Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti verotukseen

Verohallinto:

Suomalaisten asenteet verojen maksamiseen ovat entistä myönteisempiä. Verohallinnon elo-lokakuussa 2017 teettämän asennetutkimuksen mukaan 79 % suomalaisista maksaa veronsa mielellään. Luku on noussut neljässä vuodessa peräti 10 prosenttiyksikköä. Tutkimukseen vastaajista 96 % pitää verojen keräämistä tärkeänä, koska siten voidaan ylläpitää hyvinvointivaltiota. Vastaajista 93 % kertoo maksavansa verot ja mätkyt ajallaan.
[…] Tutkimus osoittaa myös, että suomalaisten asenteet veronkiertoa kohtaan ovat tiukentuneet: vastaajista 46 % ei pitänyt mitään tutkimuksessa luetelluista syistä riittävän hyvänä jättää veroja maksamatta. Vuonna 2015 vastaava luku oli vain 33 %.

Suomalaisten tuki hyvinvointivaltiolle on edelleen vahvaa.

Hyvinvointivaltion vastaisku -keskustelu Pasilan kirjastossa torstaina 9.11.

Antti Jauhiaisen ja Joona-Hermanni Mäkisen kirjasta Hyvinvointivaltion vastaisku keskustellaan Helsingissä, Pasilan kirjastossa torstaina 9.11. klo 17. Keskustelutilaisuudessa kirjailijat kertovat kirjan teemoista ja haastateltavista. Mitä maailman tunnetuin intellektuelli, Noam Chomsky, parantaisi Suomen hyvinvointivaltiossa? Miten sosiologi Juliet Schor murtaisi haitallisen kulutuskulttuurin? Millä valtiotieteilijä Stephen Shalom korvaisi sata vuotta pitkälti samoilla säännöillä pyörineen eduskunnan?

Tervetuloa!

pasila.jpg

Hyvinvointivaltion vastaisku -kirjan julkistus

Parecon Finlandin Antti Jauhiaisen ja Joona-Hermanni Mäkisen esikoisteos Hyvinvointivaltion vastaisku julkistetaan tiistaina 31.10. klo 16.30 Kaisa-talossa, Helsingissä (Kirja & Kahvi, Vuorikatu 7). Tervetuloa!

promokuva-1.jpg

Ohessa teoksen kuvaus:

Mitä maailman tunnetuin intellektuelli, Noam Chomsky, parantaisi Suomen hyvinvointivaltiossa? Miten sosiologi Juliet Schor murtaisi haitallisen kulutuskulttuurin? Millä valtiotieteilijä Stephen Shalom korvaisi sata vuotta pitkälti samoilla säännöillä pyörineen eduskunnan?

Hyvinvointivaltion vastaiskussa haastatellaan yhdysvaltalaisia talouden ja politiikan asiantuntijoita ja hahmotellaan Suomelle radikaalisti uutta suuntaa. Miksi maailmanluokan saavutuksia ei viedä entistä pidemmälle, vaan pikemminkin niitä ajetaan alas?

Hyvinvointivaltio iskee vastaan vapaudella ja demokratialla. Tulevaisuuden Suomessa yksilöiden vapaus ja luova potentiaali on arvossaan. Yritykset ovat demokraattisia, vapaa-aikaa on enemmän ja poliitikkojen sijaan asioista päättävät kansalaiset. Kirja on avaus siitä, miksi nämä tavoitteet ovat arvokkaita ja miten ne voitaisiin saavuttaa.

Antti Jauhiainen on luokanopettaja ja Parecon Finlandin puheenjohtaja. Joona-Hermanni Mäkinen on luokan- ja historianopettaja ja Parecon Finlandin varapuheenjohtaja.

He ovat kirjoittaneet mm. The New York Timesiin ja Jacobin Magazineen sekä kääntäneet talousaiheista kirjallisuutta. Hyvinvointivaltion vastaisku on heidän esikoisteoksensa. 

Toinen vastine Heikki Hiilamolle

Heikki Hiilamo vastasi Facebook-seinällään vastineeseemme.

Valtaosa Hiilamon huomioista osoittaa heikkoa tutustumista tekstiimme (ja sen sisältämiin linkkeihin). Tekstimme tyyli on selvästi närkästyttänyt Hiilamoa, mutta formaatin luulisi olevan tuttu. NYT:n vieraskynässä haetaan terävyyttä, kyseessä ei ole tieteellinen journaaliartikkeli.

On kiinnostavaa, että Hiilamo on kahteen otteeseen kirjoittanut kritiikkiä tekstistämme, eikä ole maininnut sanallakaan pääargumenttiamme: hallitus on syyllinen siihen, että tutkimuksen fokus on liian kapea, budjetti on liian pieni ja että kokeilu jätetään kesken (kokeilun oli tarkoitus olla ensimmäinen osa useamman kokeilun sarjassa).

Alla vastauksia Hiilamon esittämiin kritiikkeihin.

----

Hiilamo: Väitettiin että Utrechtissä olisi käynnissä kokeilu. Ei ole ainakaan vielä.

On suunnitteilla ja suunnitelmien perusteella se on paikallinen ja pienellä otannalla, joka oli virkkeemme pääajatus. Tekstissämme on linkin takana tiedot Utrechtin suunnitelmista, jos näkee vaivan klikata.

Väitettiin että Suomen koe huonosti suunniteltu. Ei ole.

On, hallituksen toimesta. Kritiikkimme kohdistui hallitukseen, joka asetti tutkimukselle liian tiukat raamit (tiukka budjetti, fokuksena vain työllistämisvaikutukset).

Väitettiin että Suomen koe on pelkkä julkisuustemppu. Ei ole.

Väitteemme on terävä, mutta perusteltu, koska hallitus on samanaikaisesti lisännyt kontrollia ja valvontaa nykyisissä työttömyystuissa, eikä aio jatkaa perustulokokeilua Kelan työryhmän alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti.

Väitettiin, että koeryhmään kuuluu vain niitä jotka työttöminä yli vuoden tai joilla alle 6 kuukautta työkokemusta. Koeryhmä arvottu niistä, joille Kela on maksanut työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa marraskuussa 2016 ja jotka eivät ole saaneet etuutta lomautuksen vuoksi.

Kävimme tästä kuvauksesta useamman kierroksen debattia NYT:n editorin kanssa. Koska kansainvälinen yleisö ei ymmärrä Suomen tukijärjestelmää ja pidempi kuvaus olisi ollut kankeaa, halusivat muotoilla sen noin. Hyväksyimme muutokset.

Väitettiin, että koeryhmä liian pieni tieteelliseen tarkoitukseen. Voimalaskelmat osoittavat, että ryhmän koko on riittävä.

Väitteemme on, että koeryhmä on liian pieni ja tutkimuksen rajaus liian kapea, jotta saataisiin laaja-alaista tieteellistä empiriaa perustulosta. Huom. vieraskynä on suunnattu kansainvälistä perustulouutisointia seuranneelle yleisölle, ei sosiaalipolitiikan asiantuntijoille. Kela suositteli itse alunperin useampia koeryhmiä ja erilaisilla perustulomalleilla. Pääargumenttinamme on, että hallitus rajasi tutkimuksen liian tiukasti. Hiilamo on siinä oikeassa, että kyllä tästä tutkimuksesta jotain tietoa saadaan. Valitettavan vähän.

Annettiin ymmärtää, että vasemmiston alkuperäinen idea perustulosta on ainoa oikea perustulo. Ei ole.

“Ainoa oikea” on erikoisesti ilmaistu. Toimme esille, että kannatamme tietynlaista perustuloa. Poliittisessa keskustelussa on järkevää tuoda poliittiset näkemykset esiin.

Annettiin ymmärtää OECD:n raporttiin viitaten, että perustulo lisäisi Suomessa köyhyyttä. Kokeiltava perustulo ei lisää köyhyyttä vaan vähentää sitä.

Tekstissämme kirjoitetaan, että köyhyys voisi jopa lisääntyä, jos kokeilun kaltaisella perustulolla korvattaisiin laajemmin nykyiset turvaverkot. Tämä oli myös OECD:n raportin asetelmana.

Annettiin ymmärtää, että kokeiltava perustulo pakottaisi ihmisiä matalapalkkatöihin. Ei pakota.

Keskustan vaaliohjelmassa todettiin, että perustulokokeilu kiinnostaa, koska sen avulla voidaan “kannustaa” töihin. Painotus on ollut selvä myös kokeilussa – hallitus teki selväksi, että nyt tutkitaan sitä, saadaanko työttömiä perustulolla (matalan tuottavuuden) töihin, jos kannustinloukkuja puretaan.


Antti Jauhiainen & Joona-Hermanni Mäkinen

 

Vastine Heikki Hiilamolle

Heikki Hiilamo:

Heinäkuussa kaksi suomalaista perustuloaktivistia julkaisi New York Timesissa yleisönosastokirjoituksen(siirryt toiseen palveluun), jossa he haukkuivat lyttyyn Suomen perustulokokeilun. Kirjoitus oli asenteellinen ja kokeilua väheksyvä.
Yksikään sosiaalipoliittinen aloite ei ole tuonut Suomelle enempää myönteistä huomiota maailmalla kuin perustulo. Ihmettelin, miksi piti liata omaa pesää kansainvälisessä mediassa?

Sosiaalipolitiikan asiantuntija Heikki Hiilamo paheksui Ylen kolumnissaan kirjoittamaamme vieraskynää. On paikallaan esittää muutama huomio Hiilamon erikoisesta tekstistä.

  • Ensinnäkin, emme ole "perustuloaktivisteja". Perustulo on yksi reformi muiden joukossa, työskentelemme pääasiassa osallisuustalouden parissa. 
  • Kansainvälisessä uutisoinnissa on esitelty perustulokokeilua yltiöpositiivisesti ja harhaanjohtavasti. Kokeilun rajausta ja tutkimusasetelmaa ei ole tuotu kunnolla esiin. Odotukset ovat kansainvälisesti paljon korkeammalla, kuin mitä tämä ensimmäinen kokeilu pystyy tarjoamaan. Tämän esiintuominen on kansainvälisessä mediassa perusteltua.
  • Esitimme Suomen perustulokokeilun laajentamista Kelan alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Emme ymmärrä, kuinka tämä on "oman pesän likaamista". Argumentti kansallisen imagon säilyttämisestä on itsessään absurdi.

Yksityiskohtaisempaa vastinetta ei Hiilamon tekstin pohjalta pysty tekemään.

Antti Jauhiainen & Joona-Hermanni Mäkinen

Lue lisää

Matt Bruenig: Hyvinvointivaltio on enemmän kuin turvaverkko

Matt Bruenig on People's Policy Project -ajatushautomon perustaja. Bruenig on Yhdysvalloissa tunnettu sosiaalipolitiikan asiantuntija ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion analyytikko. Bruenig on myös yksi Hyvinvointivaltion vastaisku -kirjan haastateltavista.

Kun Yhdysvalloissa poliittiset kommentaattorit puhuvat Pohjoismaiden talouksista, he keskittyvät yleensä turvaverkkoihin. Pohjoismaissa on tunnetusti tehokas julkinen terveydenhuolto, maksuttomat yliopistot, pitkät vanhempainvapaat, julkista tukea lastenhoitoon, sekä lukemattomia muita hyödyllisiä ratkaisuja.

Niin hienoja kuin pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovatkin, niiden saama yltiömäinen huomio Yhdysvalloissa johtaa kommentaattorit ajoittain vääriin johtopäätöksiin. Esimerkiksi Jonathan Chait uskoo Pohjoismaiden olevan vahvennettu versio uusliberalismista, ja hämmästyttävän moni konservatiivinen ja libertaari kirjoittaja pitää Pohjoismaita oikeistolaisina, kvasi-libertaareina yhteiskuntina.

Vasemmiston saavutuksia ei ole ollut Yhdysvalloissa tapana myöntää, ja sillä on varmasti merkitystä tässäkin tapauksessa. Tämän lisäksi Pohjoismaiden kohdalla on keskitytty kapeakatseisesti vain turvaverkkoihin. Lukuisten poliittisten kommentaattorien mielestä Pohjoismaat ovat kapitalistisia maita – jopa Yhdysvaltoja kapitalistisempia. Heidän mielestään merkittävä ero on siis vain turvaverkkojen laajuudessa.

Työmarkkinat

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Laajojen tukijärjestelmien ja korkean verotuksen ohella Pohjoismaissa on myös suuri julkinen sektori, vahva työlainsäädäntö ja työmarkkinat, joita hallitsevat työmarkkinajärjestöjen väliset sopimukset.

Noin yksi kolmesta työntekijästä Tanskassa ja Norjassa on valtion työllistämä. 

Työntekijöillä on myös merkittävästi vahvempi irtisanomissuoja.

Keskitetyt työmarkkinasopimukset määrittävät työn säännöt ja palkkatason suurimmalle osalle työntekijöistä.

Nämä ominaisuudet eivät ole lähelläkään vapaata markkinataloutta. Uusliberalistinen talouspolitiikka, jota esimerkiksi Ranskan Emmanuel Macron on kannattanut, tarkoittaisi pohjoismaisen mallin vastakohtaa: julkisen sektorin työpaikkojen leikkaamista, työlainsäädännön heikentämistä, ja paikallista sopimista keskitettyjen sopimusten sijaan.

Valtion omistajuus

Työmarkkinoita vielä kiinnostavampia ovat pohjoismaiset valtionomistukset. Monien kommentaattorien mukaan laajan mittakaavan yhteisomistus on osoitettu täysin mahdottomaksi. Siitä huolimatta julkinen omistajuus on yleistä nykypäivän Norjassa ja Suomessa, ja sillä on ollut aiemmin merkittävä rooli myös muissa Pohjoismaissa. Erityisesti Ruotsissa julkisten pääomien kasvattamista vietiin suunnitelmien tasolla hyvin pitkälle. Ruotsin sosiaalidemokraattinen puolue pyrki siirtämään maan teollisuuden omistuksia ja voittoja palkansaajien rahastojen piiriin vain muutama vuosikymmen sitten.

Norjan ja Suomen valtioiden sijoitussalkut ovat merkittäviä. Norjan salkun arvo on 330 prosenttia ja Suomessa 130 prosenttia bruttokansantuotteesta. Yhdysvalloissa vastaava luku on vain 26 prosenttia.

Suuri osa varallisuudesta on sidottu hajautettuihin valtion omistamiin sijoitusrahastoihin. Pohjoismaissa on myös muunlaista kollektiivista omistusta runsaasti.

Yhtiöt, joissa valtiolla on kontrolloiva osuus tai suuri vähemmistöosuus, ovat myös merkittävästi yleisempiä Pohjoismaissa. Vuonna 2012 Norjalaisten valtionyhtiöiden arvo oli 87,9 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomessa sama luku on 52,3 prosenttia. Yhdysvalloissa lukema ei yllä edes yhteen prosenttiin.

Jotkin valtionyhtiöt ovat valtion hallinnoimia yrityksiä: esimerkiksi posti, julkinen media ja alkoholin myynnin monopoli. On kuitenkin myös runsaasti valtion omistamia pörssiyrityksiä, jotka toimivat tavanomaisesti yksityisellä sektorilla.

Tunnen Suomen tilanteen parhaiten, ja siellä on 64 valtionyhtiötä. Tähän sisältyy Solidium, holding-yhtiö, jonka kautta valtio hallitsee vähemmistö-osuuttaan 13:ssa näistä yhtiöistä. 

Suomen valtionyhtiöihin kuuluvat lentoyhtiö Finnair, viini-ja viinavalmistaja Altia, markkinointiin ja viestintään erikoistuva Nordic Morning, logistiikkakonserni VR ja 8,8 miljardin dollarin (noin 7,3 miljardin euron) öljy-yhtiö Neste.

Norjassa valtio hallitsee 70:tä yritystä. Näihin kuuluu kiinteistöyhtiö Entra, Norjan suurin finanssikonserni DNB, telekommunikaation konserni Telenor, joka työllistää 30 000 työntekijää, sekä kuuluisa valtion öljy-yhtiö Statoil. 

Suomella ja Norjalla on erityiset syyt tähän valtion omistuksen tasoon. Suomessa sitä perustellaan vetoamalla maan myöhäiseen kehitykseen ja syrjäiseen sijaintiin maailmantaloudessa. Toisin sanoen Suomi ei tahdo altistaa pientä, myöhään kehittynyttä ja avointa talouttaan kansainvälisten pääomavirtojen riepoteltavaksi.

Norjassa Pohjanmereltä löydetty öljy johti jättimäisen valtion sijoitusrahaston perustamiseen. Tällä hetkellä rahaston arvo on noin biljoona dollaria, eli tuhat miljardia, mukaanlukien 325 miljardin dollarin arvo sidottuna omaisuuseriin Yhdysvalloissa. 

Norjan keskuspankin sivuilla rahastoa kuvataan näin: “Se on kansan rahaa, kaikkien omistamaa, tasa-arvoisesti jaettuna meille ja tuleville sukupolville.”

Pohjoismaissa on runsaasti edistyksellisiä ratkaisuja, joista Yhdysvalloissa tulisi ottaa oppia. Ensin on kuitenkin pidettävä huolta siitä, että yhdysvaltalaisilla on realistinen kuva näiden maiden toimintatavoista. 

Lue lisää:

Osallisuustalous-keskustelu Yle Radio 1:ssä

Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen vierailivat Yle Radio 1:ssä puhumassa osallisuustaloudesta. Keskustelun aikana käytiin läpi muun muassa osallisuustalouden idean taustoja, demokraattisten yritysten potentiaalia ja kapitalismin keskeisimpiä ongelmia. Jauhiainen ja Mäkinen kertoivat myös lokakuun lopulla julkaistavasta teoksestaan Hyvinvointivaltion vastaisku. 

Ohjelman voi kuunnella Yle Areenasta. 

IMG_0228.jpg

Matt Bruenig: Kapitalismin nuijapeli

Sosiaalipolitiikan asiantuntija ja People's Policy Project -hankkeen johtaja Matt Bruenig on tunnettu kapitalismin kriitikko Yhdysvalloissa. Hänen kirjoituksensa osoittaa yksisilmäisen markkinaintoilun nojaavan kestämättömään kehäpäätelmään.

Matt Bruenig: Kapitalismin nuijapeli

Mikään kattava moraalinen tai oikeudellinen viitekehys ei tue laissez-faire -kapitalismia. Tämä on ymmärrettävästi ongelma niille, jotka haluavat argumentoida sen puolesta. Keskustelu tällaisten ihmisten kanssa päätyy yleensä kiertämään samaa tuttua kuviota, jota olen tavannut kutsua “kapitalismin nuijapeliksi”.

Tässä pelissä vastustaja nojaa kolmeen keskenään ristiriitaiseen periaatteeseen. Yhtä argumenttia seuraa toinen – huvipuiston pelin myyränpäiden tavoin – saumattomasti ja mielivaltaisesti. Nämä argumenttien takana olevat viitekehykset ovat ansio (jokaiselle pitäisi suoda oman työnsä hedelmät), vapaaehtoisuus (jokaisen tulisi saada omansa ilman ulkonaista pakottamista), ja hyöty (talousjärjestelmän tulisi maksimoida yleinen hyvinvointi). Lähtöpiste kapitalismin nuijapelissä voi olla mikä vain, vaikkakin oman kokemukseni mukaan ensimmäisenä tulee joko ansio tai vapaaehtoisuus. Hyöty toimii hätävarana, johon on hyvä turvautua kun muut argumentit lopahtavat.

Alla esimerkki tällaisen väittelyn kulusta.

"Kapitalismi on oikein, sillä ihmisten pitäisi saada se, mitä he omalla kovalla työllään ansaitsevat."

"Mutta näin ei tapahdu kapitalistisessa järjestelmässä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kolmasosa kansallisista tuloista menee pääoman omistajille, jotka eivät työskentele sen eteen lainkaan. Jos todella halutaan lähteä siitä, että talousjärjestelmän tulisi jakaa vaurautta ahkeruuden perusteella, pääomatuloja pitäisi verottaa 100%, luonnon arvosta puhumattakaan. Luontoa ei kukaan tuota omalla kovalla työllään, joten senkin arvoa pitäisi verottaa 100%. Eivätkä ongelmat lopu tähän."

"Voi olla, että pääoman omistajat eivät tuota mitään kokonaistuloista saamansa kolmanneksen eteen, mutta he ovat kuitenkin kumuloineet vaurautensa vapaasti solmittujen sopimusten kautta. Minähän vain vastustan pakkovaltaa ja kannatan vapaaehtoisuutta."

"Kauppasopimukset eivät ole vapaaehtoisia. Ne tapahtuvat omistusoikeuksiin perustuvan järjestelmän puitteissa, jota pidetään yllä pakkovallalla. Ei kukaan kävisi kauppaa ilman väkivallan uhkaa, vaan yksinkertaisesti ottaisivat mitä haluavat. Tässä asetelmassa ei ole mitään vapaaehtoista. Ainoa vapaita valintoja aidosti kunnioittava systeemi on “ota mitä lystäät” -maailma, jossa jokaisella on oikeus kohdella kaikkea maailmassa kuten haluavat, ilman rajoitteita."

"Vaikka kapitalistiset instituutiot tarvitsisivatkin ylläpitämiseensä pakkovaltaa, ne myös luovat valtavasti rikkautta kaikille. Ilman niitä, meistä jokainen – matalimpia yhteiskuntaluokkia myöten – olisi paljon köyhempi."

"Selvä. Kannatat siis väkivaltaista pakottamista kunhan sillä huolehditaan ihmisten materiaalisesta hyvinvoinnista. Tosiasiassa ihmisten elintaso on kuitenkin huomattavasti korkeampi sosiaalidemokraattisissa yhteiskunnissa kuin laissez-faire -järjestelmän alla – varsinkin köyhien, joista ilmeisesti kannat nyt huolta. Rahan vähenevä rajahyöty on jo yksinään riittävä oikeutus tuntuvalle verotukselle ja vaurauden jaolle, jos päämääräksi otetaan yleisen hyvinvoinnin maksimointi."

"Mutta verot eivät ole vapaaehtoisia ja ne perustuvat pakkovaltaan."

"Samoin on yksityisomistuksen laita. Kuten juuri puhuttiin."

"Verotus on varkautta. Ihmisten pitäisi saada pitää työnsä hedelmät."

"Valtaosa kaikesta tulosta on pääomatuloa, jonka eteen kukaan ei tee töitä. Kuten juuri puhuttiin."

"Yleinen hyöty!"

"Sen saavuttamiseksi tarvitaan verotusta ja varauden jakoa."

"Vapaaehtoisuus!"

"Sen saavuttamiseksi pitäisi taas lakkauttaa yksityisomistukseen perustuvat insituutiot."

"Ansio!"

"Ansioon perustuvassa järjestelmässä pitäisi hankkiutua eroon pääomatuloista."

Ja sitä rataa. Ansio, vapaaehtoisuus, hyöty. Ansio, vapaaehtoisuus, hyöty. Ansio, vapaaehtoisuus, hyöty. Näistä yksikään ei tue kapitalismia, mutta niitä voi käyttää “kapitalismin nuijapelissä” toisiaan täydentävästi niin, että yksi toimii vastauksena edellisen luomiin ongelmiin.

Ansion periaate romahtaa sen tosiasian alla, että pääomatuloja ei ansaita työllä. Mutta vapaaehtoisuuden periaate voi huikata avuliaasti, että ainakin pääomatulot ovat vapaisiin sopimuksiin perustuvan järjestelmän tuote. Vapaaehtoisuus ei kuitenkaan kykene vastaamaan siihen ongelmaan, että kaikki taloudelliset instituutiot perustuvat pakkovaltaan, erityisesti lait omistusoikeudesta. Hyödyn periaate voi puolestaan huikata tähän, että omistusoikeudet edistävät yleistä hyvinvointia. Hyödyn periaate romahtaa sen tosiasian alla, että vaurauden jako lisää hyvinvointia, niin saajien kohdalla kuin yleisestikin. Tässä kohdassa vapaaehtoisuus voi tehdä vastaväitteen sillä perusteella, että “verotus on pakkovaltaa” ja ansio puolestaan sillä, että “verotus on ihmisten työn hedelmien varastamista”.

Ei tietenkään ole yllättävää, että laissez faire -kapitalismin oikeuttajat vaihtavat asemiaan kolmen radikaalisti erilaisen ja keskenään ristiriitaisen viitekehyksen välillä. Useimmat omaksuvat kapitalismia kiivaasti puoltavan asenteensa tiedostamattomien kulttuuristen mekanismien kautta, ja perusteet lisätään myöhemmin. Hullunkurista katsottavaa se on silti.

Lue lisää:

Barometri: suomalaisessa työelämässä viiden kerroksen väkeä

in , ,

Kauppalehti:

Barometri analysoi suomalaista työelämää myös kuudella laadullisella mittarilla: fyysinen raskaus, henkinen kuormittavuus, yhteisöllisyys, altistus häiriökäyttäytymiselle, vaikutusmahdollisuudet työhön ja työntekijöiden avoin ja tasapuolinen kohtelu. Niiden perusteella on muodostettu viisi toisistaan eroavaa ryhmää.
Analyysin mukaan 23 prosenttia suomalaisista työskentelee "superduunissa", 23 prosenttia "vaativassa mutta laadukkaassa työssä", 20 prosenttia "raskaassa perusduunissa", 21 prosenttia kevyessä mutta sosiaalisesti epätyydyttävässä työssä ja 13 prosenttia "ongelmatyöpaikassa".

Työelämän taakat eivät ole jakautuneet tasa-arvoisesti. Työ- ja elinkeinoministerin barometrin mukaan suomalainen työelämä on hyvin epätasa-arvoista viidenneksen työskennellessä "superduuneissa" samalla, kun 13 prosenttia joutuvat työskentelemään töissä, jotka ovat heikkolaatuisia usealla työelämän osa-alueella. Ongelmatyöpaikoissa korostuivat suorittavan työn tehtävät.

Rakennettaessa parempaa taloutta on myös keskityttävä siihen, miten myös työelämästä tehtäisiin tasa-arvoisempaa. Osallisuustalouden ratkaisut tasapainoitetusta työstä ovat erinomainen teoreettinen lähtökohta paremman talouden ja työelämän rakentamiseen.

Kauppalehti: Pomot eivät tunnista alaistensa vahvuuksia

in , ,

Kauppalehti:

Iso osa suomalaisista työntekijöistä kokee, että työnantajat eivät tunnista heidän vahvuuksiaan. Erityisen aliarvostetuiksi itsensä tunsivat ylemmät toimihenkilöt ja asiantuntijat, Suomalaisen Työn Liiton kyselytutkimuksesta selviää.
Työntekijöistä 69 prosenttia koki, että työnantajat eivät tunnista heidän vahvuuksiaan kovin hyvin tai ollenkaan. Vain 31 prosenttia oli sitä mieltä, että vahvuudet tunnistetaan tarkasti tai jokseenkin tarkasti.
”Ihmiset haluavat luontaisesti kokea, että heidän vahvuuksiaan hyödynnetään. Se auttaa heitä ylläpitämään ja kehittämään osaamistaan omassa työssään. Tutkimustulos onkin tässä valossa huolestuttava ja hieman yllättäväkin, sillä vahvuuksia ja osaamista kyllä löytyy. Niihin suomalaisen työn menestys nojaa ja ne ovat kansainvälisestikin tunnustettuja”, Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala kommentoi.

Mitä paremmin työntekijät pääsevät itse vaikuttamaan työhönsä, sitä paremmin he pääsevät myös tuomaan omaa osaamistaan esille työyhteisössä. Valitettavan usein nykytaloudessa työpaikat rakentuvat kuitenkin hierarkioiden ja äärimmilleen viedyn työnjaon varaan, kun toimivammat ja tehokkaammat organisaatiomuodot löytyisivät tasa-arvoisemmista ratkaisuista.

Lue myös:

Helsingin Sanomien haastattelu Parecon Finlandin toiminnasta

Parecon Finlandin Antti Jauhiainen kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa järjestön perustamisesta ja toiminnasta, sekä osallisuustalouden ideasta.

Osallisuustalous on taloustieteen professorin Robin Hahnelin ja yhteiskuntafilosofin Michael Albertin vuonna 1991 esittelemä talousjärjestelmä. Osallisuustalous perustuu demokraattiseen työhön, ekologisuuteen, tuloerojen pienentämiseen ja siihen, että nykytaloudessa kasvu on ekologisesti kestämätöntä.

”Paremmin organisoidussa taloudessa hyvinvointi ja elintaso voi kasvaa”, Jauhiainen sanoo.

[...]

Pienuudestaan huolimatta järjestö on ollut esillä myös kansainvälisesti esimerkiksi arvostellessaan Suomen perustulokokeilua The New York Times -sanomalehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessa, josta kerrottiin myös Helsingin Sanomissa.

Lue myös:

Antti Jauhiainen Suomen perustulokokeilusta Talouselämässä: Suomella kaikki mahdollisuudet tehdä paljon enemmän

in

Parecon Finlandin puheenjohtaja Antti Jauhiaista haastateltiin Suomen perustulokokeilusta Talouselämässä:

"Lähtökohtamme oli se, että Suomella ja pohjoismailla on eeppinen historia hyvinvointivaltioon liittyvissä ratkaisuissa, ja sellainen vaatii isoja kokeiluja. Kokeilun laajentamisen suhteen on kuulunut pelkkää hiljaisuutta", Jauhiainen sanoo.
Nykyisellään kokeilun osallistujamäärä on hänestä liian pieni, eikä se tule antamaan tieteellisesti merkittävää tietoa perustulon toimimisesta edistyneessä taloudessa. Kokeilu on tällä hetkellä myös rajattu vain työttömiin henkilöihin.
"Kyllä tästä jotain dataa saadaan, mutta Suomella olisi kaikki mahdollisuudet tehdä paljon enemmän", Jauhiainen harmittelee.

Lue myös:

Parecon Finlandin Mäkinen HS:ssä: Sipilän hallitus saamaton perustulon suhteen

in

Helsingin Sanomat:

Jauhiainen ja Mäkinen pohtivat perustulokokeilun tulevaisuutta New York Timesin kirjoituksessa.
”Hallitus sai valtavan määrän positiivista julkisuutta. Niin paljon positiivista näkyvyyttä, ettei tarvitse jatkaa. He ovat tyytyväisiä poliittisiin irtopisteisiin”, Mäkinen sanoo.
New York Timesin kirjoituksessaan he kuvailevat Suomen perustulokokeilua ”lähinnä julkisuustempuksi”.
Perustulon toteutuminen tulevaisuudessa näyttää Mäkisen silmissä epätodennäköiseltä.
”Perustulo olisi mahdollisempi, jos Kela saisi toteuttaa alkuperäiset suunnitelmansa kokeilusta”, Mäkinen sanoo.
Mäkisen mukaan alkuperäisten suunnitelmien mukainen toteutus tuottaisi tietoja, joiden perusteella perustuloa olisi helpompi perustella poliittisena ratkaisuna.
Mäkisen mukaan perustulossa on paljon potentiaalia, ja se voisi tarjota ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin.
”Eri näkökulmia on tutkittava siitä, mitä vaikutuksia vastikkeettoman rahan antamisella on esimerkiksi ihmisen hyvinvointiin”, Mäkinen toteaa.

Lue myös:

 

Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen New York Timesissa: Suomen perustulokokeilu perusteellisesti vinossa

in , , , ,

Suomen perustulokokeilu on epäonnistunut, kirjoittavat Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen New York Timesissa julkaistussa vieraskynässään. 

Hallituksen ohjaaman kokeilun tarkoituksena on lisätä matalapalkkaista ja -tuottoista työtä, ei puuttua talouden perustavanlaatuisiin ongelmiin, kuten köyhyyteen tai epätasa-arvoon. 

Perustulon ideaan kuuluu, että sitä maksetaan kaikille. Hallitus kuitenkin rajasi kokeilun vain pitkäaikaistyöttömiin. Kokeilussa jaettu tuki ei täytä perustulon määritelmää, koska siinä vastikkeetonta rahaa jaetaan vain pitkäaikaistyöttömille. Jotta saataisiin pätevää tietoa perustulon vaikutuksista, sitä on jaettava monenlaisilla ryhmille – myös työssäkäyville.

Sipilän hallituksen on laajennettava kokeilua kattamaan nykyistä useampia ryhmiä kuten Kelan tutkijat raportissaan alunperin ehdottivat. Kokeilun lähtökohdaksi on otettava yksilöiden vapautta korostava perustulo, joka ei pakota ihmisiä matapalkkaisiin töihin. Tutkijoiden ehdotuksia laajemmista ja monipuolisemmista kokeiluista on kuunneltava. Vain kokeilemalla todellista perustuloa Suomi voi täyttää maailmalla perustulokokeiluun asetetut korkeat odotukset.

Matt Bruenig: Oikeistoliberaalit ovat valtion pakkovallan kannattajia

Liberaaleiksi itseään kutsuvat talousoikeistolaiset esittävät taloudelliset näkemyksensä usein “vapautena” tai “vapauden edistämisenä”. Retoriikkaan kuuluu usein myös valtionvastaisuus - valtio nähdään taloudellisen vapauden poikkeuksellisen suurena rajoitteena.

Yhdysvaltalainen sosiaalipolitiikan asiantuntija Matt Bruenig on nostanut esiin vähemmän tunnettuja Robert Halen ajatuksia, jotka osoittavat oikeistoliberaalien olevan valtion pakkovallan kannattajia. Bruenig osoittaa samalla, kuinka vapaudesta puhuminen on usein mielikuvilla pelaamista. Taloudessa on aina kyse jonkinlaisista pakoista ja yksilöiden vapauksien rajoittamisista. Liberaaleiksi itseään kutsuvat ovat myös valtion pakkovallan kannattajia, vaikkeivat he tätä suostu usein itse myöntämään.

Matt Bruenig: Oikeistoliberaalit ovat valtion pakkovallan kannattajia

Robert Hale oli talouteen vihkiytynyt oikeusrealisti, joka vaikutti 1900-luvun alkupuoliskolla. Halesta ei löydy suomeksi lainkaan hakutuloksia, ja hänen englanninkielinen wikipedia-artikkelinsakin kielii lyhyydessään miehen työn jääneen pääosin tuntemattomaksi. Tämä on vahinko, sillä Hale on yksi kaikkien aikojen tarkkanäköisimpiä laissez-faire -talousteorioiden kriitikoita.

Monien tärkeiden havaintojensa ohella Hale purki erinomaisesti sen ylimalkaisen tavan, jolla pakosta ja vapaudesta puhutaan talousasioiden yhteydessä. Käyttäen funktionaalista lähestymistapaa Hale osoitti, kuinka kaikki tavat organisoida taloutta nojaavat ihmisten pakottamiseen, ja kuinka tämä pätee yhtälailla niin vapaaseen markkinatalouteen kuin sosialismiinkin nojaaviin vaihtoehtoihin. Halen pääväitettä on parasta havainnollistaa kahdella rinnakkaisella esimerkillä.

Kuvitellaan, että etsin itselleni asuntoa. Oletetaan, että minulla on seuraavat kaksi vaihtoehtoa:

  1. Maksa vuokranantajalle vuokraa talossa asumisesta.

  2. Ole koditon.

Jos maksan vuokranantajalle, tämä ymmärretään vapaaehtoiseksi transaktioksi, johon ei sisälly pakottamista. Valitsinhan tuon vaihtoehdon siksi, että se oli paras tarjolla oleva vaihtoehto. Mutta hetkinen. On kuviteltavissa muitakin vaihtoehtoja. Kuvitellaan kolmas vaihtoehto: muutan rakennukseen ja en maksa mitään vuokranantajalle.

Jos kolmas vaihtoehto olisi tarjolla, valitsisin takuuvarmasti sen. Miksi en sitten valitse sitä? Koska valtiovalta on väkivalloin estänyt sen valitsemisen. Omaisuuden suojaksi luotujen lakien avulla valtio on ilmoittanut, että vuokranantaja voi vain napata puhelimen ja soittaa valtion poistamaan minut väkivalloin rakennuksesta, jos valitsen vaihtoehdon numero kolme. Valtio on siis konkreettisesti pakottamalla rajoittanut valinnanvapauttani. Ilman sitä en olisi valinnut ensimmäistä, minulle kannattavinta vaihtoehtoa. Itseasiassa funktionaalisesti katsottuna maksan vuokranantajalle siitä, että hän luopuu valtion takaamasta oikeudestaan estää minua käyttämästä rakennustaan. Se on tämän laillisen järjestelyn quid pro quo.

Otetaan rinnalle toinen esimerkki. Kuvitellaan, että ajattelen työpaikan hankkimista. Oletetaan, että minulla on seuraavat kaksi vaihtoehtoa:

  1. Mene töihin ja maksa tulovero työstä saatavista tuloista.

  2. Älä hanki työtä.

Esimerkit ovat identtisiä. Kun vaihtoehdot ovat nämä, valitsen ensimmäisen vaihtoehdon. Ovatko tuloverot siis vapaaehtoisia ja ei-pakottavia? Siltä vaikuttaisi, eikö? Tuloverot ovat vähintäänkin yhtä vapaaehtoisia, kuin vuokran maksaminen asunnosta. Tällä tarkoitan sitä, että kyse on parhaan vaihtoehdon valitsemisesta tarjolla olevista vaihtoehdoista. Mutta ongelma onkin siinä, että vaihtoehdothan eivät jää tuohon. On olemassa kolmaskin vaihtoehto, jonka valtio estää: mene töihin ja älä maksa tuloveroa.

Kolmas vaihtoehto on se, minkä oikeistoliberaalit haluaisivat valita, mutta jonka valtio pakkokeinoin heiltä estää.

On huvittavaa, miten oikeistoliberaalit ja markkinaintoilijat (sekä joidenkin taloustieteilijöiden löyhä tapa puhua asiasta) esittävät vuokraesimerkin valinnanvapautena ja pakottamisesta vapaana ihannetilanteena, kun taas tulovero onkin pakottamista ja vapauden rajoittamista. Kuitenkaan mikään “pakottamisen” yleisesti käytössä oleva määritelmä ei tue tällaista erottelua. Halen saavutus oli nimenomaan siinä, miten hän osoitti yksilön pakottamisen olevan universaalia taustalla aina vallitsevien erilaisten rajoitusten myötä.

Niukkuuden maailmassa kaikki taloudelliset säännöt – myös nekin, jotka mahdollistavat yksityisen omaisuuden olemassaolon, sopimuslait ja niin edelleen – luovat näitä taustalla olevia rajoituksia yksilöiden vapaudelle (kuten esimerkiksi voiko taloon mennä nukkumaan ilman että maksaa mitään kenellekään). Taloudesta puhuttaessa ei keskustella siitä, kuka kannattaa pakottamista ja kuka vapautta. Keskustelu koskee ainoastaan sitä, millaisia pakkokeinoja talouteen halutaan.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö voitaisi esittää argumentteja laissez-faire järjestelmälle, joka perustuu väkivaltaiseen taloudelliseen pakottamiseen. Niitä voidaan esittää oikein hyvin. Voidaan puolustaa järjestelyn yleishyödyllisyyttä tai sitä, miten se palkitsee ahkerimmat tai aikaansaavimmat yksilöt (joskaan kumpaakaan argumenttia on vaikea perustella kestävästi). Mutta on järjetöntä puolustella vapaa markkina -ajattelua siksi, että väittää vastustavansa taloudellista pakottamista. Sen väittäminen on joko silkkaa hölynpölyä (kuten aiemmin käytiin läpi) tai sitten maalitolppien siirtelyä. Käytännössä on usein kyse yrityksestä uudelleenmääritellä “pakottaminen” siten, että se vain sopisi omaan alkuperäiseen pyrkimykseen maalata itsestä kuva pakkokeinojen vastustajana.

Kokeilu: Yksityisellä vaikeuksia hoitaa asiakkaat julkisen hinnalla

Yle.fi:

Kunnanlääkäreiden ja Terveystalon kokemukset näyttävät, että yksityisille terveyspalveluiden tarjoajille ei ole helppoa tuottaa samoja palveluita sillä rahalla, jolla julkiset toimijat operoivat. Alun perusteella ei voi ainakaan sanoa, että julkinen palvelu olisi osoittautunut tehottomaksi, kuten sitä usein haukutaan.

Soteuudistuksen yhteydessä on puhuttu paljon valinnanvapaudesta. Käytännössä sillä tarkoitetaan kaupankäynnin lisäämistä terveydenhoidossa. Julkisella terveydenhuollolla on monia etuja, jotka on ohitettu soteuudistusta koskevassa keskustelussa. Yksi julkisen järjestelmän vahvuus on, että valtaosa ihmisistä saadaan katettua samalla yhtenäisellä järjestelmällä. Kun hankinnat tehdään keskitetysti, myös rahaa säästyy. Jokainen lääke ja laitehankinta on halvempi, kun mittakaava on suurempi.

Julkisen terveydenhoidon etuna on myös tasapuolisuus, sillä potilaiden hoitotarve arvioidaan lääketieteellisin perustein – eikä esimerkiksi maksukyvyn mukaan. Puhtaasti yksityisissä järjestelmissä parasta hoitoa saavat he, joilla on siihen varaa.

Ei mitkään torimarkkinat

Mitä ongelmia terveydenhoidon markkinoilla on? Ensinnäkin on hyvä huomata, että terveydenhoito poikkeaa selvästi muista markkinoista. Torilla hedelmiä on helppo vertailla ja poimia parhaat kauppakassiin, mutta terveyspalveluissa vertailu on vaikeampaa. Alalla tarjontapuoli, kuten lääkäri ja sairaala, on tavallista aktiivisemmassa roolissa kuluttajien tehdessä valintojaan. Potilas yleensä hyväksyy lääkärin määräykset, koska hänellä on asiantuntemus aiheesta. Onko potilailla juuri muita vaihtoehtoja?

Kaupankäynti perustuu siis pitkälti luottamukseen lääkäriä ja yritystä kohtaan, mikä poikkeaa selvästi perinteisestä markkina-asetelmasta. Terveyspalveluissa ei myöskään ole muun kaupankäynnin tapaan takuuta tai palautusoikeutta.

Sairas ihminen ei vastaa taloustieteen oppikirjojen kuvailemaa rationaalista toimijaa. Sairas on haavoittuvassa asemassa, eikä hänellä ole runsaasti energiaa vertailla eri toimenpiteiden kustannuksia ja hyötyjä puhumattakaan siitä, että kilpailuttaisi eri terveystaloja keskenään.

Kannustimet vinossa

Yritysten kannustimetkin ovat ristiriitaiset. Ennaltaehkäisevä terveydenhoito on huonoa liiketoimintaa, sillä katteet ovat alhaiset ja hoidon tepsiessä asiakas ei palaa. Yrityksen kannattaa kaupata monimutkaisia operaatioita ja tutkimuksia, joissa on paremmat katteet. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa sotejärjestelmä perustuu kilpailuun ja valinnanvapauteen, monimutkaisia operaatioita teetetään potilaille enemmän kuin Euroopassa. Hoidon määrä ei kuitenkaan ole kulkenut käsi kädessä hoidon laadun kanssa. Yhdysvaltalainen yksityiseen sektoriin nojaava terveydenhuolto on kansainvälisissä vertailuissa korostetun kallista ja heikkotasoista, kun taas eurooppalaiset julkiset järjestelmät ovat säännöllisesti kärkisijoilla.

Vakuutusbyrokratia & kermankuorinta

Yksityiset sairausvakuutukset lisäävät päällekkäisyyksiä ja byrokratiaa, sekä välillisesti hoidon kustannuksia. Työterveydenhuolto on puolestaan erittäin kannattavaa liiketoimintaa, koska työssäkäyvät asiakkaat ovat valtaosin terveitä. Tämä yksityinen järjestelmä ymmärrettävästi kukoistaa markkinamittarein, koska sen ulkopuolelle jäävät keskimäärin kalleimmat asiakkaat – kroonisesti sairaat, työttömät ja vanhukset. Sotekeskustelussa onkin puhuttu paljon yritysten kermankuorinnasta.

Eri maiden ratkaisuja vertailtaessa on tullut selväksi, että kilpailuun perustuva terveydenhuolto ei tuota toivottuja lopputuloksia. Pohjoismaissa kaukonäköisesti toteutettu julkinen terveydenhuolto on osoittautunut tehokkaaksi järjestelmäksi. Suomalaista terveydenhuoltoa tulee kehittää huolellisesti ja muiden maiden virheistä oppien. Julkista terveydenhoitoa tulisi kehittää paremmaksi. Esimerkiksi valinnanvapaus on toteutettavissa monin eri tavoin julkisen terveydenhuollon piirissä. Nyt rakennetaan poliittisin päätöksin todennäköisesti kalliita ja tehottomia terveydenhoitomarkkinoita vetoamalla valinnanvapauteen.

Pikavipeistä

in , ,

Helsingin Sanomat:

Vaikka pikaluotto-ongelmiin on puututtu lainmuutok­silla, vipit aiheuttavat ministeriön mukaan yhä velkaongelmia. Lainasummat ja velkasaatavien suuruus ovat kasvaneet.
Myös maksuhäiriöt ovat lisääntyneet, joskin tahti on tasaantunut. Suomen Asiakastiedon mukaan Suomessa oli vuoden 2016 lopussa 373 100 henkilöä, jotka eivät ole selvinneet veloistaan. Luotto­tietonsa menettäneitä oli 3 100 enemmän kuin edellisvuonna. Uusia maksuhäiriömerkintöjä rekisteröitiin kaikkiaan 1,5 miljoonaa. Luvut kertovat siitä, että ongelmat keskittyvät samoille, jo ennestään maksuvaikeuksissa oleville ihmisille.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa tuodaan esiin pikavippien ongelmia.  Velaksi eläminen kasaantuu tietyille ihmisille, ja monilla heistä on ennestään maksuvaikeuksia.

Pikavippien haittojen lieventämiseksi suunnitellaan tiukempaa korkokattoa ja rekisteriä, josta näkyisivät aiemmat velat. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun vippien jälkiä pyritään siivoamaan. Vuonna 2009 pienlainojen mainontaa tiukennettiin lailla ja 2013 asetettiin pienempiin alle 2000€ lainoihin korkokatto. Niissäkin vuosikorko on tosin 51 prosenttia, joka on erittäin korkea – varsinkin, kun otetaan huomioon alhaisten korkojen aikakausi.

Yleinen puolustus pikavippien puolesta on, että ne tarjoavat lainaa niille ryhmille, jotka eivät sitä pankista saa. Ketkä vippejä sitten ottavat? Pikavippiyritysten teettämän tutkimuksen mukaan pienlainoja käytetään erityisesti lääkkeiden, lastenhoitomenojen ja ruoan maksamiseen.

Pikavippejä käyttävät usein monet köyhyysriskiryhmät omien välttämättömien menojensa kattamiseen, jos eivät saa asioita muuten järjestymään. Työttömät, opiskelijat ja vanhukset eivät saa markkinataloudessa tuloja, joten ilman yhteiskunnan tai läheisten takaamaa tukea he ovat koronkiskonnan armoilla.

Mihin vippien suunnattomat korkotuotot ovat sitten menneet? Yksi esimerkki on Pikavippiyhtiö Ferratumin perustaja Jorma Jokela, joka on kerännyt pienlainatoiminnalla itselleen yli 300 miljoonan euron omaisuuden.

Sen sijaan, että heikkoja neuvotteluasemia käytetään taloudellisesti hyväksi, tulee huolehtia siitä, että ihmiset saavat ruokaostoksensa ja lääkkeensä maksettua ilman 51 prosentin korkoa. Suomalaisen sosiaaliturvan perusosa on kansainvälisessä vertailussa alhainen, alle 500 euroa, ja suomalaisessa julkisessa keskustelussa on syyllistetty tuen saajia vuosikausia. Tosiasia on, että markkinatalous voi nostaa köyhyydestä vain ne, jotka saavat työpaikan. Työtä ei ole kaikille tarjolla, eivätkä kaikki voi sitä tehdä. Suomessa työmarkkinoiden ulkopuolella on 1,5 miljoonaa asukasta, joten kyse ei ole pienestä ryhmästä.

Jos markkinat eivät kykene vastaamaan näiden ihmisten tarpeisiin, on turvattava rahoitus muilla keinoilla. Jos yhteisistä verovaroista tuetaan ensimmäisiä omistusasuntoja ASP-järjestelmän keinoin, voidaan yhtälailla helpottaa ihmisten arjessa selviämistä joko paremmin kohdennetuin tuin. Julkisen sektorin takaamat pienlainat ovat tehokkaampi ja reilumpi tapa huolehtia pienituloisten äkillisestä rahantarpeesta.

Lue myös:

 

Suomen perustulokokeilun lähtökohdista: The UBI Bait and Switch

Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen kirjoittivat tammikuussa Jacobin-sivustolle Suomen perustulokokeilusta yhdessä yhdysvaltalaisen sosiaalipolitiikan tutkijan Matt Bruenigin kanssa. “The UBI Bait and Switch” -artikkelissa korjataan joitakin kansainvälisessä uutisoinnissa esiintyneitä virheitä liittyen Suomen perustulokokeiluun ja sen lähtökohtiin. Lisäksi tekstissä varoitetaan perustulomallien voivan hyvin myös rajata ihmisten taloudellista vapautta.

Jos esimerkiksi kasvatetaan heikossa asemassa olevien kansalaisten riippuvuutta työnantajista, yksilönvapaudet eivät lisäänny ja ulkoinen kontrolli ei vähenny. Näin käy erityisesti siinä tapauksessa, jos perustulon taso on heikko ja se toteutetaan samanaikaisesti julkisten palvelujen leikkausten kanssa.

Samoja huomioita on tuotu esiin Parecon Finlandin blogissa aiemmin. Antti Jauhiainen kommentoi Suomen perustulokokeilua hiljattain myös Guardian -lehden artikkelissa.

Perustulossa on merkittävää potentiaalia, mutta se ei ole ihmelääke. Parecon Finlandin blogissa on usein nostettu esiin eräitä merkittäviä työmarkkinoiden ja työelämän ongelmia. On monenlaista tärkeää työtä, josta ei makseta markkinoilla lainkaan, tai vuorostaan korvaus on liian pieni. Nykyiset työpaikat asettavat ihmiset myös eriarvoiseen asemaan keskenään. Perustuloa on tarjottu ratkaisuksi moniin ongelmiin, mutta Suomen perustulokokeilu ei tähän asti ole vastannut näihin markkinatalouden kipukohtiin juuri lainkaan.

Työelämän vaivoihin on olemassa lääkkeitä, joiden avulla voidaan tutkitusti parantaa hyvinvointia ja saada enemmän aikaan. Työntekijöiden päätösvaltaa tulisi lisätä ja demokratiaa on hyödynnettävä työelämässä kunnianhimoisemmin. Työssä uupuvien työajan vähentäminen ja suorittavaa, raskasta työtä tekevien palkkauksen parantaminen olisivat hyviä ensiaskeleita. Perustulon rinnalla on uudistettava työelämää laajemmin. Kokeilussa oleva perustulo voisi toteutuessaan lievittää sosiaaliturvaan liittyvää kontrollia, mutta muuten se jättää työmarkkinoiden viat ennalleen.

Vuoden lopussa

in

Vuoden 2016 aikana järjestimme Parecon Finlandissa useita tilaisuuksia. Puhuimme markkinatalouden vakavista ongelmista ja siitä, kuinka näiden ongelmien paikkailu on tuonut merkittäviä parannuksia ihmisten elämään ja ympäristön hyvinvointiin. Tavoitteenamme oli esitellä sekä entuudestaan tuttuja että osittain uusia työkaluja markkinoiden kritisoimiseen ja niiden toiminnan parempaan ymmärtämiseen.

Haluamme kiittää kaikkia tilaisuuksiimme osallistuneita. Saimme vuoden aikana runsaasti rohkaisevaa palautetta ja kuulimme lukuisia havainnollisia esimerkkejä markkinatalouden ongelmista ja kritiikistä Suomessa.

Kuten Helsingissä, Turussa ja Tampereella järjestetyissä tilaisuuksissamme painotimme, markkinoiden ongelmien tunnistaminen on erityisen tärkeää markkinatalouden faneille. On kaikkien etu, että nykyinen monin tavoin puutteellinen talous toimisi mahdollisimman hyvin kaikkien kannalta. Ongelmat kuitenkin unohtuvat monilta, kun markkinatalouden lippuja liehutellaan innokkaasti.

Vaikka puhumme usein nykytalouden ongelmista, tärkeintä on uuden talouden rakentaminen. Parecon Finlandin perustamisesta asti olemme tuoneet esiin ratkaisuja. Näitä käydään seikkaperäisesti läpi toimittamissamme käännöksissä kirjoista Kilpailusta yhteistyöhön ja Osallisuustalouden aakkoset. Kritiikki ilman uskottavia vaihtoehtoja on lamaannuttavaa, suoraan sanottuna hyödytöntä.

Tarvitaan uskottavaa ja periksiantamatonta, huolellista työtä demokraattisen talouden luomiseksi. Tämä tarkoittaa positiivisten ratkaisujen rakentamista. Toimivan talouden on rohkaistava hyödylliseen tuotantoon ja kuluttajien kaipaamien palvelujen tuottamiseen. Tarvitaan talous, joka kykenee takaamaan laajempia vapauksia ja hyvinvointia, kuin mihin markkinat ovat ikinä pystyneet. Tarvitaan talous, joka kunnioittaa luonnonympäristöä eikä aja ihmisiä täyttämään tyhjyyttä loputtomalla krääsällä.

Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen aloittivat Vihreässä Langassa kolumnisteina, ja kirjoittivat uudesta taloudesta eri näkökulmista. He pohtivat muun muassa rahaa, palkitsemista ja päätöksentekoa työpaikalla. Lisäksi osallisuustalous.fi -sivustolla julkaistiin Jauhiaisen ja Mäkisen keskustelu italialaisen talousasiantuntija Mariana Mazzucaton ajatuksista vaurauden luomisesta.

Järjestöllämme on ollut alusta asti arvokkaita yhteistyötahoja. Tärkein yhteistyökumppani on ollut ruotsalainen sisarjärjestö Parecon Sverige. Sen perustajan Anders Sandströmin tuore kirja ”Anarchist Accounting” on hieno esimerkki uuden talouden vaatimasta huolellisesta kehitystyöstä. Kokeneena kirjanpitäjänä ja yritystoiminnan asiantuntijana Sandström on ollut oikea ihminen kirjoittamaan kirjanpidon roolista vapaassa yhteiskunnassa.

Tämänkaltaiset uuden talouden konkreettiset kysymykset jäävät edelleen liian helposti ruusuisen retoriikan varjoon. Monet markkinatalouden kannattajat aivan perustellusti ihmettelevät talouskriitikoiden tarjoamia vaihtoehtoja. Yleisellä tasolla lupaillaan kaikkea hyvää, mutta samanaikaisesti ei olla valmiita vastaamaan edes yksinkertaisiin kysymyksiin kirjanpidosta.

Olemme Parecon Finlandissa valmistelleet omaa kirjaamme vapaushenkisen talouden historiasta, saavutuksista ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Kirja perustuu kesällä 2014 Yhdysvalloissa tekemiimme haastatteluihin, joissa talousalan asiantuntijat ja ajattelijat kokosivat meille ajatuksiaan vapaasta yhteiskunnasta. Nykyinen talous on este ihmisten kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille ja ekologiselle tasapainolle. On korkea aika tuoda hieman kilpailua talousajatusten kentälle, sillä markkinatalous on jo monessa mielessä vanhentunut järjestelmä, joka natisee liitoksissaan.

Kirja julkaistaan vuoden 2017 loppupuolella. Parecon Finlandin työtä seuraaville se on varmasti kiinnostavaa ja hyödyllistä luettavaa.

Lopuksi haluamme kiittää kaikkia toimintaamme vuoden aikana tukeneita vapaaehtoisia. Teiltä saamamme konkreettinen apu, neuvot ja kannustus ovat olleet elintärkeä voimavara.

Työ Parecon Finlandissa jatkuu, ja vuonna 2017 teemme kaikkemme kunnianhimoisen unelmoinnin ja tinkimättömän vapaushenkisen ajattelun puolesta Suomessa.

Vuonna 2016 Parecon Finland tuki Vailla vakinaista asuntoa ry:n ja Vapaa liikkuvuus -verkoston toimintaa.

Vuoden luetuimpia tekstejämme:

Parecon Sverigen perustajan Anders Sandströmin uusi kirja Anarchist Accounting avaa, miltä vapaushenkinen ja talouden demokraattiseen suunnitteluun pohjautuva talous voisi näyttää kirjanpidon näkökulmasta. Kirja pohjautuu osallisuustalouden taloustieteelliseen malliin.

Kuuntele Parecon Finlandin Antti Jauhiaisen ja Joona-Hermanni Mäkisen keskustelu innovaatioiden merkityksestä talouskasvulle ja kestävälle julkiselle taloudelle.

Lähes 40 vuoden ajan William Patersonin yliopistosta New Jerseyssä yhteiskuntaoppia opettanut Shalom on valmistunut 1970-luvulla maineikkaasta Bostonin yliopistosta. Shalom on kirjoittanut useita kirjoja kansainvälisen politiikan kysymyksistä. Kirjoittaessaan 1990-luvun lopulla yhteiskunnallisia ajatussuuntia ja ideologioita käsittelevää oppikirjaa “Which Side Are You On?” Shalom ryhtyi pohtimaan, millaisia olisivat jäsennellyt ja konkreettiset ratkaisut puoluepolitiikan ja edustuksellisen demokratian ongelmiin.

Tuloerojen haittoja on tutkittu runsaasti ja näyttö on johdonmukaista. Merkittävät tuloerot aiheuttavat yhteiskunnallista pahoinvointia monin eri tavoin – esimerkiksi rikollisuus, päihteiden väärinkäyttö ja mielenterveysongelmat lisääntyvät.

 

Tilaisuus lauantaina Helsingissä: Antikapitalismi Suomessa

Kapitalismia ja markkinataloutta on vastustettu aina. Markkinoiden vikojen paikkailu on tuottanut hyvinvointia ja innovaatioita esimerkiksi Pohjoismaissa, mutta ongelmia on runsaasti.

Markkinatalouden ansiosta vauraus keskittyy, köyhyyttä edelleen riittää, ihmiset pakotetaan kilpailemaan verisesti ja ympäristö tuhoutuu.

Parecon Finland järjestää keskusteluillan antikapitalismin historiasta, antikapitalismin ongelmista ja mahdollisuuksista rakentaa vapaa talous ilman markkinoita. Keskustelu alkaa klo 18, osoite Mannerheimintie 5B, 7 kerros (Kupoli, Uusi ylioppilastalo). Tapahtuma Facebookissa.

Puhujina Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen. Tervetuloa!