Talouden demokraattisesta suunnittelusta
Markkinat esitetään valtavirran taloustieteellisessä keskustelussa vastaukseksi kaikkiin talouden päätöksenteon ongelmiin, mutta markkinoiden aiheuttamat tehottomuudet ja epäoikeudenmukaisuudet ovat myös ympäristö- ja rahoitusmarkkinakriisien myötä nykyään laajemmin tiedossa. Lyhyesti voidaan todeta, että markkinoilla on taipumus kannustaa taloustoimijoita muun muassa antisosiaaliseen käytökseen, luonnonvarojen ryöstämiseen ja ympäristön kannalta kestämättömään tuotantoon ja kulutukseen. Markkinoilla päätösvalta jakautuu voimakkaan epädemokraattisesti. Yksinkertaisesti ilmaistuna, mitä enemmän euroja omistaa, sitä enemmän on päätösvaltaa. [1] Tämä on räikeässä ristiriidassa poliittisten instituutioiden puolella toteutetun demokraattiseen periaatteen kanssa, jonka mukaan jokaisen ihmisen ääni kuuluisi olla samanarvoinen.
Markkinoiden rinnalle on esitetty taloustieteen teorioiden keskuudessa myös vaihtoehtoja, joiden tarkoituksena on pyrkiä takaamaan taloustoiminnalle demokraattisemmat lähtökohdat. Osallisuustalouden ideassa esitetään markkinamekanismien tilalle talouden kohdentamisjärjestelmäksi demokraattista suunnittelua. Osallisuustalouden osallistavaa suunnitteluprosessia ei tule kuitenkaan sekoittaa yleisiin mielikuviin demokraattisesta suunnittelusta, joiden mukaan suunnittelu toteutetaan suurissa kokouksissa tai toistuvin kansanäänestyksin.
Suurten kokousten suunnittelumallissa työntekijöiden ja kuluttajien edustajat kokoontuisivat keskustelemaan ja päättämään toteuttamiskelpoisesta taloussuunnitelmasta. Tämäntyyppisessä lähestymistavassa on vaarana, että kokouksia järjestettäisiin loppumattomiin, koska edustajat kävisivät jatkuvasti läpi samoja asioita väitellessään eri ehdotuksista. Tämä on yleinen ja perusteltu huolenaihe ihmisillä, kun heille esittää ajatuksen talouden demokraattisesta suunnittelusta. Pienemmässä mittakaavassa tämäntyyppinen suunnittelu on varmasti toteutettavissa, ja tämän tyyppistä lähestymistapaa käytetään lukuisissa yrityksissä nykyäänkin, mutta esimerkiksi kunnallisella tai valtakunnallisella tasolla tämäntyyppiset kokoukset eivät oletettavasti tuottaisi riittävästi hyödyllistä informaatiota, jota ihmiset tarvitsevat vaihtoehtojen arvioimiseen.
Kansanäänestyksiin perustuvissa demokraattisen suunnittelun malleissa on ongelmallista puolestaan se, että niissä annetaan ihmisille saman verran sananvaltaa päätettävästä asiasta riippumatta. Osallisuustaloudessa lähtökohtaisena arvona on, että päätösvallan tulisi jakautua sen mukaan, kuinka paljon päätösvalta ihmisiin vaikuttaa. Esimerkiksi omaan työhön liittyvät kysymykset olisivat osallisuustalouden periaatteen mukaisesti täysin yksittäisen työntekijän päätettävissä niin kauan, kun nämä päätökset eivät vaikuta merkittävästi muihin ihmisiin. Samoin työpaikan sisäiset asiat olisivat täysin työpaikan työntekijöiden keskenään päätettävissä – poikkeuksen muodostavat asiat, joilla on selvästi vaikutusta myös muihin. Tällä periaatteella pyritään tarjoamaan ihmisille taloudessa omaehtoisuutta ja vapautta. Kansanäänestykset eivät tarjoaisi tässä mielessä itsehallintoa, sillä kaikilla olisi yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi tietyn työpaikan toimintatapoihin. Kansanäänestysten malli ei myöskään kannusta neuvottelevaan ja keskustelevaan demokratiaan, jossa ihmiset kävisivät aktiivista keskustelua ja mielipiteen vaihtoa päätöksentekoprosessin edetessä, sillä ihmiset äänestäisivät asiantuntijoiden etukäteen valmistelemista taloussuunnitelmista.
Useimmat taloudelliset päätökset vaikuttavat eri ihmisten työhön eri tavoin, joten on siis löydettävä päätöksentekomenetelmiä, jotka tarjoavat ihmisille enemmän sananvaltaa niissä päätöksissä, jotka koskettavat heitä enemmän.
Demokraattinen suunnittelu osallisuustaloudessa
Osallisuustalouden ideassa esitetty malli demokraattisesta suunnittelusta on laadittu, jotta eriasteiset kokeilut demokraattisemman ja ekologisen talouden kehittämiseksi helpottuisivat. Seuraavaksi tässä tekstissä kuvataan osallistavan suunnittelun eri vaiheet ideaksi siitä, kuinka talouden suunnittelua voitaisiin toteuttaa nykyistä demokraattisemmin.
Osallistava suunnittelu on demokraattisen taloudellisen suunnittelun malli, jossa kuluttajat ja tuottajat luovat yhdessä tarkemman ja tehokkaamman pohjan kysynnän ja tarjonnan täyttämiselle. Kuka tahansa ymmärtää, kuinka tärkeitä järkevä taloudellinen kohdentaminen, työnjako ja tehokkuus ovat. Osallistava suunnittelu tarjoaa tähän vastauksia, jotka eroavat huomattavasti niin keskusjohtoisista suunnitelmatalouksista kuin erilaisista markkinatalouksista.
Kuvaus, joka annetaan ohessa on hyvin yksinkertaistettu, eikä voikaan antaa riittäviä ja vertailukelpoisia taloustieteellisiä vastauksia siihen, miksi ja miten tällainen suunnittelu voisi olla sekä erilaisia markkinatalouksia että merkittävästi epäonnistuneita keskusjohtoisia suunnitelmatalouksia huomattavasti tehokkaampaa. Tarkoituksena on antaa lyhyt yleiskuvaus tästä yksittäisestä teoreettisesta esimerkistä, sekä ensisijaisesti kannustaa lukemaan lisää niin talouden demokraattisesta suunnittelusta kuin markkinaratkaisujen sisäsyntyisistä ongelmista.
Osallistava suunnittelu [2] koostuu pääpiirteittäin seuraavista vaiheista:
1) Yritykset kirjaavat ylös edellisen kauden tuotantonsa ja arvionsa tarvitsemistaan resursseista seuraavan kauden tuotantoa varten. Yritykset ja eri tuotannonalojen liitot antavat myös arvionsa seuraavan vuoden tuotannon muutoksista: mahdollisuuksista kasvattaa tuotantoa, tuoda uusia tuotteita ja palveluja talouteen tai vastaavasti aikeista pienentää tai muuttaa olemassaolevaa tuotantoa.
2) Vastaavasti kuluttajat ilmoittavat esimerkiksi korttelin, kaupunginosan ja kaupungin tasolla suunnitelmansa tulevan kauden hankinnoista: teiden korjauksista, koulujen laajennuksista, uusista rakennuksista ja niin edelleen. Nämä kuluttajien yhdistysten arviot suunnittelemastaan kulutuksesta verrataan tuotannon arvioituihin kustannuksiin, työpaikkojen ja yritysten laskemien arvioiden mukaisesti.
Samaan aikaan kuluttajien ei yksilöinä tarvitse tehdä mitään tähän suunnitelmaan liittyen. Talouden suunnittelu ei tarkoita “yhtä ostosläjää vuodessa”, vaan suunnittelun tarkoitus on nimenomaan antaa alustavat hintatiedot vuoden mittaan toteutettavaa kulutusta varten. Päivittäinen kulutus tapahtuisi siis hyvin pitkälti nykyisten kaltaisten kauppojen, verkkokauppojen ja palvelupisteiden kautta.
Kuluttajat voivat kuitenkin niin halutessaan ilmoittaa osana suunnitteluprosessia jostain suuremmasta hankinnastaan. Tähän heitä kannustaa tieto siitä, että varhaisemmin ilmoitettu muutos suunnitelmaan on helpompi laskea tarkemmin korjattuihin hintoihin, joka tulee erityisesti (ja lähinnä) suurempien ostosten kohdalla edullisemmaksi. Kuluttajat voivat myös esimerkiksi eritellä joitakin tiettyjä tuotteita, joita ovat vaikkapa aiemmin runsaasti käyttäneet ja tietävät nyt etteivät aio tulevan kauden aikana käyttää, mutta nämä muutokset heidän on aivan yhtä mahdollista tehdä kauden mittaan.
3) Yksinkertaistaen voidaan summata molemmat vaiheet. Tuottajat yrityksissään sanovat periaatteessa muulle yhteiskunnalle: “Jos te muut, joiden kanssa harjoitamme keskinäistä työnjakoa, annatte meidän käyttää tuotannossamme kaikkien yhteisiä tuotannollisia resursseja, me puolestamme lupaamme toimittaa seuraavat tuotteet ja palvelukset muiden käytettäviksi.
Vastaavasti kuluttajien yhdistykset tehdessään ehdotuksia pyytävät lupaa kuluttaa tuotteita ja palveluksia, joiden tuotanto aiheuttaa sosiaalisia kustannuksia. Niiden ehdotusten viesti on siis tämä: ”Uskomme, että työtovereiltamme saamamme arviot näkemästämme vaivannäöstä työpaikoillamme yhdessä kotitalouksien jäsenten saamien palkkioiden kanssa osoittavat meidän ansainneen oikeuden kuluttaa tuotteita ja palveluksia, joiden tuotannon sosiaaliset kustannukset ovat näiden palkkojen tasolla.”
4) Näin saatu ensimmäinen arvio kulutuksen ja tuotannon hinnoista ja vaikutuksista palautetaan arvioitavaksi ja hyväksyttäväksi niin kuluttajille kuin tuottajille. Näitä arvioita voidaan pitää niin kutsuttuina hintaindikaattoreina, koska ne antavat viitteitä siitä, mitä kustannuksia yhteiskunnalle aiheutuu resurssien käyttämisestä ja esimerkiksi saastepäästöjen aiheuttamisesta, sekä mitä tiettyjen tuotteiden ja palvelusten tuottaminen maksaa yhteiskunnalle. Näin jokainen kuluttajayhdistys voi esimerkiksi tarkistaa, haluaako se jatkaa alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti vai esimerkiksi karsia kalliita tuotteita pois alkuperäisestä suunnitelmastaan. Toisaalta yritykset voivat muuttaa tuotantoaan vastaamaan suurempaa kysyntää, joka vastaavasti nostaa heidän työstään saamaa korvausta.
5) Nyt jo huomattavasti tarkemmat hinnat palautetaan vielä arvioitavaksi ja suunnitelma siirtyy käytäntöön ellei suuria, kaikkia koskevia valituksenaiheita ole. Tuotantoon on näin mahdollista tuoda mukaan esimerkiksi ympäristöhuolenaiheet tai muut seikat, joiden ratkaiseminen riippuu tuottajien ja tuotannon vaikutukset kantavien kuluttajien (esimerkiksi louhinta-alueen tai uuden rautatien lähialueiden asukkaiden) välisistä päätöksistä. Isompien päätösten kanssa apuna on jatkuvasti mahdollisimman tarkat ja täysin avoimet tiedot tuotannon kustannuksista ja vaikutuksista, sillä millään osapuolella ei ole rakenteellisia kannustimia arvioida näitä vaikutuksia väärin.
Suunnitteluprosessi on laadittu sellaiseksi, että käy selväksi, milloin yrityksen tuotantoehdotus sisältää tuhlausta ja milloin kuluttajayhdistyksen ehdotus on epäreilu ja kohtuuton. Prosessi antaa muille yrityksille ja kuluttajayhdistyksille mahdollisuuden evätä ehdotuksia, jos ne vaikuttavat tuhlailevilta tai epäreiluilta. Mutta prosessin alussa tehdyt alkuperäiset ehdotukset ja ehdotuksiin sittemmin tehdyt korjaukset ovat täysin kunkin yrityksen ja kuluttajayhdistyksen harkinnassa. Toisin sanoen, jos yrityksen työntekijäyhdistyksen tuotantoehdotusta tai asuinalueyhdistyksen kulutusehdotusta ei hyväksytä, vain ehdotuksen tehnyt yhdistys voi korjata ehdotustaan arvioimalla hintasignaaleja haluamallaan tavalla. Tämä osallistavan suunnittelun piirre erottaa sen myös merkittävällä tavalla kaikista muista suunnittelumalleista. Taloudellisen vapauden kannalta on nimittäin oleellista, että työntekijät yrityksissään ja kuluttajat voivat harjoittaa todellista itsehallintoa ilman byrokraattien tai erilaisten keskusjohtoisten tahojen saneluvaltaa.
Talouteen demokratiaa, vapautta ja joustavuutta
Osallistavan suunnittelun mallissa tavoitellaan yksilöille vapautta päättää joustavasti kulutuksestaan yksilöinä ja yhteisöinä, hyläten järjestelmällisesti talouden keskusjohtoisen suunnittelun tunnetut ja perustavanlaatuiset ongelmat. Kuluttajat voivat tehdä valintoja vielä markkinatalouksiakin joustavammissa olosuhteissa ilmoittaen kulutustoiveitaan tarkkojen hintasignaalien avulla tuottajille niin varsinaisen suunnittelukierroksen aikana kuin jatkuvasti oman arkisen kulutuksensakin kautta. Osallistava suunnittelu on toisin sanoen demokraattinen prosessi investointien vapaaseen ohjaamiseen ja suunnitteluun yritysten ja kuluttajien välillä.
Tämän tekstin yhteydessä ei ole tilarajoitteiden vuoksi mielekästä syventyä osallistavan suunnittelun yksityiskohtiin, mutta aiheesta voi selvittää lisää osallistumalla Parecon Finlandin järjestämään tilaisuuteen tai tutustumalla aiheesta kirjoitettuun kirjallisuuteen. Osallistavasta suunnitteluprosessista on suositeltava kokonaisesitys luettavissa muun muassa teoksista The Political Economy of Participatory Economics (Michael Albert & Robin Hahnel) ja Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää (Robin Hahnel).
Kokeiluja kohti onnistuneempaa taloutta
Osallistava taloussuunnittelu vaikuttaa monille ensi kuulemalta kaukaiselta ajatukselta, koska tällä hetkellä käytössä oleva talouden kohdentamisjärjestelmä, markkinat, on niin keskeinen osa nykyisiä yhteiskuntia. Talouden demokraattinen suunnittelu ei kuitenkaan ole niin kaukainen idea, mitä ensivaikutelma antaa ymmärtää. Edellä kuvatun demokraattisen suunnittelun tapaisia kokeiluja on toiminnassa jo nykyisen markkinatalouden sisällä. Yksi esimerkki on osallistava budjetointi, jota on kokeiltu muun muassa Brasiliassa Porto Alegressa sekä Yhdysvalloissa New Yorkissa ja Chicagossa. Osallistavassa budjetoinnissa kaupungin asukkaat osallistuvat aktiivisesti budjetointiin ja julkisen kulutuksen suunnitteluun. Kokemukset osallistavasta budjetoinnista ovat olleet valtaosin erittäin positiivisia ja antavat jatkuvasti arvokasta lisätietoa kuinka ratkaisuja voitaisiin parantaa entisestään.
Toisena esimerkkinä voidaan ottaa menestyksekäs luovien projektien uusi rahoituspalvelu, Kickstarter. Yhdysvaltalaisen palvelun idea on yksinkertainen: tuottaja laatii suunnitelman jostain tuotteesta, laskee tuotantoon vaadittavat panokset ja lopuksi määrittelee pääoman määrän, joka tarvitaan tuotannon aloittamiseksi. Kuluttajat arvioivat tuottajan ehdotusta, ja halutessaan lupaavat sijoittaa kyseiseen projektiin. Kickstarter-projektissa kuluttajien riski on suhteellisen vähäinen, koska investointi toteutuu vain siinä tapauksessa, että projekti saavuttaa etukäteen määritellyn investointirajan. Näin ollen kuluttajalla on suuri varmuus saada investoinnilleen vastiketta – yleensä ensimmäisten joukossa kyseisen tuotteen. Tämä madaltaa kynnystä tuotantoon osallistumiseen ja lisää tuottajien ja kuluttajien välisen vaihdannan dynaamisuutta.
Tarve palvelulle on osoittautunut suureksi, sillä monet hyvän tuotantoidean keksineet joutuvat kiertämään nykyjärjestelmässä riskirahoittajien pientä piiriä hattu kourassa toivoen, että nämä rahoittajat innostuisivat alkuperäisestä ideasta. Huolimatta siitä, että tuotantoidean kehittäjä on perustellusti vakuuttunut suunnitellun tuotteen kysynnästä, riskirahoittajat ovat saattaneet suhtautua penseästi rohkeaan tuoteideaan. Monet projektinsa alkuvaiheessa työskentelevät tuottajat ovat myös ilmaisseet turhautumisensa siihen, että rahoittajilla on tapana pyrkiä voimakkaasti kontrolloimaan ja ohjaamaan projektia.
Kickstarterissa pyritäänkin ohittamaan tyypilliset tuotannon rahoituksen väliportaat, mikä on mahdollistanut suoran vuorovaikutuksen tuottajien ja kuluttajien välillä. Lukuisat tuottajat ovat kuvailleet prosessia toimivaksi ja innostavaksi, ja kuvanneet kuinka motivoivaa on olla suorassa yhteydessä tuotteen käyttäjiin. Markkinoiden epätasa-arvoinen ääni per euro -periaate on Kickstarterissa ymmärrettävästi edelleen tuottajien ja kuluttajien päätösvallan taustalla, mutta esimerkki valaisee hyödyllisesti niitä etuja, joita tuottajapuolen ja kuluttajien suora vuorovaikutus talouden demokraattisessa suunnittelussa voisi tuoda mukanaan.
---
[1] Markkinoiden rakenteellisia ongelmia on esitetty yksityiskohtaisemmin julkaisemassamme taloustieteen professori Robin Hahnelin artikkelissa "Perusteet markkinoita vastaan".
[2] Osallistavan suunnittelun kuvausta päivitetty 14.3.2013
Lue myös: Talouden suunnittelusta
Markkinoiden rinnalle on esitetty taloustieteen teorioiden keskuudessa myös vaihtoehtoja, joiden tarkoituksena on pyrkiä takaamaan taloustoiminnalle demokraattisemmat lähtökohdat. Osallisuustalouden ideassa esitetään markkinamekanismien tilalle talouden kohdentamisjärjestelmäksi demokraattista suunnittelua. Osallisuustalouden osallistavaa suunnitteluprosessia ei tule kuitenkaan sekoittaa yleisiin mielikuviin demokraattisesta suunnittelusta, joiden mukaan suunnittelu toteutetaan suurissa kokouksissa tai toistuvin kansanäänestyksin.
Suurten kokousten suunnittelumallissa työntekijöiden ja kuluttajien edustajat kokoontuisivat keskustelemaan ja päättämään toteuttamiskelpoisesta taloussuunnitelmasta. Tämäntyyppisessä lähestymistavassa on vaarana, että kokouksia järjestettäisiin loppumattomiin, koska edustajat kävisivät jatkuvasti läpi samoja asioita väitellessään eri ehdotuksista. Tämä on yleinen ja perusteltu huolenaihe ihmisillä, kun heille esittää ajatuksen talouden demokraattisesta suunnittelusta. Pienemmässä mittakaavassa tämäntyyppinen suunnittelu on varmasti toteutettavissa, ja tämän tyyppistä lähestymistapaa käytetään lukuisissa yrityksissä nykyäänkin, mutta esimerkiksi kunnallisella tai valtakunnallisella tasolla tämäntyyppiset kokoukset eivät oletettavasti tuottaisi riittävästi hyödyllistä informaatiota, jota ihmiset tarvitsevat vaihtoehtojen arvioimiseen.
Kansanäänestyksiin perustuvissa demokraattisen suunnittelun malleissa on ongelmallista puolestaan se, että niissä annetaan ihmisille saman verran sananvaltaa päätettävästä asiasta riippumatta. Osallisuustaloudessa lähtökohtaisena arvona on, että päätösvallan tulisi jakautua sen mukaan, kuinka paljon päätösvalta ihmisiin vaikuttaa. Esimerkiksi omaan työhön liittyvät kysymykset olisivat osallisuustalouden periaatteen mukaisesti täysin yksittäisen työntekijän päätettävissä niin kauan, kun nämä päätökset eivät vaikuta merkittävästi muihin ihmisiin. Samoin työpaikan sisäiset asiat olisivat täysin työpaikan työntekijöiden keskenään päätettävissä – poikkeuksen muodostavat asiat, joilla on selvästi vaikutusta myös muihin. Tällä periaatteella pyritään tarjoamaan ihmisille taloudessa omaehtoisuutta ja vapautta. Kansanäänestykset eivät tarjoaisi tässä mielessä itsehallintoa, sillä kaikilla olisi yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi tietyn työpaikan toimintatapoihin. Kansanäänestysten malli ei myöskään kannusta neuvottelevaan ja keskustelevaan demokratiaan, jossa ihmiset kävisivät aktiivista keskustelua ja mielipiteen vaihtoa päätöksentekoprosessin edetessä, sillä ihmiset äänestäisivät asiantuntijoiden etukäteen valmistelemista taloussuunnitelmista.
Useimmat taloudelliset päätökset vaikuttavat eri ihmisten työhön eri tavoin, joten on siis löydettävä päätöksentekomenetelmiä, jotka tarjoavat ihmisille enemmän sananvaltaa niissä päätöksissä, jotka koskettavat heitä enemmän.
Demokraattinen suunnittelu osallisuustaloudessa
Osallisuustalouden ideassa esitetty malli demokraattisesta suunnittelusta on laadittu, jotta eriasteiset kokeilut demokraattisemman ja ekologisen talouden kehittämiseksi helpottuisivat. Seuraavaksi tässä tekstissä kuvataan osallistavan suunnittelun eri vaiheet ideaksi siitä, kuinka talouden suunnittelua voitaisiin toteuttaa nykyistä demokraattisemmin.
Osallistava suunnittelu on demokraattisen taloudellisen suunnittelun malli, jossa kuluttajat ja tuottajat luovat yhdessä tarkemman ja tehokkaamman pohjan kysynnän ja tarjonnan täyttämiselle. Kuka tahansa ymmärtää, kuinka tärkeitä järkevä taloudellinen kohdentaminen, työnjako ja tehokkuus ovat. Osallistava suunnittelu tarjoaa tähän vastauksia, jotka eroavat huomattavasti niin keskusjohtoisista suunnitelmatalouksista kuin erilaisista markkinatalouksista.
Kuvaus, joka annetaan ohessa on hyvin yksinkertaistettu, eikä voikaan antaa riittäviä ja vertailukelpoisia taloustieteellisiä vastauksia siihen, miksi ja miten tällainen suunnittelu voisi olla sekä erilaisia markkinatalouksia että merkittävästi epäonnistuneita keskusjohtoisia suunnitelmatalouksia huomattavasti tehokkaampaa. Tarkoituksena on antaa lyhyt yleiskuvaus tästä yksittäisestä teoreettisesta esimerkistä, sekä ensisijaisesti kannustaa lukemaan lisää niin talouden demokraattisesta suunnittelusta kuin markkinaratkaisujen sisäsyntyisistä ongelmista.
Osallistava suunnittelu [2] koostuu pääpiirteittäin seuraavista vaiheista:
1) Yritykset kirjaavat ylös edellisen kauden tuotantonsa ja arvionsa tarvitsemistaan resursseista seuraavan kauden tuotantoa varten. Yritykset ja eri tuotannonalojen liitot antavat myös arvionsa seuraavan vuoden tuotannon muutoksista: mahdollisuuksista kasvattaa tuotantoa, tuoda uusia tuotteita ja palveluja talouteen tai vastaavasti aikeista pienentää tai muuttaa olemassaolevaa tuotantoa.
2) Vastaavasti kuluttajat ilmoittavat esimerkiksi korttelin, kaupunginosan ja kaupungin tasolla suunnitelmansa tulevan kauden hankinnoista: teiden korjauksista, koulujen laajennuksista, uusista rakennuksista ja niin edelleen. Nämä kuluttajien yhdistysten arviot suunnittelemastaan kulutuksesta verrataan tuotannon arvioituihin kustannuksiin, työpaikkojen ja yritysten laskemien arvioiden mukaisesti.
Samaan aikaan kuluttajien ei yksilöinä tarvitse tehdä mitään tähän suunnitelmaan liittyen. Talouden suunnittelu ei tarkoita “yhtä ostosläjää vuodessa”, vaan suunnittelun tarkoitus on nimenomaan antaa alustavat hintatiedot vuoden mittaan toteutettavaa kulutusta varten. Päivittäinen kulutus tapahtuisi siis hyvin pitkälti nykyisten kaltaisten kauppojen, verkkokauppojen ja palvelupisteiden kautta.
Kuluttajat voivat kuitenkin niin halutessaan ilmoittaa osana suunnitteluprosessia jostain suuremmasta hankinnastaan. Tähän heitä kannustaa tieto siitä, että varhaisemmin ilmoitettu muutos suunnitelmaan on helpompi laskea tarkemmin korjattuihin hintoihin, joka tulee erityisesti (ja lähinnä) suurempien ostosten kohdalla edullisemmaksi. Kuluttajat voivat myös esimerkiksi eritellä joitakin tiettyjä tuotteita, joita ovat vaikkapa aiemmin runsaasti käyttäneet ja tietävät nyt etteivät aio tulevan kauden aikana käyttää, mutta nämä muutokset heidän on aivan yhtä mahdollista tehdä kauden mittaan.
3) Yksinkertaistaen voidaan summata molemmat vaiheet. Tuottajat yrityksissään sanovat periaatteessa muulle yhteiskunnalle: “Jos te muut, joiden kanssa harjoitamme keskinäistä työnjakoa, annatte meidän käyttää tuotannossamme kaikkien yhteisiä tuotannollisia resursseja, me puolestamme lupaamme toimittaa seuraavat tuotteet ja palvelukset muiden käytettäviksi.
Vastaavasti kuluttajien yhdistykset tehdessään ehdotuksia pyytävät lupaa kuluttaa tuotteita ja palveluksia, joiden tuotanto aiheuttaa sosiaalisia kustannuksia. Niiden ehdotusten viesti on siis tämä: ”Uskomme, että työtovereiltamme saamamme arviot näkemästämme vaivannäöstä työpaikoillamme yhdessä kotitalouksien jäsenten saamien palkkioiden kanssa osoittavat meidän ansainneen oikeuden kuluttaa tuotteita ja palveluksia, joiden tuotannon sosiaaliset kustannukset ovat näiden palkkojen tasolla.”
4) Näin saatu ensimmäinen arvio kulutuksen ja tuotannon hinnoista ja vaikutuksista palautetaan arvioitavaksi ja hyväksyttäväksi niin kuluttajille kuin tuottajille. Näitä arvioita voidaan pitää niin kutsuttuina hintaindikaattoreina, koska ne antavat viitteitä siitä, mitä kustannuksia yhteiskunnalle aiheutuu resurssien käyttämisestä ja esimerkiksi saastepäästöjen aiheuttamisesta, sekä mitä tiettyjen tuotteiden ja palvelusten tuottaminen maksaa yhteiskunnalle. Näin jokainen kuluttajayhdistys voi esimerkiksi tarkistaa, haluaako se jatkaa alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti vai esimerkiksi karsia kalliita tuotteita pois alkuperäisestä suunnitelmastaan. Toisaalta yritykset voivat muuttaa tuotantoaan vastaamaan suurempaa kysyntää, joka vastaavasti nostaa heidän työstään saamaa korvausta.
5) Nyt jo huomattavasti tarkemmat hinnat palautetaan vielä arvioitavaksi ja suunnitelma siirtyy käytäntöön ellei suuria, kaikkia koskevia valituksenaiheita ole. Tuotantoon on näin mahdollista tuoda mukaan esimerkiksi ympäristöhuolenaiheet tai muut seikat, joiden ratkaiseminen riippuu tuottajien ja tuotannon vaikutukset kantavien kuluttajien (esimerkiksi louhinta-alueen tai uuden rautatien lähialueiden asukkaiden) välisistä päätöksistä. Isompien päätösten kanssa apuna on jatkuvasti mahdollisimman tarkat ja täysin avoimet tiedot tuotannon kustannuksista ja vaikutuksista, sillä millään osapuolella ei ole rakenteellisia kannustimia arvioida näitä vaikutuksia väärin.
Suunnitteluprosessi on laadittu sellaiseksi, että käy selväksi, milloin yrityksen tuotantoehdotus sisältää tuhlausta ja milloin kuluttajayhdistyksen ehdotus on epäreilu ja kohtuuton. Prosessi antaa muille yrityksille ja kuluttajayhdistyksille mahdollisuuden evätä ehdotuksia, jos ne vaikuttavat tuhlailevilta tai epäreiluilta. Mutta prosessin alussa tehdyt alkuperäiset ehdotukset ja ehdotuksiin sittemmin tehdyt korjaukset ovat täysin kunkin yrityksen ja kuluttajayhdistyksen harkinnassa. Toisin sanoen, jos yrityksen työntekijäyhdistyksen tuotantoehdotusta tai asuinalueyhdistyksen kulutusehdotusta ei hyväksytä, vain ehdotuksen tehnyt yhdistys voi korjata ehdotustaan arvioimalla hintasignaaleja haluamallaan tavalla. Tämä osallistavan suunnittelun piirre erottaa sen myös merkittävällä tavalla kaikista muista suunnittelumalleista. Taloudellisen vapauden kannalta on nimittäin oleellista, että työntekijät yrityksissään ja kuluttajat voivat harjoittaa todellista itsehallintoa ilman byrokraattien tai erilaisten keskusjohtoisten tahojen saneluvaltaa.
Talouteen demokratiaa, vapautta ja joustavuutta
Osallistavan suunnittelun mallissa tavoitellaan yksilöille vapautta päättää joustavasti kulutuksestaan yksilöinä ja yhteisöinä, hyläten järjestelmällisesti talouden keskusjohtoisen suunnittelun tunnetut ja perustavanlaatuiset ongelmat. Kuluttajat voivat tehdä valintoja vielä markkinatalouksiakin joustavammissa olosuhteissa ilmoittaen kulutustoiveitaan tarkkojen hintasignaalien avulla tuottajille niin varsinaisen suunnittelukierroksen aikana kuin jatkuvasti oman arkisen kulutuksensakin kautta. Osallistava suunnittelu on toisin sanoen demokraattinen prosessi investointien vapaaseen ohjaamiseen ja suunnitteluun yritysten ja kuluttajien välillä.
Tämän tekstin yhteydessä ei ole tilarajoitteiden vuoksi mielekästä syventyä osallistavan suunnittelun yksityiskohtiin, mutta aiheesta voi selvittää lisää osallistumalla Parecon Finlandin järjestämään tilaisuuteen tai tutustumalla aiheesta kirjoitettuun kirjallisuuteen. Osallistavasta suunnitteluprosessista on suositeltava kokonaisesitys luettavissa muun muassa teoksista The Political Economy of Participatory Economics (Michael Albert & Robin Hahnel) ja Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää (Robin Hahnel).
Kokeiluja kohti onnistuneempaa taloutta
Osallistava taloussuunnittelu vaikuttaa monille ensi kuulemalta kaukaiselta ajatukselta, koska tällä hetkellä käytössä oleva talouden kohdentamisjärjestelmä, markkinat, on niin keskeinen osa nykyisiä yhteiskuntia. Talouden demokraattinen suunnittelu ei kuitenkaan ole niin kaukainen idea, mitä ensivaikutelma antaa ymmärtää. Edellä kuvatun demokraattisen suunnittelun tapaisia kokeiluja on toiminnassa jo nykyisen markkinatalouden sisällä. Yksi esimerkki on osallistava budjetointi, jota on kokeiltu muun muassa Brasiliassa Porto Alegressa sekä Yhdysvalloissa New Yorkissa ja Chicagossa. Osallistavassa budjetoinnissa kaupungin asukkaat osallistuvat aktiivisesti budjetointiin ja julkisen kulutuksen suunnitteluun. Kokemukset osallistavasta budjetoinnista ovat olleet valtaosin erittäin positiivisia ja antavat jatkuvasti arvokasta lisätietoa kuinka ratkaisuja voitaisiin parantaa entisestään.
Toisena esimerkkinä voidaan ottaa menestyksekäs luovien projektien uusi rahoituspalvelu, Kickstarter. Yhdysvaltalaisen palvelun idea on yksinkertainen: tuottaja laatii suunnitelman jostain tuotteesta, laskee tuotantoon vaadittavat panokset ja lopuksi määrittelee pääoman määrän, joka tarvitaan tuotannon aloittamiseksi. Kuluttajat arvioivat tuottajan ehdotusta, ja halutessaan lupaavat sijoittaa kyseiseen projektiin. Kickstarter-projektissa kuluttajien riski on suhteellisen vähäinen, koska investointi toteutuu vain siinä tapauksessa, että projekti saavuttaa etukäteen määritellyn investointirajan. Näin ollen kuluttajalla on suuri varmuus saada investoinnilleen vastiketta – yleensä ensimmäisten joukossa kyseisen tuotteen. Tämä madaltaa kynnystä tuotantoon osallistumiseen ja lisää tuottajien ja kuluttajien välisen vaihdannan dynaamisuutta.
Tarve palvelulle on osoittautunut suureksi, sillä monet hyvän tuotantoidean keksineet joutuvat kiertämään nykyjärjestelmässä riskirahoittajien pientä piiriä hattu kourassa toivoen, että nämä rahoittajat innostuisivat alkuperäisestä ideasta. Huolimatta siitä, että tuotantoidean kehittäjä on perustellusti vakuuttunut suunnitellun tuotteen kysynnästä, riskirahoittajat ovat saattaneet suhtautua penseästi rohkeaan tuoteideaan. Monet projektinsa alkuvaiheessa työskentelevät tuottajat ovat myös ilmaisseet turhautumisensa siihen, että rahoittajilla on tapana pyrkiä voimakkaasti kontrolloimaan ja ohjaamaan projektia.
Kickstarterissa pyritäänkin ohittamaan tyypilliset tuotannon rahoituksen väliportaat, mikä on mahdollistanut suoran vuorovaikutuksen tuottajien ja kuluttajien välillä. Lukuisat tuottajat ovat kuvailleet prosessia toimivaksi ja innostavaksi, ja kuvanneet kuinka motivoivaa on olla suorassa yhteydessä tuotteen käyttäjiin. Markkinoiden epätasa-arvoinen ääni per euro -periaate on Kickstarterissa ymmärrettävästi edelleen tuottajien ja kuluttajien päätösvallan taustalla, mutta esimerkki valaisee hyödyllisesti niitä etuja, joita tuottajapuolen ja kuluttajien suora vuorovaikutus talouden demokraattisessa suunnittelussa voisi tuoda mukanaan.
---
[1] Markkinoiden rakenteellisia ongelmia on esitetty yksityiskohtaisemmin julkaisemassamme taloustieteen professori Robin Hahnelin artikkelissa "Perusteet markkinoita vastaan".
[2] Osallistavan suunnittelun kuvausta päivitetty 14.3.2013
Lue myös: Talouden suunnittelusta