YLE: Koulupudokkuus ruokkii rikollisuutta

YLE-Uutisten mukaan merkittävimmät tekijät nuorten aikuisten rikollisuuden taustalla ovat koulupudokkuus, työttömyys ja köyhyys. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkija Mikko Aaltosen mukaan edellä mainitut osatekijät löytyvät rikollisuuden selitykseksi usein tarjotun syrjäytymisen taustalta, ja näistä kolmesta merkittävin on koulupudokkuus.
- Koulutus erottelee parhaiten nuoria sen suhteen, syyllistyykö hän myöhemmin rikoksiin, jos koko sitä ryhmää, joka on suorittanut jonkun toisen tai kolmannen asteen koulutuksen, verrataan pelkän peruskoulun käyneisiin, siinä merkittäviä eroja rikoslajien läpi, että se ei rajoitu pelkästään omaisuusrikoksiin vaan myös ja esimerkiksi rattijuopumusrikoksiin

Nuoret aikuiset rikoksentekijät, joilla on pelkkä peruskoulupohja, tekevät yli puolet pahoinpitelyistä ja omaisuusrikoksista vielä suuremman osan.

- Ammattitaidottomalle tai kouluttamattomalle työvoimalle on paljon vähemmän kysyntää kuin aikaisemmin. Jos henkilö jää ilman koulutusta nykyisin, se on aivan eri tavalla ongelmallinen asia kuin vaikka 20-30 vuotta sitten, jolloin se oli vielä aivan normaalia. Ne joilla ei pätevyyksiä ole, ovat koko ajan heikommassa ja heikommassa asemassa.

YLE-Uutiset 19.02.2011
Koulupudokkuus ruokkii rikollisuutta

Koulujen kesken jättäminen on suurin riskitekijä nuorten aikuisten rikollisuuden selittäjänä. Nuoret aikuiset tekevät suurimman osan rikoksista. Koulupudokkuuden lisäksi myös työttömyys ja köyhyys selittävät nuorten aikuisten rikollisuutta.

19 - 30 -vuotiaat nuoret aikuiset ovat yliedustettuina rikostilastoissa.

Nuorten rikoksia on selitetty syrjäytymisellä, mutta syrjäytymisen taustalta löytyi laajassa tutkimuksessa useita osatekijöitä, joista merkittävin on koulupudokkuus peruskoulun jälkeen, kertoo tutkija Mikko Aaltonen Oikeuspoliittiselta tutkimuslaitokselta.

- Koulutus erottelee parhaiten nuoria sen suhteen, syyllistyykö hän myöhemmin rikoksiin, jos koko sitä ryhmää, joka on suorittanut jonkun toisen tai kolmannen asteen koulutuksen, verrataan pelkän peruskoulun käyneisiin, siinä merkittäviä eroja rikoslajien läpi, että se ei rajoitu pelkästään omaisuusrikoksiin vaan myös ja esimerkiksi rattijuopumusrikoksiin, sanoo tutkija Mikko Aaltonen.

Nuoret aikuiset rikoksentekijät, joilla on pelkkä peruskoulupohja, tekevät yli puolet pahoinpitelyistä ja omaisuusrikoksista vielä suuremman osan.

Kouluttamattomien asema synkistynyt

- Ammattitaidottomalle tai kouluttamattomalle työvoimalle on paljon vähemmän kysyntää kuin aikaisemmin. Jos henkilö jää ilman koulutusta nykyisin, se on aivan eri tavalla ongelmallinen asia kuin vaikka 20-30 vuotta sitten, jolloin se oli vielä aivan normaalia. Ne joilla ei pätevyyksiä ole, ovat koko ajan heikommassa ja heikommassa asemassa.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen laaja 150 000 ihmisen tutkimus ei kerro, miksi koulut jäävät kesken.

Yksilön ja myös yhteiskunnan kannalta koulupudokkuus näyttäisi olevan tärkeämpi tekijä kuin tutkimuksen mukaan toiseksi eniten nuorten aikuisten rikollisuutta selittävä tekijä, työttömyys.

Nuorisotyöttömyys on herättänyt viime vuosina huolestusta yhteiskunnassa.

- Nuorisotyöttömyys on ongelma ja kyllä se on myös sitä meidän aineiston valossa, vahvakin yhteys näyttäisi olevan työttömyyden ja rikollisuuden välillä

Tutkimuksen mukaan kolmas merkittävä tekijä nuoren aikuisen rikollisuuteen oli köyhyys, mutta köyhiä ovat enemmän tai vähemmän kaikki yli parikymppiset, esimerkiksi opiskelijat ja nuoret perheelliset.

Kun kolme tekijää kasautuvat samoille nuorille aikuisille rikostentekijöille, ne kuvaavat syrjäytymistä ja moniongelmaisuutta.