänen omaisuutensa ja tuottavuutensa mukaan. Lisäksi kapitalismissa merkittävä osa yksilön materiaalisesta palkitsemisesta tulee yleensä neuvotteluaseman, puhtaan onnen, syntyperän tai sattuman kautta. Kapitalismin kannattajien retoriikassa ahkeruus ja yritteliäisyys ovat keskeisiä, mutta tosielämän kapitalismissa nämä ominaisuudet määrittävät palkitsemista verrattain vähän.

Osallisuustalouden taloudellisen oikeudenmukaisuuden periaate on myös ristiriidassa monien markkinasosialististen talousjärjestelmien palkitsemisperiaatteiden kanssa. Osallisuustaloudessa ei tarkastella yksiselitteisesti vain ja ainoastaan työhön käytettyä aikaa, vaan ahkeruuden määrittelyssä työntekijöiden on mahdollista ottaa huomioon myös muita työn aspekteja. Jokainen työtunti ei ole yhtä arvokas, vaan epämiellyttävämmästä ja vähemmän valtaa antavasta työstä tulee saada suurempi korvaus.

Demokraattisuuden ja oikeudenmukaisuuden rinnalla osallisuustalouden malli pyrkii myös ruokkimaan solidaarisuutta ja moniarvoisuutta. Toisten ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin huomioonottamisesta tulisi palkita päätöksentekoprosessissa. Moniarvoisuudella taas viitataan siihen, että talouden tulee kyetä tarjoamaan ja rakentamaan erilaisia tuotannon ja kulutuksen tapoja. Tavoitteena on antaa ihmisille tilaa ja valinnanvapautta talouden piiriin kuuluvassa toiminnassaan.

Osallisuustalouden ratkaisut on pyritty rakentamaan tavalla, joka säästää talouden resursseja sekä ottaa huomioon ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden reunaehdot. Tehokkuus, yksi osallisuustalouden tavoitteista, on usein väärinymmärretty termi. Osallisuustalouden yhteydessä tehokkuudella tarkoitetaan yksinkertaisesti periaatetta, jonka mukaan yhteisesti tärkeiksi nähtyjä taloudellisia tavoitteita pyritään saavuttamaan mahdollisimman vähällä resurssien käytöllä.

Tehokkuuden saavuttamiseksi tarvitaan sellaisia talouden instituutioita, jotka pystyvät ottamaan nykyistä tarkemmin huomioon yhteiskunnallisia kustannuksia ja hyötyjä. Yhteiskunnallisten hyötyjen ja kustannusten huomioonottaminen on tärkeää myös ekologisen kestävyyden kannalta.

Lisäksi taloudessa ja tuotannossa tulisi ottaa huomioon ympäristön ja sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kannalta tärkeitä periaatteita, kuten varovaisuusperiaate. Varovaisuusperiaatteen mukaan epävarmassa tilanteessa on syytä vaikuttaa ekosysteemeihin mahdollisimman vähän.

Toinen tärkeä periaate on ympäristökestävyyden periaate, jossa pyritään jättämään jokaista luonnon pääomaa seuraavalle sukupolvelle yhtä paljon, kuin sukupolvemme on sitä saanut. Nämä periaatteet auttavat kestävyyden arvon saavuttamisessa.

Tekstin kolmannessa osassa käsitellään demokraattista suunnittelua osallisuustaloudessa. 

Lue myös:

Robin Hahnelin haastattelu osallisuustaloudesta
“Kapitalismille on parempia vaihtoehtoja” Artikkeli osallisuustaloudesta Ny Tidissä
Talouden demokraattisesta suunnittelusta

Peruste-lehdessä artikkeli osallisuustaloudesta

Parecon Finlandin Aki Tetri esitteli osallisuustalouden ideaa Peruste-lehdessä julkaistussa artikkelissaan. Artikkeli on löydettävissä pdf-muodossa täältä.

Julkaisemme artikkelin blogissamme neljässä osassa. Ensimmäinen osa käsittelee markkinoiden ongelmia ja osallisuustalouden lähtökohtia. Toinen osa pureutuu osallisuustalouden arvoihin, ja kolmannessa osassa käsitellään demokraattista suunnittelua osallisuustaloudessa. Neljännessä osassa tarkastellaan osallisuustaloudesta käytyä keskustelua.

Osallisuustalous haastaa puuttelliset markkinarakenteet (1/4): 

Markkinoiden ongelmat ja osallisuustalouden lähtökohdat

Osallisuustalous on malli, joka hylkää sekä kapitalismin että keskusjohtoisen suunnitelmatalouden. Osallisuustaloudessa osuuskuntamaiset yritykset ja kuluttajayhdistykset suunnittelevat tuotantoa sekä kulutusta demokraattisesti ja itsenäisesti, ilman markkinoita tai keskusvallan ja byrokraattien väliintuloa.

Finanssikriisin myllerryksissä yhä useampi on saanut muistutuksen kapitalismin luonteesta. Nykyiset talousrakenteet pystyvät vastaamaan yhä harvemman kansalaisen perustarpeisiin. Samaan aikaan kapitalismi on vauhdittamassa ihmiskunnan tietä kohti ilmastokatastrofia ja biodiversiteetin peruuttamatonta kuihduttamista.

Yhä useampi näkee kapitalismin rakenteelliset puutteet, mutta harvalla on vastausta siihen, mikä olisi toivottavampi järjestelmä. Markkinarakenteiden puutteiden vuoksi on kuitenkin tärkeää kehittää parempia, ekologisempia ja demokraattisempia tuotanto- ja talousrakenteita. Taloustieteilijä Robin Hahnelin ja yhteiskuntafilosofi Michael Albertin hahmottelema osallisuustalous (participatory economy) on yksi tällainen ehdotus.

Osallisuustalous ei ole mikään kiveen hakattu yksityiskohtainen suunnitelma, vaan yksi ehdotus paremmista talouden instituutioista. Osallisuustalouden arvoja ja institutionaalisia ratkaisuja tulee täydentää, kehittää ja muokata sitä mukaa, kun tulee lisää uusia näkökulmia, ajatuksia, tietoa ja käytännön kokemuksia.

Esittelen seuraavaksi Hahnelin ja Albertin työn pohjalta osallisuustalouden perusteita ja tuotannon demokraattista suunnittelua osallisuustaloudessa. Lopuksi pohdin osallisuustalouden mahdollisuuksia tänä päivänä.

Markkinoiden perustavanlaatuiset ongelmat ja osallisuustalouden lähtökohdat

Vaikka markkinoita mainostetaan usein tehokkaiksi talouden rakenteiksi, ne paljastuvat tarkemmassa tarkastelussa tehottomiksi ja epädemokraattisiksi. Jo valtavirran taloustieteen oletukset johdattavat markkinatehottumuuksien äärelle.

Taloustieteilijät esittävät markkinoiden olevan tehokas allokaatiomuoto silloin, kun ulkoisvaikutuksia ei ole, kaikilla toimijoilla on täydellinen informaatio ja kaikki markkinat ovat kilpailtuja ja tasapainossa. Usein myös oletetaan, että ihmisten preferenssit, toiveet ja halut, ovat täysin sisäsyntyisiä. Tämä tarkoittaa, että mikään ulkopuolinen toiminta, kuten mainonta, ei vaikuta ihmisten preferensseihin ja kulutustoiveisiin. Nämä oletukset eivät kestä kriittistä tarkastelua. Tosielämän markkinatalous - vai pitäisikö sanoa reaalikapitalismi - kärsiikin huomattavista tehottomuuksista.

Osallisuustalous on taloudellinen malli, jossa hylätään sekä keskusjohtoinen sosialismi että markkinatalouden rakenteet. Osallisuustalous keskittyy nimenomaan talouteen, mutta se tarvitsee rinnalleen osallistavampia ja toimivampia rakenteita myös muualle yhteiskuntaan, kuten kulttuurin, perhe-elämän ja politiikan piiriin.

Osallisuustalouden ytimessä on demokraattisen suunnittelun prosessi. Demokraattisessa suunnittelussa keskeisiä toimijoita ovat työntekijöiden omistamat yritykset sekä kuluttajayhteisöt. Demokraattisen suunnittelun avulla otetaan huomioon markkinoita vaivaavat ulkoisvaikutukset. Näin voidaan päästä kohti oikeudenmukaisempaa ja vapaampaa taloutta. Yhteisöllisen kuluttamisen helpottamisella ja yhteisten resurssien avoimella hallinnalla pyritään puolestaan edistämään talouden tehokkuutta ja lisäämään talouden kestävyyttä ja demokraattisuutta.

Yksilöiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä tavoitellaan myös tasapainottamalla työnjakoa. Työtehtävien tasapainottaminen mahdollistaa kaikille pääsyn päätöksenteon kannalta keskeiseen informaatioon ja tärkeisiin verkostoihin. Töiden tasapainottaminen tuo myös paljon uusia mahdollisuuksia omien töiden hallintaan.

Tekstin toisessa osassa pureudutaan osallisuustalouden arvoihin ja lähtökohtiin.

Lue myös:

Robin Hahnelin haastattelu osallisuustaloudesta
”Kapitalismille on parempia vaihtoehtoja” Artikkeli osallisuustaloudesta Ny Tidissä
Talouden demokraattisesta suunnittelusta

IT-yrittäjä: Yrityksen perustaminen ei ihmelääke

Kun tuo esille perusteltuja huolenaiheita ja puutteita nykytalouden toiminnasta, kuten elämiseen riittämättömän palkan, työelämän stressaavuuden, sanelun ja käskyttämisen työpaikalla tai yrityksen aiheuttamat ympäristöongelmat, ratkaisuksi tarjotaan usein yhtä ja samaa reseptiä – oman yrityksen perustamista. "Jos kerran nykyisen työpaikan käytännöt eivät miellytä, mikset perusta omaa?"

On asiallista vaatia silkan valittamisen sijaan tekoja, mutta onko uuden yrityksen perustaminen ratkaisu kaikkiin näihin ongelmiin?

IT-alalla menestynyt yrittäjä Aaron Hillegass tuo esille artikkelissaan "Don't Start a Company, Kid" lukuisia ongelmia, jotka liittyvät uuden yrityksen perustamiseen.

1) Uudet yritykset epäonnistuvat paljon useammin kuin yleisesti luullaan. Mediassa esitetyt yritystarinat ovat oikeastaan poikkeuksetta voittajien kertomuksia, ja niiden pohjalta saa epärealistisen kuvan uusien yritysten menestysmahdollisuuksista. On tosiasia, että enemmistö uusista yrityksistä epäonnistuu jo alkuvaiheessa. Tästä syystä uusien yritysten perustaminen ei ole paras lääke esimerkiksi työttömyyteen.

2) Menestyksen ja epäonnistumisen takana on usein runsaasti onnea ja sattumaa. Hillegass painottaa, kuinka hänen oman yrityksensä menestyksen taustalla vaikutti paljon hänestä riippumattomia asioita. Hän sattui olemaan ideansa ja osaamisensa kanssa oikeaan aikaan oikeassa paikassa, ja sen ansiosta pyörittää nykyisin yli sadan työntekijän IT-yritystä.

3) Uuden yrityksen perustaminen on arvailua. Yrityksen taustalla on aina idea jostain ongelmasta, jonka yritys tuotteillaan pyrkii ratkaisemaan. Uuden yrityksen perustaminen on kuitenkin arvailua, ja oma ratkaisu voi olla vaikea saada kuuluviin markkinoilla, joilla on jo useita vakiintuneita suuria kilpailijoita. Monien asioiden tekeminen on tehokkaampaa suuremmassa mittakaavassa ja tämän lisäksi vakiintuneilla kilpailijoilla on jo selkeä käsitys siitä, miten tuotanto toimii. Uuden yrittäjän on tästä syystä vaikeaa päästä alkuun – huolimatta siitä, kuinka toteuttamisen arvoinen idea on.

