Lehti: Tutkijat varoittavat Suomea leikkauksista

Tuima:

Englantilaisen Cambridgen yliopiston taloustieteen professori Ha-Joon Chang väittää, että EU-maiden harjoittama talouden kiristyspolitiikka ei tuota hyviä tuloksia. Helsingin yliopiston tutkija Lauri Holappa puolestaan ajattelee, että elvytyspolitiikkaa vastustetaan esimerkiksi siksi, etteivät ihmisten palkat nousisi. 
Professori Ha-Joon Chang varoittaa Suomea suurista menojen leikkauksista Tuimalle antamassaan sähköpostihaastattelussa.
– Hyvinvointimenojen liiallinen leikkaaminen voi vähentää Suomen tärkeintä vahvuutta – hyvinvointivaltiota, jossa on hyvin organisoitu koulutusjärjestelmä, Chang väittää.
[...]
Prospect-lehti on rankannut professori Ha-Jon Changin maailman kymmenen tärkeimmän ajattelijan joukkoon. Hän on voittanut muun muassa Leontifel-palkinnon, jonka yhdysvaltalaisen Tuftsin yliopiston Global Development And Environment -instituutio myöntää huomattavista ansioista taloustieteen saralla.
[...]
Hän katsoo, että euroalueen valtioiden budjettien alijäämät, Kreikkaa lukuun ottamatta, ovat aiheutuneet verotulojen romahduksesta. Myös Suomessa. Romahdukset taas ovat seurausta vuoden 2008 finanssikriisin aiheuttamasta taantumasta taloudessa.
Vuonna 2008 Suomen valtion verotulot olivat noin 37,2 miljardia, josta ne putosivat noin 31,5 miljardiin vuonna 2009.
– Kyse ei ole siitä, että hallitukset olisivat kuluttaneet liikaa, joten leikkaukset eivät tule parantamaan valtioiden alijäämiä budjetissa.
[...]
Holappa haluaa selventää suomalaisille, miksi leikkauspolitiikka ei toimi.
– Voimakkaat leikkaustoimenpiteet voivat tarkoittaa esimerkiksi sitä, että valtio irtisanoo suoraan työntekijöitä tai alentaa tulonsiirtoja, kuten opintotukea tai työttömyysturvaa.
Holappa katsoo, että molemmat leikkaustoimenpiteet vaikuttavat siten, ettei ihmisillä ole enää yhtä paljon rahaa kuin ennen leikkauksia, joten he eivät voi kuluttaa yhtä paljon kuin aikaisemmin. Rahaa jää vain tarvittavaan, jos edes siihen.
Kun ihmiset kuluttavat vähemmän, yritykset investoivat vähemmän, koska heidän tuotteitaan ei osteta.
Kun yritykset investoivat vähemmän, ne eivät palkkaa lisää työntekijöitä. Näin ihmiset eivät saa töitä eli palkkaa, jolla kuluttaa tuotteita. Samalla työttömyys lisääntyy.
Toinen pointti on, että jos yrityksen tuotteita ei osteta, niiden voitot kärsivät. Silloin ne joutuvat leikkaamaan kulujaan ja se voi kohdistua työntekijöihin. Ja taas syntyy työttömyyttä.
Työttömyyden kasvu johtaa sosiaali- ja työttömyysturvamenojen nousuun ja verotulojen laskuun, kun aikaisemmin työssä olleet eivät maksa veroja ja tarvitsevat tukea.
– Näin ollen valtion velkaantumisaste saattaa kääntyä leikkaustoimenpiteiden myötä ironisesti nousuun. Tämä on nähty monissa EU-alueen kriisimaissa: Kreikan velkaantumisaste on paljon pahempi kuin ennen leikkauksia.

Artikkelissa käydään läpi sekä talousteoreettiset että historialliset perusteet leikkauspolitiikan haitallisuudesta. Artikkelia täydentää erinomaisesti myös Nobel-palkitun taloustieteilijä Amartya Senin kirjoitus leikkauspolitiikan hyvin ymmärretyistä seurauksista talouden kehitysmahdollisuuksille ja toiminnalle.

Koko talouden umpikujaan ajamisen sijaan valtion olisikin panostettava toimiviin peruspalveluihin, julkiseen sektoriin ja ekologisiin uudistuksiin. Taloutta tulisi viedä eteenpäin demokraattisesti ja tavoitella asioiden toteuttamista uudella tavalla ilmastokatastrofiin vastaten. Samalla parannetaan työllisyyttä ja ihmisten hyvinvointia, joka näkyy myös toimivampana taloutena ja koko talouden kehittymisenä.

Lue myös:

Ylioppilaslehti: Ideat, joista meidän tulisi luopua

Ylioppilaslehti kysyi suomalaisen tutkijakentän "kirkkaimmilta aivoilta, mikä teoria tai käsite on jarruksi kehitykselle ja paremmalle yhteiskunnalle". Myös taloutta koskevia ideoita nostettiin esille, ja ne ansaitsisivatkin laajempaa huomiota nykyisessä talouskeskustelussa.

