Keskustelua työelämän kehittämisestä: Mäkisen vastaus Taussille

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen kirjoitti Ylelle kolumnin “Työpaikka on tyrannia”, jossa esitettiin perusteluja työpaikkademokratian puolesta. Aalto-yliopistossa tutkimusavustajana toimiva Thomas Taussi kirjoitti kolumniin vastineen otsikolla “Hierarkioiden vastustaminen on huono itseisarvo”. Joona-Hermanni Mäkisen vastaus alla.

---

Thomas Taussi kirjoitti vastineen viimeiseen kolumniini, joka käsitteli demokraattisia työpaikkoja ("Työpaikka on tyrannia", Yle Uutiset, 7.7.2018). Taussi nosti pääargumenttinsa tekstinsä otsikkoon: “Hierarkioiden vastustaminen on huono itseisarvo”, ja niputti kolumnini osaksi hierarkioita yleisesti vastustavaa “muotia”.

Taussin teksti huokuu puhtaan konservatiivista näkemystä siitä, että asioiden vallitseva tila on erinomainen, ja se tulisi säilyttää. Tekstin varsinainen asiasisältö on pettymys. Taussi haastaa kolumnini sijaan pääasiassa itse keksimäänsä väitettä ja täyttää lopun tekstin kertomalla näkemyksiään kaikenlaisista asioista – perustuslaillisesta demokratiasta, kuluttajien organisaationäkemyksistä ja työnjaon tarpeellisuudesta. 

Huomautin tästä kyseenalaisesta retorisesta kikkailusta jo jokunen aika sitten liittyen toiseen vastineeseen, jota Taussi oli mukana kirjoittamassa. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä käyttämästä samaa olkiukkoa toistamiseen – tällä kertaa koko tekstinsä selkärankana.

Todetaan se siis vielä kerran. En vastusta hierarkioita itseisarvona. Kannatan yksilönvapauksien lisäämistä työpaikalla – jokaisen mahdollisuutta vaikuttaa enemmän omaan työhönsä ja sen tekemisen tapoihin. Vastustan hierarkisuutta työelämäämme vahvasti määrittelevänä ominaisuutena. Vastustan ylhäältä annettuja ja kalkkeutuneita hierarkioita, joiden tärkeimpiin funktioihin kuuluu oman jatkuvuutensa turvaaminen. Demokraattisella työpaikalla voi kuitenkin olla johtajia – hierarkioita – aivan kuten demokraattisissa yhteiskunnissakin. Ilmaisin asian kolumnissani täysin eksplisiittisesti, juuri siksi, ettei tällaista tulkintaa pääse tekemään.

Keskeistä on, kuinka vahvoja työpaikan hierarkiat ovat ja miten ne syntyvät. Demokratiassa kaikkien auktoriteettiin ja pakkoon perustuvien valtarakenteiden on oltava perusteltavissa sekä uudelleen neuvoteltavissa. Valtaosassa nykyisistä työpaikoista näin ei ole. Kiinnostavaa vastineessa on, että Taussi ei kiistä vahvan hierarkisten työpaikkojen olevan tyrannioita. Hän vain toteaa, ettei näe vallitsevassa asiantilassa “ristiriitaa”. 

En kirjoittanut ristiriidasta. Hahmottelin kolumnissani sitä, mihin suuntaan työelämää tulisi tulevaisuudessa kehittää. Kuten Taussi tuo tekstissään esiin, hierarkioita on työelämässä madallettu jo jonkin verran ja pienempien yksiköiden autonomian etuja on alettu ymmärtää paremmin. Kehitystä voi jatkaa. 

Taussin mielestä demokraattisten työpaikkojen vähäisyys on argumentti niitä vastaan, koska niillä “on ollut jo pitkään mahdollista haastaa ‘tyranniat´ [markkinoilla]”. Pelikenttä ei kuitenkaan ole tasainen. Demokraattisten yritysten on vaikeampi saada starttirahoitusta. Markkinat vaikuttavat myös asiaan, sillä ne kärsivät ulkoisvaikutusten ongelmasta. Työntekijöiden osallisuus päätöksenteossa lisää tutkitusti hyvinvointia, mutta tämä positiivinen ulkoisvaikutus ei näy markkinoilla. Työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtiminen on pahimmillaan vain rasite, joka heikentää yrityksen hintakilpailukykyä. Samoin kuin ilmastonmuutos on ulkoisvaikutus johon markkinat eivät reagoi, inhimillisen hyvinvoinnin näkeminen yrityksen ylimääräisenä kustannuseränä maksaa meille kaikille pitkällä aikavälillä valtavasti.

Yksi Taussin monista väistöliikkeistä liittyy omistussuhteisiin. Hän mainitsee, että omistajilla on nykyisellään oikeus päättää yrityksen organisaatiomallista ja kenet valitaan johtajaksi. Tämä tuskin on kenellekään uutinen. Juuri siksi työntekijöidensä itse omistamat yritykset ovat varteenotettava vaihtoehto työn demokratian edistämiseen. 

Taussin maailmankuvan mukaan omistussuhteet perustuvat "vapaaehtoisiin sopimuksiin". Parecon Finlandin blogissa sosiaalipolitiikan asiantuntija Matt Bruenig on kirjoittanut tästä oikeistoliberaalien hellyyttävästä uskosta yksilönvapauteen valtarakenteidemme perustana. Työelämän suhteen voi vielä lisätä, että palkka on useimmille elinehto. Vähäisten ja huonojen vaihtoehtojen edessä työsopimuksista on vapaaehtoisuus kaukana.

Kolumnini varsinainen politiikkasuositus liittyi julkiseen sektoriin. Se on kaikkien kansalaisten yhdessä omistama, joten omistussuhteet eivät ole este työpaikkojen demokratisoinnille. Taussi ei kirjoittanut aiheesta mitään.

Taussi jäi kolumnissani kaipaamaan tunnetun saksalaisen sosiologin Max Weberin byrokratianäkemysten käsittelyä. Syy jäi hieman epäselväksi. Vastataan silti lukijan toiveeseen.

1920-luvun alkupuolella Weberin mielestä vahvan hierarkinen byrokratiakoneisto oli modernin yhteiskunnan edellytys sen kaikilla sektoreilla. Hän kuvasi hahmottelemansa järjestelmän rationaaliseksi, käskyttäväksi, jäykän sääntöpohjaiseksi ja teknologian kehittyessä entistä tehokkaammaksi.