Hillegassin huomioiden lisäksi on tärkeää panna merkille, kuinka uuden yrityksen perustaminen on selvästi helpompaa osalle ihmisistä. Jos on suora pääsy halpoihin lainoihin, tärkeisiin sosiaalisiin verkostoihin ja valtavirran mediaan, yrityksen markkinointi ja rahoituspohja on jo käytännössä kunnossa. Uuden yrityksen perustamiseen liittyvät siis samat yhteiskunnallisen kerrostumisen ongelmat, kuin terveyseroihin ja lähtökohtien tasavertaisuuden heikkenemiseen yleensäkin. Tämä kaikki tekee yritysten pelikentästä epätasaisemman, mikä tunnetusti heikentää markkinakilpailua ja siten nykytalouden tehokkuutta.

Uuden yrityksen perustaminen osallisuustaloudessa

Osallisuustalouden ratkaisuissa on pyritty siihen, että uusien yritysten ja innovaatioiden olisi helpompi saada alustava rahoitus toiminnalleen, jottei taloudellinen toiminta vakiintuisi vain muutamien suurten toimijoiden käsiin ja jäisi näin ollen junnaamaan paikoilleen. Kaikki taloustoimijat olisivat samalla viivalla rahoitusta haettaessa, ja rahoituksen toteutumisesta päättäisivät vain ja ainoastaan kuluttajat.

Uuden yrityksen voisi perustaa yksin tai yhdessä muiden kanssa niin, että osallistavassa suunnitteluprosessissa haetaan tiettyjä resursseja oman tuotannon aloittamiseksi. Uudet yritykset olisivat vakiintuneiden yritysten kanssa samalla viivalla resursseja pyydettäessä, ja tuotannosta päivittyvät reaaliaikaiset seurantatiedot osoittaisivat nopeasti, toteutuuko luvattu tuotanto vai jääkö yrityksen toiminta pakkasen puolelle. Jatkossa tehottomat yritykset eivät saisi resursseja, mutta toimivat projektit puolestaan jatkaisivat ja kehittäisivät toimintaansa edelleen kuluttajilta saamansa suoran palautteen avulla.

Erityisen tästä osallistuvan suunnittelun prosessista tekee sen, että kuluttajat ovat suoraan yhteydessä tuottajiin valitessaan sen, mitä haluavat kuluttaa. Yritysten ei siis tarvitse nykyisen yksityisyrityksiin perustuvan markkinatalouden tapaan etukäteen arvailla tuotteidensa kysyntää, koska se kuuluu keskeisenä osana osallisuustaloudessa demokraattisten yritysten verkoston tuottamaan julkiseen ja jatkuvasti päivittyvään tietoon.

Miksi talous kannustaa ympäristön turmelemiseen?

Olemme aikaisemmin kirjoittaneet, kuinka nykyinen talouskeskustelu on vääristynyttä, ja kuinka sillä on kohtuuttoman suuri asema yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vääristyneen talouspuheen ja talouden ylivallan kriitikot ovat usein suunnanneet kritiikkinsä – täysin aiheesta – talouskasvua kohtaan. Miksi yhteiskunnan talouskehityksen ainoana mittarina käytetään tuotannon arvon kasvua? Talouslehtien sivut ja eturivin poliitikkojen puheet viestivät yhteiskunnan eliitin vakaasta uskosta bruttokansantuotteen kasvun autuaaksitekevään voimaan.

Bruttokansantuote on vaillinainen mittari

Bruttokansantuote on riittämätön mittari jopa talouden kuvaamiseen, vaikkakin se voi olla oikein ymmärrettynä hyödyllinen apuväline. On kuitenkin selvää, että bruttokansantuote jättää huomiotta monia hyvinvoinnin kannalta tärkeitä taloudellisen elämän muotoja. Esimerkiksi koti- ja kasvatustyö, läheisten hoitaminen, puhdas ilma, vakaa ilmasto tai avoimen lähdekoodin ohjelmistojen kehittäminen eivät näy mitatessa bruttokansantuotetta.

Toisaalta monet yhteisöille haitalliset toimet, kuten vaikkapa sotilasmenojen kasvattaminen, lisäävät bruttokansantuotetta. Tutkijat ovat myös laittaneet merkille, kuinka bruttokansantuotteen kasvu ei välttämättä johda työpaikkojen lisääntymiseen, vaikka bruttokansantuotteen kasvattamista yhä hoetaan työllisyyden parantamisen ihmelääkkeenä. Bruttokansantuote ei myöskään tarkastele tulonjakoa, vaikka on täysin selvää, että vaurauden jakaantumisella on suuri merkitys yhteiskunnan laajempaan taloudelliseen kehitykseen ja ihmisten hyvinvointiin.

Vaikka talouskasvu-usko on yksisilmäisyydessään ja epärealistisuudessaan haitallista, on tärkeä pitää mielessä, että bruttokansantuotteen vaillinaista mittaria ei tule käyttää myöskään toiseen suuntaan. Bruttokansantuotteen laskeminen ei itsessään ole järkevä tavoite, kuten viimeistään Kreikan viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet.

Huomio ympäristön kannalta olennaisiin asioihin

Ympäristötaloustieteilijät ovat nostaneet esille uudenlaisia mittareita talouden ja ympäristön suhteen kuvaamiseen. Esimerkiksi niin kutsutut materiaalivirrat on tärkeä käsite ympäristötaloustieteilijöille. Materiaalivirtoja (tai ainevirtoja) tarkasteltaessa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka paljon ja minkälaista materiaa talouteen tulee luonnosta ja mitä talouden piiristä palautuu luontoon. Karrikoiden voisi sanoa, että huomio kiinnittyy siihen, mitä ihminen ottaa luonnosta, ja mitä jätettä ihminen sinne tuottaa.

Materiaalivirtoihin keskityttäessä nousevat arvoon monet nykyjärjestelmän huomiotta jättämät seikat, kuten tuotteiden pitkäikäisyys, kierrätettävyys sekä raaka-aineiden säästeliäs käyttäminen.

Koska luonnonvarojen määrä on rajallinen, eikä elinympäristömme kestä loputtomasti jätettä, on talouden tarkastelun kannalta tärkeää katsoa, kuinka materiaalivirrat kehittyvät. Materiaalivirtojen tarkastelun rinnalla on myös tärkeää tarkastella energiavirtoja, koska talouden toiminta perustuu suurelta osin energiaan.

Monet talous- ja yhteiskuntatieteilijät ovat huomauttaneet aivan oikein, että ainevirrat ja energiankulutus eivät voi kasvaa loputtomasti rajallisella maapallolla. Valitettavasti nykyinen talousjärjestelmämme lähtee käytännössä siitä oletuksesta, että sekä raaka-aineiden käyttö, että energiankulutus voisivat kasvaa loputtomiin. Tämä on myös perustavanlaatuinen syy luomillemme ympäristöongelmille. Ympäristöongelmien juuret löytyvät siis talousjärjestelmästämme, ja tarkemmin sanottuna markkinatalouden rakenteista.

Huomio markkinoiden haitallisiin rakenteisiin

Markkinatalouden rakenteet eivät ole ainoastaan tehottomia, epädemokraattisia ja yhteisöllisyyttä rapauttavia, vaan markkinatalous kannustaa myös ympäristön tilan huomiotta jättämiseen. Markkinatalouden perustavanlaatuisiin ongelmiin kuuluvat ulkoisvaikutukset, jotka jäävät täysin huomiotta hinnanmuodostuksessa. Saasteet ja muut haitat maksatetaan siis muilla, sillä markkinat eivät osaa ottaa näitä vaikutuksia huomioon suoraan hinnoissa. Talvivaaran tapahtumat ovat tästä konkreettinen esimerkki.

Markkinatalouden rakenteet myös kannustavat yksityiseen kulutukseen julkisen kulutuksen kustannuksella. Tämän lisäksi markkinataloudessa pitkän ajan tehokkuus ja viisaat ratkaisut jäävät pikavoittojen alle.

Kapitalismissa myös käytetään poskettomia summia kuluttajien mieltymysten muuttamiseen ja kulutuksen lisäämiseen. Esimerkiksi yhdysvaltalaiset yritykset käyttävät vuosittain yli 250 miljardia dollaria mainostamiseen. Kun yksilöt vielä mukauttavat toimintaansa ja halujaan näihin valmiiksi ympäristön kannalta vääristyneisiin hintoihin, kasvavat tehottomuus ja luonnon tuhoaminen vierivän lumipallon tavoin.

Huomio talouden kannalta tärkeisiin asioihin

On selvää, että bruttokansantuote tarvitsee rinnalleen useita eri mittareita jo pelkästään talouden tilan kuvaamiseen. Taloudellisen hyvinvoinnin jakautuminen väestössä, köyhyys, kulutuksen rakenne, julkisten palveluiden merkitys ja työolot ovat esimerkkejä taloudellisen elämän tärkeistä puolista, jotka jäävät nykytalouden tarkastelussa täysin pimentoon.

Näiden kysymysten lisäksi olisi tärkeää tarkastella sitä, miten taloudelliset päätökset on tehty ja kuka ne tekee. Taloudellinen tuotanto vaikuttaa jatkuvasti elinympäristöömme ja on niin merkittävä osa elämäämme, että on tärkeää kysyä, kenen näkökulmat ja tarpeet tulevat kuulluiksi ja kenen eivät. On myös tärkeää kysyä, minkälaisiin toimintoihin järjestelmä kannustaa ja minkälaista toimintaa se mahdollistaa.

Näihin kysymyksiin vastattaessa on tarkasteltava markkinatalouden rakenteita ja kannustimia. Kuten mainittua, markkinatalouden kannustimet vääristävät taloudellista elämää niin, että luonnon tuhoamisesta ja raaka-aineiden tuhlailusta palkitaan.

Mittareita ja näkökulmia tarkasteltaessa tärkeintä on ottaa huomioon, että taloudellisen tuotannon tai tehokkuuden kasvua ei tule sekoittaa taloudelliseen kehitykseen, samalla lailla, kun taloudellista kehitystä ei tule sekoittaa yhteiskunnan kehitykseen.

Demokraattisen suunnittelun mahdollisuudet

Osallisuustaloudessa markkinoiden sijaan tuotannosta ja kuluttamisesta päätettäisiin demokraattisesti. Demokraattisessa suunnittelussa keskeiset tuotannontekijät – kuten raaka-aineet, tieto, metsät ja tehtaat – ovat yhteistä omaisuutta. Työntekijöiden omistamat yritykset saavat käyttöoikeuksia raaka-aineisiin sillä edellytyksellä, että tuotanto on tehokasta ja tarpeellista.

Osallisuustalouden suunnitteluprosessissa otetaan huomioon ulkoisvaikutukset, jotka jäävät markkinoilla huomiotta. Lisäksi kuluttajapuolen demokraattinen suunnitteluprosessi tuo selkeämmin esille julkisen kulutuksen tehokkuuden nykyistä joustavamman julkisen kulutuksen toteutuksen avulla. Tämä on yksi tapa, jolla osallisuustalous kannustaa ekologiseen kulutukseen, sillä julkiset hyödykkeet vievät yleensä selvästi vähemmän resursseja kuin yksityiset vastaavat. Sen sijaan, että jokainen ostaa pihalleen trampoliinin, tuhansien ihmisten käyttöön voidaan rakentaa pramea leikkipuisto.

Demokraattisen tuotannon oloissa voidaan myös asettaa selkeitä rajoja raaka-aineiden käytölle tai saasteille. Mikäli demokraattisessa suunnitteluprosessissa päätetään joidenkin raaka-aineiden kulutuksen ylärajasta, voidaan nämä raaka-aineiden rajat tuoda esille suunnitteluprosessissa. Tämän lisäksi paikallisilla yhteisöillä on mahdollisuus kieltäytyä yritysten pyynnöistä käyttää yhteisön luonnonvaroja. Yhteisöillä on myös mahdollisuus tuoda esille, kuinka paljon ympäristön saastumista he ovat valmiita kestämään ja millä hinnalla.

Katse talouskasvusta talouden rakenteisiin

Nykyisen talousjärjestelmämme ekologinen kestämättömyys on kiistatonta. Nykyrakenteissa talouskasvu ei useimmissa tapauksissa tarkoita sitä, että asioita tehtäisiin paremmin tai tehokkaammin. Nykytalouskasvu tarkoittaa pikemminkin raaka-aineiden kulutuksen kasvua, uusiutumattomien energialähteiden lisääntyvää kulutusta ja luonnon köyhtymistä.

Talouskasvun mukanaan tuomat ekologiset ongelmat eivät kuitenkaan johdu pelkästä bruttokansantuotteen puutteellisesta mittauskyvystä, vaan syvemmin markkinatalouden haitallisista rakenteista. Niin kauan kuin tuotantoa ja kulutusta määritellään markkinatalouden rakenteiden puitteissa, niin kauan ympäristölle haitallinen tuotanto ja talouskasvu jatkuvat.

Puutteelliset talousrakenteet on vaihdettava uusiin, jotta rajallisen luonnon rajat voidaan ottaa paremmin huomioon. Tarvitsemme talouden, jossa talouskasvu ei lisää ympäristön kuormitusta. Talouden tulisi tuottaa aidosti parempia ja pitkäikäisempiä tuotteita, todellista hyvinvointia lisäävää työtä ja kannustaa kerskakulutuksen sijaan vapaa-ajan lisäämiseen ja ympäristöystävällisiin valintoihin.

Lue myös:

Olli Tammilehto: Elämän jatkumiseen ei ole varaa nykytaloudessa
Robin Hahnel: Talouskasvusta
Robin Hahnel: Ekologisesta paikallistaloudesta

Tutkimus: Tuloerojen kasvun myötä kasvoivat myös suomalaisten terveyserot

Helsingin yliopisto:

Suuri- ja pienituloisten väliset erot sairastavuudessa ovat kasvaneet Suomessa 90-luvun alun jälkeen, osoittaa tuore tutkimus. Näyttää siltä, että terveyserojen kasvu on yhteydessä tuloerojen kasvuun.

Lue myös:

Tutkimus: Hyvinvointi riippuu yhteiskunnallisesta asemasta
Onko köyhyys itseaiheutettua?
Taloussanomat: Työpaikan epävarmuus altistaa sydäntaudille

Yle: Suomalaisten tuloerot jatkavat kasvuaan

Yle:

Suomalaisten suurituloisin kymmenys saa käteen melkein 5,5-kertaisesti sen, mikä pienituloisimmalle kertyy. Ero vaikuttaa edelleen kasvavan, vaikka toisinkin on joskus väitetty.

[…] Tuloerojen kasvua selittää ennen kaikkea suurten osinkojen keventynyt verotus. Samalla esimerkiksi palkansaajilla nollakorotukset vievät reaalitulot todennäköisesti miinukselle.

Lue myös:

Tutkimus: Rikkaiden rikastuminen käy muille kalliiksi
The Real News: Taloudellinen eriarvoisuus talouskriisin taustalla
Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys