Usein kysyttyjä kysymyksiä, osa 1
Julkaisemme vastedes blogissamme ajoittain vastauksia yleisimpiin osallisuustalouden visiota ja järjestömme toimintaa koskeviin kysymyksiin. Vastaamme mielelläme kysymyksiin sähköpostitse ja järjestämissämme tilaisuuksissa paikan päällä. Kysymykset voi lähettää osoitteeseen kommentit(at)parecon.fi.
Tekisivätkö osallisuustaloudessa kaikki töitä? Eikö tämä vaatisi väkivaltakoneiston, sillä aina on ihmisiä, jotka eivät halua tehdä töitä?
Osallisuustalouden visiossa ehdotetaan, että kaikki työkykyiset tekisivät töitä. Töihin kykenemättömistä ihmisistä pidettäisiin puolestaan huolta julkisin varoin.
Vaikka oletettaisiinkin, että on merkittävä määrä ihmisiä, jotka eivät halua osallistua edes mielekkäiden ja yhteisölle tärkeiden töiden toteuttamiseen, niin siinäkin tapauksessa ihmisiä voidaan talouden rakenteilla kannustaa hyödyllisten töiden tekemiseen ilman väkivaltaa. Osallisuustalouden visiossa ehdotetaan useita eri talouden instituutioita, jotka osaltaan kannustavat työn tekemiseen.
Työnjaon perustaksi ehdotetaan tasapainotettuja työkokonaisuuksia, jotka mahdollistaisivat sen, että työ olisi kaikille ihmisille mielekästä (ei vain pienen eliitin tai korkeakoulutetun koordinaattoriluokan etuoikeus). Näin ollen ihmisillä olisi suurempi valinnanvapaus työtehtäviensä suhteen. Voidaan hyvällä syyllä olettaa, että laiskottelijoiden määrä olisi vähäisempi, sillä työ ei olisi läheskään niin vieraannuttavaa ja uuvuttavaa kuin nykyään. Päinvastoin työ voi olla parhaimmillaan tärkeä osa ihmisen kasvua ja luovaa toimintaa. Tätä tunnetta kuvaavat nykyisilläkin työmarkkinoilla monet niistä ihmisistä, jotka ovat onnekseen päässeet kiinnostavaan työhön, jossa he pääsevät hyödyntämään monipuolisesti omia kykyjään. Esimerkiksi lukuisat tiedemiehet, insinöörit ja suunnittelijat saattavat puurtaa omaehtoisten työtehtäviensä parissa vuorokauden ympäri, vaikkei palkka olisikaan tähtitieteellinen.
On myös tärkeää pohtia tarkemmin, mikä ihmisiä motivoi töihin? Viime aikainen tutkimus eri aloilta on osoittanut laaja-alaisesti, kuinka ihmistä motivoi työhön muun muassa työn merkittävyys lähiympäristölle ja mahdollisuus vaikuttaa oman työn toteuttamistapoihin. Ja vaikka ihminen olisikin perinpohjaisen laiska ja itsekäs, osallisuustalouden kannustimet pyrkivät ottamaan tämän huomioon, sillä palkitsemisperusteena on työntekijöiden uutteruus.
Sosiaalinen paine yhteisölle hyödyllisten töiden tekemiseen olisi myös verrattain suurempi kuin nykyään, eikä nykyisen kaltaista työntekijän ja työnantajan alituista jännitettä olisi heikentämässä työmotivaatiota.
Eikö tasapainotetuissa työkokonaisuuksissa ole se vaara, että ihmisistä tehdään "klooneja", kun kerran kaikki tekevät samaa työtä?
On totta, että jos kaikki työntekijät tekisivät samaa työtä, tällainen vaara olisi ilmeinen. Samoin voidaan ajatella, että jos jokainen työntekijä työpaikalla tekisi kaikkia työtehtäviä, siitä seuraisi epäselvyyksiä ja merkittävää tehottomuutta. Tasapainotetuissa työkokonaisuuksissa ei onneksi ehdoteta kumpaakaan näistä skenaarioista.
Tasapainotetun työkokonaisuuden tarkoituksena on pyrkiä takaamaan jokaiselle työntekijälle miellyttävä päätyö, johon sitten sisällytetään ohessa myös hieman ikävämpinä koettuja työtehtäviä. Yksinkertaisesti ilmaistuna työkokonaisuuden raskaus ja epämiellyttävyys pyritään tasoittamaan tietyllä aikavälillä työntekijöiden välillä. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että työntekijä tekisi kaikkia työpaikan työtehtäviä eikä sitä, että kaikkien työkokonaisuudet olisivat samanlaisia.
Miten osallistuvassa suunnittelussa päästäisiin ikinä toteutukseen, jos kaikkien mielipiteet pitää huomioida?
Jos kaikki sopisivat yhdessä kaikista talouden asioista, ei toteutukseen luultavasti ikinä päästäisikään! Osallistuvassa suunnittelussa jokainen kuluttaja tekisi vain oman ehdotuksensa ja hän on myöskin ainoa taho, joka ylipäätään pystyy hiomaan omaa suunnitelmaansa. Alueen yhdistykset ilmoittavat, onko suunnitelma mahdollinen ja vastaako se työntekijän palkkaa. Jos ongelmia ilmenee, tai hinnat muuttuvat ensimmäisen kierroksen aikana merkittävästi, omaa ehdotusta hiotaan hieman lisää.
Sama periaate pätisi työpaikoilla. Esimerkiksi viinipullottamo huolehtisi korkkien ja lasipullojen sekä työvoiman riittävyydestä. Jos pullottamo vaatisi liikaa työvoimaa suhteessa ehdotettuihin tuotoksiin, pullottamon on tehostettava toimintaansa tai muuten panokset menisivät muualle. Muut eivät päsmäröi työpaikan asioihin, paitsi jos suunnitelma kokonaisuudessaan on liian optimistinen. Siinäkin tapauksessa suunnitelman hiominen jää pullottamon itsensä tehtäväksi.
--
Yksityiskohtaisempia vastauksia voi lukea aihetta koskevasta kirjallisuudesta. Michael Albertin teoksessa Parecon – Kapitalismin jälkeinen elämä (Sammakko 2004) sekä Robin Hahnelin teoksessa Economic Justice and Democracy – From Competition to Cooperation (Routledge 2005) on kattavat osiot, joissa käsitellään osallisuustalouden instituutioita kohtaan esitettyä kritiikkiä.
Tekisivätkö osallisuustaloudessa kaikki töitä? Eikö tämä vaatisi väkivaltakoneiston, sillä aina on ihmisiä, jotka eivät halua tehdä töitä?
Osallisuustalouden visiossa ehdotetaan, että kaikki työkykyiset tekisivät töitä. Töihin kykenemättömistä ihmisistä pidettäisiin puolestaan huolta julkisin varoin.
Vaikka oletettaisiinkin, että on merkittävä määrä ihmisiä, jotka eivät halua osallistua edes mielekkäiden ja yhteisölle tärkeiden töiden toteuttamiseen, niin siinäkin tapauksessa ihmisiä voidaan talouden rakenteilla kannustaa hyödyllisten töiden tekemiseen ilman väkivaltaa. Osallisuustalouden visiossa ehdotetaan useita eri talouden instituutioita, jotka osaltaan kannustavat työn tekemiseen.
Työnjaon perustaksi ehdotetaan tasapainotettuja työkokonaisuuksia, jotka mahdollistaisivat sen, että työ olisi kaikille ihmisille mielekästä (ei vain pienen eliitin tai korkeakoulutetun koordinaattoriluokan etuoikeus). Näin ollen ihmisillä olisi suurempi valinnanvapaus työtehtäviensä suhteen. Voidaan hyvällä syyllä olettaa, että laiskottelijoiden määrä olisi vähäisempi, sillä työ ei olisi läheskään niin vieraannuttavaa ja uuvuttavaa kuin nykyään. Päinvastoin työ voi olla parhaimmillaan tärkeä osa ihmisen kasvua ja luovaa toimintaa. Tätä tunnetta kuvaavat nykyisilläkin työmarkkinoilla monet niistä ihmisistä, jotka ovat onnekseen päässeet kiinnostavaan työhön, jossa he pääsevät hyödyntämään monipuolisesti omia kykyjään. Esimerkiksi lukuisat tiedemiehet, insinöörit ja suunnittelijat saattavat puurtaa omaehtoisten työtehtäviensä parissa vuorokauden ympäri, vaikkei palkka olisikaan tähtitieteellinen.
On myös tärkeää pohtia tarkemmin, mikä ihmisiä motivoi töihin? Viime aikainen tutkimus eri aloilta on osoittanut laaja-alaisesti, kuinka ihmistä motivoi työhön muun muassa työn merkittävyys lähiympäristölle ja mahdollisuus vaikuttaa oman työn toteuttamistapoihin. Ja vaikka ihminen olisikin perinpohjaisen laiska ja itsekäs, osallisuustalouden kannustimet pyrkivät ottamaan tämän huomioon, sillä palkitsemisperusteena on työntekijöiden uutteruus.
Sosiaalinen paine yhteisölle hyödyllisten töiden tekemiseen olisi myös verrattain suurempi kuin nykyään, eikä nykyisen kaltaista työntekijän ja työnantajan alituista jännitettä olisi heikentämässä työmotivaatiota.
Eikö tasapainotetuissa työkokonaisuuksissa ole se vaara, että ihmisistä tehdään "klooneja", kun kerran kaikki tekevät samaa työtä?
On totta, että jos kaikki työntekijät tekisivät samaa työtä, tällainen vaara olisi ilmeinen. Samoin voidaan ajatella, että jos jokainen työntekijä työpaikalla tekisi kaikkia työtehtäviä, siitä seuraisi epäselvyyksiä ja merkittävää tehottomuutta. Tasapainotetuissa työkokonaisuuksissa ei onneksi ehdoteta kumpaakaan näistä skenaarioista.
Tasapainotetun työkokonaisuuden tarkoituksena on pyrkiä takaamaan jokaiselle työntekijälle miellyttävä päätyö, johon sitten sisällytetään ohessa myös hieman ikävämpinä koettuja työtehtäviä. Yksinkertaisesti ilmaistuna työkokonaisuuden raskaus ja epämiellyttävyys pyritään tasoittamaan tietyllä aikavälillä työntekijöiden välillä. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että työntekijä tekisi kaikkia työpaikan työtehtäviä eikä sitä, että kaikkien työkokonaisuudet olisivat samanlaisia.
Miten osallistuvassa suunnittelussa päästäisiin ikinä toteutukseen, jos kaikkien mielipiteet pitää huomioida?
Jos kaikki sopisivat yhdessä kaikista talouden asioista, ei toteutukseen luultavasti ikinä päästäisikään! Osallistuvassa suunnittelussa jokainen kuluttaja tekisi vain oman ehdotuksensa ja hän on myöskin ainoa taho, joka ylipäätään pystyy hiomaan omaa suunnitelmaansa. Alueen yhdistykset ilmoittavat, onko suunnitelma mahdollinen ja vastaako se työntekijän palkkaa. Jos ongelmia ilmenee, tai hinnat muuttuvat ensimmäisen kierroksen aikana merkittävästi, omaa ehdotusta hiotaan hieman lisää.
Sama periaate pätisi työpaikoilla. Esimerkiksi viinipullottamo huolehtisi korkkien ja lasipullojen sekä työvoiman riittävyydestä. Jos pullottamo vaatisi liikaa työvoimaa suhteessa ehdotettuihin tuotoksiin, pullottamon on tehostettava toimintaansa tai muuten panokset menisivät muualle. Muut eivät päsmäröi työpaikan asioihin, paitsi jos suunnitelma kokonaisuudessaan on liian optimistinen. Siinäkin tapauksessa suunnitelman hiominen jää pullottamon itsensä tehtäväksi.
--
Yksityiskohtaisempia vastauksia voi lukea aihetta koskevasta kirjallisuudesta. Michael Albertin teoksessa Parecon – Kapitalismin jälkeinen elämä (Sammakko 2004) sekä Robin Hahnelin teoksessa Economic Justice and Democracy – From Competition to Cooperation (Routledge 2005) on kattavat osiot, joissa käsitellään osallisuustalouden instituutioita kohtaan esitettyä kritiikkiä.