Weberin mielestä komentobyrokratian inhimillinen hinta on merkittävä. Se tuhoaa ihmisen sielun, ja johtaa yhteiskunnallisen elämän “hyiseen pimeyteen”. Näkemys on yhtenevä kolumnissa lainaamieni klassisten vapausfilosofien, John Stuart Millin ja Adam Smithin, ajatusten kanssa.

Työelämän kunnianhimoisella ja kaukokatseisella uudistamisella voidaan ”hyinen pimeys” toivottavasti välttää.

Helsingin Sanomat: Pikalainayhtiöt tekevät voittoja, joista muilla aloilla voidaan vain unelmoida

Helsingin Sanomat taustoittaa Suomessa yleistyvien yksityisten luotto-ongelmien taustalla olevien yritysten toimintaa:

suomalaisten velkaongelma on vain pahentunut. Nyt yli 379 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä. Se on enemmän kuin koskaan ennen. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) on asettanut työryhmän selvittämään ylivelkaantumisen syitä.

Pikaluottokannan suuruudesta ei ole tarkkaa tietoa, koska tilastoa ei ole kerätty sitten vuoden 2015. Kyse on sadoista miljoonista euroista, ehkä jopa yli miljardista. Se on melko pieni osuus 19 miljardin euron kulutusluottokannasta. Pikalainat ovat silti merkittävä syy suomalaisten velkaongelmiin, arvioi oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Sofia Aspelund.

Selvitysten mukaan lähes puolella velkomustuomion saaneista velallisista oli pikaluottovelkaa. Finanssialan keskusliitto arvioi, että maksuhäiriömerkinnät perustuvat pitkälti kulutusluottoihin ja pikalainoihin.

Velkaantuneita auttavan Takuusäätiön toimitusjohtajan Juha Pantzarin mukaan maksuhäiriötilasto antaa liian ruusuisen kuvan suomalaisten velkatilanteesta.

”Ihmiset välttävät maksuhäiriömerkintää kuin ruttoa”, Pantzar kertoo.

Moni ottaa uutta pikalainaa maksaak­seen aiempia velkojaan pois. Näin maksu­häiriö­merkinnän tuloa voi lykätä jopa parin vuoden ajan, Pantzar sanoo. Hän ar­vioi, että velkaongelmaisia ihmisiä on Suomessa yli puoli miljoonaa.

Pikavipeillä ja perintätoiminnalla on tehty lyhyessä ajassa valtavia omaisuuksia.

Kuten blogissamme on aiemmin esitetty, herää kysymys miksei samantyyppisiä palveluja säädellä voimakkaammin ja aseteta rinnalle julkisia mikrolainapalveluita pienituloisten äkillisen rahantarpeen paikkaamiseen.

Suomessa on edelleen olemassa ammattiyhdistysliikkeen kautta tai kuntien työntekijöille luotuja lainapalveluita, joissa ehdot ovat selkeät ja koronkiskonta on minimoitu. Tämänkaltaisten palveluiden saatavuuden lisääminen olisi oleellinen osa pikavipeistä lyhyessä ajassa kehittyneiden ongelmien ratkomista.

Lue lisää peruasioita pikavipeistä.

 

Keskustelua markkinataloudesta: Mäkisen vastaus Kuikanmäelle

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen kirjoitti kolumnin Ylelle, jonka aiheena oli markkinatalouden pimeä puoli. Kolumnissa käytiin läpi taloustieteellisiä ja sosiaalipoliittisia huomioita markkinoiden merkittävistä vioista. 

Kolumni herätti paljon keskustelua. Muiden muassa kokoomuspoliitikko Elina Lepomäki jakoi Jari Kuikanmäen kirjoittaman kriittisen vastineen kolumniin. Ohessa on luettavissa Joona-Hermanni Mäkisen vastaus.

--

Jari Kuikanmäen vastine kolumniini on erikoinen tapaus. Kuikanmäki vaikuttaisi ottaneen kolumnistani väliotsikot ja kirjoittaneen niistä kaikenlaisia ajatuksia, mitä hänelle tulee mieleen – perehtymättä sen tarkemmin väitteisiini tai niiden perusteluihin. Valtaosa tekstistä ei käsittele kolumniani. Huomionarvoista on, että esittämäni taloustieteelliset ja sosiaalipoliittiset huomiot hän ohitti tyystin. Tässä muutama esimerkki kolumnini pääargumenteista summattuna:

  • Ulkoisvaikutukset ovat markkinatalouden valtava ongelma. Haitat eivät näy hinnoissa, tämä kannustaa muun muassa ilmastonmuutoksen syventämiseen.
  • Markkinatalous kohdentaa tulot vain noin puolelle väestöstä. Tämä asettaa toisen puoliskon köyhyysriskiin. Siksi julkisen sektorin toteuttamat voimakkaat tulonsiirrot ovat tarpeen.
  • Markkinoilla kilpailulla on taipumus keskittyä, ja se on taloustieteilijöiden mielestä ongelma talouden tehokkuudelle.

Seuraavaksi käyn joitain Kuikanmäen huomioita läpi ja vastaan niihin.

Jotkut yrittävät määritellä köyhyyden suhteellisena köyhyytenä, ja sitten syyttää vapaata markkinataloutta siitä, että se olisi jotenkin aiheuttanut tämän köyhyyden.”

Suhteellinen köyhyys on relevantti tieteellinen käsite. Köyhyyttä voi mitata monin eri tavoin. Selvästi yleisimmäksi mittariksi erityisesti kansainvälisessä vertailussa ja kansantalouden tasolla on vakiintunut suhteellinen köyhyys, ja sitä käyttävät tilastoinnissaan mm. Tilastokeskus ja OECD. Tutkimuksin on osoitettu, että suhteellinen köyhyys vaikuttaa esimerkiksi pienten lasten aivojen kehitykseen erittäin haitallisesti – vaikutus vastaa altistumista raskasmetalleille. Aikuisilla suhteellisen köyhyyden aiheuttama alituinen stressitila tutkitusti lamaannuttaa monin tavoin ja heikentää päätöksentekokykyä. Summasin alan tutkimusta aiemmassa kolumnissani.

Kuikanmäki käytti omassa tekstissään myös graafia globaalista äärimmäisestä köyhyydestä. Tarkoitus oli osoittaa, että markkinatalous poistaa köyhyyttä. Tämä menee valitettavasti ohi oman kolumnini huomiosta. Kirjoitin, että markkinatalous kohdentaa tuloja niin, että ideaalitapauksessakin noin puolet väestöstä jää vaille tuloja – jos ei toteuteta voimakkaita tulonsiirtoja. Tämä pätee, vaikka jokainen maailman ihminen saisi yli 1,90 dollaria päivässä (äärimmäisen köyhyyden raja, joka on eri asia kuin Kuikanmäen käyttämä termi “absoluuttinen köyhyys”).

“Olipa pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista mitä mieltä tahansa, niin markkinatalouden demonisointi hyvinvointivaltion puolustamiseksi on absurdia.”

Hyvinvointivaltio on menestynyt juuri sen takia niin hyvin, että markkinatalouden merkittävät ongelmat on kyetty tunnistamaan ja niitä on paikattu lukuisin eri tavoin. Käsittelinkin useita Suomen ratkaisuja kolumnissani. Näistä opeista muistuttaminen ei ole “kuin kannattaisi hevosvankkureita mutta vastustaisi samanaikaisesti jyrkästi hevosia”, kuten Kuikanmäki kirjoittaa. Pikemminkin kirjoitin kolumnissani siitä, miksi hevonen on suitsissa.

“Tuloeroja ei voida myöskään kokonaan tasata luisumatta totalitarismiin tai absoluuttiseen köyhyyteen, koska tuloerot ovat väistämätön seuraus ihmisten vapaudesta.”

En ole esittänyt tuloerojen kokonaan tasaamista. 

“Koska ihmiset edelleenkin muodostaisivat hierarkioita senkin jälkeen, kun vapaa markkinatalous on korvattu jollakin muulla järjestelmällä.”

Ihmisluonnosta esitetään paljon voimakkaita näkökulmia. Mielestäni ihminen kykenee moneen, hienoihin saavutuksiin ja karmaiseviin vääryyksiin. Yhteiskunnallisten ratkaisujen perusteleminen ihmisluonnolla on usein kyseenalaista – myös Kuikanmäen tapauksessa. 

Oleellisempaa kuitenkin on, että en kirjoittanut kolumnissani täydestä hierarkiattomuudesta, enkä missään muuallakaan. Jälleen Kuikanmäki hyökkää keksimäänsä väitettä vastaan.

“Ulkoisvaikutusten hinnoittelu on valtavirtataloustiedettä eikä millään muotoa ristiriidassa markkinatalouden kanssa. Ketä vastaan Mäkinen edes argumentoi puhuessaan siitä, että esimerkiksi markkinoilla ulkoisvaikutuksia tulisi hinnoitella?”

Taloustieteilijät ovat tietoisia tästä markkinatalouden merkittävästä puutteesta. Se ei tietenkään tarkoita, että ongelmaa ei ole. Koko kolumnini oli hyvinvointitaloustieteen ja sosiaalipolitiikan klassikkoteesien summausta. Taloustieteissä on tutkittu paljon ulkoisvaikutuksia, koska ongelma on todellinen ja valtava. Ilmastonmuutos on tästä äärimmäinen esimerkki. Merkittävä osa taloustieteilijöistä ratkaisee ongelmaa siirtämällä sen poliittisen prosessin puolelle (päästökauppa, haittaverot, päästörajoitukset). 

Se, että markkinatalous itsessään on kyvytön ulkoisvaikutuksia hinnoittelemaan, on markkinatalouden valtava, taloustieteellisesti kiistaton ongelma. Kai sen voi kolumnissa todeta.

“Demokratian kuuluukin olla “kavennettua”. Mitä ihmettä edes tarkoittaisi täysi demokratia?”

Kävin kolumnissa läpi markkinatalouden antidemokraattisia piirteitä. Kuikanmäen mielestä ne piirteet voivat toki olla positiivisia, mutta ovat ne silti olemassa.

Täydestä demokratiasta en kirjoittanut. Kuikanmäki rakentaa itse väitteen, jota lähtee ihmettelemään. Talouden demokratisointiin on monia ratkaisuja, sekä teoriassa että käytännössä. Demokraattiset yritykset ovat yksi varteenotettava vaihtoehto. Niistä voi lukea lisää mm. Antti Jauhiaisen kanssa kirjoittamastani teoksesta Hyvinvointivaltion vastaisku.

“Taloudesta puhuminen ihmiselämästä irrallisena “järjestelmänä” on hyvin yleinen ja harhaanjohtava, perusasiat täysin sivuuttava lähestymistapa sekä politiikkaan että hyvinvointiin.”

Tämä kritiikki kohdistuu enemmän taloustieteeseen kuin kolumnini sisältöön. Markkinatalouden voi määritellä monella tavalla, mutta kyllä kyseessä talousjärjestelmä on.

“Huoli markkinatalouden taipumuksesta monopolisaatioon tai sen negatiivisiin vaikutuksiin ei ole aivan tuulesta temmattu, joskin se on mielestäni liioiteltu. Kuitenkin vallan keskittäminen valtiolle, jotta vapailla markkinoilla ei pääsisi tapahtumaan vallan keskittymistä, on virheenä lähes tragikoominen.”

Jälleen kerran Kuikanmäki luo oman väitteen, jota lähtee kritisoimaan. Tämä on epärehellinen tapa käydä keskustelua ja Kuikanmäelle ilmeisen luontevaa. En ole ehdottanut “vallan keskittämistä valtiolle”. Summasin markkinoiden taipumusta keskittyneeseen kilpailuun, joka taloustieteilijöiden mielestä heikentää merkittävästi markkinoiden tehokkuutta. Mainitsin myös yleisesti tunnustettuja tapoja, joilla on ongelmaa yritetty lieventää – kilpailuvirastot ja sääntelyt. Ei kiistanalaista.

”Markkinatalous on itseään korjaava spontaani järjestys, joka kuvaa ihmisten välistä vapaata resurssien kohdistamista rauhanomaisessa yhteistyössä. Voittojen ja tappioiden mekanismit kannustavat kohdistamaan resursseja asioihin, joita ihmiset tilaavat. Vapaa kilpailu ajaa harkitsemaan resurssien kohdistamista tarkemmin kuin valtiojohtoinen byrokratia, jossa käytössä olevia resursseja ei tarvitse ansaita kuluttajien luottamuksella.”

Kuikanmäki osoittaa lopuksi, miten heikosti hän tuntee taloustiedettä. Hän tekee joukon rohkeita ja laaja-alaisia väitteitä markkinataloudesta, vailla perusteluja väitteidensä tueksi. Sinisilmäiset väitteet markkinoiden toiminnasta, kuten se, että markkinat korjaavat itse itsensä, ovat hyvin erikoisia. Jokainen ekonomisti tietää, että markkinoiden moninaisia ongelmia itsensä korjaamisessa on tutkittu pitkään ja hartaasti. 

Kuikanmäki tulee myös todenneeksi, että resurssien kohdentaminen markkinoilla vaatii ”vapaata kilpailua”. Tämä on yksi taloustieteellinen lähtökohta markkinoiden tehokkuudelle, ja kirjoitin siitä kolumnissani. Ongelmaksi muodostuvat usein markkinat itse. Markkinoilla kilpailu herkästi keskittyy, kuten kolumnissani toin esiin.

Kuikanmäen visio markkinataloudesta muistuttaa yllättävänkin paljon kommunistien tekemiä lupauksia Neuvostoliitosta: järjestelmä korjaa itse itseään, ihmisten eläessä järjestelmän alla vapaasti ja rauhanomaisesti. 

Oman kolumnini ydinajatuksena oli purkaa tämäntyyppistä ideologista taikauskoa, ja muistuttaa lukijoita markkinoiden keskeisistä, tiedeyhteisön tunnustamista ongelmista. Näiden ongelmien tunteminen on erityisen tärkeää, jos sattuu olemaan järjestelmän sinisilmäinen kannattaja. 

Joona-Hermanni Mäkinen

Joona-Hermanni Mäkinen muistuttaa Yle-kolumnissaan: Markkinatalouden ongelmiin tulee suhtautua vakavasti

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen käy viimeisimmässä Yle-kolumnissaan läpi markkinatalouden sokeita pisteitä – eriarvoisuutta, demokratian vastaisuutta, ympäristötuhoja ja taloudellista tehottomuutta. Mäkinen käy markkinoiden ongelmat kohta kohdalta läpi, ja toteaa lopuksi:

Suomessa on pitkään osattu olla terveen skeptisiä markkinatalouden suhteen. Pidetään siitä kiinni tulevaisuudessakin.

Uusi podcast: Hyvinvointivaltion vastaisku

Hyvinvointivaltion vastaisku -kirjamme julkaistiin syksyllä. Olemme käyneet puhumassa kirjan teemoista kirjastoissa ja eri tapahtumissa. Erityisesti yleisökysymykset ja keskustelut tilaisuuksien jälkeen ovat olleet kiinnostavia ja hyödyllisiä.

Monet ovat pyytäneet meitä äänittämään kirjan teemoista keskusteluja, jotta voivat lähettää niitä eteenpäin sellaisille tutuille kuultavaksi, jotka eivät ole päässeet tapahtumiin paikalle ja joille lukeminen on hankalaa.

Rohkaisevan palautteen pohjalta olemme päättäneet aloittaa Hyvinvointivaltion vastaisku -podcastin. Käsittelemme ensimmäisessä jaksossa niitä kysymyksiä, joita kirjan esittelytilaisuuksissa meille usein esitettiin. Jatkossa keskustelemme ajankohtaisista aiheista liittyen demokraattiseen talouteen, vapaaseen yhteiskuntaan ja hyvinvointivaltion tulevaisuuteen. Äänitämme myös radiokolumneja, jotka julkaistaan osana podcastia.

Uusimmat jaksot voi kuunnella sivulta osallisuustalous.fi/podcast ja Applen podcast-palvelusta. Erilliseen podcast-soittimeen voi myös lisätä tämän RSS-osoitteen, jonka jälkeen uudet jaksot saa automaattisesti.

– Antti Jauhiainen & Joona-Hermanni Mäkinen

Talouselämä: Varakkain kymmenesosa suomalaisista omistaa jo 47 prosenttia kaikesta varallisuudesta

Rikkain 10 prosenttia suomalaisista omistaa kasvavissa määrin suurimman osan kaikesta kotitalouksien nettovarallisuudesta.

Tilastokeskuksen [...] kotitalouksien nettovarallisuutta käsittelevästä tilastosta selviää, että rikkaimman väestön osuus nettovarallisuuden kokonaismäärästä on kasvanut ainakin vuodesta 1994. Silloin varakkain kymmenesosa omisti 39,2 prosenttia kaikesta nettovarallisuudesta. 2016 osuus oli kasvanut 46,8 prosenttiin. Kokonaisosuus varallisuudesta on siis kasvanut selkeästi kaikista rikkaimmilla.

Samalla muiden, kuin rikkaimman kymmenesosan, osuus kaikesta nettovarallisuudesta on vastaavasti vähentynyt.

Varakkuus keskittyy Suomessa maan rikkaimmille entistä enemmän, uutisoi Talouselämä.

Myös globaalisti varallisuus keskittyy entistä enemmän. Varallisuuden ja tulojen epätasa-arvo on vakava globaali ja yhteiskunnallinen ongelma. Taloudellinen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon, heikentää talouden tehokkuutta ja vähentää ahkeruudesta palkitsemista. Epätasa-arvo rapauttaa myös demokratiaa.

Poliittiset päätökset ovat olleet edesauttamassa taloudellisen epätasa-arvon kasvua viime vuosikymmeninä. Varallisuuden epätasaisen keskittymisen taustalla on kuitenkin politiikan lisäksi myös  markkinatalouden rakenteet. Niin kauan kun markkinatalouden lainalaisuudet määrittävät talouselämää, niin kauan varallisuus keskittyy rikkaille, poliittisesti vaikutusvaltaisille henkilöille tai henkilöille, joilla on harvinaisia ja paljon kysyttyjä taitoja.

Voidaan siis sanoa, että taloudellinen epätasa-arvo on aito ongelma.  Tästä syystä on tärkeää ylläpitää ja edistää hyvinvointivaltion rakenteita. Markkinataloutta korjaavien poliittisten ratkaisuiden rinnalla on tarkasteltava, minkälaiset talouden instituutiot olisivat lähtökohtaisesti oikeudenmukaisempia ja kestävämpiä kuin markkinatalouden puutteelliset ratkaisut.

Lue myös:

 

Joona-Hermanni Mäkisen Yle-kolumni: Facebook rikkoo kaiken

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkisen kirjoitus Facebookin aiheuttamista ongelmista ja niiden ratkaisuista on kuunneltavissa Mäkisen lukemana Yle Areenassa. Tekstin voi myös lukea ohesta.

Facebook rikkoo kaiken

Facebook julisti vuonna 2011 “tuovansa meidät kaikki lähemmäs toisiamme”. Kuluneiden vuosien aikana on kuitenkin käynyt selväksi, että Facebook tuo mukanaan muutakin kuin auvoista, digitaalista yhdessäoloa. Palvelu on addiktoiva, haitallinen mielenterveydelle, vie kansalaisilta yksityisyyden ja uhkaa demokratian toimivuutta.

Monille teknologia-alaa seuraaville kehitys ei ole tullut yllätyksenä. Yritys ylpeilee agressiivisilla otteillaan. Pääkonttorin seinälle maalattiin alkuaikoina iskulause “etene vauhdilla ja riko paikkoja”.

Se ei ollut pelkkää uhoamista. Psykologiset tutkimukset ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet, että Facebook lisää riittämättömyyden tunnetta ja ahdistuneisuutta, erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Instagram kuuluu samaan konserniin ja sen vaikutukset ovat vielä rajumpia. Käynnissä on historiallinen ihmiskoe.

Facebookilla on erityisen synkkä historia salakavalassa urkinnassa. Se kerää käyttäjiltään puhelutietoja, seuraa heidän nettikäyttäytymistään Facebookin ulkopuolella ja on pyrkinyt hankkimaan Yhdysvalloissa sairaaloista potilaiden terveystietoja.

Facebookin ymmärtämiseksi on perehdyttävä raha-asioihin. Miten on mahdollista, että ilmaisia palveluja tarjoavan yrityksen markkina-arvo on 375 miljardia euroa? Ja kuinka sen perustaja voi olla maailman viidenneksi rikkain?

Bisneksen ytimessä ovat miljardeista käyttäjistä muovatut profiilit, joiden perusteella mainostajat ostavat mainostilaa enemmän kuin koskaan. Kohderyhmät ovat tarkasti rajattuja, koska Facebook tietää aktiivisista käyttäjistään iän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, perheenjäsenet, ystävät, harrastukset ja ostoshistorian.

Palvelu suunnitellaan syystäkin addiktoivaksi. Mitä pidemmäksi aikaa käyttäjän silmäpari saadaan liimattua ruutuun, sitä enemmän Facebook näyttää mainoksia ja tekee tulosta.

Ekonomistitkin ovat huolissaan. Facebook on päässyt monopoliasemaan ostamalla nopeammin kasvavia haastajia, kuten Instagramin ja WhatsAppin. Jättiläinen kahmii valtaosan netissä tapahtuvasta kommunikaatiosta itselleen ja hidastaa samalla alan kehitystä.

Usein ratkaisuksi tarjotaan boikottia. Sitä kannattaa kokeilla. Ryhdy kesäkuuksi Facebook-lakkoon, ja katso miten voit vieroituksen jälkeen. Tutkimusten mukaan olosi paranee.

On kuitenkin naiivia odottaa, että kaikki ongelmat korjaantuisivat spontaanilla joukkopaolla. Facebookin monopoli on hajoitettava ja sille on laadittava uudet tiukemmat säännöt.

Räikeitä väärinkäytöksiä voidaan estää asettamalla EU:n tietosuojauudistuksen kaltaisia pelisääntöjä. Esimerkiksi mainoksia varten kerättyjä tietoja ei pitäisi saada käyttää kuukautta pidempään. Nykyään kerätään ja säilytetään kaikki.

Facebook on myös purettava pienempiin paloihin, jotka kilpailisivat keskenään. Muillakin aloilla huolehditaan lainsäädännöllä siitä, ettei kilpailu keskity liikaa. Asiakas voi siirtää matkapuhelinliittymän ja pankkipalvelut toiseen yritykseen, jos nykyinen ei miellytä. Facebookissa tämä ei ole mahdollista. Euroopan unioni voi sen vaatia.

Tämän lisäksi Facebookin datapankki, joka vuotaa kuin seula ja joka on helpottanut esimerkiksi kansalaisten vakoilua, tulee korjata siirtämällä se julkiseen hallintaan. Valtioilla tai yrityksillä ei saisi olla suoraa pääsyä ihmisten tietoihin. Tämä voidaan varmistaa jämerällä sääntelyllä. Systeemi toimisi koulu- ja terveystietorekisterien tavoin – demokraattisessa ohjauksessa ja vahvojen salausten suojassa.

Yhteisen pohjan päälle voi kehittää erilaisia sovelluksia, joista asiakas valitsee itselleen mieluisen. Osa näistä voisi olla julkisia tai käyttäjien itsensä omistamia. Malli toimii. Se on käytössä muun muassa HSL:n Reittioppaassa.

Epidemia on ehtinyt levitä laajalle. Facebook ei ole yksin bisnesmallinsa kanssa. Internetin WWW-järjestelmän kehittäjä Tim Berners-Lee uskoi pitkään siihen, että verkon yhdistämä ihmiskunta kykenee ennennäkemättömiin edistysaskeleisiin. Nyt hän pitää kaikkia alan suuryrityksiä syypäinä kasvavaan ahdinkoon.

Paikkojen rikkomisen on loputtava. Aloitetaan Facebookista.

Ympäristöprofessori Linnanen: Kulutamme itsemme kuoliaiksi

Ympäristöprofessori Lassi Linnanen toteaa Helsingin Sanomien haastatelussa, että talousjärjestelmämme tuhoaa maapallon elinvoimaisuuden.

Talouden materiaalivirta ei voi loputtomasti kasvaa. Se on luonnonlakien vastaista. Silti se otetaan kaiken lähtökohdaksi.

Markkinatalouden vahvuutena pidetään tarkkaa hinnoittelua, joka tekee kaupasta sujuvaa. Ympäristön kuormittamisessa hintoja ei ole lainkaan, minkä takia saastuttaminen kannattaa. Esimerkiksi hiilidioksidipäästöistä ei ole tarvinnut maksaa yhtään mitään. Tämä on kannustanut ympäristön turmeluun ennennäkemättömässä mittakaavassa, ja auttanut luomaan ekologisesti täysin kestämättömän kuluttamisen kulttuurin.

Linnanen painottaa, ettei ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristötuhojen lieventäminen tarkoita sitä, että on muutettava luolaan. Kaukomatkailun ja lihansyönnin vähentämisellä pienentää jo merkittävästi omaa ympäristörasitusta.

Yksilöiden valintoja tärkeämpää on kuitenkin pyrkiä vaikuttamaan politiikkaan ja yritysten toimintaan. Niin kauan kuin taloudessa kannustetaan kerskakulutukseen ja päästöjen lisäämiseen, talous ei muutu ekologisesti kestävämmäksi.

Parecon Finlandin Antti Jauhiaisen ja Joona-Hermanni Mäkisen kirjassa Hyvinvointivaltion vastaisku esitellään ideoita, miten hyvinvointivaltiota voidaan viedä entistä pidemmälle tulevaisuudessa.

Helsingin Sanomat: Epäsuhta palkkion ja vaatimusten välillä myrkyttää työnteon

Helsingin Sanomat uutisoi, kuinka työn palkitseminen vaikuttaa motivaatioon ja stressiin:

Epäsuhta työn vaatimusten ja vaikutusmahdollisuuksien välillä yhdistyi tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin.

”Näiden kahden stressitekijän yhdistelmä lisäsi työkyvyttömyyseläkkeiden riskiä kaksinkertaiseksi. Nämä olivat merkittävimmät riskitekijät”, Juvani sanoo.

Esimerkeissä puhutaan jopa masennuksen ja työkyvyttömyyden kaltaisista seurauksista. On selvää, että työn palkitseminen vaatii uudelleenajattelua, sillä räikeä tuurin, omistusten ja etuoikeuksien palkitseminen tuhoaa mahdollisuudet toimivaan talouteen ja vapaan yhteiskunnan edistämiseen.

Lisää luettavaa palkitsemisesta:

Yksinkertainen taloustiede ei auta ymmärtämään työmarkkinoita

Now, Kevin Rinz and John Voorheis, a pair of researchers from the U.S. Census Bureau, have an even more comprehensive study with even more detailed evidence. Looking at data on individual earners from 1991 through 2013 — a very long time period — the authors take careful account of factors like mobility and transitions into and out of the labor force. They find that minimum-wage increases tend to raise incomes for people at the bottom of the distribution, and that the effect doesn’t fade with time. Meanwhile, they find that the probability of people losing their income entirely — i.e., unemployment or dropping out of the labor force — isn’t significantly affected by minimum-wage increases.

Yksinkertainen taloustiede ja sen yksinkertaistetut opit kysynnästä ja tarjonnasta eivät juuri kerro todellisesta taloudesta ja työmarkkinoista, kirjoittaa Noah Smith.

Usein taloustieteilijät esittävät työmarkkinat yksinkertaistetusti markkinoina, jossa matalimpien palkkojen nostaminen aiheuttaa työttömyyttä. Saman ajattelutavan mukaan työttömyyttä poistetaan laskemalla matalimpia palkkoja ja jopa luomalla matalapalkkaisia töitä.

Tarkastelu on kuitenkin mekaanisen yksioikoinen, eivätkä empiiriset tutkimukset tue väitettä. Usein väitteet tuntuvatkin olevan taloustieteeksi puettua poliittista vaikuttamista.

Lue myös:

"Hyvinvointivaltion vastaisku" Maailman kirjat -tapahtumassa

Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen keskustelevat kirjastaan "Hyvinvointivaltion vastaisku" sunnuntaina 27.5. Rautatientorilla Maailman kirjat -tapahtumassa. Tervetuloa!

Kuvittele tulevaisuuden Suomi, jossa yksilöiden vapaus ja luova potentiaali ovat arvossaan. Hyvinvointivaltio iskee vastaan vapaudella ja demokratialla. Tulevaisuuden näkymässä yritykset ovat demokraattisia, vapaa-aikaa on enemmän ja poliitikkojen sijaan asioista päättävät kansalaiset. Antti Jauhiaisen ja Joona-Hermanni Mäkisen kirja Hyvinvointivaltion vastaisku on avaus siitä, miten nämä tavoitteet voitaisiin saavuttaa. Haastattelija Teemu Matinpuro.

Keskustelun kieli on suomi, ei tulkkausta.

Tutkimus: Köyhyys vaikeuttaa päätösten tekemistä

Köyhyys on myrkkyä aivoille. Se on sitä erityisesti pienille lapsille, mutta myös aikuisille köyhyys tekee hallaa. Kasvava tutkimustieto köyhyydessä elämisen vaikutuksista valaisee sitä, miten köyhyys tuottaa jatkuvaa stressiä ihmiselle. Kun kaikesta on pulaa, ovat yksinkertaisetkin päätökset aina vaikeita punnitsemisen tilanteita. Ostanko nyt tiskikonetabletteja, mutta lapsille ei ole varaa ostaa elokuvalippua? Tankkaanko vihdoin autoon bensaa tarkastukseen pääsemiseksi, mutta sitten ei ole varaa pesukoneen korjaukseen?

Alice Waltonin artikkeli kokoaa viimeaikaista tutkimustietoa aiheesta, jota blogissammekin on käsitelty vuosien ajan. Myös Suomessa köyhyys on arkipäivää satojentuhansien ihmisten elämässä.

Lue myös:

Tekesin ex-pääjohtaja: valtiolla ratkaiseva rooli tuottavuuden kasvattamisessa

Näköalapaikalta asioita pitkään seuranneen Veli-Pekka Saarnivaaran näkemys Suomen tutkimus- ja innovaatiopolitiikan tilasta on karu.

Suomessa on hänen mukaansa unohdettu, että valtiolla on ratkaiseva rooli tuottavuuden kasvattamisessa. Pelkästään yritysten varaan sitä ei Saarnivaaran mukaan voi jättää.

Tuottavuuden kasvu luo talouskasvua. Se taas on hyvinvointivaltion olemassaolon kannalta aivan olennaista.

Taloudellinen vauraus ei rakennu markkinoilla, vaan valtion rooli on tärkeä markkinavirheiden paikkaajana. Taloustieteilijä Mariana Mazzucato on tuonut tukimuksissaan esille, kuinka rohkeimmat riskit ja uraauurtavimmat läpimurrot innovaatioiden saralla tehdään yksityisen sektorin sijaan julkisella sektorilla.

Jos ei ole ymmärrystä siitä, kuinka taloudessa rakennetaan kestävää vaurautta, otetaan markkinahuuman vallassa helposti askeleita väärään suuntaan. Tästä on valitettavasti osoituksia myös Suomessa, missä on otettu askeleita väärään suuntaan myös innovaatiopolitiikan alalla.

Lue myös:

Talouselämä: Köyhien elinkustannukset kallistuvat nopeammin kuin muiden

Köyhyysrajalla elävillä on ollut 2000-luvulla puolisen prosentti­yksikköä nopeampi vuosi-inflaatio kuin muilla, kertoo Tieto&Trendit.

Pienituloisten inflaatio eli kuluttajahintojen nousu näyttää olevan voimakkaampaa kuin muilla kansalaisilla.

Niin sanotun “kohtuullisen minimin” mukaan kuluttavien ihmisten elin­kustannukset ovat nousseet viime vuosina nopeammin kuin kuluttaja­hintaindeksi, Olli Savela laskee Tilastokeskuksen Tieto&Trendit-blogissa.

Kohtuullisella minimillä tarkoitetaan Savelan mukaan kulutus­tasoa, jolla ihminen tulee toimeen, voi yllä­pitää terveyttään ja kokee voivansa osallistua yhteis­kunnalliseen toimintaan. Se kertoo, paljonko rahaa tarvitaan arjen sujumiselle välttämättömien tavaroiden ja palveluiden kulutukseen.

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen ja Antti Jauhiainen espanjalaisen El Confidencial -taloussivuston haastattelussa

Espanjalainen El Confidencial -talouslehti haastatteli Parecon Finlandin Antti Jauhiaista ja Joona-Hermanni Mäkistä liittyen uutisiin siitä, ettei perustulokokeilua jatketa sen ensimmäisen vaiheen jälkeen. Toimittajan kysymykset ja Jauhiaisen ja Mäkisen kokonaiset vastaukset voi lukea alta.

1. What do you think about the decision of stopping the program?

Although it has garnered lots of attention and praise, the Finnish experiment has been an example of how not to conduct a universal basic income trial. Universal basic income can only succeed if the research effort is sustained and widespread. The experiment should have followed the original plans designed by Kela researchers, who called for the expansion of the program, which the government decided not to do.

That the government was not fully behind this experiment from the start should have been apparent to many, because the government was simultaneously pushing for cutting the existing benefits and adding surveillance and control of the unemployed.

2. Some criticize that the trial was too small and only included unemployed people. Which is your opinion?

This trial was supposed to be just a beginning, a first phase, in a much larger series of studies on universal basic income. The original idea was to expand the experiment to a wider focus group – not just the unemployed.

As it stands, this study is very limited by itself. If the goal is to get robust data about universal basic income in general, and not just some miniscule aspect of it, we need to include participants from all kinds of groups. We should also be trying out different benefit levels. Finland has a history of rigid, long-term population studies, nearly hundred years of very forward looking social policy research and practice and small population. Our country would be ideal place for various different random sample studies about the effects of ambitious welfare programs. It is a shame that the current trial is falling flat - as we’ve long predicted.

3. In your opinion, is a basic income a good solution, why and how should it be implemented?

The basic problem that universal basic income is trying to solve is that market economies cannot lift people out of poverty that are unable to get a job. This includes many groups, such as the elderly, the disabled, children, stay at home dads and moms and students and the unemployed. They need some sort of support (income transfers) to fully participate in the society. Otherwise there is a great probability that they fall into poverty.

The strength of universal basic income is that it can reduce bureaucracy and the control of the unemployed. The unemployed could get support without having to go through a humiliating process with state authorities to get their benefits.

But at the same time, for some people the human contact at social services can be very important in preventing social exclusion and alienation. People that are experiencing hardship need human interaction and community as well. But having money (receiving a basic income or some other form of unconditional benefit) to participate normally in the society is a good start.

And coupled with changes in taxation (to increase the taxes of the rich progressively), it can also be justified as being socially just.

Tutkimus: Kuudes joukkosukupuutto on käynnissä

Tähän tulokseen on tullut monikansallinen eläinten monimuotoisuuden kehitystä tutkinut ryhmä: kuudes sukupuuttoaalto on käynnissä.

Tutkimuksen lähtökohtana oli selvittää, miten ihmisen toimet ovat vaikuttaneet eläinkuntaan viimeisen viidensadan vuoden aikana.

Tutkimusta johtanut National Autonomous University of Mexicon tutkija Gerardo Ceballos kuvaa biodiversiteetin kehitystä ”biologiseksi tuhoutumiseksi”.

[…] ”Luonnon monimuotoisuuden kaventumisella tulee olemaan merkittäviä ekologisia, ekonomisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Kaikki merkit viittaavat tilanteen vain pahenevan seuraavien vuosikymmenien aikana. Tämä maalaa synkän kuvan ei pelkästään eläimien vaan myös ihmisten tulevaisuudelle. Ihmiskunta joutuu lopulta tilille aiheuttamastaan tuhosta”, tutkijat totevat ja muistuttavat, että tuhoamme parhaillaan ainoaa maailmankaikkeudesta tähän mennessä löydettyä elämää.

Suuria joukkosukupuuttoja tunnetaan kaikkiaan viisi. Niistä viimeisin tapahtui 65 miljoonaa vuotta sitten. Liitukauden joukkotuhona tunnettu massasukupuutto pyyhki maailmankartalta muun muassa dinosaurukset.
 Musta katkoviiva kuvaa luonnollisten sukupuuttojen määrää.

Musta katkoviiva kuvaa luonnollisten sukupuuttojen määrää.

Biologinen tuhoutumista voidaan hidastaa ja lopulta pysäyttää, mutta se edellyttää merkittäviä muutoksia talouteen ja yhteiskuntaan laajemmin. Markkinatalous on alunperin ideoitu aikakaudella, jolloin maailman kuviteltiin olevan ehtymätön resursseiltaan ja loputtomasti itseään korjaava. Nyt tiedämme, ettei näin ole, vaan ihmisen toiminta on aiheuttanut kuudennen joukkosukupuuttoaallon.

Uudistustyö tulisi aloittaa siitä, että ympäristön tuhoaminen tehdään kannattamattomaksi. Osallisuustaloudessa tämä on ratkaistu niin, että ympäristöhaitat näkyvät korkeampina hintoina. Alan tutkijoilla ja kuluttajilla olisi osallisuustaloudessa parempi mahdollisuus vaikuttaa haitallisen tuotannon parantamiseen. Osallisuustaloudesta voi lukea lisää Osallisuustalouden aakkoset -teoksesta.

Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen New York Timesin vieraskynässä: Hallitus sotki perustulokokeilun

Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen, The New York Times:

HELSINKI, Finland — “Thank goodness that this experiment is coming to an end,” the Fox News commentator Stuart Varney said recently, after the Finnish government decided to stop its trial run with universal basic income (U.B.I.) at the end of the year. “You want money, get out there and work for it, please.”
Jussi Halla-aho, the leader of the far-right Finns Party, applauded the decision, arguing that “work is the best social security.” Some center-left politicians also have been skeptical. Antti Rinne, the leader of the Social Democratic Party, said last year, “I don’t need any basic income. I have a good salary, and if I happen to lose my job, I’d have unemployment benefits.”
But the demise of the U.B.I. experiment in Finland can’t be said to mean that U.B.I. has failed here. Not only are preliminary official results not even expected until 2019, but the Finnish government’s U.B.I. pilot project never really was about U.B.I.
As we wrote last summer, Finland’s program was doomed as soon as it began in early 2017. Targeting just 2,000 randomly selected unemployed Finns to receive 560 euros a month (about $675) for only two years, it was too limited in both scale and duration.
Finland’s conservative government was, of course, an implausible champion for progressive experimentation. Soon enough, it became clear that the Center Party, which leads the ruling coalition, had no intention of properly experimenting with U.B.I., which would have required conducting a much larger and longer study, as many academics recommended. Researchers overseeing the program were instructed to test whether the unemployed could be encouraged to take up low-paid work if they didn’t lose benefits.

Perustulokokeilun loppuminen vuoden lopussa ei tarkoita perustulon epäonnistumista, kirjoittavat Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen. Sipilän hallitus asetti kokeilulle alusta asti liian tiukat raamit. Osallistujia olisi pitänyt olla enemmän, mukana olisi pitänyt olla työssäkäyviä ja tutkimuksen olisi pitänyt kestää kokonaisuutena pidempään.

On selvää, ettei hallitus ollut kokeilun kanssa tosissaan, sillä samalla kun perustulokokeilua alettiin käynnistää, hallitus suunnitteli ja toteutti paljon kritisoitua aktiivimallia. Perustulokokeilun mallilla on Suomessa enemmistön kannatus, mutta aktiivimalli on erittäin epäsuosittu. 

Hallituksen pitäisi jatkaa kokeilua Kelan tutkijoiden suositusten mukaisesti. Näin tutkimuksesta saataisiin luotettavampaa tietoa ja kansan enemmistön toiveita noudatettaisiin. Samalla kunnioitettaisiin Suomen pitkää historiaa innovatiivisen ja kaukokatseisen sosiaalipolitiikan tutkimuksessa ja toteuttamisessa.

Perustulokokeilun herättämä valtava kansainvälinen huomio on ollut positiivinen yllätys. Todellinen opetus Suomelta maailmalle on kuitenkin yhtä kokeilua laajempi. Hyvinvointivaltio on kiistaton menestys, ja mallin ratkaisuja tulisi hyödyntää myös muissa maissa. Maksuton koulutus, laaja sosiaaliturva, vahvat tulonsiirrot ja laadukkaat julkiset palvelut ovat yhdessä vähentäneet köyhyyttä ja eriarvoisuutta paremmin kuin mikään muu yhteiskuntamalli.   

Lue lisää New York Timesissa.

Työ ei ole parasta sosiaaliturvaa

Usein kuulee toistettavan, kuinka “työ on parasta sosiaaliturvaa”.

Valitettavasti näin ei ole. Vain hyvä työ – siis sellainen, joka tarjoaa esimerkiksi elämiseen riittävät tulot, terveydelle suotuisat työajat ja vaikutusmahdollisuuksia oman työn suhteen – on hyvää sosiaaliturvaa.

Kaikki työt eivät kuitenkaan ole tällaisia töitä.

Osa töistä saattaa pääosin olla vaarallisia, ja epätasapainoinen työ voi aiheuttaa jopa enemmän pahoinvointia kuin työttömyys. Työ ei siis todellakaan ole parasta sosiaaliturvaa, varsinkaan, jos työstä tulee entistä huonompaa. Ja jatkuva puhe “rakenneuudistuksista” saattaa tarkoittaa juuri tätä: tavoitetta tehdä monen työelämästä entistä huonompaa.

Todelliset, tarpeelliset rakenneuudistukset työelämässä tähtäisivät täystyöllisyyteen ja ratkaisuihin, joissa jokaiselle työkykyiselle olisi tarjolla tasapainoinen työ. Sellainen työ on myös parasta sosiaaliturvaa.

Lue myös:

Arvioita Hyvinvointivaltion vastaisku -kirjasta

Tieto & Trendit sekä Yhteiskuntapolitiikka -lehdissä on molemmissa julkaistu äskettäin arviot Parecon Finlandin perustajien Antti Jauhiaisen ja Joona-Hermanni Mäkisen kirjoittamasta Hyvinvointivaltion vastaisku -kirjasta.

Yhteiskuntapolitiikka -lehden (2/2018) kirjaesittelyssä Lina Van Aerschot kirjoittaa mm.:

Hyvinvointivaltion vastaisku pureutuu erittäin tärkeisiin kysymyksiin ja nostaa esiin asioita, jotka ansaitsevat paljon nykyistä suurempaa huomiota niin päätöksenteossa, yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin kansalaisten arjessa.”

“Hyvinvointivaltion vastaisku kutsuu lukijan pohtimaan nimenomaan ratkaisumalleja ja kehitysehdotuksia, joilla hyvinvointi ja vapaa yhteiskunta voidaan tulevaisuudessa turvata.”

“...kirja kokoaakin yhteen tärkeitä keskusteluja kiinnostavaksi kokonaisuudeksi. Kirjalla on paikkansa suurelle yleisölle suunnattuna perusteoksena, joka yhtäältä osoittaa, miten pohjoismainen hyvinvointivaltio on onnistunut köyhyyden vähentämisessä, ja toisaalta kokoaa erittäin  tärkeää keskustelua siitä, mihin suuntaan hyvinvointivaltiotamme pitäisi kehittää.

Abraham Sutela on puolestaan kirjoittanut Tieto & Trendit lehteen (4/2017) esittelyn kirjasta:

Kirjoittajat vertailevat Suomen ja muiden maiden tilannetta, välillä taas palaa kulloinenkin haastateltava ääneen. Nyky-Suomen tilanne saa tässä hyvän ristivalotuksen.”

“Keskitetty suunnitelmatalous osoittautui epätoimivaksi, mutta “voittanut” järjestelmä, kapitalistinen markkinatalous, törmää sekin rajoittuneisuuteensa niin sosiaalisissa kuin ekologisissakin ulottuvuuksissaan. Hyvinvointivaltion vastaisku -kirjassa siteerataankin venäläisten sanontaa, jonka mukaan “Kaikki mitä kommunistit sanoivat kommunismista osoittautui valheeksi, mutta valitettavasti kaikki mitä he sanoivat kapitalismista osoittautui todeksi”. Suomalainen hyvinvointivaltio on haastateltujen mukaan sitä parasta kapitalismia.”

“Työelämän demokratisointi – jota Mauno Koivistokin 1950-luvulla peräänkuulutti puheissaan – jäi kesken. Ruotsissa sentään pyrittiin 70–luvun alussa työelämän demokratisointiin vahvistamalla työntekijäomistusta julkisten rahastojen avulla. Näitä pyrkimyksiä tulisi jatkaa.

Hyvinvointivaltion vastaisku on saatavilla hyvin varustetuista kirjakaupoista kautta maan. Sen voi tilata suoraan myös Rauhanpuolustajien verkkokaupasta.

Hyvinvointivaltion vastaisku -kirjan johdannon voi myös lukea tästä.