The Atlantic: Rikkaat lahjoittavat vähemmän hyväntekeväisyyteen kuin köyhät
The Atlantic:
The Atlanticin mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Yllättäen todellisuudessa eniten hyväntekeväisyyteen lahjoittavat ne, joilla siihen on vähiten varaa. Vuonna 2011 rikkaimpaan 20 prosenttiin kuuluvat amerikkalaiset lahjoittivat hyväntekeväisyyteen keskimäärin 1,3 prosenttia tuloistaan. Samalla köyhimpään 20 prosenttiin kuuluvat lahjoittivat huomattavasti enemmän - keskimäärin 3,2 prosenttia tuloistaan. Tämä ero korostuu huomattavasti, kun otetaan huomioon, että suurin osa köyhemmistä amerikkalaisista ei voi rikkaampien tavoin vähentää näitä lahjoituksia verotuksessa.
Artikkelin mukaan tutkijat ovat selittäneet tätä eroa sillä, että pienituloisemmat olisivat sisäsyntyisesti anteliaampia tai taipuvaisempia sosiaaliseen käyttäytymiseen. Rikkaammat taas olisivat vähemmän anteliaita, ja pyrkimys kasvattaa henkilökohtaista varallisuutta olisi ristiriidassa muiden rahallisen avustamisen kanssa. Berkeleyn yliopiston tutkija Paul Piff havaitsi tutkimuksissaan selkeän yhteyden varallisuuden ja epäeettisen käyttäytymisen välillä. Vaikkei raha itsessään saa Piff:n mukaan ihmisiä käyttäytymään tietyllä tavalla, rikkaat kuitenkin todennäköisemmin asettavat oman etunsa muiden etujen edelle. Tutkiessaan eri yhteiskuntaluokkien anteliaisuutta on Piff havainnut alempiin yhteiskuntaluokkiin itsensä samaistavien ihmisten olevan säännönmukaisesti ylempiluokkaisia anteliaampia. Kuitenkin, jos ylempien yhteiskuntaluokkien osallistujissa nostatettiin pintaan myötätunnon kokemusta, tuli heistä lähes yhtä anteliaita kuin alempien yhteiskuntaluokkien edustajistakin.
Havainto muiden tarpeille altistumisen vaikutuksista myötätuntoon ja anteliaisuuteen saa The Atlanticin mukaan tukea myös muista tutkimuksista. The Chronicle of Philantropyn hiljattain tekemässä tutkimuksessa selvitettiin eri alueilla asuvien amerikkalaisten hyväntekeväisyyteen lahjottamista. Tutkimusten tulokset tukivat aiempia havaintoja siitä, että köyhempien asuinalueiden asukkaat lahjoittivat enemmän hyväntekeväisyyteen kuin rikkaat. Tutkimuksissa selvisi kuitenkin myös, että rikkaiden kotitalouksien välillä oli eroja riippuen siitä, asuivatko ne rikkailla vai köyhemmillä alueilla. Rikkaiden asuinalueilla asuvat perheet lahjoittivat hyväntekeväisyyteen vähemmän kuin sellaisilla alueilla asuvat, joissa asuu eri sosiaaliluokkiin kuuluvia kotitalouksia. Tämän perusteella muiden tarpeille altistuminen vaikuttaisi merkittävästi ihmisten anteliaisuuteen.
Rikkaampien ja köyhempien välillä on eroja myös suhteessa lahjoitusten kohteisiin. Köyhemmät lahjoittavat yleensä uskonnollisille ja sosiaalipalveluja tarjoaville järjestöille, kun taas rikkaammat tukevat yliopistoja, taiteita ja museoita. Vuoden 2012 viidestäkymmenestä suurimmasta lahjoituksesta 34 meni lähinnä yläluokkaisille tarkoitetuille yliopistoille ja yhdeksän erilaisille museoille ja taidejärjestöille. Yksikään näistä suurista lahjoituksista ei kohdistunut hyväntekeväisyysjärjestöille, joiden tavoitteena on auttaa köyhiä ja osattomia.
The Atlanticin artikkelin mukaan Yhdysvaltojen hyväntekeväisyysjärestelmää ja siihen liittyvää verotusta pohjustaa ajatus siitä, että yksilöt ovat valtiota parempia päättämään resurssien kohdistamisesta sosiaalisiin investointeihin. Yhdysvallat eroaa tässä muista maista, joissa verotus on kovempaa, sosiaaliset turvaverkot kattavampia ja hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen on vähäisempää. Yksilöiden osallistumisen pohjalta rakentuva vapaaehtois- ja hyväntekeväisyysverkosto on ihailtava ja tavoiteltava, mutta tutkimustiedon pohjalta on selvää, että yksityisiin lahjoituksiin perustuva hyväntekeväisyysjärjestelmä markkinatalouden tunnettujen ongelmakohtien paikkaajana on pohjimmiltaan regressiivinen, eli suurin osa varoista kohdistuu rikkaampien tarpeisiin. Tästä johtuen se ei kuitenkaan loppujen lopuksi riitä vastaamaan kestävästi taloudellisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin, tai kaikkein heikoimpien tarpeisiin ja heidän asemansa parantamiseen.
One of the most surprising, and perhaps confounding, facts of charity in America is that the people who can least afford to give are the ones who donate the greatest percentage of their income. In 2011, the wealthiest Americans—those with earnings in the top 20 percent—contributed on average 1.3 percent of their income to charity. By comparison, Americans at the base of the income pyramid—those in the bottom 20 percent—donated 3.2 percent of their income.The Atlanticin artikkelissa tarkastellaan köyhempien ja rikkaampien amerikkalaisten lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Julkisuudessa suurta huomiota saavat usein yliopistoille tai museoille kohdistuvat miljoonissa dollareissa mitattavat lahjoitukset. Artikkelin mukaan varakkaiden lahjoittajien mukaan nimetyt stadionit, konserttisalit ja yliopistorakennukset sekä rikkaiden sukujen historiat kertovat amerikkalaisesta hyväntekeväisyydestä tarinaa näiden lahjoittajien mittavana anteliaisuutena.
(...) Wealth affects not only how much money is given but to whom it is given. The poor tend to give to religious organizations and social-service charities, while the wealthy prefer to support colleges and universities, arts organizations, and museums. (...) Not a single one of [the 50 largest individual gifts to public charities in 2012] went to a social-service organization or to a charity that principally serves the poor and the dispossessed.
The Atlanticin mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Yllättäen todellisuudessa eniten hyväntekeväisyyteen lahjoittavat ne, joilla siihen on vähiten varaa. Vuonna 2011 rikkaimpaan 20 prosenttiin kuuluvat amerikkalaiset lahjoittivat hyväntekeväisyyteen keskimäärin 1,3 prosenttia tuloistaan. Samalla köyhimpään 20 prosenttiin kuuluvat lahjoittivat huomattavasti enemmän - keskimäärin 3,2 prosenttia tuloistaan. Tämä ero korostuu huomattavasti, kun otetaan huomioon, että suurin osa köyhemmistä amerikkalaisista ei voi rikkaampien tavoin vähentää näitä lahjoituksia verotuksessa.
Artikkelin mukaan tutkijat ovat selittäneet tätä eroa sillä, että pienituloisemmat olisivat sisäsyntyisesti anteliaampia tai taipuvaisempia sosiaaliseen käyttäytymiseen. Rikkaammat taas olisivat vähemmän anteliaita, ja pyrkimys kasvattaa henkilökohtaista varallisuutta olisi ristiriidassa muiden rahallisen avustamisen kanssa. Berkeleyn yliopiston tutkija Paul Piff havaitsi tutkimuksissaan selkeän yhteyden varallisuuden ja epäeettisen käyttäytymisen välillä. Vaikkei raha itsessään saa Piff:n mukaan ihmisiä käyttäytymään tietyllä tavalla, rikkaat kuitenkin todennäköisemmin asettavat oman etunsa muiden etujen edelle. Tutkiessaan eri yhteiskuntaluokkien anteliaisuutta on Piff havainnut alempiin yhteiskuntaluokkiin itsensä samaistavien ihmisten olevan säännönmukaisesti ylempiluokkaisia anteliaampia. Kuitenkin, jos ylempien yhteiskuntaluokkien osallistujissa nostatettiin pintaan myötätunnon kokemusta, tuli heistä lähes yhtä anteliaita kuin alempien yhteiskuntaluokkien edustajistakin.
Havainto muiden tarpeille altistumisen vaikutuksista myötätuntoon ja anteliaisuuteen saa The Atlanticin mukaan tukea myös muista tutkimuksista. The Chronicle of Philantropyn hiljattain tekemässä tutkimuksessa selvitettiin eri alueilla asuvien amerikkalaisten hyväntekeväisyyteen lahjottamista. Tutkimusten tulokset tukivat aiempia havaintoja siitä, että köyhempien asuinalueiden asukkaat lahjoittivat enemmän hyväntekeväisyyteen kuin rikkaat. Tutkimuksissa selvisi kuitenkin myös, että rikkaiden kotitalouksien välillä oli eroja riippuen siitä, asuivatko ne rikkailla vai köyhemmillä alueilla. Rikkaiden asuinalueilla asuvat perheet lahjoittivat hyväntekeväisyyteen vähemmän kuin sellaisilla alueilla asuvat, joissa asuu eri sosiaaliluokkiin kuuluvia kotitalouksia. Tämän perusteella muiden tarpeille altistuminen vaikuttaisi merkittävästi ihmisten anteliaisuuteen.
Rikkaampien ja köyhempien välillä on eroja myös suhteessa lahjoitusten kohteisiin. Köyhemmät lahjoittavat yleensä uskonnollisille ja sosiaalipalveluja tarjoaville järjestöille, kun taas rikkaammat tukevat yliopistoja, taiteita ja museoita. Vuoden 2012 viidestäkymmenestä suurimmasta lahjoituksesta 34 meni lähinnä yläluokkaisille tarkoitetuille yliopistoille ja yhdeksän erilaisille museoille ja taidejärjestöille. Yksikään näistä suurista lahjoituksista ei kohdistunut hyväntekeväisyysjärjestöille, joiden tavoitteena on auttaa köyhiä ja osattomia.
The Atlanticin artikkelin mukaan Yhdysvaltojen hyväntekeväisyysjärestelmää ja siihen liittyvää verotusta pohjustaa ajatus siitä, että yksilöt ovat valtiota parempia päättämään resurssien kohdistamisesta sosiaalisiin investointeihin. Yhdysvallat eroaa tässä muista maista, joissa verotus on kovempaa, sosiaaliset turvaverkot kattavampia ja hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen on vähäisempää. Yksilöiden osallistumisen pohjalta rakentuva vapaaehtois- ja hyväntekeväisyysverkosto on ihailtava ja tavoiteltava, mutta tutkimustiedon pohjalta on selvää, että yksityisiin lahjoituksiin perustuva hyväntekeväisyysjärjestelmä markkinatalouden tunnettujen ongelmakohtien paikkaajana on pohjimmiltaan regressiivinen, eli suurin osa varoista kohdistuu rikkaampien tarpeisiin. Tästä johtuen se ei kuitenkaan loppujen lopuksi riitä vastaamaan kestävästi taloudellisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin, tai kaikkein heikoimpien tarpeisiin ja heidän asemansa parantamiseen.