Maailma.net: Yksityinen raha hämmentää maailman sotesoppaa

maailma.net:

Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyö terveydenhuollossa ei kestä kriittistä tarkastelua. Malli vaarantaa YK:n kehitystavoitteiden keskeiset periaatteet, kirjoittavat taloustieteilijät Jomo Kwame Sundaram ja Anis Chowdhury.
[…]
Terveydenhuollon PPP-järjestelyjen (public private partnership) väitetyt hyödyt eivät kestä kriittistä tarkastelua. Politiikan välineenä ne ovat huono vaihtoehto, jolla yritetään paikata infrastruktuurin puutteita kireässä taloustilanteessa. Kuluja siirretään budjetin ulkopuolelle kuluttajien, veronmaksajien ja tulevien sukupolvien maksettaviksi.
PPP-ratkaisuja ohjaavat yleensä poliittiset valinnat taloudellisen harkinnan sijasta. Niihin sisältyvät velat ja riskit ovat yleensä korkeampia kuin valtion normaalissa lainanotossa ja hankinnoissa. Luovuutta on hankkeissa vähän mutta korkeita maksuja senkin edestä. Kun kustannukset karkaavat käsistä, se kostautuu kansalaisille palvelujen heikkenemisenä.
Kehitysmaiden terveydenhuollon PPP-hankkeissa on havaittu lukuisia heikkouksia: kilpailu rahoista muiden terveyshankkeiden kanssa, tehottomuutta ja resurssien tuhlausta, kustannukset ja hyödyt eivät vastaa toisiaan ja hyödyt korjaa yksityinen osapuoli, yhteensopimattomuus kansallisen terveysstrategian kanssa, valtion heikko neuvotteluasema suhteessa rikkaista maista tuleviin suuriin lääke- ja terveysyrityksiin.

Markkinatalouden ratkaisut eivät toimi terveydenhuollossa, kirjoittavat taloustieteilijät Jomo Kwame Sundaram ja Anis Chowdhury. Kuluja siirretään muiden maksettavaksi, ja korkeat maksut tarkoittavat usein heikompia palveluita. Lisäksi kehittämistä ohjaa kuluttajien maksukyvyt ja –halukkuus, ei ihmisten tarve.

Markkinaratkaisut sopivat huonosti terveydenhuoltoon, koska ne tuovat järjestelmään tehottomuutta ja epäterveitä kannustimia. Kaupankäynti terveydellä ei ole ongelmatonta – päinvastoin.

Lue myös

Markkinatalouden ratkaisut eivät toimi – myöskään eläkejärjestelmissä

Työeläke-lehti:

Ruotsin eläkeviranomaisen Pensionsmyndighetenin mukaan yhteensä toista sataa miljoonaa euroa eläkesäästäjien rahaa on huijattu poikkeuksellisen häikäilemättömillä keinoilla
[…]
Kun Ruotsin rahastoeläkkeet avattiin kilpailulle vuonna 2000, pandoran lipas aukesi.
[…]
Samalla järjestelmän aktiivisesta valvonnasta tuli mahdotonta, eikä se lainsäädännön mukaan aina edes kuulu viranomaisille.

Ruotsissa tehty eläkeuudistus, joka avasi osan eläkejärjestelmästä markkinoille, on osoittautunut kalliiksi virheeksi. Eläkeuudistuksen jälkeen toista sataa miljoonaa euroa eläkesäästäjien rahaa on huijattu, minkä seurauksena valvontaa on jouduttu tiukentamaan. Markkinoiden rakenteellisia ongelmia onkin lähdetty korjaamaan lisääntyvän valvonnan sekä uuden, 30 kohdan ohjelman keinoin.

Selvää kuitenkin on, että “valinnanvapaus” ja markkinatalouden ratkaisut ovat käyneet kalliiksi ruotsalaisille eläkeläisille.

Lue myös:

 

Tärkeimmät lääkkeet voitaisiin saada köyhissä maissa alle eurolla per henki

maailma.net:

Tärkeimpien lääkkeiden toimittaminen kaikille kehitysmaissa voisi maksaa niinkin vähän kuin vain 1–2 dollaria, eli 0,9–1,8 euroa per henki kuukaudessa, summaa 21 lääketieteen alan asiantuntijasta koostuva komitea.
Lääketieteen lehti The Lancetin alla toimivan komitean tuoreen raportin mukaan tällä hetkellä tavoitteesta ollaan kaukana. Yksi viidestä maailman maasta käyttää lääkkeisiin vähemmän kuin pitäisi. Toisaalta samaan aikaan maailma yhteensä käyttää lääkkeisiin ainakin kahdeksan kertaa enemmän kuin olisi välttämätöntä, mikä viestii valtavasta epätasa-arvosta sekä rahoituksen ja hallinnon tehottomuudesta, komitea kritisoi.

Nykyisen lääketuotannon tehottomuus kertoo karua kieltään myös markkinoiden rakenteellisesta tehottomuudesta.

Keskeinen markkinatalouden periaate on ns. ääni per euro -periaate. Tämän periaatteen mukaan jokaisella on mahdollisuuksia vaikuttaa tuotantopäätöksiin siinä määrin, kun hänellä on käytössään euroja. Tästä syystä markkinat kohdentavat resursseja sekä tuottavat tavaroita ja palveluja maksukykyisille ostajille.

Markkinoilla ostajat ilmaisevat tarpeidensa ja halujensa voimakkuuden äänestyslipukkeilla, joita jokaisella on varallisuutensa mukaisesti. Näin rikkaammat pääsevät ilmaisemaan halunsa voimakkuuden moninkertaisena köyhempiin verrattuna, joten heidän tarpeensa tulevat paremmin huomioiduksi.

Markkinatalouden rakenteellinen ongelma onkin siinä, ettei se pysty ottamaan huomioon ihmisten kuluttamistarpeita yhteiskunnallisesti tehokkaasti, inhimillisesti tai tasa-arvoisesti, vaan rikkaampien toissijaisiin tarpeisiin vastataan köyhempien perutavanlaatuisempien tarpeiden sijaan.

Lisäksi markkinoilla on erittäin vaikeaa, jollei mahdotonta, ilmaista julkisen kulutuksen tarpeita.  

Yhteiskuntien taloudelliselle ja tiedolliselle edistykselle olisikin elintärkeää, että katse suunnattaisiin epäonnistuneista markkinaratkaisuista uudenlaisiin osallistavampiin ja tasa-arvoisempiin rakenteisiin.

Lue myös:

Markkinoiden tehottomuus käy suomalaisten terveydelle ja kukkarolle

YLE:

Kilpailu kasvattaa mainontaan, sopimiseen, seurantaan ja erimielisyyksien ratkontaan liittyviä kustannuksia. Harvardin yliopiston tutkimusten mukaan tällaisten niin sanottujen transaktiokustannusten osuus voi kasvaa jopa 30 prosenttiin terveyssektorin kustannuksista. Arviolta ne voisivat Suomessa olla 15–20 prosenttia. Suomessa näistä kuluista ei ole totuttu puhumaan, koska niiden merkitys ei ole ollut kovin suuri, koska hallitsevana on ollut julkiset palvelut.

Hallituksen sote-uudistuksesta paistaa luja markkinausko. Usko siihen, että eri tuottajien markkinakilpailu parantaa laatua ja ainakin jollain aikavälillä pienentää kustannuksia. Valitettavasti ihmisten terveys ja markkinatalouden lainalaisuudet eivät kuitenkaan sovi yhteen - eivät edes perinteisin markkinatalouden mittarein.

Iso osa markkinatalouden rakenteellista tehottomuutta on markkinabyrokratia, jota voi kuvata myös transaktiokustannusten käsitteellä. Tärkeämpää kuin oikea käsite on ymmärtää, mistä siinä on kyse: talouden toiminnasta, joka ei perustu itse hyvinvointia luovaan työhön - kuten hoitajan läsnäoloon vanhuksen kanssa - vaan työhön, joka ei itsessään tuo hyvinvointia: mainoskampanjoiden suunnitteluun, sopimuksen viilaamiseen kymmenettä kertaa tai hankintalain porsaanreikien etsimiseen.

Valinnanvapaus, monituottajamalli ja yhtiöittämisvelvoite vaarantavat asiakaslähtöisen palvelujen yhdistämisen. Ketkä pitävät huolta siitä, että asiakas ei tipu eri yhtiöiden ja palveluntuottajien väliin niin, että hoitoketju katkeaa? Minkälainen palveluohjaajien armeija tarvitaan? Monituottajamalli vaatii maakunnalta osaamista, josta ei ole aiempaa kokemusta.
Maakunnan lisäksi myös maakunnan palvelulaitoksilla ja muilla palveluntuottajilla olisi vastuuta siinä, ettei palveluketju katkea. Selviävätkö työnjaot ja niihin tarvittavat voimavarat eri osapuolille käytännössä? Vai käykö niin, että tosiasiassa vastuu ei kuulu kenellekään?

Sote-uudistuksessa julkiselle vallalle on jäämässä rooli, jossa sen pitää kyetä kokoamaan markkinatoimijoiden kesken katkeamattomia ja kokonaisvaltaisia palveluketjuja. Jää kuitenkin epäselväksi, mitkä julkisen sektorin mahdollisuudet tähän toimintaan on. Usean toimijan pirstaleinen pelikenttä päällekkäisine palveluineen on myös vaikeasti hahmotettava, ja julkiselle vallalle jää valtava rooli.

Voisi jopa sanoa, että mahdoton rooli.

Merkittävin ongelma onkin siinä, että markkinatoimijoiden kannustimena ei ole tuottaa mahdollisimman hyvää, kokonaisvaltaista ja ennaltaehkäisevää hoitoa. Markkinatoimija - siis sote-palveluja tarjoava yritys - pyrkii maksimoimaan omaa etuaan. Usein tämä tarkoittaa kustannusten ja vaikeiden asiakkaiden vierittämistä muille, maksukykyisille ylihoidon tarjoamista, ja osaoptimointia järjestelmän kokonaisedun ja kansalaisen tarpeista piittaamatta.

Tavallisen kaduntallaajan näkökulmasta järjestelmästä tulee entistä vaikeaselkoisempi, mutta siitä pitää maksaa entistä enemmän. 

Markkinoiden rakenteellisten - ja hyvin tiedossa olevien - ongelmien kieltäminen uhkaakin käydä suomalaisten terveydelle ja kukkarolle.

Lue myös:

Vanhempien sosioekonominen asema vaikuttaa lapsen tulotasoon läpi elämän

Helsingin Sanomat:

Vanhempien sosioekonominen asema periytyy lapsille etenkin silloin, kun vanhemmat sijoittuvat selvästi pieni- tai suurituloisiin. Tämän johtopäätöksen tekee Outi Sirniö tuoreessa sosiologian väitöstutkimuksessaan, joka tarkistetaan Helsingin yliopistossa perjantaina.
Tutkimuksen mukaan perheen materiaaliset, sosiaaliset ja kulttuuriset toimintamahdollisuudet ja toimintaolosuhteet ennustavat lapsen asemaa.
[…]
Perhetaustalla on merkitystä niin lapsuudessa kuin aikuisuudessakin. Suurituloinen perhetausta suojelee tutkimuksen mukaan tulevaisuudessa pienituloisuudelta, johon liittyy matala koulutus ja työttömyys.
[…]
Tulevaisuudessa sosioekonomisen aseman periytymiseen ei ole odotettavissa suuria muutoksia, sillä periytyminen on Sirniön mukaan pysyvä ilmiö.

Oikeudenmukaisessa ja tehokkaassa taloudessa ihmisen sosioekonominen tausta määrittää vähän, jos ollenkaan, ihmisten tulotasoa. Oikeudenmukaisessa talousjärjestelmässä kaikilla on samat mahdollisuudet tavoitella korkeita tuloja, ja tulot määrytyvät ahkeruuden, ei vanhempien mukaan.

Tasa-arvoinen talous on myös tehokas, koska se valjastaa ahkerimmat ja viisaimmat työskentelemään yhteisen hyvän eteen. Toimiva talous perustuukin ahkeruudesta palkitsemiseen ja tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin.

Lue myös:

 

 

 

Väitös: Markkinaperustaisilla keinoilla ei ratkaista ympäristöongelmia

Väitöstiedote, Itä-Suomen yliopisto:

Taloustieteellä on keskeinen asema luonnonvarojen ja ekosysteemipalvelujen hallinnan kehittämisessä. Taloustutkijat ehdottavatkin ympäristöongelmien ratkaisemiseksi usein markkinaperustaisia politiikkakeinoja. Myös ekologisia ongelmia on yritetty ratkaista yhdistämällä ekosysteemipalveluja joko todellisiin tai kuvitteellisiin markkinoihin. Tällöin niitä arvotetaan rahalla tai niihin kehotetaan luomaan yksityisiä omistusoikeuksia. Lisäksi ekosysteemipalvelujen hallintaan ehdotetaan usein ekosysteemipalvelumaksuja.
Taloustieteiden maisteri Arto Naskali arvioi markkinaperusteista lähestymistapaa kriittisesti Itä-Suomen yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa. Hän osoittaa, että institutionaalinen ekologinen taloustiede yhdessä täydentävien lähestymistapojen kanssa tarjoaa ympäristöhallintaan tuoreita näkökulmia. Dynaamiset ja monimutkaiset sosioekologiset järjestelmät vaativat hallintastrategioita, joilla ei yritetä kontrolloida yhden luonnonvaran optimaalista tuotantoa vakaiksi oletetuissa olosuhteissa.
[…]
Naskalin väitöstutkimus avaa uutta näkökulmaa niin sanottuun vihreään talouteen, jonka ratkaisut perustuvat edelleen perinteisiin talousmalleihin. Naskalin mukaan vihreää taloutta on kuitenkin vaikeaa arvioida ja hahmottaa ilman vihreää taloustiedettä. Tällaisen taloustieteen valtavirrasta poikkeavan ekologisen taloustieteen tulisi olla rajatusti moniarvoista sekä tieteidenvälistä ja sen tulisi pohjautua ekologiseen etiikkaan.
Naskalin mukaan tarvitaankin uudenlaista filosofista suhtautumista. Huomiota tulisi kiinnittää muun muassa avointen systeemien ontologiaan ja ekologiseen etiikkaan sekä oikeudenmukaisuuteen. Samalla kun pyritään kytkeytymään irti kielteisistä ympäristövaikutuksista ja kehitetään biomateriaaleja, tulisi edistää myös ihmisten moraalista kasvua niin suhteessa kanssaihmisiin, muihin lajeihin, tuleviin sukupolviin kuin ekosysteemiseen yhteisöön. Naskali korostaa, etteivät ekologinen taloustiede ja uusklassinen ympäristötaloustiede voi sulautua toisiinsa, koska niiden välillä on merkittäviä ideologisia ja metodologisia eroja.

Talouden tarkasteleminen yksipuolisesti markkinamittarein ja –käsittein ei mahdollista ympäristöongelmien ratkaisemista. Tähän lopputulokseen on päätynyt väitöskirjassaan taloustieteilijä Arto Naskali. Naskali peräänkuuluttaa uudenlaista taloustieteellistä lähestymistapaa, koska hänen mukaansa ekologisella taloustieteellä ja nykyisin vallalla oleva uusklassisella ympäristötaloustieteellä on perustavanlaatuisia eroja.

Ympäristön huomioonottamiseksi tarvitaankin uudenlaisia käsitteitä ja paremmin tosimaailman reunaehdot tunnistavia talousteorioita.

Viime kädessä on muistettava, että markkinatalouden ratkaisut eivät ole yhteensopivia luonnonsuojelun kanssa. Perinteiset talousmallit ovat osoittautuneet riittämättömiksi esimerkiksi ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä. Ympäristölle erittäin haitallisista oheishaitoista puhutaan tällä hetkellä vallitsevan uusklassisen taloustieteen parissa marginaalisena ilmiönä, niin kutsuttuina ulkoisvaikutuksina. Todellisuudessa esimerkiksi ilmastoa lämmittävät talouden erilaiset ulkoisvaikutukset ovat osoittautuneet selvästi luultua suuremmiksi. 

Pitkällä aikavälillä tarvitaan markkinoita edistyneempiä talouden työkaluja, jotka vievät kohti tasa-arvoisempaa ja demokraattisempaa taloutta. Lähitulevaisuudessa kauaskatseisen kehitystyön ohella on pyrittävä paikkaamaan nykyisen markkinatalouden keskeisimpiä ongelmakohtia, jotta mielekäs elämä maapallolla saadaan turvattua. 

Lue myös:

Professori: Suomessa ei työvoiman tarjontaongelmaa

Professori Pertti Haaparanta Akateemisessa talousblogissa:

Suomen taloudessa ei ole suhdanteista riippumatonta työvoiman tarjonnan supistumisen aiheuttamaa rakenneongelmaa, vaan työvoiman tarjonnan väheneminen on seurausta työvoiman kysynnän alenemisesta.

Professori Pertti Haaparanta kritisoi suomalaisessa talouskeskustelussa usein toistettua mantraa Suomen työvoiman tarjonnan ongelmista. Haaparannan mukaan työvoiman tarjonnan vähenemisen takana onkin työvoiman kysynnän puute.

Yleisesti toistettujen hokemien sijaan katse talouden uudistuksissa olisikin suunnattava julkisen ja vihreän infrastruktuurin luomiseen, joka auttaisi työpaikkojen luomisessa ja ekologisempaan talouteen siirtymistä.

Lue myös:

Kauppalehti: Rikkaat perijät viittaavat kintaalla työnteolle

Kauppalehti:

Moni rikkaasta perheestä tuleva nuori aikuinen on todennut, että työnteko ei kiinnosta pätkääkään.

[…]

Kalifornian Berkeleyn yliopiston professori Robert Reich on huolissaan kehityksestä ja sen yhteiskunnallisista vaikutuksista.

[…] Yhdysvalloissa köyhät tekevät monesti kahta tai useampaa työtä. Rikkaiden lapset sen sijaan nauttivat perheidensä rahoista. Ja näiden vapaamatkustajien määrä on kasvussa.

Ilmiötä selittää Reichin mukaan se, että nuorta sukupolvea odottaa historian muhkeimmat perinnöt.

”Heidän ainoana tehtävänään on ollut syntyä oikeaan perheeseen”, Reich kirjoittaa.

[…]

Reichin mukaan ilmiö on vaaraksi myös demokratialle, koska dynastinen varallisuus tuo mukanaan väistämättä aina myös poliittista vaikutusvaltaa.

Reich ehdottaa lääkkeeksi erilaisia veroja perittävälle omaisuudelle ja varallisuudelle.

”Meidän ei tarvitse seurata sivusta, kun kilpailuyhteiskuntamme muuttuu aristokratiaksi, ja dynastinen (peritty) varallisuus alleviivaa demokratiaamme. Meidän on ryhdyttävä toimiin – ennen kuin on liian myöhäistä”, hän toteaa.

Perintöjen rooli yksilöiden varallisuuden lähteenä on sitä ongelmallisempi, mitä voimakkaampi merkitys perinnöillä on. On selvää, että perinnöt palkitsevat ihmisiä asioista, joihin he eivät voi itse vaikuttaa. Huomattavasti erisuuruiset perinnöt vaikuttavat lopulta myös ihmisten taloudellisiin lähtökohtiin ja voivat osaltaan rapauttaa demokratian perusperiaatteiden toimivuutta. 

Lue myös:

 

 

Tutkimus: Joka kolmas britti elää ala-arvoisissa olosuhteissa

Helsingin Sanomat:

Niiden kotitalouksien määrä, jotka eivät yllä vähimmäisiin elintasovaatimuksiin, on kaksinkertaistunut viimeisinä 30 vuonna, selviää Bristolin yliopiston tuoreesta tutkimuksesta.

[...]

Tutkimuksen mukaan 33 prosenttia kotitalouksista elää tällä hetkellä ala-arvoisissa olosuhteissa. Tämä määritellään esimerkiksi kansalaisten kykenemättömyytenä ruokkia ja vaatettaa itsensä ja lapsensa, sekä lämmittää ja vakuuttaa kotinsa. 1980-luvulla vastaava luku oli 14 prosenttia.

Tutkimus esittää myös, että 18 miljoonaa brittiä elää riittämättömissä asuinoloissa ja 12 miljoonaa ei pysty ylläpitämään haluamaansa olennaista sosiaalista elämää, kuten isännöimään vieraita kotonaan.

Yhdellä kolmesta britannialaisesta ei ole varaa kotinsa lämmitykseen ja neljä miljoonaa ihmistä ei tutkimuksen mukaan kykene syömään terveellisesti.

Nykyinen talousjärjestelmämme on toistuvasti kykenemätön vastaamaan valtavan ihmisjoukon perustavanlaatuisiin tarpeisiin, kuten riittävään ravintoon ja kunnolliseen asumiseen. Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen kaltaiset erittäin vauraat maat kärsivät laajoista ongelmista esimerkiksi aliravitsemuksen ja köyhyysloukkojen muodossa. Ongelmien ilmetessä markkinoiden kestämätöntä toimintaa on joudutta korjaamaan erilaisin ratkaisuin. Markkinatalouksien rakenteellisten ongelmien takia historian saatossa onkin synnytetty erilaisia pysyvämpiä hyvinvointirakenteita, jotta tehoton, epätasa-arvoinen ja epäoikeudenmukainen talousjärjestelmä saadaan toimivammaksi. 

Lue myös:

Tietotekniikka-alan suuryrityksillä kartellisopimukset

Mark Ames, Pando Daily:

Confidential internal Google and Apple memos, buried within piles of court dockets and reviewed by PandoDaily, clearly show that what began as a secret cartel agreement between Apple’s Steve Jobs and Google’s Eric Schmidt to illegally fix the labor market for hi-tech workers, expanded within a few years to include companies ranging from Dell, IBM, eBay and Microsoft, to Comcast, Clear Channel, Dreamworks, and London-based public relations behemoth WPP. All told, the combined workforces of the companies involved totals well over a million employees.

Alunperin tammikuussa uutisoitiin Applen ja Googlen paljastuneesta kartellisopimuksesta, jossa yhtiöt lupautuivat olla kilpailematta toistensa työntekijöistä. Tapauksesta käytävä oikeusjuttu on edennyt, ja yhtiöiden toimittamista dokumenteista on ilmennyt, että kyseisen kaltainen kartellisopimus on laajemminkin käytössä alalla. Kaiken kaikkiaan kartellisopimuksiin osallistuneiden yritysten työvoima kattaa yli miljoona työntekijää.

Tapaus on räikeä esimerkki markkinatalouden tehottomuudesta. Kun muutama suuri taloustoimija sopii keskenään palkkakatosta ja työvoiman liikkuvuudesta, modernille taloudelle elintärkeät hintasignaalit vääristyvät merkittävästi.

Työnantajilla on markkinataloudessa merkittävät kannustimet pyrkiä tämän kaltaisiin keinoihin liikevoittojen lisäämiseksi. Tapaus on myös havainnollinen esimerkki siitä, kuinka markkinatalouden kannustimet asettavat ihmisten edut vastakkain – jopa saman yrityksen sisällä.

Koska monilla keskeisillä aloilla kilpailu on korostuneen keskittynyttä, ongelma kasvaa entisestään. Suomessa ongelmaan tulisi kiinnittää erityistä huomiota, koska pienessä maassa kilpailu on erittäin keskittynyttä ja piirit ovat poikkeuksellisen pienet.

Globaalisti kehitys onkin ollut säännönmukaisesti kohti keskittyneempää yritysomistusta. Fuusiotahti ei ole hiipunut, ja tämän johdosta monet globaalit markkinat ovat selvästi heikommin kilpailtuja kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Kehityksen tulisi huolestuttaa innokkaimpia markkinatalouden kannattajiakin, sillä taloustieteissä ymmärretään koulukunnasta riippumatta, että muutaman suuryhtiön oligopoli vähentää markkinakilpailua ja näin ollen heikentää taloudellista tehokkuutta.

Kehitys ei ole täysin uusi ilmiö. Esimerkiksi yhdysvaltalaisten markkinoiden kilpailua tutkineen John Munkirsin mukaan jo vuonna 1980 suurimmasta osasta Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta vastasivat yritykset, jotka toimivat heikon kilpailun markkinoilla. Suuryritysten fuusiot ovat entisestään kiihtyneet 1980-luvusta lähtien. Thom Hartmannin laskelmien mukaan 2000-luvun alussa 1000 suurinta yritystä tuotti suurin piirtein 70 % Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta.

Lue myös: