Sotateollisuuden näkymät

The Intercept:

According to a new report by the accounting firm Deloitte, “the resurgence of global security threats” promises a lucrative “rebound” in defense spending.
The report alerts investors that “revenue growth” is “expected to take a positive turn” due to the terrorism and war in the Middle East and the tensions in Eastern Europe and the South China Sea.
Many analysts predicted declining revenue for the weapons industry as the U.S. scaled down military involvement in Iraq and Afghanistan.

Useilla markkinoilla yrityksiä ja yksilöitä kannustetaan vääriin asioihin. Sotateollisuus on yksi räikeimmistä esimerkeistä. Kansainvälisten konfliktien ja sotimisen lisääntyminen kasvattaa niin kutsutun puolustusteollisuuden liikevoittoja.

Lee Fang tuo artikkelissaan esiin, kuinka esimerkiksi Yhdysvalloissa puolustusteollisuuden edustajat ovat avoimesti lobanneet sotilaallisemman ulkopolitiikan puolesta.

Taloustieteilijät puhuvat tauotta kannustimista. Uutta, vapaata taloutta rakennettaessa on huolehdittava siitä, ettei sotimiseen yllyttäminen kannata.

Vuoden lopussa

in

Parecon Finland perustettiin syksyllä 2010 edistämään vapaushenkistä ajattelua ekologisesti kestävän talouden tulevaisuudesta. Viiden vuoden aikana olemme tehneet Suomessa tunnetuksi ajatusta talouden demokraattisesta suunnittelusta. Töitä on tehty, ja sitä riittää tulevaisuudessakin.

Haluamme erityisesti kiittää meitä vuoden mittaan tukeneita vapaaehtoisia. Saamamme konkreettinen apu, neuvot ja kannustus ovat elintärkeä voimavara.

Vuoden 2015 aikana järjestimme lukuisia tilaisuuksia ja osallistuimme kutsuttuna tapahtumiin. Syksyllä Helsingissä järjestettiin erinomainen Soste-foorumi. Parecon Finlandin puheenjohtaja Antti Jauhiainen rohkaisi paneelikeskustelussa kauaskatseiseen ajatteluun kapean markkinaintoilun sijaan, sekä toi esiin markkinakritiikin perusteita sekä demokraattista suunnittelua työkaluna nykytalouden ongelmien ratkaisemiseen.

Hyviä kokemuksia olivat myös Tampereen yhteiskunnallisen opiston kanssa yhteistyössä järjestämämme keskustelutilaisuudet Turussa ja Tampereella. Syvä huoli talouden ja yhteiskunnan tilasta nousi selvästi esiin. Keskusteluissa avattiin ansiokkaasti eri tapoja tehdä työtä tilanteen parantamiseksi. Kiitos kaikille syksyn tilaisuuksien kanssa auttaneille!

Myös viime kevään tilaisuuksissa Helsingissä meille tuli selväksi, että moni jakaa tavoitteemme vapaammasta yhteiskunnasta, jonka kulmakivenä on ekologisesti kestävä demokraattinen talous.

Planeetan johtavat asiantuntijat ovat aktivistien ohella varoittaneet vuosikymmenien ajan ilmastonmuutoksen vakavuudesta. Kriisistä kärsivät globaalisti katsottuna eniten lapset ja köyhät yhteisöt. Nykyinen kyvyttömyys puuttua markkinatalouden aiheuttamiin ympäristöongelmiin on anteeksiantamatonta. Euroopan talouskriisi, ihmisten pahoinvointi ja vapauksien puute sekä ilmastonmuutoksen paheneminen ovat valtavia ongelmia. Tällä hetkellä kriisejä ratkotaan samalla ajattelulla, joka on johtanut kansantaloudet ja ympäristön katastrofaaliseen tilaan. Työ voi todella alkaa vasta, kun virheelliset ajatusmallit on saatu kumottua.

Keskitymme työssämme talouden perustaviin kysymyksiin, mutta vuoden lopussa on paikallaan nostaa esiin laajemmin ihmisyyttä luotaavia teemoja. Markkinatalouden ongelmien suoraselkäistä tunnistamista tarvitaan kipeästi, mutta yhtälailla on oleellista pohtia muita keskeisiä ihmisyyden osa-alueita. Sukupuolen, seksuaalisuuden, henkisyyden, eläinten hyvinvoinnin, ihmisten tasa-arvon ja ihmisoikeuksien äärellä tehdään (kirjaimellisesti) korvaamatonta työtä Suomessa ja ympäri maailmaa.

Vallitseva pimeys on muutakin kuin vain vapautta rajoittavia rakenteita ja ideologioita. Jos jokin syö lastenlastemme valoisan tulevaisuuden, on se oma toivottomuutemme ja kyvyttömyytemme unelmoida kunnianhimoisesti ja toiveikkaasti vapaampaa yhteiskuntaa. Paremman maailman luominen ja toistemme auttaminen vaatii periksiantamattomuutta ja päättäväisyyttä kasvavien uhkien ja suoranaisen väkivallan edessä.

Parecon Finlandissa teemme myös vuonna 2016 kaikkemme kunnianhimoisen unelmoinnin ja tinkimättömän vapaushenkisen talousajattelun puolesta Suomessa.

Vuonna 2015 Parecon Finland tuki Oikeutta eläimille sekä Vailla vakinaista asuntoa -järjestöjen toimintaa.

Vuoden luetuimpia tekstejämme: 

Usein kuulee väitettävän, että yksityinen sektori luo yhteiskunnan vaurauden ja julkinen sektori "elää muiden varoista". Näkemys pohjautuu 1980-luvun reaganilaiseen ja thatcherilaiseen retoriikkaan, joka oli pitkään Suomessa vierasta johtuen vahvasta tuesta hyvinvointipalveluille ja tulonsiirroille – toisin sanoen pohjoismaiselle mallille. Viime aikoina tämän tyyppinen talouspuhe on kuitenkin rantautunut Suomeenkin.

Palkkaa pitää maksaa työtuntien mukaan. Tulotason on perustuttava ahkeruuteen ja vaivannäköön. Palkkaa on maksettava tuottavuuden perusteella. Taloudessa voidaan palkita työn tekijää monella tavalla. Suomessa ovat viime aikoina yleistyneet elinkeinoelämän liikkelle laittamat vaatimukset siitä, että palkkojen pitäisi perustua yksilöiden tuottavuuteen. Onko tuottavuuden mittaaminen yksiselitteistä? Ja onko palkanmaksu tuottavuuteen vedoten oikeudenmukaista?

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen kävi viime kuukausina pariin otteeseen AFP:n Suomen kirjeenvaihtajan ja EVA:n "Euroopan parhaat respetit" -raportin kirjoittajan Raine Tiessalon kanssa debattia Euroopassa tarvittavista rakenneuudistuksista.

Kasvu & ilmastonmuutos

Pariisissa saavutettu ilmastosopimus velvoittaa saasteista vastaavia yrityksiä ja valtioita toimintaan. Päästöjä tulisi vähentää merkittävästi, jotta ilmastonmuutosta saataisiin hillittyä. Samalla talouteen on saatava kasvuvauhtia, muuten massatyöttömyys ja köyhyys lisääntyvät. Ovatko tavoitteet ristiriidassa?

Teollistumisesta asti talouden kasvu on lisännyt myös luonnonvarojen käyttöä. Tämän takia monet yhdistävät talouskasvun perustellusti luonnon turmelemiseen. Koska bruttokansantuotteella (BKT) mitataan vuotuisen taloustuotannon arvoa, näkevät monet BKT:n kasvun itsessään suurena ympäristöongelmana. Todellisuudessa ongelma on monimutkaisempi – ja ainakin teoriassa BKT voi kasvaa samalla, kun luonnonvarojen kulutus ja päästöt eivät lisäänny.

Talouskasvu perustuu pitkälti tuottavuuden kasvuun, mikä voi johtua esimerkiksi tietotaidon ja teknologian kehittymisestä. Tuottavuuden kasvu tarkoittaa sitä, että samalla työmäärällä ja resursseilla saadaan enemmän aikaan. Oleellista onkin, miten tuottavuuden kasvu hyödynnetään. Jos esimerkiksi lisääntynyt vauraus käytetään kerskakulutukseen, ympäristö kuormittuu. On parempia tapoja.

Historiassa tuottavuuden kasvua on hyödynnetty lisätulojen lisäksi vapaa-aikana. Ratkaisut ovat vaihdelleet alueittain: Yhdysvalloissa lomia on pidetty vähän, Euroopassa selvästi enemmän. Kuten taloustieteilijä Dean Baker on todennut, lomia tulisi pidentää Euroopassakin nykyisestä.

Vapaa-aika ei ole ainoa vastuullinen valinta. Myös sillä on merkitystä, mitä ostetaan. Paremmat ohjelmistot, koulutus ja terveydenhuolto kasvattavat taloutta, mutta eivät rasita intensiivisesti ympäristöä. Nämä alat ovat niin sanotusti työvoimaintensiivisiä, eli suuri osa satsauksista menee työntekijöihin. Työllistämisvaikutus on siis erinomainen.

Markkinatalous on osa ongelmaa. Se kannustaa järjestelmällisesti yksityiseen kulutukseen elintärkeiden yhteisten investointien sijaan ja pahimmillaan mielivaltaiseen konsumerismiin. Tämän lisäksi markkinataloudessa ympäristöhaitat eivät näy hinnoissa, mikä tekee esimerkiksi ilmastonmuutoksen kiihdyttämisestä monille kannattavaa liiketoimintaa. Samasta syystä öljyteollisuuden suuryhtiöt ovat tietoisesti käyneet valtavien resurssiensa voimin vuosikymmeniä kestänyttä kampanjaa ilmastotieteen löydösten kyseenalaistamiseksi.

Näitä talousjärjestelmän valuvikoja on korjattava mahdollisimman tehokkaasti tulevina vuosina. Vahvat ja sitovat kansalliset päästörajat yhdistettynä päästökauppaan lienevät lyhyellä aikavälillä välttämättömiä korjausliikkeitä. Tulevina vuosikymmeninä on reformien ohella asteittain rakennettava uutta taloutta, kulmakivinään demokratia ja ympäristön kestävyys. Ympäristön turmelun sijaan talouden kannustimien on ohjattava luonnonsuojeluun ja elämän monimuotoisuuden arvostamiseen.

Lue myös:

Jakamistalous – uutta yhteistyötä vai perinteistä kapitalismia?

Talouslehdistö on ollut täynnä intoa uudesta ilmiöstä. Ihmiset jakavat esimerkiksi asuntojaan ja autojaan muiden käyttöön silloin, kun he eivät itse niitä tarvitse. Monet ovat nähneet jakamisessa tehokkuusetuja (tilat ja kulkuvälineet eivät seiso tyhjänpanttina) ja jaloja arvoja (resursseja jaetaan yhteisesti oman edun tavoittelun sijaan). Tämä onkin kannatettavaa ja lisää epäilemättä talouden tehokkuutta, sillä joutilaana lojuvat resurssit ovat ekonomistin painajainen.

Mannekiineina vuokra-alustat

Jakamistalouden keulakuviksi eivät kuitenkaan ole nousseet yksilöt tai yhteisöt, jotka jakavat keskenään palveluja, tiloja ja tavaroita. Sen sijaan mannekiineiksi on nostettu AirBNB:n ja Uberin kaltaiset yritykset, jotka luovat markkina-alustan vuokraamista varten. Mainosalalla on tunnetusti pitkät perinteet sanataiteilussa, mutta aiemmin vuokraaminen ja jakaminen on sentään ymmärretty erillisinä asioina. Lisäksi huomionarvoista on, että jakamisen sijaan valttikorttina kuluttajille on hinta, ei jakaminen. Kyse on kaupankäynnistä.

On tärkeää katsoa juhlavan retoriikan taakse ja ymmärtää, että nämä niin kutsutun jakamistalouden malliyritykset luovat infraa kaupankäynnille. AirBNB:n asiakas ei jaa asuntoa, vaan vuokraa sitä. Uber-kuljettaja ei tarjoa kyytiä, vaan myy palvelujaan maksusta.

Jakaminen vaatii luottamusta

Jakaminen ei puolestaan ole vuokraamista. Jakaminen edellyttää luottamusta. Jos lainaa kanssaihmiselle autoa, luottaa siihen että auton saa ehjänä takaisin. Jos ei luota toiseen, pyytää lainauksen vastineeksi korvausta. Rahan voikin nähdä luottamuksen puutteen osoituksena.

Vuokrapalvelujen kehittäminen on toki järkevää. Yksityisautot ovat suurimman osan ajasta käyttämättömänä ja esimerkiksi työmatkoilla niissä istuu vain kuljettaja. Asuntoja ja toimistotiloja on valtavasti tyhjillään samalla, kun ihmisiä on vailla vakinaista asuntoa. Taloustieteilijöiden sanoin siis resurssit eivät kohdennu toivotulla tavalla. Ongelmiin onkin syytä etsiä ratkaisuja. On kuitenkin syytä epäillä "jakamistalouden" potentiaalia näiden ongelmien ratkaisemisessa. Tarkemmin katsottuna kyseessä on nimittäin hyvin perinteistä markkinaehtoista liiketoimintaa.

Pelisääntöjen kiertämistä

Uberin ja AirBNB:n kaltaisia palveluja on kritisoitu siitä, että ne ovat kilpailleet perinteisten hotelli- ja taksiyritysten kanssa kiertämällä paikallista sääntelyä. Markkinataloudessa valitettavan usein näkee ilmiön, jossa juostaan kilpaa pohjalle hintojen madaltamiseksi – on kyse sitten turvallisuudesta tai laadusta. Viranomaisten valvonnalla on pyritty huolehtimaan matkailualalla siitä, että pahimmilta ylilyönneiltä vältytään. Arvailun sijaan kuluttaja voi paremmin luottaa tiettyjen perusasioiden olevan kunnossa kaikissa markkinoilla olevissa tuotteissa tai palveluissa. Uberin ja AirBNB:n hinnat kiertävät näitä, ja ovat siis keinotekoisen alhaiset verrattuina kilpailijoihinsa. Vääristyneet hinnat ovat taas myrkkyä markkinoiden tehokkuudelle. Ne haittaavat kilpailua ja vauhdittavat tukahduttavien monopolien kehittymistä. Jakamistalouden yhteydessä tämä tosiseikka unohtuu toistuvasti.

Matkailualalla on perinteisesti vahvat pelisäännöt matkailijoiden turvallisuuden takaamiseksi ja nämä nostavat hintoja. Uber ja AirBNB ohittavat nämä sääntelyt vetoamalla siihen, että he vain tuovat myyjät ja ostajat yhteen.

On kyseisistä yrityksistä sitten mitä mieltä tahansa, on kuitenkin tärkeää huomata, että jakamisen sijaan kyseessä on perinteistä vuokravälitystä.

Todellinen jakamistalous

Mitä sitten on varsinainen jakamistalous? On olemassa sivustoja ja yhteisöjä, jotka jakavat palveluja ilman markkinavaihdantaa keskinäisen auttamisen hengessä. Wikipedia on erinomainen esimerkki siitä, kuinka ihmiset voivat kartuttaa yhteistä hyvinvointia ja tietoa ilman välitöntä materiaalista palkkiota.

On myös yrityksiä, jotka toimivat demokraattisesti hierarkisten johtamismallien sijaan – ja investoivat voittoja yhteisön hyvinvoinnin parantamiseksi. Nämä yritykset uivat kuitenkin alituisesti vastavirtaan markkinatalouden kilpailussa, joka suosii perinteistä hierarkiaa ja kustannusten sälyttämistä ulkopuolisten niskaan.

Jakamiseen kannustavia verkostoja onkin syytä luoda lisää markkinatalouden ulkopuolelle. Ohjelmistopuolella tällaisia jakamispalveluja on jo runsaasti. Kun ohjelmiston kehittäjä saa ratkaistua yleisen ongelman, hän jakaa koodinsa kaikille avoimen lähdekoodin lisenssillä. Näin innovaatio voi levitä hetkessä koko yhteiskuntaan sen sijaan, että uudistuksia pidetään salassa. Nykytalous ei kuitenkaan kannusta innovaatioiden jakamiseen.

Jos halutaan puhua todellisesta jakamistaloudesta, tulee nostaa esiin palveluja, jotka kannustavat anteliaisuuteen – vuokrapalvelujen sijaan. Samalla on rakennettava uutta taloutta, joka tarjoaisi kaikille ihmisille monipuolista ja palkitsevaa työtä. Muuten jakamisesta tulee vain pienen piirin hyväntekeväisyyttä.
Todellinen jakamistalous kunnioittaa yksilön vapautta päättää työtään koskevista asioista nykyisen käskytysmallin sijaan. Toimivassa taloudessa yritykset eivät myöskään sälytä kustannuksia muiden maksettavaksi, vaan toimivat vastuullisesti, koska se on kannattavaa. Tämä kaikki edellyttää sitä, että hinnat ovat kohdillaan. Muuten kannustetaan vääriin asioihin.

Varallisuuserot kasvaneet Suomessa

Tilastokeskus:

Varallisuuserot kasvoivat Suomessa hyppäyksenomaisesti 1990-luvun loppupuolella samanaikaisesti tuloerojen kasvun kanssa, kirjoittaa erikoistutkija Veli-Matti Törmälehto uusimmassa Tieto&trendit – talous ja hyvinvointikatsauksessa.
Tilastokeskuksen varallisuustutkimuksen mukaan kotitalouksien varakkaimman viiden prosentin osuus nettovarallisuudesta oli vuonna 2013 runsaat 30 prosenttia, kun se vuonna 1994 oli noin 25 prosenttia. Varakkaimman prosentin osuudet olivat noin 13 prosenttia vuonna 2013 ja noin 8 prosenttia vuonna 1994.

Varallisuuseroista on vaikea saada tarkkaa tietoa, koska tietolähteet eivät ole kattavia. Tästä syystä Tilastokeskus arvioi, että varallisuuserot ovat todellisuudessa jonkin verran suurempia kuin mitä tilastot osoittavat. 

Tutkijat: Ilmastonmuutos vahvistanut äärimmäisiä sääilmiöitä

NOAA (National Oceanic and Atmospheric Administration, USA):

Human activities, such as greenhouse gas emissions and land use, influenced specific extreme weather and climate events in 2014, including tropical cyclones in the central Pacific, heavy rainfall in Europe, drought in East Africa, and stifling heat waves in Australia, Asia, and South America, according to a new report released today. The report, “Explaining Extreme Events of 2014 from a Climate Perspective” published by the Bulletin of the American Meteorological Society, addresses the natural and human causes of individual extreme events from around the world in 2014, including Antarctica. NOAA scientists served as three of the five lead editors on the report.

Tämän vuoden raportti koostui 32 tutkijaryhmän tutkimuksista, joissa keskityttiin 28 äärimmäiseen sääilmiöön. Euroopan kohdalla mainittiin erityisesti Etelä-Ranskan poikkeuksellisen suuret sademäärät ja koko mantereen keskimääräisen lämpötilan nousu.

Lue myös:

Tutkimus: Köyhän lapsiperheen lisätuloilla valtava vaikutus

Kalifornian yliopiston professori Randall Akee kollegoineen selvitti lisätulojen vaikutusta lasten kehitykseen ja hyvinvointiin. Kun köyhät lapsiperheet saivat keskimäärin 20 prosenttia lisää tuloja, lasten kehityksessä tapahtui merkittävä muutos. Käyttäytymiseen ja tunne-elämään liittyvät häiriöt vähenivät, mutta kenties tärkein muutos oli lasten olemuksessa. Yhteistyökyky ja tietoisuus paranivat – molemmat ominaisuuksia, joita tutkijat pitävät erittäin tärkeinä elämäntaitoina.

Lasten ja aikuisten välit paranivat, samoin kuin aikuisten parisuhteet. Myös alkoholin kulutus väheni. Tutkimusryhmän jäsen professori Emilia Simeonova painottaa tutkimusten osoittavan johdonmukaisesti, että lasten auttamiseksi on parasta tukea heidän vanhempiaan.

Akee nostaa esiin stressin merkityksen köyhien arjessa. Kun vähätuloiset saavat lisätuloista helpotusta juokseviin kuluihin, kuten ruokaostoksiin ja vuokranmaksuun, alituinen stressi lievenee ja aivot saavat paljon tarvitsemaansa lepoa.

Professori Simeonova tiivistää Washington Postin artikkelissa, miksi köyhän lapsiperheen tukeminen on pätevää talouspolitiikkaa:

"We know that low income kids are worse off in a number of ways, in terms of cognitive abilities and behavioral disorders, than their counterparts in much more affluent areas," said Simeonova. "Now we have a sense of what even just a little money can do change these things, to change their lives."

Lue myös:

Autovalmistajan tuntema vika johti yli sadan kuolemaan

Yle:

Yhdysvaltain oikeusministeriö tutki, oliko GM syllistynyt rikokseen, kun se ei kutsunut miljoonia autoja tarkastukseen viallisten virtalukkojen takia. Valmistusvika esti turvatyynyjen aukeamisen joissain automalleissa. Vian epäillään aiheuttaneen ainakin 124 kuolemantapausta. 
Viranomaisten mukaan General Motors tiesi viasta yli vuosikymmenen ajan, mutta ei kutsunut autoja korjattavaksi. GM sai syytteen petoksesta, koska se salasi vian liikenneturvallisuuviranomaisilta.
Oikeusviranomaiset ja yhtiö sopivat jutun mittavalla sakolla.

General Motors tiesi vian vakavuuden ja seuraukset yli kymmenen vuoden ajan. Miksi yritys ei kertonut asiasta ja korjannut viallisia autoja? Yritys teki kylmän laskelman kustannuksista ja hyödyistä ja päätyi välttelemään vastuuta.

Tapaus on osuva esimerkki siitä, kuinka julkista valtaa tarvitaan markkinataloudessa huolehtimaan pelisäännöistä ja valvomaan myytävien tuotteiden turvallisuutta. Monesti markkinatalouden kannustimet ohjaavat yrityksiä tekemään päätöksiä, jotka ovat yhteiskunnallisesti haitallisia.

Tupakkayhtiöt, lääkeyritykset, öljy-yhtiöt ja autovalmistajat ovat kaikki jääneet kiinni valehtelusta ja yhteiskunnallisesti haitallisesta toiminnasta. Valvonnan ongelmana usein kuitenkin on, että viranomaiset ovat hyvin lähellä vahtimaansa teollisuutta ja yksityisellä sektorilla on saman alan töissä selvästi paremmat palkat. Ei olekaan tavatonta, että eri teollisuuksien asiantuntijat vaihtavat uransa aikana valvontapuolelta teollisuuteen tienaamaan.

Esimerkiksi Euroopan Unionin sääntelyistä vastaavat virkamiehet ovat erityisen kovan lobbauksen kohteena siksi, että he ovat hyvää vastinetta rahoille. Europarlamentaarikot vaihtuvat säännöllisesti, mutta virkamiehet ovat pysyvämpiä. Koska uusien pelisääntöjen ja direktiivien valmistelu on vahvasti virkamiesten käsissä, lobbaus kannattaa.

Pelisääntöjä tarvitaan ja valvonta on paikallaan. Eturistiriitoja tulisi kuitenkin valvoa nykyistä tarkemmin ja karensseja pidentää – niin Suomessa kuin Euroopan Unionissakin. On naiivia kuvitella, että esimerkiksi vuoden palkallinen karenssi poistaa eturistiriidat, jos valvova viranomainen loikkaa suoraan niin kutsutulle vastapuolelle. 

On tärkeää muistaa, että skandaalien taustalla ovat markkinatalouden kannustimet, jotka kannustavat yksilöitä ja yrityksiä yhteiskunnallisesti haitalliseen toimintaan. Turvalliset ja laadukkaat tuotteet ovat usein kalliimpia suunnitella ja valmistaa. Yksittäisten kuluttajien neuvotteluasema on riitatilanteissa heikko verrattuna pienten valtioiden kokoisiin yrityksiin. Sanotaan, että kuluttaja voi äänestää jaloillaan. Tosielämässä markkinakilpailu keskittyy vahvasti, erityisesti suurteollisuudessa. Automerkin vaihtaminen ei siis juuri tilannetta paranna.

Vaikka valmistusviat eivät olisikaan yrityksen suunnitelmissa, niiden ilmettyä nykytalouden kannustimet ohjaavat yritystä vahingon minimointiin. Äärimmäisissä tapauksissa tuotteiden haitallisuutta pyritään pimittämään kuluttajilta ja yleisöltä imagotappioiden ja korvausvaateiden pelossa. 

 

Professori Saari: Suurimmalla osalla suomalaisista ei aavistustakaan köyhien oloista

Kauppalehti:

Suomalaisten elämänkokemukset ovat alkaneet eriytyä, Saari sanoo.
”Eriytymistä on tapahtunut aina, mutta nyt siitä on tullut pienten valintojen tyranniaa. Se tarkoittaa, että ihmiset tekevät yhä uudestaan pieniä valintoja, jotka johtavat polarisoitumiseen.”
Erityisesti suurituloisimmat ovat ottaneet etäisyyttä muuhun väestöön. Eriytyminen näkyy muun muassa hyvinä ja huonoina pidettyinä kaupunginosina ja kouluina. Samaan aikaan suhteellinen köyhyys on noussut pysyvästi uudelle tasolle.
Saaren mukaan sosiaalinen etäisyys johtaa lopulta empatiakuiluun eli myötätunnon puutteeseen.
”Leipäjonojen ihmisille huudellaan, että he ovat laiskoja ja saamattomia, vaikka huutelijoilla ei ole mitään käsitystä elämäntilanteesta, jossa menot ovat joka kuukausi suuremmat kuin tulot”, Saari tiivistää.

Lue myös:

Suomi on alhaisten sosiaalimenojen maa

Juho Saari, Itä-Suomen yliopisto:

Suomalaisten sosiaalimenot eivät ole erityisen korkeita. Pikemminkin ne ovat sekä vertailevasti että BKT:n tasoon nähden matalat.
Sosiaalimenojen suhdetta BKT:hen tulkitaan usein virheellisesti. Alkeellisin virhe on väittää sosiaalimenojen olevan joku tietty osuus bruttokansantuotteesta. Samaa on väitetty myös julkisista menoista. Näinhän ei tietenkään ole, vaan kyse on suhdeluvusta.  Tämä virhe on toistuvasti korjattu Tilastokeskuksen toimesta, eikä vaadi tässä yhteydessä sen enempää keskustelua. Toinen virhe on unohtaa, että sosiaalimenot ovat suhdeluku, jolloin sitä kasvattaa sekä talouden taantuma että menojen lisäys. Lamavuosina sosiaalimenot siis kasvavat suhteessa BKT:hen, koska BKT:n kasvu on sosiaalimenojen kasvua hitaampaa. Näin kuuluukin olla ja näin on tapahtunut Suomessa viime vuosina.
Näitä vakavampi virhe on kuitenkin se, että näkemys korkeista sosiaalimenoista perustuu sosiaalimenokäsitteen virheelliseen tulkintaan.

Suomen kaltaisessa maassa tulee käyttää nettososiaalimenojen mittaria, joka näyttää Suomen sosiaalimenojen olevan OECD-maiden keskitasoa.


Tutkija Holappa: Pääomakontrolli tehokas tapa parantaa vakautta

Lauri Holappa, Kepa.fi:

Useat maailman suurimmista nousevista talouksista ovat kritisoineet tiukasti rahapoliittisia elvytystoimia, joihin länsimaiset keskuspankit ovat ryhtyneet globaalin finanssikriisin jälkeen. Niiden aiheuttama epävakaus on saanut esimerkiksi Brasilian, Intian, Kiinan ja Venäjän vaatimaan aiempaa tiukempaa kansainvälistä rahapolitiikan koordinaatiota.

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen on elvytetty runsaasti, mutta rahapolitiikan keinoin. Tämä on tarkoittanut rahan lisäämistä rahoitussektorille siinä toivossa, että raha näkyisi lopulta investointeina ja kulutuksen lisääntymisenä reaalitaloudessa. Valtavan rahapoliittisen elvytyksen suuria ongelmia ovat tulo- ja varallisuuserojen kasvu ja lisääntyvä epävakaus. Koska valtaosa elvytysrahasta ei päädy reaalitalouteen, paisuttaa se markkinakuplia esimerkiksi osake- ja asuntomarkkinoilla. Esimerkiksi Lontoossa asuntojen hinnat ovat tähtitieteelliset, koska maailman superrikkaat ostavat kaupungista sijoitusasuntoja.

Kehittyvissä talouksissa on nostettu esiin ratkaisuksi kansainvälistä sopimista rahapolitiikkaan. Tämän tyyppinen järjestelmä olikin käytössä ennen, kun valuuttojen arvo oli sidottu kultaan. Holapan mukaan rahapolitiikan kansainvälinen koordinointi ei ole paras ratkaisu ongelmaan. 

Tiiviin kansainvälisen rahapoliittisen koordinaation aikakaudella hallituksille ja keskuspankeille jäisi yhä vähemmän keinoja torjua rahoitusmarkkinakriisejä. Jos esimerkiksi kansalliset valuutat sidottaisiin kiinteällä kurssilla uuteen reservivaluuttaan, pitäisi kansallisten keskuspankkien jatkuvasti tehdä rahapoliittisia päätöksiä muiden valtioiden ehdoilla ylläpitääkseen stabiilia valuuttakurssijärjestelmää. Tämä voisi olla turmiollista etenkin kehittyvien talouksien rahoitusmarkkinoille.
Pääomakontrollit olisivatkin paljon tehokkaampi ja helpommin toteutettavissa oleva keino parantaa kehittyvien talouksien rahoitusvakautta. Esimerkiksi Chilessä oli vuosina 1991–1998 käytössä järjestelmä, jossa sijoittajia vaadittiin rangaistusveron uhalla pitämään varojaan maassa määrätyn ajanjakson ajan. Järjestelmä onnistui tehokkaasti estämään spekulatiivisten sijoitusten päätymistä Chileen.

Pääomakontrollit ovat kansantaloudellisesti perusteltu ratkaisu, mutta poliittisesti vaikeita toteuttaa. Kansainväliset sijoittajat ja kotimainen eliitti todennäköisesti vastustavat rajoituksia sijoitustoimintaan, koska ne heikentävät tuotto-odotuksia. Kansantalouksien kehitystä on kuitenkin katsottava lyhytnäköistä sijoitustoimintaa laajemmin, muuten kehittyvät taloudet on tuomittu toistuviin markkinakriiseihin ja yleiseen epävakauteen.

 

Ilmastonmuutoksen yksiselitteinen matematiikka

Vox:

If the United States, EU, and China all followed through on their current emissions pledges, they'd consume practically the world's entire carbon budget by 2030 — leaving only scraps for the rest of the world (the part shaded in gray).
That's untenable. The "rest of the world" is where most of humanity lives — 5 billion people. It includes India, which is still very poor, has per capita emissions that are just one-fourth of Europe's and China's, and will inevitably need to burn more fossil fuels to grow. It also includes Africa, which still has 620 million people without electricity. No one thinks it'd be fair for these developing countries to cut even more deeply than the United States and Europe.

Vauraampien maiden, kuten Yhdysvaltojen ja EU:n, lupaukset päästövähennyksistä ovat liian vähäisiä. Historiallinen oikeudenmukaisuus on huomioitava päästösopimuksissa – vauraat maat ovat saaneet teollistua rauhassa ja tupruttaa kasvihuonekaasuja ilmakehään läpi historian ilman rajoituksia.

Käytännön politiikkakin edellyttää vauraalta pohjoiselta suurempaa vastuunkantoa. Globaali etelä ei suostu ilmastosopimukseen, jossa vauraammat maat välttelevät ikuisuuksiin vastuutaan.

Yhteenlasketut päästöt EU:lta, Yhdysvalloilta ja Kiinalta ja heidän lupaustensa mukainen päästökehitys. Paksu musta viiva näyttää globaalien päästöjen määrän, joka mahdollistaisi ilmaston lämpenemisen rajoittamisen 2 celsiusasteeseen.

Yhteenlasketut päästöt EU:lta, Yhdysvalloilta ja Kiinalta ja heidän lupaustensa mukainen päästökehitys. Paksu musta viiva näyttää globaalien päästöjen määrän, joka mahdollistaisi ilmaston lämpenemisen rajoittamisen 2 celsiusasteeseen.

Kaavio osoittaa, kuinka nykyiset EU:n, Kiinan ja Yhdysvaltojen lupaukset söisivät käytännössä koko maailman hiilibudjetin vuoteen 2030 mennessä. Loput maailmasta kattaa 5 miljardia ihmistä ja pääosin merkittävästi köyhempiä maita. 

Lue myös:

 

Kiinan ruuhkat & ulkoisvaikutusten ongelma

Huffington Post Australia:

Despite having 50 lanes, the Beijing-Hong Kong-Macau Expressway became entirely gridlocked as residents streamed back towards the capital after a week-long public holiday.
A new checkpoint had recently been added to the road, also known as the Jinggang'ao Expressway.

Kuvat Kiinan valtatien ruuhkasta ovat hämmentäviä mittakaavassaan. Ruuhkat ovat yksi osa markkinatalouden ulkoisvaikutusten ongelmaa ja Peking–Hong Kong–Macau -valtatiellä ongelma on silmiinpistävä.

Kun auton myyjä ja ostaja solmivat keskinäisen kaupan, he usein ovat tyytyväisiä kaupan ehtoihin. Markkinataloudessa ei kuitenkaan ole keinoja ottaa huomioon muita osapuolia, joihin kauppa vaikuttaa. Autojen kohdalla erityisesti tuotteen käytöllä on sen elinkaaren aikana runsaasti haitallisia ulkoisvaikutuksia. Liikenneonnettomuudet, kaupunkitilan viihtyvyyden heikentyminen, ilmansaasteet, melusaasteet ja ruuhkat ovat kaikki haittoja, jotka vaikuttavat muihin ihmisiin. Nämä kustannukset jäävät kuitenkin usein myös muiden kärsittäviksi ja maksettaviksi. On toki tärkeää huomata, että ruuhkista kärsivät myös autonomistajat itse, mutta heidänkin saamansa hyöty omasta autostaan vähenee sitä mukaa, kun samoilla teillä ajavien määrä kasvaa.

Ulkoisvaikutuksia voi olla myös positiivisia. Otetaan esimerkiksi metsänomistaja. Hänen maillaan on erinomaisia hiilinieluja, jotka auttavat hengitysilman puhdistamisessa ja autoilun osaltaan aiheuttaman ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä. Metsien positiiviset ulkoisvaikutukset eivät näy markkinatalouden hinnoissa lainkaan, joten metsien omistajilla on usein kannustimet hakata metsiä ja myydä puutavaraa eri teollisuuksien käyttöön. Koska puiden kyky sitoa hiilidioksidia ei näy hinnoissa, markkinataloudessa ei ole kannustimia kyseiseen luonnonsuojeluun.

Suora vertailukelpoinen tuote perinteisiin autoihin on vähäpäästöinen sähköauto. Sähköautot ovat lähes äänettömiä ja suojelevat ilmanlaatua sekä ilmastoa. Pääsyy sähköautojen hitaaseen leviämiseen on korkea hinta. Tässä näkyy markkinatalouden vääristyneiden hintojen ongelma karuimmillaan: ongelmat kasaantuvat lumipalloefektin lailla. Autoteollisuus on sadan vuoden ajan kehittänyt uutta tuotantotekniikkaa fossiilisilla polttoaineilla kulkeville moottoreille, jonka ansiosta hinnat ovat alentuneet ja tuotantotavat tehostuneet. Alunperin suhteellisen pienet hintaerot voivat kasvaa ajan myötä valtaviksi eroiksi ja paremmat innovaatiot jäävät hyödyntämättä. Niissäkin tapauksissa, joissa hintojen vääristyminen on suhteellisen vähäistä, tehokkaamman ja ympäristöystävällisemmän ratkaisun käyttöönotto viivästyy tarpeettomasti.

Lue myös:

Taloustieteilijä Milanovic: Individualismi yhteensopiva hyvinvointivaltion kanssa

Talouskehitykseen ja eriarvoisuuteen erikoistunut taloustieteilijä Branko Milanovic huomauttaa artikkelissaan Why individualism does not necessarily imply preference for a minimalist state?, että hyvinvointivaltio on yhteensopiva yksilökeskeisen ajattelun kanssa. Monet individualistit pitävät valtion kautta järjestettäviä palveluja ja tulonsiirtoja yksilönvapauksien vastaisina. Milanovic argumentoi vahvasti, että usein vaihtoedoksi esitetty yksityinen hyväntekeväisyys sisältää kuitenkin vakavia ongelmia yksilönvapauksien kannalta.

Yksityisessä hyväntekeväisyydessä henkilö rakentaa hierarkisen suhteen itsensä ja avun kohteen välille. Vähintäänkin suhde on holhoava. Antava osapuoli kokee usein oikeudekseen vaikuttaa ottajan päätöksiin ja asettaa avulleen ehtoja. Suhde on syvällisellä tavalla alentava avun saajalle. Toisin sanoen, vaikka toinen ihminen on auttamassa, hän on samanaikaisesti alentamassa huono-osaisen arvokkuutta ja itsekunnioitusta.

Kun toisten auttamisesta tehdään yhteiskunnallista, avun tarvitsijat eivät ole riippuvaisia toisista yksilöistä (jotka ovat saattaneet olla vain onnekkaampia työmarkkinoilla tai syntyneet kultalusikka suussa). Huono-osaisten ei tarvitse olla kiitollisia yksittäisille avun tarjoajille, vaan heillä on oikeus yhteiskunnan jäseninä kunnialliseen elämään. Kuten Milanovic toteaa, köyhän tilanne muuttuu merkittävästi:

The situation of the poor totally changes: they are not at the mercy of an individual’s whim. They are receiving something which is their right, no less than a person who receives wages is getting something which is his/her right. Poor person’s human dignity is preserved.
But to see decisively which situation is preferable, change your perspective, and assume that you are a recipient of aid: would you prefer to get it from an individual whom you must constantly please in order that she continues with the aid, or from the state, as a free citizen? I think the answer is obvious.

Milanovic ehdottaa yksinkertaista harjoitusta. Kuvittele itsesi vaikeassa elämäntilanteessa. Haluatko avun mieluummin yksilöltä, jota sinun on jatkuvasti miellytettävä avun turvaamiseksi vai yhteiskunnalta, joka kohtelee sinua vapaana kansalaisena?

Fyysikko Stephen Hawking: Robottien sijaan pelättävä kapitalismia

Huffpost Business:

In a Reddit Ask Me Anything session on Thursday, the scientist predicted that economic inequality will skyrocket as more jobs become automated and the rich owners of machines refuse to share their fast-proliferating wealth.
"If machines produce everything we need, the outcome will depend on how things are distributed. Everyone can enjoy a life of luxurious leisure if the machine-produced wealth is shared, or most people can end up miserably poor if the machine-owners successfully lobby against wealth redistribution. So far, the trend seems to be toward the second option, with technology driving ever-increasing inequality."

Fyysikko Stephen Hawking ennakoi taloudellisen eriarvoisuuden kasvavan räjähdysmäisesti, kun työt automatisoituvat entisestään ja koneiden omistajat pitävät kynsin hampain kiinni kasvavista voitoistaan. Kyse onkin Hawkingin mukaan siitä, miten vauraus yhteiskunnassa jakautuu. Kaikki voivat elää yltäkylläisyydessä, mutta jos varakkain kansanosa kieltäytyy tulonsiirroista, talouskehitys voi olla kansan enemmistölle tuhoisaa.

Financial Timesin arvostettu taloustoimittaja Martin Wolf argumentoi samansuuntaisesti artikkelissaan "Orjuutetaan robotit, vapautetaan köyhät".

Onko markkinatalous lääke köyhyyteen?

“Markkinatalous vähentää köyhyyttä parhaiten”, kuulee usein sanottavan. Pitää vain katsoa Kiinan kaltaisia kehittyviä talouksia tai tutustua teollisuusmaiden historiaan. Kun markkinatalous kukoistaa, köyhyys laskee. Jos siis haluaa vähentää köyhyyttä, markkinatalouden kritisoinnin sijaan tulisi laajentaa markkinavoimia.

Esitetty väite on yksioikoinen ja sellaisenaan helposti kritisoitavissa. Venäjä ja itäblokin maat ovat pärjänneet köyhyysrintamalla heikommin sen jälkeen, kun talousinstituutioita rukattiin markkinaehtoisiksi. Valtaosa köyhyyden vähentämisestä on viime aikoina tapahtunut Kiinassa ja sikäläinen keskusjohtoinen, yhden puolueen valtiokapitalismi ei täytä vapaan markkinatalouden kriteerejä oikeastaan millään akselilla. [1]

Tuottavuus avainasemassa

Historiallisesti katsottuna kansantulon kasvu on tuottavuuden kasvun ansiota. Käytännössä tämä tarkoittaa, että asioita tehdään paremmin uusien teknologioiden ja ihmisten kekseliäisyyden ansiosta. Valtion soveltaman talousmallin lipun väri saa kohtuuttoman merkityksen jos tämä unohdetaan. On tärkeää huomata, että Neuvostoliitonkin kaltainen hierarkinen komentotalous kykeni kasvattamaan tuottavuutta massiivisesti ottamalla käyttöön uutta teollista teknologiaa.

Markkinatalous ei auta koko väestöä

Kun siirretään katsetta kokonaisuuteen, huomataan että argumentti markkinataloudesta ja köyhyyden vähentämisestä vaatii tarkennusta. On nimittäin hyvinkin mahdollista, että seuraavat kaksi asiaa pitävät yhtä aikaa paikkansa:

1) Markkinatalous voi vähentää merkittävästi köyhyyttä lisäämällä kansan tulotasoa.

2) On monia väestöryhmiä, joita markkinatalous ei nosta köyhyydestä.

Markkinatalous ei ole menestyksekäs järjestelmä niiden köyhien auttamiseen, jotka eivät syystä tai toisesta saa tuloja työmarkkinoilta. Tämä voi joillekin kuulostaa marginaaliselta ryhmältä, mutta todellisuudessa tämä kattaa noin puolet yhteiskunnasta. Markkinatalouden väitetty köyhyyttä vähentävä taika ei kosketa lapsia, vanhuksia, sairaita, työttömiä, opiskelijoita tai koti-isiä ja -äitejä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 85-90 prosenttia köyhyysrajan alapuolella elävistä kuuluu edellä mainittuihin ryhmiin.

Virta loppuu kesken?

Onkin tärkeää ymmärtää, että vaikka köyhyysaste saadaan laskettua esimerkiksi 90 prosentista 15 prosenttiin markkinatalouden voimin, on todennäköistä, että alle 15 prosenttiin pääsy edellyttää toisenlaisia talousinstituutioita.

Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat menestyneet perinteisiä markkinatalousmaita paremmin köyhyyden vähentämisessä kehittämällä markkinatalouden ulkopuolisia tulonlähteitä niille kansalaisille, jotka eivät työmarkkinoille osallistu. Käytännössä tämä on tarkoittanut erilaisia tukijärjestelmiä.

Tuet paikkaavat markkinatalouden vikoja

Esimerkiksi Suomessa köyhyysaste on selvästi alhaisempi kuin Yhdysvalloissa, koska hyvinvointivaltion tukijärjestelmä on rakennettu juuri työmarkkinoiden ongelmia ajatellen. Kun katsoo Kelan etusivua, näkee erilliset tukipolut juuri edellä mainituille riskiryhmille: opiskelijoille, vanhuksille, sairaseläkettä tarvitseville ja niin edelleen. Pyrkimyksenä on tarjota turvaa niille, jotka jäävät työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Näillä sosiaalidemokraattisilla [2] reformeilla on rakennettu yksilöille ja yhteisöille sellaista turvaa, jota markkinatalous ei ole pystynyt kansalaisille tarjoamaan.

Köyhyys ja työttömyys ovat Pohjoismaissakin merkittävä ongelma merkittävistä sosiaalipoliittisista uudistuksista huolimatta. Pohjoismainen malli on kuitenkin osoittanut vahvuutensa köyhyyden vähentämisessä verrattuna muihin markkinatalouden variaatioihin.

Tavoitteena parempi työelämä

On tärkeää ymmärtää, miksi tukijärjestelmät ylipäätään ovat olemassa. Markkinatalous kasvattaa vain tietyn väestönosan tuloja jättäen samalla merkittävän osan ihmisistä ulkopuolelle. Pitkän aikavälin tavoitteena on rakentaa yhteiskunta, jossa erillisiä puutteellisia tukijärjestelmiä ei tarvita, ja kaikki työkykyiset ihmiset voivat tehdä muita hyödyttävää, monipuolista ja palkitsevaa työtä ilman köyhyysriskiä. Ennen sitä on paikattava määrätietoisesti markkinatalouden vakavimpia puutteita.

Lue myös:

Viitteet

[1] Tämä ei tietysti ole estänyt markkinaintoilijoita lukemasta Kiinan talouskasvua ja köyhyyden vähentämistä “vapaan markkinatalouden” ansioksi.

[2] Sosiaalidemokratialla ei viitata tässä puoluepolitiikkaan, vaan kansainvälisesti vakiintuneeseen käsitteeseen "social democracy", jolla tarkoitetaan hyvinvointivaltiota rakentaneita uudistuksia toisen maailmansodan jälkeisillä vuosikymmenillä.

 

Junaliikenteen yksityistäminen Britanniassa ei ollut ihmelääke

Yle:

Aikataulujen yhteensovittaminen monen yhtiön välillä on hankalaa ja matkustaja saattaa joutua odottamaan yhteyttä tuntikaupalla.
[…] Myös lippujen varaaminen tuottaa päänvaivaa.  28 eri junayhtiöllä on omat sivustonsa, joihin täytyy luoda käyttäjätunnukset. Yksityinen Trainline-palvelu tarjoaa keskitettyä lipunmyyntiä lisämaksua vastaan.
[…] Veronmaksajan taakkaa yksityistäminen ei ole keventänyt.

Junaliikenne sai viime vuonna lähes kaksinkertaisen määrän valtiontukia yksityistämistä edeltäneeseen aikaan verrattuna, yli viisi miljardia euroa. Yksi syy tähän ovat matkustajamäärän kasvun vaatimat ratainvestoinnit.

Junayhtiöt maksavat valtiolle rataverkoston käyttämisestä, mutta viime vuonna vain yksi yksityisistä yhtiöstä maksoi valtiolle enemmän kuin mitä se sai erilaisten tukien muodossa.

Lue myös:

Miehen työ on sijoitus, naisen kulu?

Turun Sanomat:

Naisten ja miesten tasa-arvoa edistävissä hankkeissa ongelmaksi nähdään työelämän jakautuminen miesten ja naisten aloihin. Tätä on yritetty purkaa.
Se ei tutkijaa vakuuta.
– En oikein usko jakojen purkamiseen, vaan siihen, että purettaisiin mies- ja naisvaltaisten alojen tärkeysjärjestyksiä.
Nykyinen jako johtaa sukupuolittuneeseen talouteen. Se tuottaa naisten taloutta ja miesten taloutta. Miesten talous on arvokkaampaa. Kuitenkin naisten alat vastaavat merkittäviltä osin verojen maksusta.
Hallituksen leikkauslistakin kohdistuu raskaimmin naisvaltaisiin aloihin.
– Se on tavallaan jatkumo. Hallitsevasta taloudesta on tullut ykkösjuttu. Se lokeroi miehet ja naiset.
Kari-Björkbacka huomauttaa, että monet tehtaatkin voidaan nähdä kuluerinä. Niihin pannaan paljon rahaa, ja sitten tehdas lopettaa. Sekin on resurssien tuhlaamista.

Tutkija Irmeli Kari-Björkbacka nostaa esiin tärkeitä huomioita nykytalouden sukupuolittuneisuudesta ja talousretoriikan yksipuolisuudesta. Miesten töitä pidetään arvokkaina ja vaurautta kasvattavina samalla, kun naisvaltaisia aloja pidetään velkaa kasvattavina menoerinä. Kuten blogissamme on tuotu aiemmin esiin, kyse on asenteelliseta talouspuheesta, jolle ei ole taloustieteellistä perustaa. Perinteisillä taloushierarkioilla ylläpidetään vanhoillisia sukupuolirooleja, mutta nämä yhteiskunnalliset kerrokset eivät ole välttämättömiä.

Kari-Björkbacka huomauttaa myös, kuinka hyvin terveys- ja sosiaalipalvelut työllistävät nyt ja tulevaisuudessa. Siitä huolimatta koko ala niputetaan usein vain hyvinvointipalveluiksi. Miesvaltaiset alat eritellään yksityiskohtaisesti projekteittain ja jyvitetään kärkihankkeiksi.

Sukupuolten välinen tasa-arvo on yksi keskeinen tavoite toimivassa taloudessa ja yhteiskunnassa. Kuten Kari-Björkbacka mainitsee, ei liene realistista olettaa että kaikille aloille saadaan tasaväkisesti naisia ja miehiä. Keskeisempää on muuttaa tärkeysjärjestystä niin, että naisvaltaiset alat saavat nykyistä enemmän arvostusta osakseen. 

Korkman: Lapsilta leikkaaminen kallista ja älytöntä →

Helsingin Sanomat:

Olen ilolla todennut, että myös lapseni ja lastenlapseni ovat saaneet hyötyä korkealuokkaisesta päivähoidosta. Henkilöstö on varsin hyvin koulutettua ja työhönsä sitoutuneita.
Sosiaalisen pääoman merkitystä tutkinut professori Robert Putnam korostaa varhaislapsuuden merkitystä elämässä menestymisen avaintekijänä. Samaa osoittavat talousnobelisti James Heckmanin ja monien muiden tutkimukset.
Investoinnit pikkulasten oppimisen ja sosiaalisten taitojen edistämiseen ovat yhteiskunnan kannattavimpia sijoituksia. Teini-ikäisten kohdalla on jo paljon vaikeampaa ja kalliimpaa korjata varhaislapsuudessa syntyneitä ongelmia.
[…] Käytännössä päätös kohdistuu usein pienituloisiin ja myös maahanmuuttajiin. Päätös kohdistuu juuri niihin lapsiin, jotka erityisesti kaipaisivat sitä tukea, jota meillä on laadukkaissa päiväkodeissamme tarjolla.
Tätä päätöstä ei ole tehty lasten parasta ajatellen.

Lue myös:

Anne Bernerin lapsenlapsen ongelma

Suomessa tienaa kolmella tavalla: työllä, omistamalla ja perimällä. Perinnön merkitys on lähiaikoina nousemassa, sillä suuret ikäluokat ovat paraikaa jättämässä perinnöksi runsaasti kesämökkejä, maata ja taloja. Vauraiden suomalaissukujen tapauksessa tulevat sukupolvet saavat lisäksi merkittäviä osakkuuksia yrityksistä ja muuta tuottavaa omaisuutta.

Suomessa varallisuuserot ovat tasaisesti kasvaneet, sillä vaurain kansanosa on kasvattanut osuuttaan kansantalouden kokonaisvarallisuudesta.

Maailmanlaajuisesti varallisuus on jakautunut äärimmäisen epätasaisesti. Puolet maailman väestöstä, noin kolme ja puoli miljardia ihmistä, omistaa YK:n selvitysten mukaan yhteensä juuri ja juuri prosentin maailman varallisuudesta.

Viime aikoina on Suomessa lisääntynyt keskustelu perintöverotuksen tarpeellisuudesta ja sen sopivasta tasosta. Jotta perintökeskustelussa päästäisiin eteenpäin, on syytä ensin kerrata perusasioita yksilöiden palkitsemisesta.

Vetoava tarina

Perintöjen jättämistä perustellaan vetoavan yksinkertaisesti. Taloutta voidaan ajatella kakkuna, jonka leipomiseen yksilöt osallistuvat. Jotkut tuovat kakun leipomiseen työpanoksen sijaan omistamiaan leivontavälineitä, jonka avulla kakun leipominen nopeutuu selvästi. On siis vain reilua, että esimerkiksi sähköhellan omistaja saa kahvipöydässä suurimman kakkupalan.

Suurperijän ansiokkuus?

Ajatuksenkulussa on kuitenkin merkittävä puute. Siinä ei oteta huomioon tilannetta, jossa Anne Bernerin lapsenlapsi saa tuhatkertaisen määrän kakkua verrattuna korkeasti koulutettuun, yritteliääseen ja tuottavaan siivoojan lapseen. Vaikka Bernerin lapsenlapsi ei tekisi päivääkään työtä elämässään ja siivoojan tytär tekisi viisikymmentä vuotta pitkän kunniakkaan työuran, suurperijän tulot olisivat korkeammat.

Tosiasiassa perinnön saajan ei ole tarvinnut tehdä mitään ansiokasta korkeiden tulojensa eteen. Suurperintöjä on pientä pääomaa helpompi laittaa poikimaan tasaisia tulovirtoja hyödyntämällä rahoitusalan asiantuntijapalveluita. Palveluiden ehdot ovat markkinalogiikan mukaisesti sitä suosiollisemmat, mitä enemmän on laittaa rahaa pesämunaksi.

Valtavan perinnön saajan ansiokkuudesta harvoin edes kiistellään, sillä kultalusikka suussa syntyminen on puhdasta sattumaa. Perintöjä harvoin perustellaankaan perinnön saajan paremmuudella, vaan pikemminkin painotetaan perinnön antajan ahkerointia. Jos vauraus on alunperin kerätty rehdisti ja poikkeuksellisella yritteliäisyydellä, eikö sen haltijalla ole täysi oikeus päättää varojensa käytöstä? Ensiksikin, on tärkeää huomata, että vauraus on monissa suvuissa Suomessakin kertynyt useiden sukupolvien aikana, jolloin osa vauraudesta ei ole omilla ansioilla hankittua. Suurta vaurautta voi kartuttaa myös toimilla, jotka eivät ole kansantaloudelle hyödyllisiä.

Vapaus ja vastuu

On tärkeää huomata, että rikkaiden oikeus jättää valtavat perinnöt jälkeläisilleen on kuitenkin suorassa ristiriidassa seuraavan sukupolven tasavertaisten mahdollisuuksien kanssa. On itsestään selvää, että talouden kilpailuasetelma on vinoutunut, jos osa juoksijoista lähtee sadan metrin juoksuun 80 metrin viivalta.

Vauraus tuo mukanaan myös paremmat neuvotteluasemat ja valtaa. Klassinen liberaali Adam Smith toi esiin klassikkoteoksessaan Kansojen varallisuus, kuinka varakkailla neuvotteluasemat ovat merkittävästi paremmat johtuen heidän taloudellisesti turvatusta asemastaan:

“Työmiehet yrittävät saada mahdollisimman paljon ja isännät antaa mahdollisimman vähän. [...] On kuitenkin helppo ennustaa, kummalla näistä osapuolista on kaikissa tavanomaisissa tilanteissa etulyöntiasema ja kyky pakottaa toinen hyväksymään ehtonsa. [...] Kaikissa sellaisissa tapauksissa isäntien vastarinta kestää [heidän suuremman varallisuutensa turvin] paljon pidempään.”
— Adam Smith: Kansojen varallisuus (2015, s. 85)

Ratkaisu perintöongelmaan

Varallisuuden voimakasta keskittymistä ja tasapuolisten mahdollisuuksien heikentymistä on pidetty merkittävänä ongelmana jo valistuksen ajasta lähtien. Ongelmia on pyritty ehkäisemään perintöoikeutta rajoittamalla. Yksi yleinen ratkaisu on perintöverotus, jota esimerkiksi taloustieteilijä Thomas Piketty on pitänyt Suomessa erinomaisesti toteutettuna. Suomessa perintöverotus on kansainvälisesti korkealla tasolla, ja Suomessa onkin kansainvälisesti katsottuna suhteellisen alhaiset varallisuuserot – vaikka ne ovatkin selvästi tuloeroja suuremmat.

Finanssitalouden paikkaaminen

Maailmantaloutta on viime vuosikymmeninä leimannut erityisesti rahoitusmarkkinoiden laajentuminen. Rahoitusmarkkinoiden kasvun seurauksena kansantaloudet ovat herkempiä kriisiytymään erilaisten markkinakuplien puhkeamisen seurauksena. Rahoitusmarkkinoiden voimakas kasvu on myös tutkitusti yhteydessä tulo- ja varallisuuserojen kasvuun. Näin ollen varallisuuden oikeudenmukaisempi ja tehokkaampi jakautuminen sekä tasavertaisten lähtökohtien edesauttaminen ovat tärkeämpiä kuin koskaan.

Lue myös: