Vuoden lopussa

Parecon Finland perustettiin lokakuussa 2010. Ensimmäinen julkinen tilaisuutemme pidettiin tammikuussa vuonna 2011 Vallilan kirjastossa otsikolla “Talouden myytit ja harhakäsitykset”.

Parecon Finland aloitti toimintansa esittelemällä ja ajamalla osallisuustalouden mallia demokraattiseksi talousjärjestelmäksi. Peruskirjamme mukaan Parecon Finlandin toiminta keskittyy taloutta ja päätöksentekoa koskevan yhteiskunnallisen keskustelun edistämiseen.

IMG_7332.jpg

Kymmenen vuoden ajan olemme antaneet oman panoksemme nykyisen yhteiskunta- ja talousjärjestelmämme historian ja nykytilanteen paremman ymmärryksen edistämiseksi. Vuoden 2020 poikkeuksellisen pandemiatilanteen aikana Parecon Finland on jatkanut työtä luonnon kestävyyttä kunnioittavan, demokraattisen talouden puolesta.

Maaliskuun alussa Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen luennoivat Uppsalan yliopiston CEMUS-tutkimusyksikön kestävän kehityksen kurssilla demokratiasta taloudessa sekä osallisuustalouden esimerkistä.

Pandemiatilanteen syvenemisen keskellä julkaisimme keväällä sivuillamme Hyvinvointivaltion vastaisku -kirjan vapaasti luettavana versiona kokonaisuudessaan. 

Koronapandemiaan liittyen Joona-Hermanni Mäkinen kirjoitti keväällä laajasti luetun Yle-kolumnin hyvinvointivaltion ja ympäristönsuojelun tärkeydestä niin pandemian kuin erityisesti ilmastonmuutoksen tuhojen torjumisessa.

Vuoden aikana emme voineet järjestää tavanomaisia keskustelutilaisuuksia, ja Parecon Finlandin kymmenvuotista työtä kokoava avoin vuosikokous siirretään vuoteen 2021. Useita luentoja ja keskustelutilaisuuksia on kuitenkin järjestetty videoyhteyksien välityksellä.

Syksyn alussa Antti Jauhiainen osallistui A-ryhmän järjestämään keskustelutilaisuuteen vaihtoehdoista kapitalismille, jossa Jauhiainen väitteli kansanedustaja Anna Kontulan ja aktivisti Antti Rautiaisen kanssa kommunismin haitallisuudesta ja demokratian hyödyllisyydestä suuntaviivana taloudelle.

Parecon Finland ja Vapaus valita toisin ry järjestivät lokakuussa keskustelutilaisuuden talouden demokraattisesta suunnittelusta. Antti Jauhiainen piti tilaisuuden alustuksen, jonka pohjalta aiheesta keskustelivat Jauhiaisen kanssa SAK:n elinkeinopäällikkö Lauri Muranen, Elinkeinoelämän keskusliiton ekonomisti Mikko Kiesiläinen sekä Vapaus valita toisin ry:n puheenjohtaja, vuosina 1995-1997 toisena valtiovarainministerinä toiminut VTT Arja Alho. Koko keskustelun voi katsoa alta.

Marraskuussa Joona-Hermanni Mäkinen keskusteli tietokirjailija Veikka Lahtisen kanssa vallasta ja taloudesta osana Turun yliopiston Valtailta keskustelusarjaa. Keskustelussa käsiteltiin myös Parecon Finlandin työtä ja osallisuustaloutta, ja tämäkin videoitu keskustelu on katsottavissa taltioituna ohessa.

Aivan loppuvuodesta Antti Jauhiainen piti lisäksi päättävän puheenvuoron Humanistiliiton demokratiaa käsitelleessä Demokratia 2020 seminaarissa Helsingissä. Jauhiainen kokosi puheenvuorossaan miten demokratia on maailmassa huolestuttavan vähäistä ja nykymuotoinen Suomessakin käytössä oleva pääosin parlamentaarinen demokratia on vasta hyvin alkeellinen muoto yhteisestä, osallistavasta päätöksenteosta. Jauhiainen peräänkuulutti kunnianhimoista ja kauaskatseista uudelleenajattelua siitä, miten demokratiaa voidaan edistää ja miten kalliiksi demokratian edistämisestä luopuminen on tullut ja tulee olemaan.

Joulukuussa 2020 julkaistiin myös Ydin-lehdessä Jauhiaisen artikkeli Demokratia on avain parempaan talouteen. Teksti käsitteli demokratian merkitystä toimivan talouden kulmakivenä, ja esitteli osallisuustalouden varteenotettavaa esimerkkiä vaihtoehtona paremmasta talousjärjestelmästä.

Vapaaehtoistyö on kivijalkamme

Parecon Finlandin työ on aina nojannut vapaaehtoistyöhön. Teemme järjestötyötä maksutta palkkatyön ja muiden velvollisuuksiemme ohella. Voimme kiitollisina todeta, että työtä ei ole tarvinnut tehdä yksin. Olemme kiitollisia kaikesta saamastamme avusta.

Parecon Finland jatkaa toisella vuosikymmenellään työtä vapaan, turvallisen ja kestävän yhteiskunnan eteen. Koronapandemian talousvaikutukset tulevat olemaan ennennäkemättömän vaikeat, ja pandemiasta kärsineet ihmiset tarvitsevat tukea pitkään. Näiden ongelmien lisäksi on välttämätöntä tunnustaa kansainvälinen kyvyttömyys politiikassa ja taloudessa torjua ilmastonmuutosta. 

Vuosikymmenten ajan planeetan johtavat asiantuntijat, ilmastonmuutoksesta eniten kärsivät yritykset ja luonnontuhojen keskellä elävät usein hyvin vähävaraiset ihmiset sekä muut ongelmasta huolestuneiden verkostot ovat kautta maailman tehneet ilmastonmuutoksen kasvavat tuhot selväksi. 

Ilmastonmuutokseen vastaamisen on siirryttävä aivan uudelle tasolle pian, muuten järjestäytyneet yhteiskunnat kaikkialla ovat hyvin uhatussa asemassa tämän vuosisadan kasvavien vaikeuksien aikana. 

Nämä ongelmat eivät missään nimessä rajoitu vain talouteen, kuten olemme Parecon Finlandissa aina tuoneet esille. Ilman markkinarakenteiden ongelmien suoraselkäistä tunnustamista on kuitenkaan mahdotonta luoda kestävää pohjaa ympäristön monimuotoisuutta ja ihmisten vapaata yhteistyötä kunnioittavalle globaalille taloudelle. Tällä saralla Parecon Finland jatkaa työtään myös alkavalla vuosikymmenellämme.

IMG_0401.JPG

Vuonna 2020 Parecon Finland tuki Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry:n ja Finnwatchin toimintaa.