Helsingin yliopiston tutkija Timo Miettinen: Laissez-faire
”Ranskalainen valtiomies Jean-Baptiste Colbert (1619–1683) tapasi vuonna 1681 joukon liikemiehiä, joille hän esitti kysymyksen siitä, mitä Ranskan valtio voisi tehdä kaupan edistämiseksi. Legendan mukaan Colbert sai vastauksekseen ’Laissez-nous faire’ – vapaasti: jättäkää meidät rauhaan.
[...] Suomessa tätä ajattelutapaa ovat edustaneet viime aikoina puheenvuorot, jotka syyttävät valtiota milloin liiasta sääntelystä, milloin paisuneesta ja tehottomasta julkisesta sektorista. Valtio on kuin kiusaaja, joka huvikseen tönii ja kampittelee startup-yrittäjiä ja joka saa sadistista tyydytystä esimerkiksi ympäristönormien valvonnasta.
Åbo Akademin professori Alf Rehn: Talous on yhteiskunnasta ja kulttuurista erossa oleva kenttä
”Tiede kärsii usein siitä, että se eriyttää asioita, joita tulisi erikoistumisen ja tarkkuuden nimissä tutkia yhdessä. Tämä on vitsaus etenkin taloustieteissä.
[...] Kehitystä on tapahtunut, mutta talous ei ole aidosti vapaa ennen kuin sitä tutkivat hyväksyvät, että esimerkiksi lapset ovat taloudelle yhtä tärkeitä kuin toimitusjohtajat. Ehkä tärkeämpiä.”
Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo: Tasa-arvon ja tehokkuuden ristiriita
”Empiirinen tutkimus osoittaa, että talouskasvu on ollut tasa-arvoa tavoitelleissa markkinatalouksissa – esimerkiksi pohjoismaissa – pitkällä aikavälillä nopeampaa kuin muualla. OECD:n julkaisemat tuoreet raportit puolestaan todistavat, että eriarvoisuus on yhteydessä heikompaan talouskasvuun.”
Helsingin yliopiston tutkija Lauri Holappa: Luonnollinen työttömyys- ja kasvuaste
”Taloustieteessä on pitkään elänyt käsitys niin sanotuista luonnollisista työttömyysasteista ja kasvuasteista, joilla viitataan sellaisiin työttömyyden tai talouskasvun asteisiin, joihin talous automaattisesti pitkällä aikavälillä palaa.
[...] Luonnollisen työttömyysasteen ja kasvuasteen teorioista seuraa tulkintoja, joissa kokonaiskysynnän säätelyn merkitystä vähätellään. Tämä näkyy esimerkiksi Suomen nykyisessä tilanteessa siten, että elvytyspolitiikalle ei nähdä tarvetta, koska suhdannekuopan ajatellaan häviävän itsestään ennen pitkää. Näin ollen talouspolitiikka voi olla keskellä lamaakin kiristävää ja työttömyyttä lisäävää.
Tieteellisesti ottaen ongelmallisinta on kuitenkin se, että ei ole olemassa yhtäkään uskottavaa selitystä sille, miksi työttömyysaste tai kasvuaste pitkällä aikavälillä automaattisesti palautuisivat ’luonnolliselle tasolle’. Kaikki tunnetuimmat palautumismekanismit on kumottu jo vuosikymmeniä sitten.”

Lue myös:

Financial Times: Kansainvälisen valuuttarahaston talousasiantuntijat peräänkuuluttavat pankkien sääntelyä

Financial Times uutisoi Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n tuoreesta raportista. Raportin kirjoittajat varoittavat kehittyviä maita olemaan toistamasta kehittyneiden länsimaiden virheitä ylisuuresta ja heikosti säädellystä pankkisektorista. Tutkijoiden vähemmän yllättävä päähavainto on säätelemättömän finanssisektorin haitallinen vaikutus talouskasvuun sekä reaalitalouden tuotteiden ja palveluiden tuotantoon.

Rahoituksen rooli nähdään silti edelleen päivänpoliittisissa kommentaareissa usein nurinkurisesti. Yksityisen finanssisektorin ongelmia ei tunnusteta vaatimuksissa yhä laajemmista verohelpotuksista, eikä talouden suurtoimijoita helpottavan säätelyn purkamisen ongelmia niin kutsutuissa vapaakauppasopimuksissa myönnetä. Samalla julkisen sektorin ja sen tuoman rahoituksen plussummavaikutus hyvinvoinnin kasvuun mainitaan aniharvoin.  

Lue myös:

Ruokaturvallisuus heikkenee

Yle uutisoi 7.4.2015 ruokaväärennösten lisääntymisestä:

Ruokaväärennökset lisääntyvät maailmalla – tammenterhoja kahvipapuina
Melamiinia maidossa, jäteöljyjä ruuanlaittoon, lääkejäämäistä hevosenlihaa naudanlihana. Ruokaväärennösten taustalla on selvä rikollinen toiminta, joka tähtää vilpilliseen voitontavoitteluun. Suomessa ei vielä ole toimivaa järjestelmää ruokaväärennösten kiinnisaamiseen. Tullilaboratorio tarkasti viime vuonna yli 3 300 tavaraerää, niistä 8,5 prosenttia oli määräysten vastaisia.

Suomessa vahvistui vaalien alla jälleen keskustelu liiallisesta byrokratiasta ja markkinatalouden sääntelystä. Kukaan tuskin on tehottoman ja haitallisen byrokratian kannalla millään yhteiskunnan sektorilla, mutta markkinatalouden sääntelyä koskeva keskustelu on saanut erikoisia piirteitä. Markkinaintoilevat poliitikot ja virkamiehet tuntuvat haluavan pelisäännöistä eroon miettimättä sen tarkemmin, mihin kyseisiä rajoituksia tarvitaan. 

Julkisia instituutioita tarvitaan kauppaa koskevien pelisääntöjen valvomiseen, sillä liikevoittoja voi lisätä myös yhteiskunnallisesti haitallisella toiminnalla.

Esimerkiksi ruokatuotannossa yksi tapa lisätä kannattavuutta on myydä jotain muuta, mitä paketissa lukee. Pakkauksessa merkittyjä ainesosia saatetaan vaihtaa halvempiin samankaltaisiin osiin ja pitoisuudet eivät välttämättä ole luvattuja. Kuluttaja on käytännössä voimaton näissä tilanteissa, koska harvalla on kotona elintarvikkeiden pitoisuuksien testaamiseen soveltuvat välineet – puhumattakaan siitä ajasta ja vaivasta, mitä testaaminen vaatii.

Markkinatalouden ongelmallisia kannustimia tuleekin korjata tehokkaalla sääntelyllä. Esimerkiksi ruokaväärennösten lisääntyminen osoittaa, että ruokateollisuudessa pelisääntöjen valvomiselle on tarvetta.

Lue myös:

Tutkimus: Köyhyys vaikuttaa lapsen aivoihin

Nature:

The stress of growing up poor can hurt a child’s brain development starting before birth, research suggests — and even very small differences in income can have major effects on the brain.
Researchers have long suspected that children’s behaviour and cognitive abilities are linked to their socioeconomic status, particularly for those who are very poor. The reasons have never been clear, although stressful home environments, poor nutrition, exposure to industrial chemicals such as lead and lack of access to good education are often cited as possible factors.

Köyhyys voi vaikuttaa merkittävästi lapsen aivojen kehitykseen, kirjoittaa tiedelehti Nature. Maaliskuun lopulla julkaistun tutkimuksen mukaan vanhempien vuosituloilla ja lasten aivojen pinta-alan välillä oli yhteys.

Köyhimpien perheiden lapsilla oli eroja aivojen rakenteessa, jotka näkyivät etenkin aivojen kielen ja päätöksentekoon liittyvillä alueilla.

Lue myös:

Suomen valtiolla poikkeuksellisen vähän työntekijöitä

Viime vuosien talouskeskustelussa on usein kuultu mielipide siitä, että valtion virkamiehiä on liikaa. Tuskin kukaan kannattaa turhaa byrokratiaa, mutta onko huoli Suomen valtion virkamiesten määrästä perusteltu?

Kun verrataan EU-maiden välillä valtion työntekijöiden osuutta koko työvoimasta, Suomessa valtiolla on itse asiassa vähiten työntekijöitä.

Keskustelu muistuttaa edellisestä faktoihin perustumattomasta väitteestä, kun mm. tasavallan presidentti lukuisten poliitikkojen ja yritysjohtajien ohella olivat huolissaan siitä, että julkinen sektori on yli puolet Suomen talouden bruttokansantuotteesta. Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun oikaisi lopulta yksityiskohtaisesti laajalle levinneen väitteen.

Lue myös:

Tärkeää talouskeskustelua Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa liikkeelle lähtenyt projekti, TheNextSystem, pyrkii löytämään nykyistä parempia tapoja järjestää talous. Nykyjärjestelmä ei pysty torjumaan köyhyyttä, ilmastokatastrofia, ympäristökatastrofeja tai tuomaan demokratiaa myös työpaikoille.

Kampanja haastaa ihmiset näkemään nykytalouden ongelmat nimenomaan talouden perustan rakenteellisina ongelmina. Myös vastauksien täytyy olla järjestelmätason vastauksia. Tarvitsemme keskustelua, jonka tavoitteena on selkeästi tasa-arvoisempi, ekologisempi ja demokraattisempi talous.

Lue myös:


HS: Suomen rikkain prosentti omistaa yhä suuremman osuuden varallisuudesta

in , , ,

Helsingin Sanomat:

Rikkain prosentti suomalaisista kotitalouksista omistaa yhä suuremman osuuden kaikesta varallisuudesta.
Vauraimman prosentin osuus nettovarallisuudesta oli vuonna 2013 runsaat 13 prosenttia, kertoo Tilastokeskuksen tällä viikolla julkistama aineisto. Vielä vuonna 1994 osuus oli noin kahdeksan prosenttia.
Rikkaimpaan prosenttiin yltää, jos kotitalouden nettovarallisuus on vajaat 1,4 miljoonaa euroa. Nettovarallisuus lasketaan, kun varallisuudesta, esimerkiksi asunnoista, kiinteistöistä, osakkeista ja talletuksista, vähennetään velat.
Varallisuuden keskittyminen näkyy muussakin kuin rikkaimman prosentin osuudessa. Kotitalouksista vauraimman viiden prosentin osuus nettovarallisuudesta oli toissa vuonna yli 31 prosenttia, kun vuonna 1994 osuus oli 25 prosenttia.
Todellisuudessa rikkaimman prosentin siivu varallisuudesta on vielä suurempi kuin Tilastokeskuksen tutkimuksesta voi päätellä. Tiedot varallisuudesta eivät ole kattavia, ja varallisuusveron lakkauttamisen jälkeen luotettavan tiedon saaminen varoista on tullut vaikeammaksi.
[…]
Matti Tuomalan mukaan yksi merkittävä syy varallisuuden keskittymiseen Suomessa on verotus. Hyvin tienaavat voivat muuntaa tuloja palkasta pääomatuloiksi, joita verotetaan kevyemmin kuin suuria palkkatuloja. Tuloerot ovat ajan mittaan muuttuneet myös eroiksi varallisuudessa.
Politiikan oikealla laidalla tuloeroja ja siten myös varallisuuseroja perustellaan usein oikeudenmukaisuudella. Tuomalan mielestä tällaiseen kehitykseen kannustava politiikka ei näytä olleen onnistunutta.

Lue myös:

YLE: Rikkaimpien kotitalouksien varallisuus kasvanut eniten

Yle:

Rikkaimpien kotitalouksien osuus kotitalouksien yhteenlasketusta varallisuudesta on kasvanut selvästi vuoden 1994 jälkeen. Puolet kotitalouksista omistaa vain seitsemän prosenttia kotitalouksien nettovaroista.
[...]
Varakkain kymmenesosa omisti kotitalouksien nettovarallisuudesta vuonna 2013 noin 45 prosenttia. Nettovarallisuudesta noin seitsemän prosenttia oli viiden vähävaraisimman kymmenyksen hallussa eli puolella kotitalouksista.
Vuoteen 1994 verrattuna rikkaimman kymmenyksen osuus varallisuudesta on kasvanut noin kuusi prosenttiyksikköä.

Lue myös:

OECD: Talouden epätasa-arvo vahingollista kasvulle

OECD:

Reducing income inequality would boost economic growth, according to new OECD analysis. This work finds that countries where income inequality is decreasing grow faster than those with rising inequality.

Talouden hedelmien epätasa-arvoinen jakautuminen on haitallista talouden kasvulle, toteaa OECD.

Talouden epätasa-arvo ei siis ole ainoastaan oikeudenmukaisuuskysymys, vaan merkittävä kysymys myös talouden toimivuuden kannalta. On yhä selvempää, että muiden vahingollisten seuraustensa lisäksi taloudellinen epätasa-arvo on äärimmäisen vahingollista talouden kehitykselle.

Lue myös

Jan Hurri: Miksi Kreikasta ei puhuta nyt?

Jan Hurri, Taloussanomat:

Suomen eduskuntavaalit pidetään kahden viikon kuluttua, ja ennakkoäänestys alkaa ensi viikolla. On siinä ja siinä, pysyykö ainakin kaikkien suurimpien puolueiden kammokysymys Kreikan kohtalosta poissa otsikoista – ja äänestäjien mielestä – nippa nappa edes vaalien yli.
Ainakin Kreikka pysynee poissa suurimpien puolueiden puheenjohtajien ja muidenkin ehdokkaiden vaalipuheista niin kauan kuin puheenaiheet pysyvät heidän valittavissaan. Mutta vaikka Kreikka ja kriisi pysyisivät vaaleihin asti poissa otsikoista, on tällainen sattuman tuoma vaalirauha tilapäinen.
[…] Kriisi palaa otsikoihin melkoisen varmasti viimeistään, kun Kreikan valtion kassa tyhjenee – tai, kun alkaa vääntö Kreikan seuraavasta rahoitusohjelmasta, "Kreikka-kolmosesta" ja mahdollisesta velka-armahduksesta.
[…] Odotettavissa onkin vaikeaa vääntöä, joka voi yhtä hyvin helpottaa kriisiä tai kärjistää sen uudestaan aina Kreikan euroeroon asti.
Suomen vaalien jälkeen työnsä aloittava uusi hallitus joutunee vasten tahtoaan likimain ensi töikseen ottamaan kantaa, takaako Suomi vielä kolmannenkin Kreikan rahoitusohjelman, suostuuko Suomi antamaan aikaisempia tukiluottoja anteeksi vai painostaako Suomi mieluummin Kreikan ulos eurosta.

Jan Hurri pohtii perustellusti artikkelissaan, miksi poliittisessa keskustelussa ei vaalien alla juurikaan puhuta Kreikasta ja EU:n tilanteesta. Aihe on käytännössä kaikille suurille puolueille hankala – vain syyt vaihtelevat.

Hurri taustoittaa myös osuvasti lähivuosien kriisinhoitoa suomalaisesta näkövinkkelistä. Vuoden 2010 keväällä Suomi nimittäin lähti innokkaasti mukaan kriisitoimiin, jotka käytännössä rikkoivat EU:n tärkeimpiä taloussopimuksia. Suomi sotkeutui kriisimaiden pelastamiseen ottamalla kantaakseen toisen jäsenvaltion velkoja ja vastuita, vaikka tämä on EU:n perussopimuksen vastaista. Huomionarvoista tässä on se, että kriisimaissa kyse oli pääasiassa Saksan ja Ranskan suurpankkien antamista riskiluotoista – ei esimerkiksi kriisimaiden kansalaisten pelastamisesta tai suomalaisten pankkien saatavista.

Lue myös:

Talousprofessori Haaparanta: Suomessa vallitsee kapeakatseinen talousajattelu

Aalto-yliopiston taloustieteen professori Pertti Haaparanta kummaksuu Helsingin Sanomien haastattelussa suomalaisen talouskeskustelun yksipuolisuutta. Velkapelkoa ja leikkausintoa on lietsottu jo vuosia, vaikka kansainvälisten talousinstituutioiden ja lukuisten asiantuntijoiden mukaan kiristyspolitiikka on ollut lukuisissa Euroopan talouksissa tuhoisaa.

"Hyvin konservatiivisilla arvioilla näyttäisi siltä, että velkaantuminen saataisiin pysäytettyä elvytyksellä."

Euromääräinen velka jatkaa kasvuaan, mutta sillä ei professorin mukaan ole merkitystä. Se ei kiinnosta luottoluokittajia, markkinoita tai komissiota.

Haaparanta ihmettelee, että suurimmat leikkausehdotukset kohdistuvat tulonsiirtoihin.

"Tutkimustiedon valossa se on juuri kaikkein haitallisinta. Täällä toimitaan ikään kuin millään ei olisi enää mitään merkitystä. Kukaan ei edes puhu leikkausten mahdollisista haitoista."

"Valtiovarainministeriö ei tuota ensimmäistäkään laskelmaa kiristysten sosiaalisista vaikutuksista. Suomessa edes viranomaiset eivät tarjoa tietoa, jota tarvittaisiin järkevän talouspolitiikan pohjaksi."

Haaparanta muistuttaa, että maailmalla huippuekonomistit, kuten moni nobelisti sekä esimerkiksi Yhdysvaltain entinen valtiovarainministeri Lawrence Summers, puhuvat elvytyksen puolesta.

Näin tekee Haaparannan mukaan myös EU-komissiota lukuun ottamatta lähes jokainen suuri talousinstituutio.

"Se tässä on erikoisinta, että kiristystä markkinoidaan Suomessa ainoana linjana. Kansainvälistä keskustelua ei ole täällä olemassa."

Suomessa hyvinvointivaltion rapauttaminen on esitetty kansantaloudellisesti välttämättömänä keinona pelastaa vientikilpailukyky. Haaparanta osoittaa pätevästi argumentoiden, miksi rohkeat investoinnit tulevaisuuteen ovat tie kestävämpään talouskehitykseen. Haaparannan haastattelu on kokonaisuudessaan erittäin suositeltavaa lukemista. Tarkemmin argumentteihin voi perehtyä Haaparannan artikkelissa Akateemisessa talousblogissa.

Lue myös:

IMF-raportti: Leikkauspolitiikan menestystarinat harvassa

IMF:n maaraportti Kreikasta vuodelta 2012 kuvaa hyvin, kuinka palkkojen polkeminen ja peruspalveluiden karsiminen ovat onnistuneet aniharvoin nostamaan kansantalouksia uuteen nousuun. Suomelle tätä sisäiseksi devalvaatioksi kutsuttua lääkettä ovat tarjonneet lukuisat niin kutsutut talousviisaat ja suuret puolueet ovat omaksuneet ajattelun omissa ohjelmissaan.

Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan sisäinen devalvaatio on kuitenkin onnistunut vain harvoin:

Restoring competitiveness by way of internal devaluation has proved to be a difficult undertaking with very few successes. Countries with outright exchange rate devaluations usually recover faster. Often, dealing with competitiveness gaps is complicated by the prior build-up of large fiscal imbalances and foreign debt, since the internal deflation to restore competitiveness works directly against efforts to improve the fiscal situation. At the same time, pro-cyclical fiscal policies to correct fiscal imbalances and contractionary monetary policies to defend the exchange rate aggravate recessionary pressures.

Palkkojen polkeminen ja julkisen sektorin leikkaukset ovat osoittautuneet käytännössä perinteistä valuutan devalvaatiota heikommaksi tavaksi parantaa vientikilpailukykyä. Palkkojen polkeminen heikentää kotimaista kysyntää ja syventää täten helposti taantumaa. 

Niin kutsutussa sisäisessä devalvaatiossa ongelmallista on myös se, että vain osa kansalaisista joutuu maksajiksi – palkansaajat. Valuutan devalvaatiossa valuutan arvoa lasketaan ja valuutan arvo on kaikille suomalaisille sama. Siinä tapauksessa myös runsaasti pääomatuloja nauttivat osallistuvat näihin kilpailukykytalkoisiin. 

Euroopan talouskriisin ongelmat juontavat juurensa monilta osin Euroopan rahaliittoon. Jäsenmailla ei ole mahdollisuutta devalvointiin, koska kaikki on sidottu yhteiseen valuuttaan. Valtioiden kykyä tuottavuutta nostaviin investointeihin on myös merkittävästi rajoitettu keinotekoisilla velkarajoilla, mikä rajoittaa kansantalouksien vaihtoehtoja. Ensimmäisten korjaustoimenpiteiden keskiössä tulisi olla päättäväisen, Euroopan laajuisen investointiohjelman toimeenpano yhdessä maiden vaihtotaseiden  epätasapainoon puuttumisen kanssa. Pidemmällä tähtäimellä tulisi tarkastella sitä, miten palveluita ja tuotantoa Euroopassa ylipäätään voitaisiin kehittää kokonaisuudessaan demokraattiseen ja ekologisesti kestävään suuntaan.

Lue myös:

Mainonnan haitoista

Mainosten vaikutusvalta on tunnetusti suuri, muuten mainonta ei olisi merkittävää liiketoimintaa. Globaalisti mainontaan käytettiin media-analyysiyhtiö Magnan mukaan vuonna 2013 lähes 500 miljardia dollaria. 

Mainonta vaikuttaa myös tutkitusti ihmisten ostospäätöksiin. Eri alojen tutkijat ovat pitkään esittäneet varoituksia mainosten haitallisista vaikutuksista erityisesti lapsiin. Usein kuulee sanottavan, että lapsille kohdennettu mainonta on kiellettyä. Esimerkiksi Suomessa kuitenkin vain suorat ostokehotukset ja piilomainonta lapsille on kielletty. Muuten lapsille kohdistettua mainontaa rajoitetaan juridisesti vähän. Esimerkiksi MTV3-kanava myy televisiomainoksissaan erikseen mainoksia kohderyhmälle ”4-9-vuotiaat”. 

Yksi keskeisistä ongelmista lapsille mainostamisessa on siinä, että lapset erottavat vielä aikuisiakin huonommin mainoksen muista viesteistä. Mainoksessa esitetyt asiat vaikuttavat todelta, joten lapset on helppo houkutella vaatimaan tiettyä lelua vanhemmiltaan. Pahimmissa tapauksissa mainonta lapsille on suoranaista harhaanjohtamista tai riippuvuussuhteen synnyttämistä. Kuluttajaliiton mukaan jo 2-vuotias lapsi alkaa tunnistaa brändejä.

On tärkeää huomata, että mainonta on ongelmallista myös talouden tehokkuuden näkökulmasta. Mainonta nimittäin sotkee markkinoiden toimintaa, mistä harvemmin puhutaan.

Markkinatalouden ideaalissa suhteellisen tasaväkiset yritykset kilpailevat keskenään kuluttajista, joiden kysyntä määrittelee yritysten tuottaman tarjonnan. Tarinassa kuluttajat äänestävät lompakoillaan ja tämä johtaa tehokkaaseen tuotantoon sekä parempaan laatuun, koska huonot tuotteet ja valmistajat kilpaillaan ulos markkinoilta. Jos tämä pitäisi tosielämässä paikkansa, tiedottaminen myytävistä tuotteista ja palveluista olisi yhdistelmä Kuningaskuluttaja-ohjelman sisältöä, alan harrastajien arvioita nettifoorumeilla sekä tuttavapiirin puskaradiota. Todellisuudessa valtava määrä informaatiota saatavilla olevista tuotteista ja palveluista välitetään mainosten kautta. Mainokset eivät kuitenkaan ole yleensä teknisiä kuvauksia tuotteista, vaan pikemminkin tunteisiinvetoavaa houkuttelua.

Mainoksilla pyritään ohjaamaan ihmisiä pois heidän aiemmista valinnoistaan ja ohjaamaan heitä muodostamaan tunnesiteitä tiettyihin yrityksiin ja tavaramerkkeihin. Tästä markkinointialalla puhutaan ”brändeinä”. Sen sijaan, että ihmiset kokevat tuotteen tarpeelliseksi ja halutessaan ostavat sen, ihmisten identiteetin rakennuspalikoiksi tarjotaan kovapalkkaisten asiantuntijoiden voimin rakennettuja identiteettejä, jotka tarjoavat yksilöille itseilmaisun välineitä ja mainosten välityksellä viestitettyjä merkityksiä. Mainoksilla pyritään siis ohjaamaan kuluttajien mieltymyksiä sekä tuottamaan kokonaan uusia tarpeita ja haluja.

Mainoksilla on myös kilpailua heikentävä vaikutus. Jokainen taloustiedon perusasioita opiskellut tietää, että markkinat toimivat paremmin, kun markkinoilla on runsaasti kilpailua. Tehokas mainosaika on kuitenkin äärimmäisen kallista, joten vain harvoilla yrityksillä ja yksilöillä on varaa näkyvään viestittämiseen. Helsingin Sanomien etusivu maksaa kymmeniä tuhansia euroja ja televisiomainos parhaaseen katseluaikaan sitäkin enemmän. Myös laadukkaiden mainosten tuottaminen vaatii merkittävästi resursseja, jotka pienyrityksillä on sidottu kokonaisuudessaan firman pyörittämiseen. Näin ollen mainonta suosii isoja toimijoita taloudessa pienten kustannuksella ja tekee pelikentästä epätasaisemman.

Kaiken kaikkiaan mainosten vaikutuksista kulttuuriin ja ihmisten hyvinvointiin tulisi keskustella Suomessa nykyistä enemmän. Kuten olemme blogissamme aiemmin kirjoittaneet, pakkomielteinen kulutuskulttuuri on haitallinen ilmiö Yhdysvaltojen ohella myös muun muassa Euroopassa, ja mainosteollisuus vahvistaa konsumerismia tehokkailla kulutukseen rohkaisevilla viesteillään. Lapsiin kohdistuvassa mainonnassa tulisi kuunnella asiantuntijoita ja sopia yhteiskunnassa yhteisiä pelisääntöjä haitallisen mainonnan rajoittamiseen. Pidemmälle katsottaessa on syytä kysyä, mihin harhaanjohtavaa ja pientä joukkoa hyödyttävää, valtavasti resursseja syövää markkinaehtoista viestintää ylipäätään tarvitaan? 

Tilaa talouden ja työn rohkealle uudelleenajattelulle

Parecon Finlandin ensimmäinen avoin luento järjestettiin Helsingissä Vallilan kirjastolla tammikuussa 2011. Sen jälkeen Parecon Finland on järjestänyt kymmeniä tilaisuuksia, monet yhdessä eri yhteistyötahojen kanssa. Tilaisuuksissa olemme käsitelleet niin nykytalouden ongelmakohtia kuin toimivamman talouden perusteita ja kunnianhimoisia horisontteja.

Alusta asti tilaisuudet ovat olleet loistava tapa koota ajatuksia, palautetta ja huolenaiheita niin nykytaloudesta kuin osallisuustaloudestakin. Talouden demokraattinen suunnittelu on yhä verrattain uusi ajatus Suomessa. Tilaisuuksiemme ymmärrettävä mutta seikkaperäinen alustus on osoittautunut toimivaksi tavaksi avata demokraattisen talouden perusteita keskusteluun yleisön kanssa. Toimintamme keskeisiä ideoita on alusta asti ollut vertailukelpoisen lähtökohdan tarjoaminen työkaluksi nykytalouden ongelmien selkeämpään ymmärtämiseen.

Tilaisuuksissamme on käyty myös kiivasta mutta rakentavaa keskustelua usein ohitetuista talouden rakenteista, joita pyrimmekin nostamaan esiin. Työnjaon, päätöksentekon ja yhteisen vaurauden ja hyvinvoinnin eteenpäinvieminen vaatii mielestämme juurille menevää uudelleenajattelua sekä kipeääkin keskustelua siitä, millaista hyvin- ja pahoinvointia nyky-Suomessa on. Vapaamman yhteiskunnan hahmottaminen vaatii sitä, että tunnistamme nyky-yhteiskunnan vajavaisuuden ja rajoitukset. Lähtökohta ilmaistaan hyvin kasvatusta käsittelevässä dokumentissa "Creating Freedom – The Lottery of Birth".

Nykytalouden myyttejä ja harhakäsityksiä purkamalla on mahdollista avata tilaa talouden ja työn rohkealle uudelleenajattelulle. Miten kaupankäynti, päätöksenteko ja työpaikka toimisivat maailmassa, jossa ihmisten vapaiden mahdollisuuksien ja ympäristön kestävyyden kunnioittaminen olisivat talouden kestävinä kulmakivinä?

Tänä keväänä järjestämme jälleen avoimia tilaisuuksia Helsingissä. Tilaisuuksista voit myös ostaa Osallisuustalouden aakkoset -kirjaa alennettuun hintaan ja tukea näin Parecon Finlandin toimintaa. Tilaisuuksien ajat ja sijainnit keväällä 2015 ovat:

  • Kontulan kirjasto 14.4. klo 18-19
  • Vallilan kirjasto 21.4. klo 18-19
  • Käpylän kirjasto 4.5. klo 18-19

Tervetuloa! Toivomme jälleen runsasta keskustelua ja ennakkoluulotonta ajattelua, ja voivamme tilaisuuksillamme ruokkia Suomessa kipeästi tarvittavaa kehitystä vapaamman ja ekologisemman yhteiskunnan suuntaan.

Keväällä osallisuustalous-aiheisia tilaisuuksia Helsingissä

Parecon Finland järjestää kevään aikana tilaisuuksia Helsingin kirjastoissa. Tilaisuuksissa käydään konkreettisesti läpi osallisuustalouden ideoita ja pohditaan, miltä moderni talous voisi parhaimmillaan näyttää.

  • Kontulan kirjasto 14.4. klo 18-19
  • Vallilan kirjasto 21.4. klo 18-19
  • Käpylän kirjasto 4.5. klo 18-19

Esityksessä tarjotaan johdanto osallisuustalouteen – pitkälti syksyllä julkaistun Osallisuustalouden aakkoset -teoksen pohjalta. Aiempien vuosien kokemusten perusteella tapahtumat ovat myös erinomaisia mahdollisuuksia kysyä yksityiskohtaisemmin osallisuustaloudesta sekä keskustella paremmasta taloudesta.

Tervetuloa!

yleisjuliste jpg.png


Kestävyysvajeesta puhutaan paljon, tiedetään vähän

Julkisessa talouskeskustelussa kestävyysvaje on säännönmukaisesti suurimman painoarvon kehys koko keskustelulle. Vaatimuksia erilaisten tarpeellisten palveluiden alasajosta tuetaan aina varoittelemalla kestävyysvajeella. Ajatuksena on tiivistetysti, että väestön ikääntyminen ja talouden rakennemuutos aiheuttavat julkiseen talouteen pitkällä aikavälillä ongelmia, koska talous ei välttämättä kasva aiemmin totuttuun tapaan ja työtä tekeviä on aiempaa vähemmän. Miten suuri tämä kestävyysvaje sitten on?

Asiantuntijoiden kommenttien perusteella kestävyysvajeesta ei olla erityisen tarkasti selvillä. Arviot heittelevät vuosittain rajusti ja eri toimijoilla on selvästi erilaisia käsityksiä ongelman laajuudesta. Esimerkiksi valtiovarainministeriön arviot ovat heitelleet kolmesta viiteen prosenttia.

Yle:

Johtaja Seija Ilmakunnas Palkansaajien tutkimuslaitoksesta ihmettelee kuitenkin ministeriön laskelmien suurta vaihtelua.
– Kieltämättä kestävyysvajeen vaihtelu vuosittain tuntuu aika suurelta siihen nähden, että näissä kestävyysvajearvioissa puhutaan hyvin pitkän aikavälin arvioista ja niiden ei mielellään pitäisi olla kovin herkkiä lähtökohtatilanteiden muutoksille, arvioi Ilmakunnas.

Tampereen yliopiston professori Matti Tuomala pitää arvioita lähes puhtaina arvauksina.

– Ei ole tarkkaa yksimielisyyttä siitä, mitä käsite kestävyysvaje sisältää. Vaikka olisi yksimielisyyskin siitä, siinä on monta tekijää, jotka pitää käytännössä arvata. Jos rehellisiä ollaan, pitkän aikavälin laskelmat kestävyysvajeesta ovat enemmän tai vähemmän puhtaita arvauksia, kritisoi Tuomala.

Kestävyysvajeen arvioissa ongelmallista on esimerkiksi professori Tuomalan mukaan se, että julkisia investointeja pidetään pelkkinä menoerinä. Tämä on kummallista ottaen huomioon, kuinka keskeinen rooli kansantalouksien tuottavuuden kohottamisessa julkisilla investoinneilla on ollut.

– Jos julkinen sektori investoi koulutukseen tai tutkimukseen, niin tyypillistä tutkimuslaitosten vajearvioissa on se, ettei nähdä, että julkisilla menoilla investointeihin olisi myönteisiä vaikutuksia, vaikka niillä on pitkäaikainen vaikutus tulevaisuuteen. Tosin sitä on vaikeaa arvioida, jatkaa Tuomala.

Esimerkiksi taloustieteilijä Mariana Mazzucaton mukaan internet ja älypuhelimien keskeiset tekniikat ovat alunperin valtaosin julkisesti rahoitetun perustutkimuksen tulosta. Juuri perustutkimus on kallista, minkä takia valtaosa siitä usein rahoitetaankin yhteisestä veropotista yksittäisten yritysten sijaan. Tulevaisuuden tuottavuutta parantavia teknisiä mullistuksia on vaikea nähdä vuosia tai vuosikymmeniä etukäteen, joten arvioiden tarkkuus on hyvin kyseenalainen.

Kelan tutkimusprofessori Olli Kangas pitää kestävyysvajetta mahtisanana, jota käytetään kaikkialla huolimatta siitä, ettei sanalla ole selvää merkitystä.

Mahtisana, josta kukaan ei tiedä, mikä se on, mutta se kuulostaa hienolta eikä sitä vastaan uskalla kukaan väittää. Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa tästä on tullut lyömäase, jota voidaan käyttää ja jota vastaan ei voida väittää, kun kukaan ei oikein tiedä, mitä se tarkoittaa, sanoo Kangas.

Päättäjiltä ja asiantuntijoilta tulisikin vaatia helpon retoriikan sijaan konkreettisempia selityksiä sille, miksi ehdotetut uudistukset ovat esimerkiksi Suomen hyvinvoinnin kannalta edullisia. Vetoaminen epämääräisiin käsitteisiin on parhaimmillaan tietämättömyyttä, pahimmillaan vastuunpakoilua.

Lue myös:

Väitös: Markkinaperustaisilla keinoilla ei ratkaista ympäristöongelmia

in , ,

Väitöstiedote, Itä-Suomen yliopisto:

Taloustieteellä on keskeinen asema luonnonvarojen ja ekosysteemipalvelujen hallinnan kehittämisessä. Taloustutkijat ehdottavatkin ympäristöongelmien ratkaisemiseksi usein markkinaperustaisia politiikkakeinoja. Myös ekologisia ongelmia on yritetty ratkaista yhdistämällä ekosysteemipalveluja joko todellisiin tai kuvitteellisiin markkinoihin. Tällöin niitä arvotetaan rahalla tai niihin kehotetaan luomaan yksityisiä omistusoikeuksia. Lisäksi ekosysteemipalvelujen hallintaan ehdotetaan usein ekosysteemipalvelumaksuja.
Taloustieteiden maisteri Arto Naskali arvioi markkinaperusteista lähestymistapaa kriittisesti Itä-Suomen yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa. Hän osoittaa, että institutionaalinen ekologinen taloustiede yhdessä täydentävien lähestymistapojen kanssa tarjoaa ympäristöhallintaan tuoreita näkökulmia. Dynaamiset ja monimutkaiset sosioekologiset järjestelmät vaativat hallintastrategioita, joilla ei yritetä kontrolloida yhden luonnonvaran optimaalista tuotantoa vakaiksi oletetuissa olosuhteissa.
[…]
Naskalin väitöstutkimus avaa uutta näkökulmaa niin sanottuun vihreään talouteen, jonka ratkaisut perustuvat edelleen perinteisiin talousmalleihin. Naskalin mukaan vihreää taloutta on kuitenkin vaikeaa arvioida ja hahmottaa ilman vihreää taloustiedettä. Tällaisen taloustieteen valtavirrasta poikkeavan ekologisen taloustieteen tulisi olla rajatusti moniarvoista sekä tieteidenvälistä ja sen tulisi pohjautua ekologiseen etiikkaan.
Naskalin mukaan tarvitaankin uudenlaista filosofista suhtautumista. Huomiota tulisi kiinnittää muun muassa avointen systeemien ontologiaan ja ekologiseen etiikkaan sekä oikeudenmukaisuuteen. Samalla kun pyritään kytkeytymään irti kielteisistä ympäristövaikutuksista ja kehitetään biomateriaaleja, tulisi edistää myös ihmisten moraalista kasvua niin suhteessa kanssaihmisiin, muihin lajeihin, tuleviin sukupolviin kuin ekosysteemiseen yhteisöön. Naskali korostaa, etteivät ekologinen taloustiede ja uusklassinen ympäristötaloustiede voi sulautua toisiinsa, koska niiden välillä on merkittäviä ideologisia ja metodologisia eroja.

Talouden tarkasteleminen yksipuolisesti markkinamittarein ja –käsittein ei mahdollista ympäristöongelmien ratkaisemista. Tähän lopputulokseen on päätynyt väitöskirjassaan taloustieteilijä Arto Naskali. Naskali peräänkuuluttaa uudenlaista taloustieteellistä lähestymistapaa, koska hänen mukaansa ekologisella taloustieteellä ja nykyisin vallalla oleva uusklassisella ympäristötaloustieteellä on perustavanlaatuisia eroja.

Ympäristön huomioonottamiseksi tarvitaankin uudenlaisia käsitteitä ja paremmin tosimaailman reunaehdot tunnistavia talousteorioita.

Viime kädessä on muistettava, että markkinatalouden ratkaisut eivät ole yhteensopivia luonnonsuojelun kanssa. Perinteiset talousmallit ovat osoittautuneet riittämättömiksi esimerkiksi ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä. Ympäristölle erittäin haitallisista oheishaitoista puhutaan tällä hetkellä vallitsevan uusklassisen taloustieteen parissa marginaalisena ilmiönä, niin kutsuttuina ulkoisvaikutuksina. Todellisuudessa esimerkiksi ilmastoa lämmittävät talouden erilaiset ulkoisvaikutukset ovat osoittautuneet selvästi luultua suuremmiksi. 

Pitkällä aikavälillä tarvitaan markkinoita edistyneempiä talouden työkaluja, jotka vievät kohti tasa-arvoisempaa ja demokraattisempaa taloutta. Lähitulevaisuudessa kauaskatseisen kehitystyön ohella on pyrittävä paikkaamaan nykyisen markkinatalouden keskeisimpiä ongelmakohtia, jotta mielekäs elämä maapallolla saadaan turvattua. 

Lue myös:

“Terveyspalvelut synnyttävät hyvinvointieroja”

Helsingin yliopiston “Hyvä yhteiskunta 2100” -teemasyksyssä pureuduttiin suomalaisen yhteiskunnan lisääntyvään epätasa-arvoon. 

Annamme ihmisten kuolla Euroopan porteille ja pahennamme ilmastonmuutosta, joka ajaa miljoonia kodeistaan, kirjailija Elina Hirvonen sanoi.
‒ Yhteiskunta tuntuu ottaneen tehtäväkseen alistumisen.
[…]
Suomesta puhutaan ankaran veroprogression ja toimeentuloerojen tasaamisen suurmaana, mutta itse asiassa terveydenhuoltojärjestelmämme rahoitus on lievästi regressiivinen, sanoi sosiaali- ja terveydenhuollon professori Juhani Lehto. Se siis kasvattaa eroja, ei pienennä niitä.
‒ Miten selitämme, että terveempinä ja pidempään eläville ryhmille tarjotaan teini-iästä alkaen paremmat palvelut? Lukion terveydenhuolto on parempaa kuin ammattikouluissa ja vakituisissa töissä olevat ihmiset saavat parempaa palvelua kuin pätkätöitä tekevät tai työttömät.
‒ Terveemmät ja pienemmässä riskissä olevat käyttävät palveluja enemmän, koska ne ovat heille paremmin saatavilla. Ongelmia ehkäiseviäkin palveluja kohdistetaan vähemmän pienituloisiin.
Hyvinvointikuilun rinnalla kasvavat eri väestöryhmien eliniän erot, ja vielä melkoista vauhtia, Lehto totesi. Elinajanodotteen paljon puhuttu nousu ei siis koske kaikkia, vaan 20 prosenttia ihmisistä jää ulkopuolelle.

Nykypolitiikalla kasvaviin hyvinvointieroihin ei puututa.

‒ Jos sote-uudistus toteutettaisiin siinä muodossa kuin ehdotus oli lausuntokierroksella, se vielä pahentaisi tilannetta hiukan. Terveydenhuoltojärjestelmän tasa-arvoa syövä vaikutus siis edelleen vahvistuisi. Terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn edellytykset huononisivat.

Yhä vakavammat yhteiskuntamme ongelmat – lisääntynyt epätasa-arvo ja köyhyys, ympäristön ja ilmaston pilaantuminen sekä työttömyys – pakottavat tarkastelemaan taloutta, talousjärjestelmää ja yhteiskuntaamme uusin tavoin, kestävämpien ratkaisujen hakemiseksi. 

Lue myös: